Kirjoittaja Aihe: Pandoran erikoinen (iltateetä Hiinokan kanssa) | K-11 | hurt/comfort | Sirius & Luna  (Luettu 511 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 646
Nimi: Pandoran erikoinen (iltateetä Hiinokan kanssa)
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Genre: hurt/comfort, eriskummallista ystävyysfluffya
Hahmot: Sirius, Luna
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai Potter-maailmaa, eikä minulle makseta tästä.
Haasteet: Teelusikan tunneskaala III (rauhallisuus), Aistihaaste (maku), FF100 (kuudes aisti).

Tiivistelmä: Tämä voisi olla eräänlainen puuttuva kohtaus Feeniksin Killan alusta, jos unohdetaan se tosiseikka, että Harry ja kumppanit tutustuivat Lunaan vasta hiukan myöhemmin.




Pandoran erikoinen (iltateetä Hiinokan kanssa)


Se tapahtuu eräänä niistä elokuun lopun illoista, kun Sirius on vetäytynyt yksinäisyyteensä riideltyään taas kerran Mollyn kanssa Harrysta, ja kuunneltuaan sen jälkeen Kalkaroksen vähemmän epäsuoria vihjailuja hyödyttömyydestään. Joskus kaikki on hänelle ihan liikaa, eikä mikään muu auta kuin yksinäisyys, tuliviski ja Hiinokan vaitonainen seura. Tai jos Sirius on aivan rehellinen, aina sekään ei auta, ja kaikki on hänelle liikaa hyvin usein.

Hän juo lisää ja katselee, miten seinä loittonee ja lähenee vuoron perään. Tuliviski maistuu karvaalta kurkussa ja kitalaessa. On se perkele, kun ei aikuinen mies enää viinaakaan kestä, Sirius mutisee Hiinokalle, joka tuhahtaa vastaukseksi.

Sirius nojaa selkänsä Hiinokan kylkeen ja sulkee silmät. Hän ajattelee, että kaikesta on niin helvetin kauan. Silti vasta hetki sitten hänellä ja Jamesilla oli elämä edessään. Tai olisi ollut, jos vain. Ensin elämä oli edessä, sitten yhtäkkiä kaikki oli ohi, Siriuksen osalta lähes yhtä peruuttamattomasti kuin Jamesin. Rintakehää puristaa, Sirius haluaa juoda lisää, mutta kaikki on jo juotu. Juuri kun hän aikoo ryhtyä kiroamaan sitäkin, ovi aukeaa.

Sirius kääntyy katsomaan. Jos tulija on Molly, hän on jo varautunut sanomaan, että hänen juomisensa on täysin hänen oma asiansa, ja joku vapaus se kai hänelläkin on oltava tässä maailmassa. Mutta ei se ole. Ovella seisoo se Harryn vaalea ystävä, se herttainen mutta hiukan erikoinen. Luna, se tytön nimi kai oli. Sillä on värikäs, kukallinen mekko, jonka helma näyttää olevan tehty melkein pelkistä erikokoisista taskuista, ja valtava, höyryävä muki kummassakin kädessään.

”Ai, sinäkin täällä”, Luna sanoo pehmeällä, ystävällisellä äänellä ja luo Siriukseen katseen, joka aina on vähän hämmästynyt.

”Joo. Oliko jotain?” Sirius murahtaa, vaikkei oikeastaan tuolle tytölle erityisesti viitsisi vihoitella.

”Tulin vain katsomaan Hiinokkaa ennen kuin lähden kotiin”, Luna sanoi ja astui peremmälle. ”Saako olla teetä?”

”Mitä tämä on?” Sirius kysyy, kun Luna on jo ojentanut toisen kupin hänelle ja istuutunut ikkunasyvennykseen, joka on tuskin näkyvissä painavien verhojen takaa. Ennen kuin Luna ehtii vastata, Sirius on jo innostunut maistamaan. Juomassa maistuu lakritsi ja jokin eksoottinen yrtti samaan aikaan, se tuo jotain mieleen.

”Ai, se on vain yksi äidin sekoitus”, Luna vastaa ja maistaa omaakin juomaansa. ”Olen opetellut tekemään hänen reseptillään. Se rauhoittaa liian kireitä hermoja ja saattaa myös auttaa liikavarpaiden kanssa.”

”Ei minulla ole”, Sirius vastaa. Hiukan hymyilyttää. Hän ajattelee Pandoraa. Tottakai tällainen tee on juuri Pandoran käsialaa. ”Liikavarpaita siis. Azkabanissa ei juuri tullut käytettyä kenkiä.”

”Sanotaan, että kaikissa asioissa on jokin valoisakin puoli”, Luna sanoo ja melkein hymyilee. Sirius ajattelee, ettei tyttö varmaan tullut katsomaan vain hevoskotkaa, sillä ei se välitä teestä. Mutta ei se oikeastaan Siriusta haittaa. Luna on tahdikas eikä sano, että kireät hermot Siriuksella ainakin on, vaikka se onkin totta.

Luna vetää paksut, pölyyntyneet verhot pois ikkunan edestä. Niiden takaa paljastuu valtava ikkuna, josta näkyy tumma, tähtikirkas taivas eikä juuri muuta, vaikka ollaan kaupungissa. Siriusta yskittää.

”Mahtoivat olla täynnä narksuja”, hän köhii, haluaisi oikeastaan olla hauska. Mutta ei Luna naura.

”Eivät pahemmin”, hän sanoo. ”Tämä paikka tuntuu olevan täynnä myönteistä energiaa. Jonkin sellaisen läsnäoloa, joka haluaa sinulle hyvää. Sen takia sinä varmaan tuletkin juuri tänne niin usein silloin, kun tuntuu vaikealta, eikö totta?”

Sirius yllättyy, katsoo sitten Lunaa tarkemmin. Tajuaa, että juuri äsken, nähdessään tähtitaivaan verhojen takaa hän ajatteli Regulusta. Sitä, että tämä oli veljen lempipaikka koko talossa. Ja hänen omakin lempipaikkansa, sikäli kun hänellä sellaista oli koskaan ollut. Tänne he pieninä vetäytyivät katselemaan taivasta, kun äiti oli oikein pahana. Eli aika usein. Joinain loputtomina, yksinäisinä iltoina tuntuu, kuin Regulus olisi vieläkin täällä, vaikka eihän se tietenkään ole.

”Olisi ehkä hyvä ajatus avata ikkuna”, Luna sanoo, ja ennen kuin Sirius ehtii vastustaa, hän on jo tehnyt niin. Sirius on vältellyt kosketusta ulkoilmaan jo viikkoja. Hän ajattelee sen vain muistuttavan kaikesta siitä, mitä ei voi saada. Mutta hän nielaisee aikomuksensa kieltää tyttöä.

”Sanotko, että täällä on jotenkin huono ilma, mitä?” hän yrittää naurahtaa.

”No, tullessani ilma maistui hieman tuliviskiltä.”

”Maistui”, Sirius toistaa hitaasti, virnistäen. ”Eikö ilma yleensä ennemminkin haise joltain?”

”Ehkä ilma täällä oli vain poikkeuksellisen sakeaa”, Luna sanoo, eikä hänen ilmeensä paljasta piilotettua moitetta. Sirius sulkee silmät ja antaa lämpimän elokuun yön ilman pyyhkiä kasvojaan. Kun se nyt on siinä, se ei tunnukaan pahalta. Hän maistaa lisää Lunan teetä, se tuntuu hieman auttavan päiväkausia vaivanneeseen synkkyyteen. Tai ehkä se on tuo tyttö, Sirius ajattelee ja avaa taas silmät. Tyttö muistuttaa äitiään suuresti, oikeastaan yhdennäköisyys on lähes yhtä ilmeinen kuin Jamesin ja Harryn.

Yhdestä hameensa taskusta Luna kaivaa karkkiaskin, kumartuu ja ojentaa sitä Siriukselle. Valtavan pitkä, vaalea tukka koskettaa Siriuksen kasvoja. Sirius vetää syvään henkeä ja ajattelee, että jos laittaisi yhden suortuvan ihan varovasti suuhunsa, voisi ehkä maistaa hunajaveden ja sitruunamelissan. Mutta ei hän laita, ei tietenkään.

”Saako olla?” tyttö kysyy, ja Sirius poimii varovasti yhden pyöreän, pehmeän rakeen suuhunsa. Se maistuu mansikalta, vai ehkä sittenkin vadelmalta? Maku on tuttu jostain kaukaa. Jamesin äidillä taisi olla näitä aina keittiön kaapissa, ja he Jamesin kanssa kähvelsivät niitä salaa ennen ruoka-aikaa kuin pikkupojat, vaikka olivat kohta jo täysi-ikäisiä. Ja kurittomien lasten tapaan he saivat myös rouva Potterilta läksytyksen kiinni jäätyään. Sirius hymyilee muistolle muttei sano mitään. Hänellä on tunne, että Luna saattaa tajuta silti.

”Tunsitko sinä muuten minun äitini hyvinkin?” Luna kysyy pitkän, luontevan hiljaisuuden jälkeen haaveellisella äänellään. ”Olette kai olleet samaan aikaan koulussa?”

”Joo no”, Sirius sanoo verkalleen. Muisto saa hänet hymyilemään. Hän itse ensiluokkalaisena, vielä epävarmana ja sekaisin kaikesta uudesta, peloissaan Rohkelikkoon lajittelusta ja nöyryytettynä vanhempien lähettämästä räyhääjästä. Vitosluokkalainen Pandora, Korpinkynnen valvojaoppilas istumassa hänen viereensä jollain unohdetulla käytävällä ja sanomassa, että hän oli rohkea, ja että kaikki lähtisi kyllä sujumaan hyvin. Hunajatukkainen Pandora tarjoamassa jännän makuisia mehujauhepalloja ja sanomassa, että syö vaan vaikka kaikki. Vaikuttunut Sirius, joka ei koskaan ole saanut luvan kanssa syödä karkkia.

”Oltiinhan me muutama vuosi. Pandora oli minua aika paljon vanhempi, mutta kyllä niin voi sanoa, että me tunnettiin. Hän oli tosi ystävällinen. Osasi aina nähdä, milloin pikkujätkä tarvitsee hiukan jeesiä.” Sirius ei sano, että Pandora oli pikkujätkien mielestä myös hurjan nätti, ja että viidesluokkalainen taisi olla hänen ensimmäinen, aika lapsellinen ihastuksensa. Mutta tavasta, jolla Luna katsoo ulos kaukaisuuteen ja hymyilee, Sirius päättelee, että tämä lukee taidokkaasti rivien välistä.

Taas he ovat hiljaa pitkään. Sirius imeskelee ajatuksissaan pastillia, joka saa ajattelemaan Jamesia ja etenkin sitä yhteistä kesää Pottereilla. Helteisiä öitä Jamesin huoneessa, kortinpeluuta, loputtoman pitkiä retkiä uimarannalle, päärynänmakuisen mehujään tahmeutta huulilla.

”Minä sanoin kerran Harrylle, että ne jotka ovat joskus rakastaneet meitä, eivät ikinä todella jätä meitä”, Sirius mutisee puoliääneen ja ajattelee, että toivottavasti se oli totta. Todellisuudessa hänellä ei ole aavistustakaan, onko se.

”Se oli mukavasti sanottu”, Luna vastaa ajatuksissaan.

”Mutta…  en kai minä valehdellut?” Sirius kysyy. On kai hiukan arveluttavaa, että hän, aikuinen mies, kysyy neuvoa nuorelta tytöltä. Melkein lapselta vielä. Mutta ei Luna tunnu lapselta, ei oikeastaan. Sirius ajattelee, että ehkä tuo omalaatuinen tyttö on viisaampi kuin hän itse, viisaampi kuin useimmat.

”En usko”, Luna sanoo taas siihen huolettoman haaveksivaan tapaan. Hän hypistelee käsissään rannekorua, joka on tehty erivärisistä, hohtavista kivistä. Ullakkohuoneen pimeässä niistä näyttää hehkuvan himmeää valoa tytön ranteen ympärille. Yhtäkkiä Luna riisuu korun, nousee, tarttuu Siriusta kädestä ja asettaa korun hänen kämmenelleen. Tytöllä on pienet ja pehmeät kädet, Sirius ajattelee, kun tyttö molemmilla käsillään puristaa hänen kätensä nyrkkiin korun ympärille.

”Ota sinä tämä”, hän sanoo ja hymyilee vähän. ”Äiti antoi sen minulle joskus. Sanoi, että se saattaa joskus tuoda lähemmäs jotain sellaista, joka äkkiä katsottuna ei näyttäisi olevan enää täällä.”

”Mutta… en minä voi mitenkään…” Sirius änkyttää. ”Äitisi tarkoitti sen sinulle. Ja sinä tarvitset sitä itse.”

”Minusta tuntuu, että sinä tarvitset sitä enemmän. Ja mitä äitiin tulee… hän on kanssani joka tapauksessa.”

Luna istuutuu Siriuksen viereen. Sirius painaa väsyneen, liian raskaan päänsä vasten Hiinokan pehmoista kylkeä. Hän on nyt juonut kaiken Lunan tuoman teen, ja olo on raukea. Silmäluomia painaa, mikä on pieni ihme. Hän ei ole nukkunut ainuttakaan kokonaista yötä sitten… sitten minkä, oikeastaan? Hän antaa silmien painua hetkeksi miellyttävästi kiinni. Lunan läheisyys rauhoittaa, ihan kuin hänen äitinsäkin aikanaan. Ilma ei maistu enää tuliviskiltä, se maistuu joltain pehmeältä. Ehkä elokuun yöltä, jos sellainen voi maistua joltain.

”Sinä olet varmaan huolissasi Harryn takia”, hän kuulee Lunan sanovan, ja saa silmänsä vielä hetkeksi auki. ”Kun hän palaa kouluun, etkä voi suojella häntä kaikelta.”

”Kyllä Harry varmaan pärjää ilman minuakin”, Sirius huokaa, vaikkei olekaan siitä niin varma. Mutta Lunalla on vastaus kaikkeen, niin tähänkin. Hän kaivaa jotain kolmannesta taskusta, taputtaa Siriusta kevyesti poskelle, jotta tämä avaisi vielä hetkeksi silmät. Sirius näkee tytön käsissä kaksi peiliä, joissa on jotain hyvin tuttua. Häntä alkaa naurattaa.

”Mistä sinä nuo onnistuit löytämään?” hän kysyy, vaikka tietenkin juuri Luna on ne löytänyt. ”Nuo kuuluivat joskus minulle ja Jamesille, me juteltiin niiden kautta aina jälki-istunnoissa, lomilla ja… aina, kun ei voitu olla yhdessä. Mutta kerran sitten äiti keksi ne, ja raivostui tietenkin. Takavarikoi minun omani, ja vaati Jamesiakin palauttamaan omansa. En nähnyt niitä sen jälkeen.”

”Tuolla ne olivat keittiön yläkaapissa. Löysin kerran, kun etsin aineksia yrttisämpylöihin. Sinä et kai taida kokata kovin usein?”

”No en”, Sirius naurahtaa, ja se on aivan totta. Ehkä pitäisi joskus kokeilla, osaisiko sitä edes.

”Ajattelin, että voisit ehkä antaa toisen näistä Harrylle? Mutta kannattaa muistuttaa useampaan kertaan, että käyttää sitä sitten ihan aina, kun tarvitsee sinua. Harrylla voi joskus olla tapana unohtaa sellaiset asiat ja… rynnätä suoraan toimintaan, eikö olekin?”

”Joo”, Sirius huokaa ja sulkee taas silmät. ”Minä teen niin. Heti huomenna. Ja kuule Luna… kiitos. Ja minä tarkoitan sitä. Sinä olet todella äitisi tytär.”

Vastaako Luna hänen kiitoksiinsa jotain vai ei, sitä Sirius ei enää tiedä. Hän vajoaa syvään, rauhalliseen uneen poski Hiinokan lämpöistä kylkeä vasten, eikä enää tiedä mistään mitään ennen aamua. Luna istuu siinä vielä hetken ja katselee rauhallisesti himmeitä hahmoja, jotka nyt istuvat vierekkäin ikkunalla sulassa sovussa ja katselevat heitä. Ehkä hahmot ovat vain kuvajaisia menneestä, mutta silti Luna aistii läsnäolon voimakkaana.

”Pitäkäähän hänestä hyvää huolta, jooko”, hän sanoo vielä ennen kuin nousee ja tassuttelee portaat alas.



« Viimeksi muokattu: 14.08.2022 00:53:06 kirjoittanut Altais »
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 327
Tämä oli todella kaunis ja ihana one-shot. :) Sinä osaat kyllä koskettaa ja tehdä vaikutuksen tekstillä kuin tekstillä. Tykkäsin tästä kovasti jo ensilukemalla, ja nyt vielä enemmän, vaikka pääsenkin näin viiveellä kommentoimaan.

Alun Sirius toi niin elävästi mieleen tuon Kalmanhanaukion synkän miehen. Minua harmitti aina suuresti kirjaa lukiessa, kun Sirius oli niin vajonnut omaan synkkyyteensä, ettei hän pystynyt antamaan Harryllekaan sellaista tukea ja läheisyyttä, mitä Harry olisi tarvinnut, etenkin kun tämä kärsi pahimmista teini-iän myrskyistä. :( Mutta jollain lailla tämän luettuani tuli tunne, että ymmärrän nyt Siriusta paremmin. Nuoruus oli katkennut kertaheitolla velhosodan takia, kaikki ne vuodet syyttömänä Azkabanissa ja edelleen piti olla piilossa, vieläpä suuresti inhoamassaan sukutalossa. Olisihan siinä ollut liikaa kenelle tahansa, ja etenkin Siriuksen kaltaiselle miehelle. Tämä oli minusta ihan loistava kohta, kaiken lisäksi omalla tavallaan hauskakin, ja kuvasi Siriuksen tunteita niin hyvin:

Lainaus
Sirius nojaa selkänsä Hiinokan kylkeen ja sulkee silmät. Hän ajattelee, että kaikesta on niin helvetin kauan. Silti vasta hetki sitten hänellä ja Jamesilla oli elämä edessään. Tai olisi ollut, jos vain. Ensin elämä oli edessä, sitten yhtäkkiä kaikki oli ohi, Siriuksen osalta lähes yhtä peruuttamattomasti kuin Jamesin. Rintakehää puristaa, Sirius haluaa juoda lisää, mutta kaikki on jo juotu. Juuri kun hän aikoo ryhtyä kiroamaan sitäkin, ovi aukeaa.

Sirius kääntyy katsomaan. Jos tulija on Molly, hän on jo varautunut sanomaan, että hänen juomisensa on täysin hänen oma asiansa, ja joku vapaus se kai hänelläkin on oltava tässä maailmassa.

Luna on tässä ihan mielettömän ihana, aivan oma itsensä. Hän oli minusta ihastuttava hahmo, ja tuntui niin pahalta ajatella, että Lunaa kiusattiin koulussa. :( Olihan hän vähän erikoinen, mutta jos sen erikoisuuden taakse katsoi, siellä oli hyvin älykäs, tarkkanäköinen ja herkkä tyttö. Sekä valoisa, kaikista vastoinkäymisistään huolimatta. :) Tässä tekstissäsi Lunassa oli nämä kaikki, ja jostain syystä minulle tuli mieleen se viimeisen kirjan kohta, jossa Ollivander sanoi Lunalle jotain sellaista, miten suuri lohtu tämä oli ollut hänelle vankeudessa. Nyt kun luin tämän, maltan tuskin odottaa, että saisi lukea sinulta pidemmän tarinan hänestä.

Luna tuntui ymmärtävän ihmisiä niin kovin hyvin, kuten tässäkin Siriusta. Ja tuo vaistomainen tunne, että juuri tuossa huoneessa oli myönteistä energiaa, tuntui ihanalta. :) Ensin kyllä ajattelin, voiko Kalmanhanaukiolla ylipäätään olla sellaista tilaa? Mutta selvästi oli, ja tässähän se kerrottiinkin niin sydämeen käyvästi, miksi näin oli:

Lainaus
Sirius yllättyy, katsoo sitten Lunaa tarkemmin. Tajuaa, että juuri äsken, nähdessään tähtitaivaan verhojen takaa hän ajatteli Regulusta. Sitä, että tämä oli veljen lempipaikka koko talossa. Ja hänen omakin lempipaikkansa, sikäli kun hänellä sellaista oli koskaan ollut. Tänne he pieninä vetäytyivät katselemaan taivasta, kun äiti oli oikein pahana. Eli aika usein. Joinain loputtomina, yksinäisinä iltoina tuntuu, kuin Regulus olisi vieläkin täällä, vaikka eihän se tietenkään ole.

Voi miten mukavaa, kun tässä kerrottiin myös siitä, että Sirius oli tuntenut Lunan äidin, ja pitänyt kovasti hänestä. Selvästi tuo kyky lohduttaa toisia oli yhteistä Pandorassa ja Lunassa, ja varmaan moni muukin asia. Tässä muutamalla sanalla päästiin niin elävästi menneisyyteen. Tietenkin vanhemmat olivat vielä menneet julkisesti haukkumaan Siriuksen räyhääjällä, kuinka muutenkaan:

Lainaus
Muisto saa hänet hymyilemään. Hän itse ensiluokkalaisena, vielä epävarmana ja sekaisin kaikesta uudesta, peloissaan Rohkelikkoon lajittelusta ja nöyryytettynä vanhempien lähettämästä räyhääjästä. Vitosluokkalainen Pandora, Korpinkynnen valvojaoppilas istumassa hänen viereensä jollain unohdetulla käytävällä ja sanomassa, että hän oli rohkea, ja että kaikki lähtisi kyllä sujumaan hyvin.

Jokin tässä tekstissäsi sai minut ajattelemaan, että Sirius ja James olivat olleet enemmänkin kuin ystäviä, ja senkin takia Jamesin kuolema oli ollut Siriukselle niin raskasta, ja oli edelleenkin. :( Oli miten oli, jäin tässä miettimään, mitähän tuona kesänä oli tapahtunut:

Lainaus
Taas he ovat hiljaa pitkään. Sirius imeskelee ajatuksissaan pastillia, joka saa ajattelemaan Jamesia ja etenkin sitä yhteistä kesää Pottereilla. Helteisiä öitä Jamesin huoneessa, kortinpeluuta, loputtoman pitkiä retkiä uimarannalle, päärynänmakuisen mehujään tahmeutta huulilla.

”Minä sanoin kerran Harrylle, että ne jotka ovat joskus rakastaneet meitä, eivät ikinä todella jätä meitä”, Sirius mutisee puoliääneen ja ajattelee, että toivottavasti se oli totta. Todellisuudessa hänellä ei ole aavistustakaan, onko se.

Voi miten loistavaa, että juuri Luna löysi nuo peilit! :) Ne olivat yksi asia, joka jäi ahdistamaan minua niin kamalasti viidennen kirjan myötä. Miksi Harry ei halunnut käyttää niitä koko vuonna Siriuksen kanssa juttelemiseen? Yhteydenpito olisi tehnyt niin hyvää molemmille. :) Sen sijaan Harry otti mieluummin ison riskin ja otti Siriukseen yhteyttä hormipulverilla, kun halusi puhua Kalkaroksen pahasta muistosta. Olisihan se onnistunut helpommin peilin avulla, ja silloin olisi voinut muistaa peilin kirjan lopussakin, kun Harry pelkäsi Siriuksen puolesta. Tietenkin vastaus on se, että kirjan juonen takia, mutta kyllä se silti jäi harmittamaan hirveästi. :( Luna oli tässä niin oikeassa, kun sanoi Siriukselle, että Harrya pitää muistuttaa. Kyllä Luna oli yhtä lailla tarkkanäköinen Harryn kuin Siriuksenkin suhteen.

Loppu oli aivan mielettömän ihana. Sirius, joka sai rauhan mielelleen Lunan ansiosta, ja erityisesti tämä, mitä Luna aisti huoneessa. Jotenkin itse ajattelin, että ne kaksi hahmoa olivat James ja Regulus, ne joita Sirius oli rakastanut:

Lainaus
Luna istuu siinä vielä hetken ja katselee rauhallisesti himmeitä hahmoja, jotka nyt istuvat vierekkäin ikkunalla sulassa sovussa ja katselevat heitä. Ehkä hahmot ovat vain kuvajaisia menneestä, mutta silti Luna aistii läsnäolon voimakkaana.

”Pitäkäähän hänestä hyvää huolta, jooko”, hän sanoo vielä ennen kuin nousee ja tassuttelee portaat alas.

Kiitos todella hienosta ja ajatuksia herättävästä tarinasta. Nautin tämän lukemisesta suuresti, vaikka vähän itkettikin. :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 061
Olipa tämä ihana ficci! Tuo aika Kalmanhanaukiolla on jotenkin tosi inspiroiva ficeille, mutta tällaiseen en tosiaankaan ole aiemmin törmännyt. Luna on ihana hahmo, mutta hän ja Sirius esiintyvät harvoin samoissa ficeissä. Oli kiva ajatus, että Sirius tunsi koulussa Lunan äidin<3

Luna oli ihan oma itsensä tässä, ikäisekseen viisas ja tarkkanäköinen. Voin myös hyvin kuvitella hänet tuollaisessa monitaskuisessa asussa ja myös se, että hän halusi tulla katsomaan Hiinokkaa, käy järkeen. Ainakin elokuvissa Luna esitettiin taikaeläinten ystävänä<3 tykkäsin myös siitä, että tuo Hiinokan huone oli juuri Reguluksen lempipaikka! Ja miten tämä sitoutui canoniin sillä, että juuri Luna löysi ne peilit ja vielä sanoi, että kannattaa muistutella Harrya, kun tämä unohtaa ne kuitenkin. Ja niinhan Harry unohti :'(

Kiitos tästä, olipa kaunis, hiukan surullinen ja ajatuksia herättävä teksti!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Altais

  • ***
  • Viestejä: 646
Kiitos todella ihanista ja mieltä lämmittäneistä kommenteistanne Pahatar ja Thelina:)

Pahatar: Olen viime aikoina miettinyt aikuista Siriusta tosi paljon, ja sitä, ettei se ollut paljonkaan yli kolmenkymmenen paettuaan Azkabanista, mutta silti kaikesta tuli vaikutelma, että sillä oli jo elämä ihan ohi. Niin kuin sitten kävi pian ilmi että olikin, kun viimeiset vuodet menivät ankeissa merkeissä, masentuneena, juomiseen ja synkistelyyn taipuvaisena vankina omassa lapsuuskodissaan. Kunnes sitten piti mennä vielä kuolemaan. Niin että oikeastaan tekisi mieli kirjoittaa aikuisesta Siriuksesta jotain ihan muutakin, joku pidempi tarina, jossa se saisi oikeasti vielä elää, ja ehkä huomata, että onnea voi vielä olla olemassa, vaikkei ihan sillä lailla kuin nuorena kuvitteli.

Minustakin JKR jätti Siriuksessa käyttämättä tosi paljon potentiaalia, kun eihän niillä Harryn kanssa ehtinyt kovin paljon yhteistä aikaa olla, ja sekin kului turhan paljon synkistellessä. Ja niin kuin ollaan ennenkin ihmetelty, niin miksi ihmeessä lähes kaikki Harrylle vähänkin tärkeät aikuiset hahmot piti tappaa, sitä ei kyllä voi ymmärtää. Tällä pikku tunnelmoinnilla halusin hakea hiukan tuntumaa aikuisen Siriuksen kirjoittamiseen, kuten myös Lunan, jotka kumpikin on itselleni hiukan vähemmän kirjoitettuja tuttavuuksia (vielä). Teini-Siriusta on kyllä paljonkin tullut kirjoitettua.  ;)

Olen aina tykännyt hirmuisesti Lunasta, ja olen onnellinen, jos hän tässä oli onnistunut ja oma itsensä. Ehkä sitä sitten pääsisi eteenpäin myös yhden sellaisen pidemmän Luna-tekstin kanssa, josta olenkin joskus maininnut.  :) Minustakin hänen syrjimisensä koulussa oli ihan kauheaa, kun ajattelisi, että velhomaailmassa olisi tilaa olla hiukan erikoisempikin tyyppi, mutta ei sitten näköjään ollut. Ajattelen Lunan juuri noin kuin sanoit, että hänellä on ihan ilmiömäinen taito ymmärtää toisia, nähdä mitä toinen on vailla, jos on hankala olla, ja sitten tehdä tämän olo paremmaksi. Varmaan juuri siitä tuli mieleenkin idea kirjoittaa tällainen kohtaus näille kahdelle (ja siinä vaiheessa olevassa Luna-ficissäkin on tarkoitus tavata Sirius, jos vaan joskus saisin sen valmiiksi, mutta uskallan aloittaa sen julkaisun vasta sitten, kun se oikeasti on aika valmis).  :) Joo, ja minäkin tykkään ajatella, että Sirius olisi tuntenut Lunan äidin, ja hän puolestaan voi ilahduttaa Lunaa kertomalla mukavia muistoja nuoresta Pandorasta, jonka kuvittelen olleen Lunan kaltainen ihana ihminen.  :) Niin, ja kieltämättä minäkin mielessäni elävästi kuvittelin juuri Jamesin ja Reguluksen istumaan ikkunalle ja katselemaan Siriusta. Ja ajattelin hiukan niinkin, että ehkä Jamesilla ja Siriuksella on joskus ollut jotain muutakin kuin ystävyyttä, mutta se jäi vain rivien väliin.  ;D

Thelina: On ihan totta, että tuo Kalmanhanaukio inspiroi kyllä kirjoittamaan, sekä Mustan veljesten nuoruuden että sitten Siriuksen aikuisuuden aikaisena vankilana ja ankeana paikkana. Siihen liittyy jotenkin niin vahva tunnelataus, enimmäkseen pelkästään huonossa mielessä, mutta tässä oli kiva kuitenkin kuvitella, että sielläkin olisi sentään joku paikka ollut, jossa Siriuksen olo olisi ei nyt ehkä hyvä, mutta edes siedettävämpi. Ja että se johtuisi juuri siitä, että se on ollut Reguluksen lempipaikka, ja heidän yhteinen paikkansa, johon liittyi niitä harvoja hyviä lapsuusmuistoja. Olen aina niin surullinen siitä, miten Sirius menetti Jamesin ja Reguluksen (sillä en suostu uskomaan, ettei Reguluksen kuolema olisi koskettanut Siriusta ollenkaan), ja siksi tuli mieleen kirjoittaa jotain lohdullista siitä, miten menetetyt rakkaat ei sitten kuitenkaan ihan kokonaan lähde koskaan. Surullistahan tämä on, mutta kuitenkin lohdullista, kun ajattelen Siriuksen olleen niin kamalan yksin.  :'(

Ajattelin aivan samaa, että viisas ja tarkkanäköinen Luna olisi ihan hyvin voinut ymmärtää, ettei Harry tosipaikan tullen muista käyttää sitä peiliä, vaan säntää tekemään jotain uhkarohkeaa sen sijaan. Ehkä Lunalla olisi voinut olla jonkinlainen kuudes aisti myös, jollei nyt näkijän kykyjä niin ainakin taito aistia ja ennakoida tulevia tapahtumia jotenkin. Voihan olla, että jos näin olisi oikeasti tapahtunut, ja jos Sirius vaikka itse olisi toisinaan pitänyt Harryyn yhteyttä peilillä, ei olisikaan kuollut. Ainakin on kiva ajatella, että tämän tarinan loppu jättää tuonkin mahdollisuuden ilmaan. Minustakin Luna voisi ihan hyvin tykätä viettää aikaa Hiinokan kanssa, ja käyttää tuollaisia taskullisia vaatteita, jolloin hänellä olisi melkein aina mukana apukeino tai pari tilanteeseen kuin tilanteeseen.  ;D

Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 474
Tällä oli niin erikoinen nimi ja vielä erikoisemmat hahmot, että säästin tämän välilehteen odottelemaan hyvää hetkeä! Tässä on aivan ihana tunnelma ja hurt/comfort toteutuu tässä hienosti, oli ilo saada seurata tätä hetkeä, joka tuntui todella intensiiviseltä ja rauhoittavalta :) Onnistut myös hyvin uskottavasti sijoittamaan nämä kaksi hahmoa tähän tilanteeseen, sillä en ole tainnut ennen lukea Sirius & Luna -ficciä enkä ole koskaan ajatellutkaan, millaisessa tilanteessa he päätyisivät puhumaan asioista kahden. Mutta tämä toimii!

Siriuksen synkkyys on ymmärrettävää ja eristäytyminen, alkoholiin turvautuminen ja muutenkin ärtyisät, hyökkäävät ajatukset ovat osa sitä Siriusta, joka oikeastaan joutuu yhdestä vankilasta toiseen. Vaikka onkin lohdullista, että Siriuksella on sentään Hiinokka, johon hän ehtii neljännen kirjan aikana luoda läheisen suhteen, hänen huonovointisuutensa tulee vahvasti esiin tekstin alussa. Samalla pidän siitä, kuinka hän suhtautuu Lunaan. Siriuksen avoimuudessa on jälkiä siitä vanhasta Siriuksesta, joka suhtautuu ihmisiin avoimesti ja kiinnostuneena - ja toki tässä tilanteessa asiaa auttaa se, että Pandora yhdistää Lunaa ja Siriusta.

Pidinkin todella paljon tuosta taustatarinasta ja kuinka suuri rooli Pandoralla on ollut Siriuksen kouluvuosissa lohduttavasta valvojaoppilaasta ihastuksen kohteeseen. Se tuntuu uskottavalta ja hauskalta yksityiskohdalta, vaikka on kai niin, että Iso-Britannian velhopiirit ovat niin pienet, että melkein kaikki tuntevat kaikki :D Mutta silti! Hymyilytti lukea, mitä Luna kertoo teestä ja miten se avaa keskusteluyhteyden Siriuksen ja Lunan välille. Lunalla on kyllä kuudes vaisto ihmisten tunnetilojen suhteen ja vaikka hänen tapansa lohduttaa onkin aina vähän erikoinen, aika harvoin hän on väärässä. Ikkunan avaaminen toimi sekä tarinallisesti että vertauskuvallisesti :)

Huomasin tosin, että jäin hieman kaipaamaan tilan hahmottelua ja Hiinokan elämisen merkkejä. Vaikka Hiinokka onkin tarinassa mukana, hän jää eläimeksi (ja vielä hevoskotkaksi, jotka kuitenkin ovat aika koreita ja isoja eläimiä) vähän liian passiiviseksi. Mietin, että jonkinlainen liikehdintä olisi sopinut tarinan kerrontaan :) Samalla tavalla olisin kaivannut hieman lisää yksityiskohtia huoneesta, jotta mielikuva tilasta rakentuisi tarkemmin. Kalmanhanaukio on toki tuttu talo, mutta nämä kaksi asiaa tulivat mieleen, kun pohdin tarinaa tarkemmin!

Tässä ficissä on paljon haikeutta, sekä Siriuksen menneisyyden että tulevaisuuden suhteen. Silti Luna onnistuu lohduttamaan ja avaamaan edes pienen solmun Siriuksen sisällä. Myös peilien löytäminen oli hauska yksityiskohta, joka sitoo tämän hienosti canoniin, ja vaikka minua harmittaa valtavasti, että Harry ja Sirius eivät koskaan ehtineet käyttää tätä, tykkään siitä, että sain lukea näistä peileistä edes hieman enemmän! Kiitos siis tästä, tämä lunasti kyllä kaikki odotukset :)

between the sea
and the dream of the sea

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 1 398
Tämä herätti mielenkiinnon niin otsikolla kuin hahmovalinnoilla. Enpä muista lukeneeni koskaan Siriuksesta ja Lunasta kaksin ficissä, mutta ihan supernerokas idea, varsinkin tuohon hetkeen Siriuksen elämässä. Rakastin erityisesti miten onnistuit vangitsemaan Lunan olemuksen kaikessa kohdin. Tuo taskumekko oli upea ja vielä miten luovit sen osaksi juonta, kun taskuissa oli tavaroita, joita käyttää tapahtumien lomassa. Luna voisi olla maailman paras tai huonoin terapeutti, koska hänen jutustelunsa Siriuksen kanssa oli niin lohdullista ja sympaattista, mutta hän kuulosti koko ajan siltä, että sanoi mitä sylki suuhun toi, eikä suunnitellut sanomisiaan. Mutta niistä oli apua Siriukselle ja hän oli niin ystävällisen kuuloinen joka hetkellä, vaikka tuskin aktiivisesti ajatteli tulleensa lohduttamaan Siriusta. Tai sitten oli, mutta tämä se hienous Lunassa onkin, ettei oikein voi olla varma, onko hän älykkäin ihminen koskaan vai pikkuisen tärähtänyt ja olit kuvannut tuota rajaa tosi hienosti.

Lainaus
Liikavarpaita siis. Azkabanissa ei juuri tullut käytettyä kenkiä.”

”Sanotaan, että kaikissa asioissa on jokin valoisakin puoli”, Luna sanoo ja melkein hymyilee.

Esimerkiksi tässä tuo näkyi täydellisesti, niin lunamainen lausahdus, mitä kukaan muu ei varmaan osaisi tai uskaltaisi sanoa ääneen. :D

Siriuksen suhtautuminen Lunaan oli ihanaa, kun hän taisi heti huomata, ettei Lunalle kannata tai voi olla töykeä, mutta että tälle voi jostain syystä puhua. Tuo yhteys tuntui tosi luontevalta, että Sirius tarvitsisi tuossa kohtaa ihan vain vähän äidillistä huolenpitoa, sellaista joka ei tuomitse kun ryyppää eikä rupea neuvomaan tai surkuttelemaan. Ihan vain sympaattista läsnäoloa ja ymmärrystä. :) Kauhean söpöä, että Sirius olisi ollut pikkupoikamaisen ihastunut Lunan äitiin ja sopii kyllä kuvioon myös, että sekä äiti että tytär onnistuvat muodostamaan Siriuksessa lämpimiä tunteita. Tykkään myös tästä, että se on nuorempi hahmo joka lohduttaa vanhempaa, siinä on jotain herttaista, että nuoremmalta voi löytyä sopivaa viisautta Siriuksen vaikeaan hetkeen. Oi että miten kirpaisi tuo Lunan huomautus peileistä, että kannattaa painottaa Harrylle, että käyttää niitä varmasti. :''') Ihana tuo lopetus myös, kun tuntui ettei ollut ihan varma, olivatko hahmot Lunan mielikuvitusta vai jotain oikeaa, mutta on mielikuvituskin oikea asia. :)
Kiitos paljon tästä, oli tosi kaunis kertomus yllättävästä parivaljakosta. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

mursuhilleri

  • ***
  • Viestejä: 2 229
Onnea kommenttiarpajaisvoitosta! Päädyin selaamaan listaustasi ja tämä hahmoyhdistelmä kyllä kiinnitti heti huomioni. En ole tainnut koskaan lukea ficciä, jossa olisivat Sirius ja Luna pääosassa. Mutta sehän toimi oikein hyvin! Olit saanut tosi hienosti nämä kaksi hahmoa ystävystytettyä. (olipa sanahirviö, onko tuo edes oikea sana??)

Alussa kuvasit hyvin Siriuksen epätoivoa, ahdistusta ja helpotuksen etsimistä alkoholista. Musta on aina ollut kirjassa hirvittävän surullista tuo Siriuksen mielen synkkyys, mutta toki ymmärrettäväähän se on, kun joutuu 12 vuoden Azkabanissa olon jälkeen "vangiksi" lapsuudenkotiinsa, taloon, jota inhoaa.

Musta oli ihana ajatus, että Lunakin pyörisi tuolla Kalmanhanaukiolla, keittelisi Pandoran erikoista teetä ja leipoisi yrttisämpylöitä. <3 Mun mielestä Lunaa on ihan älyttömän vaikea kirjoittaa, joten propsit siitä, että olet onnistunut siinä ihan loistavasti. Luna oli niin ihana oma itsensä tässä. Ihastuttava yksityiskohta oli Lunan taskumekko! Voin niin selkeästi kuvitella jotain tällaista vaatetta Lunalle! ;D

Lainaus
”Sanotaan, että kaikissa asioissa on jokin valoisakin puoli”, Luna sanoo ja melkein hymyilee.
Mun on pakko nostaa tämä kohta tästä tekstistä, koska tää on sellainen asia mitä itse pyrin aina ajattelemaan. Ja se on aivan varmasti jotain sellaista, mitä Luna voisi sanoa lohduttaessaan toista. Luna tuntuu aina ajattelevan, että kaikessa on myös jotakin positiivista, vaikka olisi kuinka kurja tilanne.

Oli aivan ihana kohta, kun Sirius kertoi Lunan äidistä. Pandora toimikin hyvin Siriusta ja Lunaa yhdistävänä tekijänä! Mun mielestä Siriuksen ihastus oli kovin hellyyttävä, ja erinomainen oli myös se maininta, että Luna tuntui lukevan asian rivien välistä. Olenkin aina ajatellut, että Luna on hyvä lukemaan ihmisiä :)

Ja siis!! Loistavaa, että Luna oli se, joka löysi peilit. Se sopi jotenkin ihan täydellisesti tähän ficciin. Kuten muutkin ovat sanoneet kommenteissaan, niin muakin harmittaa ihan hirveästi, ettei Harry muistanut peiliä kirjoissa :( Ja Lunahan sen arvasikin tässä tekstissä. Kiva kuitenkin, että otit peilit mukaan tähän <3

Kiitos tästä tekstistä, tämä oli hirmu surullinen ja samalla kovin hellyyttävä. Näiden kahden välinen ystävyys toimi yllättävän hyvin, en ollut koskaan edes kuvitellut näitä kahta samaan ficciin :P Mutta joka tapauksessa oikein onnistunut teksti! Kiitos!

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 026
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Olitpas valinnut mielenkiintoisen kaksikon tähän ficiin, harvemminpa heidät kirjoitetaan samaan tarinaan juttelemaan toisilleen. Luna on kyllä sellainen tyyppi, joka ystävystyisi helposti melkein kenen kanssa tahansa, kunhan vain toinen osapuoli antaa siihen tilaisuuden. Ja olihan se aika selvää, ettei Luna ollut tullut katsomaan vain Hiinokkaa, kun tuskin tällä olisi ollut sille teemukia. Ihana kuitenkin että hän tuli Siriuksen luokse loppujen lopuksi aika matalalla profiililla ja huolettomasti, eikä silleen vähän painostaenkin että "tulin sinua katsomaan ja nyt jutellaan". Luna osaa antaa tilaa.

Lainaus
Sirius ajattelee, että ehkä tuo omalaatuinen tyttö on viisaampi kuin hän itse, viisaampi kuin useimmat.
Luna kyllä tuntuu loppujen lopuksi melko viisaalta hahmolta, vaikka moni hänen jutuistaan herättääkin kummastusta muissa. Hän sopiikin kyllä niin hyvin Korpinkynteen ihan jo niiden piirteidenkin takia!

Lunan ja Siriuksen vuorovaikutuksen lisäksi oli tosi kiva kun olit vähän "lihottanut" Lunan äidin hahmoa. Hauska että myös Sirius tunsi ja muisti hänet (ja että oikee ihastus lapsena... somaa :)) )

Lainaus
”Ajattelin, että voisit ehkä antaa toisen näistä Harrylle? Mutta kannattaa muistuttaa useampaan kertaan, että käyttää sitä sitten ihan aina, kun tarvitsee sinua. Harrylla voi joskus olla tapana unohtaa sellaiset asiat ja… rynnätä suoraan toimintaan, eikö olekin?”
Haha, ihanaa pientä piikittelyä kirjan tapahtumille! Niin paljolta oltaisiin säästytty, jos Harry olisi muistanut noiden peilien olemassaolon ja myös käyttänyt omaansa...
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

valokki

  • ***
  • Viestejä: 527
Olipas tämä hurjan mielenkiintoinen ja lohdullinen fikki! Olin tätä jo aiemminkin vilkuillut, mutta nyt kommenttiarpajaisvoittosi kunniaksi päätin lukea tämän kunnolla läpi.

Tässä oli paljon kaikkea virkistävää uutta jo ihan senkin takia, että hyvin harvoin (tai no oikeastaan ei koskaan) tulee luettua fikeistä, joissa Luna ja Sirius kommunikoivat syvällisemmin, enkä muista, että he kirjoissakaan olisivat jutelleen toistensa kanssa. Pidinkin hirveästi dynaamikasta, jonka olit luonut heidän välilleen, ja jollain tavalla he vaikuttivat ymmärtävän toisiaan yllättävän hyvin. Toisaalta oli myös todella kiva, kuinka tässä oli juuri sinun fikeillesi tyypillisiä piirteitä, joista aivan erityisesti pidin Reguluksen maininnasta ja jopa jonkinasteisesta läsnäolosta:
Lainaus
Sirius yllättyy, katsoo sitten Lunaa tarkemmin. Tajuaa, että juuri äsken, nähdessään tähtitaivaan verhojen takaa hän ajatteli Regulusta. Sitä, että tämä oli veljen lempipaikka koko talossa. Ja hänen omakin lempipaikkansa, sikäli kun hänellä sellaista oli koskaan ollut. Tänne he pieninä vetäytyivät katselemaan taivasta, kun äiti oli oikein pahana. Eli aika usein. Joinain loputtomina, yksinäisinä iltoina tuntuu, kuin Regulus olisi vieläkin täällä, vaikka eihän se tietenkään ole.

Olit onnistunut vangitsemaan Lunan persoonan tähän tarinaan valtavan hyvin! Hän on todella rauhallinen, tarkkanäköinen ja samaan aikaan vahvasti läsnä mutta silti leijailee jossain omissa maailmoissaan. Ja tuntui, että juuri sillä hetkellä Siriukselle oli lohtua juuri Lunan kaltaisesta henkilöstä, ja ehkä Lunallekin jossain määrin Siriuksesta, kun hän sai kuulla tältä murusia äidistään. En osaa oikein edes valita lempikohtaani Lunan heitoista, sillä tykkäsin niin paljon kaikista Lunan kommenteista, mutta jos jotain pitäisi valita suosikiksi, olivat ne mm. ne kohdat, joissa Sirius heittää jotain vitsinä, mutta Luna ottaakin heiton ihan tosissaan:
Lainaus
”Mahtoivat olla täynnä narksuja”, hän köhii, haluaisi oikeastaan olla hauska. Mutta ei Luna naura.

”Eivät pahemmin”, hän sanoo.

Suosikkikohtiani olivat ehdottomasti myös ne, joissa Lunan tarkkanäköisyys tulee esille:
Lainaus
”Tämä paikka tuntuu olevan täynnä myönteistä energiaa. Jonkin sellaisen läsnäoloa, joka haluaa sinulle hyvää. Sen takia sinä varmaan tuletkin juuri tänne niin usein silloin, kun tuntuu vaikealta, eikö totta?”
Hänellä on aivan hätkähdyttävä ja upea kyky nähdä ihmiset, vaikkei hän näitä kunnolla tuntisikaan. Hän osaa lukea muita hyvin herkästi, eikä toisen tarvitse yleensä edes sanoa, mikä mieltä painaa ennen kuin Luna jo osaa sanoittaa toisen huolenaiheen ja lohduttaa toista.

Kiitos hurjan paljon tästä herkästä ja kauniista fikistä! ♥

Altais

  • ***
  • Viestejä: 646
Oho, olipa tämä saanut monta kommenttia, ne lämmittivät mieltäni ihan valtavasti!  :) Isot kiitokset teille kaikille yhteisesti! Siriuksen ja Lunan laittaminen samaan ficciin on tosiaankin hiukan epätyypillinen ratkaisu, mutta kun ajatus kerran tuli mieleeni, sitä oli pakko lähteä kokeilemaan, kun ei se muuten jättänyt rauhaan. Todella ihana kuulla, että tämä epötodennäköinen kaksikko myös toimi hyvin yhteen, tällaisina erikoislaatuisina ystävinä ainakin siinä hetkessä.  :)

hiddenben: Näen aikuisen Siriuksen hahmon todella samoin kuin kuvasit tuossa. Pohjimmiltaan se on, tai siinä ainakin on vielä piirteitä vanhasta itsestään, siitä uteliaasta ja ihmisiin avoimesti suhtautuvasta tyypistä, joka se joskus oli ennen karuja kokemuksiaan. Aikuisesta Siriuksesta ajattelen aina, että vähemmästäkin sitä mies sortuisi hiukan käyttämään liikaa alkoholia ja suhtautumaan kanssaihmisiin epätasapainoisesti, ja annan sille anteeksi aika huononkin käytöksen.  ;D Oli myös tosi hauska kirjoittaa taustatarinaa Lunan äidistä, josta ei paljon mitään tiedetä, mutta jonka Siriuskin ihan todennäköisesti kuitenkin tunsi. Oma mielikuvani Pandorasta on kovin Lunan kaltainen. Tuo on varmaan ihan totta, että olen monesti (ja varsinkin tässä ficissä olin) kovin ihmisten välisiin suhteisiin keskittyvä kirjoittajana, ja siinä voi joskus jäädä muita asioita vähemmälle huomiolle. Mutta tämä on ihan hyvä pitää mielessä, kun kirjoittaa, koska usein sitä on omassa päässä kuitenkin selkeä mielikuva siitä, missä ympäristössä asiat tapahtuvat. Aina sitä ei vaan tule avattua tekstissä, vaikka voisi.  :)

Meldis: Aivan ihana kuulla, että tykkäsit Lunan hahmosta taskumekkoineen ja erikoisine, hiukan tilanteista irrallisine heittoineen.  :) Otin paljon vaikutteita siitä, miten hän välillä lohduttaa Harrya sanomalla jotain tavallaan aika pöhköä, mutta kuitenkin niin lohdullista ja juuri oikeaa. Lunalla on tosiaan taito sanoa asioita ihan omanlaisellaan tavalla, ja ajattelen myös, että se antaa tilaa kanssaihmisen tunteille, ja hän on lopulta aika tahdikas ja empaattinen omassa omalaatuisuudessaan.  :) Nauroin tuolle maailman parhaalle tai huonoimmalle terapeutille, koska en tiedä, olisiko terapiasessio Lunan kanssa omasta mielestä onnistunut kokemus vai ei.  ;D Sirius kyllä tarvitsee juuri sellaista lohtua, joka ei alleviivaa hänen ongelmiaan ihmisenä, eikä moiti tai yritä valistaa elämään paremmin, sellainen saisi sen varmaan vaan raivon partaalle tai vetäytymään lisää. Siitä koko juttu Lunan ja Siriuksen luonteiden yhteensopivuudesta varmaan mieleen tulikin. Kiva myös, että tuo peilien tarina ilahdutti.  :)

mursuhilleri: Kyllä ystävystyttää on oikein hyvä sana, tai niin ainakin minusta, sillä miksei olisi.  ;D Niinpä, Kalmanhanaukio olisi ehdottomasti tarvinnut Lunan hiukan piristämään tunnelmaa, on ihan sääli, ettei se ollut siellä. Jos olisi ollut, niin ehkä ne Siriuksen kanssa olisivat oikeasti tulleet juttuun, Luna ei varmaan ainakaan olisi vierastanut elämän kaltoin kohtelemaa Siriusta niin kuin moni muu, ja Siriukselle Lunan seura olisi varmaan ollut virkistävää vaihtelua. Tai niin ainakin ajattelen.  :) Lunaa on tavallaan vaikea kirjoittaa, vaikka tässä se sujui aika helposti. Itselläni on yksi pidempi Luna-ficci varmaan ikuisesti kesken, kun en jotenkin osaa. Mutta periaatteessa häntä on ihana kirjoittaa.  :)

Larjus: No ei varmaan olisikaan Siriuksen kanssa oikea lähestymistapa sellainen, että istutaanpa alas ja keskustellaan hetken aikaa noista sinun henkisen puolen ongelmistasi, sekä myös alkoholista.  ;D Sikäli Luna oli kyllä todella oikeilla jäljillä, ja ihan vaistomaisesti varmaan. Mutta olihan sillä tarkoitus mennä Siriusta(kin) katsomaan, vaikka hiukan esiintyikin kuin olisi ihan muuten vaan sattunut paikalle kaksi teemukia matkassaan.  ;D Minustakin olisi ollut söpöä, jos Sirius olisi ollut pikkujätkänä ihastunut Lunan äitiin, vaikka se yleensä tuleekin paritettua jollekulle miespuoliselle. ;D Peilien käytöstä ja Harryn muistuttelun tarpeesta olen erittäin samaa mieltä.  :'(

valokki: Enpä muista minäkään Siriuksen ja Lunan koskaan puhuneen keskenään kirjoissa, ja siksi varmaan tulikin mieleen ajatus, olisivatko ne voineet tulla juttuun. (Parituskin kävi mielessä, mutta se vaatisi hiukan enemmän miettimistä, koska ikäero, ja koska Luna on niin tosi nuori tässä vielä). Jonkun toisen ficin kommenttiin olen todennut, että en osaa kirjoittaa Sirius-ficciä ilman Regulusta, enkä toisin päin, joten melkein aina kun toinen seikkailee jossain, toinenkin vähintään mainitaan.  ;D Olen onnellinen, jos tämä näyttäytyy minun ficeilleni tyypillisenä piirteenä, koska, no onhan Mustan veljekset nyt ihania, ei siitä mihinkään pääse. Samaten mieltäni lämmittää, että pidit Lunan lausahduksista ja tavasta ottaa toisen vitsit kirjaimellisesti. Ajattelin, että ehkä Luna voisi olla sellainen erittäin älykäs Asperger-henkilö, joka ei aina huomaa, milloin kanssaihminen on tosissaan ja milloin pilailee. Tai sitten ymmärtää, muttei välitä, mene ja tiedä.  :)



Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa