Ficin nimi: Nuorikko
Kirjoittaja: Moi
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Husk & Alastor, taustalla Husk/Angel
Genre: Söötti slice of life
Summary: Sitä sanaa hän ei ollutkaan kuullut aikoihin.
A/N: Hääficit ovat niin ihania, mutta kirous kun niitä on hankala lähteä tuumimaan. Tämän fandomin kohdalla ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta isompi projekti antaa vielä odottaa itseään. 😅 Ainakin nyt yksi pätkä tuli kokoon, ja ehkä se sitten myöhemmin saa rinnalleen sisarustekstin tai -tekstejä. Tästä tuli tällainen pieni välipala, jonka voi ajatella sijoittuvan Kokaiininvalkoisen kanssa samaan jatkumoon. 😄
***
Husk nojasi vasten aulan baaritiskiä ja tilasi jotain kylmää ja raikasta kurkkunsa kostukkeeksi. Päivä ja ilta olivat olleet mahtavuudestaan huolimatta uuvuttavia, eivätkä käynnissä olevat kekkerit olleet lähimainkaan päättymässä. Jälkiviisaana Husk pohti, olisiko juhlavastaanotolle ollut syytä määritellä jokin kellonaikahaarukka, mutta tuskin se olisi edes pitänyt. Ei se ollut pitänyt hänen ensimmäisissäkään häissä vuosikymmeniä takaperin.
Tokkopa sillä oli edes väliä, Husk hymähti ja kulautti juomaansa. Hauskaahan hänellä oli, ja hänen kissan vaistonsa olivat aina pitäneet iltaa ja yötä päivää parempana ajankohtana tehdä yhtään mitään. Tietäen myös millaisen menevänsorttisen yökyöpelin kanssa hän oli vihkivalansa vannonut, Husk aprikoi, että Angel harkitsisi eroa jo ensimmäisinä tunteina, jos hän alkaisi rajoittaa ilakointeja rauhaan ja hiljaisuuteen vedoten.
Kuvitellessaan, miten Angel iskisi häneen aina niin valloittavan et nyt saatana ole tosissasi -mulkaisunsa Husk nauraa hörähteli poskillaan ihastuksen punaa. Ei sitä paljoa vaadittu onnellisuuteen, hän totesi katsahtaen yksinkertaista kultasormustaan.
“Oletan, että päiväsi on ollut hauskansorttinen?” tokaisi radion sähköistämä ääni, joka palautti Huskin tehokkaasti maanpinnalle.
“Jessus...! Aiheutat vielä slaagin jollekin, kun noin tupsahtelet tyhjästä”, Husk murahti Alastorille, joka oli ilmaantunut baaritiskille hänen seurakseen. “Ja on ollut, kiitos vain.”
“Vaikutat silti varsin uupuneelle, Husker”, Alastor virkkoi ja vinkkasi baarimikkoa kaatamaan tujauksen viskiä. “Tekee kai hyvää livahtaa sivummalle hetkeksi?”
“Hulluksihan sitä tulisi, jos ei vähän hengähtäisi.”
“Onneksi nuorikkosi tuntuu pursuilevan energiaa ja sosiaalista kestävyyttä teidän molempien edestä”, Alastor tokaisi, ja Huskin rinnassa läikähti miellyttävästi. Nuorikko. Sitä sanaa hän ei ollutkaan kuullut aikoihin.
Angel oli hänen vastavihitty nuorikkonsa.
“Tosiaan.” Husk piilotti mairean hymynsä lasinsa reunaan ja mietiskeli, milloin oli viimeksi käynyt Alastorin kanssa yhtä vapaamuotoisen keskustelun. Kerta taisi olla ensimmäinen sen jälkeen kun hän oli voittanut sielunsa takaisin.
Husk antoi ajatustensa laukata hiljaisuuden soljuessa kuluvaan hetkeen. Jos hän ei olisi saanut sielunsa herruutta takaisin itselleen, he eivät olisi juhlineet hänen ja Angelin häitä sinä päivänä. Vaan he olivat molemmat vapaita herrojensa ikeestä ja oikeutettuja tekemään kuten halusivat. He olivat vapaat valitsemaan toisensa, ja sen he olivat sinä päivänä tehneet julkisesti rakkaidensa läsnäollessa.
Miten ihastuttavalta Angel näytti valkeassa hääpuvussaan, ja miten hellän ilkikurisesti tämä häntä silmäili. Hänen kaunis ja vallaton nuorikkonsa.
Kylläpäs hän nyt tarttui yhteen sanaan. Husk torui itseään laiskasti ja virnisteli niin rakastuneesti, että hänen olemuksensa sai Alastorin huokaisemaan ja pyöräyttämään silmiään.
