Title: Ajan vääristämä
Author: Neiti Pimeyden Lordi
Genre: Angst, oneshot, deadfic
Pairing: Tom Valedro\OC
Rating: 11
Summary: Voldemort oli aikoinaan komea ja sosiaalinen Tom Valedro. Miksi kukaan ei olisi rakastunut häneen?
Disclaimer: J.K.Rowling omistaa kaikki hahmot, paitsi Aryan, joka on omasta päästäni.
Warnings: Yksi kuolema
A\N: Tämä on aivan ensimmäinen teksti, jonka tänne laitan, joten toivottavasti annatte anteeksi mahdolliset virheet otsikossa.
Arya istui kirjastossa vilkuillen läksyjensä takaa poikaa, joka istui muutaman pöydän päässä lukemassa jotain paksua pölyistä kirjaa. Arya arveli sen olevan jokin kielletyn osaston mustakantisista opuksista. Kirja oli nyt kuitenkin pieni sivuseikka. Jo toisesta luokasta asti Aryan päässä oli soinut vain yksi nimi: Tom Valedro. Hän oli vain niin Aryan tyyppiä. Sopivan rauhallinen ja hiljainen ja silti kiltin oloinen. Ainakin hän puhui kohteliaasti kaikille professoreille. Viimeaikoina poika oli selvästi oleillut jossain omalla planeetallaan. Ehkä se liittyi jotenkin tuohon kirjaan. Näytti siltä, että hän olisi saanut luettua rivin loppuun ja Arya nousi seisomaan ennen kuin ehtisi jänistää. Hitaasti ja varovaisesti hän käveli kohti jälleen ajatuksiinsa vajonnutta Tomia.
”Öh... Tom?” hän sanoi hiljaa ja poika hätkähti pienesti kohottaen katseensa. Voi miten upeat nuo silmät olivatkaan! Nähdessään Aryan Tom hymyili.
”Niin?” Tyttö pyöritteli sormissaan ohutta mustaa hiussuortuvaa.
”Ajattelin että... Lähtisitkö Tylyahoon kanssani ylihuomenna?” Arya sanoi hiljaa. Tom hymyili hurmaavasti.
”Mikäs siinä.” Aryan sydän jätti muutaman lyönnin väliin.
”Niinkö? Upeaa. Nähdään sitten!” hän hihkaisi ja kiiruhti pakkaamaan tavaroitaan paetakseen paikalta. Poika naurahti pienesti.
”Joo. Nähdään”, hän sanoi kuulostaen hiukan huvittuneelta. Arya kiiruhti kirjojensa kanssa pois kirjastosta etsimään omaa rauhaa. Hän yllättyi muistaessaan lukeneensa kirjasta yhden sanan: hirnykit.
Tom ja Arya seisoivat yhdessä Tylypahkan tyhjässä aulassa.
”Minulla... oli todella hauskaa kanssasi Tylyahossa Tom”, Arya totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Poika hymyili valloittavasti.
”Minullakin oli hauskaa.” Arya silitti Tomin poskea ja alkoi kumartua tätä kohti. Heidän välillään oli enää vain muutama tuuma, kun Tom pysäytti hellästi Aryan ja kuiskasi tämän korvaan:
”Hyvää yötä Arya.” Niine hyvineen hän lähti jättäen pökertyneen Aryan yksin seisomaan aulaan.
Kielletyn metsän reunassa puun takana seisoi noin kolmenkymmenen vuoden ikäisen näköinen kaunis nuori nainen. Hän tuijotti tarkkaavasti Tylypahkan tiluksia. Arya oli saanut kuulla, että Tom Valedro tulisi tänne hakemaan opettajan virkaa. Aryan vatsassa muljahti jännityksestä. Hän näkisi tuon miehen, johon rakastui aikanaan koulussa, pitkästä aikaa. Tylypahkan lopettamisen jälkeen Arya oli sinnikkäästi jäljittänyt Tom Valedroa. Mies oli jossain vaiheessa asunut jopa Albaniassa, joten tilaisuutta tapaamiseen ei ollut koskaan tullut.
Yhtäkkiä mieshahmo ilmestyi Tytypahkan pihamaalle. Arya katsoi henkeään pidätellen kiukkuisen näköistä eteenpäin tarpovaa miestä. Hän astui esiin puun takaa. Tom hätkähti ja käänsi katseensa tulijaan. Hänen silmänsä verestivät, mutta olivat yhä samat. Arya oli silti tunnistavinaan niissä jotain uutta. Iän tuomaa viisautta ehkä? Ei. Ei sitä. Mies käänsi katseensa nopeasti toisaalle.
”Arya?” hän kysyi kokeilevasti. Naisen teki mieli kiljua riemusta. Tom muisti hänen nimensä!
”Tom”, Arya sanoi nauttien hetkestä parhaansa mukaan. Miehen ilme värähti.
”Minua kutsutaan nykyään Voldemortiksi,” hän sanoi. Arya muistikin, ettei mies ollut koskaan juuri pitänyt nimestään.
”Selvä... Voldemort. En ole nähnyt sinua koulun jälkeen.”
”Minulla on ollut hiukan asioita hoidettavana.” Arya huomasi pyörittelevänsä samaa hiussuortuvaa, kuin vuosia sitten jutellessaan tuolle miehelle.
”No nähdään joskus.” Voldemort hymyili pienesti.
”Nähdään.” Jälleen kerran Arya jäi katsomaan loittonevaa selkää kirotessaan itseään, kun ei sopinut tapaamista.
TV:ssä kerrottiin, miten kuolonsyöjät olivat surmanneet satoja jästejä. Pöydällä lojui Päivän Profeetta, jossa oli pitkä lista kuolleista. Arya tuijotti niitä ilmeettömänä. Lämpimät kyyneleet alkoivat valua hänen poskilleen ajatellessaan, kuka noiden murhien takana oikeasti oli. Tylypahkasta asti Arya oli torjunut kaikki miehet siinä toivossa, että se yksi palaisikin hänen luokseen. Se, että Bellatrixkin näki hänen rakastamaansa miestä paljon useammin tuntui samalta, kuin yllättäisi miehensä jokapäivä suutelemassa toista. Miksi näin tapahtui? Ehkä se oli joku muu, kuin hänen rakastamansa Tom Valedro?
”Minua kutsutaan nykyään Voldemortiksi.” Kyllä se oli Tom. Nuo sanat tunkeutuivat hänen uniinsa ja tajuntaansa joka päivä viiltävän kivuliaina.
Arya vilkaisi jälleen kuolleiden listaa ja tunsi sisällänsä muljahtavan. Hän repi raivon vallassa sanomalehden silpuiksi ja kaatoi TV:n. Naapurit kuulivat varmasti räsähdyksen, mutta Arya ei välittänyt kaatuessaan lattialle polvilleen nyyhkyttämään. TV:n ruutu hajosi sirpaleiksi, jotka repivät hänen vaatteitaan ja ihoaan rikki. Kyyneleet tippuivat lattialle veren sekaan. Tuska oli vallannut Aryan pysyvästi.
Yhtäkkiä ovelta kuului lyhyt kopututus. Nainen nousi tärisevin jaloin seisomaan ja laahusti ovelle välittämättä, siitä että sen takana oleva henkilö näkisi hänet tässä kunnossa.
Kaikkein vähiten hän olisi odottanut kohtaavansa punaiset silmät. Arya haukkoi henkeään. Lordi Voldemort seisoi hänen ovellaan.
”Hei Arya”, kuului kylmä ja hiukan kimeä ääni. Arya alkoi hiljaa perääntyä. Voldemort seurasi tietysti perässä. Miehen iho oli nykyään maidonvalkea. Koko hänen ulkomuotonsa oli jotenkin käärmemäinen. Kaikki Aryan rakastama oli kadonnut miehestä. Hän oli kuin ajan vääristämä painajainen.
”M-miksi?” , Arya sanoi sanan, joka oli pyörinyt hänen päässään kaikki nämä vuodet. Mies vilkaisi ohimennen silvottua Päivän Profeettaa ja rikkoutunutta TV:tä.
”Olet puolustellut jästejä siitä asti, kun lähdit Tylypahkasta.” Arya tiesi pakenemisen turhaksi, joten pysähtyi.
”Kaikki sellainen myrkyttää velhomaailman mieltä liikaa.”
”En tarkoittanut sitä!” Arya parahti. Kaikki ne vuosien ajan pidätellyt tunteet ottivat hänestä vallan nyyhkytyksen yltyessä.
”Miksi teet tämän? Miksi muutuit tuollaiseksi? Minä oikeasti VÄLITIN sinusta Tom!””Kidutu!” Arya valahti tuskasta kiljuen lattialle.
”Sinä et kutsu minua sillä nimellä! Jos olisit todella `välittänyt´ minusta, olisit liittynyt puolelleni.” Arya huohotti yhä lattialla.
”Olisin liittynyt murhaajiin?! Sinä tiedät etten tekisi niin.””Olkoon sitten niin Arya. Avada kedavra!” Vihreä valosuihku osui naista kasvoihin ja Aryan ruumis muuttui veltoksi.
Voldemort tuijotti hetken kuollutta, kaunista, mustatukkaista ja verentahrimaa naista. Hänen sisällään häivähti jotain. Sääliä? Sitä samaa, mikä sai hänet menemään yksin, sen sijaan, että lähettäisi kuolonsyöjän? Hän oli halunnut antaa naiselle vaihtoehdon liittyä puolelleen. Voldemort mulkaisi naista, kuin tämä yhtäkkinen heikkous olisi Aryan syytä. Oliko hänkin... tosiaan välittänyt joskus Aryasta?
Sitä parempi, että hän on kuollut, Voldemort ajatteli heittäessään pimeänpiirron taivaalle.
Kommentteja?
