Nimi: Puutarhakeinu (illan melodiaa)
Kirjoittaja: Isfet
Beta:
SparklingAngelIkäraja: S
Genre: Fluffy, pieni dramailu
Hahmot/Paritus: Luna/Ginny
Vastuunvapautus: J.K omistaa tytöt, en saa rahaa
Yhteenveto:
Hän ristii nilkkansa ja antaa ilmavirran leyhyttää kiharoitaan, Ginnyn pään painuessa hänen kaulaansa vasten.
A/N: Tämä osallistuu Kun adjektiivit katosivat -haasteeseen. Olen yrittänyt parhaani, uskokaa, käynyt tämän useamman kerran läpi, jotta niitä pikku lurkkeja ei olisi yhtäkään. Jos bongaatte, ilmoitelkaa ihmeessä. Inspiraatio tekstiin tuli
tästä kuvasta, vaikka tässä tytöt ovat nuorempia kuin ehkä kuvasta vaikuttaa
*
Luna istuksii puutarhakeinussa metsän laidassa. Aurinko on laskemaisillaan hänen selkänsä takana, katse tähyilee ruohokumpareiden ylle. Luudalla kiitävä hahmo erottuu vasten taivasta, saaden hänet hymyilemään. Ginnyn hiukset liehuvat viimassa, suupielet ovat kaartuneet ilonvirneeseen. Noita kiertää lenkin Lunan yllä, ennen kuin pudottautuu paljasjaloin ruohikkoon. Farkkujen lahkeet on kääräisty puolisääreen, hiukset laskeutuvat t-paidan peittämille olkapäille.
”Hei.”
”Hei”, Ginny hymähtää vastaukseksi ja rojahtaa keinuun.
”Sinä tulit”, Luna totesi ja potkaisi vauhtia.
”Tietysti.”
Luna tarttuu käsillään ketjuihin keinun laidoilla (hänen täytyy heittää toinen kätensä Ginnyn hartioiden yli tehdäkseen niin) ja tönäisee tennareillaan maata uudelleen. Hän ristii nilkkansa ja antaa ilmavirran leyhyttää kiharoitaan, Ginnyn pään painuessa hänen kaulaansa vasten.
”Kaksi viikkoa lomaa.”
”Seitsemäs vuosi.”
Kumpikaan ei sano sitä ääneen, mutta molemmat ajattelevat
vuosi ilman sotaa. Se saa Ginnyn painautumaan Lunaa vasten. Ilta soittaa melodiaansa heidän ympärillään; keinu narahtelee, jossain livertää pikkulintu, lähde solisee ja tuuli kuiskii puiden oksistossa. Viileys hiipii Ginnyn jalkapohjiin ja kutittelee Lunan sääriä.
”Hyrräpäät lentelevät tällaisina iltoina”, Luna paukauttaa.
Ginny vilkaisee tyttöä ja purskahtaa nauruun. Luna ei loukkaannu, vaan odottaa että toisen nauru tyyntyy nikotteluksi.
”Selvä. Huispaajat lentelevät myös tällaisina iltoina.”
Luna nyökkää ja lisää vauhtia. He lähentyivät ennestään sota-aikana, koulussa. Hermione, Ron ja Harry matkasivat keskenään, muuttuivat unihahmoiksi. Ginny on Lunan ystävä, tai ehkä ei. Ystäviä ei kaiketi suudeltu, kun siltä tuntui. Ginnystä tuntuu nyt siltä, sillä hän nojautuu Lunan huulia vasten. Ginny tuoksuu kukkaisparfyymilta ja maistuu päärynäjäätelöltä, sormet tapaavat niskakuopasta hikeä. Veri humisee korvissa, Luna vetäytyy hymyilläkseen.
Pellavapää juoksuttaa sormiaan käsivarren pisamia pitkin, seuraten niiden kiveämää polkua aina hihansuulle asti. Käsi siirtyy kasvoille, piirtää naurunrypyt silmäkulmiin. Sipaisee hiukset ohimoilta, liukuu poskipäiltä leukaluulle. Vaikka hän ei kykenisi näkemään, hän tuntisi Ginnyn. Tuntisi koskettaen, haistaen, maistaen.
"Minä pidän sinusta, Ginny."
"Minäkin pidän sinusta, Luna", Ginny sanoo naurahtaen.
Luna kaipaisi Ginnya, jos tämä lähtisi. Hän haluaa viettää aikaa Ginnyn kanssa, kurpitsajuhlan, joulun ja uudenvuoden. Kaikki niiden väliin jäävät päivät. Uida, nauraa, jutella, tanssia ja rakastaa.
Lunan silmiin nousee taas utua, kun hän antaa ajatustensa vaeltaa. Ginny heiluttelee jalkojaan ja panee merkille Lunan polven alapuolelle liimatun laastarin. Sen ja nilkan välille on tatuoitu kukkia, Ginny huomaa.
”En tiennytkään, että sinulla on tatuointi”, hän sanoo.
”Otin sen kesällä. Se muistuttaa minua sinusta”, Luna vastaa.
”Höpsö”, Ginny lepertää.
Lunan hampaat välähtävät esiin, Ginny saa hänen vatsanpohjansa kutisemaan.
”Tykkäät kuitenkin.”
”Niin”, Ginny myöntää.
Tytöt istuvat keinussa, nilkat ristittyinä, ja puhuvat. Aika pysähtyy, tai ainakin menettää merkityksensä, Ginny unohtaa ajatella levotonta äitiään. He piiloutuvat maailmalta toisiinsa, ilta soittaa melodiaansa heille.