Kirjoittaja Aihe: Aurinkohunajaa, K-11, säemuotoinen tarina, 4/?  (Luettu 47 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 565
  • Lunnikuningatar
Nimi: Aurinkohunajaa
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: surullisen rakkauden kehä
Varoitukset: Koska tämä on tarina jälleensyntymisestä, se sisältää myös monta monituista kuolemaa. En kuitenkaan kuvaile niitä kovin graafisesti.
Yhteenveto: Kolme tosiasiaa:
a) Rakastan sinua.
b) Jos kosketan sinua, sinä kuolet. (Minäkin, mutta se ei merkitse minulle yhtä paljon, ei juuri mitään.)
c) Tämä ei koskaan pääty.

Haasteet: Originaalikiipeily (43. Valve), Inspisbiisiketju (Son Lux - Let Me Follow), Puhutaan rakkaudesta -haaste, Tutkimusmatka darkfluffiin, Finfanfun1000 (536.  Flyygeli).

K/H: Kehittelin eilen lumimyrskyssä ajaessani tämän tarinan perusaihion. Taustalla oli yksi tumblrin postaus, mutta koska se on jo niin etäällä tästä konseptista, en nyt linkkaa sitä soppaa hämmentämään, ja Okaketun Ævintýrin (K-11) uusimman luvun aiheuttama tunnekuohu. Keskeisin oli kuitenkin ehkä tämän tarinan otsikko, Aurinkohunajaa, joka poltteli mielessä koko illan ja vielä aamulla herätessäkin. Tarkoitukseni olisi julkaista tätä muutama ficletti päivässä parin viikon ajan, koskapa unohdin kotiin muistitikkuni, jolla olivat keskeneräiset projektini, enkä pääse niitä nyt sitten hetkeen kirjoittamaan tai editoimaan, ja pitää olla jotain tekemistä siihen asti, että palaan sinne. :P Joten. Olkoon tämä sitten se projekti. Tästä ei todennäköisesti tule kokonaisuudessaan kovin pitkää tai juonellista, vaan enemmän tällainen haikea tutkielma rakkaudesta ja vääjäämättömyydestä.

Ja säemuotoisella tarinalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että kirjoitan tätä siten kuin kirjoitan runoa: hyvin lyyrisesti, jokaista lausetta punniten ja turhia selittelemättä. Pitkiä lukuja tai täysin loogisia siirtymiä ei siis kannata odottaa. :D Kaunista kieltä ja tunnelmointia toivottavasti sen sijaan kyllä. Kaikenlaiset kommentit kelpaavat, ja jos bongaatte typoja, niin niistä saa erityisesti sanoa! Säemuotoisessa tekstissä ne ois erityisen tärkeää saada korjattua, etteivät sitten töksäyttele turhaan lukemista.


*


Aurinkohunajaa

On a white winter morning, sunlight across the bed.

Try to keep everything and keep
standing. In the tall grass,
ten thousand shadows. What's past,
all you've been,
will continue its half-life,
a carbon burn searing its way to heaven
through the twisted core of pine.
At night, memory will roam your skin.

—Anne Michaels, runosta Last Night's Moon





*

i

Kolme tosiasiaa:

a) Rakastan sinua.

b) Jos kosketan sinua, sinä kuolet. (Minäkin, mutta se ei merkitse minulle yhtä paljon, ei juuri mitään.)

c) Tämä ei koskaan pääty.




ii

Pahvikuppi lämmittää sormiani. Kahvi maistuu liian pitkiltä tunneilta ja huoltoaseman kassan takana seisseen miehen väsyneeltä hymyltä. Kitkerältä.

Pakkanen on laskenut viileän viltin hartioilleni, eikä automme lämmitys toimi, mutta päivä on kirkas. Sinä ajat, naputtelet sormillasi rytmiä rattiin.

Radio särisee ja vaihtaa itsestään kanavaa.

i may have lived a thousand lives a thousand times an endless turning stairway climbs

Sinä irvistät. Kohtaan katseesi taustapeilissä, mutta et sano mitään.

Kun edessämme ajavan auton takarenkaat alkavat luisua, käännät rattia valjusti, sillä tiedämme kumpikin jo, että on myöhäistä.

Pyörien vinkaisu, jarrujen kirskahdus, vääntyvä metallikaide tien laidassa. Kaikki tärisee. Sydämeni syke ei jaksa edes kiihtyä.

Kurkotan paikaltani ja tarraan kiinni käteesi. Ihosi on lämmin, sinä olet lämmin, minulla on muutaman sekunnin ajan lämmin.

 Aurinko iskee kipinöitä särkyvään lasiin. Metalli rusentuu ympärillämme, samoin maailma, ja tämä elämä päättyy.




iii

Kun havahdun hitaasti, tiedän heti, että uusi elämä on julma.

Käännyn. Makaat selin minuun. Peittosi on valunut vyötälle. Avoimien verhojen välistä huoneeseen pujahtava aurinko pysähtyy koskettaessaan sinua. Aivan kuin se tietäisi, että näen sinut jälleen ensimmäistä kertaa.

 Lapaluidesi kaaret, kapeat hartiat, tummanruskea iho. Niskahiuksesi ovat tällä kertaa mustaa kiharaa, kehrättyä yötä.

Makuuhuone tuoksuu meiltä: hieltä, edeltävän illan naurulta, raukeudelta suudelmiesi jälkeen. Minuun on asettunut kosketuksesi muisto, sen varovaisuus ja kärsimättömyys. Tärisevät sormet, niiden innokkuus, kun napitit auki kauluspaitaani. Silmiesi terävyys: aivan kuin olisit halunnut nähdä kaiken kerralla, riisua yltäni paitsi vaatteet, myös kaikki meitä erottavat vuodet ja kilometrit ja muistot.

Ehkä juuri se veti meidät tänne. Kaikki se tiivistynyt hämmennys, ilo, nälkä. Elämänjano, ehkä rakkauskin.

Mikään niistä ei ollut meidän.

Kaikki se voisi olla: Teekupilliset rakastelun jälkeen, välillemme laskeutunut ujo hiljaisuus. Hymy, jota sinä et osannut peittää, ja se, joka levisi omille huulilleni.

Muistan kaiken niin kirkkaasti, vaikka en ollut täällä vielä silloin. En ollut minä vielä silloin.

Olen varma, että ihosi tuoksuu edelleen tältä keholta.

Olen pahoillani niiden kahden puolesta, heidän, jotka nukkuivat tässä vuoteessa vielä viime yönä. Vihaan heitä, koska muistot tekevät kipeää.

Tiedän, että sinä nukahdit syliini.




iv

Sinä heräät vasta kaksi tuntia myöhemmin. Olen jo keittänyt kahvia, tarkistanut jääkaapin, käynyt suihkussa pesemässä kosketuksesi iholtani. (Se seuraa minua silti. Ehkä koko tämän elämän ajan.)

Jos sinuun sattuu samalla tavoin, et näytä sitä. Venyttelet tullessasi keittiöön. Liike on tuttu, muttei sinun: kehosi muistaa sen, toistaa vanhoja rutiineja.

“Nukuitko hyvin?”

“Mm-mmh”, sinä vastaat, hymyilet.

Ojennan sinulle kahvikupin ja tiedän, että sinäkään et kestä tämän elämän painoa, sillä sormesi hipaisevat omiani.

Et tekisi sitä vahingossa, et enää. Hetki jähmettyy, kirkastuu reunoja myöten ja hajoaa sitten tomuksi.

« Viimeksi muokattu: 21.02.2021 13:24:35 kirjoittanut Kaarne »
what we save, saves us