Title: Katkeruutta katseessaan
Author: J
Rating: K-11
Genre: angst, songfic
Summary: Hän ei ollut koskaan ollut niin yksin. Päätös oli loppujenlopuksi helppo miehelle, jolla ei ollut enää mitään menetettävää. Eikä hän muistanut itkeneensä koskaan. **
Regulus ei muistanut itkeneensä koskaan. Hän ei osannut sanoa, mistä se johtui. Yhdeksänteen ikävuoteen asti hänellä ei tainnut olla siihen aihettakaan; olihan hän sitä mieltä että Mustan perhe oli maailman paras perhe. Reguluksella oli veli, paras leikkikaveri jonka hän saattoi kuvitella. Sirius ja Regulus olivat tismalleen samannäköiset, ja heitä luultiinkin usein kaksosiksi.
I always thought that I knew
I'd always have the right to
Be living in the kingdom of the good and trueReguluksen isä oli aina ollut vähän etäinen. Äiti taas oli aina ollut vähän turhan fanaattinen, mutta kaikesta huolimatta huolehti veljeksistä, puhdasverisen suvun nuorista vesoista jokseenkin moitteettomasti. Reguluksella ja Siriuksella oli vanhempiinsa aina melko muodolliset välit, silloin kasvatus vain oli sellaista. He olivat aina yhdessä, vaeltelivat pitkin Lontoon katuja ja haaveilivat Tylypahkaan menosta. Regulus oli onnellinen.
but now I think how I was wrong
And you were laughing along
And now I look a fool for thinking you were on my sideRegulus muisti kuin eilisen erään loppukesän päivän, vain vähän ennen Siriuksen lähtöä Tylypahkaan. Hän oli silloin yhdeksänvuotias. Mustan perhe istui päivällisellä ruokasalissa. Sadepisarat ropisivat kattoon ja tammenoksat piiskasivat ikkunalautoja. Säätila kuvasi hyvin Reguluksen senhetkistä mielialaa; hän oli kiukutellut oikeastaan jo koko kesän Siriuksen koulunalun takia. He söivät Oljon valmistamaa lampaankyljystä ja jälkiruokana oli hänen lempiherkkuaan vaniljahyytelöä, joka ei tosin silloin jaksanut piristää häntä. Reguluksen äiti touhusi ja muisti välillä nalkuttaa isälle, joka oli taas valvonut koko yön töitä tehdessä. Regulus oli Siriuksen kanssa riidoissa, sillä hän oli kiusakseen mennyt antamaan hänen lohdutuslahjakseen saaman gäädänpennun jollekin lettipäiselle jästitytölle. (Asiat olivat vielä silloin yllättävän hyvin, Regulus havahtui. Hah, hän oli saanut lohdutuslahjan! Se ei ollut ainakaan Reguluksen isän aikaansaannosta.) Regulus istui Siriusta vastapäätä ja yritti potkia hänen jalkojaan jykevän tammipöydän alla. Hänen lyhyet jalkansa eivät yltäneet sinne asti vaan hän potkaisi kivuliaasti pöydänjalkaa. Kiukun ja surun, ehkä kateudenkin tunteet pistivät Reguluksen mieltä terävän piikin lailla. Regulus irvisti vihaisesti Siriukselle, joka puolestaan virnisti iloisesti takaisin.
Is it any wonder I'm tired
Is it any wonder that I feel uptight
Is it any wonder I don't know what's right Lapsuuden illuusio rikkoutui Siriuksen ensimmäisenä joululomana. Regulus oli isänsä ja äitinsä kanssa Siriusta vastassa laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Regulus oli hyppelehtinyt viimeiset askeleet ja kun punainen Tylypahkan pikajuna saapui, hän kiljahti riemusta. Sirius tuli iloisena Reguluksen luokse ja alkoi välittömästi kertoa kaikesta Tylypahkan tapahtumista. Veljesten äiti oli kuitenkin yllättävän vaitelias ja isän ilme kiristyi, kun hän kuuli Siriuksen hieman haukahtelevan naurun. Loman viimeisinä päivinä tuota naurua ei kuitenkaan kuulunut usein, ja Sirius muuttui omituisen vaiteliaaksi. Regulus ei tajunnut silloin mistä se johtui, mutta vanhemmat olivat pettyneet Siriukseen. Hyvin pettyneitä esikoiseensa, jonka koulukaavun etumuksessa kiilteli rohkelikon merkki, ja joka näytti ystävystyneen hyvin epäsoveliailta vaikuttavien nuorten velhojen kanssa.
Sometimes
It's hard to know where I stand
It's hard to know where I am
Well maybe it's a puzzle I don't understand Ollessaan neljännellä Sirius ei enää ilmaantunut kotiin kesälomiksi. Joulun hän sentään vietti kotona. Reguluksen pohtiessa tätä ääneen, Sirius mainitsi välttelevällä äänellä jotain ystävistään. Jo silloin, kolmetoistavuotiaana Regulus oli omaksunut jäykän roolin. Sellainen hän oli, synkkä ja vakava luihuinen, kuin Siriuksen vastakohta hänen pilaillessaan rohkelikkoystäviensä kanssa.
Reguluksen ja Siriuksen vanhemmat eivät olleet ihan siitä tasapainoisimmasta päästä. Isällä oli aina joku kausi menossa, kun taas äiti oli pakkomielteisen kiinnostunut puhdasverisyydestä, velhojen luokittelusta ja velhomaailman poliittisesta tilanteesta. Regulus ei oikeastaan muistuttanut kumpaakaan heistä. Ainoa piirre, jossa hän muistutti isäänsä, oli todellisuudenpakoisuus. Aluksi isä pakeni perheen arkea pölyisten, pimeää tietoa sisältävien kirjojen peittämään työhuoneeseen, jossa hän uppoutui hämärään työhönsä lähestulkoon päiväkausiksi. Samoihin aikoihin, kun Siriuksen ja hänen äitinsä äänekkään riidat alkoivat, aloitti isä juomisen. Hän oli vaikuttanut vielä tavallistakin poissaolevalta viime aikoina, ja tarkkanäköinen Regulus oli ottanut tavakseen piilottaa ruokakomeron viinipullot visusti oman huoneensa lukolliseen lipastoon, ettei isä olisi päässyt niihin käsiksi. Regulus ei ollut varma, tiesikö Sirius isän juomisesta, tai ehkä hän ei välittänyt. Regulus ymmärsi hieman haikeasti, että Siriuksen valinta oli tietoinen, hän oli tajunnut mitä piti oikeana. Hän halveksui arvoja, joita Mustan suku edusti. Regulusta taas ei koskaan edes kiinnostanut politiikka, hän vain halusi perheensä olevan onnellinen. Sirius taas, Sirius halusi tehdä oikeita valintoja.
But sometimes
I get the feeling that I'm
Stranded in the wrong time
Where love is just a lyric in a children's rhyme, a soundbite Regulus muisti yhä sen kauhean yön. Se oli kuin polttomerkillä painettu hänen muistiinsa, hän olisi jo halunnut unohtaa. Oli Reguluksen viidennen vuoden jälkeisen kesäloman ensimmäinen viikko, ja Sirius ei ollut taaskaan ilmestynyt kotiin. Regulus oli juuri ehtinyt nukahtaa, kun hänet jo ravisteltiin hereille. Sirius oli tullut ilmoittamaan, että lähtisi nyt lopullisesti. Pottereiden luokse, hän sanoi silmät omituisen ilmeettöminä. Regulus katsoi noihin silmiin, jotka olivat kuin kaksi kopiota hänen omistaan, kasvoillaan identtinen, yhtä tyhjä ilme. Siriuksen sanat olleet edes kunnolla ehtineet iskostua hänen tajuntaansa, kun hän jo lähti. Olihan Regulus sen tiennyt, mutta vasta katsoessaan huoneensa raolleen jäänyttä ovea, jonka taakse Sirius oli hetki sitten kadonnut, hän tajusi että he eivät olleet enää kuin ennen. He eivät olleet samat veljekset kuin vuosia sitten, härnätessään Oljoa tai pelatessaan ristiseiskaa jommankumman huoneessa keskellä yötä, tai hihitellessään isänsä toivottomille hutsujenhäätöyrityksille. Regulus tajusi veitsenterävästi, että Sirius oli valinnut tien, jolta ei ollut paluuta. Valinnut elämän josta Regulus itse ei rohjennut haaveilla, vaikka olisi ehkä tahtonut.
Sinä yönä Regulus itki. Melkein.
Is it any wonder that I'm tired
Is it any wonder that I feel uptight
Is it any wonder I don't know what's right
oh, these days
After all the misery you made
Is it any wonder that I feel afraid
Is it any wonder that I feel betrayed Siriuksen lähdön jälkeen Regulus ei tuntenut muuta kuin loputonta väsymystä. Hän ei suostunut kohtaamaan perhettään, mutta tajusi, että isä oli niihin aikoihin hyvin masentunut. Regulus ei kuitenkaan jaksanut välittää. Hänellä ei ollut voimaa piilotella isän loputonta tonttuviini- ja tuliviskipullovarastoa. Regulus ajatteli, että isä olisi ehkä selvinnyt jos hän olisi tehnyt niin. Mustan perheen isän katkera elämä päättyi eräänä syyspäivänä, seuraavana syksynä Siriuksen lähdön jälkeen. Runsaan tuliviskiannoksen jälkeen hän riisti henkensä pettyneenä ja katkerana. Reguluksen isän kuoleman jälkeen hänen äidistä tuli yhä pakkomielteisempi. Regulus alkoi vältellä lapsuudenkotiaan kaikella sinnikkyydellään, sillä se muistutti häntä Siriuksesta ja syyllisyydestään. Hän kävi siellä harvakseltaan vain tarkastamassa äitinsä voinnin. Ettei hänelle kävisi niin kuin isälle oli käynyt. Regulus tunsi kauhean vastuun ja syyllisyyden taakan painavan hartioillaan, eikä hän tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hän ei ollut koskaan ollut niin yksin.
Vähän isänsä kuoleman jälkeen Regulus aloitti järjettömän naimisen. Hän otti tavakseen notkua baareissa etsimässä seuraa, jota yllättävän usein löytyikin. Hetken hekuma ei kuitenkaan pystynyt lämmittämään kylmyyden kalvamaa Regulusta. Hän tajusi pian olevansa isänsä kaltainen enemmän kuin luulikaan. Siinä missä isä aluksi uppoutui pakkomielteisesti työhönsä ja myöhemmin sortui juomiseen, tuli Reguluksesta seksiriippuvainen. Riippuvaisia molemmat. Ja nyt kun asiaa ajatteli tarkemmin, oli Sirius naureskellen huomautellut hänelle vaniljahyytelöriippuvuudesta vuosia sitten.
Siriuksen ajatteleminen sattui. Niin siinä sitten kävi, että hän mokasi pahemman kerran. Niinhän sitä sanotaan, että pimeyden lordin on helppo iskeä heikkoon. Taisin olla helppo saalis, Regulus ajatteli.
Nothing left inside this old cathedral
Just the sad lonely spires
How do you make it rightRegulus muisti hyvin pimeyden lordin vihan rajuuden aiheuttaman järkytyksen. Viha ei kuitenkaan kohdistunut Regulukseen, vaan Nemesis-nimiseen viekkaannäköiseen kuolonsyöjään, jota hän ei pahemmin tuntenut. Siitä ei ollut kauan, kun Regulus oli liittynyt heihin, joten hän ei tiennyt tarkalleen mitä Nemesis oli tehnyt. Kutsun aiheuttama polte ei ollut ehtinyt hälvetä Reguluksen käsivarren piirrosta, kun hän jo katseli maassa makaavaa, suunnattomasta tuskasta kärsivää miestä. Regulus muisti tarkalleen pimeyden lordin silmien välinpitämättömän ilmeen hänen käyttäessään tuntemattomia kirouksia tuohon mieheen. Regulus ei olisi halunnut katsoa, muttei voinut kääntää katsettaan. Pimeyden lordi mutisi tuntemattomalla kielellä loitsuja, jotka saivat uhrin vuoroin vääntelehtimään, vuoroin jähmettymään. Hän muuttui vuoroin sairaanvihreäksi ja vuoroin niin kalmanvalkoiseksi, että Regulus pelkäsi hänen jo kuolleen. Hän oksensi verta ja täristen aneli tuskansa loppumista. Pimeyden lordi nauroi kylmän julmaa nauruaan. Suuri osa muista kuolonsyöjistäkin näytti kauhistuneilta, ja Regulus arveli, että jokainen heistä kuvitteli tilannetta, jossa joutuisi itse tuon miehen tilalle. Tuskaa tuntui jatkuvan ikuisesti, kunnes Nemesis vihdoin korahtaen pysähtyi kesken kirouksen, joka oli taivuttanut hänen kehonsa kaarelle. Mies oli kuollut. Pimeyden lordi oli vain naurahtanut ilmeettömästi ja potkaissut maassa makaavaa veristä myttyä, joka ei näyttänyt ihmiseltä.
Tuon tapahtuman herättämänä Regulus tajusi pian, ettei hän voinut jatkaa elämäänsä näin. Hänen täytyisi tehdä jotain. Ehkä sisimmässään kaikki nämä vuodet piilotellut oikeuden siemen alkoi itää. Päätös oli loppujenlopuksi helppo miehelle, jolla ei ollut enää mitään menetettävää. Regulus tunsi julmaa voitonriemua päästessään selville pimeyden lordin Suunnitelmasta. Ja vihdoin hän onnistui pääsemään siihen kammottavaan luolaan.
Oh, but you try
Is it any wonder I'm tired
Is it any wonder that I feel uptight
Is it any wonder I don't know what's right
oh, these days
After all the misery you made
Is it any wonder that I feel afraid
Is it any wonder that I feel betrayed**
Sinä yönä Sirius heräsi hätkähtäen.
Se oli vain painajainen. Sirius ravisti päätään ja pyyhkäisi kylmän hien pois otsaltaan. Hän muisti epäilyttävän todentuntuisesta painajaisestaan vain kammottavan vihreänä hohtavan jonkin ja omituisen hajun. Ja veneen. Siriuksen keho oli kauttaaltaan hiessä ja lakanat olivat rutussa. Siriuksen päässä tuntui edellisen yön rankan juhlinnan lisäksi omituisen pahaenteinen tunne. Sirius nousi äkisti ylös hiestä kosteasta vuoteestaan ja harppoi jäykin askelin ikkunan ääreen. Hän nojasi hikistä otsaansa ikkunalasin kylmään pintaan kuunnellen sateen ropinaa ja tuulen huminaa. Ulkona oli synkkää. Sirius nojautui kauemmas ja katsoi lasista heijastuvaa omaa kuvajaistaan. Sillä hetkellä hän tiesi, että jokin oli vialla. Pakokauhun kasvaessa sisällään hän katsoi silmiään, jotka muistuttivat myös erään toisen Mustan silmiä.
Regulus. A/N: Tuo biisihän on siis Keanen Is It Any Wonder. Jätäthän kommenttia kun tänne asti luit! Tämä on mun eka ficci, joten kaipaan kipeästi palautetta, mitä tunteita ficci herätti, mitä hyvää/huonoa jne. Kiitos ja kumarrus!
