FMA: Valtionalkemisteista, S, one-shot

[Kaatosade]

Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, en minä. En myöskään saa heillä leikkimisestä mitään korvausta.

Otsikko: Valtionalkemisteista
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Hahmot: Maes ja Roy, ei parituksia
Ikäraja: S
Genre: Draama
Summary: Mutta oliko sen jonkun ihan pakko olla valtionalkemisti?

A/N Tämä ficci syntyi Kaiken maailman ficlettejä -haasteen inspiroimana, aiheena Stereotypia. Ja Kolme ikärajaa -haasteessa aiheena Maes Hughes ja ikärajana matala. Ja FF50-haasteessa sana 01. Alku. (Amestrisin armeija)

Mitä tästä nyt sanoisi. Joku tämäntapainen on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään, joku semmoinen missä ystävykset alun perin tapaavat toisensa. Tämä nyt on yksi visio aiheesta. Stereotypioita on aina kiva pöllyttää.



Valtionalkemisteista

Maes ei halunnut uutta kämppäkaveria, mutta kai se oli ollut odotettavissa. Asuntola oli sen verran täynnä, että totta kai Stewartin huoneeseen muuttaisi joku. Mutta oliko sen jonkun ihan pakko olla valtionalkemisti?

Kenen idiootin älynväläys ylipäänsä oli asuttaa alkemisti samaan soluun kolmen tavallisen upseerikokelaan kanssa? Alkemistit olivat liian erilaisia. He hautautuivat kirjoihin niin, ettei heitä näkynyt pinojen takaa, tutkivat ihan kaikkea ja väittelivät jostain sinkkiatomin ytimen massasta yrittäen vaikuttaa mahdollisimman älykkäiltä. He osasivat tehdä ihmiskehon alkuaineille todella kammottavia asioita ja keksivät jatkuvasti lisää tapoja tehdä hirveyksiä. He eivät olleet enää kunnolla ihmisiä, vaan pelkkiä tuhoaseita.

Maes huokasi kulkiessaan kohti kotia raskaan harjoittelupäivän jälkeen. Hän toivoi, ettei Jared ollut vaivautunut siivoamaan edellisen viikonlopun juhlien jälkiä, vaikka olikin ollut tämän päivän vapaalla. Tulokkaan olisi parasta nähdä heti, etteivät solun muut asukkaat aikoneet tehdä mitään älyttömiä myönnytyksiä hänen takiaan, vaan aikoivat elää kuten olivat eläneet tähänkin saakka. Jos viikonloppujuhlinta häiritsisi arvon alkemistia, sopisi tämän vetäytyä jonnekin kirjaston nurkkaan homehtumaan ja mielellään vaikka jäädä sinne pysyvästi.

Hän ei oikeasti olisi kaivannut samaan huoneistoon jotakuta friikkiä, joka sekoittelisi illat pitkät koeputkissa kemikaaleja, jotka räjähtelisivät tai haisisivat mädiltä kananmunilta. Ja kaiken muun lisäksi tyyppi olisi varmasti uskomattoman täynnä itseään vain siksi, että sattui omistamaan jonkun typerän taskukellon.

Ovi oli auki ja käytävän seinän vieressä oli pari pahvilaatikkoa. Näytti siltä, että muuttokuorman raahaaminen sisälle oli vielä kesken. Maes pudisti äkäisesti päätään ja astui eteiseen.

Valtionalkemisti oli parhaillaan potkimassa yhtä pahvilaatikkoa lattiaa pitkin kohti omaa huonettaan. Hän oli nuori, ei varmasti vanhempi kuin Maes itse. Piirteet toivat mieleen xingiläiset, mutta ilman epäilyksen häivää hän näytti ihmiseltä eikä hirviöltä.

”Terve”, Maes tervehti varautuneesti. ”Maes Hughes. Asun tuossa huoneessa.” Hän nyökäytti päätään kohti oikeaa ovea.

”Hei vain”, alkemisti vastasi. ”Roy Mustang.”

Heidän välilleen laskeutuva hiljaisuus oli tukala, mutta ei kovin pitkä.

”Teillä on ollut näköjään hyvät kemut”, Roy sanoi vilkaisten kohti sotkuista keittiötä.

”Joo.” Maes valmistautui sanomaan, että Royn olisi turha yrittää vaatia heitä olemaan hipihiljaa, jotta tämä saisi lukea rauhassa.

”Mahtavaa. Pidetäänkö vielä paremmat, kunhan saan nämä purettua?”

”Öö-ögh. Tuota. Sopii!”

Maesin oli vaikea saada yllättävää käännettä sulatettua, mutta hänestä alkoi tuntua etteivät kaikki valtionalkemistit ehkä olleet ihan samanlaisia. Kenties hän voisi ystävystyä tämän yksilön kanssa.

[Surunmurhaaja]

Aaw! Ihkua, että teit lisää ficcejä Royn ja Maesin nuoruudesta. Tämä oli hyvin todentuntuinen, ei Roy varmaan ole koskaan ollutkaan sellaista tyyppiä joka ruukaa esittää olevansa jotain enemmän. Ei mikään ihme, että kaksikosta on tullut niin hyvät ystävät. Tämä näkökanta oli mielenkiintoinen teoria kaksikon ystävystymisestä. Kirjoittajan omista näkemyksistä on aina mukava lukea, kun alkuperäistä lähdettä ei ole käytettävissä.

Öh, pulpatan kuin papupata nyt. Tästä tuli vain hyvälle tuulelle, kiitos siitä <3

[Cassiopeia]

Ah ja aww. Tämä oli täydellinen iltapala ja voi että minun on tehnyt mieli lukea lisää Royn ja Maesin ystävyydestä. Siitä pitäisi ehdottomasti kirjoittaa enemmän, koska nämä miehet ovat vain niin ihania, hauskoja ja kaikkea mahdollista. Stereotypia valtionalkemistien kummallisuudesta sopii tähän täydellisesti.

Maes on niin Maes. Kaikessa tuntuu olevan aina edes pieni pilkahdus huumoria ja optimismia, ja nämä ovat sellaisia piirteitä, jotka minä Hughesiin liitän. Olen huomannut, että sinulla on taito kirjoittaa siitä miehestä. Voisi ajatella, että se on aika helppo hahmo, mutta itselleni ainakin tuottaa valtavia ongelmia. Jotenkin se koko mies on vaan niin vastustamaton. Minä pidän kamalasti myös näkemyksistäsi muihin hahmoihin. Royssa on juuri sellaista salaperäisyyttä ja tiettyä samaa vivahdetta, kuin Hughesissakin. Sinä osaat kirjoittaa hahmojen ajatukset ja teot niin luontevasti, että tässä oikein kateus iskee.   Myös kirjoitustyyliä voisi taas kerran kehua, koska se on loistava. Tämä koko kaksikon tutustuminen vaikuttaa niin uskottavlta, että en ihmettelisi, vaikka sellainen olisi animesta/mangasta löytynytkin.

Ja kaiken muun lisäksi tyyppi olisi varmasti uskomattoman täynnä itseään vain siksi, että sattui omistamaan jonkun typerän taskukellon.

Minua naurattaa ihanan Maesin suhtautuminen valtionalkemisteihin, jotka voisivat muuttaa Maes-raasun pommiksi tai vaikkapa liekittää hengiltä. Juuri niin ihanan ylimielinen ja välinpitämätön tapa suhtautua heihin ja heidän krhm.. taskukelloihinsa. (Sehän se on, mutta pelkkä sanavalinta jo tässä yhteydessä ja kaikessa piittaamattomuudessaan naurattaa.) Täydellinen fic ja minä toivon lisää jotain tällaista<3.

[Sekoleptikko]

Nyt rikon kommentointisääntöjäni ja unohdan rakentavan. Sori vaan : D

Mutta siis, heti kun avasin tämän, kiljaisin ihana. Ja kiljaisin uudestaan lopussa, koska tämä nyt oli. : )