Ficin nimi: Meitsin skeba elää
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Lucifer/Adam
Genre: Yhdessä nukkuminen ja hyvän mielen höntteily
Summary: “Ui juma tämä soi hyvin, hkroooh...”
A/N: Hauska huomata, miten projekti X ei ottanut tuulta alleen, mutta että siitä jäi kourallinen luonnospätkiä, jotka voi kasata omiksi teksteikseen. 😄 Pitkästä aikaa tuli vähän luovan kirjoittamisen fiilistä, ja mikäs siinä rauhallisen kotiperjantain aktiviteetiksi. ✨
***
Lucifer säpsähti hereille, kun Adamin polvi tyrkkäsi häntä ikävästi ahteriin. Hänellä kesti hetken selvittää, millaisessa solmussa he sillä kertaa nukkuivat ja totesi ennen pitkää makoilevansa puolittain Adamin vieressä ja alla. Se oli ollut nukkuessa kovinkin mukavaa, mutta nyt Lucifer tarvitsi kipeästi omaa tilaa.
“Pirskatin pirskatti”, Lucifer puuskahti, kun hän liikahtelunsa perästä päätyi pieneksi lusikaksi Adamin syliin. Rauhallisesta kuorsaamisesta ja mutinasta päätellen Adam oli keskellä miellyttävää unta.
“...hrooh, viiittu miten upea...” tämä mutisi sitten, eikä Lucifer voinut estää tirskahdusta.
“Niin tietenkin”, hän hymähti.
“...niin monta kieltä...”
Lucifer käänsi päätään Adamia kohti. Nyt häntä todella kiinnosti tietää, millaista unta tämä näki. Josko hänkin saisi hieman inspiraatiota myöhempää varten, Lucifer tuumaili ja lipaisi ilmaa kaksihaaraisella kielellään. Houkuttavaa.
Samassa Adam liikahti taas, ja Lucifer huomasi päätyneensä yhä tiukempaan syleilyyn. Se alkoi olla kaikkea muuta kuin houkuttavaa.
“Öh, kuulehan. Et viitsisi vähän höllätä-hä-hääää...!” Lucifer vinkaisi, kun Adamin sormet vilistivät hänen kyljellään kuin äkäiset muurahaiset.
“Ui juma tämä soi hyvin, hkroooh...” Adam sössötti.
“Eikä soi! Käpälät irti!” Lucifer rimpuili kauemmas kuin kuivalla maalla sätkivä kala ja havahdutti vihdoin ja viimein petikaverinsakin. Adam siristeli silmiään yrmeänä ja yritti käsittää asioista jotain.
“Mitä saakelia, meitsin skeba elää...”
“Enemmän tai vähemmän”, Lucifer puuskahti ja kieräytti Adamin taikavoimillaan sulavasti toiselle kyljelleen. “Noin, olepa ihmisiksi.”
“Höpö höpö, nyt on keikka... Pitää ostaa sipsejä...” Adam mumisi tyynyynsä, ja tuossa tuokiossa makuuhuoneessa soljuivat sulassa harmoniassa hiljainen kuorsaus ja sihisevä naureskelu.
