3/7
”Lily!” Michaël juoksi Lilyn kiinni käytäväll taikuuden historian tunnin päätyttyä.
”Hei.” Lily hymyili ja Michaël virnisti.
”No? Koska menet Tylyahoon Jamesin kanssa?”
Lily ei enää hymyillyt. Hän ei ymmärtänyt miksi Michaël tahtoi puhua siitä. Tai miksi Michaël edes tahtoi hänen menevän.
”Seuraavana viikonloppuna.”
Michaël nyökkäsi. Michaël ei kuitenkaan hymyillyt yhtä leveästi kuin hetki sitten.
”Onnea. Koita kestää häntä edes viisi minuuttia.” Michaël naurahti pakonomaisesti ennenkuin kääntyi lähteäkseen.
Lily katsoi häntä ja Michaël käveli Remuksen, Siriuksen, Jamesin ja Peterin luo. Michaëlin hymy näytti erilaiselta. Siinä oli jotain erilaista. Jotain mikä sai hymyn kohteen tuntemaan itsensä erityiseksi. Lily oli pannut sen merkille jo junassa, kun Michaël oli hymyillyt ja pahoitellut törmättyään häneen.
”Lily!” Marlene havahdutti hänet ajatuksistaan.
”Niin?” Lily kysyi Marlenelta, joka oli ristinyt käsivartensa.
”Minähän sanoin.” Marlene katsoi Lilyä merkitsevästi. Lily puri huultaan.
”Saatoit olla oikeassa.” Lily sihisi hampaidensa välistä.
”Minä olen oikeassa.” Marlene julisti kun hän tarttui Lilyn käteen kävelläkseen kohti Rohkelikkotornia.
Oleskeluhuone oli täynnä, kun he tulivat sinne. Melkein kaikki Rohkelikot olivat siellä ja ensimmäiseksi Lilyn katse kiinnittyi Michaëliin, joka hymyili yhdelle heidän vuosikurssinsa tytöistä. Tyttö säteili eikä Lily voinut syyttää häntä siitä. Sellainen vaikutus Michaëlin hymyllä oli.
”Evans. Vihdoinkin.” James oli harpponut läpi oleskeluhuoneen Lilyn ja Marlenen luo.
”Niin Potter?”
”Ei sinun enää tarvitse kutsua minua sukunimelläni.” James iski silmää.
”Paraskin puhuja Potter. Olet kutsunut minua Evansiksi niin kauan kuin muistan.” Lily kivahti ja James nauroi.
”Pahoitteluni, Evans. Halusin vain varmistaa ettet ole muuttanut mieltäsi. ”Eli kaikki kunnossa Evans?” James hymyili.
”En ole. Mutta saatan pian muuttakin ellet lopeta tuota.” Lily pudisti päätään.
”Viikonloppuna siis. Evans.”
Viikonloppu ja ensimmäinen Tylyaho viikonloppu tuli odotettua nopeammin.
”Minusta se keltainen paita jota pidit aiemmin sopii täydellisesti.” Marlene istui sängyllään tyttöjen makuusalissa.
”Laitan sen.” Lily nyökkäsi ja veti matka-arkkunsa sänkynsä alta kyykistyen löytääkseen paidan.
”Vaikka huijaatkin itseäsi.” Marlene lisäsi ja Lily kohotti kulmiaan.
”Miten niin?”
”Et sinä pidä Potterista Lily. Olin uumoillut sitä että pidät hänestä vielä vuosi sitten mutta viimeistään nyt kun suostuit ulos hänen kanssaan ymmärsin että olin väärässä.” Marlene selitti.
”Tuossahan ei ole mitään järkeä. Miten olet tullut siihen tulokseen että minä en pidä hänestä kun viimein suostuin hänen kanssaan ulos mutta aiemmin luulit että pidän hänestä kun en edes suostunut puhumaan hänelle?”
”Haloo Lily. Suostuit ulos hänen kanssaan vain koska Michaël pyysi.” Marlene huokaisi.
”Ei pyytänyt.” Lily kiirehti sanomaan.
”Ei ehkä pyytänyt. Mutta vain koska hän sanoi mitä sanoi olit yhtäkkiä valmis menemään Jamesin kanssa ulos. Vaikka oikeasti teet niin vaan koska et uskalla kertoa Michaëlille että pidät hänestä joten suostuit menemään ulos Jamesin kanssa ja luulit että voisit siten välttää kertomasta Michaëlille että pidätkin hänestä.” Marlene tutkaili Lilyn ilmettä.
”Ei se pidä paikkaansa-” Lily aloitti mutta ei jatkanut lausetta. Sillä hän tiesi Marlenen olevan oikeassa.
”En minä pidä Michaëlista sillä tavalla. Enhän minä edes tunne häntä.” Lily protestoi. Ja se oli totta. Ei hän tiennyt Michaëlista paljoa. Hän tiesi vain että Michaëlin perhe oli muuttanut Ranskasta Englantiin ja Michaël oli siirtynyt opiskelemaan Tylypahkaan. Ja että Michaël puhui sekä ranskaa että englantia, hänellä oli nuorempi sisko joka oli vasta kymmenen vanha ja että hänen hymyssään oli jotain taianomaista. Muttei se riittänyt perusteeksi sille että Lily olisi pitänyt hänestä.
”Ehkä et tunne häntä. Mutta se on päivänselvää että pidät hänestä.”
Kun he olivat saapuneet Tylyahoon James tarjosi Lilylle kätensä.
”Älä luulekaan Potter.”
”Olen herrasmies Evans. Ja lupaan käyttäytyä sen mukaisesti. Sekä toisekseen, pyydän sano James.” James näytti muka loukkaantuneelta muttei voinut peittää hymyään.
”Hyvä on James. Mutta silti minusta on tarpeetonta pitää sinua kädestä.” Lily ei tarttunut Jamesin ojennettuun käteen ja James nyökkäsi.
”Selvä. Tule mennään.” James suuntasi kohti Kolmea luudanvartta.
Kun he kävelivät sisään, he löysivät syrjäisen pöydän johon he istuivat.
”Ota mitä tahdot. Minä maksan.”
”James ei sinun tarvitse.” Lily kieltäytyi mutta James pudisti päätään.
”Sanoinhan että olen herrasmies Evans. Eli ota mitä vain mitä haluat.” Hän sanoi ja Lily hymyili. James ei voinut olla huomaamatta sitä. Hän oli saanut Lilyn hymyilemään.
Pian heille tuotiin kaksi kermakaljaa.
”Pelaat siis edelleen huispausta?” Lily yritti luoda keskustelua. James nyökkäsi.
”Joukkue on hyvä tänä vuonna. Uskon että jos saan Michaëlin liittymään Rohkelikon joukkueeseen voimme helposti voittaa huispausmestaruuden.”
Lily nielaisi. Hän ei ollut odottanut Jamesin mainitsevan Michaëlia. Hän tiesi Jamesin, Siriuksen, Remuksen ja Peterin ystävystyneen Michaëlin kanssa mutta jostain syystä kun James mainitsi Michaëlin Lily ei kyennyt enää ajattelemaan selkeästi.
”Toivottavasti voitatte huispausmestaruuden.” Lily sopersi.
”Ei muilla ole mitään mahdollisuuksia. Luihuisilla vähiten. Ei vaikka Malfoyn isä lahjoittaisi koko joukkueelle jälleen uudet luudat kuten viimevuonna. Taitoa ei voi ostaa rahalla.”
Lilyn kuunnellessa kun James puhui hän huomasi Michaëlin kävelleen Kolmeen luudanvarteen. Saman tytön kanssa, joka oli heidän vuosikurssillaan.
Tyttö oli Denise Brown. Hän oli yksi Rohkelikon suosituimmista tytöistä ja pojat tuntuivat jonottavan päästäkseen ulos Denisen kanssa.
”Hei Michaël!” James vilkutti Michaëlia ja tyttöä liittymään heidän seuraansa. Michaël nyökkäsi samalla ottaen Denisen juoman tiskiltä ja sekä hän että Denise kävelivät Jamesin ja Lilyn luo.
”Sinäkin täällä James. Ja sinulla on seuraa.” Denise kiusoitteli. James nauroi.
”Voitko uskoa?” James virnisti.
”Se on vaikeaa mutta kyllä.” Denise vastasi leikillisen ivallisesti.
”Luulen että häiritsemme Denise. Tule, annetaan heidän olla.” Michaël katsoi Lilyä ja hymyili. Juuri sitä hymyään. Eikä Lily tiennyt mitä sanoa.
”Totta. Mennään.” Denise tarttui Michaëlin käsivarteen. Lily tunsi kuinka pala nousi hänen kurkkuunsa.
”Nähdään.” Michaël katsoi häneen vielä ennen kuin he katosivat Denisen kanssa näkyvistä.
”No Lily, minun piti kysyä sinulta-” Jamesin puhe katosi muuhun puheensorinaan Kolmessa luudanvarressa. Lily ei saanut mielestään kuinka Denise oli tarttunut Michaëlin käsivarteen, Michaëlin hymyillessä ja kuinka he olivat yhdessä lähteneet. Lily ei ymmärtänyt miksi hän ei voinut lopettaa ajattelemasta sitä. Mutta hän ei voinut.
”Haluatko vielä juoda kermakaljaasi vai lähteä?” James kysyi vihdoin kun Lily ei ollut sanonut mitään useampaan minuuttiin.
”En. Mennään vain.” Lily sanoi. James nousi ja meni maksamaan minkä jälkeen he lähtivät Kolmesta luudanvarresta.
”Kaikki kunnossa Evans?” James kysyi kun he kävelivät ulos. Lily nyökkäsi.
Koko matkan aikana takaisin Tylypahkaan Lily ei kyennyt miettimään muuta kun Michaëlia ja Deniseä Kolmessa luudanvarressa. Lily tunsi syyllisyyttä siitä koska James oli todella ollut herrasmies niinkuin lupasi. Eikä hänen kanssaan ollut hullumpaa. Mutta kaikki se oli romuttunut kun Lily oli nähnyt Michaëlin Denisen kanssa.
”Lily ensimmäistä kertaa ikinä minua inhottaa että olin oikeassa. Mutta näätkö? Minä olin oikeassa.” Marlene vastasi kuultuaan kun Lily kertoi tyttöjen makuusalissa mitä Tylyahossa oli tapahtunut.
”Olit oikeassa. Mutta minulla ei ole mitään oikeutta siihen että se tuntui pahalta nähdä heidät yhdessä. Olin itsekin Kolmessa luudanvarressa Jamesin kanssa. Ja Jamesin kanssa oli mukavaa en halua satuttaa häntä-”
”Ehkä, mutta Lily et voi olla hänen kanssaan vain velvollisuuden tunteesta. Ja jos et pitäisi Michaëlista sinua ei olisi haitannut nähdä häntä Denisen kanssa.” Marlene sanoi painokkaasti.
”Minun on puhuttava Jamesin kanssa.” Lily oli samaa mieltä.
”Ja Michaëlin.” Marlene lisäsi.
”Miksi? Hän on Denisen kanssa enkä minä voi mennä kenenkään väliin.” Lily pudisti päätään.
”Jos hän on Denisen kanssa hän kertoo sen sinulle. Mutta ellet ole rehellinen et pääse koskaan yli hänestä kun et tiedä ja kerro hänelle että sinulla on tunteita häntä kohtaan.” Marlene intti.
”Hyvä on. Minä puhun Michaëlille.”
Seuraavana päivänä Lilyn ollessa kirjastossa Michaël veti tuolin Lilyä vastapäätä ja kysyi:
”Mistä halusit puhua?”
”Michaël. En tiedä miten minun pitäisi sanoa se. Ja tiedän että olet Denisen kanssa mutta halusin olla sinulle rehellinen. Pidän sinusta. Enemmänkin kuin vain ystävänä. Mutten ole tulossa teidän väliinne halusin vain että tiedät.” Lily tunnusti.
”Lily-” Michaëlista tuntui että hän saanut sanotuksi mitään. Sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Minäkin pidän sinusta, Michaël tahtoi sanoa. Hän ei tahtonut mitään yhtä paljoa. Muttei hän voinut sanoa sitä. Ei vaikka kaikki ne kerrat kun he olivat olleet yhdessä kirjastossa, kävelleet ulkona, kiusoitelleet toisiaan ja aina siitä asti kun hän oli törmännyt Lilyyn junassa, hän oli vain tahtonut sanoa sen. James oli hänen ystävänsä. Ja hän ei voisi pettää Jamesin luottamusta. Ei näin.
”Minä ja Denise-” Michaël aloitti. Hän ja Denise olivat ystäviä. Hän oli ystävystynyt Denisen kanssa kun Denise ja James olivat pyytäneet Michaëlia Rohkelikon huispausjoukkueeseen. Eikä Michaël pitänyt Denisestä siten. Ei siten kuinka hän piti Lilystä. Mutta hän ymmärsi miltä se oli saattanut näyttää Lilyn silmin.
”Ymmärrän. Mutta halusin vain kertoa. Minun on mentävä.” Lily nousi ottaen laukkunsa.
”Lily odota.” Michaël pyysi mutta Lily oli jo lähtenyt.
Lily käveli käytävää pois kirjastosta. Hän tiesi että hänen oli vielä puhuttava Jamesille. Lily käveli kohti Rohkelikkotornia kun Marlene näki hänet.
”Lily odota.” Marlene sanoi. Marlene juoksi Lilyn kiinni ja huomasi kyyneleen valuvan pitkin Lilyn poskea.
”Puhuin Michaëlin kanssa. Hän ja Denise- en tiedä Marlene. En tiedä mitä kuvittelin. Minun pitää kertoa Jamesille etten voi mennä hänen kanssaan uudelleen ulos. Se ei olisi reilua.”
”Ei hätää Lily. Ymmärrän. Ja olen pahoillani.” Marlene halasi Lilyä.
Michaël oli lähtenyt Lilyn perään. Hän etsi Lilyä käytäviltä kunnes Denise pysäytti hänet.
”Minne sinä juokset?” Denise nauroi.
”Ei nyt Denise.” Michaël pudisti päätään. Denise nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Voinko auttaa sinua?” Hän kysyi.
”Oletko nähnyt Lilyä?”
”Hän oli menossa Rohkelikkotorniin. Näin hänet käytävällä. Kerro myöhemmin.”
Michaël nyökkäsi ja ohitti Denisen.
”Mikä Evansilla on hätänä?” James, joka oli kävelemässä Rohkelikkotorniin Siriuksen kanssa, tuli Lilyn luo.
”Ei mikään.” Lily pyyhki nopeasti kyyneleen poskeltaan. Sirius loi merkittävän silmäyksen Marleneen.
”Tulehan McKinnon. Meitä tuskin kaivataan täällä.” Sirius nauroi koiramaista nauruaan ja Marlene pyöräytti silmiään.
”Pärjäätkö?” Hän kysyi Lilyltä joka nyökkäsi minkä jälkeen Marlene käveli Siriuksen perässä Rohkelikkotorniin.
”Kaikki kunnossa Evans?” James pyyhki kyyneleet Lilyn kasvoilta. Lily nyökkäsi uudelleen.
”En ole tuosta kovin vakuuttunut. Lily.” James hymyili, mikä sai Lilyn naurahtamaan. Michaël juoksi Rohkelikkotorniin vievälle käytävälle ja pysähtyi nähdessään Jamesin ja Lilyn. Hän tunsi kuinka hänen rintaansa puristi. Hän oli ollut oikeassa kun hän oli ehdottanut että Lily menisi Jamesin kanssa ulo. Eikä hän voinut syyttää Lilyä tai sen paremmin Jamesiakaan. Itse hän oli pyytänyt tyttöä josta piti menemään ulos jonkun toisen kanssa. Ja vielä typeränä ilmaantunut Kolmeen luudanvarteen Denisen kanssa. Mutta hän oli tehnyt mikä oli ollut oikein. Selkeästi Lily ja James olivat tarkoitettuja toisilleen. Eikä Michaël aikonut olla heidän tiellään.