Ficin nimi: Merkityksetön
Kirjoittaja: Nünne
Tyylilaji/Genre: Angst
Ikäraja: K-11
A/N: Tuota noin, tämän ficin olen kirjoittanut jo kauan sitten ja olen itseasiassa julkaissut sen jo vanhassa Finissä, jossa siitä pidettiin. Minulla siis oli tämä Finissä käyminen vähän tauolla ja sillä aikaa ehdin hukata kaikki kirjoittamani jutut
No, joka tapauksessa. Tämän ficin aikaisempaa versiota sanottiin hieman ”karkeaksi” tai ”ei niin viimeistellyksi” tai ”keskeneräiseksi”. Mutta nyt, olen yrittänyt uudistaa tätä. Ja toivottavasti tykkäätte.
Ps. miten tuon ikärajan kanssa? onko se liian korkea?
Ajattelen. Me kaikki ajattelemme, mutta aina emme ymmärrä mitä, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkityksellistä minulle olet sinä, jota ajattelen koko ajan.
Täällä sataa kaatamalla. Tahtoisi mennä hyppelemään tuonne kolkkoon luontoon ilkosillaan, ilkosillaan kanssasi, keskelle kylmää niittyä joka on sateesta märkä. Tahtoisin olla kanssasi lopun elämääni, mutta merkitsenkö minä sinulle mitään? En, en ainakaan usko niin. Ja päätelmäni johtuvat siitä kuinka kohtelet minua, vaikka kuinka yrittäisin kohdella sinua sinun arvoisesti ja käyttäytyä sinun läsnä ollessasi kuin en olisi kuraveristä nähnytkään. Sinulle siis olen aivan merkityksetön. Ehkä se johtuu siitä että olen kuraverinen paska ja sinä, sinä olet puhdasverinen joka ei voi sietää minunlaisiani.
Kuvittelen sinut viereeni illalla ennen kuin nukahdan. Olet siinä niin liki, että voin melkein jopa tuntea lämpimän hengityksesi niskassani. Hymähdän hyvästä olosta ja sinä silität minun takkuista tukkaani. Tunnen kuinka painaudut minua vasten, otat vahvoilla vaaleilla käsilläsi vyötäröltäni kiinni ja annat minun ymmärtää että et voisi elää ilman minua. Mutta ei, eihän se ole totta.
On merkityksetöntä elää tässä maailmassa jossa et edes huomaa minua. Jos hyppäisin nyt tästä alas tuonne loputtomaan syvyyteen, kuka sinulle kertoisi että tein sen sinun takiasi? Merkityksetön kun olen, et edes huomaisi että olisin poissa. Olisi siis merkityksetöntä hypätä ja haaskata loppuelämäni kuolemalle.
Mutta kuinka voin löytää uuden ihmisen, joka todella merkitsisi minulle jotain? Mitä hyötyä siitä olisi jos en saa sinun vaaleaa sileää tukkaasi ja niin hurskasta vienoa hymyäsi mielestäni? On merkityksetöntä jos edes ajattelen sellaista sinusta. Suoraan sanottuna vain haaskaan aikaasi jos edes yritän hypellä pitkällä nenälläsi huitomassa käsiäni.
Minä olen kikkara-hiuksinen nörtti. Niin kuin ennustuksen opettajamme sanoi; Sydämeni on yhtä kuiva kuin kirjan sivut. Joita luen päivästä päivään, unohtaakseni sinut. Tunnen kuitenkin sydämessäni jotain sykähdyttävää aina kun kävelet ohitseni, se johtunee kaiketi siitä mitä tunnen sinua kohtaan.
Merkityksetön siis on elämäni ilman sinua ja jos jonain aurinkoisena päivänä huomaat vihdoin minut, niin aion ottaa korvistasi kiinni ja suudella sinun huulesi irti. Ja jos tämä päivä joskus toteutuu, maailma kuitenkin jollain lailla kaatuu niskaani.
Ajattelen. Me kaikki ajattelemme, mutta aina emme ymmärrä mitä, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkityksellistä minulle olet sinä, jota ajattelen koko ajan.
Kuinka maailma ei rojahtanutkaan kapeille hartioilleni? Olenko seonnut? Miten tässä taas seison samalla jyrkänteellä kuin kymmenisen vuotta sitten? Nyt sen huomaan: olen oppinut tekemään merkityksettömästä merkityksellistä. Se oli vaikeaa, mutta tässä nyt ollaan. Mieheni ja lapseni joita rakastan, ovat minulle elämäni merkitys.
”Hermione kultaseni, tule syömään piknik-eväitä. Tule sieltä jyrkänteeltä pois, en halua että tipahdat sinne.”
Kun kuulin nämä sanat mieheni, Dracon, suusta havahduin ja lähdin jyrkänteeltä joka erotti minut merkityksellisestä elämästäni ja merkityksettömästä kuolemasta.
