Kirjoittaja Aihe: Kuiskaus paratiisissa [S] Ginny/Harry & hieman Ginny/Dean  (Luettu 3214 kertaa)

mAshroom^^

  • ***
  • Viestejä: 23
Kirjoittaja: mAshroom^^
Ikäraja S
Beta: Ramses
Vastuuvapaus: En saa rahaa enkä muutakaan korvausta leikkiessäni Rowlingin hahmoilla :: )

A/N : Kukapa tietää mitä tästä tuli? Toivottavasti lukemisen arvoista. Arvostelua saa antaa, joten kommentit on hauskoja ;)



KUISKAUS PARATIISISSA


Rautainen portti oli seissyt paikoillaan kymmeniä, ellei jopa satoja vuosia. Jokaisen myrskyn se oli urheasti kestänyt suojellessaan ikuisesti uinuvia sieluja. Sen ruosteen ruskea kahva oli tuntenut monien käsien kosketuksen ja kuullut monet hiljaisuuteen lausutut jäähyväiset. Hiljalleen portti oli vaipunut unholaan. Melkein, sillä joka joulu portti avattiin ja hennot askeleet kajahtelivat hiljaisessa paratiisissa.

Raotin varovasti porttia peläten ruosteisen kahvan jäävän käteeni tarttuessani siihen. Helpotuksekseni portti huokaisi vain hiljaisen vastalauseen ja heilahti auki tarjoten pääsyn tarkoin varjeltuun paratiisiin. Seisahduin katselemaan ympärilleni ja tunsin hiljaisuuden laskeutuvan ylleni pehmeiden hiutaleiden muodossa. Kaikki oli ennallaan. Sama suuri ja vanha tammi vartioi nukkuvien unta ja pienet maahiset juoksentelivat ruusupuskissa rikkoen harmoonisen tunnelman säädyttömillä kirouksillaan.
     Näin talvella, kun maata peitti valkea kimmeltävä harso olisi voinut kuvitella tämän olevan yksi maailman kauneimmista paikoista. Ehkä se olikin sitä, mutta rivissä seisovat ristit kertoivat toista tarinaa. Ne saivat minut tuntemaan epätoivoista halua kääntyä kannoillani ja juoksemaan kauas pois. Jokainen risti tuntui kuiskaavaan omaa tarinaansa seikoittautuen tuulen huminaan ja hengitykseni rahinaan. Yhdelläkään haudalla ei ollut kynttilää tuomassa valoa pimenevään jouluiltaan. Tunsin surua, joka salpasi henkeni katseeni osuessa hieman kauempana olevaan marmoriseen kivihautaan. Sen äärellä paloi kaksi yksinäistä kynttilää hakien toisistaan turvaa. 
     Kävelin hitaasti ja raskain jaloin eteenpäin pientä unhohdettua polkua joka oli vuorattu lumivaipalla. Askeleeni jäljet jäivät kummittelemaan ohueen hankeen. Tuntui kuluvan ikuisuus ennen kuin saavutin kynttilät ja haudan. Jokainen askel tuntui raskaammalta ja lopulta, kun saavutin haudan vajosin polvilleni sen eteen. Suru kiemurteli mieleeni jostain sen syvästä sopukasta, jonne olin yrittänyt sitä epätoivoisesti piilottaa. Mutta en päässyt pakoon siltä. Se löysi luokseni aina. Joskus se kesti viikkoja ehkä jopa kuukausia, mutta aina suru löysi luokseni saaden kaiken tuntumaan niin julmalta ja turhalta. Tunsin kyyneleen vierivän poskeani pitkin ja tippuvan hankeen sulattaen siihen pienen reiän. Toinen kyynel vierähti koskettaessani hautaan kaiverrettua tekstiä ”Tässä lepää Harry Potter, hän joka antoi henkensä meidän puolestamme.”    
    Niin yksinkertaista ja karua. Ei mitään ylimääräistä eikä koreilevaa. Juuri niin kuin Harry olisi halunnut. Oi, kuinka valtavasti kaipasinkaan häntä. Hänen huuliaan, kosketustaan ja hymyään. Yhteisiä hetkiämme ja muistojamme. Olemme aina yhdessä. Hymähdin ajatuksilleni. Näin siinä aina käy, kun antaa itselleen luvan unelmoida. Unelmat siivittävät itsensä kuuhun ja tähtiin asti, mutta yksi pieni tapaturma voi tiputtaa ne korkealta niin, että enää eivät siivet kanna korkeuksiin. Tuska nousi jostain syvältä aina kurkkuun asti purkautuen parahduksena jota kehystivät useat kimmeltävät kyyneleet.
    Asetin kynttiläni kahden muun väliin luomaan heikkoa valoaan paratiisin pimeyteen. Yhdessä ne pystyisivät välittämään lämpöä hyiseen kylmyyteen, joka tuntui hiipivän ympärilläni odottaen sopivaa hetkeä iskeä minut maahan. Sitä hetkeä kylmyys ei löytänyt sillä portilta kantautuva huuto sai sydämeni palamaan rakkaudesta:
-Äiti ! Tule jo! Mummu lupasi, että saan avata lahjat kun tulemme kotiin !             
    Äidinrakkauteni hehkui katsellessani punatukkaista tyttöä keikkumassa ruosteisella portilla. Tytön kirkkaan vihreät silmät katsoivat suoraan minuun palaen innostuksesta. Vastasin tulevani ihan pian ja käännyin katsomaan vielä kerran hautaa.
-Hyvää joulua Harry, kuiskasin hiljaa taivaalle ja toivoin hennon ajatukseni kantavan hänelle asti. ” Hän on sinun tyttäresi. Meidän tyttäremme.”  Pyyhin kyyneleeni hihaani ja asetin hymyn kasvoilleni. Käännyin kannoillani ja astelin kevein askelin kohti porttia, jolla odottivat tyttäreni ja aviomieheni Dean. Tavoitin Deanin katseen, joka oli tummunut surusta Harryn surullisen kohtalon puolesta. Nyökkäsin hänelle ja kurkotin suukottamaan hänen punaista poskeaan ja rutistamaan Lilyn itseäni vasten kiristyvässä pakkasessa. Lähdimme yhdessä taivaltamaan Kotikolon kaukaa loistavia valoja kohti.


Rautainen portti narahti turhautuneena. Taas se oli jäänyt yksin vartioimaan seuranaan vain menninkäiset ja kolme loistavaa kynttilää. Taas yksi vuosi ilman kosketuksia ja uusia muistoja. Yksi pitkä vuosi keräten lisää ruostetta ja haurautta. Ehkä ensi vuosi olisi se vuosi, jolloin se saisi vihdoin toivomansa rauhan...
"Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa"
muumipeikko ja pyrstötähti

GinnyW

  • ***
  • Viestejä: 13
  • ava (c) raitis
Vs: Kuiskaus paratiisissa [S] Ginny/Harry & hieman Ginny/Dean
« Vastaus #1 : 09.10.2011 20:40:55 »
Ihan kamalan kaunista tekstiä!

Tykkäsin hirveästi! Todella kauniita kielenkuvia. Tunnelmaan pääsi hyvin mukaan ja oikeasti alkoi tosi paljon surettaa tuossa, kun Harry oli kuollut. En osaa antaa rakentavaa kritiikkiä ja kommastakin tuli lyhyt, mutta oli ihan pakko kommentoida kun pidin niin kauheasti! :)
"It's not the face, but the expressions on it. It's not the voice, but what you say. It's not how you look in that body, but the things you do with it. You are beautiful."
- Ian O'Shea

mAshroom^^

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Kuiskaus paratiisissa [S] Ginny/Harry & hieman Ginny/Dean
« Vastaus #2 : 12.10.2011 19:22:13 »
Ihanaa, että pidit :---) On aina niin mukava saada kommenttia kiitokset tosi paljon piristi iltaani hirmu paljon :)
"Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa"
muumipeikko ja pyrstötähti