Kirjoittaja Aihe: Tule joulu kultainen (K11, jouluinen tuplaraapalekokoelma, 7/7)  (Luettu 2762 kertaa)

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Nimi: Tule joulu kultainen
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: korkeintaan K11
Fandom: originaali
Tyylilaji: joulutunnelmointi, -söpöstely ja muu sen sellainen


A/N: Päätin polkaista spurttiraapaleen ja joululaulujen häpeämättömän kuuntelun innoittamana pystyyn jouluisen raapalekokoelman! Sieluttomuutta kaikuva nimi johtuu myöhäisestä kellonajasta. Tervetuloa mukaan fiilistelemään!

Ensimmäisen osan inspiraatiobiisinä toimi iki-ihana Julen är här. Laittakaa vaikka taustalle soimaan  ;)





1.
Kynttilä

~
Stjärnorna faller i natten nu
Himlarna sänker sig
Ner över jorden
Och när stjärnans bloss
Tänder sitt ljus hos oss
Brinner en låga klar
I hela norden

~


Laura sytytteli joulunpunaisia pöytäkynttilöitä ympäri pientä asuntoa, hyräillen Spotifysta soittamiensa ruotsinkielisten joululaulujen tahtiin. Hippu katseli avokkinsa puuhastelua pieni hymy kasvoillaan.

”Tshus, Kille!” Laura tokaisi ja hätisti kissan kauemmas, ”Hippu, snälla!”

Hippu pyöräytti silmiään, mutta laski viinilasinsa pöydälle käydäkseen poimimassa Killen syliinsä. Ikkunoiden taakse jäävä sininen hämärä oli muuttumassa pimeydeksi, jota halkoivat ainoastaan katuvalojen kellertävät valokiilat.

”Jos me haluamme edes yhtenä iltana sytyttää kynttilöitä, niin ainakin sinä voisit olla kunnolla”, hän mumisi kissan turkkiin, ”Se on Lauralle tärkeää.”

”Fammu sanoi, että kynttilänliekit levittävät ympärilleen rauhaa. Ehkä se johtui siitä, me lapset emme saaneet juoksennella ympäriinsä”, Laura naurahti.

Hippu laski Killen ruokakupin ääreen ja kietoi kätensä takaapäin Lauran ympäri. Toistaiseksi heidän ensimmäinen kahdenkeskeinen joulunsa oli ollut kaikkea mitä Hippu oli toivonutkin sen olevan. Mutta Lauralle se oli myös ensimmäinen poissa kotoa, vailla suurperheen vilinää ja hartaasti imellyttyä perunalaatikkoa. Joskus Hippu pohti, oliko heidän oma kuplansa käymässä Lauralle tunkkaiseksi.

”Ge oss av den frid som rår”, Laura hymisi hiljaa laulun sanojen mukana, lomittaen heidän sormensa.

Hän painoi löylynpuhtoisen kaulan juureen pienen suukon ja lepuutti leukansa Lauran olalle, katsellen värjyvien liekkien hehkua hämärässä. Hänen olonsa ainakin oli levollinen.

”Hyvää joulua, rakas”, Laura sanoi kääntyen suikkaamaan suukon hänen huulilleen.

Hipun vastaushymy oli kaikkia kynttilöitä kirkkaampi.
« Viimeksi muokattu: 07.01.2022 17:18:03 kirjoittanut Isfet »
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
2.
Kuiskata

~
On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

~

Tapani astui ulos saunasta pyyhe ympärillään, levittäen valtavan höyrypilven pakkasyöhön. Jäälyhdyistä levisi vielä ujoa kajoa lumiselle polulle, vaikka tähtikirkas yö olikin valoton. Kuistin valo oli sammunut, mutta syttyi uudelleen Tapanin ohittaessa liiketunnistimen. Kaunista tai ei, ulkona lorvimiselle sää oli aivan liian kylmä. Aamulla elohopea oli pudonnut kahdenkymmenenkahden asteen kieppeille, eikä keli siitä ollut ainakaan lauhtunut.

Unto heilautti laiskasti häntäänsä vakipaikaltaan tuvan räsymatolta kuullessaan isäntänsä kolistelevan sisään. Tapani kumartui kyhnyttämään vanhaa hirvikoiraansa korvan takaa, mutta jatkoi pian matkaansa peräkammariin. Se oli ollut aikanaan hänen Elsa-tätinsä huone, tapetit ja jalopuinen piironki olivat yhä samoilla sijoillaan. Vanhapiika nimitystä täti oli inhonnut, samoin kuin hyödyttömänä olemista. Vanhoilla päivilläänkin hän kiiruhti aamulypsylle ennen kälyään, talon uutta emäntää.

Tapani kiskaisi pyjaman päälleen ja köpötti takaisin keittiökulmaukseen vedenkeittimen luo. Yksi adventtikynttelikön lampuista särisi, varmaan loppuun palamaisillaan. Tietysti juuri aattona, mutta eihän sille nyt mitään mahtanut.

Se nyt oli muutenkin murheista pienin. Vanhat kupariputket reistasivat, rännit olisi pitänyt siivota ennen lumentuloa. Taisi jäädä kevään hommiksi, jos hän silloin vielä pääsisi könyämään teikoille.  Eristeet olivat rotansyömiä, patterit kolisivat kuin riivattuina… Vanhan talon ylläpidossa olisi riittänyt töitä komppanialle, mutta sen sijaan työ oli langennut sisarusparven ainoalle poikamiehelle. Kuinkas muuten.

”Kahestaan tässä ollaan, Untoseni”, Tapani kuiskasi tähyillen yöhön.

 Unto haukotteli, mokoma.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Muut kiireet pilasivat (jälleen) lupaavasti alkaneen spurtin, mutta vielä on aikaa joulufiilistelylle! Eikö? Kirjoitin omaa joulupäivääni ilostuttamaan jälleen pienen raapaleen, toivottavasti tuottaisi lämpimiä ailahduksia jollekulle muullekin!



3.
Lämmin

~
Kylmä voisko nyt olla kellä,
Talven säästä kun tuoksahtaa
Lämmin leuto ja henkäys hellä,
Rinnan jäitä mi liuottaa?

~

Tilda heräsi ulkoa siivilöityvään kalvakkaan valoon ja venytteli jäykkää selkäänsä. Hän makoili hetken sängyssä, kunnes alkoi tuntea olonsa kumman levottomaksi.
Oli aivan liian hiljaista.

Tilda vetäisi vaatteet päälleen ja laskeutui rappuset alakertaan yhä kasvavan ihmetyksen vallassa. Mistään ei kuulunut kiljumista, hihkumista tai jalkojen töminää, ei pöhköä innostunutta haukkua. Kukaan ei kolistellut astioita keittiössä, vaan leivänmurut makasivat hiljaa paikallaan ja puurokipot likosivat tiskialtaassa.

Hänen paikallaan oli teemuki, joka piteli paikoillaan käsin kirjoitettua lappua.

Huomenta rakas! Lähdettiin tenavien ja Pihlan kanssa lenkille pitkän kaavan mukaan. Rauhaisaa jouluaamua!
Aksu
Ps. Pannussa on glögiä.


Tilda puri huultaan ja tunsi odottamattoman lämmön ailahduksen rintakehässään. Täydellistä. Hän täytti mukinsa glögillä ja istahti sohvalle rapsuttelemaan vanhan saksanpaimenkoiransa korvia, juuri siitä mistä tiesi pähkinänruskeiden silmien sulkeutuvan nautinnosta. Akseli oli tehnyt viisaasti jättäessään Hillan kotiin, varsinkin kylmällä rasitus tuntui jäykistävän sen niveliä entisestään.
Tilda ehti syödä rauhassa aamupalansa ja hiippailla villasukissaan kurkistelemaan ikkunasta, ennen kuin eteisestä alkoi kuulua tuttua rymistelyä.

”Äiii-tiii! Ulkona oli tosi kylymä –”, Kaarlo aloitti, mutta tuli pian isosiskonsa äänen yliajamaksi.

”Pihla melkein kaatoi Iinan ja meni ojaan!”

Tilda katseli pyörivää kaaosta hymy huulillaan, lukitsi katseensa miehensä silmiin ja muotoili kiitoksen huulillaan. Sitten hän poimi märät rukkaset lattialta ja istui kuuntelemaan kertomusta tien yli juosseesta oravasta.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2021 19:46:52 kirjoittanut Isfet »
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 303
Kommenttikampanjasta terve!

Valitsin tämän siksi, koska joulutunnelmointia ei voi olla tarpeeksi. Ja en pettynyt. Nämä olivat juuri sitä, mitä kaipasinkin tai mitä en edes tiennyt kaivanneeni.

Kaikista tykkäsin paljon, ne olivat mukavia kurkistuksia heidän elämiinsä. Jokaisessa toimi mukava tunnelma. Sellainen tunnelma sopisi muihinkin teksteihin kuin vain jouluaiheisiin, mutta erityisesti se sopi näihin. 

Ensimmäisessä oli kiva, kun siinä oli nuoren parin ensimmäinen joulu ja stressiä hieman mukana, mutta ymmärtäähän sen. Tai no ei mulla ole omakohtaista kokemusta, mutta no ehkä joskus on.

Toisessa tykkäsin hirveästi menneisyyden ja nykyisyyden sekottamisesta ja sielläkin oli lemmikki ja koiruus. Ihana, kun se haukotteli vielä. Mukava päähenkilö tässäkin, lisää hänestä ja talosta.

Kolmannessa oli myös mukava tunnelma, tykkäsin, kuinka siitä välittyi, että ollaan oltu yhdessä kauan. Lasten kuvailu oli myös mukava tässä. Kaikis oli myös lemmikki, siitä pisteet ja saat sydämen myös <3

Kiitos tästä!

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Kineza7, kiitos kommentistasi! Olipa hauska kuulla, että tämä teksti oli päätynyt Kommikseen. Hienoa, että tunnelma oli välittynyt ja tuntunut sopivalta, se on aina mukavaa kuultavaa. Ja hei, en ollut tajunnutkaan ujuttaneeni lemmikkejä kaikkiin raapaleisiin - ehkä se kertoo jotakin omasta arkitodellisuudestani  :D  Kiitos vielä ♥

A/N: Sarja on saatava valmiiksi, oli mikä oli! Vielä pari osaa joulufiilistelyä tulossa, onhan Nuutinpäiväänkin vielä aikaa...



4.
Suola

~
Piparin tuoksua, tonttujen juoksua
Siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta
Siinäkö joulu on?

~


”Heititkö jo suolaa uuniin? Rieskat karkaavat kohta pöydältä elleivät pääse paistumaan”, Ulla tokaisi.

”Heitin heitin. Ota vaan se leipälapio siitä ja ala lykkiä”, Anna sanoi, pyyhkäisen huivin alta karanneita suortuviaan korvan taakse. Otsaan jäi jauhoinen viiru.

Leivinuuni hohkasi lämpöä koko keittiöön, eikä uutta ollut sekään, että tunteet kuumenivat kaiken touhuamisen keskellä. Ulla oli leppoisimmillaankin aikamoinen päsmäri, pahat suut sanoivat, että se ukon viinaan ja sittemmin hautaan ajoikin. Jos Anna olisi kehdannut hän olisi heittänyt mokomia juoruajia klapilla päähän, tai vähintäänkin kertonut kylillä niin siivon Eskon olleen ongelmissa jo kouluajoista saakka. Ullalla ei ollut alkoholisoitumisen kanssa mitään tekoa, tämä oli vain yrittänyt olla kelpo vaimo rakastamalleen runtille.

Anna kuitenkin piti suunsa supussa, ei moinen mesoaminen kuulunut hänen luontoonsa. Sitä paitsi alkaisivat vielä ihmetellä hänen hanakkuuttaan Ullan puolusteluun, eikä sellaisia puheita kaivattu.

Kiireistä päästyään ja jouluruokien tuoksun täyttäessä ilman Ullakin malttoi lopulta rauhoittua istuskelemaan Annan viereen, selkäänsä valitellen mutta muuten tyytyväisenä.

”Olen minä onnekas kun minulla on nyt sinut, Anna. Enempi apua sinusta on kuin miesvainaastani ja lapsistani yhteensä”, Ulla huokasi ja nojasi päänsä Annan olkaan.

”Äläs nyt. Minähän tässä onnekas olen”, Anna sanoi.

Hän laski kämmenensä Ullan ryppyisen käden päälle toisen polvelle.

”Olkoon tasapeli sitten”, Ulla täräytti puristaen hänen kättään hymyillen.


5.
Kolikko

~
Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien
Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?

~


Sini hinkkasi lattiasta irti oranssia tahraa, joka muistutti kovasti pari viikkoa sitten syötyä kasvissosekeittoa. Vai joko aikaa oli kulunut enemmän? Oli miten oli, niin vanhaa tahraa ei varmasti olisi pitänyt löytyä ollenkaan. Äiti luuttusi lattian perusteellisesti kerran viikossa luultavasti vieläkin, vaikka oli jo yli viidenkymmenen. Ella oli perinyt hulluutensa häneltä, mutta Sinin siivousgeeni tuntui ohittaneen. Organisointikykyäkään hänellä ei näyttänyt pöytätasojen kaoottisesta tilasta päätellen juuri olevan.

Mutta joulusiivouksesta hänkin sentään piti kiinni.

Sitä paitsi Ellakin tulossa, kokonaiseksi yöksi ennen kuin he suuntaisivat yhdessä vanhempiensa luo. Nyt sisko ei ainakaan huomasi lattialistan väliin kiilautunutta kolikkoa haukankatseellaan, sillä Sini oli kammennut sen keittiöveitsen avulla vapaaksi. Pieni naarmu tuntui ihan hyväksyttävältä hinnalta kaksieuroisen pelastamisesta.

Makuuhuoneen suunnasta kantautui ynähdys, joka sai Sinin kohottamaan päätään ja kurkistamaan avoimen oven suuntaan. Sinin noustessa ylös ääni muuttui selkeäksi itkuksi, jota pienten raajojen potkiva liike täydensi.

”Hei, hei. Shh. Kultapieni, shh nyt. Joko on nälkä?”

Sini hyppyytti Pyryä sylissään ja heijasi vauvaa ääntelyn hiljalleen laantuessa.

”Eivät kai näin pienet vielä näe pahoja unia, häh? Minun se kai pitäisi tietää”, Sini huokaisi, ”Eikä vaippakaan haise. Kokeillaan sitten syömistä, jooko? Täti tulee huomenna ja minulla olisi vielä juttuja tehtävänä, niin olisi.”

Pyry ynisi ja työnsi nyrkkiä suuhunsa, aivan kuin olisi kuunnellut.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Päätin, että tänään tälle sarjalle tulee loppu. Asialla oli ehkä jotain tekemistä sen kanssa, että minulle tuntemattomasta syystä seuranani on ollut aamukahdeksasta saakka kaihertaneena korvamatona Have Yourself A Merry Little Christmas. Päättelin, että syyn täytyy olla keskeneräisessä joulusarjassa.  Ja sitten vain kirjoitin. Nämä ovat edellisiä juonettomampia ja hiomattomampia, mutta ehkä tavallaan ihan kivoja. 





6.
Lumi


~
Leise rieselt der Schnee
Still und starr ruht der See
Weihnachtlich glänzet der Wald
Freue Dich, Christkind kommt bald

~

Jouluksi Suomeen.

Voi hemmetti.

Jouluksi Suomeen.

Miksi äidin olikaan ollut pakko tukea Gregorin ehdotusta välittömän ilahtuneesti, puhuen Alinankin puolesta? Ja miksi hänen miehensä ylipäänsä oli esittänyt suunnitelmansa ensimmäistä kertaa silloin? Miksei kysyä ensin vaimoltaan?

Ja lentoliputkin oli jo ostettu.

Äiti oli tietysti kertonut asiasta jo Mallalle. Alinan tuurilla se tarkoitti sitä, että hänen pikkusiskonsa oli jo lipsauttanut asian eteenpäin isälle, mikä puolestaan edellytti kiusallista tapaamista, kenties jopa yhteistä illallista. Kylmää rosollia, kellon vilkuilua, väkinäisiä kuulumisia.

Ei isä, mitään ei ole oikeastaan tapahtunut häiden jälkeen. Tai no, ainakaan mitään mikä sinua kiinnostaisi.

Kauhistuttava kuvaelma alkoi hahmottua hänen eteensä yhä selvemmin ja selvemmin, eikä Gregor osannut kuin intoilla siitä, että Savon seudulle oli luvattu jouluksi paksua lumipeitettä.
Alina ei kaivannut myöskään suomalaista talviautoilua.

Talven ihmemaa lumisine puineen tuntui kaukaiselta huijaukselta, joka ei vienyt pois hänen muistikuviaan kireistä perhejouluista. Gregor oli kuitenkin perhekeskeinen jouluihminen, joten Alinasta tuntui, ettei hän saisi lohtua sitä kautta. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, joten Alina istui katselemaan ikkunasta näkyviä jouluvaloja ja soitti siskolleen. 

”Moi?” Malla vastasi kysyvään sävyyn. ”Sori kun kesti, olin juuri kolaamassa lunta.”

”Ei se mitään. Me ollaan tulossa sinne, varmaan kuulit äidiltä?”

”Joo. On kiva nähdä sua taas.”

Alina tunsi hymyn kiipeävän huulilleen.



7.
Pehmeä


~
We're walking in the air
We're floating in the moonlit sky
The people far below are sleeping as we fly
~

Vesa: Ootko tulossa? [00.03]
Vesa: Älä tekstaa takaisin jos oot ratissa. [00.04]

Joona hymyili ja vilkaisi kellonaikaa. Se oli nyt puoli yksi, Vesa saattoi olla jo nukkumassa.

Sinä: Vuoro loppui, lähden kohta ajamaan kotiin. Kahvit juon, soita jos oot hereillä. [00.28]

Joona lähti kävelemään rekan luolta kohti ABC:n kirkkaita valoja, mutta ei ehtinyt edes liukuoville saakka ennen kuin puhelin soi.

”Hyvää joulua, rakas. Missä kaukana sä oot tällä kertaa?”, Vesa mumisi pehmeästi.

”Ehkä noin puolitoista tuntia menee ennen kuin olen siellä”, Joona vastasi.

”Täällä ainakin sataa lunta, niin että ei varmaan oo kovin hyvä ajokeli. Ei sillä, että se ois sulle uutta, mutta kuitenkin. Mä puolestani taidan painua pehkuhin, leffakin loppu jo.”

”Mee vaan, ei ainakaan lasit väänny niin kuin viimeksi. Yritän olla hiljaa”, Joona sanoi, hymyillen muistolleen sohvalle nukahtaneesta Vesasta silmälasit korvan takaa lipsahtaneena. Samalla hän vilkaisi taivasta yllään, todeten sadealueen liikkuvan toiseen suuntaan: pilvipeite rakoili paljastaen takaansa kuutamon.

”Jätän eteiseen valon”, Vesa sanoi, ”Turvallista matkaa, rakastan sua.”

”Mäkin rakastan sua”, Joona vastasi, odottaen kunnes Vesa sulki puhelun. Sitten hän työsi palelevat sormet taskuihinsa ja haki sisältä kupillisen kahvia, mukaan.

Jouluyö oli maantielläkin hiljainen, mutta Joonalla ei ollut vaikeuksia pysyä hereillä. Hän oli viimeinkin matkalla tärkeään määränpäähän, matkalla kotiin.





A/N2:... Let your heart be light / From now on / Your troubles will be out of sight
 
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii