Kirjoittaja Aihe: Lumienkeli [S] oneshot  (Luettu 2069 kertaa)

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
Lumienkeli [S] oneshot
« : 27.05.2009 20:02:06 »
Kirjoittaja: minä, LittleRat
Ikäraja: S
Paritus: nimetön/nimetön, slash jos niin haluaa ajatella
Genre: angst, drama (?)
Varoitukset: maininta kuolemasta

A/N: Koulussa piti kirjoittaa teksti, ja kirjoitin tämän.. en ole ennen julkaissut tekstejäni missään, joten... nauttikaa.. antakaa palautetta ja näin edes päin... eipä tässä muuta sepotettavaa ole : )


Lumienkeli

   Mä seison laiturilla, tuuli koittaa repiä huivia mun kaulasta ja hiukset lentää suuhun, silmiin ja nenään. Kaikissa elokuvissa kohtaus olisi voinut olla tosi hieno ja traaginen, nyt se on lähinnä naurettava. Sade kastelee mun takin ja vesi valuu hupusta piittaamatta selkää pitkin alas.  Tämä on mun piilopaikkani, täältä mua ei osaa kukaan etsiä. Vanha, homeinen laituri ja uimaranta jota kukaan ei käytä.  Mä kuulen koiran haukun takaani, ja käännyn katsomaan. Sä seisot laiturin juurella koiran kanssa, rennosti hymyillen kädet nahkatakin taskuissa. Rottweiler istahtaa sun viereesi ja haukkuu. Niinpä tietysti, ainoa joka tietää mistä mua etsiä on sinä. Käännyn vihoissani takaisin merelle päin ja vedän suolaista ilma keuhkoihini.  Syksyn kylmät säät on alkanut, mä tuijotan merelle ja yritän saada ajatuksia kasaan.

***

   "Mä jätän Tanelin sulle" sä sanot hiljaa ja mun katse kääntyy tahtomattaankin koiraan, joka makaa meidän jaloissa. Kahvilan pitäjä antoi meidän ottaa sen sisään, koska ulkona oli sellainen myrsky. Se nainen tykkää Tanelista, vaikka suuri rottweiler kuolaakin joka paikkaan ja haisee ainakin tällä hetkellä ihan kamalalta. Meillä on höyryävät kaakaokupit edessä, mun ei tee mieli mitään. Sä tarjosit. Hörppäät sun mukista ja mä en voi olla kohottamatta katsettani. Ruskeat silmät ovat täynnä tuskaa, jota ei voi selittää.
"Sä tiesit, että tässä käy näin" mä en voi katsoa suhun, sun ääni on hiljainen ja tyyni. Mä värähdän, kylmää vettä valuu hiljaa niskaa pitkin ja mä nieleskelen. Nostan kaakaokupin huulilleni ja hörppään polttavaa juomaa, suoraa alas kurkusta. Kieli palaa, mutta mä en välitä. Mä olen lopettanut välittämisen.

***

Kello tikittää jo yli puoltayötä, mä en vaan pysty lopettamaan ajattelua. Käsi roikkuu sängyn laidan yli, ja rapsuttaa lattialla makaavaa koiraa. Katossa on yli kolmetuhatta naulaa, lasken ja haukottelen. Ei väsytä. Mulla on vieläkin päällä ne samat farkut kuin päivällä, ja hupparissa viipyilee sun tuoksu. Nousen ärtyneenä ylös ja nappaan kannettavan pöydältä. Taneli urahtaa unissaan ja huokaisee sitten. Näkee kai susta unia? Hyvä että edes joku saa unta. Koneesta tulee sinistä valoa, ja se humisee hiljaa. Klikkaan mesen auki ja juttelen muutamille tutuille, käyn netissä vakio paikat läpi ja pistän musiikin hiljaiselle. Rauhoittavat sävelet saavat mut olemaan vähemmän vihainen sulle, ja sun lähdölle. Jotenkin tuntuu, että koko netti on hiljaisempi. Tuttuja ei löydy mistään, mutta se varmaan johtuu siitä että on keskiviikko yö. Huomenna olisi koulua, jos sinne asti jaksaisi raahautua.

***

   Mä istun laiturilla. Ilma on erilainen kuin viikko sitten, ei tuule eikä sada. Meri on harmaa ja aallot lyö raskaasti rantaan. Ilma on kirkas ja nenässä tuoksuu jo talvi. Taneli hyppii rannalla, haukkuu linnuille, aalloille ja kaikelle mahdolliselle. Se ainakin on onnellinen. Mä huokaan raskaasti ja vedän kännykän taskusta. En uskalla laittaa sitä päälle. Mä en halua puhua sun kanssa. Mä työnnän kädet syvälle nahkatakin taskuihin ja vedän sen tuoksua keuhkoihini. Se tuoksuu sulta. Farkutkin tuoksuu sulta. Ja Taneli tuoksuu sulta. Mulla on tyhjä ja yksinäinen olo, vaikka yleensä osaan olla yksin. Joskus kun sä olit kipeänä, tai muiden kanssa mä tulin tänne laiturille ja nautin tuulesta ja auringosta. Ei se mua haitannut, ennen kuin nyt. Mä mietin itsekseni miksi sun täytyi lähteä, et edes kertonut kunnon syytä. Oliko sulla edes sellaista? Taneli haukkuu ja mä nousen kiroillen ylös. Jalat ovat ihan puutuneet, eivät kanna kunnolla joten hoipertelen hietikolle. Napsautan hihnan Tanelin pantaan kiinni ja lähden kävelemään metsätietä pitkin kotia päin. Vilkaisu rannalle kertoo, että kohta alkaa sataa lunta tai vettä.

***

   "Mikset sä ole vastannut mun soittoihin?" sun ääni on tiukka, ja kai vähän vihainenkin. Mä potkin kiviä maassa, katson kaikkialle muualle paitsi suhun. Mä olin kävelemässä kotiin kun törmäsin suhun. Olit tullut käymään kotona, hakemassa kai jotain. Kohautan olkiani ja katson Tanelia, joka nuuhkii jonkun oravan jälkiä.
"En vaan oo.." mun ääni on muminaa. Sä huokaat ja oot taas ihan hiljaa, aistin sun vihaisuuden ja turhautuneisuuden. Sä et kertonut mulle totuutta, enkä mä hyväksynyt valhetta. Kumpi satuttaa enemmän, tieto siitä että toinen valehtelee, vai totuus joka satuttaa kuitenkin? Sä nappaat mun taskusta kännykän, joka on vieläkin kiinni. Tuntuu tyhmältä ajatella, että sä et muka tietäisi mun pin koodia. Kännykkä alkaa piipata heti, kun se vaan on mahdollista. Kolmekymmentä vastaamatonta puhelua, kaksikymmentäkahdeksan niistä on sulta. Viestejä on vielä enemmän, niistäkin melkein kaikki on tullut sun numerosta. Heität kännykän mulle takasin ja työnnän sen mitään sanomatta taskuun. Jossain pieni ääni käskee sanomaan jotain, mutta tukahdutan sen. Mulla ei ole mitään sanottavaa.

***

   Syksy etenee omalla painollaan, ja sä oot ja et oo mun elämässä. Välillä me ollaan niin kuin mitään ei olisikaan, niin kuin sä et olisi hävinnyt mihinkään. Viikonloput ja satunnaiset koulupäivät, me kävellään rannalla, metsässä ja jutellaan kaikesta. Mutta mua kalvaa se tieto, että sä valehtelet. Mä näen sen susta, mä tunnen sut niin hyvin että tiedän milloin puhut totta ja milloin et. Ja tässä asiassa sä et puhu totta. Sä selität jotain, mitä en voi tajuta. Kysyt, mikä mulla on enkä osaa vastata. Mä laahaan jalkoja perässäni, tää on taas niitä päiviä kun en osaa sanoa mitään. Lehdet maassa on ruskeita, likaisia ja märkiä. Potkaisen kiveä ja Taneli juoksee haukkuen sen perään. Se antaa sulle anteeks heti, se ei välitä siitä kuinka sä hylkäät sen aina välillä pitkiksi ajoiksi.
"Mikset sä voi nauttia hetkestä?" Sä kysyt, katsot Tanelia ja tunnut penkovan mun ajatuksia. Sun ääni on jotenkin käheä, en ymmärrä sitä. Sä oot selkä muhun päin, sun selkää peittää taas se sama nahkatakki jonka annoit mulle. Mä palautin sen. Farkut on kauhtuneet ja rikki, ruskeat hiukset vedestä märät. Tihuttaa. Sä käännyt ja mä säikähdän. Sulla valuu poskella pisaroita, ja mä tiedän että ne ei ole vettä. Sä itket.

***

   Ranta on hiljainen, mä kävelen Tanelin kanssa kohti laituria. Siellä mä voin itkeä. Sä oot kertonut mulle kaiken, miksi sä lähdit ja mikset sä palaa. Lumi leijailee hiljalleen maahan, meren aallot huuhtovat hiekkaa ja lunta. Taneli yrittää napata suuria lumihiutaleita suuhunsa, se on iloinen. Mä en ymmärrä sitä, miten se voi elää niin? Ei huolta huomisesta, eilisestä, menneisyydestä.. mä varjelen mielessäni muistoja, joita me ollaan jaettu. Mulla on ylläni sun nahkatakki, sen tuoksu on haalistunut mutta vielä se muistuttaa mua susta. Istun laiturille, en pyyhi edes ohutta lumikerrosta pois. Jalat hipovat vettä, mutta en välitä. Avaan kännykän ja saan heti kolme viestiä. Kaksi on sulta, yksi äidiltä. Se käskee tulemaan kotiin. Toinen sun viesti on sama vanha käsky vastata puhelimeen kun soitetaan, se saa mut hymyilemään hiukan. Silmistä alkaa valua kyyneliä, tuntuu että joku tuikkaa tikarin sydämeen ja vääntää. Mahasta ottaa. Kyyneleet valuu pitkin poskia ja mun tekee mieli huutaa, miten epäreilu maailma on. Avaan sulta tulleen viestin, siinä lukee vain yksi sana joka saa mut lysähtämään laiturille selälleni makaamaan. Lunta tippuu naamalle ja sulaa kyynelien mukana pois. Mua ei kiinnosta. Sä olet lumienkelinä taivaalla, pois kaikesta kivusta ja tuskasta. Sä lennät tuulen mukana, lumen mukana, ja tunnet vain suurta helpotusta. Sä olet vihdoinkin vapaa.
Hyvästi, kertoo sun viestis, Taneli haukkuu rannalla omat hyvästinsä. Hyvästi, mä kuiskaan ja pistän kännykän taskuun.

***

Sä käännyt ja mä säikähdän. Sulla valuu poskella pisaroita, ja mä tiedän että ne ei ole vettä. Sä itket.
"Mä kuolen" sä kuiskaat hiljaa ja katsot mua. Sun silmissä on tuskaa, jota mä en pysty selittämään. En ole koskaan ennen nähnyt sun itkevän, se pelottaa mua. Mulle sä oot aina ollut se vahva, iloinen tyyppi joka keksii aina keinon selvitä. Aina. Kuten silloin, kun jäätiin kiinni omenoiden varastelusta joskus pikkupentuina. Nyt sä katsot mua vakavana, sun ilme kertoo että tällä kertaa ei ole pakopaikkaa. Ei tilaisuutta, ei keinoa. Mä avaan suuni ja suljen sen sitten, en keksi mitään sanottavaa. Sä käännyt pois päin, melkein kuin häveten kyyneliä. Mutta sä et häpeä koskaan, mä tajuan miettiväni ja seison onnettomana paikoillani. En tiedä mitä tehdä.
"Se todettiin jo viime vuonna, mutta sillon oli vielä toivoa. Nyt sitä ei ole.." sun ääni hiipuu ja katsot mua. Mä nyökkään hiljaa ja ymmärrän, mistä on kyse. Sä valehtelit, jotta muhun ei sattus. Olin oikeassa, totuus sattuu paljon enemmän, mutta silti se oli jotain mitä halusin tietää. Pakko. Sä lopetat puheen ja katsot mua. Me molemmat ollaan hiljaa kun kävellään rannalle, laiturille, vakiopaikalle. Siinä istuen sä selität mulle kaiken. Alusta loppuun. Koko ajan mä nieleskelen kyyneliä. Meistä kahdesta mä olen aina ollut se itkupilli, herkkis. Nyt me molemmat kuitenkin itketään, vaikka sä sanot että haluat olla onnellinen. Taneli tulee kerjäämään rapsutuksia ja se istuu meidän väliin. Molempien kädet silittele etsien siitä lohtua. Mä painan pääni alas, tunnen pelkkää tyhjyyttä. Näinkö kaikki päättyy? Että mä jään yksin? Kysyn sitä sulta ja sä pudistat päätäsi.
”Onhan sulla Taneli.”

Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää

Rascal

  • metsänhenki
  • ***
  • Viestejä: 1 507
  • Fernweh
Vs: Lumienkeli [S] oneshot
« Vastaus #1 : 28.05.2009 15:26:27 »
Hei, täähän oli tosi hieno! Ihan otsikon perusteella aloin lukemaan (joojoo, tiedän, kesä on vasta tulossa ja mulla on ikävä lunta...). Välillä kävi jostain syystä mielessä, että tämä on taas jonkinlainen ihmissuhdetilitys yhdessäolosta ja eroamisesta, mutta yllätyin positiivisesti, että tässä oli syvempi tarina. Kuolema koskettaa aina ja tämäntyyppiset tarinat antavat ajattelemisen aihetta. Ei mennyt missään vaiheessa yliampuvaksi tai liian angstaavaksi, hienoa työtä.

Ja isoa plussaa siitä, että tarinassasi esiintyi ihan kunnon koira, rottweiler, eikä mikään nilkkaanpureva pikkurakki! Yeah! Ja syksyinen tunnelmakin oli tavoitettu. Kertojalla oli tässä sellainen muisteleva ote, josta ainakin itse tykkään kovasti. Se toi tiettyä murheellisuutta ja kaipaavuutta. Tämä tarina kyllä vetosi minuun, tack så mycket!
"Sille, joka on kerran joutunut metsänhaltijan valtaan, jää kuitenkin
ainainen kaipuu metsään eikä hän koskaan oikein palaa entiselleen."


Yes, I'm a football romantic.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Lumienkeli [S] oneshot
« Vastaus #2 : 28.05.2009 18:59:34 »
Mulle oli pienoinen yllätys ettei tähän ole tullut kuin yksi kommentti.
Ihan hirveän nätti, itku hiipi silmäkulmaan. Loppu oli ihan ylivoimaisen surullinen.
*Nyyhkis.*
Olen mykistynyt. Surullinen. Sekaisin.
Kiit♥s, muuta en osaa sanoa.

Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
Vs: Lumienkeli [S] oneshot
« Vastaus #3 : 28.05.2009 22:42:07 »
kiitoksia, Suklaamurunen, kommentistasi ^^

todella paljon juu kiitoksia !
Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää