Kirjoittaja Aihe: Kiertotietä Helvettiin K-11  (Luettu 1676 kertaa)

hymykuoppa

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 2 251
  • You won't get out of life alive - so chill.
Kiertotietä Helvettiin K-11
« : 08.07.2011 00:24:13 »
Title: Kiertotietä Helvettiin
Genre: Angst
Author: hymykuoppa
Paring: Lauri
Raiting: K-11
Summary: Eläminen tekaistu hymy naamalla satuttaa. Joskus asiat, joiden tulisi täyttää tyhjiöt sisällämme, eivät sitä tee. Voiko kauneuden saada kestämään vaikka riistäisi oman henkensä?
A/N: hiphei, löysin inspiraation ku selaisin vanhoja valokuvia. Olin sinne kirjoittanut erään kuvan taakse sanoja tästä biisistä, joka on toki AFI - Miss Murder. Rakastin tätä kappaletta joskus ja rakastuin taas uudelleen. Että siitä se ajatus sitten lähti.



Kiertotietä Helvettiin



Dreams of his crash won’t pass
Oh, how they all adored him
Beauty will last when spiraled down.


Katselen allani kuohuvaa merta. Vaahdot jylisevät valkeapäisinä kallion seinämää vasten, meri on mustaa, kuin enkelten pisaroilla tehtyä. Ei taivaan puhtoisten enkeleiden, vaan helvetissä korventuvien, mustasydämisten. Sellaisten, jotka olivat tuottaneet tuskaa, jotka olivat kadottaneet itsensä täällä maanpäällisessä helvetissä. Enkelten, jotka olivat myyneet sielunsa Saatanalle, jotka olivat palvelleet häntä vuosia, repien maan alla muiden kaltaistensa ruumiita. Joiden sielut oli revitty, joiden kyyneleet olivat sakeat likaisesta verestä. Sellaisten enkeleiden.

Kuulen jostain kaukaa hälytysajoneuvon ulvovat sireenit. En erota ovatko ne kyttiä vai pilipalihenkilökuntaa, mutta se on minulle merkityksetöntä. Tiedän miksi ne ovat matkalla, ketä ne ovat menossa hakemaan. Se saa minut hymyilemään.

Katsoessani horisonttia tunnen itseni merkitykselliseksi. Kuin taivas kumartaisi minulle, niin avosylin se on valmis ottamaan minut vastaan. Liekkö Jumala tietää, että en ole tulossa horisontin yläpuolelle, minun tieni on määrä viedä suoraan alaspäin. Suoraan Helvetin poltteleviin liekkeihin, muiden pahojen ihmisten sekaan. Minä en ollut paha ihminen, mutta olin tehnyt pahoja asioita. Minun mittakaavassan, joka oli erilainen kuin muiden. Minä olen repinyt sieluani ja satuttanut. Henkisesti sekä fyysisesti, raa'asti ja julmasti. Mutta en ole koskaan koskenut omaan perheeseeni.

With just a look they shook
And heavens bowed before him.
Simply a look can break your heart.


Olen hankkinut perheen, mutta en osaa nauttia siitä. Minulla on kaunis vaimo ja kaksi suloista tytärtä, mutta he eivät tuntuneet täyttävän sydämessäni olevaa tyhjiötä. Meitä pidettiin naapuriston onnellisimpana perheenä, eikä mikään ollut rikkonut sitä kuvaa – vielä.

Hey Miss Murder can I?
Hey Miss Murder can I?
Make beauty stay if I,
Take my life?


Äänet jossain kaukana voimistuvat. Ne ovat tulossa lähemmäs. Aivan kuten arvasin. Tunnen jälleen pienen hymynkareen muodostuvan huulilleni kun kohotan hivenen leukaa ja katselen merta. Merta, joka ei päättynyt mihinkään. Se vain näytti jatkuvan loputtomiin.

Aallot elävät omaa elämäänsä ja yltyvä tuuli tekee tuttavuutta niihin. Jokainen aalto  paiskautuu yhä vain korkeammalle kallion seinämää pitkin. Kalliota, jonka huipulla seison kuin maailmanvaltias. Siltä minusta tuntuu. Minulla on valtaa, kaikki avaimet ovat minun käsissäni. Kukaan ei voi estää minua, kukaan ei voi tulla minun tielleni. Siitä olen varma.

Edelleen äänet tulevat kohti. Ne ovat jo lähellä.

Käännän päätäni äänien suuntaan ja jostain kaukaa vilkahtaa punaisia valoja. Edes nuo eivät uskaltaneet ajaa lujaa tällä kalliotiellä, edes pelon kaivaessa rinnassa. He tietäisivät mikä heitä on odottamassa, he tietäisivät mitä tulisi tapahtumaan. Mutta minä haluan yllättää heidät.

Maanpäällinen helvetti. Sitä elämäni oli ollut kolmekymmentä vuotta. Kolmekymmentä saatanan pitkää vuotta. Olin hymyillyt kestohymyn kasvoilleni, joka ei ottanut laantuakseen edes nyt. Olin saanut vaalean kimaltavan renkaan sormeeni kuin merkiksi siitä, että olin onnellinen. Olinko minä? En. Ehkä jossain välissä, mutta en. Olen muserrettu mies, minut oli kynitty aivan paljaaksi, olin kuin alastomana kulkenut nämä vuodet, haavoittuvaisena – mutten koskaan paljastanut sitä kellekään.

The stars that pierce the sky;
He left them all behind.
We’re left to wonder why
He left us all behind.


Moottorien kehräystä.

Korvia vihlovaa ulvomista.

Pienten kivien rahinaa renkaiden alla.

Suoristan ryhtini ja siristän hivenen silmiäni vastassani olevalle iättömyydelle. Meri velloo kuin uhmaten minua, kuin se ei ottaisi minua vastaan ilman taistoa.

Auton ovet paukahtavat. En käännä katsettani, sillä tiedän tasan tarkkaan keitä siellä on. Hätää huutavat valot sammuvat ja ulina hiljenee. Kalliota täyttää hiljaisuus, jännittynyt, tuskainen äänettömyys.
”Älä säikähdä, olemme pelastuspartio. Haluamme auttaa sinua”, miehen jylisevä ääni kuuluu haparoiden hiljaisuuden keskellä. En käännä päätäni heitä kohti, kuin en kuulisikaan heitä.
”Lauri, me emme satuta sinua”, mies jatkaa pysytellen edelleen hyvän matkan päässä minusta, ”Haluaisimme todella auttaa sinua.”
”Ei teidän tarvitse”, ääneni ei säröile, ei edes värähdä, ”Miksi haluatte pelastaa minut kodiltani?”
”Lauri...”, hiljainen naisääni lausuu nimeni. Tunnistan vaimoni äänen välittömästi ja olen jo vähällä kääntyä ympäri, mutta ei, en käänny. Jälleen se sama hiljaisuus.

”Lauri, kiltti”, nainen jatkaa, ”Tulisit kotiin.”
Saatan melkein kuulla kuinka salamat räsähtävät silmissäni. En enää voi olla katsomatta taakseni; ”Minä olen menossa kotiini! Maria, etkö ymmärrä?”
Vaimoni silmissä on kyyneleitä, hän on niin kaunis. Aivan henkeäsalpaavan upea.
”Mutta Lauri...”
Katson naista silmiin, en anteeksipyytävästi, vain torjuvasti. Minä olen päätökseni tehnyt jo kauan aikaa sitten, eikä sitä voisi puoltaa edes unohtumattoman kaunis vaimoni.

Olisiko vaimoni yhtä kaunis minun mentyäni? Pysyisikö hänen vaaleat hiuksensa vaaleina, vihreät silmänsä vihreinä? Olisiko hänen poskissaan hymykuopat, pysyisivätkö hänen hampaansa yhtä valkeita ja puhtoisina? Siitä oli vain yksi keino ottaa selvää.

Vain yksi askel.

Hey Miss Murder can I?
Hey Miss Murder can I?
Make beauty stay if I,
Take my life?


Kuulen kauhistuneita huutoja, pikaisia askelia, mutta annan hymyn levitä huulillani alkaessani pudota äärettömiin.

The stars that mystify
He left them all behind.
And how his children cried
He left us all behind.

Hey Miss Murder can I?
Hey Miss Murder can I?
Make beauty stay if I,
Take my life?



// Illusia lisäsi ikärajan otsikkoon.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 11:58:16 kirjoittanut Pyry »
Live the adventure of a lifetime.

if you're looking truth, beauty and freedom, fanfiction is the way to go.♥
Patoutunut humoristi.

Nantte

  • ***
  • Viestejä: 39
Vs: Kiertotietä Helvettiin
« Vastaus #1 : 16.07.2011 18:53:19 »
Wau. Tää oli aika kaunis kirjoitelma, ei kirjoitusvirheitä ja muutenkin teksti kulki mukavasti eteenpäin ilman kuoppia.

Kiitoksia.

<3, Nantte

hymykuoppa

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 2 251
  • You won't get out of life alive - so chill.
Vs: Kiertotietä Helvettiin
« Vastaus #2 : 21.07.2011 00:01:52 »
Voi kiitos Nantte! :)
Live the adventure of a lifetime.

if you're looking truth, beauty and freedom, fanfiction is the way to go.♥
Patoutunut humoristi.