Nimi: Kaksi ja yksi, yksi ja kaksi
Kirjoittaja: jossujb eli jjb
Ikäraja: Sallittu
Genre: Hurt/Comfort, Angst, Ficlet
Vastuuvapaus: En omista mitään Rowligille kuuluvaa, leikin vain hänen leluillaan vailla rahallista korvausta.
A/N: Tuli vain sellainen fiilis, että pitää kirjoittaa ficlet Georgesta Kuoleman varjelusten jälkeen.
Kaksi ja yksi, yksi ja kaksi
Fredistä puolet oli George.
Ja Georgesta puolet oli tietenkin Fred.
Olisi kovin vähättelevää väittää Georgen loppuvan siitä mistä Fred alkaa, tai toisinpäin, sillä he olivat kaikella tapaa yksi ainoa ihminen halkaistuna kahtia. Hypoteettisesti ajatellen, jos kaksoispoikien yhteenlasketut luonteenpiirteet jaettaisiin tasan heidän välillään, lopputulos ei muuttuisi miksikään. Syy tähän tietenkin on se, että Fred oli sama asia kuin George.
Tai miten päin sen nyt haluatkin todeta.
Tietysti George oli kovin onneton, olihan hänestä itsestään kuollut puolikas, mutta kukaan ei sitä tahtonut samalla tapaa ymmärtää. Vuosikausien päästä tuttavat ihmettelivät mikseivät tummat pilvet kaikkoontuneet hänen yltään.
"Ette te nyt ymmärrä laisinkaan!" hän tuskaili yrittäessään selittää, takertuen aina siihen, ettei sellaista veljessidettä voinut sanoin kuvailla edes omille sukulaisilleen.
Ginny kuitenkin laski kätensä isoveljensä olalle, tästäkin on jo varsin kauan aikaa, ja sanoi:
"Sureminen on hyvästä, mutta vuodesta toiseen murehtiminen on täysin turhaa. Piristy, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, sillä Fred ei ole ainoastaan kuollut, vaan on myös elossa!"
Onpas väite absurdin makuinen, mutta tosissaan lausuttu.
"Mitä tarkoitat?"
"Jos kerran sinä olet Fred ja Fred on sinä, eikä toisesta puutu mitään mitä on toisella, tarkoittaa se sitä, että Fred yhä elää samalla lailla sinussa, kuin sinä elit hänessä. Tämä on niin totta kuin tosi voi olla, joten hymyilisit minulle. Siitä on ollut niin kauan."
Ginny istui siinä aika kauan miettien oliko yritys vaivansa väärtti, vai mahtoikohan puuttumisesta seurata enemmän mielipahaa kuin hyötyä.
Noissa lohduttavissa sanoissa asui kuitenkin viisauden siemen, sen myrskypilvien pimeydenkin alla saatoi nähdä. Sinä päivänäpä siis ensimmäistä kertaa pilviverhon takaa paistoi Georgelle aurinko. Mitä se Fredkin muka vollottamisesta sanoisi? Potkaisisi takapuolelle ja nauraisi. Ei ole varaa tuhlata kokonaista elämää murheeseen, sillä Georgen oli vastedes elettävä yksin kahden edestä.
George hymyili...
Eikä se ole mikään epämiellyttävä tehtävä.
