T/N: Kiitos kommenteista! Niitä oli jälleen paljon.
Tässä tulee jatkoa. Tämä on toiseksi viimeinen luku ja viimeinen tulee huomenna.
Muistakaahan kommentoida!!
Kahdeskymmenesneljäs luku: Tuuri”Minusta tämä koko juttu on tyhmää, mutta luulenpa, että minun täytyy valita. Ja minä valitsen…””Bellan”, Rosalie sanoi laiskasti. ”Luoja, ettekö te muka koskaan ole kuulleet suusta-suuhun tekohengityksestä. Sinun”, Rosalie tönäisi Edwardia hiukan taaksepäin, ”pitää tulla tyhmemmäksi. Ja sinun”, Rosalie osoitti minua, ”pitää olla hiton vähemmän jääräpäinen. Jokainen tässä talossa on ruvennut käyttäytymään lapsellisesti tänä päivänä. Se on todella ärsyttävää.”
En voinut sille mitään, mutten voinut huomioida Rosalien sanoja. Minä olin voittanut. Me emme suudelleet. Minun pitäisi kestää enää vain muutama tunti ja olisin onnistunut. Alice halasi minua vyötäröltä ja minä halasin häntä heti takaisin, irrottaen käteni Edwardista.
”Tarkoittaako tämä, että sinä olet meidän puolellamme, muru?” Emmett kysyi. Halusin lyödä häntä päähän. Pitikö hänen aina sanoa kaikki, mitä hänen mielessään liikkui? Kyllä, kyllä piti.
”En”, Rosalie läksytti häntä. ”Vain koska kaikki muut tykkäävät käyttäytyä lapsellisesti, niin se ei tarkoita, että minä haluaisin.” Hän katsoi Emmettiä vielä kerran synkästi ja heittäytyi sohvalle makaamaan lehti kädessään.
”Sitä paitsi, jos olisin jonkun puolella, niin se ei olisi teidän. Mitä nopeammin Bella suutelee Edwardia, sitä nopeammin me voimme jatkaa elämäämme.” Hänen silmänsä siirtyivät minuun, viekkaasti. ”Mutta tietenkin, jos Bella onnistuu, niin se tarkoittaa, että tämän perheen miehet voivat lopettaa jäykistelyn.”
”Miksi sinä et voi vain valita puoltasi, ei kaikki liity aina sinuun, Rose”, Alice sanoi. ”Oikeasti, aivan kuin sinä et voisi edes sietää sitä, että Bella on huomion keskipisteenä. Tiedän, että voisit helposti ottaa Edwardin puolen, jos et halua huomiota.”
Rosalien silmissä välähti jokin tuskan tapainen murto-osa sekunniksi ja sitten ne muuttuivat koviksi. Hän kääntyi takaisin lehtensä puoleen ja jätti kaikki huoneessa olevat huomiotta. Hiljaisuus säilyi hetken, kunnes…
”ME TEIMME SEN!” Alice huudahti ja kääntyi Carlislen ja (yllätyksekseni) Jasperin puoleen. ”Lällällää!”
”Alice, riittää jo”, Carlisle sanoi laittaen kätensä Alicen olalle. Carlisle ei koskaan näyttänyt negatiivisia tunteita, joten en tiennyt, oliko hän vihainen vai ei.
”Tunnen, että suuri ryhmähali on tuloillaan”, Alice taas sanoi vahvistaen otettaan vyötäröltäni.
Minä päästin Alicesta irti ja otin Edwardin kädestä kiinni ja vedin häntä kohti portaita. Loppujoukkueeni silmät olivat minussa, kun me menimme ohi. He luultavasti ihmettelivät, miksi en juhlinut. Ja miettivät, minne me olimme menossa.
Me kävelimme Edwardin huoneeseen yhdessä. Suljin oven perässämme. Meillä ei oikeastaan ollut ollenkaan yksityisyyttä, mutta halusin leikkiä, että meillä oli.
”Oletko sinä vihainen minulle?” kysyin häneltä ottaen käteni takaisin. Hän ei päästänyt minua ja levitti sormeni sydämelleen. Hänen kätensä hän laittoi omani päälle varmistaen, etten liikkuisi. Hän laittoi toisen kätensä niskaani samalla kun hänen peukalonsa hieroi pulssipistettäni, ylös alas.
”En voisi koskaan olla vihainen sinulle, rakas”, Edward kuiskasi. ”Varsinkaan mistään näin naurettavasta asiasta.”
Minä nauroin ääneen, se oli hyvä huomio. Vaikka en kuitenkaan ollut hänen kanssaan samaa mieltä tämän typeryydestä, näin, että hänen mielestään tämä oli. Hän vain halusi suudelman, hänestä oli tyhmää olla suutelematta jotakuta päivään. Että minä en saisi mitään irti siitä.
”Minä rakastan sinua”, sanoin yhtäkkiä. Se vain oli yksi niistä kerroista, milloin se piti sanoa. ”Rakastan sinua paljon.”
”Minä rakastan sinua enemmän”, Edward vastasi samalla kun otti molemmista käsistäni kiinni. ”Tule kanssani.” Hän johdatti meidät molemmat sängylleen, kunnes hänen jalkansa osuivat sängynreunaan ja hänen polvensa antoivat periksi. Hän laskeutui sängylle pehmeästi, kaataen minut päälleen.
Minä kikatin, kun hän kieräytti meidät ympäri. Hän piti painonsa kyynärpäillään, mitkä olivat pääni molemmilla puolilla. Kiedoin käteni hänen niskaansa ja vedin itseni häneen kiinni. Koska siinä oli kaikki. Tässä oli kaikki, mitä saatoimme tehdä. Aika säälittävää, mutta hei, minä otan mitä saan.
Edwardin huulet suikkivat suudelmia kaulaani ja leukaani, kunnes ne olivat lähellä huuliani. ”Tiedäthän, kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on pyytää”, hän mutisi ja jatkoi suudelmia. Hän suuteli kumpaakin silmää ja laittoi sitten kätensä peiton ja alaselkäni väliin. Hän nosti minut viehkeästi ylös ja laski minut alas, jotta me makaisimme vierekkäin, perinteiseen tapaan.
Painoin pääni hänen kivenkovalle rintakehälleen ja ryömin vieläkin lähemmäksi. Hän laittoi kätensä ympärilleni pitääkseen minut tiukasti vierellään. Hän painoi kevyesti suukon päälaelleni ja voihkaisi ärsyyntyneenä.
”Minä haluan huuliasi niin kovasti, Bella”, hän sanoi. ”Tuntuu kuin en olisi oma itseni, kun me teemme tätä. Kuin en voisi olla kokonainen näkemättä sieluusi.”
Minä huokaisin. ”Ole vahva, Edward. Jos minä pystyn tähän, niin sitten sinäkin pystyt. Älä huoli, kyllä se helpottuu. Ainakin uskon niin. Ajan kuluessa, tiedäthän.” Huomasin, että minä lörpöttelin ja että Edward tuijotti syvällisesti huuliani. ”Lopeta! Tuo ei auta.”
”Selvä, ei tarvitse olla kärttyisä”, Edward mutisi painaen suukon päälaelleni. Hän otti peiton altamme pois ja peitteli minut sillä varmistaen, että olin mukavasti.
Hänen kätensä taputteli hiuksiani samalla kun yritin saada unta. Se oli kuitenkin aika kovaa, se tuntui hassulta. Outoa. Aivan kuin aistini olisivat ylikierroksilla. Kaikki oli hiukan liian kirkasta.
Edward taputteli hiuksiani hiukan liiankin kovakouraisesti, aivan kuin hän yrittäisi saada sen tuntumaan luideni ytimiä myöten. Mikä hänellä oikein oli? Hän oli niin kovakourainen minua kohtaan. Hän ei koskaan ollut ollut näin kovakourainen.
”Lopeta”, sanoin läimäyttäen hänen kättään.
”Anteeksi”, hän sanoi ja siirsi kätensä olkapäälleni, se tuntui kuin olisin juuri laskeutunut Plutoon. Minä ponnahdin istumisasentoon, ottaen peiton mukanani. ”Oletko sinä kunnossa? Satutinko minä sinua?” Hänen äänensä oli täynnä pelkoa.
En ymmärtänyt, mitä hän sanoi.
Näkymätön vasara paukutti päätäni, halkaisten kalloni kahtia. Tai ainakin se tuntui siltä. Kipu täytti koko pääni ja pystyin vain ajattelemaan sitä. Halusin repiä hiukset päästäni irti. Sen sijaan päästin ilmoille ahdistuneen valituksen, mikä oli tuskin kovempi kuin kuiskaus.
”Bella? Bella? Oletko kunnossa?” hän toisti ottaen kasvoni käteensä. Hänen ilmeensä oli levoton. Pudistin päätäni ja huomasin nopeasti, että se oli huono idea. Minä ulvahdin ja tartuin kaksin käsin päähäni.
”Carlisle!” Edward huusi, melkein kirkaisi. Samalla hän otti minut välittömästi syliinsä, yrittäen saada minut laskemaan käteni. ”Bella, puhu minulle. Kuuletko sinä minua?”
”Joo, ole kiltti äläkä puhu noin kovaa”, henkäisin. ”Se sattuu niin kovasti. Se ei lopu. Miksi se ei lopu?” Pystyin kuulemaan alkavani hyperventiloida. ”Auuuu.”
”Bella”, uusi ääni sanoi. Carlislen käsi pakotti minut katsomaan häntä. ”Kerro minulle, minne sattuu. Laita käteni siihen, mihin sattuu eniten.” Hän piti molempia käsiään edessäni, aivan kuin hän olisi ojentanut minulle vauvaa.
Melkein yhtä nopeasti kuin toiset perheenjäseneni, päästin päästäni irti ja otin hänen kätensä. Laitoin toisen niistä niskaani ja toisen kämmenen otsaani. Kylmyys sai oloni vähän paremmaksi. Silti minuun sattui kuin helvetissä.
”Okei, Bella, kuunteletko sinä minua?” Minä nyökkäsin, unohtaen seuraukset. Minä uikutin. Edwardin kädet tiukentuivat ympärilläni, pitäen minut mahdollisimman lähellä rintaansa.
”Minusta tuntuu, että sinulla on lääkkeen aiheuttama migreeni, Bella. Aion tehdä nopean testin, onko se totta. Jos se on, annan sinulle lääkettä kipuun. Minun pitäisi luultavasti varoittaa sinua, jos sinulla on migreeni, se sattuu.”
”Ei”, sanoin kykenemättä kuvittelemaan kivun tulevan vielä pahemmaksi. ”Laita vain kipu menemään pois. Ole kiltti. Kiltti.”
”Bella, minä en saa kipua pois ennen kuin tiedän, mitä se on. Kipu kestää vain hetken ja sitten minä voin laittaa sen menemään pois.”
Minä mietin sitä hetken. Se vaikutti olevan järjellisin teko. Minä sanoin sen hänelle. Hän kurkotti salkulleen, mikä hänellä oli aina mukanaan ja otti sieltä taskulampun. ”Okei, tämä voi sattua, minä osoitan tällä silmiisi.” Hän teki niin. Minä vihasin sitä eniten, mitä olin koskaan vihannut maailmassa.
Edward ilmiselvästi näki tämän tunteen kasvoillani, koska hän veti minut tiukemmin rintaansa ja antoi minun siirtää hiuksiani kasvoilleni.
”Sinulla on migreeni”, Edward kuiskasi erittäin hiljaa korvaani. Hänen äänensä ei satuttanut niin paljoa kuin Carlislen ääni, mikä ei satuttanut niin paljoa kuin kuuluisi. Ehkä se johtui niiden samettisuudesta.
”Minä annan sinulle hiukan unilääkettä. Se kestää pari minuuttia, mutta se myös lievittää kivun pois ja varmistaa, ettei se tule takaisin.” Se mitä hän seuraavaksi teki, sai minut melkein haluamaan kivun takaisin, hän otti neulan esiin. ”Rentoudu, tämä ei ole noin paha. Katso Edwardin kasvoja.”
Minä tein niin, enkä edes tuntenut neulaa. Helpotus tuli heti. Kipu ei lähtenyt kokonaan pois, mutta se tuli siedettäväksi.
Edward laski minut makaamaan ja minä vedin itseni taas hänen rintaansa kiinni. Tämä ei oikeastaan ollut ihan sitä mitä halusin, peitto välissämme, mutta ihoni oli hyvin herkkä nyt.
”Miksi minulla on migreeni?” kysyin Carlislelta, kun hän annosteli neulaa kirkkaalla alkoholilla ja laittoi sen jonnekin, minne en nähnyt. ”Luulen, että sinä sanoit jotain lääkkeen aiheuttamasta migreenistä.”
Carlisle hymyili minulle, melkein hiukan syyllisesti. ”Olen pahoillani Bella, mutta autokolarin jälkeen minä annoin sinulle lääkettä. Yksi sen jälkeen sivuoireista on migreeni. En ole koskaan nähnyt kenenkään saavan sitä, mutta luulenpa, että aina on joku ensimmäinen. Siksi minä pyysin sinua kertomaan minulle heti, jos jokin menee vikaan. Minä vain ajattelin, ettet sinä saisi migreeniä, enemmänkin kevyttä, parannettavaa vatsakipua.”
”Sinulla on kamala tuuri”, Edward kuiskasi korvaani. Migreeni laskeutui aivojeni takaosassa vaimeaksi kohinaksi. Se sattui vieläkin, mutta minä pystyin ajattelemaan muutakin.
”Tietenkin, Bella, hyvä parannuskeino migreeniin on suuteleminen”, Carlisle nauroi. Tein taas virheen pudistamalla päätäni. Minä uikutin kevyesti.
Tästä kivusta pääseminen on melkein suutelemisen arvoista. ’Melkein’ ollen avainsanana. En vain saanut itseäni tekemään sitä. Minulla oli vain pari tuntia jäljellä ja minä voisin nukkua niiden läpi. Annoin luomieni pudota, kun Edward alkoi hyräillä kehtolauluani ja ajauduin paikkaan, missä kaikki on mahdollista.
