Kirjoittaja Aihe: Bored to Death: Salaperäisen fanifiktion tapaus | K11  (Luettu 793 kertaa)

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 938
    • ficcilistaus
Ikäraja: K11 (rumaa kieltä, kannabiksen viihdekäyttöä)
Fandom: Bored to Death
Päähenkilöt: Jonathan, Ray, George (paritukseton)
Pituus: oneshot / ~1500 sanaa
Haasteet: Valloita fandom III



A/N: Tämä ficci ei vaadi fandom-tuntemusta eikä erityisesti spoilaa. Toimikoon teksti suosituksena tälle HBO:n sarjalle. Bored to Death on yli kymmenen vuotta vanha, hieman sisäänpäinlämpiävä ja äärimmäisen heteromieskeskeinen sarja, mutta jos näistä seikoista pääsee ylitse, niin sekoilu on aivan mahtavaa. Eka kausi alkaa jähmeästi, mutta kakkos- ja kolmoskausille vahva suositus.


~ Salaperäisen fanifiktion tapaus ~


Jonathan oli kolmekymppinen brooklyniläinen. Hän oli juutalainen – itseään vihaava juutalainen. Sen lisäksi hän oli esikoiskirjailija – ja sivutöinään myös yksityisetsivä.

Kirjailijan elämä ei tosin ollut aivan sellaista, mitä Jonathan oli kuvitellut. Oma kirja oli tuonut mukanaan jonkin verran mainetta – sekä hyvää että huonoa – mutta rahoiksi hän ei ollut päässyt lyömään. Lopulta Jonathanin oli ollut pakko ottaa vastaan keikka kirjoituskurssin vetäjänä. Ja olihan se tavallaan aika mahtavaa seistä luokan edessä ja puhua siitä, mitä hän rakasti ja parhaiten taisi.

"Saatte harjoitella eri näkökulmia kotona", Jonathan sanoi. Kourallinen eri-ikäisiä oppilaita teki muistiinpanoja. "Kotitehtävänne on kirjoittaa kolme lyhyttä tarinaa. Tai oikeastaan vain yksi tarina, mutta kolmesta eri näkökulmasta. Näkökulma voi olla jonkun henkilöhahmon tai se voi olla kaikkitietävä. Muistakaa myös, että näkökulma voi olla epäluotettava, jos kertoja on esimerkiksi humalassa tai haluaa johdattaa lukijaa tietoisesti harhaan. Mahdollisuuksia on lukemattomia."

"Siinä kaikki tänään", Jonathan lisäsi.
Oppilaat alkoivat pakata tavaroitaan. "Moikka", joku huikkasi mennessään.
"Moi moi", Jonathan vastasi ja kääntyi pyyhkimään liitutaulua puhtaaksi. Ai että hän inhosi näitä limaisia taulusieniä. Eikö niitä voisi vaihtaa edes kerran vuosikymmenessä?

Kun luokkahuoneen kolina oli vaiennut ja viimeinenkin oppilas poistunut, Jonathan huokaisi syvään. Toiveikkaiden kirjailijanalkujen innostus oli joskus niin sydäntäsärkevää. Kaikilla oli oma ajatuksensa seuraavasta bestselleristä. Jonathan ei raaskinut kertoa heille, että kustantajat hukkuivat keskinkertaisiin käsikirjoituksiin. Kirjat myivät surkeasti, koska kukaan ei enää lukenut. Hyvä tarina ei enää puhunut puolestaan, vaan kirjailijan tuli luoda itsestään mielenkiintoinen brändi markkinoimaan tuotantoaan. Eikä ensimmäinen julkaistu kirja ollut tae toisesta, kuten Jonathan oli saanut karvaasti kokea. Liitutaulu oli nyt puhdas, joten Jonathan päästi taulusienen ilomielin menemään. Kun Jonathan kääntyi, hän oli saada sätkyn. Luokka ei ollutkaan tyhjä. Yksi oppilaista istui yhä pulpettinsa takana. Se oli Nina.

"Halusitko vielä kysyä jotain?" Jonathan kysyi.
Nina kallisti päätään ja hymyili. "Onko kaikki okei?"

Nina oli kurssin kuopus, söpö parikymppinen blondi. Jonathanilla ei ollut ollut mitään vipinää viime aikoina. Mutta Nina oli myös hänen oppilaansa. Siinä oli varmasti jotain väärää. Ehkä Jonathan voisi pyytää Ninaa ulos kurssin loputtua.

"On... on", Jonathan takelteli. "Olin vain ajatuksissani."
"Miten kirjoittaminen sujuu? Onko sinulla paljon uusia ideoita?"
"Joo... kaikenlaisia", Jonathan sanoi. "Joskus sellainen voi hypähtää eteen aivan yllättäen."
"Minulla ei oikein aina suju", Nina sanoi sipaisten hiussuortuvan korvan taakse. "Mutta silloin muistan sinun vinkkisi."
"Hienoa." Jonathanilla ei ollut aavistustakaan, mikä hänen vinkkinsä oli ollut. "Minkä niistä?"
"Kirjoita edes jotain!"
Jonathan nyökytteli. Se kuulosti ihan fiksulta.
"Tiedätkö, mikä on varma tapa saada sormet lämpimiksi?" Nina kysyi. "Fanifiktion kirjoittaminen! Maailma ja hahmot ovat jo valmiita. Voit hypätä suoraan tarinaan."

Jonathan hymähti. Vai fanifiktio? Sellaiseen luokattomaan roskaan ei kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja koskenut pitkällä tikullakaan.

"Eikö se ole vähän omituista?" hän kysyi valiten sanansa tarkkaan. Eihän hän halunnut loukata Ninan tunteita. "Ja ehkä vähän laitontakin? Siis omia jonkun toisen ideoita?"
Nina naurahti. "Ei se ole omimista. Eihän kukaan väitä keksineensä hahmoja itse. Fanifiktio on suuri imartelun muoto. Monet kirjailijat suhtautuvat siihen kannustavasti."
"Okei", Jonathan myöntyi. Olisihan se kieltämättä aika siistiä, jos joku kirjoittaisi esimerkiksi hänen kirjastaan. Ehkä se lisäisi myyntiäkin. "Millaisia tarinoita sinä sitten kirjoitat?"
Nina nojautui taaksepäin tuolissaan ja heilautti minihameen alta pilkottavan pitkänhuiskean säären toisen päälle. "Kirjoitan paljon Harry Potter -fanifiktiota, koska se tapahtuu koulussa", hän sanoi. "Tykkään käsitellä teksteissäni opettajan ja oppilaan välistä... suhdetta."

***

Jonathan kaatoi itselleen lasillisen valkoviiniä. Kursori sykki tyhjän tekstitiedoston alussa kuin tietokoneen pulssi. Aivan kuin tekstinkäsittelyohjelma olisi odottanut jännittyneenä hänen seuraavaa tarinaansa. Samassa ruutu pimeni. Jonathan huokaisi ja tökkäsi näppäimistöä virvoittaakseen nukahtaneen läppärinsä. Päässä ei vain pyörinyt yhtään ideaa.

Jonathan nousi ja venytteli. Hän tiesi kyllä mikä auttoi. Mikään ei kannustanut luomaan hyvää taidetta paremmin kuin hyvästä taiteesta nauttiminen. Hän kumartui käymään läpi seinän viereen pinottuja kirjoja. Se oli koko hänen kirjahyllynsä sisältö. Tai oikeastaan hylly oli ollut hänen eksänsä, mikä selittikin sen, miksi kirjat lojuivat nykyisin lattialla. Jonathan valitsi vanhan pokkarin, jonka käpristyneet sivut harottivat minne sattuu. Osa oli jo lähes irronnut. Se oli yksi hänen lempikirjoistaan, kovaksikeitetty dekkaritarina.

Puoli kirjaa ja puolikas viinipullo myöhemmin Jonathan vilkaisi kelloa. Oli aika palata kirjoittamisen pariin. Kursori vilkkui. Näyttö sammui. Jonathan läpsäisi näppäimistöä. Ja sama uudestaan ja uudestaan. Totuus oli, ettei Jonathanilla ollut ollut yhtään ideaa pitkiin aikoihin. Eihän hän ollut voinut myöntää sitä Ninalle. Ninan silmissä hän oli suuri kirjailija, täynnä hienoja ideoita, aina valmis suoriutumaan. Ja Ninasta puheen ollen... Entä fanifiktio? Jonathan hylkäsi idean välittömästi. Hänhän oli oikea kirjailija eikä mikään amatööri. Mies eikä mikään teinityttö. Mutta toisaalta, eihän kenenkään tarvinnut tietää. Nina oli näyttänyt fanifiktiosivuston, jolla kaikki piiloutuivat nimimerkkien taakse. Kuka sen tiesi, ketä bestselleristejä taustalla hääri?

Mutta minkälaista fanifiktiota Jonathan sitten kirjoittaisi? Harry Potterista hän ei tiennyt yhtään mitään eikä halunnutkaan tietää. Mielikuvitusmaailmat olivat enemmän Rayn alaa. Ray oli hänen paras ystävänsä. Sarjakuvapiirtäjä, joka harrasti supersankareita. Hän oli jopa luonut oman alter egon: Super-Rayn.

Ja kun Jonathanin ajatukset harhautuivat Rayhin, inspiraatio iski kuin kiukkuinen sähköankerias. Jonathan huojui hetken tuolillaan ja kaatui lopulta lattialle. Tämä idea hänen oli kirjoitettava heti! Jonathan kömpi kiireesti pystyyn. Sanat alkoivat virrata hänen sormistaan näppäimistölle ja näppäimistöltä näytölle. Kello kävi, iltapäivän ruuhka tuli ja meni, aurinko laski. Katulamput syttyivät, mutta Jonathanin hämärää huonetta valaisi vain läppärin näytön kalpea hehku. Jonathan kirjoitti, editoi ja kirjoitti lisää. Avattu viinipullo unohtui pöydälle.

***

"Puolet ihmiskunnasta on naisia", George sanoi. "Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä?"

Jonathan nyökytteli. Olihan hän sitä varmasti joskus ajatellut. Ei ehkä erityisen syvällisesti tai riittävän syvällisesti tai... Mistäköhän he nyt edes olivat puhuneet? Naisista. George tykkäsi puhua naisista. Pöydän toisella puolella George nyökytteli myöskin martinilasi kädessään. Tämä oli mukavaa. Pitkät lounaat Edition NY:n päätoimittajan kanssa. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä ja pieni pössyttely miestenhuoneen puolella.

"Luulin jo saaneeni otteen feminiinisestä puolestani, mutta Editionin suosio naisten keskuudessa on laskenut entisestään", George sanoi. "Mitä ihmettä naiset oikein haluavat lukea?"
"Entäpä jos palkkaisit lisää naiskirjoittajia?"
George ei näyttänyt vakuuttuneelta. "Enpä tiedä. Minulla on huonoja kokemuksia työpaikkaromansseista."
"Tiedän, että tämä kuulostaa radikaalilta, mutta eihän sinun ole pakko yrittää päästä heidän pöksyihinsä. Voisitko vain suhtautua heihin samoin kuin minuun, ammattimaisina toimittajina?"
"Mutta pitkät lounaat kuuluvat tähän hommaan ja yksi asia aina johtaa toiseen."

Jonathan jatkoi nyökyttelyä. Niin se todellakin tuntui käyvän, kun oli kyse Georgesta. George oli jo kuusikymppinen, mutta hänen suosionsa naisväen keskuudessa oli yhä kiistaton.

"Toisaalta..." George sanoi pohdiskellen. "Ehkä yhden mieskirjoittajan hinnalla saisi kaksi naista?"
Samassa Jonathanin puhelin soi. "Hei, Ray", Jonathan vastasi.
"Kerro terveisiä", George sanoi.
"Tule heti tänne", Ray sanoi. Hän kuulosti todella äreältä. "Nyt on hätätilanne."
"Okei, nähdään kohta", Jonathan tyynnytteli. Hän tunki puhelimen takaisin taskuunsa ja nousi. "Täytyy mennä. Raylla ei taida nyt olla kaikki kunnossa."
"Sepä ikävää", George sanoi. "Voinko tulla mukaan?"

Ja niin he hyppäsivät taksiin ja ajoivat Rayn sarjakuvastudiolle. Se oli myös Rayn koti nyt kun hän oli eronnut tyttöystävästään. Ray avasi oven tukka sekaisin. Hänen poskessaan oli mustetahra.

"Sain taas yhden tällaisen", Ray sanoi osoittaen läppärinsä näyttöä. "Kuka näitä oikein lähettelee?"

Jonathan kumartui lukemaan sähköpostin Rayn olan yli.

SENKIN PASKA KASA. KOHTA ET ENÄÄN PIIRÄ!!!

"Ainakaan se en ollut minä", Jonathan sanoi huvittuneena. "Liikaa kirjoitusvirheitä. Ehkä se oli joku oppilaistani."
"Hahaa, tosi hauskaa", Ray sanoi. "Kukaan ei ota minua vakavasti."
"Kyllä tämä pitäisi ottaa vakavasti", George sanoi. "Kohta et enää piirrä? Kuulostaa uhkaavalta. Onni onnettomuudessa, että häirikkösi on kirjallista laatua. Kerran joku lähetti Editionin toimitukseen ihan oikean kasan paskaa."
Ray rypisti kulmiaan. "Te kaksi löyhkäätte ihan pilveltä."
"Ihan pikkuisen vain pössyttelimme", Jonathan myönsi.
"Niin minäkin", Ray sanoi. "En kestä tätä." Hän huokaisi ja vilkaisi puhelintaan. Sitten hän hautasi kasvonsa käsiinsä. "Eikä Leah vastaa viesteihini."
"Minullapa on jotain, mikä voisi piristää sinua", Jonathan sanoi. Hän kirjoitti selaimeen fanifiktiosivuston osoitteen. George seurasi hänen puuhiaan uteliaana.
Ray loi Jonathaniin tyhjän katseen. "Mikä tämä on?"
"Se on fanifiktiota", Jonathan sanoi. "Fanifiktio on tavallisten ihmisten kirjoittamia tarinoita heidän lempikirjoistaan, tv-ohjelmistaan tai vaikkapa... sarjakuvista. Mitä luulet, olisiko joku kirjoittanut fanifiktiota Super-Raysta?"
Ray kohautti olkiaan. "Tuskin."
"Kokeile huviksesi", Jonathan sanoi. Hän siirtyi syrjemmälle katsomaan keskeneräistä piirrosta Rayn työpöydällä. Se esitti Super-Rayta lentämässä Brooklynin yllä Leah käsivarsillaan. Ray huokaisi. Jonathan seurasi jännittyneenä, kuinka Ray kirjoitti jotain, painoi enteriä, kohotti kulmakarvojaan ja alkoi sitten lukea.
"Jonathan... kirjoititko sinä tämän?"
Jonathan nyökkäsi ylpeänä. "Maailman ensimmäinen fanifiktio Super-Raysta. Eipä kestä."
"Oho", George sanoi sivellen miettivänä leukaansa. "Lukisin kyllä mielelläni, mutta valitettavasti hieman liian suorasukaista kamaa Editioniin."
"Mitä helvettiä?" Ray huudahti. "Tämä on ihan sairasta. Miksi olet kirjoittanut tarinan minusta, tai siis Super-Raysta, naimassa sinua anaaliin?"
"Siis mitä?" Jonathan kysyi. "Siis ketä?" Ei hän mitään sellaista ollut kirjoittanut.

Jonathan kumartui katsomaan läppärin näyttöä. Eilen Jonathanin tarina oli ollut ainut Super-Ray-aiheinen fanifiktio. Mutta tänään tarinoita oli kaksi. Ja tämä oli todella häiritsevä. Eikä vähiten siksi, että mukana seikkaili myös Jonathan itse. Olihan Ray piirtänyt hänetkin. Ei tietenkään supersankariksi. Hän oli vain outo sivuhahmo, joka sitä paitsi näytti ihan rotalta.

Super Ray puristi Jonathania tiukasti itseään vasten. Jonathon ei enään kestänyt. "Anna minule sinun super munaasi" hän huusi niin että koko Brooklyn varmasti kuuli.

"Ei tämä ole minun kirjoittamani", Jonathan sanoi loukkaantuneena siitä, etteivät hänen ystävänsä olleet heti sitä hoksanneet. "Minä kirjoitin tämän toisen tarinan. Se on romanttinen kertomus Super-Raysta ja Leah'sta. Halusin näyttää, että fanifiktio voi olla laadukasta ja nokkelaa. Ajattelin, että se piristäisi sinua."
"Kuka tämän on sitten kirjoittanut?" George kysyi.
"Taidanpa arvata", Jonathan sanoi. Ei hän ihan turha yksityisetsivä ollut. "Kirjoitusvirheistä päätellen se on se sama tyyppi, joka on häiriköinyt Rayta näillä sähköposteilla."
"Vau, Jonathan", George sanoi. "Taas yksi tapaus ratkaistu."
"No ei todellakaan ole", Ray mutisi. "Mitä pahaa minä olen tehnyt kellekään?"
George otti esiin pienen mustakantisen muistikirjan ja kalliin mustekynän. "Minun täytyy mennä, mutta mistäs tämän fanisivun oikein löytää?"
« Viimeksi muokattu: 27.11.2021 22:31:40 kirjoittanut mimamu »

ficcilistaus: Fini | AO3

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 892
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Bored to Death: Salaperäisen fanifiktion tapaus | K11
« Vastaus #1 : 05.02.2022 10:36:59 »
En tiedä tästä sarjasta mitään, mutta otsikko veti mut puoleensa (koska fanifiktio jossa on sisälläkin fanifiktiota on kiehtovia), joten täällä ollaan :D Tämä olikin sellainen teksti, jonka mukana pysyi hyvin ilman fandomtietämystä, ihan niin kuin A/N:ssä sanoitkin. Tykkäsin tämän ideasta, ja kyllähän tässä alkoi kans vähän heräillä kiinnostus itse sarjaakin kohtaan.

Lainaus
Vai fanifiktio? Sellaiseen luokattomaan roskaan ei kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja koskenut pitkällä tikullakaan.
En koskaan tykkää kun jotkut (usein just kirjailijat) sanovat ääneen jotain tämän tyylistä koska ding dong you are wrong :D Mut onneks ei Jonathan mennyt ääneen sanomaan heti mitään tämmöistä, vaikka niin ajattelikin, ja oli kivaa kehitystä hänen puoleltaan, että hän sitten itsekin päätyi ficcaamaan ja halusi itsekin todistaa, että fanifiktio voi olla laadukasta! (Jokaisella on toki oma ajatuksensa siitä, mitä laatu on :D)

Lainaus
Eilen Jonathanin tarina oli ollut ainut Super-Ray-aiheinen fanifiktio. Mutta tänään tarinoita oli kaksi.
Tietenkin juuri tuossa välissä sinne on ilmestynyt toinen XD

Lainaus
Super Ray puristi Jonathania tiukasti itseään vasten. Jonathon ei enään kestänyt. "Anna minule sinun super munaasi" hän huusi niin että koko Brooklyn varmasti kuuli.
Eiiiiii mä repeen XD Tästä kyllä tulee vähän väkisinkin mieleen ne ajat kun joskus siinä ihan teini-iän kynnyksellä alkoi innostua fanifiktiosta ja luki paljon about saman ikäisten kirjoittamia juttuja 🙈 (Vaik en mä kyllä silloin 13-kesäsenä oikee halunnu lukee smuttia tai mitää, mut kyllä tämän tyylisin tasokkaisiin teksteihin tuli törmättyä. Kirjoitusvirheet ja väärin kirjoitetut hahmojen nimet kuului niihin kuvioihin liiankin hyvin ;D)

Lainaus
George otti esiin pienen mustakantisen muistikirjan ja kalliin mustekynän. "Minun täytyy mennä, mutta mistäs tämän fanisivun oikein löytää?"
Ihan vain työasioiden takia haluaa tietää, eiks niin? ;D

Tää oli kyllä oikee toimiva kokonaisuus, ja oli hauska lueskella itselle kokonaan uudesta fandomista. Kiitos tästä!
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"