Kirjoittaja Aihe: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4! Hermione/Fred, S  (Luettu 6292 kertaa)

Silver Feather

  • ***
  • Viestejä: 4
Title: Perhosia vatsassa
Author: Silver Feather
Rating: S
Genre: Melko fluffyista meininkiä ja romantiikkaa luvassa
Pairing: Hermione/Fred
A/N: Kirjoitin tämän ficin jo ajat sitten, ja julkaisin vanhassa finissä. Nyt sitten päätin laittaa tämän tänne uudelleen. Katsotaan miten käy.

Alkuun vain ensimmäinen luku ikäänkuin maistiaiseksi:

1. luku

 Hermione juoksi käytävää pitkin, suuntanaan Rohkelikon oleskeluhuone. Kun hän lopulta saapui Lihavan Leidin muotokuvan eteen, hän pysähtyi ja yritti tasata hengitystään ennen astumistaan oleskeluhuoneeseen. Hän tarkkaili samalla koko ajan ympärilleen siltä varalta että joku huomaisi hänen menevän oleskeluhuoneeseen vasta näin myöhään.
  Jostakin kaukaa Hermione kuuli kellon lyövän yhtä. Toivottavasti kukaan ei näkisi häntä, sillä hän ei halunnut alkaa selittelemään kenellekään miksi hän ei ollut nukkumassa muiden luokkatovereidensa kanssa.
 ” Miksi ihmeessä sinun pitää tulla tänne vasta tähän aikaan yöstä, ja herättää toiset kauneusuniltaan?” Lihava Leidi kysyi ärsyyntyneenä Hermionen herätettyä hänet kesken unien. ” Tekisi mieli olla päästämättä sinua ollenkaan sisään.”
 ” Olen kovin pahoillani tästä myöhäisestä ajankohdasta arvon Leidi, mutta kävin pöllötornissa lähettämässä erään hyvin tärkeän kirjeen jota ei voi postittaa kaikkien nähden”, Hermione selitti pahoitellen. ” Päästäisittekö minut nyt kuitenkin sisään?”
 ” Kenties”, Leidi mutisi, ” mutta annapa ensin kuulua tunnussana.”
 Hermione kertoi Leidille tunnussanan (likainen fauni) ja pääsi näin sisälle oleskeluhuoneeseen. Hermione myhäili itsekseen kuinka helposti Leidi uskoikin kaiken. Hän istahti yhteen takan edessä olevaan nojatuoliin ja huokaisi. Hermione hätkähti, kun Koukkujalka hypähti hänen syliinsä.
 Hermione silitteli Koukkujalkaa huolettomasti samalla kun tuijotti takassa pikkuhiljaa hiipuvaan hiillokseen.
 ” Jos en saa pian kerrottua jollekin tästä, niin pääni räjähtää”, Hermione kuiskasi Koukkujalan korvaan.
 ” Kerrottua mitä?” kuului ääni jostakin Hermionen selän takaa. Hän käännähti äkisti ympäri ja näki Harryn istuvan makuusaleihin johtavan portaikon kolmanneksi alimmalla rappusella.
 ” Harry!” Hermione huudahti ällistyneenä. ” Mi – mitä sitä teet täällä?”
 ” Odottelin sinua”, Harry vastasi ja nousi ylös portailta. ” Missä sinä oikein viivyit näin pitkään?”
 ” Se ei ole sinun asiasi”, Hermione sanoi.
 ” Miten vain... Mitä sinun pitää saada kerrottua tai pääsi räjähtää?” Harry halusi tietää.
 ” Sekään ei ole sinun asiasi”, Hermione tiuskaisi ja nousi ylös niin nopeasti että Koukkujalka tipahti lattialle. Ensin se sähisi Hermionelle vihaisesti ja katosi sitten portaikkoon yhden oranssin hännän huiskauksessa. ” Sitä paitsi minä menen nyt nukkumaan, sillä minulla on aivan kamala päänsärky.”
 Hermione ei edes odottanut Harryn sanovan mitään, vaan hän porhalsi Harryn ohi portaisiin ja meni tyttöjen makuusaliin. Harry katsoi hetken Hermionen perään ja ihmetteli tämän kummallista käytöstä. Sitten hän päätti olla vaivaamatta päätään tytön käytöksellä. Hänkin kiipesi poikien makuusaliin ja meni nukkumaan. Hän kuunteli Ronin tasaista kuorsausta hetken aikaa ja sulki sitten silmänsä. Ehkä syy Hermionen käyttäytymiseen selviäisi lähipäivinä.

***

 Aamulla aamiaisella Harry ja Hermione olivat kuin he eivät olisi käyneet viimeöistä ”keskusteluaan”. Harry oli päättänyt olla kertomatta Ronille tapahtuneesta. Niin olisi parasta kaikille.
 He kävivät normaalisti päivän oppitunneilla ja Harry oli epätavallisen hyvällä tuulella, sillä heidän taikajuomatuntinsa oli peruttu siltä päivältä. Kukaan ei tosin tiennyt miksi. Jotkut, kuten Dean Thomas, veikkasivat toiveikkaasti että Kalkaros olisi potkaissut tyhjää. Useiden harmiksi niin ei ollut käynyt, vaan Kalkaros näytti päivällisellä ehjääkin ehjemmältä.
 Päivällisen jälkeen kun Harry, Hermione ja Ron tekivät läksyjä oleskeluhuoneessa, Fred ja George olivat taas värvänneet kourallisen uusia koekaniineja ja testasivat uusimpia pinnauspurtaviaan pahaa aavistamattomiin ekaluokkalaisiin.
 ” Nyt saa riittää!” Hermione ärähti katsoessaan kärsiviä ekaluokkalaisia. ” Jonkun on aika antaa heidän kuulla kunniansa!”
 ” Hermoine, sinä olet antanut heidän kuulla kunniansa ainakin viisikymmentä kertaa, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta tähän mennessä”, Ron sanoi. ” Ja kaiken lisäksi tunnen veljeni sen verran hyvin, että tiedän sen että voit antaa heidän kuulla kunniansa vaikka viisi miljoonaa kertaa, eikä se hetkauta heitä sen enempää kuin viidennelläkymmenennellä kerrallakaan.”
 ” Mutta...”, Hermione aloitti mutta ei jatkanut lausettaan loppuun asti. Sen sijaan hän kasasi tavaransa ja marssi ulos oleskeluhuoneesta sanoen vain ohimennen: ” Menen tekemään läksyt kirjastoon. Siellä minun ei tarvitse katsella tuollaista.”
 ” Hyvä on. Nähdään myöhemmin”, Harry ja Ron huikkasivat Hermionen perään.

 Hermione paineli suoraa päätä kirjastoon, ja valitsi syrjäisimmän pöydän jonka löysi ja levittäytyi sille tekemään läksyjään. Hermione ehti juuri aloittaa muodonmuutosten läksynsä, kun Ginny ilmestyi paikalle.
 ” Hei Hermione!” Ginny tervehti.
 ” Ai hei Ginny!” Hermione tervehti hieman liian iloisesti takaisin.
 ” Sopiiko jos istun tähän?” Ginny kysyi varovasti huomattuaan että kaikki ei ollut nyt kohdallaan.
 ” Toki. Mukavaa saada seuraa”, Hermione tokaisi ja osoitti kädellään tuolia itseään vastapäätä.
 ” Kiitos”, Ginny sanoi ja istui Hermionen osoittamalle tuolille. ” Muuten, onko kaikki kunnossa?”
 ” Miten niin?” Hermione kysyi.
 ” No kun... sinä olet ollut viime aikoina vähän kireänä”, Ginny sanoi varovasti.
 ” Ai... Se ei ole mitään”, Hermione mutisi nostamatta katsettaan kirjasta.
 ” On sen pakko olla jotakin, sillä et sinä muuten olisi tuollainen”, Ginny tokaisi.
 ” No niin kai sitten...”, Hermione mutisi.
  ” Haluatko puhua siitä?”
  ” En oikein tiedä...”
  ” Puhu vain, se helpottaa vaikka ei tekisikään asioita yhtään paremmaksi”, Ginny kehotti.
 ” Olet oikeassa”, Hermione tuumi. ” Öh.. Sopiiko että puhumme siitä jossakin muualla kuin täällä sillä täällä jopa kirjoilla on korvat, enkä haluaisi välttämättä aivan kaikkien tietävän.”
 ” Totta kai”, Ginny sanoi välittömästi. ” Onko sinulla ehdotuksia missä voisimme keskustella rauhassa?”
 ” On minulla yksi”, Hermione sanoi varovasti. ” Nimittäin seitsemännen kerroksen tarvehuone.”
 ” Niin tietysti”, Ginny tajusi. ” Siitähän ei tiedä edes kovin moni.”
 ” Ei niin. Siksi se onkin hyvä paikka keskustella rauhassa.”
 ” Mennään sitten sinne.”

***

 Tarvehuoneessa oli suuri ja pehmeä sohva, sekä sohvapöydällä oli kasa leivoksia ja kannullinen teetä ja kaksi kuppia. Ginny oli aivan ällikällä lyöty, sillä tarvehuone yllätti hänet joka kerta.
 ” No täällä kyllä kelpaa jutella”, Hermione naurahti. ” Tämähän on kuin joku kallonkutistajan toimisto.”
 ” Aika lailla”, Ginny oli samaa mieltä. ” No alahan nyt kertoa mikä mieltäsi painaa.”
 ” Hyvä on”, Hermione sanoi ja istuutui sohvalle ottaen rennon asennon ja kupillisen teetä eteensä. ” Älä ota tätä nyt henkilökohtaisesti.”
 ” Miten niin henkilökohtaisesti. Liittyykö se jotenkin minuun?” Ginny halusi tietää.
 ” Liittyy jonkin verran.”
 ” Ahaa... Kuinka paljon?”
 ” Sinuun? Ei oikeastaan sen kummemmin kuin että tämä liittyy veljiisi.”
 ” Ai Frediin ja Georgeen?”
 ” Niin.”
 ” No mitä he ovat taas menneet tekemään?”
 ” No eivät mitään erikoista. Mutta se mistä halusin puhua, on se että en jaksa katsella kuinka he syöttävät niitä pinnauspurtaviaan sun muita hirveyksiä ekaluokkalaisille, joilla ei ole harmainta aavistusta mihin ryhtyvät.”
 Ginny remahti nauruun ja Hermione katsoi ystäväänsä ihmeissään.
 ” Anteeksi, mutta luulin että asiassa olisi kyse jostakin vakavammasta”, Ginny sanoi lopetettuaan nauramisen.
 ” Tiedän että tuollaisesta on vähän typerää valittaa, mutta kun se ottaa minua ihan tosissaan päähän”, Hermione sanoi.
 ” Ymmärrän sinua aivan täysin, sillä minäkään en pidä siitä että he testaavat tuotteitaan ekaluokkaisilla kertomatta edes mahdollisista riskeistä”, Ginny sanoi vakavoiduttuaan täysin. ”Mutta sinun ei tarvitse huolestua siitä että kukaan ei ole sanonut heille kuinka vaarallisia heidän toimensa ovat. He ovat kuulleet siitä vaikka kuinka monta kertaa, etkä sinä ole ainoa kuka on antanut heidän kuulla kunniansa.”
 ” Niin kai sitten”, Hermione mutisi. ” Minä en silti aio vain seistä tumput suorina ja katsella niitä kärsiviä ekaluokkalaisia jotka hoippuvat oksennellen pitkin oleskeluhuonetta.”
 ” Hyvä että joku uskaltaa ja viitsii sanoa niille joskus oikein kunnolla vastaan, sillä useat luovuttavat jo ensimmäisen kerran jälkeen.”
 ” Ihanko totta?”
 ” Niin. Luulen sen johtuvan siitä että he eivät noteeraa kenenkään sanomisia vaan kääntävät ne vain vitsiksi. Mutta voihan olla että he alkavat tulla pikkuhiljaa järkiinsä. Sillä monta kertaa, kun sinä olet sanonut heille, niin he ovat vähentäneet testaustaan silloin, kun sinä olet paikalla.”
 ” Ginny, sinun ei tarvitse sanoa noin vain minun mielikseni.”
 ” En minä sanokaan. Se on totta.”
 ” Ihan oikeastiko?”
 ” Niin.”
 ” Vau! Olen ällistynyt.”
 ” Syytäkin”, Ginny sanoi iloisesti ja tuli sitten vilkaisseeksi kelloa. ” Voi ei! Minä olen myöhässä!”
 ” Myöhässä mistä? Kellokin on jo puoli yhdeksän.”
 ” Minulla on sovittu tapaaminen.”
 ” Vai niin... No sitten sinun pitää kiirehtiä”, Hermione sanoi pilke silmäkulmassaan. ” Nähdään myöhemmin.”
 ” Nähdään”, Ginny huikkasi ja lähti kiireesti tapaamiseensa. Hermione jäi yksin sohvalle istumaan ja miettimään asioita. Hän ei halunnut palata vielä oleskeluhuoneeseen.
 Hermione oli aivan uppoutuneena ajatuksiinsa, kun joku tuli sisään huoneeseen. Hermione katsahti taakseen kuultuaan oven painuvan kiinni. Ovensuussa seisoi Fred.
 ” Öh... En tiennyt täällä olevan ketään”, Fred mutisi.
 ” Ai... No minä olen täällä kuitenkin kuten näet”, Hermione tokaisi kylmästi.
 ” Ahaa... No jos haluat olla yksin, niin kyllä minä voin lähteä”, Fred sanoi.
 ” Jää sinä vain”, Hermione kiirehti sanomaan. ” Minä olin jo muutenkin lähdössä.”
 ” Ei sinun tarvitse lähteä minun vuokseni”, Fred sanoi. ” Sinä olit täällä ensin joten minä lähden nyt, niin saat olla rauhassa. Mutta voinko kysyä sitä ennen jotakin?”
 ” Kysy pois”, Hermione tokaisi.
 ” No tuota... kun...”, Fred takelteli.
 ” Niin?” Hermione patisti Frediä jatkamaan.
 ” Ensi viikonloppunahan on Tylyaho – viikonloppu.”
 ” Niin on. Mitä sitten?” Hermionen mielenkiinto alkoi pikkuhiljaa herätä.
 ” Minä... tuota... ajattelin, että...”, Fred ei melkein saanut sanaa suustaan, mikä oli erittäin harvinaista.
 ” Anna tulla vain”, Hermione kehotti varovasti.
 ” Haluaisitko lähteä kanssani vaikka kermakaljalle?” Fred sai lopulta sanottua. Hermione katsoi Frediä hetken aivan ihmeissään. Pyysikö Fred Weasley häntä ulos?
 ” Ööh... Miksi ei”, Hermione vastasi vilpittömästi.
 ” Hienoa. Sopiiko että nähdään Kolmessa Luudanvarressa vaikka kahdelta?” Fred kysyi.
 ” Kuulostaa hyvältä”, Hermione sanoi ja hymyili Fredille.
 ” Hyvä. Nähdään sitten siellä”, Fred sanoi ja huikkasi pikaiset hyvästit ennen kuin lähti tarvehuoneesta. Hermione kuuli kuinka Fred vihelteli iloisesti käytävällä.
 Hermione oli aivan pyörryksissä. Kuka olisi uskonut että hän, Hermione Granger, menee kermakaljalle Fred Weasleyn kanssa. Hermione päätti, että nyt hänellä olisi mahdollisuus keskustella rauhassa veljeksien kokeiluista. Mutta vieläkään hän ei ymmärtänyt että miksi Fred halusi lähteä ulos juuri hänen kanssaan, vaikka veljekset saisivat ihan kenen tytön he haluaisivat. Hän päätti olla miettimättä sitä sen kummemmin ja hän alkoi tehdä lähtöä palatakseen oleskeluhuoneeseen.

***

 Tylyahon- viikonlopun aamuna ilma tuskin olisi voinut olla huonompi: taivas oli tasaisen harmaa ja maa oli aivan märkä ja loskainen. Myös vettä satoi tasaisin väliajoin.
 Kura roiskui joka paikkaan oppilaiden talsiessa kohti Tylyahoa kuka missäkin seurassa. Luonnollisesti myös Harry, Ron ja Hermione lähtivät muiden oppilaiden tapaan Tylyahoon päästäkseen eroon edes hetkeksi koulun paineista ja pääsivät tuulettamaan aivojaan. He kuluttivat aikaansa muun muassa Sekolla ja Hunajaherttuassa.
 Vähän ennen kahta Hermione ilmoitti Harrylle ja Ronille, että hänellä on tapaaminen ja jätti heidät sitten seisomaan kadulle lähtiessään kohti Kolmea Luudanvartta.
 Hermione pääsi perille vasta vähän kahden jälkeen, sillä hän oli kierrellyt ympäriinsä hetken aikaa varmistaakseen että häntä ei seurattaisi.
  Kolmessa Luudanvarressa oli todella täyttä, ja Hermionen täytyi tunkea väkisin ihmismassan läpi päästäkseen tiskille. Siellä hän tilasi Matami Rosmertalta kermakaljan ja alkoi tutkia paikkaa katsellaan sitä odotellessaan. Sitten hän äkkäsi Fredin istumassa yhdessä syrjäisessä nurkkapöydässä ja hörppivän kermakaljaansa. Hermionen maksettua kaljansa hän raivasi tiensä kohti pöytää jossa Fred jo odotteli häntä.
” Hei Fred! Anteeksi että olen myöhässä”, Hermione sanoi ja pahoitteli ennen kuin istui alas Frediä vastapäätä. ” Piti varmistaa että Harry ja Ron eivät seuranneet minua.”
 ” Ei se mitään”, Fred sanoi. ” Minä tulin itsekin vasta vähän aikaa sitten.”
 ” Ai...”, Hermione tokaisi ja otti hörpyn kermakaljastaan.
 Kumpikaan ei sanonut mitään, vaan heidän välilleen lankesit kiusaantunut hiljaisuus. Lopulta Fred sai suunsa auki ja sanoi Hermionelle: ” Et voi ikinä uskoa kuinka kauan minulta meni aikaa kun mietin että milloin uskallan pyytää sinua kermakaljalle.”
 ” No kuinka kauan siihen sitten meni?” Hermionea kiinnosti.
 ” Aika lailla sellaiset kolme vuotta”, Fred myönsi hieman nolona.
 ” Ei kai! Kolme vuotta eli siitä asti kun minä olin toisella luokalla”, Hermione tuumi. ” Täytyy kyllä sanoa että yllätit minut täysin.”
 ” Niin no...”, Fred mumisi ja punastui korviaan myöten. ” Olisin kyllä kysynyt aiemminkin, mutta kun milloinkaan ei ollut oikein hyvä hetki. Milloin sinä olit muiden seurassa ja milloin minä. Ja silloin kun tapasin sinut tarvehuoneessa, niin päätin kysyä kun oli mahdollisuus. Meni sitten syteen tai saveen.”
 ” Olen oikeastaan hyvin otettu, sillä en ole uhrannut paljon ajatuksiani sille, että joku kysyisi minua ulos vaikka no... kermakaljalle”, Hermione sanoi.
 ” Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi kukaan ei ole pyytänyt sinua aikaisemmin minnekään”, Fred sanoi.
 ” No joo...”, Hermione sanoi. ” En haluaisi nyt puhua siitä.”
 ” Ihan miten vain”, Fred tuumasi.
 Sitten he ottivat puheeksi kaikkien syvästi inhoaman Pimennon. Siitä heillä riittikin keskustelua pitkäksi aikaa.
 He huomasivat ajan kuluneen vasta kun pimeys alkoi luoda varjojaan Tylyahon kylän ylle. Hermione ja Fred jättivät Kolmen Luudanvarren taakseen ja lähtivät takaisin koululle, vaikka paluu ei houkutellut kumpaakaan erityisemmin sillä he tiesivät Pimennon odottavan siellä uusine asetuksineen.
 ” Kiitos tästä, minulla oli todella mukavaa”, Hermione kiitteli Frediä ennen kun heidän tiensä erosivat. He olivat nimittäin sopineet menevänsä oleskeluhuoneeseen erikseen jotta kukaan ei epäilisi mitään.
 ” Ole hyvä vain. Minullakin oli oikein mukavaa”, Fred sanoi. ” Mitäs sanoisit siitä että jos ottaisimme tämän joskus uusiksi?”
 ” Se olisi todella kivaa”, Hermione sanoi hetkeäkään empimättä.
 ” No sopiiko seuraava Tylyahon-viikonloppu?” Fred kysyi.
 ” Aivan loistavasti”, Hermione sanoi, ” mutta nyt minun täytyy mennä. Pitää kirjoittaa Pimennolle kolme pergamenttirullaa siitä, miten voi suojautua aseistariisuntaa vastaan. Nähdään taas!”
 ” Selvä”, Fred sanoi. ” Nähdään!”
 Hermione lähti kiiruhtamaan kohti oleskeluhuonetta. Fred päätti odottaa kunnes Hermione olisi mennyt ja lähtisi sitten vasta oleskeluhuoneeseen.  

*

Noin, tässä ensimmäinen luku. Loput kolme osaa on myös valmiita, joten palan halusta kuulla tahdotteko te lukea kuinka tarina jatkuu?

Siihen asti,
-SilFe
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 17:27:19 kirjoittanut Scarlett »

Puhpallura

  • Vieras
Vs: Perhosia vatsassa - 1. osa
« Vastaus #1 : 26.06.2008 20:26:16 »
Eksyinpäs vaihteeksi Hunajaherttua puolelle kyllästyttyäni tuohon pwp:hen ja heti tulee näinkin ihana ja harvinainen paritus vastaan :)

Jooh, mistäs sitä aloittaisi? No vaikka siitä, että näin ensimmäisen luvun perusteella, minä ainakin pidän :)
Luku oli mukavan pituinen ja helppoa luettavaa.
Hämmentynyt/nolo/hiukan arkaileva Fred oli mitä suloisin, sillä yleensähän kumpikin kaksosista on noh, aika itsevarmoja  :D

Ääh, yritän kovasti keksiä jotakin rakentavaakin kommenttia, mutta aika turhalta vaikuttaa :D Mutta jatkoa tietenkin jään odottelemaan.

Laurensa

  • ***
  • Viestejä: 24
Vs: Perhosia vatsassa - 1. osa
« Vastaus #2 : 26.06.2008 23:05:10 »
Toivosin et jatkaisit.Musta saisit ainakin lukian. Rakentavakin on painunut kesälomalle joten... ;D
Elämässä on kaksi tärkeää asiaa. Viisaus ja luotettavuus. Luotettavuus on sitä, että pitää lupauksensa ja viisaus sitä, että ei koskaan lupaa mitään.
 Mun UniCreaturet

Dramione

  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: Perhosia vatsassa - 1. osa
« Vastaus #3 : 27.06.2008 00:15:17 »
Jatka vain, kyllä minäkin tätä alan lukemaan, jos jatkoa tulee.  :)

maikkimaa

  • Vieras
Vs: Perhosia vatsassa - 1. osa
« Vastaus #4 : 27.06.2008 12:16:10 »
todella hyvä alku  :D
jatkoo myös toivoisin minä :D
Virheitä ei hyppiny silmille ainakaan :D
mitään kehittävää en keksi mutta jatkoo toivon :D

Silver Feather

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Perhosia vatsassa - 1. osa
« Vastaus #5 : 27.06.2008 14:13:34 »
Jeps jeps.. Kiitos kommenteista kaikille. :)

Tässä seuraava osa:

2.luku

Kenelläkään ei ollut aavistustakaan, että Hermione ja Fred tapasivat toisensa aina Tylyahossa. Hermione oli siitä iloinen, sillä hän ei halunnut että puoli koulua kuulisi hänen käyvän treffeillä Fred Weasleyn kanssa. Fredinkin mielestä oli parempi pitää matalaa profiilia, ellei halunnut joutua koko koulun yleiseksi puheenaiheeksi.

 Syyslukukauden vaihtui kevääseen, ja helmikuun alussa opettajat ilmoittivat oppilailleen että ystävänpäivänä pidettäisiin hienot illalliset, jonne kaikkien piti pukeutua hienosti. Liikkui jopa huhuja että ilta jatkuisi illallisen jälkeen upeilla ystävänpäivätansseilla. Kukaan tosin ei voinut olla asiasta täysin varma, sillä kukaan opettaja ei paljastanut yhtikäs mitään vaikka oppilaat kuinka yrittivät puristaa heistä tietoja.

***
 
 Ystävänpäivänä Hermione koki elämänsä yllätyksen, kun tavallinen aamuposti saapui. Päivän Profeetan tuoneen pöllön lehahdettua lentoon Hermione avasi lehden, ja sen välistä putosi tulipunainen ruusu. Ei ollut epäilystäkään keneltä se oli. Hermione haistoi ruusua ja vilkaisi Frediin. Kun Fred huomasi että Hermione katsoi häntä, Hermione väläytti Fredille valloittavan hymyn kiitokseksi. Fredin korvat punehtuivat ja hän painoi päänsä alas.
 Harry ja Ron huomasivat Hermionen hypistelevän ruusua käsissään ja heidän uteliaisuutensa heräsi.
 ” Hermione, keneltä sait tuon ruusun?” Harry kysyi.
 ” Ai tämän... En tiedä. Se tuli Päivän Profeetan välissä. Varmaankin vain joku vitsi”, Hermione vastasi.
 ” En ihan usko että se on vain joku vitsi”, Ron sanoi. ” Kukaan ei lähetä punaista ruusua kenellekään vitsillä, ainakaan ystävänpäivänä, ellei hänellä ole jonkinlaisia taka-ajatuksia.”
 ” Ron, sinä olet vain kateellinen että sinä et saanut ruusua tai mitään muutakaan”, Hermione tokaisi välinpitämättömästi.
 ” Minä en ole kateellinen!” Ron väitti kivenkovaa, vaikka hänen korvansa alkoivat punoittaa pahaenteisesti ja vaihtoi sitten puheenaihetta, ” Aioitteko te muuten lähteä tänään Tylyahoon?”
 ” Totta kai! Etkö muista että meillä on tänään tapaaminen Kolmessa luudanvarressa”, Hermione muistutti.
 ” Ai niin... Olin aivan unohtanut”, Harry mutisi. ” Asiassa on vain yksi mutka.”
 ” No mikä?” Hermione halusi tietää.
 ” Minä tapaan Chon tänään Tylyahossa”, Harry selitti.
 ” Ahaa... No kunhan ilmestyt paikalle joka tapauksessa”, Hermione sanoi. ” Minullakin on asioita hoidettavana ennen sitä. Ron, meinaatko sinä lähteä?”
 ” Lähtisin vain jos voisin, mutta en voi. Meillä on huispaustreenit”, Ron sanoi. ” Pitäkää te vain hauskaa siellä ja kertokaa miten meni.”
 ” Taatusti kerromme”, Hermione sanoi ja lähti hakemaan viittaansa oleskeluhuoneesta.

***

Harryn ja Hermionen tiet erosivat Tylyahon porteilla ja kumpikin lähti omaan suuntaansa: Harry tapaamaan Chota ja Hermione Frediä.
 Hermione ja Fred olivat sopineet tapaavansa Hunajaherttuassa ja menevänsä sen jälkeen kermakaljalle. Hermione käveli lumituiskussa kohti Hunajaherttuaa. Siellä hän etsi katseellaan Frediä ja äkättyään tämän juttelemassa jonkun tytön kanssa Hermionen vatsassa muljahti inhottavasti. Hermione ei voinut ymmärtää miksi, sillä hehän olivat vain ystäviä... kai. Voi ei, minä olen mustasukkainen Fredistä, Hermione tajusi yhtäkkiä. Voi ei! Ei tässä näin pitänyt käydä!  Ei ainakaan näin pian.
 Hermione kulki Fredin ohitse ja tökkäsi häntä ohimennessään kyynärpäällä kylkeen. Fred käännähti katsomaan kuka häntä oli tökännyt, ja huomattuaan Hermionen loittonevan selän hän hyvästeli juttutoverinsa ja lähti Hermionen perään.
 Saavutettuaan Hermionen Fred tarrasi tätä kädestä ja ohjasi ulos Hunajaherttuasta. He kävelivät hiljaisuuden vallitessa Tylyahoa ympäri. Lunta pyrytti heidän niskaansa ja se kasteli heidät molemmat läpimäriksi.
 Kuljettuaan Kolmen luudanvarren ohitse, ja huomattuaan että se oli täynnä väkeä Hermione ja Fred päättivät jättää kermakaljat sillä kertaa väliin. Niinpä he vain kävelivät ympäri Tylyahoa ja huomasivat ajautuvansa yhä syrjemmäksi keskustasta. Eikä aikaakaan kun Tylyahon kylä jäi taakse ja Hermione ja Fred käyskentelivät rauhassa. Kumpikin oli aivan hiljaa ja he vain nauttivat toistensa läheisyydestä kun he kävelivät kylki kyljessä. Hitaasti Fred liikutti kättään kohti Hermionen kättä ja otti siitä lopulta kiinni. Hermione katsoi Frediin ja hymyili. He kävelivät käsi kädessä ja vilkaisivat toisiaan aina välillä sivusilmällä.
 He kävelivät pitkään ja pysähtyivät lopulta pienen lammen rannalle. Hermione ja Fred seisoivat aivan hiljaa vierekkäin ja katselivat kun tuuli pyöritteli lunta ympäriinsä jäällä. Tuuli tarttui välillä heidän hiuksiinsakin ja viskoi niitä kasvoille. Hermione pyyhkäisi hiuksensa pois nauraen. Sitten hän pyyhkäisi Fredin hiukset pois pojan kasvoilta. Samalla kun Hermione teki niin, hänen ja Fredin katseet kohtasivat. Kumpikin tiesi sillä hetkellä mitä oli tulossa ja he alkoivat nojautua toisiaan kohti pikkuhiljaa. Sitten he suutelivat. Kumpikaan ei ajatellut mitään sen kummenpaa, vaan he heittäytyivät vain tunteen vietäväksi. Hermione tunsi lämmön leviävän sisällään ja hänen vatsassaan lenteli vaaleanpunaisia perhosia. Hermione ajatteli että olipa täydellinen ensisuudelma.
 Kun suudelma oli ohi, Hermione ja Fred eivät tehneet hetkeen muuta kuin vain tuijottelivat toisiaan silmiin ja hymyilivät. Tuulenpuuska heilutteli heidän vaatteitaan joka suuntaan, mutta he eivät huomanneet sitä, sillä he keskittyivät sillä hetkellä vain ja ainoastaan toisiinsa.
 ”Öh, Fred...”, Hermione sanoi hiljaa vilkaistuaan kelloa.
 ” Niin?” Fred tiedusteli.
 ” Minun pitää mennä”, Hermione sanoi.
 ” Minne?” Fred halusi tietää.
 ” Minulla on tapaaminen, enkä voi jättää sitä väliin”, Hermione selitti. ” Olen kovin pahoillani, mutta minun on pakko mennä nyt tai myöhästyn kamalasti.”
 ” Ai... No sitten on parasta että lähdemme takaisin saman tien”, Fred tokaisi. ” Näemmekö me enää täällä?”
 ” En usko, mutta linnassa sitten taas”, Hermione sanoi.
 ” Selvä”, Fred mutisi. ” Mennäänkö sitten?”
 He lähtivät kävelemään takaisin kylään.

Illalla oleskeluhuoneessa Hermione ei jaksanut keskittyä yhtään mihinkään, ei edes läksyihin vaan hän kertasi mielessään aina uudelleen ensisuudelmaansa. Ja aina kun hän ajatteli Frediä, hänen sisälleen levisi onnentunne.
 Aina kun Fredin ja Hermionen katseet kohtasivat, kummatkin hymyilivät söpösti toisilleen ja lopulta Fredin oli käännettävä katseensa pois, sillä häntä alkoi punastuttaa. Hermionen mielestä se oli äärimmäisen ihanaa katseltavaa, ja joka kerta kun Fred punasteli, Hermionen sisällä kupli mitä ihanin tunne. Kuinka ihana tunne se olikaan.

***

Harry ja Ron olivat pistäneet merkille Hermionen oudon käyttäytymisen. Eniten heitä ihmetytti se, että hän ei enää valittanut heille tekemättömistä läksyistä, ja hän antoi omat läksynsä heille kopioitavaksi vapaaehtoisesti, ilman sen kummempia maanitteluja. Eräänä iltana he jäivät keskustelemaan Hermionen oudosta käyttäytymisestä oleskeluhuoneeseen muiden mentyä nukkumaan.
 ” Mistä mahtaa tuulla, kun hän on koko ajan noin iloinen?” Ron ihmetteli.
 ” En todellakaan tiedä siitä”, Harry tuumasi, ” mutta sen verran kyllä ymmärrän että jotakin on meneillään. Muuten hän ei käyttäytyisi noin.”
 ” Jonkun pitäisi kirjoittaa kirja nimeltään Opas pojille tyttöjen ajatuksenjuoksusta ja maailmasta”, Ron tuhahti.
 ” Olen täysin samaa mieltä”, Harry sanoi ja haukotteli makeasti. ” Ehkä pitäisi kysyä Ginnyltä, että tietääkö hän mikä on syynä Hermionen käyttäytymiseen.”
 ” Loistava idea! Kysytään sitä huomenna heti ensimmäiseksi”, Ron nyökytteli innokkaana.” Mutta mennään nyt nukkumaan.”
 ” Joo, mennään vain”, Harry mutisi, sillä hänen silmäluomensa alkoivat tuntua lyijynraskailta.
Pojat kapusivat makuukamariin ja nukkuivat suunnilleen jo ennen kuin heidän päänsä edes koskettivat tyynyjä.

Aamiaisen jälkeen Harry ja Ron kiskaisivat Ginnyn mukaansa ja veivät tämän tyhjään luokkahuoneeseen. Ginny oli aivan ihmeissään ja kysyikin: ” Mitä ihmettä te oikein teette?”
 ” Anteeksi vain että teimme tämän, mutta me haluamme tietää erään asiaan”, Ron selitti.
 ” No minkä asian?” Ginny halusi tietää. ” Syy tähän on nimittäin paras olla hyvä!”
 ” Mitä Hermionella on meneillään? Hän on käyttäytynyt oudosti viime aikoina”, Harry kysyi sen kummempia kiertelemättä.
 ” Rehellisesti sanoen, en tiedä itsekään”, Ginny myönsi. ” Olen ihmetellyt aivan samaa tässä muutaman päivän.”
 ” Etkö tiedä yhtään mitään?” Ron halusi vielä varmistaa. Ginny pudisti tarmokkaasti päätään ja sanoi: ” En tiedä yhtään mitään.”
 ” Harmi, sillä se on alkanut kalvaa meitä”, Harry myönsi.
 ” En tiennytkään että te olette noin kiinnostuneita Hermionen elämästä”, Ginny mutisi.
 ” Emme me ole kiinnostuneita, vaan enemmänkin huolissamme”, Ron valaisi pikkusiskoaan.
 ” Niinpä tietysti... Minun on nyt kyllä mentävä tunnille, mutta sovitaanko niin että jos jotakin selviää niin, informoin siitä teille”, Ginny sanoi.
 ” Sopii”, Ron ja Harry sanoivat yhteen ääneen.
 ” Hyvä”, Ginny tokaisi ykskantaan ja lähti. Pojat lähtivät miltei samalla ovenavauksella ja suuntasivat oppitunneilleen.

 Heillä oli ensimmäisenä loitsujen kaksoistunti. Hermione käyttäytyi taas aivan normaalisti, ja viittasi koko ajan. Luonnollisestikin hän onnistui parhaiten loitsuissa. Harry ja Ron tarkkailivat Hermionea vaivihkaa koko päivän, eikä mikään tytön käytöksessä vaikuttanut epäilyttävältä.
  Hermione oli kyllä huomannut Harryn ja Ronin katselevan häntä aina välillä kummallisesti, mutta hän ei jaksanut välittää siitä. Hän ei jaksanut keskittyä itse asiassa mihinkään muuhun kuin siihen, että tapaisi taas illalla Fredin. Hermione odotti sitä innoissaan.

Illalla Hermione lähti muka kirjaston vielä tarkistamaan jotakin asiaa, mutta päästyään tarpeeksi kauas Lihavan Leidin kuvakudoksesta Hermione pinkaisi juoksuun. Hän ei pysähtynyt ennen kun oli päässyt seitsemänteen kerrokseen.  Siellä hän meni tarvehuoneeseen, jossa Fred jo odotteli. Sillä kertaa huoneessa oli erittäin romanttista: kynttilöitä paloi joka puolella ja jostakin taustalta kuului hiljaa romanttista viulumusiikkia. Fred istui pehmeällä sohvalla, ja sohvapöydällä oli kukkakimppu, heti teekannun vieressä. Hermione astui sisään ja meni istumaan Fredin viereen. Fred otti molemmille teemukit ja he vain istuivat sohvalla kylki kyljessä juoden teetään. Saatuaan mukinsa tyhjäksi, Hermione käpertyi Fredin kainaloon. Hänen sisälleen levisi onnentunne ja hänestä tuntui kuin hän voisi olla siinä aina. Fred silitteli hiljaa Hermionen hiuksia. Kumpikaan ei puhunut mitään, sillä heidän ei tarvinnut. He ymmärsivät toisiaan täydellisesti jopa ilman että kumpikaan sanoi sanaakaan. Hermione sulki silmänsä ja vain nautti olostaan Fredin kainalossa.
 
Kumpikaan ei huomannut kuinka viulumusiikki oli jo kauan sitten hiipunut olemattomiin ja kuinka seinällä roikkuvan koristeellisen kellon viisarit lähestyivät vinhaa vauhtia kohti kahta. Yhtäkkiä Fred tajusi ajan kuluneen, ja ponkaisi ylös sohvalta.
 ” Meidän pitää palata oleskeluhuoneeseen heti”, hän sanoi ja vilkaisi kelloa vielä kertaalleen pienoisessa paniikissa. Hermione nyökkäsi ja sanoi: ” Totta kai. Lähdetään sitten.” Niinpä he lähtivät saman tien kohti Rohkelikkotornia. Päästyään Lihavan Leidin muotokuvan eteen he pysähtyivät. Fred kääntyi Hermioneen päin ja katsoi tätä syvälle silmiin.
 ” Taitaa olla parasta mennä sisään eri aikaan jollet halua, että...”, Fred aloitti.
 ” Halua mitä?” Hermione halusi tarkennusta.
 ” No... Sitä että joku näkee meidät yhdessä”, Fred tarkensi.
 ” Ai... Minusta se nyt on aivan sama, sillä ketä kiinnostaa ketkä tulevat samaan aikaan oleskeluhuoneeseen”, Hermione tokaisi ykskantaan.
 ” Niin niin, mutta ajattelin vain kun kellokin on jo näin paljon... Se voisi herättää kiusallisia kysymyksiä”, Fred mutisi hieman hämmentyneenä.
 ” Niin no... toisaalta...”, Hermione tuumasi. ” Haluatko sinä mennä eri aikaan sisään?”
 ” En minä tiedä...”, Fred tuskaili ajatustensa ristitulessa.
 ” Sama se... Minä ainakin menen nyt. Jää pähkäilemään sitä jos haluat”, Hermione tokaisi ärsyyntyneenä siihen, että Fred vain souti ja huopasi edes sun takaisin.  Hermione herätti todella ärtyisän Leidin, lausui tunnussanan (puhpallura) ja meni oleskeluhuoneeseen jättäen Fredin seisomaan yksin käytävään.

Ja näin... Kommentointi suotavaa  ;)
« Viimeksi muokattu: 27.06.2008 14:17:15 kirjoittanut Silver Feather »

lilith

  • ***
  • Viestejä: 36
  • the doorbell
Vs: Perhosia vatsassa - 2. osa lisätty
« Vastaus #6 : 27.06.2008 15:41:14 »
Oi :) tää on kyllä niin suloinen :D
En voi lopettaa hymyilemistä ;D odottelen todellakin jatkoa!<3
I am a bit...you know...woo-hoo!

Dramione

  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: Perhosia vatsassa - 2. osa lisätty
« Vastaus #7 : 27.06.2008 18:21:41 »
Juu, pidin jatkosta, todella suloista. ^^
Jatkoa pian? :>

Silver Feather

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Perhosia vatsassa - 2. osa lisätty
« Vastaus #8 : 28.06.2008 17:42:02 »
Ja lisää jatkoa... :D

Tässä siis kolmas, ja toiseksi viimeinen, osa:

3. luku

Seuraavien parin viikon aikana Hermione oli kuin Frediä ei olisi olemassakaan, ja hän myös kohteli poikaa siten. Hermione vietti taas illat oleskeluhuoneessa tehden läksyjä tai muuten vain opiskellen. Hän oli myös alkanut viettää enemmän aikaa Harryn ja Ronin kanssa. Aika ajoin Fred yritti päästä puhumaan Hermionen kanssa, mutta kun Hermione tajusi sen, hän lähti tyttöjen makuusaliin ja Fred jäi lannistuneena seisomaan paikalleen.

Se, että Hermione oli vältellyt Frediä kuluneet viikot, alkoi ottaa Frediä päähän. Siksi hän päättikin saada selville mikä tuota tyttöä oikein vaivasi. Hänellä oli jo suunnitelmakin valmiina ja hän aikoisi toteuttaa sen hyvin, hyvin pian...

***
Yhtenä iltana Hermione teki läksyjä kirjastossa, kun hän huomasi pimenevässä illassa lentelevän pöllön. Pöllö näytti pyrkivän sisälle kirjastoon. Hermione meni ikkunan luo ja avasi sen. Pöllö lensi sisään niin että se vain viuhahti Hermionen ohitse ja laskeutui istumaan Hermionen tuolin selkänojalle.
 ” Mitäs sinulla siinä on?” Hermione jutteli pöllölle samalla kun irrotti sen koipeen sidottua pergamentin palaa. Saatuaan pergamentin irti, pöllö lehahti lentoon ja löi Hermionea mennessään siivellä otsaan. ” Kiittämätön...”, Hermione mutisi ja tutkaili pergamenttia. Sitten hän huomasi kenelle se oli osoitettu.
 ” Mitä ihmettä... ”, Hermione ihmetteli nähdessään oman nimensä koreilevan pergamentissa. ” Kuka minulle kirjoittaa tähän aikaan illasta...?”

Hermione taitteli pergamentin auki ja lukaisi tekstin nopeasti läpi. Siinä luki:

Hermione! Minulla on sinulle tärkeää asiaa... ja se on todella kiireellistä! Tule tarvehuoneeseen heti kun saat tämän.
Ginny


Hermione ihmetteli hetken aikaa että mikä voi olla niin tärkeää että Ginny haluaa tavata hänet välittömästi. Miksi tämä ei voisi odottaa siihen asti että Hermione palaisi oleskeluhuoneeseen? Ginnyn kirjeen sävy oli kuitenkin sellainen, että vitkuttelu ei kannattanut. Niinpä Hermione sulloi läksynsä ja kirjansa laukkuunsa olkiaan kohauttaen ja lähti kirjastosta puristaen Ginnyn viestiä tiukasti nyrkissään.

 Kun hän pääsi seitsemännen kerroksen käytävälle, hän katsoi ensin tarkasti että ketään ei ollut lähettyvillä, ennen kuin alkoi kävellä edes sun takaisin pitkin käytävää. Käveltyään seinän ohi kolmesti, oli siihen ilmestynyt ovi tarvehuoneeseen. Hermione meni sisään tarvehuoneeseen ja katsoi ympärilleen. Sisustus ei ollut mitenkään ihmeellinen: vain kaksi upottavaa nojatuolia vastakkain ja niiden välissä pieni pöytä. Puuseinät olivat paljaat, eikä valoa huoneeseen luonut mikään muu kuin muutama seinälampetti ja pari katonrajassa olevaa kapeaa ikkunaa. Huoneen kalpeassa valossa Hermione istui toiseen nojatuoliin. Hermionea hermostutti, sillä Ginnyä ei näkynyt missään. Yhtäkkiä Hermione kuuli jostakin selkänsä takaa askelia.
 ” Ginny, sinäkö siellä?” Hermione tiedusteli varovasti, mutta turhaan sillä hän ei saanut vastausta. Hermione tunsi kuinka pelko alkoi hiipiä pikkuhiljaa hänen mieleensä ja saada vallan. Hän alkoi vääntelehtiä nojatuolissa levottomasti ja pälyillä hädissään ympärilleen. Hän tunsi adrenaliinin virtaavan suonissaan. Yhtäkkiä jonkun kädet peittivät Hermionen silmät. Hermione pelästyi hirveästi ja sulki silmänsä. Hän ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan kaivoi taikasauvansa esiin salamannopeasti ja osoitti sillä kutakuinkin selkänsä taakse siihen suuntaan missä kuvitteli hyökkääjänsä olevan.
 ” Jollet päästä irti, vannon että noidun sinut! Ja sitä sinä et halua kokea!” Hermione sanoi uhkaavasti.
 Hermione tunsi kuinka kädet otettiin pois hänen silmiltään, mutta hän piti ne vielä suljettuina. Kun hän avasi silmänsä, hän koki elämänsä järkytyksen nähdessään Fredin istuvan häntä vastapäätä olevalla nojatuolilla. Hermione ei saanut sanaa suustaan, mutta osoitti Frediä silti taikasauvallaan.
 ” Olen pahoillani tästä, mutta se oli ainoa keino päästä puheisiin kanssasi”, Fred sanoi ja oli aidosti pahoillaan.
 ” Päätit siis käyttää hyväksesi minun ja Ginnyn ystävyyttä. Eikö Suuri Fred Weasley keksinyt mitään parempaa kuin sepustaa kirjeen pikkusiskonsa nimissä?” Hermione ärähti syvästi loukkaantuneena.
 ” Niin tein, ja kuten jo sanoin se oli ainoa keino päästä puhumaan kanssasi. Luotin nääs siihen että tulisit jos Ginnyllä olisi asiaa. Näköjään se toimi”, Fred sanoi.

Hermione ei jaksanut kuunnella enää sanaakaan Fredin selitystä, joten hän nousi äkisti ylös nojatuolista ja ryntäsi ovelle. Hermionen harmiksi ovi oli visusti lukossa. Hän kääntyi vihaisena Frediin päin. Fred katsoi häntä tyynesti.
 ” Arvasin tuon ja lanatingin oveen lukitustaian. Ovi ei aukea, ennen kuin minä päätän. Ei vaikka käyttäisit Alohomoraa”, Fred sanoi rauhallisesti. ” Siksi olisi ehkä parasta sinunkin kannaltasi että tulet tänne ja istut tuohon tuoliin jotta voimme keskustella. Jos haluat päästä täältä joskus pois, niin suosittelisin sitä erittäin lämpimästi.”
 
Hermione empi hetken ja punnitsi eri vaihtoehtoja. Lopulta hän päätyi siihen tulokseen, että jos hän haluaisi päästä joskus takaisin oleskeluhuoneeseen, olisi parasta istua alas ja jutella asiat halki Fredin kanssa. Niinpä Hermione lampsi takaisin ja rojahti istumaan takaisin nojatuoliin.
 ” No keskustellaan sitten”, Hermione mutisi luomatta vilkaustakaan Frediin. Fred väänteli hetken käsiään ennen kun sai sanaakaan suustaan.
 ” Minä... öh...”, Fred mutisi, eikä oikein tiennyt miten ilmaisisi asiansa.
 ” Niin?” Hermione sanoi hiljaa.
 ” Tarkoitan vain, että... olenko tehnyt jotakin, kun aloit yhtäkkiä vältellä minua?” Fred sai lopulta sanottua.
 ” Mitä?” Hermione hämmästyi.
 ” Niin, olenko minä tehnyt tai sanonut jotakin jonka takia olet vältellyt minua nämä kuluneet viikot?” Fred halusi tietää, nyt kun oli saanut puhekykynsä kunnolla takaisin.
 ” Öh...et”, Hermione vastasi automaattisesti. ” Tai et kai.”
 ” Ai... Luulin että tämä kaikki johtuu siitä yhdestä illasta. Siitä jolloin jätit minut seisomaan käytävälle kuin nallin kalliolle”, Fred tuumi.
 ” Niinkö... no voi olla...”, Hermione mutisi vaivaantuneena.
 ” Haa! Kyse siis onkin siitä. Tiesin sen!” Fred innostui ja löi nyrkillään ilmaa. ” Miksi sinä siitä niin loukkaannuit?”
 ” En minä oikein tiedä. Se taisi johtua puhtaasti siitä, kun et edes suostunut tulemaan sisälle oleskeluhuoneeseen samaan aikaan kanssani”, Hermione piikitteli ja Fred tunsi kolauksen omallatunnollaan.
 ” Siitäkö oli kyse? Että en tullut kanssasi samaan aikaan oleskeluhuoneeseen?” Fred naurahti, mutta vakavoitui nähtyään Hermionen ilmeen. ” Kai se oli vähän typerästi tehty.”
 ” Vai vähän?” Hermione tulistui. ” Minä kun luulin että merkitsin sinulle edes sen verran, että olisit voinut tulla kanssani samaan aikaan oleskeluhuoneeseen, mutta ei!”
 ” Hyvä on, myönnän että olisin voinut tehdä toisin. Oletko nyt tyytyväinen?” Fred vastasi, ja huomasi ärsyyntyvänsä itsekin.
 ” En tiedä. Kai minä sitten olen. Luulin vain että merkitsin sinulle oikeasti jotakin”, Hermione sanoi hiljaa.
 ” Hermione, jos et tiedä kuinka paljon merkitset minulle, niin ei kai auta muu kuin kertoa se nyt”, Fred tokaisi ja Hermione katsoi poikaa ihmeissään. ” Oikeastaan sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta voin yrittää saada jonkinmoisen kuvan siitä hahmoteltua. Hmm...mistä aloittaisin? No, aloitetaan vaikka siitä, että odotan joka päivä näkeväni sinut, sillä ilman sinua olen kuin kukka ilman aurinkoa, jota kaipaan kasvaakseni paremmaksi. Äh... en minä osaa selittää mitä kaikkea sinä merkitset minulle. Se on jotakin jota ei vain pysty kuvailemaan. Tiedätkö muuten, että joka kerta kun näen sinun juttelevan jonkun muun pojan kanssa, minut valtaa sanoinkuvaamaton mustasukkaisuus, ja silloin olen valmis vaikka tappamaan vuoksesi.”
 ” Niinkö? Ei sinun minun vuokseni tarvitse tappaa. Uskon kyllä vähemmälläkin”, Hermione sanoi, eikä ollut enää yhtään vihainen.
 ” No hyvä, eipähän tarvitse toteuttaa operaatio Mpp:tä”, Fred tokaisi välinpitämättömästi.
 ” Operaatio mitä?”
 ” Mpp:tä, eli Malfoy pois päiviltä”, Fred selkeytti.
 ” Ai… Et kai ollut oikeasti toteuttamassa sitä? Ethän?” Hermione halusi tietää.
 ” En kerro”, Fred sanoi ja virnisti ilkikurisesti. Hermione otti selkänsä takaa yhden koristetyynyn ja paiskasi sen suoraan Frediä kohti. Heitto meni ohitse ja Fred sanoi nauraen: ” Sinun täytyy harjoitella tarkkuutta, jos aiot osua minuun!”
 ” Niinhän sinä luulet!” Hermione tokaisi ja heitti uudelleen. Tällä kertaa tyyny osui Fredin ohimoon.
” Selvä sitten! Tämä on sotaa”, Fred naurahti ja tarttui yhteen oman tuolinsa koristetyynyistä ja heitti sen kohti Hermionea. Hermione väisti tyynyn helposti ja paiskasi omansa Frediä päin.

Heidän tyynysodastaan ei meinannut tulla millään loppua, ja ennen pitkää tyynysota oli siirtynyt nojatuoleista lattialle, sillä kaikki tyynytkin olivat. Kumpikaan ei huomannut ajan kulumista heidän kiihkeän sotansa tuoksinassa. Hermione paiskasi viimeisen kerran tyynyn Frediä päin, joka tosin ehti väistää, ja kellahti sitten lattialle selälleen makaamaan. Fred asettui hänen viereensä makaamaan. He vilkaisivat toisiaan pikaisesti ja heidän suunsa kääntyivät väkisinkin hymyyn.
 ” Pidätkö sinä oikeasti minusta”, Hermione kysyi yhtäkkiä.
 ” Häh? Mitä?” Fred kysyi koska ei kuullut kysymystä kunnolla.
 ” Pidätkö sinä oikeasti minusta?” Hermione toisti kysymyksensä joka oli vain pulpahtanut hänen päähänsä.
 ” Pidän”, Fred sanoi saman tien.
 ” Niinkö?” Hermione halusi vielä varmistuksen että oli kuullut oikein. ” Pidätkö sinä minusta siis ihan oikeasti?”
 ” Pidän pidän!” Fred vastasi. ”Mistä ihmeestä sait päähäsi että en muka pitäisi sinusta?” 
 ” En oikein tiedä. Se vain tuli yhtäkkiä mieleen”, Hermione vastasi vilpittömästi, ” mutta ei siinä mitään sen kummempaa.”

Fred kohautti harteitaan niin hyvin kun vain lattialla maatessa kykeni. Sitten hän antoi Hermionelle pienen pusun poskelle. Hermione painoi päänsä Fredin rinnalle ja he vain makasivat siinä aivan hiljaa. Fred silitteli huolettomasti Hermionen hiuksia ja kuunteli samalla tytön rauhallista hengitystä. Fred huomasi jossakin vaiheessa, että Hermione oli nukahtanut. Fred ei piitannut siitä, vaan makoili rauhassa lattialla, tuntien silmäluomiensa painuvan pikkuhiljaa kiinni.
 Mikään ei ollut kauniimpi kuin se, kun Hermione ja Fred nukkuivat lähestulkoon sylikkäin tarvehuoneen lattialla. Katonrajassa olevista ikkunoista näkyi kirkas tähtitaivas, joka peitti uinuvan Tylypahkan rauhallisesti alleen.


Ja tässäpä tämä.. vielä yksi osa jäljellä.. :)
« Viimeksi muokattu: 29.06.2008 16:05:15 kirjoittanut Silver Feather »

Silver Feather

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Perhosia vatsassa - 3. osa lisätty
« Vastaus #9 : 04.07.2008 12:34:38 »
No niin.. laitetaanpa vielä viimeinenkin osa tänne luettavaksi niin ei unohdu kokonaan se.

Tässä siis neljäs ja viimeinen osa, olkaa hyvät. Kommentteja hamuan jälleen.

4. luku

Kevätlukukausi eteni kohti loppuaan hurjaa vauhtia ja mitä pidemmälle kevät eteni, sitä villimmiksi oppilaat kävivät. Eivätkä Rohkelikot olleet poikkeuksia. Myös Harry, Hermione ja Ron nauttivat lähenevästä kesälomasta. He tekivät läksyjään yhä useammin järven rannalla.
 
Yhtenä päivänä Hermionen ja Harryn ahertaessa läksyvuoren kimpussa, ja Ronin liidellessä huispausharjoituksissa, Harry ei voinut olla kysymättä Hermionelta pitkään mieltään painanutta kysymystä.
 ” Öh... Hermione?”, Harry kysyi varovasti ja vilkaisi Hermionea. Tämä ynähti merkiksi siitä, että kuunteli. ” Ajattelin vain, että... että oletko kunnossa?”
 ” Olen aivan kunnossa”, Hermione vastasi hieman hämillään. ” Mistä ihmeestä sait päähäsi että en olisi kunnossa?”
 ” En tiedä. Sinä vain olet... tai no, unohda koko juttu”, Harry sanoi.
 ” Minä olen mitä?” Hermione halusi tietää.
 ” No, olet käyttäytynyt välillä aika erikoisesti”, Harry sanoi varoen.
 ” Erikoisesti? Miten niin erikoisesti?”
 ” No... öh... erikoisesti”, Harry takelteli.” Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan.”
 ” En tiedä. Jospa kertoisit sen minulle.”
 ” Hyvä on. Sinä olet välillä -”, Harry aloitti, mutta ei saanut sanottua asiaansa loppuun, sillä Colin Creevey juoksi hurjaa vauhtia heidän luokseen. Hän oli vähällä kompastua maassa istuvan Ronin jalkoihin, ja saatuaan tasapainonsa takaisin Colin hengitti raskaasti ja yritti saada sanaa suustaan.
 ” Mitä nyt, Colin?” Harry kysyi.
 ” Fred...öh... George... eikun Fred… no ei sillä väliä. Jompikumpi kaksosista siis pyysi sanomaan että Ron etsii sinua, ja että heidän huispaustreeninsä loppuvat ilmeisesti vähän etuajassa”, Colin selitti niin nopeasti, että Harryllä oli paikoitellen vaikeuksia ymmärtää mitä Colin sanoi.
 ” Eli Ronin huispaustreenit loppuivat vähän etuajassa, ja nyt hän etsii minua”, Harry varmisti ymmärtäneensä kaiken. Colin nyökkäsi. ” Juuri niin. Lisäksi asia on kuulemma kiireellinen.”
 ” Sanoiko Fred tai George mitään missä Ron on?” Harry kysyi.
 ” Hmm... ei. Luulisin hänen olevan oleskeluhuoneessa”, Colin tuumi.
 ” Hyvä on. Kiitos Colin”, Harry sanoi pikaisesti ja kääntyi sitten Hermionen puoleen. ” Sopiiko sinulle jos menen?”
 ” Totta kai. Mene vain. Sehän voi olla vaikka kuinka tärkeää. Vaikka että olet päässyt takaisin joukkueeseen tai että Pimento on saanut potkut”, Hermione sanoi.
 ” Toivottavasti tuo viimeinen on totta”, Harry naurahti. ” Mutta jos sopii, niin lähden nyt etsimään Ronia.”
 ” Totta kai. Mene ihmeessä”, Hermionen kehotti. ” Minä taidan tulla myös kohta perässä, kun saan numerologian läksyt tehtyä.”
 ” Hyvä on. Nähdään sitten myöhemmin”, Harry huikkasi, ja lähti sitten talsimaan kohti linnaa leikkien ajatuksella, että Pimento olisi saanut potkut. Colin lähti kipittämään Harryn perässä linnaan.
 
Hermione jäi yksikseen järven rantaan tekemään läksyjään loppuun. Saatuaan numerologian läksyt valmiiksi, hän ei lähtenytkään heti pois, vaan jäi rantaan nauttimaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Hän kelasi mielessään kuluneen vuoden tapahtumia, eikä voinut vieläkään uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi. Hän katseli hetken aikaa jättiläiskalmaria joka heilutteli lonkeroitaan laiskasti veden pinnan tuntumassa, mutta pian kalmari sukelsi pois näkyvistä. Hermione katseli järven pintaa hiljaa, sitten hän laittoi silmänsä kiinni ja alkoi kuvitella miltä tuntuisi elää vedessä, ilman huolen häivää. Saisi vain uiskennella päivät pitkät ja pitää hauskaa ystävien kanssa, eikä tarvitsisi huolehtia koulusta, saatikka sitten pojista. Hermione tunsi jonkun istuvan viereensä nurmelle. Hermione tiesi kuka se oli, mutta ei avannut silmiään. Hän tunsi pienen pusun poskellaan ja kääntyi sitten Frediin päin. Fred virnisteli weasleymaiseen tyyliinsä. Hermione väläytti pojalle pienen hymyn ja kääntyi taas tuijottelemaan järvelle.
 ” Mitä sinä oikein tähyilet siellä järvessä?” Fred kysyi, kun Hermione vain jatkoi tuijotteluaan.
 ” En mitään ihmeellistä. Kunhan vain katselen järven pintaa”, Hermione vastasi.
 ” Mikä siinä nyt on niin erikoista?” Frediä ihmetytti.
 ” Ei mikään, ja se siitä niin hienoa onkin. Vain yksinkertainen järven pinta, jota pitkin aallot tanssivat ennen kuin ne osuvat rannan kiviin ja huuhtoutuvat takaisin”, Hermione selitti. ” Se on oikeastaan aika rauhoittavaa katseltavaa. Kokeilisit joskus.”

***

Samoihin aikoihin Pansy Parkinson oli menossa kohti linnaa, kun hän huomasi jotakin erikoista järven rannassa. Kun hän katsoi tarkemmin, hän näki rannassa istuvan kaksi henkilöä. Hänen uteliaisuutensa heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän huomasi toisella rannalla olevista omistavan tulenpunaiset hiukset. Weasleyn nyt tunnistaisi mistä tahansa, mutta kuka tuo tyttö on? Pansy alkoi hiipiä hitaasti lähemmäksi, sillä hän todellakin halusi tietää kenen kanssa toinen Weasleyn kaksosista oikein vietti aikaansa.

Päästyään tarpeeksi lähelle, Pansy piilotteli puiden takana ja hivuttautui pikkuhiljaa lähemmäksi. Hän alkoi kiertää järven rantaa pitkin piilotellen puiden suojissa nähdäkseen tytön kasvot. Pansy varoi jokaista askeltaan ja yritti välttää kahistamasta maassa makaavia lehtiä. Kun hän pääsi tarpeeksi lähelle, ja oli näkemässä tytön kasvot, tämä käänsi juuri sopivasti päätään puhuakseen Fredille tai Georgelle (Pansy ei ollut varma, kumpi kaksosista oli kyseessä). Mutta kun Pansy lopulta näki kuka tyttö oli, hän ei voinut uskoa silmiään. Hän hiipi hiljaa pois metsiköstä, ja päästyään sieltä pois hän pinkaisi juoksuun. Kukaan ei tule uskomaan tätä, hän ajatteli juostessaan kohti linnaa.

***

Seuraavana päivänä koko koulussa kiersi villi huhu Hermionesta ja toisesta Weasleyn kaksosista. Kukaan ei tiennyt tarkkaan, kummasta oli kyse, niinpä huhun toinen osapuoli vaihteli jatkuvasti. Osa sanoi että kyse oli Hermionesta ja Fredistä, osan mielestä Hermionesta ja Georgesta. Yhtenä aamuna aamiaisen jälkeen Ginny tuli istumaan Hermionen viereen ja kysyi jos tällä olisi hetki aikaa. Kun Hermionella ei ollut mitään muuta, niin hän päätti lähteä juttelemaan Ginnyn kanssa. He menivät ulos järven rannalle. Järven pinnalla pyörteili sumuverho joka peitti järven alleen.
 ” No, mistä on kyse?” Hermione kysyi nojatessaan puuhun. Ginny seisoi hänen edessään vähän vaivaantuneen näköisenä.
 ” Etkö ole kuullut mitä koulussa puhutaan?” Ginny kysyi.
 ” En. Mitä siellä sitten puhutaan”, Hermione ihmetteli.
 ” No, että...”, Ginny yritti saada sanottua asiansa järkevästi, mutta silti loukkaamatta Hermionen tunteita.
 ” Niin?”
 ” Sitä vain, että koulussa on viimepäivinä liikkunut aika villejä huhuja...”, Ginny sanoi varovasti.
 ” Onko? Miksi minä en ole kuullut mitään?” Hermione ihmetteli.
 ” Kyllä on. Luulen ettet ole kuullut niistä, koska niistä ei puhuta sinun läsnä ollessasi”, Ginny selitti diplomaattisesti ja aihetta kierrellen.
 ” Miksi ei puhuta? Olenko minä muka mukana niissä huhuissa?” Hermione kysäisi leikillään.
 ” Itse asiassa, sinä olet mukana niissä huhuissa”, Ginny sanoi niin hiljaa että sitä hädintuskin kuuli.
 ” Anteeksi kuinka? Minustako koulussa huhutaan? Miksi ihmeessä?”
 ” Niin. Sinusta huhutaan koulussa”, Ginny sanoi pitäen katseensa tiukasti kiinni maassa. ” Itse asiassa huhut koskevat sinua ja veljeäni.”
 Hermionen suu aukesi ihmetyksestä. Miten joku oli saanut tietää?
 ” Oletko tosissasi?” Hermione naurahti ja Ginny nyökkäsi. ” Miksi kerroit tämän minulle?”
 ” Lähinnä siksi, että halusin sinun kuulevan asian mieluummin minulta, kuin joltakin muulta. Lisäksi minulla on ollut aivan kamala olo siitä asti kun kuulin huhun ensimmäistä kertaa”, Ginny selitti, katse edelleen maassa. Koska Hermione ei keksinyt mitään sanottavaa, heidän välilleen lankesi kiusaantunut hiljaisuus.
 ” Vihaatko sinä minua?” Ginny kysyi vähän ajan kuluttua. Kun hän nosti katseensa maasta hänen poskelleen vierähti kyynel.
 ” Mitä? En tietenkään vihaa!” Hermione sanoi välittömästi. ” Miksi minä muka vihaisin sinua?”
 Ginny kohautti olkiaan. ” En minä tiedä.”
 ” No hyvä. Kiitos muuten että kerroit tämän, olisi ollut kieltämättä kamalaa kuulla se joltakin muulta kuin sinulta”, Hermione totesi. ” Tulehan tänne.”
 Hermione halasi Ginnyä rohkaisevasti.
 ” Olen pahoillani, mutta minun täytyy lähteä tunnille”, Hermione sanoi. Ginny nyökkäsi. Kävellessään linnaan päin Hermione vilkaisi taakseen ja huusi vielä mennessään Ginnylle: ” Minun ja veljesi, kestä heistä ikinä onkaan kyse, välillä ei ole yhtikäs mitään!”

Päivän oppitunneilla Hermione huomasi useiden luokkansa tyttöjen istuvan kahden tai kolmen hangen ryhmissä, päät tiivisti yhdessä puimassa hurjia huhuja Hermionesta. Normaalisti Hermione ei olisi välittänyt, mutta tällä kertaa asiat olivat toisin, sillä huhuillahan oli perää. Liemien kaksoistuntia odottaessa Malfoy iski hampaansa Hermioneen heti käytävässä.
 ” Olen kuullut sinusta liikkuvan mielenkiintoisia asioita”, Malfoy kuiskasi hiljaa niin että muut eivät kuulleet.
 ” Niinkö?” Hermione tokaisi tylsistyneesti. ” Minäkin olen kuullut sinusta vaikka minkälaista.”
 ” Ha ha! Todella hauskaa”, Malfoy tuhahti. ” Sinulla on kuulemma jotakin meneillään jonkun Weasleyn kanssa. Vai olisiko kenties kaikkien kolmen kanssa.”
 ” Minulla ei ole hajuakaan mistä sinä puhut, Malfoy”, Hermione sihahti hampaidensa välistä.
 ” Ei tietenkään, vaikka pikku ”viritelmälläsi” on silminnäkijä”, Malfoy tokaisi kylmästi, saaden Hermionen valahtamaan aivan valkoiseksi. Silminnäkijä? Tämä ei voi tietää hyvää. Hermione oli juuri tarttumaisillaan taikasauvaansa noituakseen Malfoyn, mutta Malfoyn onneksi Kalkaros saapui ja tunti alkoi. Koko tunnin ajan Hermione vilkuili Malfoyta, ja kun tämä huomasi Hermionen katseen, hän otti kasvoilleen virnistävän katseen joka viesti kaikin mahdollisin keinoin, että kiinni jäit. Hermione puolestaan loi Malfoylle kunnollisen, niinhän sinä luulet -katseen.

Päivällisellä Hermione vältteli kaikin mahdollisin keinoin Frediä, änkikin Harryn ja Ronin väliin syömään. Hermione yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti, ja onnistuikin siinä mielestään ihan kiitettävästi. Myös Harry ja Ron vaikuttivat siltä, että huhut eivät olleet tavoittaneet heidän korviaan, ainakaan vielä.

Illalla oleskeluhuoneessa Hermione yritti keskittyä läksyihin, mutta hänen ajatuksensa karkasivat yhä vain uudelleen ja uudelleen miettimään Malfoyn sanoja: ”pikku ”viritelmälläsi” on silminnäkijä.” Hermione kulutti päänsä miltei puhki kelatessaan asioita taaksepäin ja yrittäen epätoivoisesti miettiä kuka olisi voinut nähdä hänet ja Fredin jossakin. Hänen mieleensä ei tullut muuta mahdollista tilannetta kuin se, jolloin hän ja Harry olivat tehneet läksyjä järven rannalla ja Harryn oli täytynyt lähteä tapaamaan Ronia. Silloinhan hän ja Fred olivat istuneet ja jutelleet järven rannalla. Mutta sikäli kun Hermione muisti, ketään ei ollut lähettyvillä joten kuka sitten oli nähnyt heidät? Hermione pinnisti muistinsa äärimmilleen ja muisteli, oliko silloin tapahtunut tai kuulunut mitään erikoista. Ensin hänen mieleensä ei tullut mitään, mutta sitten hän muisti kuulleensa jonkinlaista kahinaa, jota hän oli luullut vain jonkun eläimen aikaansaamaksi. Siksi hän ei ollut kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Nyt oli siis selvillä, että joku todellakin oli nähnyt hänet ja Fredin yhdessä sinä iltana, mutta enää puutui vain tieto siitä, kuka heidät oli nähnyt. Hermione päätti kuitenkin olla murehtimasta sitä sen enempää, sillä hänellä olisi kasa läksyjä tehtävänä ja lisäksi hänen piti kirjoittaa Professori Lipetitille neljän pergamenttirullan pituinen essee seuraavaksi päiväksi.

***

Oleskeluhuone alkoi tyhjentyä pikkuhiljaa, ja Hermionen läksyvuori kutistui samaan tahtiin. Kun hänellä oli jäljellä enää Lipetitin essee, oleskeluhuone oli lähestulkoon tyhjä lukuun ottamatta Seamusta ja Lavenderia jotka pähkäilivät myös esseen kimpussa. Seamus oli ensimmäinen heistä kolmesta, joka lähti nukkumaan saatuaan esseensä valmiiksi. Kun Hermione sai esseensä valmiiksi, hän oli rättiväsynyt. Hän huikkasi Lavenderille hyvät yöt ja alkoi kavuta portaita makuusaliin. Päästyään sänkyyn Hermione oli niin väsynyt, ettei jaksanut vaihtaa edes yöpaitaa päälleen vaan hän kapusi peittonsa alle täysissä pukeissa. Hermione pysyi hereillä vielä kuitenkin sen verran, että kuuli Lavenderin kapuavan makuusaliin. Hermione ei edes huomannut nukahtavansa.

Hermione vilkaisi kelloa. Se näytti kaksikymmentä yli neljää. Hermione oli herännyt varttia aiemmin, sillä hän oli nukkunut kovin levottomasti. Hän ei saanut mielestään koulussa liikkuvia huhuja itsestään ja Fredistä. Ne olivat jopa tunkeutuneet hänen uniinsa. Hermione yritti nukahtaa uudelleen, mutta ei onnistunut siinä, niinpä hän päätti nousta ylös. Hän astui varovasti kylmälle kivilattialle mahdollisimman hiljaa, jotta muut samassa makuusalissa nukkuvat tytöt eivät heräisi. Hermione meni istumaan makuusalin ikkunasyvennykseen. Hän kietoi kätensä polvien ympäri ja nojasi leukaansa polviinsa. Hän katseli uinuvan Tylypahkan tiluksia, jotka kylpivät kelmeässä kuunvalossa. Sitten hänen katseensa osui Hagridin mökin piipusta nousevaan ohueen savuvanaan, seuraavaksi hän huomasi Hagridin mökistä paistavan heikon valon. Hagridkin oli siis hereillä. Hermione alkoi miettiä, kuinka suurella todennäköisyydellä hän jäisi kiinni, jos lähtisi tapaamaan Hagridia. Valitettavasti Hermione joutui toteamaan, että jos hän jäisi kiinni, sitä seuraisi mitä todennäköisimmin erottaminen. Sitä Hermione ei halunnut missään tapauksessa. Niinpä hän alkoi punnita muita vaihtoehtoja: makuusalista pääsisi pois myös ikkunan kautta lentämällä luudalla, harmi vain että Hermione ei osannut lentää eikä edes omistanut luutaa. Mutta Harrypa omisti! Ehkä hän voisi lainata sitä, Hermione mietti ennen kuin muisti että Pimento oli takavarikoinut Harryn luudan. Miettiessään muita keinoja, Hermionella välähti. Näkymättömyysviitta! Sen avulla hän pääsisi helposti kenenkään huomaamatta ulos.
 
Hermione hiipi hiljaa paljain jaloin poikien makuusaliin, jossa Harry nukkui. Hermione hipsutteli hitaasti Harryn sängyn päätyyn ja avasi Harryn matka-arkun hitaasti. Hän vilkuili jatkuvasti ympärilleen, ettei vain herättänyt ketään. Kun Hermionen käsi osui näkymättömyysviittaan, hän henkäisi iloisesti. Samaan aikaan hän näki liikettä Ronin sängyssä. Hermione kyyristyi pieneksi ja yritti sulautua varjoihin mahdollisimman hyvin. Hetken hän luuli, että Ron oli herännyt. Onneksi Ron oli vain kääntänyt kylkeään. Hermione huokaisi hiljaa helpotuksesta. Sitten hän hiipi pois makuusalista ja alkoi laskeutua portaita alas oleskeluhuoneen puolelle. Ennen portaiden viimeistä kaarrosta Hermione puki viitan ylleen siltä varalta, että oleskeluhuoneessa olisi joku. Vaikka se olikin aika epätodennäköistä, Hermione ei halunnut ottaa sitä riskiä. Hän laskeutui viimeisetkin portaat alas oleskeluhuoneeseen, ja yllättyi huomatessaan jonkun istuvan takan edessä olevassa nojatuolissa. Hiilloksen luomassa heikossa valossa Hermione huomasi istujalla olevan punaiset hiukset. Vaikka Hermionen teki mieli puhua Fredin kanssa, hän päätti että nyt ei ole oikea aika. Hän päätti keskustella asioista Fredin kanssa seuraavana päivänä. Nyt hänellä oli kuitenkin parempaa tekemistä. Kaiken lisäksi, jos hän jäisi juttelemaan Fredin kanssa, hän saattaisi menettää tilaisuutensa päästä Hagridin puheille. Hermione poistui muotokuva-aukosta autioon käytävään.
Vaikka käytävät olivat autiot, Hermione liikkui silti hiljaa ja oli koko ajan varuillaan. Hän piti myös taikasauvaansa valmiina loitsimaan heti, jos tulisi tarvetta. Onneksi ketään ei tullut vastaan, ja Hermione pääsi vaivatta ulos. Hän lähti juoksemaan kohti Hagridin mökkiä. Viileä nurmi tuntui paljaita jalkoja vasten ihanalta, ja se viilensi jalkoja mukavasti. Yöllä oli ilmeisesti satanut, koska nurmi oli märkää. Juostessaan pitkin loivaa alamäkeä joka vietti hagridin mökille, Hermione liukastui ja kaatui rähmälleen märkään ruohikkoon. Viitta lensi puoliksi pois Hermionen päältä, ja noustessaan ylös ja pudistellessaan itseään ruohoista, hän toivoi että kukaan ei ollut nähnyt häntä. Hermione päätti kävellä lopun matkaa Hagridin mökille.

Hermione kolkutti mökin oveen. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten ovi raottui vähän ja Hagridin karvainen pää pilkisti varovasti esiin.
 ” Kuka siellä?” Hagrid tiedusteli hiljaa.
 ” Minä, Hermione”, Hermione sanoi ja otti näkymättömyysviitan yltään. Hagrid näytti kovin yllättyneeltä.
 ” Mitä ihmettä sinä täällä teet? Varsinkin tähän aikaan yöstä?” Hagrid vaati tietää.
 ” En saanut unta”, Hermione vastasi vilpittömästi. ” Ja kaiken lisäksi tarvitsisin juttuseuraa.”
 ” Ai jaa.. Joo... Tuu sisään”, Hagrid sanoi hämmästyneenä, ja raotti ovea sen verran että Hermione mahtui pujahtamaan sisälle. Hermione istui pöydän ääreen ja huokaisi syvään. Hagrid hääräsi hetken aikaa lieden ääressä, ja tuli sitten istumaan Hermionea vastapäätä kaksi höyryävää teemukia kourassaan. Hän ojensi toisen Hermionelle, joka otti ensin pienen kulauksen kuumaa teetä ja alkoi sitten purkaa sydäntään Hagridille, joka kuunteli hiljaa kaiken mitä Hermionella oli sanottavana.

Kun Hermione reilua tuntia myöhemmin palasi oleskeluhuoneeseen, sydän huomattavasti kevenneenä, hän huomasi Fredin istuvan vieläkin takan himmeässä loimussa. Hermione kävi palauttamassa näkymättömyysviitan Harryn arkun päälle ja palasi sitten takaisin alas. Koska Fred ei huomannut mitään, Hermione oletti pojan nukahtaneen. Hermione antoi Fredille pienen pusun poskelle, ja istui viereiseen nojatuoliin. Ensin Fred ei tuntunut reagoivan Hermionen pusuun, mutta pikkuhiljaa pojan silmät aukesivat. Fred oli vähän aikaa niin unenpöppörössä, että ei oikein tajunnut missä oli. Kun hän heräsi kunnolla ja sai silmänsä auki, hän huomasi Hermionen istuvan viereisessä nojatuolissa ja tuijottavan takan pieneen hiillokseen.
 ” Hei...”, Fred mutisi. Hermione käänsi päänsä poikaan päin.
 ” Hei”, Hermione sanoi hiljaa. ” Meidän pitää puhua.”
 ” Öh... Hyvä on”, Fred vastasi. ” Paljonko kello oikein on?”
 ” Tulee kuusi”, Hermione tokaisi ykskantaan.
 ” Kuusi? Voi ei! Olenko minä nukkunut tässä?”
 ” Näköjään, mutta siitä huolimatta meidän pitää puhua”, Hermione sanoi vakavissaan.
 ” No puhutaan sitten”, Fred mumisi. ” Mistä haluat puhua?”
 ” Oletko kuullut niitä huhuja, joita koulussa liikkuu meistä?” Hermione kysyi. Fred nyökkäsi myöntävästi. ” Olen.”
 ” Toivottavasti ymmärrät, että meidän olisi hyvä pitää hiljaista profiilia kunnes huhut ovat laantuneet”, Hermione sanoi.
 ” Ahaa... Ymmärrän kyllä, mutta miksi? Jos he kerran ovat saaneet tietää niin mitä pahaa siinä on?” Fred ihmetteli.
 ” Ei mitään”, Hermione tokaisi, ” mutta haluaisin todellakin pitää vähän matalampaa profiilia, jos sopii. Vai oletko sinä jo kertonut jollekin meistä?”
 ” En ole kertonut, koska sinä et ole halunnut. En siltikään ymmärrä miksi meidän pitäisi pitää yllä matalaa profiilia”, Fred mietti.
 ” Ei sinun tarvitsekaan nyt ymmärtää. Selitän sitten joskus tarkemmin”, Hermione selitti. ” Olisiko siis mahdollista pitää vähän matalampaa profiilia jonkun aikaa?”
 ” On, vaikka olemmehan pitäneet matalaa profiilia koko ajan”, Fred tokaisi.
 ” Tiedän, mutta nyt vielä matalampaa, eli olemme kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan”, Hermione sanoi. ” Onnistuisiko se?”
 ” Onnistuu, jos niin tahdot”, Fred vastasi lannistuneena.
 ” Kiitos paljon!” Hermione kiitteli ja antoi Fredille vielä toisen pusun poskelle. ” Nyt minun täytyy mennä kyllä vaihtamaan vaatteet. Nähdään aamiaisella.”
Kun Hermione oli kadonnut portaisiin, Fred ei voinut olla miettimättä miksi Hermione halusi pitää heidän suhteensa salassa. Ei Fredkään pitänyt huhuista, mutta miksi Hermione teki niistä niin suuren numeron?

Aamiaisella kaikki oli taas kuin ennenkin: Hermione, Ron ja Harry istuivat omana ryhmänään, ja muut omissa ryhmissään. Hermione vilkaisi Luihuisten pöytään, ja huomasi luihuistyttöjen istuvan päät yhdessä juoruamassa, kenestä muustakaan kuin Hermionesta ja toisesta Weasleyn kaksosista.  Hermione kääntyi takaisin aamiaislautasensa puoleen, ja samassa pöllöt saapuivat aamupostin kera. Yksi erityisen suurikokoinen lehtopöllö tiputti Hermionen eteen Päivän Profeetan. Hermione alkoi selata sitä.
 ” Harry, Ron, katsokaa tätä”, Hermione sanoi ja näytti pojille yhtä lehtiotsikkoa. ” Rapakon Palloseura on pärjännyt hyvin, ja Woodista on tehty joukkueen virallinen pitäjä.”
 ” Sehän on hienoa!” Harry ja Ron intoilivat. ” Onko siinä mitään muuta mainintaa Woodista?”
 ” Ei”, Hermione tokaisi ja jatkoi lehden selaamista eteenpäin. ” Ei täällä sitten mitään mutta ihmeellistä olekaan, kuin että joku noita, joka väitti nähneensä Voldemortin Sianpäässä, on pidätetty ja viety Pyhään Mungoon.”
 ” Taas vaihteeksi vai?” Harry mutisi, ja haukkasi paahtoleipää. Hermione kohautti olkiaan ja taitteli lehden viereensä penkille. Harry vilkaisi opettajien pöytään päin, ja näki kuinka Pimennon pienten silmien katse kiersi tuikeana ympäri salia. Harryn katse eksyi kuin huomaamatta Korpinkynsien pöytään, ja alkoi vaistomaisesti etsiä Chota. Hermione huomasi tämän ja pukkasi Harrya kyynärpäällä kylkeen.
 ” Au!” Harry parahti, tuntiessaan ikävän kivun aallon kylkiluussaan. ” Tuo sattui!”
 ” Anteeksi”, Hermione sanoi ja virnisti. ” Minun ei pitänyt satuttaa sinua. Miten teillä muuten menee?”
 ” Ai minulla ja Cholla?” Harry kysyi.
 ” No ei kun sinulla ja Marietalla. Hölmö, tietysti sinulla ja Cholla”, Hermione tuhahti.
 ” Kai meillä ihan hyvin...”, Harry mutisi epämääräisesti. ” Miten niin?”
 ” Ajattelin vain, kun te olette vaikuttaneet kovin varautuneilta viime aikoina.”
 ” Ai... En ole huomannut”, Harry tokaisi ykskantaan.
 ” Oletan tuon tarkoittavan, että te ette taida olla enää yksissä, vai olenko väärässä?”
 ” Mmm... Täytyy mennä”, Harry mumisi ja nousi pöydästä, jättäen Hermionen ilman minkään sorttista vastausta. Ronkin mutisi jotakin aivan käsittämätöntä ja lähti Harryn perään. Hermione ei välittänyt siitä vaan alkoi katsella ketä oli vielä aamiaisella. Ensimmäisenä hän huomasi Creeveyn veljekset, toisena silmiin pistivät Lavender ja Parvati, kolmantena George, ja mitäpä Weasleyn kaksoset olisivat ilman toisiaan? Fred virnuili veljensä vieressä ja värväsi selvästikin uusia koekaniineja. Kun Hermione näki Fredin, hänen vatsassaan muljahti ilkeästi. Ensin hän ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää miksi niin oli käynyt. mutta matkalla muodonmuutosten tunnille Hermione ymmärsi. Se iski hänen tajuntaansa kuin moukari. Hän tajusi kuinka paljon kaipasi Frediä. Hermione tunsi ammottavan tyhjyyden tunteen kumpuavan jostakin syvältä rinnastaan.

Ikävä piinasi häntä koko päivän, ja vaikutti jopa hänen koulutyöhönsä; koskaan aiemmin Hermione ei ollut epäonnistunut muodonmuutoksissa, ennen tätä päivää. Hermionen tapauksessa se oli ennenkuulumatonta. Vaikka hän teki kaikkensa salatakseen sen, kaikki hänen luokkatoverinsa huomasivat, että jokin ei ole kohdallaan. Mutta koska V.I.P – kokeet lähestyivät koko ajan, Hermionen oli ryhdistäydyttävä. Sen hän tekikin. Hän sysäsi tunteensa ja ikävänsä taka-alalle ja alkoi valmistautua tuleviin kokeisiin. Hermione pänttäsi aivan hulluna, kuin maailmanloppu olisi tulossa. Harry ja Ron katsoivat parhaaksi olla puuttumatta Hermionen asioihin. Jos tyttö ei halunnut kertoa heille mikä hänen mieltään painoi, niin olkoon kertomatta. He eivät alkaisi nyhtää tytöstä tietoja väkisin.

***

Muutaman viikon kuluttua, kun V.I.P:t olivat ohitse, Hermione oli palannut lähes normaaliksi ja jutteli ja elämöi taas Harryn ja Ronin kanssa. Hän sydäntään raastoi vielä suunnaton ikävä ja kaipuu, mutta hän piti ne ajatukset vain jossakin sisällään, ja murehti niitä sitten vuoteessaan maaten. Olipa hän nähnyt muutamia painajaisiakin, joissa Hermione ja Fred olivat onnellisesti yhdessä ja yhtäkkiä Fred vain katosi, kuin tuhkana ilmaan. Hermione jäi vain seisomaan paikoilleen ja tähyilemään hädissään ympärilleen. Vaikka painajaiset olivat vain tavallisia painajaisia, Hermione heräsi lähes joka yön aivan kylmänhikisenä. Hänellä kesti aina vähän aikaa ymmärtää, että mitään ei ollut tapahtunut oikeasti ja että hän oli turvallisesti omassa sängyssään Tylypahkassa.

Aina nähdessään Fredin, Hermione alkoi väkisinkin miettiä, mitä pojan mielessä pyöri. Ikävöikö hän Hermione, niin kuin hän ikävöi Frediä, vai oliko hänellä jo seuraava saalis odottamassa. Niinä hetkinä Hermione toivoi osaavansa lukitilistä. Harmi vain, että hän ei osannut. Hermione luuli kaipauksensa olevan vain yksipuolista, mutta hän oli auttamattoman väärässä. Fred kaipasi häntä aivan tavattoman paljon. Onneksi huhut Hermionesta ja Fredistä olivat laantuneet jo ajat sitten, eikä hänen tarvinnut vastataan kiperiin kysymyksiin huhujen paikkansapitävyydestä.

***

Viimeisenä päivänä koko koulu oli yhtä tohinaa: kaikki pakkasivat tavaroitaan, ja hyvästelivät ystäviään joita he eivät näkisi todennäköisesti ennen seuraavaa lukuvuotta. Myös Hermione survoi tavaroitaan matka-arkkuunsa. Hänestä tuntui että hänen tavaransa olivat lisääntyneet vuoden aikana kamalasti, sillä ne eivät meinanneet mahtua arkkuun. Lopulta Hermione langetti arkkuunsa laajennusloitsun, jonka ansiosta kaikki hänen tavaransa mahtuivat arkkuun aivan loistavasti. Saatuaan tavaransa pakattua, Hermione meni poikien makuusaliin katsomaan miten Harryn ja Ronin pakkaus sujui. Vaikka mitä suurimmalla todennäköisyydellä, kumpikaan heistä ei ollut vielä edes aloittanut pakkaamista. Hermione ei ollut kyllä yhtään yllättynyt nähdessään kamalan tavaroiden ja vaatteiden sekasorron keskellä makuusalia. Kasassa näytti olevan kaikkien makuusalissa nukkuvien poikien tavaroita. Kaikki penkoivat kasaa otsat rypyssä, sillä kaikki halusivat löytää omat tavaransa. Hermione katseli huvittuneena ovensuusta, kun jokainen sukelsi vuorollaan tavarapaljouden keskelle etsimään omaisuuttaan. Hermione jätti pojat metsästämään tavaroitaan ja meni oleskeluhuoneeseen. Siellä hän törmäsi Lavenderiin ja Parvatiin, jotka olivat mitä ilmeisimmin saaneet jo pakattua, ja juttelivat nyt mukavia takan ääressä. Hän lähti kiertelemään koulua vielä viimeisen kerran ennen lomaa.

Koulun käytävät olivat lähestulkoon autioita, lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä oppilaita jotka juoksivat vielä toimittamassa viimeisiä asioitaan ennen kotiinlähtöä. Hermione hyvästeli matkalla muutamia koulutovereitaan. Hän lähti käymään vielä ulkona. Ilma oli lämmin ja aurinko pilkisti pilviverhon takaa. Hermione kulki kasvihuoneiden ohitse, ja huomasi muutaman nuorenparin hyvästelevän toisiaan lähinnä hukuttamalla toisen suudelmiin. Hermione pakeni nopeasti paikalta, sillä näky toi hänen mieleensä haikeita muistoja. Hän päätti mennä käymään Hagridin luona, mutta Hagrid ei ollut kotona, vaan ilmeisestikin Ruaahin luona Kielletyssä metsässä. Hermione meni käymään vielä järven rannalla, ennen kuin palasi linnaan.

Illalla pidoissa ilo oli ylimmillään, kun kaikki oppilaat herkuttelivat ja muistelivat kuluneen vuoden tapahtumia. Kaikki olivat iloisia, mutta monien mieltä painoi kuitenkin se, että olisi palattava kotiin ja hyvästeltävä ystävät kesäksi. Myös Hermionen mielessä pyörivät nämä ajatukset useaan otteeseen. Aina tähän aikaan vuodesta olisi hyvästeltävä kaikki ystävät ja eikä heitä näkisi seuraavaan pariin kuukauteen. Hermione oli tullut siihen tulokseen, ettei kestäisi yhtä ainutta kesää ilman, että tapaisi Harrya ja Ronia. Onneksi Hermione oli tänäkin kesänä menossa vierailulle Kotikoloon. Ajatellessaan Kotikoloa, hän tuli ajatelleeksi myös Frediä ja Georgea. Pala nousi Hermionen kurkkuun kun hän ajatteli tuota punatukkaista, ilkikurista poikaa joka sai hänet välillä raivon partaalle, mutta joka oli kuitenkin todella huomaavainen ja kiltti. Hermionella oli häntä todellakin ikävä. Hän näki Fredin seisovan Georgen, ja muutaman muun pojan kanssa lähellä ovia.

Hermione nousi ylös, käveli ripeästi, tai oikeastaan juoksi, Fredin selän taa. Sitten hän koputti tätä selkään. Kun Fred kääntyi, hän ei ehtinyt sanoa sanaakaan, sillä Hermione oli jo vanginnut hänen huulensa suudelmaan. Suudellessaan lähestulkoon keskellä Suurta salia, Hermione ja Fred keräsivät kasan yllättyneitä, mutta iloisia katseita. Fred katsoi Hermionea ihmeissään, kun he erkaantuivat.
 ” Oletko aivan varma?” Fred kuiskasi tytön korvaan.
 ” Olen”, Hermione sanoi, ja se tuli suoraan hänen sydämestään. Hän suuteli Frediä uudelleen. Hermionesta tuntui kuin maailmassa ei olisi ketään muuta, kuin he kaksi. Hän tunsi olevansa onnellisin tyttö, mitä maa päällään kantoi. Tunne oli aivan samanlainen kuin silloin, kun hän ja Fred olivat Tylyahossa ensimmäistä kertaa. Hermione tunsi vatsassaan lepattavan satoja pieniä perhosia.

**

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. :D

//Kommentteja ym? Anyone?

Where have you all gone? Hello!?

Nope, not a sign of anybody... Damn.
« Viimeksi muokattu: 05.07.2018 21:25:06 kirjoittanut Tikkis »

Endless

  • ***
  • Viestejä: 48
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #10 : 13.07.2008 00:09:43 »
ooj... ihanaa luettavaa... tää oli hyvä ficci vaikka en ylensä näitä parituksia lue :)


Dramione

  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #11 : 13.07.2008 01:57:27 »
Jeps, hyvät osat oli ja pidin lopusta. :>

Viuhpiipori

  • Vieras
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #12 : 23.08.2008 10:07:05 »
Tää on ihana! Pidin etenkin tuosta lopusta :)

romance91

  • ***
  • Viestejä: 161
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #13 : 23.08.2008 16:56:05 »
Aivan ihana! loppu oli parhain kohta. :)

Sierra

  • ***
  • Viestejä: 322
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #14 : 23.08.2008 21:33:15 »
Oih, tässä oli tosi mielenkiintonen paritus! Hyvällä tavalla mielenkiintonen siis.

Kirjotat todella hyvin, jaksoin lukea ficin tältä istumalta loppuun asti. Juonihan ei ollut mikään maailmaamullistava, mutta tällaisessa ficissä on kyllä mukavampaa keskittyä ihmisten tunteisiin ja tuommoisiin kuin äksöniin.

Juu, kiitos tästä.  :)
“Aha! What villains are these, that trespass upon my private lands! Come to scorn at my fall, perchance? Draw, you knaves, you dogs!” -Sir Cadogan

Pikku-Kissa

  • Vieras
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4!
« Vastaus #15 : 05.01.2009 23:22:53 »
Hyvin kirjotettua, helppoa lukea ja suvuvaa tekstiä. Välillä oli vähän tiiviisti kaikki kirjoitettu, mutta eipä se juuri haitannut. Kiitos, oli ihanaa luettavaa :)

Jahma

  • Romantikko
  • ***
  • Viestejä: 400
  • World hasn`t changed, you are.
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4! Hermione/Fred, S
« Vastaus #16 : 26.07.2011 13:53:36 »
uih sokerinen loppu! Mä olisin voinu lukee tätä vaikka kuinka kauan vielä asiva ihanaaa!! ( mä tääl sekoon) ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Demons and Angels

ava by Swizzy

ellastina

  • ***
  • Viestejä: 36
  • Puuskupuh
Vs: Perhosia vatsassa - Valmis! 4/4! Hermione/Fred, S
« Vastaus #17 : 02.08.2011 13:45:49 »
Oivoi aivan ihana♥ Erityisesti pidin lopusta! Rakastan tätä paritusta.
Helppoa lukea ja sujuvaa tekstiä. Onnistuit tosi hyvin!
'Tell me one last thing,' said Harry. 'Is this real? Or has this been happening inside my head?'
'Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?'