Nimi: Kuolema ja verot
Kirjoittaja: Jastreb
Beetalukija: @iikka.ikkunallaIkäraja: S
Fandom: Knalli ja sateenvarjo
Tyylilaji: Komedia, musta huumori, post-apokalyptinen AU
Varoitukset: Mainintoja kannibalismista
Vastuuvapaus: Kaikki oikeudet kuuluvat kuunnelman tekijäkunnalle. En saa tästä rahaa.
A/N: Koska alkuteos on radiokuunnelma, tämä tarinakin on kirjoitettu kuunnelmaa mukailevaan muotoon. Äänitehosteet ovat kursiivilla ja vuorosanat tavallisella tekstillä.
* * *
Big Benin kellot soivat.Kertoja: Knalli ja sateenvarjo
Musiikkia.Kertoja: Tervetuloa vaihtoehtoiselle 80-luvulle. Muutamia kuukausia sitten ydinsota tuhosi tuntemamme maailman. Kaikesta hävityksestä huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, ja niin kauan kuin on elämää, on virkamiehiä.
Musiikkia.Kertoja: Erikoisosaston virkamiehet ovat tottuneet työskentelemään paineen alaisina. Kolmas maailmansota asettaa kuitenkin heidän eteensä ennennäkemättömän vaikeita ratkaisuja.
Lamm: Paha tilanne, Hamilton-Jones. Minun laskujeni mukaan laivastosta ei ole juuri mitään jäljellä.
Hamilton-Jones: Tiedän sen oikein hyvin, Lamm, kiitos vain.
Lamm: Upoksissa on neljä hävittäjää, kolme risteilijää, kaksi taistelulaivaa ja lentotukialus sekä joukko sukellusveneitä. Oletko ajatellut, että voisi olla aika antautua?
Hamilton-Jones: Ei! Antautuminen ei ole vaihtoehto. On taisteltava loppuun asti. Kyse on kunniasta. Täytyy vain keksiä oikea vastaisku. Miten olisi… A9?
Lamm: Huti. G4.
Hamilton-Jones: Osui ja upposi. Sinä voitit taas.
Lamm: Myönnä pois, HJ, minun taktiikkani laivanupotuksessa on pettämätön. Otetaanko uusi erä?
Hamilton-Jones: Nyt ei huvita. Tehdään jotain muuta välillä.
Lamm: No šakkia sitten?
Hamilton-Jones: Ei onnistu. Ruokaministeriö takavarikoi kaikki hevoset.
Lamm: Jos pidetään tietovisa. Englannin maantietoa. Kumpikin sanoo vuorotellen jonkin kaupungin, ja jos sanoo sellaisen, joka on edelleen olemassa, niin häviää!
Hamilton-Jones: Oikeastaan minä haluaisin kaikkein eniten pitää teetauon.
Lamm: Loistoajatus. Minä käyn heti keittämässä.
Musiikkia.Lamm: No niin, tässä sitä nyt on.
Hamilton-Jones: Kiitos. Pane tarjotin tähän pöydälle.
Lamm: Tässä sinun kuppisi… ja tässä minun.
Tuoleja siirrellään ja kupit kilahtelevat. Sitten kuuluu ryystämisen ääntä.Lamm: Ähh… Tämä vanhoista sanomalehdistä keitetty tee ei ole sitten ollenkaan minun makuuni.
Hamilton-Jones: Minkäs teet. Oikeaa teetä ei saa enää mistään. Kaikki on loppu tai säännösteltyä.
Lamm: Perhanan sota. Olisipa edes Mildred täällä, mutta hän jäi Lontooseen ja kärventyi varmaan atomeiksi. Minun tulee niin surku kun ajattelen häntä.
Hamilton-Jones: Tosi on. Meillä oli melkoisesti onnea kun selvisimme itse. Hyvä, että sinä möhlit sen Willesdenin viemäriraportin kanssa niin pahasti. Sen takiahan Sir Henry antoi meille siirron tänne Ulko-Hebrideille juuri ennen kuin sota syttyi.
Lamm: Miten niin minä möhlin?
Hamilton-Jones: Sinä kirjoitit loppuraportin.
Lamm: Niin, sinun sanelusi mukaan.
Hamilton-Jones: Sinä se aina yrität vyöryttää syyn toisille. Se on ikävä tapa. No, ei puhuta siitä nyt. Mihin me jäimmekään?
Lamm: Teen juontiin.
Hamilton-Jones: Niin tosiaan. Onko niitä kengänpohjista tehtyjä keksejä vielä jäljellä?
Lamm: Ei, mutta minulla on täällä jotain muuta…
Paperin rapinaa.Hamilton-Jones: No mutta. Sehän on… Se on… Mikä se on?
Lamm: Se on kala. Minä ostin sen mustasta pörssistä puolellatoista parilla sukkia.
Hamilton-Jones: Hyvin tehty. Teetauolla kaipaa aina pientä purtavaa. Mutta kuuluuko sillä varmasti olla noin paljon eviä oudoissa paikoissa? Enkä ole kyllä ennen nähnyt yhtä karvaista kalaa.
Lamm: Ei se ole karvasta, minä maistoin jo. Minkä osan sinä haluat?
Hamilton-Jones: Keskikohdan, jos sopii.
Astioiden ja aterinten kilinää. Syömisen ja juomisen ääniä.Hamilton-Jones: No niin, nyt on kala syöty ja tee juotu. Mitä seuraavaksi?
Lamm: Siinä oli kaikki. Minulla ei ole enempää ruokaa.
Hamilton-Jones: Minä tarkoitin töitä. Onko meillä mitään?
Lamm: Ai jaa… No, kyllähän aina jotain on. Sir Henry haluaa, että teemme Willesdenin raportin uusiksi ja tällä kertaa kunnolla.
Hamilton-Jones: Minkä ihmeen vuoksi? Willesden on pelkkää tuhkaa.
Lamm: Sitten on näitä sotaan liittyviä juttuja. Evakuointien suunnittelua, säännöstelyasioita… Vaikuttaa työläältä.
Hamilton-Jones: Voi ei.
(tauko) Mitä jos juotaisiin sittenkin lisää teetä?
Lamm: Sopii hyvin.
Kupit kilisevät, teetä kaadetaan.Hamilton-Jones: Ja kiitos muuten kalasta. Se oli oikein hyvää, vaikka olikin melkoinen mutantti.
Ovi aukeaa.Sir Henry: No niin, te kaksi…
Hamilton-Jones: Kas päivää, Sir Mutantti- ei kun Henry. Kaunis ilma tänään, tai siis kaunis jos sattuu pitämään ydintalvesta ja tuhkasateesta. Mutta jos pitää sellaisesta, niin kaunis. Eikö olekin, Lamm?
Sir Henry: Pulinat pois. Oletteko lukeneet sen muistion, jonka lähetin teille eilen?
Hamilton-Jones: Muistion?
Lamm: Siis muistion?
Sir Henry: Muistion muistion. Sen, joka kertoi tärkeästä uudesta löydöstä. No?
Lamm: Oliko se sellainen sinikantinen?
Sir Henry: Ahaa, te siis luitte sen kuitenkin. Hyvä, ehdin jo hetken ajatella…
Lamm: Ei, miten sen nyt sanoisi… Itse asiassa minä taisin polttaa sen kamiinassa. Täällä on jäätävää.
Sir Henry: Polttaisitte saman tien päänne, se tuntuu olevan umpipuuta.
Hamilton-Jones: Mitä muistio käsitteli, Sir Henry?
Sir Henry: Lontoosta on saatu tietoja. Sitähän pommitettiin hyvin ankarasti sodan alussa; ydinohjuksia osui sinne kymmenittäin eikä kaupungista jäänyt juuri kiveä kiven päälle. Kaikeksi onneksi minä itse satuin olemaan silloin merellä huvipurrellani…
Hamilton-Jones: …ja me täällä Hebrideillä.
Sir Henry: Niin, eihän kaikessa voi käydä tuuri. Joka tapauksessa kukaan ei uskonut, että Lontoossa voisi olla eloonjääneitä. Nyt on kuitenkin niin, että ilmavoimien lentäjät ovat havainneet raunioissa merkkejä asutuksesta.
Lamm: Sehän on hienoa.
Sir Henry: Se on aiheuttanut melkoisen sotkun ministeriössä. Voisi melkein puhua paniikista. On nimittäin hyvin todennäköistä, että ne raukkaparat Lontoossa eivät ole täyttäneet tämän vuoden veroilmoitustaan, voitteko kuvitella.
Hamilton-Jones: Vai veroilmoitukset tekemättä? Kuulostaa pahalta.
Sir Henry: Tilanne on vakava ja siksi Verovirasto on pyytänyt meiltä apua. Te kaksi saatte lähteä Lontooseen ja huolehtia, että sikäläiset täyttävät kaikki asianmukaiset kaavakkeet. Se ei tule olemaan mikään helppo matka. Lontoon rauniot ovat valkoinen läikkä kartalla. Säteilytasot ovat korkeat ja tehtaiden raunioista on vuotanut myrkkyjätteitä. Ajatelkaa, ehkä astutte dioksiinilammikkoon ja kurtistutte rusinoiksi. Sitten voi tietysti tulla syöpä tai mutaatio… jos selviätte säteilysairaudesta.
Lamm: Miksi te hymyilette tuolla tavalla?
Sir Henry: Te lähdette matkaan huomenna. Kuljetus on järjestetty. Laiva lähtee aamulla kahdeksalta ja vie teidät meren yli. Olkaa ajoissa satamassa.
Ovi sulkeutuu.Lamm: Olipa hän hyvällä tuulella. Ei edes uhkaillut meitä niin kuin tavallisesti.
Ovi avautuu.Sir Henry: Älkääkä munatko, senkin taliaivoiset tohelot, tai saatte tuntea sen nahoissanne!
Musiikkia. Kohtaus vaihtuu.Taustalla kuuluu tuulen vinkunaa ja heikkoa aaltojen kohinaa.Hamilton-Jones: Tässä sitä seistään taas Britannian kamaralla.
Lamm: Ai jai.
Hamilton-Jones: Kovin on surkean näköistä. Pelkkää harmaata erämaata joka puolella. Ei ristin sielua näkyvissä; ei edes puita. Tuuli lennättelee rännänsekaista lunta.
Lamm: Mukava nähdä, että Skotlanti on entisensä. Kuulitko muuten, että laivan kapteeni huuteli peräämme jotain lampaista?
Hamilton-Jones: Mitä lie puhellut. Tule, mennään nyt. Rautatie on näitten kukkuloitten takana. Meidän kyytimme odottaa siellä.
Miehet alkavat kävellä. Askeleet rahisevat. Aaltojen ääni häipyy.Lamm: Vähän hirvittää kulkea näin suojattomana. Täällä on varmasti säteilyä. Olisi ministeriö voinut antaa meille suojapuvut tai edes geigermittarin.
Hamilton-Jones: Äsh, ei säteily ole vaarallista kun vain tuntee oikeat suojautumiskeinot. Kun on perehtynyt alan kirjallisuuteen niin kuin minä, ei ole mitään syytä pelätä. Tiesitkö, että esimerkiksi alkoholi suojaa säteilymyrkytykseltä?
Lamm: Tosiaanko?
Hamilton-Jones: Kyllä vain. Siksi minä join eilen koko pullollisen. Ennaltaehkäisevästi.
Lamm: Minä ihmettelinkin, mihin toimiston lääkekonjakki oli hävinnyt.
Hetken hiljaisuus. Sitten kuuluu heikko määkäisy.Lamm: Katso, tuollahan on lammas.
Useita määkäisyjä.Lamm: Toinen, kolmas… ja vielä lisää.
Hamilton-Jones: Älä laske niitä, nukahdat vielä!
Lamm: Iso lauma joka tapauksessa. Laihan ja takkuisen näköisiä.
Hamilton-Jones: Villejä varmaan. En usko, että täälläpäin on ihmisiä.
Lamm: Ne tulevat tännepäin.
Voimistuvaa mäkätystä.Hamilton-Jones: Näyttävät jotenkin oudolta. Punaisia tahroja turkissa.
Lamm: Ja hampaissa.
Hamilton-Jones: Hei! Älkää nyt päälle tulko! Hus, hus!
Määkinä kasvaa korviahuumaavaksi ja peittää miltei alleen miesten huudot.Lamm: Auta, Hamilton-Jones! Nehän purevat!
Hamilton-Jones: Nyt menoksi, Lamm! Ne himoaa verta!
Lamm: …mutanttilampaita!
Vauhdikasta musiikkia. Kohtaus vaihtuu.Hengästynyttä puuskutusta.Lamm: Oletko kunnossa, Hamilton-Jones?
Hamilton-Jones: Suurin piirtein. Entä itse?
Lamm: Ei kehumista. Sateenvarjo on riekaleina. Tämä oli kyllä kauhein kokemus sen jälkeen, kun minun kieleni juuttui kiinni kirjoituskoneeseen.
Hamilton-Jones: Elikot ovat varmaan villiintyneet ja alkaneet syödä lihaa, kun ruohoa ei ollut. Eivät sentään saaneet viedyksi salkkuja. Verokaavakkeet ovat tallessa.
Lamm: Katso, rautatie on tuolla.
Hamilton-Jones: Ja siinä seisoo juna.
Miehet kävelevät hetken. Sitten heitä tervehtii iäkäs miesääni.Veturinkuljettaja: Ehtoota. Tekö olette ne virkamiehet?
Hamilton-Jones: Kyllä vain. Minun nimeni on Hamilton-Jones ja tässä on työtoverini Mr. Lamm.
Veturinkuljettaja: Hauska tavata. Minä olen Allison, veturinkuljettaja, ja tässä on viimeinen juna Järvialueen tällä puolen. Minulle kerrottiin, että te olette matkalla Lontooseen asti.
Hamilton-Jones: Pitää paikkansa.
Lamm: Katso, HJ. Tuohan on höyryveturi.
Veturinkuljettaja: (nauraa) Tietysti. Sähköverkko ei toimi ja dieseliä säännöstellään. Sitä käytetään vain tärkeissä tapauksissa, kuten jätekuljetuksiin. No, nouskaahan kyytiin!
Lamm: Ajattele! Me saamme matkustaa veturissa. Minä olen lapsesta saakka tykännyt höyryjunista. Tästä tulee kivaa!
Junamusiikkia, jota jatkuu melko kauan. Kohtaus vaihtuu.Taustalla kuuluu höyrykoneen puuskutusta ja pyörien melua.Lamm: Eikö tämä junamatka ikinä lopu! Minä en kohta enää jaksa!
Hamilton-Jones: Olet oikeassa. Kyllä tämä on rasittavaa matkantekoa.
Lamm: Paraskin puhuja. Minähän tässä lapioin hiiliä, sinä vain istut siinä ja pyörittelet peukaloitasi.
Hamilton-Jones: Älä nyt, minä autan kuljettajaa mittareitten lukemisessa. Se on tärkeää työtä. Katso, nytkin höyrynpaine laskee. Sinun on parasta lapioida nopeammin, Lamm. Ja pidä selkäsi suorassa, tuo työasento ei voi olla terveellinen.
Miehet vaikenevat hetken. Kuuluu vain hiililapion rahina, Lammin puuskutus sekä junan äänet.Hamilton-Jones: Ainakin tässä näkee samalla maisemia.
Lamm: Mitä maisemia muka? Raunioita, pakolaisleirejä ja jäätyneitä ruumiita.
Hamilton-Jones: Niin, ja kaiken päällä lumikinokset. Kyllä Englanti on edelleen kaunis. Koeta sinäkin, Lamm, näyttää vähän iloisempaa naamaa.
Junamusiikkia.Veturin puuskutus hidastuu hidastumistaan pysähtyen lopulta. Sitten höyrypilli viheltää.Veturinkuljettaja: No niin, perille tultiin.
Lamm: Mitä, onko tämä Lontoo?
Veturinkuljettaja: Ei ihan. Mutta tämän pidemmälle ei pääse junalla. Edempänä on liikaa ratarikkoja. Kaupungin keskusta on kymmenen mailin päässä.
Hamilton-Jones: No, kiitos paljon teille. Tapaamme taas pian.
Veturinkuljettaja: Toivottavasti.
Lamm ja Hamilton-Jones hyppäävät ratapenkalle.Hamilton-Jones: Eteenpäin sitten vain.
Lamm: Tiedätkö sinä, mihin me olemme menossa?
Hamilton-Jones: Minulla on tässä Sir Henryn antama ilmakuva. Me olemme kai suunnilleen tässä kohtaa. Se asutus jota me etsimme on keskustassa, eli täällä näin.
Lamm: Mitä nuo mustat pyörylät ovat?
Hamilton-Jones: Pomminkuoppia varmaan… Puolisen mailia leveitä tai niillä main.
Lamm: Entäs tämä iso ympyrä tässä?
Hamilton-Jones: Sekö? Se tuli teekupista.
Lamm: Sen täytyi sitten olla aika iso teekuppi.
Hamilton-Jones: Suunta on selvä. Tästä suoraan etelään päin eli tuonne.
Lamm: Melkoinen kävelymatka. Kymmenen mailia näitten valtavien rauniokasojen yli.
Hamilton-Jones: Ei auta. Ja maaston pitäisi kyllä tasoittua edempänä. Sehän on loogista. Mitä lähempänä keskustaa ollaan, sitä pienempinä palasina kaikki on.
Paikka vaihtuu. Puheen ja askelten äänet vaimenevat, mutta tuuli kuuluu edelleen. Sitten uusi ääni.Barbaari 1: Katsokaa, ystävät. Kaksi muukalaista lähestyy.
Barbaari 2: Ovatko ne West Hamin heimosta?
Barbaari 1: En usko. Nämä tulevat pohjoisesta. Ja molemmilla on tumma puku, knalli ja sateenvarjo. En ole nähnyt tuollaisia miehiä kuin viimeksi ennen sotaa.
Barbaari 2: Anna kun minäkin katson.
Barbaari 1: Päästä irti, Eddie! Tämä on minun kiikarini. Ja olkaa hiljaa nyt. Ne miehet ovat kohta täällä. Onko teillä aseenne?
Myöntävää mutinaa.Barbaari 1: Valmiina kun minä annan merkin. Otetaan heidät kiinni ja viedään leiriin.
Hiljaisuus. Sitten virkamiesten äänet alkavat erottua heikosti.Hamilton-Jones: …Tule nyt, Lamm. Meidän täytyy pitää kiirettä, jos haluamme ehtiä keskustaan ennen pimeää.
Barbaari 1: Nyt!
Raivokasta huutoa. Useita juoksevia askeleita. Sitten tappelun ääniä, virkamiesten yllättyneitä huudahduksia. Lopulta nujakka vaimenee.Barbaari 1: No niin! Kiinni jäitte. Luulitte, että voisitte tulla Westminsterin heimon maille nuuskimaan noin vain, mitä?
Lamm (kuiskaa): Me taisimme löytää ne eloonjääneet, HJ.
Hamilton-Jones: Kas kun huomasit.
Barbaari 1: No niin, liikettä kinttuihin. Tuohon suuntaan, älkääkä yrittäkö mitään temppuja. Meidän kuningattaremme saa päättää, mitä teille tehdään. Vaikka tietäähän sen…
Barbaarijoukko nauraa ilkeästi.Hamilton-Jones: Mitä te tuolla tarkoitatte?
Barbaari 1: Sitä vain, että meillä ei ole ollut tuoretta lihaa moneen päivään. Ette olisi voineet tulla parempaan aikaan. Kuningatar haluaa varmaan kuulustella teitä ensin saadakseen selville, minkä heimon vakoojia te olette, mutta sitten…!
(Nauraa ja maiskuttaa suutaan.)Hamilton-Jones: Kuulkaas nyt, tämä on kaikki suurta väärinkäsitystä…
Lamm: Anna kun minä selitän. Me olemme valtion virkamiehiä, ministeriön asialla. Tulemme Ulko-Hebrideiltä, missä me olimme viemäreitten takia. Sitten lentäjät löysivät elonmerkkejä Lontoosta, mutta Verovirasto ei pitänyt siitä, koska kaavakkeita ei oltu täytetty. Alivaltiosihteeri käski meidän tulla tänne, hänkin on nimittäin Hebrideillä, vaikka se ei johdukaan viemäreistä vaan purjeveneestä. Lampaat melkein söivät meidät ja minä olen lapioinut hiiliä kaksi päivää, mutta täällä me nyt olemme ja meillä on salkut täynnä papereita. Siinä koko tarina. Ihan selvä juttu, eikö niin?
Uhkaavaa musiikkia. Kohtaus vaihtuu.Taustalla tuulen suhinaa, heikkoa puheen sorinaa, kolahduksia ja muita ihmiselämän ääniä.Lamm: No niin. Tämä taitaa olla loppu. Vankina kannibaalien leirissä keskellä Lontoon raunioita. Kohta ne tulee kuulustelemaan meitä ja sitten meistä tehdään paistia. On tämäkin kohtalo! Selvitä nyt ydinsodasta ja joutua sen jälkeen Britannian kansalaisten syömäksi!
Hamilton-Jones: Älä nyt, voisihan sitä huonomminkin käydä.
Lamm: Voisiko? Miten?
Hamilton-Jones: No… Ei nyt tule mieleen, mutta takuulla voisi. Pääasia, ettemme joudu epätoivoon. Ehkä me voisimme karata.
Lamm: Ei onnistu. Tämä häkki on lujaa tekoa. Ja joka puolella on hampaisiin asti aseistettuja villejä. Että ihmiset ovatkin vajonneet näin alas!
Hamilton-Jones: Se siitä tulee, kun ei ole hallitusta ja virastoja pitämässä asioita kunnossa. Tällä tarvittaisiin vähän lakia ja järjestystä. En usko, että näillä tyypeillä on aseenkantolupia puoleenkaan noista pyssyistä. Ja entäs nuo majat sitten! Eivät takuulla täytä rakennusmääräyksiä…
Lamm: Hei, tuolta tulee joku. Onkohan se heidän johtajansa?
Hamilton-Jones: Taitaa olla. Naisihminen. Nahkatakki ja raudoitetut saappaat. Takin päällä ristiin rastiin panosvöitä ja kaikenlaisia ketjuja. Vyöllä roikkuu iso lihakirves ja ainakin kolme pistoolia.
Lamm: Onko tuo kypärä tehty pääkallosta?
Barbaari 1: Tässä ovat vangit, oi kuningatar.
Mildred: No niin näkyy. Pankaa tuli padan alle, tänä iltana saadaan soppaa!
Lamm: Mildred!
Hamilton-Jones: Hitto soikoon, olet oikeassa. Hän se on!
Lamm: Mildred! Me tässä!
Mildred: Voi jukra, onko siinä Mr. Lamm ja Hamilton-Jones? On kuin onkin!
Lamm: Miten ihmeessä te olette hengissä? Me luulimme, että kaikki Lontoossa kuolivat.
Mildred: Minä olin metrossa matkalla Piccadillylle kun pommit putosivat. Jäin jumiin metrotunneliin muitten matkustajien kanssa. Ulos kaivautumiseen meni viikko, ja siinä ajassa säteilykin oli ehtinyt vähän laantua.
Hamilton-Jones: Erittäin kiinnostavaa, mutta voisitteko mitenkään käskeä alamaisianne päästämään meidät ulos tästä häkistä? Ja olisimme myös kovin kiitollisia, jos voisitte olla keittämättä meistä soppaa.
Mildred: Voi, selvä pyy!
(muille barbaareille:) Suunnitelmanmuutos! Päästäkää vangit vapaaksi!
Avain kääntyy lukossa, sitten saranat kirskuvat.Mildred: Tulkaa minun telttaani, minä käsken tuomaan meille jotain syötävää. Nyt meidän pitää kyllä jutella…
Musiikkia. Kohtaus vaihtuu.Lamm: Kyllä tuntuu hyvältä olla taas Ulko-Hebrideillä. Silloin kun me olimme siinä häkissä, minä luulin jo, etten enää koskaan näkisi tätä toimistoa.
Hamilton-Jones: Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, kiitos Mildredin.
Ovi aukeaa. Astioiden kilinää.Mildred: En kai minä keskeytä? Minä toin teille kupit teenkorviketta.
Hamilton-Jones: Kiitos Mildred, ette ollenkaan keskeytä. Pankaa se tähän pöydälle.
Kuppien kilinää ja hörppimistä.Lamm: Onpa hyvää. Onko tämä keitetty The Timesista?
Mildred: Ei kun Daily Telegraphista.
Lamm: Maistuu ihan Times-teeltä. Kyllä te olette taitava.
Hamilton-Jones: Valtavan mukavaa, että tulitte taas ministeriöön töihin. Meillä on ollut niin vaikeaa ilman teitä. Ei ketään, joka keittäisi teetä tai kirjoittaisi koneella meidän puolestamme…
Lamm: Meidän on täytynyt opetella itse kirjoittamaan. Mutta nyt on paljon parempi. Tuntuu melkein kuin sotaa ei olisi ollutkaan.
Hamilton-Jones: Ja kyllä sodasta vielä toivutaan. Odottakaa vain. Britit ovat sitkeitä.
Mildred: Pitää paikkansa.
Lamm: Pääasia, että olemme kaikki taas yhdessä. Mutta eikö teidän tule ikävä kuningattarena olemista?
Mildred: Voi, olihan se ihan kivaa aluksi, kun sai metsästää pahaa-aavistamattomia selviytyjiä ja olla koko ei-kenenkään-maan kauhu. Mutta kyllä minä jo kaipasin takaisin toimistoon.
Lamm: Pärjäävätkö kannibaalit ilman teitä?
Mildred: Varmasti pärjäävät. Ja minä annoin käskyn, että heidän kaikkien pitää täyttää veroilmoitus ja lähettää ne sitten tänne.
Hamilton-Jones: Ne saapuvat varmaan aivan pian. Mehän olemme olleet täällä jo kolme päivää. Sitten kaikki onkin järjestyksessä. Sir Henry on varmaan kerrankin tyytyväinen…
Ovi aukeaa.Sir Henry: Te… Senkin puolijauhoiset paviaanit! Mielenvikaiset mölyapinat! Suurimmat söhlärit mitä maa päällään kantaa!
Lamm: Ei näytä tyytyväiseltä.
Hamilton-Jones: Onko jokin vialla, Sir Henry?
Sir Henry: Että onko? Tuonne aulaan saapui juuri kolme henkeä, jotka ovat pukeutuneet nahkavaatteisiin ja joiden kaulassa riippuu kaikenlaisia luita ja ties mitä. Sanoivat olevansa Lontoosta.
Hamilton-Jones: No mutta, sehän on hienoa. Toivatko he kaavakkeet?
Sir Henry: Viis minä kaavakkeista! Kun menin kysymään, mitä he halusivat, he kävivät minuun käsiksi ja alkoivat hieroa minuun maustekastiketta! Ja tunkivat omenan suuhuni! Sitten he yrittivät kiskoa minut ulos, missä heillä oli nuotio!
Lamm: Minä vähän ihmettelinkin, miksi te olette yltä päältä ruokaöljyssä ja yrteissä.
Sir Henry: Lempo soikoon! Nyt minä totisesti höyhennän teidät!
Mildred: Ettekä muuten höyhennä! Minun virkamiehilleni ei puhuta tuolla lailla. Alkakaa mennä, tai… tai minä… Raaaah!
Kolinaa. Huudahduksia.Lamm: Varokaa, Sir Henry!
Sir Henry: Pankaa- pankaa pois tuo lihakirves! Kuuletko, tyttö!
Sekasortoisia ääniä. Mildred karjuu. Sitten alkaa loppumusiikki, joka peittää vähitellen muut äänet alleen. Sen seasta kuuluu vielä huutoja ja kolinaa.Hamilton-Jones: Mildred hyvä, älkää nyt tuolla tavalla…
Lamm: Hän on kannibaalien kuningatar!
Sir Henry: Eijei…
Hamilton-Jones: Juoskaa, Sir Henry!
Musiikkia. Jakso päättyy.
