Kirjoittaja Aihe: Houkutus (L/J, S/OC, P/OC R/OC) S! Ensimmäinen osa 29.1!  (Luettu 1542 kertaa)

Cappi

  • Vieras
// Alaotsikko: Perustuu Houkutus - kirjasarjaan. :---)

Title: Houkutus
Author: Cappi
Beta: Eipä löydy
Pairing(s): Lily/James, Sirius/OC, Peter/OC, Remus/OC
Raiting: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Genre: Draama ainakin, kaikkea mahdollista
Disclaimer: Potterit ovat J.K Rowlingin omaisuutta. Tapahtuma paikat ja juoni kuuluu Stephenie Meyerelle. En saa tästä mitään taloudellistä hyötyä
Summary: Lily Evans on aivan tavallinen 17-vuotias tyttö, eräänä päivä Lilyn muutettua Froksiin isänsän luokse Lily tapaa yliluonnollisen komea, älykkään ja vahvan pojan nimeltään James Potter, Lily saa pian selville, että James on vampyyri joka janoaa hänen vertaan. James ei kuitenkaan halua tappaa Lilya, pian Lilyn ja Jamesin välille syttyy rakkaus, mutta voivatko ihminen ja vampyyri rakastaa toisiaan? Voittaako rakkaus kaiken?
A/N: Joo, mun ensimmäinen ficci, ottakaa se huomioon


Houkutus

Prologi

En ollut koskaan pahemmin miettinyt millainen kuolema olisi - oma elämä ei ollut minulle enää tärkeä, muutama kuukausi sitten se oli ollut. Nyt se ei enää ollut mitään, aivan kuin kerran luettu kirja, kirja jonka sivut olivat jo kuluneet käytöstä ja kellertyneet. Taas kuoleminen jonkun toisen sijasta jota rakasti kuulosti hyvältä. Olisihan se hyvä tapa kuolla. Suorastaan jaloa.

Katsoin edessäni avautuvaa maisemaa, se oli kuin aavikko. Kuiva ja karu. Siellä täällä kasvoi vain muutama pensas, eihän se mikään ihme tosin ollut. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta suoraan niitä kohden.
Laskin katseeni kädessäni olevaan kaktukseen, se on melko pieni. Se on aina ollut pieni. Niin kuin minä. Pieni ja avuton, riippuvainen muista. Tänään minä jätän taakseni Phoenixsin, kaupungin jota olen rakastanut niin kauan kuin vain jaksan muistaa. Rakastan Phoenixsin alati kuumaa ilmaa, ja sen asukkaita. Mutta, nyt minun pitää lähteä Forks-nimiseen pikkukaupunkiin isäni luokse. Forks sijaitsee Yhdysvaltainen luoteis-osassa ja on Yhdysvaltain sateisin paikka - sen taivasta peittää paksu pilvijana, eikä auringon paisteesta ole tietoakaan. Isäni, Charlie on Forksin poliisipäällikkö. Syy siihen miksi lähden Phoenixsista on äitini uusi miesystävä Ben, Ben pelaa pesäpalloa ammatikseen. Pesäpallo-kausi on pian alkamassa, ja sen vuoksi Benin on lähdettävä harjoittelemaan muualle. Äitini halusi tietysti lähteä Benin mukaan. Äitini on silmittömästi rakastunut Beniin, en voi moittia häntä. Ben on mukava mies. Entä miksi sitten en itse lähtenyt mukaan? Miksi ihmeessä valitsin lähteväni maailmakaikkeuden tylsimpään kolkkaan? Missä minulla ei varmasti tulisi koskaan olemaan ystäviä? Jossa en voisi sanoa olevani kotona, jossa kuolisin tylsyyteen? Noh, syitä on monia. Moni varmasti nauraisi minun syilleni, onneksi äiti ei nauranut minulle.

''’Lils, mikset lähtisi minun ja Benin mukaan?''
''Urgh'' Minä mumisin, ''Äiti olen sanonut tämän varmaan tuhat kertaa! En vain yksinkertaisesti halua häiritä sinua ja Beniä, olisin vain teidän tiellä. Sitä paitsi, mitä minä siellä edes tekisin? Ben treenaa päivät, illat te kuitenkin tahtoisitte olla kahdestaan.''
''Lils..'' Äitini voihkaisi, tiesin ettei se merkinnyt hyvää, sen verran hyvin äitini tiesin.
''Äiti ihan totta, kyllä minäForksissa pärjään, saan varmasti uusia ystäviäkin, eikä Charlien luona nyt niin tylsää ole.'' Minä valehtelin, ikävä kyllä en ollut mikään hyvä valehtelija, mutta nyt tuo vale meni äidin läpi. Hyvä.
''Hyvä on, enhän minä sinua voi pakottaa mukaamme, ilmoitan isällesi tulostasi.'' Hän sanoi ja poistui huoneesta jättäen minut yksin.


Siitä alkoi pitkä matkani kohti Yhdysvaltain luoteis-osassa sijaitsevaa pikkukaupunkia nimeltään Forks. Oikeastaan valinta jonka tein sinä iltana oli elämäni ihanin valinta, tosin tuolloin en sitä vielä tiennyt.

A/N: Okei, siinä se nyt oli. Se on lyhyt, ja varmasti aivan kauhea, ensimmäinen ficcini kun on. Jatkan sitä jos edes joku siitä pitää, jos kukaan ei siitä pidä... noh, vajoan maan alle silkasta häpeästä. :---)



// Aava laski ikärajaa.
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 03:54:49 kirjoittanut Scarlett »

Deathwish

  • ELF
  • ***
  • Viestejä: 618
  • are you ready or not?
    • tumblr
Vs: Houkutus (L/J, S/OC, P/OC R/OC)
« Vastaus #1 : 27.01.2009 16:23:21 »
Mun mielestä se oli hyvä.  :D En löytänyt kirjoitusvirheitä, mutta empä niitä etsinytkään, (koskas minä niin?  :D) Joo, jatkoa kehiin.
if you die now, how would you feel about your life?

Julia Musta

  • ***
  • Viestejä: 192
  • Winter is Coming
    • Tylypahka, Keski-Maa ja Kaukainen galaksi
Vs: Houkutus (L/J, S/OC, P/OC R/OC)
« Vastaus #2 : 28.01.2009 22:52:04 »
Se oli todella hyvä. Tykäsin kovasti. Kirjoitat hyvin ja sait tunelman mukaan. Jatkoa olisi kiva saada pian ;D
When you paly the Game of thrones, you win or you die.
There is no middel ground
~Cersei Lanister

The revenge you want, will be yours in time...
~Varys

There is only one god and his name is death, and what we say to him? Not today.
~Syrio Forel and Arya Stark

Cappi

  • Vieras
Vs: Houkutus (L/J, S/OC, P/OC R/OC) Ensimmäinen osa 29.1!
« Vastaus #3 : 29.01.2009 21:44:56 »
Nyappy-Chan: Kiitos, kiitos. Eikö se ole vain hyvä asia ettei kirjoitusvirheitä ollut? Ja jatkoa tulee. :---)
Kelmikiti: Kiitos sinulle, jooh. Huomasin itsekkin virheeni ja korjasin sinun, kiitos siitäkin, ja jatkoa tulee. :---)
Julia Musta: Kiitos sinulle myös! Mukava kuulla että, pidit tästä ja olin onnistunut! Jatkoa tulee. :---)

Ensimmäinen osa, Jacob

Liikahdin levottomana penkissä, vaikken katsonut Charlien päinkään saatoin tuntea tämän katseen takaraivossani. Lopettaisi jo tuon tuijotuksen, yritin olla välittämättä siitä. Katsoin ikkunasta ulos, kaupungissa ei oikeastaan ollut yhtään mitään, joten käytännöllisesti katsoen tuijotin tyhjyyteen. Sipaisin karanneen hiussortuvan korvani taakse, katsoessani maisemia lapsuuden muistot tulivat tahattomasti mieleeni.

Pieni punahiuksinen tyttö nauroi pyöränselässä, tummahiuksisen miehen työntäessä tätä. Sitten varoittamatta mies päästi pyörästä irti, hetken punahiuksinen tyttö tasapainotteli pyörän selässä - sitten varoittamatta pyörä kellahti kumoon heittäen tytön kauas asfaltille. Tummahiuksinen mies juoksi tytön viereen nostaen tämän kainaloista ylös. Mies polvistui tytön eteen, saattaen katsoa tätä suoraan silmiin. Tyttö pyyhki kyyneliään kämmenselkäänsä.

- Sattuiko sinuun kulta?

- Ei sattunut, haluan vain oppia niin kovasti ajamaan pyörällä, että epäonnistuminen sattuu!

- Kyllä sinä vielä sen opit.


Havahduin siihen kun joku pökki minua inhottavasti olkapäähän. Avasin silmäni, jouduin hetken räpyttelemään ripsiäni saaden siten silmäni toimimaan. Käänsi katseeni herättäjääni, se oli Charlie.

''Olemme perillä, taisit nukahtaa.'' Tämä sanoi, huomattavasti huvittuneena.
''Joo, niin taisin. Kauanko olen nukkunut?'' Tiesin että kysymys oli typerä, kaupunki oli pieni, ja olin nukahtanut saapuessamme kaupunkiin, joten en ollut nukkunut kauaa. Kysymys oli silti pakko esittää.
''Varmaan viitisen minuuttia ehdit nukkuu, sen verran mitä kaupungin laidalta tänne baariin kestää.'' Tämä sanoi aukaisten auton oven. ''Tuutsä?'' Se lisäsi.

En vaivautunut vastamaan, hyppäsin vain ulos autosta. Seurasin Charlieta baariin, se oli aivan samanlainen mitä se oli vuosia sitten ollut. Savuinen huone, missä vanhat ihmiset juoruavat  toisten asioita. Varsinaisia naapurin kyylääjiä, aina tirkistelemässä pensasaidan takaa mitä naapurissa tehdään. Pujottelin toisiaan mahdollisimman lähellä olevien pöytien välistä kohti nurkkapöytää johon Charlie oli jo ruokalistan taakse kadonnut. Istahdin jo parhaat aikansa nähneelle tuolille, se ratisi inhottavasti painoni alla. Otin samanlaisen ruokalistan jonka taakse Charlie oli jo kadonnut, tiesin ottavani listan aivan turhaan eihän täällä myytäisi mitään muuta kasvisruokaa kuin Kasvishampurilainen ranskalaisilla. Kuitenkin otin listan, ihan vain kohteliaisuuden vuoksi. Virnistin katsoessani jo tutuksi tullutta listaa, se ei ollut muuttunut vuosien varrella ollenkaan. Mustalla vinolla käsialalla kirjoitettu ruokalista, pari aterian kuvaa komeilivat taustalla,  kartonkiin liimattuna. Silmäili listaa, lihaa, lihaa ja vielä kerran lihaa. Miksei kasvissyöjiä koskaan ajatella? Charlie oli ilmeisesti päätynyt samaan annokseen minkä aina valitsi, sillä tämä raapi uhkaavasti punottavaa korvaansa pyylevän naistarjoilijan kävellessä pöytien välistä kohti pöytäämme.

''Mitä teille saisi olla?'' Se kysyi, kestohymy huulillaan.
''Joo, ottaisin Pekonihampurilaisen ranskalaisilla ja kaljan.'' Charlie sanoi.
''Ottaisin tuon Kasvishampurilaisen ranskalaisilla, kiitos.'' Minä sopersin, kuulostin varmaan idiootilta.

Laskin katseeni pöytään, heiluttelin kaulassani olevaa korua edes takaisin. Hiljaisuus Charlien kanssa oli painostava, se ahdisti minua. Ei helvetti, miten vaikeaa on aikuisen miehen aloittaa keskustelu lapsensa kanssa. Ajattelin happamasti, kai jonkun on siihen kyettävä ja kukas muukaan kuin minä. Olin juuri aikeissa kysyä lattean miten menee kysymyksen kun vanha rotevan näköinen mies asteli luoksemme. Luultavasti Charlien kaveri tai jotain. Katsoin epävarmana lähestyvää miestä, iso maha kaljun pään kanssa, sopiva yhdistelmä.

''Sinä taidatkin olla se Lils, toi Charlie on puhunut sinusta kokoajan.'' Tämä sanoi.
''Joo, olen.'' En oikeastaan edes tiennyt mitä sanoa. Charlie, puhunut minusta?
''Olin joka vuosi joulupukki, kun vietit joulut täällä, muistatko minut?'' Se sanoi naureskellen. Olin aivan pihalla. Tuo mies joulupukkina, ja minun pitäisi vielä muistaa?
''Hei Ron, rauhoitu. Ei Lils voi millään muistaa, hän oli vasta alle 5-vuotias.'' Charlie muistutti.                                                                                                                                                                                                                                 

Puristin sormeni nyrkkiin ja venytin ne taas omalle pituudelleen. Tapa on ollut minulla aina, se tulee ilmi jos olen hermostunut. Tämä mies - ilmeisesti Ron poistui paikalta ilmoittaen menevänsä pelaamaan erän pokeria poikien kanssa. Painostava hiljaisuus laskeutui minun ja Charlien väliin jälleen kerran, onneksi tällä kertaa se ei kestänyt kovin kauaa. Kumpikin sai muuta ajateltavaa pyylevän naistarjoilijan saapuessa pöytämme eteen. Tämä nainen ojensi annokset minulle ja Charlielle, toivotti hyvää ruokahalua ja poistui.

''Sinun pitäisi vähentää lihan syöntiä.'' Kommentoin Charlielle. Kaduin heti sanojani, jos en kerran fiksumpaa sanottavaa keksinyt, miksen vain voinut olla hiljaa. Onneksi Charlie ei pistänyt pahakseen kommenttiani.
''Ei mies ole mies ilman lihaa.'' Se sanoi, virnistin. Charlielta kun ei saanut fiksuja vastauksia koskaan, ja sitä paitsi miksei mies voisi olla mies ilman lihaa. Miehillä oli kyllä outo hinku esittää luolamiehiä, ajattelin huvittuneesti kurkottaessani ottamaan ketsuppia pöydällä olevasta korista. Puristin sitä hampurilaiseni päälle, saadakseni siihen väriä. Ojensin pullon automaattisesti Charlielle joka otti sen vastaan. Mitähän tästäkin tulisi, koko vuosi ilman sanakaan Charlien kanssa? Haukkasin hampurilaistani, ajatukseni luoden kauhu kuvia tulevasta vuodesta Charlien kanssa, uudessa lukiossa, ilman ystäviä.

***

Tässä sitä taas oltiin, Charlien kanssa autossa inhottavan hiljaisuuden painaessa kummankin mieltä. Katsoin kuinka lapsuuden kotini tuli vähä vähältä esiin puiden takaa. Se oli samanlainen kuin kymmeniä vuosia sitten, ei sitä oltu korjattu yhtään, ei edes uutta maalia sen lahoilevaan pintaan annettu. Se oli kaksikerroksinen omakotitalo, sinivihreä väriltään, tai ainakin se oli joskus ollut. Nyt sen väristä ei saanut selkoa, niin vanha se sentään oli. Odotin kunnes Charlie oli pysäköinyt auton pihaan, vasta sitten hyppäsin kiviselle pihalle, otin laukkuni ja seurasin Charlieta sisälle. Seurasin Charlieta aina yläkertaan asti, sieltä erään pienen huoneen oven eteen. Huone oli pieni, pari hyllyä kiinnitettynä seinään, sänky ja pöytä. Pöydän yläpuolella olevalla seinällä oli erilaisia papereita, valokuvia ja artikkeleita. Laskin laukkuni oven suuhun, se painoi inhottavasti. Katsoin kuinka Charlie otti sängyn päältä purppurat kukkakuvioiset lakanat.

''Pidäthän purppurasta? Myyjä suositteli sitä väriä, en itse osannut mitään ostaa.'' Se kysyi näyttäen lakanoita.
''Joo, purppuran on ihan kiva väri.'' Minä vastasin, ja tällä kertaa olin rehellinen, olihan Charlie tarkoittanut vain pelkkää hyvää. Charlie laski lakanat sängylle ja raapi toista korvaansa. ''Raivasin tuolta kylpyhuoneesta sinulle yhden hyllyn, saat sinne sitten laittaa niitä purnukoitasi.''
''Ainiin, yksi kylpyhuone.'' Minä mumisin, mutta Charlie ei sitä kuullut. Onneksi.
''Purkaa laukut, tule sitten sen jälkeen tuonne pihalla.'' Se lisäsi ja poistui huoneesta.

Nostin raskaan laukkuni lattialta. Raahasin sen sängyn päälle, istuin sen viereen, ja aukaisin vetoketjun. Otin sieltä ison pinkan erilaisia vaatteita, laskin ne viereeni. Tein saman niin monta kertaa, että olin tyhjentänyt koko laukkuni, jos ei kaikkea ylimääräistä krääsää ota huomioon. Nousin seisomaan, nostin vaatekasan, se oli niin korkea, että minun täytyi katsoa sen sivulta minne astun. Aukaisi kaapin oven varovasti, katsoen kuitenkin etten vain tiputtaisi vaatteita. Työnsin vaatteet nopeasti kaapin ja suljin sen, en halunnut juuri nyt niiden tippuvan alas. Annoin katseeni vaeltaa huoneen läpi ennekuin lähdin kapuamaan portaita alas pihalle, niin kuin Charlie oli pyytänyt. Eikä minulla ollut mitään halua olla tottelematta häntä.

***

Seisoin rappusilla, etsin katseellani Charlieta, tuloksetta. Astuin kiviselle pihamaalle, huomasin Charlien minulle tuntemattoman auton takana. Charlien kasvoille syntyi hymy, kun tämä näki minut. Mitä tuolla oli oikein mielessään?

''Katsos tätä kaunotarta Lils, se on sinun.'' Tämä sanoi hymy huulillaan.
''Minun?'' Piipitin hiirimäisellä äänellä, en voinut uskoa tätä. Saisinko minä oman auton?
''Joo, ajattelin että voisit tarvita autoa.'' Tämä sanoi taputellen auton kylkeä.

Olin juuri aikeissa kiittää Charlieta kun pihaan kääntyi sininen pakettiauto, autosta astui ulos poika. Pojalla oli musta sileä tukka, jonka tämä oli laittanut poninhännälle. Pojalla oli tumma iho, ja suklaan ruskeat silmät. Katsoin kuinka poika otti pakettiautosta pyörätuolin ja katosi auton toiselle puolelle. Ihmettelin, mitä tuo oikein pyörätuolilla tekee. Hetken kuluttua samainen poika ilmestyi auton takaa, muttei yksin. Poika nimittäin työnsi itseään huomattavasti vanhempaa miestä pyörätuolissa, miehellä oli samanlainen pitkä musta tukka poninhännällä, tosin tuo tukka ei ollut yhtä musta kuin pojan, vaan huomattavasti harmaampi.

''Miten menee, John.'' Charlie sanoi, paiskaten kättä Johniksi kutsutun miehen kanssa. ''Paremmin kuin aikoihin.'' Tämä sanoi, lyöden Charlieta olkapäähän.
''Auh!'' Charlie parkaisi, ja hieroi olkapäätään. ''Tuon saat maksaa, vannon sen.'' Tämä lisäsi.

Katsoin järkyttyneenä kuinka Johniksi kutsuttu mies kääntyi pyörätuolillaan lähtien Charlieta pakoon tielle. Charlie juoksi miehen perään, alkaen nyrkeillä miehen kanssa. Olin järkyttynyt, Charlie tappelemassa miehen kanssa joka on kaiken lisäksi pyörätuolissa? Katsoin vieressäni seisovaa, minulle edelleen tuntematonta poikaa, pojan silmät säihkyivät. Poika oli ilmeisesti huvittunut isänsä, (jos tuo mies nyt oli hänen isänsä) ja Charlien nyrkkeilystä. Tuntisiko tuo minulle vieras poika tosiaan minut? Asia ahdisti minua, tosin olisihan minun siihen tunteeseen pitänyt jo tottua, kaikki tuntuivat tuntevan minut.

''Tunnetko sinä minut? Tai siis, minä en sinua tunne, mutta ei se olisi outoa jos tietäisit minut. Kaikki ihmiset tässä kaupungissa tuntee minut, mutten itse tunne ketään.'' Minä kysyin vieressäni seisovalta pojalta, joka käänsi nyt katseensa minuun.                                                                                                               
''Olen Jacob, et taida muistaa, mutta leikittiin aina pienenä yhdessä täällä.'' Tämä virnisti, ''Tehtiin yhdessä mutakakkuja.'' Se lisäsi.  Naurahdin, en vain voinut sille mitään, ajatus nauratti minua. Yhdessä tuon pojan kanssa kahlaamassa jossain pahuksen ojassa, keräten mutaa, mutakakkujen valmistukseen.
''No, mitä pidät tästä?'' Se kysyi, taputtaen auton kattoa. Katsoin epävarmana Jacobia, jos se nyt ylipäätään oli tuon pojan nimi. Mistä ihmeestä tuo poika voisi tietää että, juuri tuo oli minun autoni? Jacob ilmeisesti huomasi epävarman ja yllättyneen katseeni, sillä tämä korjasi nopeasti.
''Vaihdoin tähän uuden radion, vanha oli hajalla. Joten Charlie pyysi, voisinko vaihtaa sen. Kysyin mihin hän uutta radiota tarvitsee, sitten hän kertoi sinun tulostasi ja että, aikoo antaa tämän sinulle.'' Se sanoi, aukaisten kuskinpuoleisen oven. Katsoin kuinka Jacob istahti autoon, minulta kesti hetki tajuta että, tuo halusi minunkin tulevan sisälle. Kiersin nopeasti auton toiselle puolelle, avasin oven ja istahdin Jacobin viereen.

''No, mitä pidät? Se kysyi uudelle, hymyilin.
''Charlie oli kyllä kiltti kun hän antoi tämän auton, pidän tästä valtavasti.'' Minä sanoin hymyillen aidosti, ''Auto varmasti helpottaa kulkemista, ajattelin mennä tällä huomenna kouluun. Voisin viedä sinutkin, mentäisiin vaikka yhtä matkaa kouluun.'' Ehdotin tuolle. Katsoin kuinka tuo kiemurteli katseeni alla, kunnes sanoi.
''En voi tulla, käyn toisessa kaupungissa koulua.'' Tämä sanoi, huomasin heti pahoittelevan sävyn pojan äänessä. Tämä oli ilmeisesti todella pahoilla ''Olen pahoillani.'' Se lisäsi.
''Ei se haittaa, voin mennä yksinkin.'' Minä sanoin, ''Sitä paitsi, ei tästä ole pitkä matka kouluun, kyllä minä yksinkin uskallan mennä.'' Minä sanoin ja virnistin. Välillemme laskeutui painava hiljaisuus, kunnes Jacob ilmoitti lähtevänsä vedoten isänsä ja Charlien riitaa, oikeastaan tämän lähtö ei haitannut minua ollenkaan. Se oli oikeastaan ihan mukavaakin, se antoi sopivan hetken rentoutua ja miettiä huomista päivää, ja muutenkin olla ihan yksin, otin penkillä mukavan asennon ja käynnistin radion. Siellä soi yksi lempikappaleistani, Suuren meren suolaa. Suljin silmäni ja keskityin kuuntelemaan laulua.

Suuren meren suolaa
sun huuliltas maistaa
kerran kauan sitten mä sain
Suuren meren suolaa
sun hiuksiisi jäi
kun lähdit pois mun maailmastain

Oot vain oot muistoja vain
rannan autius mun rinnassain
Oot vain tää tuuli ja yö
meren aalloiksi nostat
saan tuntea taas rakkaimpain

Suuren meren suolaa
on haavoissa mulla
sielun pohjan kerran ne sai
Suuren meren suolaa
ja haaveiden hiekkaa
rannalta taas taskuuni hain

Taivaan ja aution maan
reunaan jään sua muistelemaan
Oot vain tää tuuli ja yö
meren aaltoina kuljet päin
viimein sut kohdata saan


Avasin silmäni, ja suljin radion. Rakastin tuota laulua, se kertoi ikuisesta rakkaudesta. Rakkaudesta joka ei koskaan kuolisi, vaikka toista ei enää ollut. Se sai minut aina miettimään, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ehkä rakastin laulua sen vuoksi, että toivoin jonkun rakastavan itseäni yhtä paljon? Ehkä. Itsekään en ollut varma asiasta. Käänsi katseeni ulos, annoin ajatukseni harhailla huomiseen päivään, ensimmäinen päivä uudessa koulussa, ilman ystäviä. Mitähän siitä mahtaisi tulla? Toivottavasti en ainakaan onnistuisi munaamaan itseäni kaikkien nähden ensimmäisenä päivä, se olisi kuin suoraan painajaisesta. Tai, sitten kaikki menisi täydellisesti, enkä katuisi tänne tuloa. Noh, sen näkisin huomenna, ajattelin nyrpeästi. Aukaisin radion, ja suljin silmäni. Nyt en murehtisi huomista, nautissin täysillä viimeisen vapaapäivän viimeisistä tunneista.

A/N: Kommenttia? :---)

Deathwish

  • ELF
  • ***
  • Viestejä: 618
  • are you ready or not?
    • tumblr
Vs: Houkutus (L/J, S/OC, P/OC R/OC) Ensimmäinen osa 29.1!
« Vastaus #4 : 30.01.2009 06:47:49 »
Oke... Luku oli hyvä, mutta (jos en väärin muista) eikös suoralainaus toimi näin: "Hei! Minun nimeni on Erkki," mies sanoi. Vai? Mutta ei se nyt ole kummoinen virhe.  :D hieman ärsytti kun kutsuit lähes jatkuvasti jotakin hahmoa sanalla 'se'.  :D Jotenkin vielä mielestäni ei oikein ollut, miten sen nyt sanoisi, niinku se että Charlie ja John rupes 'tappelemaan' ei jotenkaan niin sanotusti sopinut, kyllä sä varmaan tie mitä mä tarkoitan? Kuitenkin noi on aikalailla mun mielipiteitä vaan.  :) Hyvä luku, juoni eteni hyvin, ja teksti oli ihan sujuvaa.  :D Jatko?!
« Viimeksi muokattu: 30.01.2009 06:50:17 kirjoittanut Nyappy-Chan »
if you die now, how would you feel about your life?