Siskon tähden | S, ficlet

[DulzGraham]

Kirjoittaja: Duzku
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: mystery, drama, (angst)
Pairing(s)/Character(s): Albus Dumbledore
Disclaimer: Rowlingin on valtakunta ja kaikki minkä hänelle tunnistatte.

Summary: Ehkä, kenties, hänen kuuluisi ymmärtää, ettei hän maailmankaan ääristä voisi saada siskoaan takaisin.

A/N: Ficlethaaste inspiroi tällaisella kuvalla. Uusi hahmo ja Genrehaasteen täyttöä, enkä tiedä yhtään mitä tästä nyt tuli, kun Albuskin oli ensiksi Luna ja kompassista tulikin kumma.

Siskon tähden

Kuiva, maata myöten litistynyt heinä asettui paljaan jalan alle, takertui varpaanväleihin ja taipui ja katkesi. Nuori velho astui portailta usvaan myssyn hiippa heikosti heilahtaen.

Usva kietoi maaseudun hiljaiseen huntuun ja sai virvatulet tulemaan piiloistaan, tuikkimaan vaimeasti kuin nekin usvan hiljentäminä, himmentäminä kuin lyhty tuvan ovipielustassa. Velho keskitti katseensa tiiviisti kämmenellään lepäävään seitsenkulmaiseen puuesineeseen.

Lasin alla, kaiverretun, luisen taulun keskellä neula kieppui dervissin lailla, hidasti ja keinahti puolelta toiselle, vaihtoi suuntaa ja taas, ei asettunut.

Hän kohensi housujaan ja puhalsi koleaan ilmaan kohottaen katseensa virvatulten perään. Eebenpuukotelo, sarviluutaulu, unelmista, kaipauksesta, kiintymyksestä taottu osoitin. Silti sekään ei toiminut. Kompassin olisi kuulunut näyttää toteutuneet unelmat. Onnellisuus, hyväksyntä.

Neula kieppui. Unelmat, kaipaus ja kiintymys.

Nuori velho sulki esineen kämmentensä väliin ja huokaisi. Hän oli etsinyt, hän oli vihdoin luullut löytäneensä, oliko kaikki työ sittenkin valunut hukkaan? Ehkä, kenties, hänen kuuluisi ymmärtää, ettei hän maailmankaan ääristä voisi saada siskoaan takaisin.

*

Albus Dumbledore hymyili paksun partansa takana. Hän piteli vanhoissa, elämän myötä- ja vastoinkäymisissä parkkiintuneissa käsissään seitsenkulmaista rasiaa. Jokaista seitsemää särmää värittivät maagiset taivaankappaleet. Auringontulet väräjäsivät lämmintä väriä mustalla pohjalla ja tuikkivat tähdet valaisivat kulmia koristavia vaskilukkoja.

Neula — ihmisten unelmat, kaipaus ja kiintymys — pysyi vakaasti paikallaan. Sen hehkuva kärki kulki suorassa linjassa kohti vanhan velhon rinnassa yhä sykkivää sydäntä, joka tosin viimeaikoina oli alkanut hiukan läpättää.

Dumbledore myhäili tyytyväisenä. Kompassi oli aina toiminut oikein, hyväksyntä ja onnellisuus oli vain tarkoitettu löydettäväksi omasta sisimmästä.

Joskus hän edelleen tuli yhtä huikean hengästyneeksi kuin hänen sydämensäkin kaikista näistä elämisen ihmeistä.

[Orenji]

Aaa!

Albus ja Ariana ovat aivan liian mielenkiintoisia hahmoja ja heidän väliselleen suhteelle on pyhitetty aivan liian vähän ficcejä, joten on mukavaa löytää tällainen tekele ja etenkin sun kirjoittamanasi. Dumbledoret ovat vaikeita persoonia, kuka tahansa ei osaa välttämättä kuvata heitä itselleni mieluisina ja oikeastaan canoninkin mukaisesti, mutta sulta se tuntuu sujuvan aika hyvin. Tykkäsin alkuosan epäröivästä sekä nuoresta velhopojasta ja levollisesta että varmasta Albuksesta loppua lähestyttyässä. (Onko tuo edes oikea sana...) Ylipäätään idea jakaa koko teksti kahteen oli mukava niin ajatukseltaan kuin lukijaystävällisyydenkin kannalta, ei liian hankalia kronologian rikkomisia sun muita.

Tunnelma oli miellyttävän rauhaisa ja hengittävä (?!), kuten Albuksen luonteelle sopii, hyvin tasapainoinen teksti kokonaisuudessaan. Minnekään ei ollut kiire, kuvailu taipui sekin hitaammalle ja hetkistä sai sananmukaisesti kiinni, tällaista on kiva lukea kiireisen päivän jälkeen. Inspiraatiokuvaa en ihmettele lainkaan, teksti on aivan kuin kuvan maisema, usva ja varhainen aamu mukaanlukien. Ikään kuin toiseen kappaleeseen luonto ei enää täsmännytkään aivan niin hyvin, mutta se ei haitannut ollenkaan.

Albus vanhana sai mut suurin piirtein nauramaan ääneen, kompasseineen päivineen hän oli aivan täysin elementissään. Filosofinen pohdinta ihmismielestä oli kieltämättä kiinnostavaa ja etenkin kun aihe tarvitsi johdatteluksi juurikin tuon kyseisen kompassin, oikein sopivaa. Albus tiesi mitä teki.

Dumbledore myhäili tyytyväisenä.

Tuo kohta oli merkittävä kaikin tavoin, hymyilin hölmösti tuon dumbledoremaisuudelle, koska oikeasti, myhähtää, liian ihanaa! :'D
Tykkäilin tästä pikkupalasesta kovin, kiitän lukukokemuksesta ja toimivasta Dumbledoresta~

[Miss-schoolweek]

Todella kiehtova pieni teksti. Oli hykerryttävällä tavalla outoa lukea kummasta kompassista, mutta tavallaan petyin hieman, kun kuulin mikä se oli. Ei sillä, kompassin toiminta-ajatus oli ihana ja rakastin vanhan Dumbledoren pohdintaa siitä, mutta olisin melkein halunnut sen jäävän mysteeriksi. Vain melkein 

Lopetus oli niin herttainen, että tästä jäi väkisinkin lämmin olo.

[Ansa]

Kuiva, maata myöten litistynyt heinä asettui paljaan jalan alle, takertui varpaanväleihin ja taipui ja katkesi. Nuori velho astui portailta usvaan myssyn hiippa heikosti heilahtaen.

Usva kietoi maaseudun hiljaiseen huntuun ja sai virvatulet tulemaan piiloistaan, tuikkimaan vaimeasti kuin nekin usvan hiljentäminä, himmentäminä kuin lyhty tuvan ovipielustassa.

Kaunein aloitus koskaan! Usva ja heikosti heilahteleva myssyn hiippa ja varpaanväleihin takertuva heinä, aah! Todella kaunista ja mystistä ja surumielistä kuvailua, juuri siis minun makuuni. <3

Dumbledore/Ariana on aiheena ihana ja mielenkiintoinen ja siitä lukee mieluusti angstia. Voi että mä olen kateellinen tämän mahtavuudesta, mutta sitä enemmän vaan olen lukijana kiitollinen. Tästä taisi tulla juuri uusi lempi-ficlettini! <3

Joskus hän edelleen tuli yhtä huikean hengästyneeksi kuin hänen sydämensäkin kaikista näistä elämisen ihmeistä.

Loistava lopetus. Velho oli löytänyt rauhan ja oivaltanut elämän hienouden, vaikka suru siskosta ei koskaan oikein hellittänytkään.

Kiitos tästä ihanasta makuelämyksestä. <3

-Ansa

[Quibbler]

Tämä oli nätti pikkuficci.

[DulzGraham]

Kiitos ihanat kaikki kommenteista! Pus Kuvittelin että tää jää nollakommatuks omaks fiilistelyksi, joten aww, kiitos!

Orenji, tämä oli tasan ensimmäinen kerta, kun koskaan oon yrittänyt kirjoittaa yhdestäkään Dumbledoresta, ja ihana kuulla että on jollain tasolla tullut onnistuttua.
Toiseen kappaleeseen kuva tosiaan ei sovi, siihen sopisi ehkä pergamenttia, valoa ja avaria maisemia torni-ikkunasta ;3 Tämä oli itse asiassa kirjoitettavanakin terapeuttinen ja rentouttava teksti.
Kiitos! Ps, oikea sana olisi lähestyttäessä

Miss-schoolweek, kiitos kommentista ;> Kompassille ei alkuun ollut tarkoitus kirjoittaa mitään suurempaa merkitystä, mutta kun sellainen muotoutui mielessä, se oli lähes pakko kirjoittaa.

Ansa, oi, kiitos kaikista kehuista, lempi-ficletti, että mitä? Albuksen ja Arianan suhde on aina kiinnostanut mua, koska niinkin vahvan velhon menneisyys on kaikkea muuta kuin tasainen satumaa. Albushan ei koskaan päässyt eroon siitä kaikesta. Kiitos kaunis itsellesi :33

Quibbler, kiitos kommentista, ihana kun oot tykänny

-Duzku

[Enna]

Voi miten sulonen ja kaunis lyhyt ficci Tykkäsin

[DulzGraham]

Enna, kiitos, tykkään kun tykkäät ;>

-Duzku

[niiina]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! o/

Tämä teksti jostain syystä veti minua puoleensa, vaikka tämä onkin jo vuosia sitten kirjoitettu. Toivottavasti se ei haittaa, että nostan tätä ylemmäksi.

Musta tässä oli tosi kaunis ajatus siitä, että millainen kaipuu on omaa siskoaan kohtaan ja se, että toivoi kovasti tuon kompassin näyttävän hänelle oikeaa suuntaa. Olit kuvaillut todella kauniisti tässä tekstissä noita tunteita sekä varsinkin tuo alku, missä kuvailet Albuksen kävelen heinässä, oli tosi hienosti kirjoitettu!

Viimeinen pätkä oli myös kaunis, Albus oli saanut elämäänsä lisää viisautta, tietoa sekä osaamista. Hän tiesi, että kaikki oli toiminut jo ennen oikein, vaikka se ei nuorempana siltä tuntunut. Oli tosi rauhoittavaa lukea tuota viimeistä pätkää, kun siitä paistoi kauas se sellainen oppi - mitä elämässä saavuttaa.

Neula — ihmisten unelmat, kaipaus ja kiintymys — pysyi vakaasti paikallaan. Sen hehkuva kärki kulki suorassa linjassa kohti vanhan velhon rinnassa yhä sykkivää sydäntä, joka tosin viimeaikoina oli alkanut hiukan läpättää.

Dumbledore myhäili tyytyväisenä. Kompassi oli aina toiminut oikein, hyväksyntä ja onnellisuus oli vain tarkoitettu löydettäväksi omasta sisimmästä.

Tosi hienosti kirjoitettu! Kiitos sulle tästä kauniista pätkästä! Kiva lukukokemus.