Kirjoittaja Aihe: Star Stable Online: En ennen uskonut (S, MC & Ydris, oneshot)  (Luettu 281 kertaa)

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 774
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: En ennen uskonut
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Star Stable Online
Characters: MC (= minä), Ydris (mukana yksipuolista paritusaspektia)
Genre: Drama
Rating: S
Disclaimer: Star Stable Entertainment AB:lle kuuluva peli, minä en omista muuta kuin tämän tekstin (ja tietty itseni :D). En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahaa.
Summary: ”Haluan, että ennustat minulle.”
”Haluat, että ennustan? Vaikka olet sanonut, ettet usko sellaisen olevan mahdollista? Että ennustaminen on valetta, pelkkää hyväuskoisten huiputtamista?”


A/N: Mukana haasteissa Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle V, Valloita fandom III sekä FinFanFun1000 (sana 741. Kristallipallo).

Muistan vieläkin sen päivän kun SSO:ssa tuli se päivitys, jossa Ydrisin hahmo muutettiin kokonaan… Oooh boy minä olin sinä päivänä onnellinen ;D Yleensä en tykkää jos hahmoja mennään isolla kädellä muuttamaan (ja monen muun SSO:n hahmon muutoksen kohdalla oonkin nurissut vähintäänkin itsekseni), mutta Ydris-päivitys oli kyllä poikkeus, en oo valittanut lainkaan missään vaiheessa. Mutta niin on kyllä moni muukin pelaaja ollut ihan heikkona Ydrisiin sen päivityksen jälkeen ;D Hiukka kyllä repesin, kun googlasin Ydrisin tarkoituksenani mennä sitä kautta Jorvikpediaan, niin huomasin samalla että Ydrisille on tehty sivu johonkin Tumblr Sexymen Wikiin :___DD

Tää fici on kirjoitettu vähän sillä ajatuksella, että olen samassa roolissa kuin pelihahmo SSO:ssa on, koska en mä muuten tätä osais ajatella. Eka myös mietin, että kutsuisin itseäni tässä ficissä pelihahmoni nimellä (Sadie), mutta sitten tuli sellainen tunne että irrotan itteni tästä liikaa, jos teen niin, joten Lauralla mennään 😅 Paritusaspekti tässä on aika hienovarainen ja yksipuolinen, mutta mihinkään tätä suurempaan en kykene, en kun on käytännössä itsestä – ja toisaalta myös Ydrisistä – kyse.

Lopputuloksesta ei tullut ihan sitä mitä mun alkuperäinen idea oli (enkä kyl muutenkaan tiiä, mitä tästä pitäis aatella). Tää ei ole yhtä kaoottinen! :D Mutta joskus käy niin, ja kun tätä aloin kirjoittaa niin selkeesti tämä oli lopulta se ainakin minulle luontevin suunta (vaikka Ydris tosi kaoottinen onkin). Tuli tästä pidempikin kuin ensin kaavailin. Mä oon kyllä tosi huono arvioimaan, miten pitkiä ficeistä tulee.



En ennen uskonut


Ydris istuskelee sirkusteltan ulkopuolelle asetetun puutarhapöydän ääressä siemaillen Xinin tarjoilemaa teetä, Zeen laiduntaessa hieman kauempana matalan kiviaidan vieressä. Päivä on hiljainen ja toimeton, ja Ydris alkaa mielessään tuumailla, miten voisi hieman piristää sitä. Ehkäpä hän voisi muuttaa kaikki Jorvikin hevoset hiiriksi? Värjätä vedet punaisiksi ja taivaan mustaksi? Laittaa maahan satamaan linnunmunia tai vaikkapa saappaita, joilla ei yhdelläkään ollut paria?

Sen pidemmälle Ydris ei ajatuksissaan ehdi, kun hän huomaa, että sirkustelttaa lähestyy joku. Tulija etenee jalkaisin, mikä on Jorvikissa jopa harvinaista, sillä kaupunkien ulkopuolella suurin osa kulkee hevosella ratsastaen. Ydris tunnistaa nopeasti, kuka häntä kohti on astelemassa, mutta ei tee elettäkään tervehtiäkseen tai osoittaakseen millään tavalla, että on edes huomannut saaneensa seuraa Xinin lisäksi.

”No kappas”, Ydris lopulta sanoo, kun tyttö on pysähtynyt hänen eteensä, eikä huomiotta jättäminen ole enää mahdollista. ”Pikku kyyhkynenhän se siinä, ja vieläpä ilman ratsuaan. Mihin olet hummasi jättänyt?”

”Sillä ei ole väliä”, Laura sanoo päätään pudistaen.

”Niin, ei kai”, Ydris toteaa. ”Vaan sillä, mitä sinä seuraavaksi minulta pyydät. Teekupilliselle kun tuskin saavuit. Anna kun arvaan: sinä ja druidiystäväsi tarvitsette jälleen apuani? Eikö se oravankuvatus koskaan kerro teille tarpeeksi?”

Laura pudistaa päätään toisenkin kerran. ”Ei, ei mitään sellaista. Ei tällä kertaa.”

”Haluatko sitten, että muutan sinut taas hevoseksi? Se niin sopisi kaltaisellesi hevostytölle. Vai olisiko vaikka sapelihammastiikeri tällä kertaa hyvä vaihtoehto? Tai virtahepo?”

”No ei!”

”Ei sitten. Kerro, mitä haluat.”

Laura osoittaa hieman kauempana olevaa pientä telttaa, jonka vierelle Zee on siirtynyt laiduntamaan, lähelle Zonya ja Vegaa. Hän epäröi hetken ennen kuin avaa taas suunsa.

”Haluan, että ennustat minulle.”

”Haluat, että ennustan?” Ydris toistaa kulmaansa kohottaen. ”Vaikka olet sanonut, ettet usko sellaisen olevan mahdollista? Että ennustaminen on valetta, pelkkää hyväuskoisten huiputtamista?”

”En minä ennen uskonut taikuuteenkaan”, Laura sanoo selvästi pientä kiivastumista äänessään. Hän kuitenkin yrittää peittää sen parhaansa mukaan. ”Mutta sinä sait minut muuttamaan näkemystäni.”

”Tuosta minun varmaan pitäisi olla otettu”, Ydris sanoo selvän välinpitämättömästi. Hän heittää teekupin kädestään, mutta ennen kuin se on edes puolivälissä matkallaan maahan, se on jo kadonnut vaimeasti poksahtaen. ”Mutta selvä, sinä siis uskot nykyään ennustuksiin ja haluat kuulla sellaisen minulta. Tulehan sitten, kyyhkyseni.”

Ydris nousee tuolistaan ja suuntaa askeleensa kohti ennustustelttaa. Laura seuraa hänen perässään ja vilkaisee ohi mennessään suurta sirkustelttaa, joka kohoaa violetin ja sinisen eri sävyissä hänen toisella puolellaan. Näky saa hänet värähtämään – niin käy aina. Sirkuksessa on jotain, joka saa hänen sisimpänsä hieman levottomaksi. Pandorian taika on miltei käsin kosketeltavissa.

Ennustusteltan hämäryydessä Pandorian taika on jopa enemmän läsnä. Laura istuu pienen pöydän ääreen samettipäällysteiselle tuolille Ydrisiä vastapäätä. Heidän välissään pöydällä on vaaleanpunaisena hehkuva kristallipallo, jonka sisällä pyörähtelee hitaasti samanväristä pilvimäistä usvaa.

”Katsopas tuota”, Ydris sanoo tutkimattomalla äänensävyllä katse kohdistettuna kristallipalloon, jonka sisällä oleva usva pyörii nyt nopeammin. ”Kristallipalloni henget ovat selvän innoissaan läsnäolostasi. Niillä on meille paljon kerrottavaa. Sano siis, pieni kyyhkyseni, mikä painaa mieltäsi tänään. Jotain hevosiin liittyvää? Vai kenties haluat minun kaivautuvan syvemmälle kohtaloosi…”

Ydris kohottaa eriparisen katseensa kristallipallosta ja suuntaa sen suoraan Lauraan. Vaikka tyttö olikin siihen valmistautunut, hänen sisintään se kylmää. Silmiin katsominen ei ole koskaan ollut hänelle luontevaa, ja Ydrisin kanssa se on vieläkin vaikeampaa. Jäänsinisen silmän katse varsinkin tuntuu jopa pelottavalta. Aivan kuin se tietäisi jotain, mitä sen tumma vastapari ei. Epämukavasta tunteesta huolimatta Laura ei kuitenkaan käännä omaa katsettaan pois vaan kohtaa Ydrisin silmästä silmään.

”Kohtaloni”, Laura aloittaa, ”kerro minulle, mitä kristallipallosi tietää siitä sanoa.”

Ei sillä, että hän osasi uskoa kohtaloonkaan. Ei ainakaan ennen uskonut. Enää hän ei tiedä. Ydris on saanut hänet muuttamaan mielensä niin monen asian suhteen.

”Arvelinkin sen olevan vastauksesi”, Ydris sanoo ja antaa käsiensä kuin tanssia kristallipallon päällä. Hänen kasvoillaan on niille niin ominainen vino, salaperäinen, jopa hieman häijy hymy. Vaikka ei Ydris pohjimmiltaan paha ole, vain kaoottinen. Erittäin kaoottinen, ainakin ihmisstandardien mukaan.

”Minä näen…” Ydris kuiskaa ja siirtää katseensa jälleen kristallipallosta takaisin Lauraan. Tyttö ei tiedä, saako hänet värähtämään toistuva tuijotus vai Ydrisin käheä ääni. ”Näen hämmennystä, myrskyn, jota tavallinen ihmissilmä ei voi nähdä, vain sen tuottaman tuhon.”

Teltassa tuntuu tukahduttavan kuumalta, vaikka ainoa lämmönlähde siellä on pöydälle kristallipallon ympärille sytytetyt kynttilät. Laura haluaisi riisua takin yltään, mutta ei kehtaa, sillä pelkää sen häiritsevän Ydrisin ennustamista. Toisaalta ajatus sen hetken painostavuuden katkeamisesta ei kuulosta lainkaan hullummalta. Ahdistus haluaa hiipiä pintaan. Miksi, oi miksi hän olikaan pyytänyt Ydrisiltä ennustusta?

”Näen toiveita, joita ei sanota ääneen, jotka halutaan piilottaa, vaikka ei niitä niin unohdeta.” Ydris ei vieläkään katso kristallipalloonsa. ”Toiveita, jotka tietävät itsensä turhiksi, mutta jotka eivät siltikään suostu kuolemaan pois.”

”Mitä minun pitäisi tehdä?” Laura kysyy, kun Ydris ehtii pitää yli sekunnin mittaisen tauon. ”Niille toiveille siis?”

Kuumuuden lisäksi teltan ilmaa tukahduttaa ilman raskaus, sen paksu, tunkkainen ja makea tuoksu. Laura ei tiedä, mikä hajun alkuperä on, mutta se tuskin on hänen kuvitelmaansa, vaikka vielä hetki sitten sitä ei voinut haistaakaan.

”Joko annat näkymättömän myrskysi elää ja tuhota kaiken ympäriltään”, Ydris aloittaa ja kuin vaivihkaa siirtää kättänsä pitkin pöytää lähemmäs Lauraa. Teko ei jää tytöltä huomaamatta. Hänen sydämensä syke kiihtyy. ”Tai…”

”Tai…?”

Laura laskee omankin kätensä pöydälle, vain vähän matkan päähän Ydrisin sormenpäistä. Ei vaatisi paljoa, että heidän kätensä koskettaisivat toisiaan.

”Tapat sen.” Ydris nostaa kätensä pöydältä ja napsauttaa sormiaan. Teltassa hämärtyy äkisti, ja ilma tuntuu entistäkin raskaammalta. On vaikea hengittää.

”Mitä?”

”Omin käsin.”

Ydris napsauttaa sormiaan uudestaan, ja atmosfääri teltassa muuttuu välittömästi. Valaistus palaa normaaliksi, ja ilmakin kevenee. Lauran on kuitenkin edelleen yhtä vaikea hengittää. Hänen sydämensä hakkaa kuin juoksulenkin jäljiltä. Tai kuin paniikkikohtaus olisi iskemässä.

”Ei”, Laura sanoo lopulta päätään pudistaen. Ydris ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä. ”En suostu.”

”Et tietenkään”, tämä toteaa sipaisten sormellaan kristallipalloa, jossa pyörinyt utu on kadonnut tyystin. ”En muuta odottanutkaan. Mutta sanani pitää. Myrskysi jatkaa tuhoaan, ellet tee itse siitä loppua. On sinusta kiinni, mihin ratkaisuun päädyt.”

Ydris katsoo tyttöä poikkeavalla tavalla kummallisesti, ehkä jopa säälivästi. Asteen pehmeämpi hänen normaaliaan katsettaan se ainakin on.

”Muista myös, että mitä ikinä valitsetkaan, minusta ei ole sinulle avuksi. Ei edes siinä tapauksessa, että haluaisin auttaa… Kuten tiedät, tässä maailmassa on paljon asioita, joihin minunkaan taikani ei voi vaikuttaa.”

”Tiedän.”

Hengittäminen tuntuu jo vähän helpommalta. Laura ei tiedä, onko tämä se lopputulos, jota odotti – oikeastaan hän ei tiedä, mitä edes odotti. Hän kuitenkin uskoo ymmärtävänsä, mitä Ydris tarkoittaa, vaikka tämän sanojen kertoma todellisuus pahalta tuntuukin. Kaikkea ei vain voi taikakaan muuttaa.

”No niin, lennähän sitten, kyyhkyseni”, Ydris sanoo ja peittää kristallipallon tummalla silkkiliinalla. ”Ja palaa huomenna, jos niin päätät, tai ole palaamatta. Mutta nyt on aika sanoa hyvästit.”

Ydris napsauttaa taas sormiaan, ja silmänräpäyksessä Laura seisoo ennustusteltan vieressä ulkona. Ydristä ei näy missään, mutta tyttö epäilee hänen jääneen telttaan. Tai sitten hän taikoi itsensä kokonaan toiseen ulottuvuuteen, kuka tietää.

Laura ei heti kävele pois Nilmerin ylängöltä vaan pysähtyy hetkeksi silittämään Vegaa ja Zonya, jotka nyhtävät nurmea kylki kyljessä. Hän miettii Ydrisin sanoja, ennustusta, jos sitä edes niin voi nimittää. Kaikki Jorvikissa tietävät, että Ydrisin ennustukset ovat usein lyhyitä ja ennemminkin sielun sisimpien salaisuuksien tulkitsemista kuin varsinaista tulevan povaamista, mutta hän tarjoaa palveluitaan ilmaiseksi eikä huhujen mukaan osu koskaan harhaan.

Ehkä tällä kertaa hän kuitenkin oli yhden asian suhteen väärässä.

Vegan pehmeää turpaa silittäessään Laura ajattelee, ettei hänestä ole tappamaan mielensä myrskyä, tunteitaan ja toiveitaan, ei vaikka ne miten kylväisivätkin tuhoa ympärilleen. Mutta ei hän myöskään anna niiden vapaasti riehua. Hän aikoo hallita niitä, pitää ne aisoissa, kunnes ne ehkä jonain päivänä itsestään tyyntyvät ja lopulta haihtuvat pois. Ydris ei sellaisesta vaihtoehdosta puhunut, ei ehkä pitänyt sitä Lauralle mahdollisena vaihtoehtona, mutta tyttö on toista mieltä. Hän uskoo pärjäävänsä.

Ennen ei ehkä olisi uskonut, mutta nyt on toisin.

Ydris tosiaan on saanut hänet muuttamaan mielensä monen asian suhteen.
« Viimeksi muokattu: 01.07.2022 09:59:54 kirjoittanut Larjus »
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"