Kirjoittaja Aihe: My Hero Academia: Tällainen pieni tyttö, S, Hagakure/Ojirō, ficlet  (Luettu 578 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 690
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Tällainen pieni tyttö
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Hagakure/Ojirō
Genre: Draama, slice of life, pieni fluff

Summary: ”Tiedätkö muuten, miksi peilaavat aurinkolasit ovat niin näppärät?” minä kysäisin sitten.


A/N: Tämä paritus on siinä mielessä jännä, että vaikka se on hyvin sivussa, se on olemassa ja ennen kaikkea jokseenkin irrallaan kaiken maailman shippaussodista ja muista kotkotuksista. :D Tällä kertaa inspiraationa toiminut biisi pääsi otsikkoonkin asti. Osallistuu haasteisiin Random10, Kerrontahaaste ja Animaatioiden taikamaailma.



***



Ihmiset ympärilläni olivat katsoneet lävitseni niin kauan kuin muistin. Sitä se oli ja se kuului asiaan, kun oli kyse näkymättömyydestä. Usein kuulin hämmästelyä ja ihasteluja toisten havahtuessa läsnäolooni, mutta luonnollisesti he näkivät asiasta vain yhden puolen. Usein he uskoivat minun voivan päättää näkymättömyydestäni itse.

Akatemiassa kohtaamani uudet luokkatoverit olivat ihmetelleet ilman kantajaansa käyskentelevää univormua kotvan verran, mutta reippaan esittelyn jälkeen jännitys oli lauennut. Siinä minä olin mestari, reippaudessa ja jään murtamisessa sosiaalisissa tilanteissa. Ehkä energisyyteni oli syntymässä saatu luonteenpiirre, tai ehkä kyseinen ominaisuus oli rakentunut vuosien varrella. Kenties halusin kompensoida sillä olemustani; saatoin ainakin kuulua ja osoittaa sillä tavoin olevani menossa mukana. Minä rakastin sitä, kun minulle puhuttiin, ja rakastin sitä, kun sain itse puhua.

Toisinaan huumorini kaikessa itseironisuudessaan sai väen hyvällä tavalla vaivaantuneeksi, mutta jollain tapaa se viihdytti minua. En halunnut, että minua täytyisi ujostella. Minä olin ihminen, nuori opiskelijaneitokainen siinä missä muutkin. Olin jo ensimmäisinä koulupäivinä tutustunut moneen uuteen luokkatoveriini, ja muutamien kanssa olin lähentynyt kuukausien kuluessa niin, että tapasimme kouluajan ulkopuolellakin.

Ojirō-kun oli yksi sellainen. Hänen seurassaan minä viihdyin aina, oli se sitten kuolettavan pitkäveteinen oppitunti tai kiireetön kävely kaupungilla. Tällä kertaa oli kyse jälkimmäisestä.

Minä rakastin talvea sen monine piirteineen: viileää tuulta, kepeää lumisadetta ja aurinkoa, joka sai valkeuden kiiltelemään kauniisti. Toisinaan minun olisi tehnyt mieli ihan tanssia. Ojirō-kun ei ehkä ymmärtänyt intoiluani, mutta se ei haitannut meistä kumpaakaan.

”Kannattaa varoa jäätä, Hagakure-san”, hän hymähti, kun kipaisin kävelypolulta huurteesta nauttivan kirsikkapuun katveeseen.

”Varotaan!” minä huikkasin takaisin. Katselin ihastuneena, miten auringonvalo särkyi puiden oksistoissa ja pyörähdin piruetin jos toisenkin jäätyneellä vesilätäköllä. ”Oi, niin kaunista!”

Ojirō-kun vilkaisi itsekin auringon valokeilan kimaltelua jäätyneillä oksilla. ”Onhan se.”

”Ja aurinko on ihan mahdottoman kirkas!” totesin, kun hypähdin takaisin hänen luokseen.

”Totta puhut. Onko sinulla aurinkolaseja?”

”No ei... Minun on pitänyt hankkia uudet jo monta kuukautta”, tunnustin silmiäni siristellen. Ojirō-kun huokaisi hajamielisyydelleni ja riisui sitten omat peilipintaiset lasinsa.

”Saat lainata näitä”, hän sanoi ojentaen niitä minulle.

”Oi, olet kiltti!” hihkaisin ja tökkäsin lasit nenänvarteen. Ero aiempaan oli suuri. Vähän kuin olisin hetkeksi unohtanut, miltä tuntui katsella ympäristöä siristelemättä.

Huomasin myös, että Ojirō-kunin katse hakeutui tavallista useammin silmieni tasolle. Usein kaikki tähtäsivät katseensa suurin piirtein otsani korkeudelle, mutta aurinkolasien ansiosta kohtasin Ojirō-kunin silmät tuon tuosta. Vaikka eihän hän sitä voinutkaan tietää. Hänhän näki vain takkini kauluksen yläpuolella ilmassa leijuvat aurinkolasit ja vähän niiden yläpuolella värikkään piponi.

Siitäkin huolimatta hän tiesi mihin katsoa, ja ennen kuin huomasinkaan, hän oli tarttunut lapasen peittämään käteeni. Hänen kädestään oli hyvä pitää kiinni.

”Tiedätkö muuten, miksi peilaavat aurinkolasit ovat niin näppärät?” minä kysäisin sitten.

”Varmaan siksi, että niistä saattaa tarkastaa naamansa ohimennen?” Ojirō-kun ehdotti.

”Sekin, mutta ihan ykkösjuttu on se, ettet voi tietää, ovatko silmäni auki vai kiinni juuri nyt!”

Ojirō-kun näytti hetken siltä, ettei tiennyt, miten reagoida, mutta naurahti sitten hersyvästi. Minä niin rakastin sitä, kun sain toiset nauramaan pöljillä jutuillani.

”No, arvaapa sitten!”

”Jaa-a”, hän aloitti mietteliäästi. ”Ehkäpä sinä juksaat ja sinulla on toinen silmä kiinni ja toinen auki?”

Häkellyin niin, että polveni olivat pettää.

”Olit ihan oikeassa...! Miten sinä...?”

”Tulehan tänne”, Ojirō-kun naurahti ja veti minut käsivarsiensa suojiin. Tupsusta nykäisemällä hän suoristi hieman otsalle valahtanutta pipoani. ”Ja lakki kunnolla päähän, ettet palelluta korviasi.”

Piilotin hymyni hänen takkinsa karheahkoon kankaaseen.



Nelli - Pidä musta kii

Tällainen pieni tyttö
helposti häviää
Jos tuuli tarttuu hiuksiin
voi kauas lennähtää

Pidä musta kii,
älä päästä koskaan

Tällainen pieni tyttö
helposti unohtuu
Kun ei sanottua saakaan:
"Älä mee",
ovi sulkeutuu

Pidä musta kii,
älä päästä koskaan
Pidä musta kii,
älä päästä koskaan

Vihdoin suhun törmäsin
Mä löysin sut, mä löysin sut
Kauan sua odotin
Sä löysit mut, sä löysit mut
Olet totta vihdoinkin
Nyt kun olet siinä, jääthän vielä vähän

Pidä musta kii,
älä päästä koskaan
Pidä musta kii,
älä päästä koskaan
« Viimeksi muokattu: 14.06.2022 00:50:02 kirjoittanut Maissinaksu »
"But just so you know, I have the hand-eye coordination of a drunk kitten."

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 917
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Olipa jännä lukee sulta ficci minäkertojalla :D Toimi kyllä vallan mainiosti näin, ja Hagakuren ajatukset tulivat hyvin julki. Tää oli ihan mielettömän symppis ja söpö fici, ei voinu muuta ku hymyillä ku nää kaks oli vaa niin somia yhdessä :3 Hassun söpö toi peililasijuttu, ja todistaa kans miten samalla aaltopituudella hahmot ovat!

Lainaus
”No ei... Minun on pitänyt hankkia uudet jo monta kuukautta”, tunnustin silmiäni valon takia siristellen.
Taisinkin jo mainita sulle, että tietty onnistuin lukemaan ton "No ei"n sillä Kari Söös -äänellä XDD (noh noh, rumia rumia)

Lainaus
Piilotin hymyni hänen takkinsa karheahkoon kankaaseen.
Tää loppulause oli itsessään paitsi söpö myös hauska kun ottaa huomioon, että Hagakuren hymyä eivät muut näkisi muutenkaan :D Mut voi äää miten sööttiä ja lällyä, ihanaa, mä niin tykkään ♥
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"