Kirjoittaja Aihe: Helppo rakastaa | K-11 | hellyyttä & söpöilyä | Vili/Toffe | itsenäisiä ficlettejä | 8/x 20.11  (Luettu 416 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: fluffy
Paritus: Vili/Toffe
Haasteet: Fluffy10 #4 ja Originaalikiipeily (42. lempeys)

A/N: Koska nää kaks on niin söpöjä :3




Helppo rakastaa


1

”Saako tulla siihen?”

Toffe kohotti katseensa. Vili seisoi hänen yläpuolellaan toiveikkaasti hymyillen. Valkoinen t-paita ja vaaleat farkut korostivat kauniisti miehen pehmeitä, poikamaisia piirteitä. Hän näytti häikäisevän hyvältä arkivetimissään. Teeskentelemättömyys, se Vilissä oli hurmaavinta, ja sitä hän oli nytkin, päästä varpaisiin. Toffe katsoi tarkemmin. Ei, tässä oli jotain muutakin, mutta se jäi salaiseksi tuikkeeksi Vilin silmiin.

Oli outoa, että Vili kysyi lupaa. Hän oli tervetullut Toffen syliin milloin tahansa. Toffe harkitsi sarkastista läppää, mutta Vilin olemuksessa vaikutti olevan vilpitöntä ujoutta. Niinpä mies vain nyökkäsi. Vili hymyili avointa ilahtunutta hymyä. Hellyys ahmaisi Toffen sydämen. Vili kömpi sohvalle suoraan miehen syliin. Hän sopi siihen mainiosti eikä vain pienikokoisuutensa takia. Toffe rutisti Viliä ja hengitti syvään tämän lempeää ominaistuoksua, joka toi mieleen kesän ja vapauden.

”Ei sun tarvii kysyä, tiedätkö”, mies sanoi lempeästi ja silitti Vilin selkää. Hän ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon oli kaivannut miestä lähelleen, mutta nyt, kun Vili oli siinä, ajatuskin fyysisestä etäisyydestä sai Toffen sisukset jäätymään.

”Mm”, Vili ynähti ja painautui tiukemmin Toffea vasten. Hänelläkin oli ollut ikävä. ”Sä vain näytit siltä... että halusit olla rauhassa.”

”Se on vaan mun naama”, Toffe sanoi ja painoi viipyileviä suudelmia Vilin kaulalle. Mies ynähti tyytyväisenä. ”Se on vähän tämmönen yrmy.”

”Komea se on”, Vili hymähti ja nosti päätään. Hänen siniharmaat silmänsä säihkyivät. ”Karskit miehet on mun suurin heikkous.”

”Ai että oikeen miehet”, Toffe virnisti. ”Montako sulla on tällä hetkellä kierroksessa, mun lisäksi siis?”

”Hmm.” Vili oli laskevinaan. Hänen mietiskelevä ilmeensä oli kestämättömän suloinen. Toffen oli pakko pussata häntä ja vitsi jäi puolitiehen. Vilin sormet pujottautuivat hänen hiuksiinsa. Suudelma oli syvä ja keskittynyt. Mielihyvä myrskysi Toffen rintakehässä. Hänen päänsä oli keveä ja usvainen. Toffe oli niin hulluna mieheen hänen sylissään, että hän pelkäsi räjähtävänsä.

”Vili”, Toffe kuiskasi hengästyksissään, kun suudelma päättyi aivan liian pian. Kihelmöivä kaipuu Toffen huulissa teki hänet malttamattomaksi.

”Torsti”, Vili vastasi ja kallisti kujeillen hunajanruskeaa päätään. Toffe pärskähti. Mies ei kuullut syntymänimeään enää kovin usein näinä päivinä – lempinimi Toffe vastasi paremmin hänen identiteettiään – mutta Vili ei koskaan arkaillut kiusoitella häntä siitä. Toffe rakasti sitä, kuten kaikkea muutakin Vilissä.

”Varo sanojas tai potkin sut mun sylistä.”

”Et sä voi. Mä oon liian söpö”, Vili sanoi hunajaisesti.

”Sitä sä kyllä oot”, Toffe hengähti ja suuteli häntä uudestaan. Vili naurahti. Hänen kätensä kietoutuivat Toffen leveiden hartioiden ympäri. Toffe hyväili miehen kylkiä, sitten takapuolta.

”Ai sitä sä haluat”, Vili kiusoitteli ja näykkäsi hänen alahuultaan. ”Mä tulin tänne halailemaan.”

”Sitähän seksikin on”, Toffe huomautti. ”Se vaan tapahtuu ilman vaatteita.”

”Näsäviisas runkku”, Vili tuhahti. Hänen ilmeensä muuttui mietteliääksi. Toffe siirsi kätensä pois. Jos Vilin täytyi miettiä, hän ei todella halunnut sitä. Häntä ei haitannut. Toffelle oli tärkeintä se, että Vili sai tarvitsemansa.

”Oo vaan siinä”, Toffe sanoi hiljaa. Vili hymyili hellästi ja hyvillään. Mies painoi poskensa hänen rintakehälleen ja käpertyi parempaan asentoon. Toffe piteli häntä ja yritti pitää sydämensä rauhallisena, mutta se karkaili tämän tästä miehen hallinnasta. Se oli ymmärrettävää. Eihän sydän kuulunutkaan enää vain hänelle.


« Viimeksi muokattu: 20.11.2020 01:31:40 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
2

Suuttunut Vili oli Toffelle yhä hankala käsitellä. Hän ymmärsi useimmiten, mikä Viliä ärsytti, mutta miehen temperamenttisuus onnistui silti aina yllättämään hänet. Se ärhäkkyys oli niin toisenlaista kuin mitä Vili yleensä oli, ja sitä puolta Vilissä Toffe ei ymmärtänyt. Mies ei tiennyt, mitä Vili tarvitsi häneltä suuttuessaan. Monesti hän tunsi itsensä tyhmäksi ja avuttomaksi. Toffe tahtoi auttaa ja olla läsnä, mutta lempeys tai ymmärtäväisyys ei tehonnut silloin, kun Vili päätti räiskyä. Toffe ei ollut vielä löytänyt oikeanlaista tapaa käsitellä näitä tilanteita, ja se turhautti häntä.

Tänään Vili ei kuitenkaan ollut vihainen hänelle vaan Arolle. Toffe istui vaivaantuneena sohvalla ja kuunteli miesten riitelyä. Tai Vili oli se, joka riiteli. Aro näytti ainoastaan huvittuneelta ja hivenen hämmentyneeltä, mikä vain ruokki Vilin kiukkua.

”Toisten työpaikoille ei tulla perseilemään!” Vili ärisi ja heilutti raivokkaasti käsiään. ”Tajuatko sä, että mä olisin voinut saada potkut sun törttöilyjen takia? Ei, etpä tietenkään! Sä et ikinä ajattele, Aro, koska sä uskot, että koko elämä on jotain, minkä kustannuksella voi leikkiä ja vitsailla!”

”Se tiskikonejuttu oli pelkkä vahinko!” Aro puolustautui. ”En mä tiennyt, ettei Fairya voi laittaa tiskikoneeseen. Se tuntui semiloogiselta, tiskiainettahan sekin on...”

”Senkin älykääpiö!” Vili huusi. Hän puristi kädet niskalleen, kumartui ja urisi turhautumistaan. Toffe tahtoi mennä ja ottaa Vilin halaukseen, mutta sitä oli kokeiltu jo aiemmin ja aina Vili rimpuili pois. ”Miten sä voit olla noin tyhmä!”

”Älä viitti”, Aro sanoi loukkaantuneena. ”Mä pyysin sitä jo anteeksi ja oon valmis korvaamaan kaikki vahingot, mitkä niistä tahattomista vaahtobileistä aiheutui. Sun pomo on tosi kiva. Sitähän koko juttu vain nauratti. Ainoa, jolle tää on ongelma, oot sä.”

”Sun ei olisi pitänyt edes olla siellä!” Vili ärisi. ”Mitä vittua sä tuut hengailemaan mun työpaikalle kesken päivän?”

”Se oli spontaani idea. Ajattelin, että yllättäisin sut ja sä ilahtuisit...” Aro mutisi. ”En mä tarkoittanut mitään pahaa. Halusin vaan tehdä jotain kivaa.”

Toffen sydäntä särki se, miten surkealta Aro kuulosti. Mies oli toiminut ajattelemattomasti, mutta hänellä oli sydän paikallaan. Aro ei ansainnut päällensä tällaista räyhäämistä. Toffen täytyi tehdä siitä loppu.

”Vitun mahtava idea! Ei helvetti, sä oot niin typerä, itsekäs –”

”Lopeta!” Toffe ärähti ja nousi ylös. Hän ei kestänyt kuunnella yhtään enempää Vilin raivokasta solvaamista. ”Aro ei tarkoittanut pahaa, ja se pyysi anteeksi. Nyt rauhotut.”

”Älä sä puutu tähän!” Vili hermostui.

”Puutunpa! Mä en anna sun höykyttää mun frendiä tolleen. Aro ei ansaitse sitä. Nyt jumalauta istut alas ja tukit turpasi.”

Vilin kasvoilla paloi raivokas vimma, mutta Toffe kohtasi sen jämäkkänä eikä antanut periksi. Jännitys tiivistyi huoneessa. Se tuntui raskaana painona keuhkoissa. Toffen sydän hakkasi. Hän ei tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan, ja se hirvitti häntä. Hiljaisuus venyi äärimmilleen. Sitten tuli Vilin kasvoilla tukahtui. Hän istui alas ja pysyi hiljaa kasvot ilmeettöminä. Toffe uskalsi rentoutua. Myrsky tuntui olevan ohi.

”Ootko okei?” hän kysyi Arolta.

”Joo, oon mä”, Aro sanoi kepeästi eikä siitä ollut kuin ehkä kaksikymmentä prosenttia teeskentelyä. Hän ei vähästä hätkähtänyt. ”Kiitti silti. Konfliktit ei oo mun vahvinta alaa.”

”Ei kai ne kenenkään alaa ole...”

”No, en mä tiiä. Aika taitavasti sä otit homman haltuus.”

”Niin no...” Toffe rapsutti niskaansa ja katsoi vaikeana sohvalla kyyhöttävää Viliä, joka mulkkasi pistorasiaa. Hän ei tiennyt, mitä olisi tehnyt seuraavaksi.

”Mitä jos mä vaikka keittäisin kahvit?” Aro ehdotti reippaasti. Toffe nyökkäsi. Kahvi kuulosti ihan hyvältä idealta. Aro ei lähtenyt kauas. Aron porukoilla oli avokeittiö, joka oli olohuoneen vieressä. Kekseliäästi mies kuitenkin laittoi kajareista itselleen kahvinkeittomusat ja antoi Vilille ja Toffelle yksityisyyttä.

Toffe katsoi Vilin kyyristyneitä olkapäitä ja miehen tiukkaa, uhmakasta ilmettä. Vili oli yhä vihainen, mutta hän ei enää leiskunut, hän vain kyti. Vili ei ollut edes huomaavinaan Toffea, tuijotti vain lattianrajaa.

”Sopiiko istua siihen?” Toffe kysyi. Vili ei vastannut. Toffe päätti istua silti. Hän oli jo muutenkin uudella maaperällä. Hänen täytyi nähdä tämä juttu loppuun. Aro lauleskeli iloisesti huoneen toisella laidalla. Vili oli hiljaa. ”Vieläkö sä oot vihainen?”

Toffen olisi tehnyt mieli sukia Vilin hunajanruskeita hiuksia tai koskettaa tämän olkapäätä tai käsivartta. Nyt oli kuitenkin syytä olla varovainen ja tunnustella Vilin mielialaa muilla keinoin. Vili kertoisi kyllä, mitä hän tarvitsisi.

”Sä teit oikein”, Vili sanoi yhtäkkiä. Hänen äänensä oli hiljainen, mutta siinä oli päättäväisyyttä. ”Kun vaadit, että lopetan. Tarvitsin sitä. Kiitos.”

Vili nojasi häneen. Toffe oli helpottunut. Hän kietoi käsivartensa poikaystävänsä ympärille ja rutisti tiukasti. Vili hengähti syvään. Toffe tunsi, kuinka tämän sydän hakkasi vauhkona. Hän oli yhä tolaltaan. Toffe suukotti Vilin päälakea ja mumisi rauhoittavia sanoja tämän korvaan. Mies rentoutui. Toffella oli luottavainen olo. Hän oli osannut toimia oikein, ja kaikki oli nyt hyvin. He istuivat siinä, lähekkäin ja puhumatta, kunnes Aro huikkasi, että kahvi oli valmista. Vili nousi ensin ja antoi Toffelle suukon, pienen ja suloisen, juuri sellaisen, mitä hän itsekin oli. Hellyys porisi lämpimästi Toffen rinta-alassa.

”Aro”, Vili sanoi hiljaa, kun Aro tarjoili kahvia. ”Anteeks, kun mä huusin sulle ja sanoin kamalia asioita. Mä – mä en tarkoittanut – olin vaan vihainen.”

”Tiedän, kullannuppu, mä tiedän”, Aro sanoi lempeä hymy kasvoillaan. ”Saat anteeksi. Hali?”

Vili painautui helpottuneena Aron syliin. Aro rutisti häntä varauksetta ja mumisi Vilin korvaan jotakin, joka sai tämän nauramaan. He olivat olleet ystäviä jo kauan ja Aro varmasti tiesi, ettei Vili vihaisena osannut ajatella, mitä kaikkea tökeröä päästi suustaan. Toffe hymyili leveästi ja halasi kaksikkoa. Molemmat olivat häntä lyhyempiä ja pienempiä, ja siten he kumpikin mahtuivat oikein hyvin Toffen vahvojen käsivarsien alle. Heitä oli ihana halata.

”Toffe, senkin pehmo”, Aro nauroi.

”Turpa kiinni”, Toffe murahti ja suukotti Vilin poskea hyvillään siitä, että asiat olivat järjestyneet ja sopu oli läsnä.

”Höh, enkö mä muka saa pusua, ihan epistä!” Aro ruikutti. Viliä nauratti. Toffe päästi irti ja läppäsi Aroa kevyesti kämmenellä takaraivoon.

”Pälli.”

”Persläpi.”

Aro ja Toffe virnistivät toisilleen. Vili makeutti kahvinsa sokerilla ja kauramaidolla. He palasivat olohuoneeseen höyryävien mukiensa kanssa. Toffe heitti jalat pitkäkseen sohvalle ja Vili istui niiden väliin ja nojasi häneen. Toffe hieroi peukalollaan Vilin niskaa ja tavoitteli toisella kädellään kaukosäädintä. Vili hymisi, hörppi ylimakeaa kahviaan ja Aro höpötteli taustalla. Toffea hymyilytti. Hän oli kovin onnellinen.



« Viimeksi muokattu: 09.10.2020 19:22:57 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
3

Vili hehkui himosta. Hengitys kulki rauhattomasti. Hän puristi Toffea tiukemmin ja vaikeroi miehen hikiselle iholle. Mielihyvän intensiivisyys vavisutti pitkään.

”Mm.” Vili naurahti tyynyyn. Hänellä oli hyvin tyytyväinen ja tyydytetty olo.

”Mm”, Toffe vahvisti ja painoi hiveleviä suukkoja Vilin selkään lapaluiden väliin. Viliä nauratti se, kuinka hyvä olo hänellä oli. Hän kääntyi selälleen ja katsoi miestä vierellään. Vili ojensi kätensä Toffen jykevälle, sänkiselle leualle ja kartoitti sormenpäillään tämän vakavia ja rosoisia kasvonpiirteitä. Suun molemmin puolin ilmestyi hymykuopat, kun Toffe hymyili hänelle. Miehen ripset olivat lämmintä vaaleaa, kuten tämän hiuksetkin. Tummanvihreät silmät tuikkivat vakaata, horjumatonta rakkautta. Vili nautti Toffen katselusta. Hän ei ikinä kyllästynyt mieheen, tämän jykevään vartaloon, leveisiin olkapäihin ja voimakkaisiin käsivarsiin. Hän hyväili karvaista rintaa ja käsivarsia nauttien niiden karheudesta. Vili ei olisi muuttanut hänessä luomeakaan. Kaikki miehessä oli kuin varta vasten hänelle tehty. Hän huokaisi onnellisena siitä varmuudesta, että Toffe oli hänen.

”Oot niin komea, seksikäs ja ihana, että hädin tuskin edes kestän”, Vili mumisi ja suuteli Toffea. Mies reagoi hänen kehuihinsa samalla tavalla kuin aina: vaivaantuneesti virnuillen.

”Älä nyt.”

”Hei, me ollaan puhuttu tästä”, Vili sanoi lempeästi. ”Sä et saa vähätellä mun sanoja noin. Haluun kehua ja hemmotella sua, ja sä saat luvan kestää sen. Piste.”

Toffe vaivaantui vielä enemmän eikä kohdannut hänen katsettaan. Vili huokaisi ja painautui halaamaan poikaystäväänsä, koska tiesi, että fyysiset hellyydenosoitukset olivat tälle helpompia. Hänet täytti lämmin, koko kehua hellivä tyytyväisyys, kun heidät paljaat ihonsa kohtasivat. Toffe tuntui niin hyvältä, niin oikealta ja omalta häntä vasten. He pussailivat. Vili sormeili Toffen hiuksia ja silitti tämän selkää. Hän nautti siitä, kun mies kietoi jalkansa hänen ympärilleen ja lukitsi itseään vasten. Vili hipsutti Toffen reittä.

”Toi kutittaa”, Toffe valitti ja nauroi hänen huulilleen.

”Mitäs oot niin juro pölvästi”, Vili sanoi ja kutitti miestä kynsillään.

”En ole.”

”No ootpa.”

Toffe murisi vastaan ja suuteli Vilin hiljaiseksi. Hän antoi miehen painaa hänet alleen ja nautti siitä, miten paljon häntä kookkaampi ja raskasrakenteisempi Toffe oli. Mies painoi päänsä hänen rintakehälleen ja jäi siihen. Vili suukotti hänen ohimoaan, halasi ja silitti vaaleita hiuksia.

”Ehkä mä vähän oon”, Toffe myönsi, ”mut en halua olla, en sun kanssa.”

”Kiva kuulla”, Vili sanoi. ”Ei se mitään. Treenaillaan hiljakseen. Ei sun tarvii tehdä mitään, mitä et koe luonnolliseksi, okei?”

”Mm.” Toffe hieroi kasvojaan häntä vasten. Miehen sänki raapi Vilin ihoa, mutta hän ei välittänyt. ”Anteeks, kun sanon näin, mutta mä en ikinä ois osannut aatella, että toisen jätkän kanssa suhde ois... no, tämmöstä, että jutellaan näin paljon tunteista.”

”Jaaha”, Vili sanoi kuivasti eikä tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua tuollaiseen toteamukseen. Oliko hän Toffelle liian herkkä, sitäkö tämä yritti Vilille kertoa?

”Mä tykkään siitä. Tosi paljon”, Toffe tunnusti hiljaa. Vilin orastava närkästys väistyi saman tien.

”Hyvä”, hän sanoi lempeästi, ”koska mä en todellakaan aio pysyä hiljaa.”

Toffea nauratti.

”Mä tiedän.”

Vili tukisti Toffea ja retuutti tätä vähän, mutta hellästi. He makasivat hiljaa ja nauttivat toisistaan, mutta pian kolmas pyörä alkoi huutaa nälkäänsä oven takana.

”Jaaha, mun pitänee ruokkia toi katti”, Vili huokaisi.

”Ei, älä nouse”, Toffe sanoi ja nousi itse. ”Mä teen sen.”

”Tiedätkö sä, missä –”

”Tiedän, hei. Oon nähnyt sun ruokkivan Muusan monia kertoja. Luota muhun.”

”Okei”, Vili sanoi ja nautti miehen ihailevasta katseesta paljaalla vartalollaan. ”Kiitos.”

”Eipä mitään”, Toffe sanoi hyväntuulisesti ja kumartui suikkaamaan suukon hänen polvelleen. Hän avasi oven ja Muusa seurasi Toffea vikkelästi keittiöön. Vili kuunteli, kuinka seinän takana Toffe jutteli hölmöjä hänen kissalleen. Hän hymyili. Se oli ehdottomasti Vilin uusi lempiasia Toffessa.



Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
A/N: Seuraava osa on haasteisiin FinFanFun1000 (500. kokki) ja Kaamosetydejä tällä gifillä.



4

Toffe rakasti laittaa ruokaa, mutta enemmän muille kuin itselleen. Se oli hänelle omin tapa osoittaa tunteita ja kiintymystä, oli ollut juo nuoresta pitäen. Rakkaus ruokaan oli riittänyt ihan ammatiksi asti. Hän työskenteli kokkina lounasravintola Viljassa. Työ oli fyysistä ja raskasta, mutta Toffe piti siitäkin. Hän halusi tehdä käsillään ja seistä jaloillaan. Se, mikä työssä varsinaisesti pänni, oli jatkuva kiire. Valmistelut piti tehdä nopeasti ja kaikessa, missä saattoi säästää, säästettiin. Se ei ollut Toffen arvojen mukaista. Mies olisi tahtonut tarjota kaikkein parasta, tuoreinta ja maukkainta, mutta hän ei omistanut ravintolaa, hän vain työskenteli siellä. Sen parempaa ei ollut Korppilehdossa tarjolla, ja hän tiesi sen. Niinpä Toffe mukautui ja teki, mitä käskettiin. Mies kuitenkin haaveili sinnikkäästi omasta ravintolasta, jossa asiat tehtäisiin juuri hänen tavallaan.

Toistaiseksi Toffe tyytyi loistamaan muualla: vanhemmillaan, kavereillaan ja parisuhteessa. Kotona parasta oli kuulla, kuinka pikkusisarukset sanoivat hänen tekevän kaikkein parasta ruokaa ja vanhemmat nyökyttelivät tappiollisesti vieressä.

”Mikset sä voi asua enää kotona?” nuorin, Tiitus, mutisi kauhoessaan viimeistä haikeaa lusikallista Toffen tekemästä persikkajäätelöstä.

”En mä jaksaisi teitä joka päivä katella”, Toffe vastasi ja pörrötti pikkuveljen hiuksia.

Kavereilleen Toffe kokkasi tämän tästä. Ei ollut parempaa tunnetta, kun joukko nälkäisiä, ruoasta täysillä nauttivia tyyppejä kysyivät silmät loistaen, mitä hyvää saataisiin tänään. Toffe piti siitä, kuinka ruoka toi heidät yhteen ja illat sujuivat iloisissa, tyytyväisissä merkeissä, kun kaikki olivat kylläisiä. Aro muisti aina kiittää ja kehua ja patisti muitakin, jotta Toffesta ei koskaan tuntuisi siltä kuin hän olisi ollut itsestäänselvyys.

Vilin kanssa Toffe joutui uuden äärelle ruuanlaitossaan, koska tämä oli vegaani eikä Toffe ollut juuri kokeillut vegaanista ruuanlaittoa ennen häntä. Vili oli surkea ja onnettomuusaltis keittiössä. Ennen Toffea Vili oli elänyt lähinnä kolmella vakioreseptillä ja isänsä valmistamilla aterioilla. Sillä tavalla Vili oli täydellinen koekaniini. Hän söi kaikkea, ja koska Toffe oli muuten jo niin hyvä – hänellä oli aina ollut silmää omille resepteille – hän sai nopeasti kiinni siitä, mistä vegaanisessa ruuanlaitossa oli kyse. Se ei nimittäin lopulta eronnut juurikaan tavallisesta ruuanlaitosta. Olennaisinta oli löytää oikeanlaiset korvikkeet kananmunille ja maitotuotteille ja tietää, millä tavalla eri kasvikset ja vihannekset käyttäytyivät valmistustavastaan riippuen. Kun Vili sanoi, että Toffe oli ylimaallisen loistava kokki, sen parempaa tunnustusta ei ollutkaan.

”Tätä menoa musta vielä tulee paksu”, Vili huokaili tuoretta, vastapaistettua korvapuustia syödessään, ”ja sitten mä en ole susta enää seksikäs.”

”Niinkö pinnallisena sä mua pidät?” Toffe tuhahti. Vili kohautti olkiaan, mutta tämän suupieli oli jo nytkähtänyt hymyyn. ”Yhtä söpö ja ihana sä olisit paksunakin.”

”Oonko mä lihonut?” Vili kysyi huolissaan ja nosti paitaansa. Toffe ei ikinä hukannut tilaisuutta olla tiirailematta Viliä, varsinkaan tämän paljasta ihoa. Tähän tutkimukseen tuskin olisi tarvittu käsiä, mutta Toffe päätti silti hyväillä ja kartoittaa huolellisesti Vilin selkää, kylkiä ja vatsaa. Vili ei ollut enää liian hoikka, sen Toffe pani mielissään merkille, ja yhtä mielissään hän olisi ollut, vaikka Vili olisi vähän lihonutkin.

”Et ole”, Toffe rauhoitteli ja tajusi, että tässä oli pikemminkin kyse siitä, millä tavalla Vili näki itsensä kuin siitä, mitä hän ajatteli. ”Oot kaunis.”

Toffe kumartui suutelemaan Vilin pehmeää vatsaa ja suoristautui sitten nähdäkseen, kuinka kirkkaasti tämän harmaansiniset silmät säihkyivätkään. Vili ynähti ja laski puoliksi syödyn korvapuustin takaisin pellille. Miehen kädet pujottautuivat Toffen niskaan. Toffe asetti omansa Vilin vyötäisille. He seisoivat lähekkäin ja katselivat toisiaan. Parempaa näkyä ei ollutkaan kuin Vili Hytönen arkivaatteissaan onnellisena ja tyytyväisenä. Toffe hymyili. Vili hymyili takaisin. Tällaisen elämän hän oli aina halunnut, lämpimän ja pullantuoksuisen. Hänellä oli ruokaa, unelmia ja joku, jonka kanssa jakaa ne kaikki. Keittiö – oli se kenen ja millainen tahansa – oli aina ollut Toffen lempipaikka. Nyt sillä ei ollut enää merkitystä, koska Vilin kanssa Toffe olisi tuntenut olonsa kotoisaksi vaikka viemärissä.



« Viimeksi muokattu: 12.10.2020 11:58:59 kirjoittanut Sokerisiipi »

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 342
Eikä mitä söpöilyä täällä on! Ja vieläpä ihanaista Tohvelia, kyllä mulle kelpaa :3

Ensimmäinen teksti oli niin söpö! Ihanaa kuinka Vili tulee hieman ujostellen kysymään, että onko Toffelle okei, jos hän tulee siihen Toffen lähelle ja syliin. Hyvä vain ettei Toffe nyt kehaissut mitään vitsiä vaan ymmärsi Vilin ihan tosissaan kysyvän. Naww, nää kaksi ovat kyllä yksiä halinalleja. Ja joo, Toffen naama on varmasti vähän yrmy, mutta Vili rakastaa sitä yrmyä naamaa :3 Näiden jutustelu on aina niin hauskaa ja söpöä luettavaa. Muutenkin nää kaksi on aina niin ällöttävän söpöjä ja suloisia, että voi herraisä! Tykkään jotenkin ihan hirveästi siitäkin, kun Vili kutsuu Toffea sen oikealla nimellä :D Hellyttävää. Ja aww kuinka ihanan huomioiva Toffe oli tuolla lopussa, kun se kehaisi vitsillä, että he voisivat halia alasti ja Vili tuli mietteliääksi. Toffe on kyllä herrasmies, vaikka välillä osaakin olla myös mäntti. Tämä oli kyllä niin suloinen ja tästä selkeästi oikein hohkasi se, kuinka paljon Toffe rakastaa Viliä. Niin kuin niin ällöttävää, hyi että! (and I love it :D)

Ah, toinen oli mielenkiintoinen! Kiva että Aro oli tässä mukana, vaikkakin Vilin riidan osapuolena. Tykkäsin että tätä kuitenkin seurattiin Toffen näkökulmasta ja Toffe oli ns. "riidanhalkaisijana". Voi Aro, miten se mies ei tiedä, että käsitiskiainetta ei saa laittaa tiskikoneeseen? Sehän vaahtoaa ihan hirveästi! Ymmärrettävää, että Vili tästä hermostuu, kun niin käy hänen työpaikallaan, vaikka pomo ottikin asian (onneksi) huumorilla. Onhan se noloa itselleen, kun tuttava tulee jotain työpaikalla työkaverien ja pomon silmien alla töpeksimään.

Toffen turhautuminen siihen, ettei hän ole löytänyt hyvää tapaa käsitellä kiukkuista Viliä, oli mun mielestä realistista. Kyllähän se turhauttaa, kun ei osaa toimia tilanteessa, jossa toinen äksyilee ja kihisee kiukusta. Onneksi Toffe kuitenkin uskalsi nyt ottaa jämäkän roolin ja kokeilla sitä. Ei siinä oikein muu auta kuin kokeilla, että mikä toimii. Ihana Aro vaan menee keittämään kahvia ja lauleskelemaan :D En kestä sitä miestä, oikeasti. Baa ja noiden kolmen yhteishali, ihana :3 Muutenkin tuo loppu oli lopulta niin suloinen, että naww. Aro ei ole moksiskaan, kun Tohveli vaan nojailee toisiinsa ja on ällöjä sokeripalloja. True friendship right there.

Toi kolmas on varmasti näistä mun lemppari! Siinä on lämpöä, hehkua, suloisuutta ja sellaista oikein lämmintä ja turvallista läheisyyttä. Ja hieman hupsutusta myös tietenkin! Jotenkin ihan täydellinen kombo. Tykkäsin siitä kuinka Toffea kuvattiin. Vili selkeästi tykkää vähän karskemmista ja jykevämmistä miehistä. Kiva että on itselleen sellaisen löytänyt. Ja voi Toffe, kun vaivaantuu kehuista. No nyt sun pitää tottua niihin, kun oot Vilin kanssa. Vili kehuu sut nääs hengiltä muuten! Ja onhan se toki hyvin suomalaistakin olla silleen "Äläs nyy" :D Lemppari kohta oli kyllä ehdottomasti, kun ne pussailee ja Toffe kietoo jalkansa Vilin ympärille ♥ Huh, toi Toffen sanoma siitä, että millaista on olla miehen kanssa olisi voinut lähteä niin helposti väärille urille, mutta onneksi mies myönsi vain pitävänsä siitä. Ja heh, mun toiseksi lemppari kohta on tässä, kun Muusa maukuu oven takana nälkäänsä :D Kissa on ilmeisesti jätetty ulkopuolelle ja ymmärrän kyllä hyvin miksi. Kissat tulevat aina vaan tielle muuten pff. Malttakoot kuningatar hetken, kyllä se ruoka sieltä tulee. Ihanaa miten Toffe tarjoutui ruokkimaan mokoman katin :3 Ja vielä puhelee pöhköjä sille! Aww.

Sitten viimeinen! Toi gif kyllä on niin Toffe. Ihanaa että Toffe on löytänyt oman intohimonsa ja saanut tehtyä siitä ammatin. Ehkä Toffe vielä jonain päivänä voi perustaa oman kahvilan tai ravintolan, se olisi kyllä ihanaa. Ja ihana kun Toffe tykkää kokata perheelleen ja ystävilleen eikä jätä sitä vain töissä olevaksi asiaksi. Totta kai intohimo kantaa töidenkin ulkopuolelle. Niin söpö tuo sisaruskohta, naww :3

Toffelle vähän haastetta ruoanlaittoon, kun Vili on vegaani. Saapahan Toffe haastaa itsensä ja oppia uutta! Vili onkin sitten näemmä hyvä koekaniini, jos Vili on kerta elänyt vain muutamalla eri reseptillä. No, nyt Vilillä on ikioma kokki, joka tekee sille hyvää ruokaa. Toki varmasti välillä tulee hutejakin kohdalle, mutta onpahan kokeiltu hei! Ja voi ei, kun Vili murehtii sitä, että siitä tulisi paksu. Höh, Toffe rakastaa sua ihan minkä tahansa muotoisena. Ja varmasti sekin on Toffelle merkki rakkaudesta, että Vilille maistuvat hänen tekemänsä ruoat niin hyvin. Ja Aro on muuten niin precious, hyvä kun se patistaa toisiakin (varmasti Reinoa krhm) kiittämään Toffea.

Enivei siis. Nää kaksi on oikeesti jotkut fluffykuninkaat. Siis niin paljon sokeria, niin paljon nyt narskuu hampaissa, että huh. Nää on niin ällöjä ja tykkään siitä :D Eikä näitä siis voinut lukea vakavalla naamalla vaan totta kai piti hymyillä kuin Hangon keksi ja hymähdellä näille suloisuuksille.

Kiitos tästä fluffiannoksesta ♥

ava by Sokerisiipi, banneri by Ingrid

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
Seila: Ihanaa, että rakastat näiden kahden ällöttävän söpöjä juttuja :3 It makes me very happy. Nää kaksi on ehdottomasti mun höttöisin pariskunta, ihan heittämällä, mutta juuri siksi rakastankin heitä <3 Kiva kuitenkin, että myös se realismi välittyy. Saat lisää isoveli!Toffea seuraavassa osassa. Kiitos hurjasti kommentista!!



5

Toffe puhui puhelimessa parvekkeella, oli puhunut jo jonkin aikaa. Linjan päässä oli Toffen vanhin sisko Kiira. Puhelu taisi olla sen verran henkilökohtainen, ettei Vilin ollut lupa sitä kuulla. Vili yritti pitää itsensä kiireisenä, mutta huomionkaipuu kiusasi häntä hetki hetkeltä pahemmin eikä kukaan kaveri vastannut hänen viesteihinsä. Vili istui sohvalle ja katsoi suu mutrulla Toffen leveää selkää. Hän ei tahtonut mitään yhtä kipeästi kuin livahtaa parvekkeelle halimaan miestä. Vili ravisteli levottomia jalkojaan. Hän pysyisi aloillaan. Hänen oli pakko. Toffe ei olisi mennyt parvekkeelle, ellei hänellä olisi ollut siihen hyvää syytä. Päättäväisyyttä ja itsekuria uhkuen Vili meni lämmittämään itselleen kaakaota.

Kaakao oli juotu, mutta Toffe jumitti yhä parvekkeellaan. Itsekurikin oli jo paennut postiluukusta. Vili nousi ja avasi parvekkeen oven.

”Tää on iso juttu, tiedän”, Toffe sanoi parhaillaan puhelimeen. ”Ei sun tarvitse sitä heti päättää. Tätä on syytä miettiä ihan rauhassa.”

Toffen lempeä ja vakava ääni veti Viliä vastustamattomasti puoleensa. Hän meni ja kietaisi takaapäin kätensä miehen vankan vartalon ympärille. Toffe hätkähti. Viliä pelotti miehen mahdolliset torut tai tämän pettymys siitä, ettei hän ollut onnistunut pysymään poissa. Toffe ei kääntynyt tai sanonut mitään, mutta hän puristi hellästi Vilin käsivartta. Vili rentoutui. Hänen oli lupa jäädä. Vili painautui tyytyväisenä Toffeen kiinni ja painoi poskensa tämän lapaluiden väliin. Hän hymisi tyytyväisenä. Mies tuoksui rakkaalta, ja hänellä oli hyvin pehmeä huppari.

”Hei, sä et nyt yhtään mieti, mitä muut mahtaa ajatella, okei? Kellään muulla ei ole väliä. Tää päätös on yksin sun. Mä tuen sua, ihan sama, mihin lopputulokseen päädyt”, Toffe sanoi puhelimeen ja silitti samalla Vilin kättä. ”Ootko okei?”

Toffe kuunteli keskittyneesti siskonsa purkausta ja äänteli myötätuntoisesti. Vilin rinnassa roihahti valtava hellyys. Toffe oli niin hyvä isoveli.

”Kiki, mä en usko, että sun kannattaisi olla nyt yksin kotona”, Toffe sanoi. Viliä hymyilytti. Kokon perheen lapsilla oli kaikilla hyvin hellyttävät lempinimet, mutta Toffe oli niistä tietysti kaikista söpöin. ”Oisko mahdollista, että voisit joko kutsua tai mennä jonkun kaverin luokse? Hei, en mä yritä sua holhota. Mun korvaan sä vaan kuulostat siltä, että seura ois tarpeeseen.”

Toffe hiljeni taas kuuntelemaan. Vili kohottautui varpailleen suikatakseen pehmeän, viipyilevän suudelman miehen niskaan, jotta tämä ei unohtaisi häntä. Toffe hymähti ja Vili tiesi, että se hymähdys oli hänelle. Kun mies seuraavan kerran puhui, hänen äänessään oli jo hippu turhautuneisuutta:

”Sä tiedät itse parhaiten. Luota siihen. Sovitaanko nyt, että loppuillan teet jotain ihan muuta etkä mieti tätä juttua enää ollenkaan?”

Kiira ei selvästikään ottanut kommenttia hyvällä, koska jopa Vili kuuli, kuinka nainen korotti ääntään.

”En mä nyt sanonutkaan, että sä unohtaisit –” Toffe yritti, mutta Kiira puhui päälle. ”Tiäkkö mitä? Unohda se, mitä mä sanoin. Tee mitä haluat. Valvo vaikka koko yö asian kanssa, jos koet sen oikeaksi tavaksi toimia. Pärjäätkö sä siellä nyt? No niin, hienoa. Voit soittaa mulle takaisinkin, jos tuntuu siltä. Joo. Ei, kyllä mä ymmärrän. Joo, ei mitään. Hyvää yötä, Kiki. Moi.”

Toffe lopetti puhelun ja huokaisi syvään. Hän katsoi eteensä. Mies oli selvästi omissa ajatuksissaan. Vili ei hennonut puhua, ettei olisi häirinnyt. Sitten Toffe kääntyi. Mies vei kätensä Vilin vyötäisille ja suukotti häntä.

”Hei, kulta”, Toffen ääni oli pehmeä.

”Hei”, Vili sanoi ihastuksissaan ja kurkotti varpaillaan saadakseen Toffelta uuden suudelman. Se oli edellistä viipyilevämpi. Vili hyrisi ja hymyili höperösti. Toffea nauratti.

”Oot suloinen. Mennään sisälle. Täällä on kylmä.”

Toffe istui sohvalle. Mies nosti käsivarttaan ja Vili painautui mielihyvin hänen kainaloonsa. Toffe silitti hänen hiuksiaan. Läheisyys rentoutti heidät kummatkin. Vili puristi Toffen kättä.

”Onko Kiira okei?” Vili kysyi varovasti.

”En mä tiiä. Ei kai se oikein ole”, Toffe huokaisi. Vili harkitsi hetken, mutta lopulta hän kuitenkin kysyi:

”Onko Kiira raskaana?”

Toffe ei enää silittänyt häntä. Tämä veti kätensäkin pois. Viliä harmitti.

”Kuinka kauan sä oikein salakuuntelit mua?”

”En salakuunnellut, mä lupaan. Arvasin vaan sun puheista.”

Toffe murahti tyytymättömänä.

”Sori?” Vili tarjosi arasti tietämättä, oliko mies vihainen hänelle. Hän hypisteli hermostuneena Toffen paidanhelmaa. ”Mulle tuli vain niin kova ikävä sua...”

Toffe ei sanonut mitään. Hän oli vihainen. Vili ei tiennyt, oliko hänellä lupaa jäädä miehen kainaloon. Mitä jos Toffe työntäisi hänet pois?

”Haluutko sä, että mä lähden?” Vili kysyi hiljaa. Kun mies ei vastannut, Vili ymmärsi. Hän nousi ylös ja suukotti Toffen sänkistä poskea. Mies ei edes reagoinut. Se sattui. Mieli kirvellen Vili alkoi kerätä tavaroitaan. Toffe ei yrittänyt estää. Mies käynnisti telkkarin ja antoi hyvin vakuuttavasti ymmärtää, ettei hän välittänyt Vilin läsnäolosta. Se tuntui pahalta. Vili solmi eteisessä tennarinsa ja lähti ovesta. Portaikko kaikui. Vilin hengitys värisi, mutta hän nipisti nenänvarttaan ja räpytteli kyyneleet silmistään. Hän ehti astua vain yhden askeleen, kun Toffen ovi kävi. Mies tuli Vilin luokse, kietoi kädet takaapäin hänen ympärilleen ja kantoi sanaakaan sanomatta hänet takaisin asuntoon. Vili oli hämillään. Toffe laski hänet olohuoneen lattialle, mutta ei päästänyt irti.

”Mä olin mäntti, anteeksi”, Toffe mutisi Viliä halatessaan. Hän hieroi pistelevää sänkeään Vilin niskaan ja suuteli päälle. Se tuntui ihanan lohdulliselta. ”Musta vaan tuntui, että petin siskoni luottamuksen, vaikka mitä mä sille voin, että sä oot noin fiksu...”

”Ei se mitään”, Vili sanoi ja kääntyi saadakseen kätensä Toffen ympärille. Hän halasi miestä tiukasti. ”Mä ymmärrän kyllä. Oisinhan mä mennyt takaisin sisälle, jos sä oisit pyytänyt...”

”Tiedän. Sä et tehnyt mitään väärää.”

Tuntui hyvältä kuulla Toffen sanovan niin. Vili hymyili ja painautui tiiviimmin jykevää poikaystäväänsä vasten ja hengitti tämän lämmintä, mausteista ominaistuoksua. Toffe tuntui turvalliselta ja Vilin oli ihana olla miehen sylissä. Hän ei suostuisi enää irrottamaan.

”Ootko sä okei?” Vili kysyi.

”Hmm? Miksen olisi?”

”Vaikutat vaan huolestuneelta. Kiirasta.”

Toffe huokaisi ja puristi Vilin olkapäätä.

”Ootpa sä tarkkanäköinen. Niin mä oonkin. Kiki vaikutti olevan tosi pahasti tolaltaan enkä mä tiedä, pärjääkö se tän asian kanssa. Mä en piittaa, mitä Kiki päättää, kunhan se on itse tyytyväinen omaan ratkaisuunsa. Mut mä pelkään, että Kiki tekee päätöksensä sen mukaan, mitä muut siitä ja sen tilanteesta ajattelee. Sillä on sellainen tapa...”

”Hei, mä kuulin, miten sä neuvoit sitä”, Vili tyynnytteli. ”Kyllä Kiira sua kuuntelee, koska kaikista ihmisistä se soitti just sulle. Sun sanalla on sille paljon arvoa. Sun täytyy luottaa siskoosi, okei? Se on kuitenkin aikuinen.”

Toffe oli hiljaa. Vili silitti hänen selkäänsä ja toivoi, ettei mies ollut loukkaantunut hänen sanoistaan. Perhe oli Toffelle tärkeä, ja perhettä koskevat asiat olivat herkkiä ja henkilökohtaisia, kyllä Vili sen tiesi.

”Oot varmaan oikeassa”, Toffe mutisi viimein ja suukotti Vilin hiusrajaa. Ele täytti Vilin kuplivalla hellyydellä. ”Miten sä voitkin olla noin viisas?”

”No, sun rinnalla se ei ole järin vaikeaa”, Vili kiusoitteli. Toffe tyrskähti.

”Suus kiinni, senkin sintti.”

Vili nosti päätään ja hymyili vihjailevasti.

”Kyllä sä tiedät, että mut saa hiljaiseksi vain yhdellä tavalla...”

Toffe naurahti matalasti ja kumartui hänen puoleensa. Vili, joka oli kaivannut pusuja kipeästi koko illan, painautui innokkaasti miehen huulille. Toffe suuteli häntä syvään. Vili ynähti mielihyvästä. Miehen sormet pujottautuivat hänen hiuksiinsa. Suloiset väreet kulkivat Vilin niskaa pitkin. Hän hengähti ja halusi enemmän. Vili suuteli Toffea napakammin ja hivutti kätensä miehen paidan alle. Lämmin iho tuntui vastustamattomalta hänen käsiensä alla. Vilin hengitys kiihtyi.

”Onko tää okei?” Vili kysyi, koska ei ollut varma. Ehkä Toffe mietti vielä siskoaan.

”On”, Toffe sanoi äänessään tuttua kiihkoa, joka sytytti Vilin. Hän hymyili, otti tukea miehen olkapäistä ja hyppäsi tämän syliin. Toffe kantoi Vilin makuuhuoneeseen. Siellä mies antoi Vilille vihdoin hänen kaipaamansa huomiota ja vieläpä varsin perusteellisesti.




Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
A/N: Fun fact: minäkin olen 25v enkä ole koskaan nyrjäyttänyt tai murtanut mitään! 8)



6

”Voi saatana!” Vili parahti livetessään lumisessa ja liukkaassa mäessä. Hänen nilkkansa muljahti kuvottavasti. Heti perään mies tunsi kovaa kipua, josta hän tiesi, että jalka oli mennyt paskaksi. Hän kaatui polvilleen ja kierähti vaistomaisesti selälleen, jotta ei varaisi painoa loukkaantuneelle jalalle. Vili haukkoi tyrmistyneenä henkeä. Liikkuminen teki pirun kipeää.

Heti Vilin huudon kuullessaan Toffe teki täyskäännöksen mäen laelta ja riensi hänen luokseen.

”Sattuko pahasti?” mies huolehti ja kyykistyi Vilin viereen. Toffella oli päällä hassu kaksivärinen tupsupipo ja tummansininen toppatakki, joka sai hänet näyttämään aivan valtavalta.

”Tais se ainakin nyrjähtää”, Vili ähkäisi. ”En mä tiedä, miltä nyrjähdys tuntuu. Tää on mun elämän ihka ensimmäinen.”

”Ootko sä selvinnyt tässä elämässä kakskytäviis vuotta ilman minkäänlaisia nyrjähdyksiä tai murtumia?” Toffe hämmästeli. Vili nyökkäsi. ”Aika vitun kova.”

”Mitä nyt tapahtuu?” Vili pihahti säikähtäneenä.

”Sut täytyy saada ensiapuun ja ne kattoo siellä, kuinka pahana se on”, Toffe sanoi. ”Onneksi meillä on toi pulkka. Mieti, jos oisit tuolla mettässä vetänyt nurin.”

Vilin oli kivultaan vaikea keskittyä miehen sanoihin. Kipu ei ollut enää yhtä terävää kuin astumishetkellä, mutta jomotus oli edelleen erittäin läsnä. Oli vaikea olla. Toffe huomasi Vilin ahdingon ja tarttui hänen käteensä.

”Mä autan sut alas tästä mäestä, okei?” Toffe puheli hellään, rauhoittavaan sävyyn. ”Kyllä kaikki järjestyy, kulta.”

”Okei”, Vili sanoi surkeana. Toffe auttoi hänet pystyyn. Äkillinen kipupiikki sai Vilin vinkaisemaan. Toffe pysyi mäessä pystyssä vaivattomasti, koska miehellä oli nastakengät. Toffe kietoi kätensä Vilin vyötäisille ja tuki häntä tiukasti. Laskeutumisessa meni ikuisuus. Kipu oli jo lientynyt siedettäväksi, mutta Toffen teki niin pahaa hänen puolestaan, että lopulta mies nosti Vilin ja kantoi hänet loppumatkan alas. Mies asetteli hänet varovasti pulkkaan ja lähti vetämään häntä kohti paikkaa, jonne he olivat jättäneet autonsa. Vili retkotti pulkassa toinen jalka koholla ja aivan tunsi Toffesta säteilevän huolen ja synkän mielipahan.

”Rakas”, Vili huikkasi. Hänen äänensä oli kepeä, lähes huvittunut. ”Ei mulla ole mitään hätää. Ei tarvii näyttää noin synkältä.”

”Sä näät musta vain takaraivon”, Toffe huomautti.

”Se on erittäin alakuloinen takaraivo”, Vili hymähti. ”Musta on söpöä, että sä oot noin huolissasi, mutta ei ihan oikeasti tarvitse. Se on pelkkä nyrjähdys.”

”Toivotaan”, Toffe murahti ja veti pulkkaa. Vili pyöräytti silmiään. Hänen poikaystävänsä oli välillä yksi mörkö.

”Ihan turhaa hössötystä”, Vili valitti, kun Toffe auttoi hänet pulkasta ja saatteli naurettavan varovaisesti autoon ja laittoi kiinni hänen turvavyönsä. ”Toffe, mua ei ole tehty lasista!”

”Turpa umpeen.”

Toffe pani pulkan takakonttiin ja istui kuskin paikalle. Hänen silmissään myrskysi. Vili tapitti miestä hämillään. Hän aikoi sanoa jotain, mutta miehen nilkkaa vihlaisi häijysti. Hän irvisti ja sääti penkinlämmitintä lujemmalle.

”Rakas”, Vili yritti piinallisen hiljaisen vartin jälkeen. ”Miksi sä olet noin huolissasi?”

”Suhun sattuu. Tiiän, että oot kova jätkä etkä anna sen pahemmin näkyä, mutta mä tiedän, että oot oikeesti kovissa kivuissa, ja mun tekee pahaa sun puolesta. Mä luulen, että sun nilkka on murtunut.”

”Pff, niin varmaan!” Vili nauroi. ”Murtunut! Joopa joo, tommosesta pikkuisesta liukastumisesta? Ei ikinä! Oot niin höntti.”

Sairaalassa selvisi, että Toffe oli arvannut oikein. Vilin nilkka oli murtunut, ja se piti kipsata. Lääkäri määräsi kipulääkkeet ja ajat röntgenseurantaan.

”En mä näin vahvoja mömmöjä tarvii”, Vili vastusteli ja katseli silmät suurina saamaansa lääkereseptiä. ”Miksi sä mulle Panacodia määräät? Eikö perussärkylääkkeet oo ihan tarpeeks?”

”No, minä aattelin, kun sinä olet noin hentoinen ja varmasti kovissa kivuissa”, naislääkäri sanoi niin holhoavaan sävyyn, että Vilin korvista nousi saman tien savua. Hän suoristautui pyörätuolissa ja katsoi lääkäriä tuikeasti silmiin.

”Enköhän mä osaa itse arvioida oman kipuni”, Vili kivahti. Lääkäri tajusi oman parhaansa eikä väittänyt vastaan. Vili kihisi kiukusta vielä silloinkin, kun hoitaja opasti hänelle kyynärsauvojen käyttöä Toffe vieressään.

Hentoinen”, Vili murisi, kun he lähtivät. Toffe oli ajanut autonsa ovien lähelle, ettei Vilin tarvitsisi kävellä pitkää matkaa. Sekin suututti Viliä. Ei murtunut nilkka hänestä puolikuntoista tehnyt! ”Vain siksi, että mä olen pienikokoinen, niin mut leimataan heikoksi, voitko uskoa!”

”Joo, se oli tökeröä”, Toffe myönteli kiltisti. Vili mulkaisi häntä.

”Olenko mä susta hentoinen?” Vili ärähti.

”Et tietenkään. Sä olet täyttä terästä”, Toffe sanoi nauraen. Vili olisi sohaissut häntä kepeillään, ellei hänellä olisi ollut jo muutenkin vaikeuksia pysyä pystyssä. Hän ei huolinut Toffelta apua kömpiessään autoon. ”Musta tuntuu, ettet sä saanut tarpeeksi kipulääkettä, kun sä olet noin kiukkuinen.”

”Mä en vain siedä tollasta alentuvaa holhousta”, Vili mutisi.

”En tiennyt, että olin alentuva. Sori.”

”Mä olen itsenäinen ja vahva aikuinen, perkele.”

”Tietysti oot.”

”Oon”, Vili mumisi lämmöstä uneliaana ja sulki silmänsä. Toffen seuraava kommentti jäi häneltä kuulematta.

Vili havahtui siihen, että häntä nostettiin.

”Mua ei tarvitse pelastaa!” Vili nurisi, mutta hän oli niin tokkurassa, ettei saanut julistukseensa kaipaamaansa auktoriteettia. Hän oli asiasta hyvin harmissaan.

”Omaa vatsaani mä tässä ajattelen. Fossiilitkin liikkuu sua ripeemmin noiden keppien kanssa. Mä ehdin kuihtua luurangoksi ennen kuin sä pääset ees hissiin”, Toffe tokaisi.

”Sä oot niin ilkee”, Vili valitti. ”Mä vasta sain ne.”

”Saanko mä nyt kantaa sut?”

”Jos nyt tän kerran.”

”Oot sä kyllä varsin kummallinen otus”, Toffe tuumiskeli. ”Terveenä ihan kerjäät päästä mun kannettavaksi, mutta kipeenä et meinaa suostua kirveelläkään.”

Vili ei osannut käsitellä näin monimutkaista toteamusta sumuisissa aivoissaan, joten hän ei vastannut mitään. Toffe kantoi Vilin sänkyyn ja riisui ulkovaatteet miehen yltä.

”Pusuja”, Vili pyysi. Toffe kumartui suutelemaan häntä. ”Tossa oli vasta yks.”

”Mä tarviin ruokaa.”

”Syö mut?”

”Sä oot mulle liian tulista.”

”No niin kyllä oonkin.”

”Tuun ihan kohta hellimään ja hemmottelemaan sua”, Toffe lupasi ja suuteli Viliä vielä kerran.

”Hemmottelemaan?” Vili toisti ilahtuneena.

”Mm. Sulla on ollu rankka päivä, kulta.”

Vili hymyili mielissään. Ehkä pienessä huolenpidossa oli omat etunsa.


« Viimeksi muokattu: 09.11.2020 12:43:17 kirjoittanut Sokerisiipi »

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 342
Jei, lisää Tohveli söpöyttä!

Aloitan tuosta viidennestä. Voi Viliä kun hän on niin malttamaton odottamaan, että Toffe lopettaisi puhelun ja tulisi sisälle. Kyllä sä Vili ehdit käpälöidä miestäsi! Mutta totta kai Vili tahtoo mennä lähelle, kun olo alkaa levottomaksi. Mikä niin tärkeä asia kestää niin kauan? Naww kun Vili halaa Toffea takaapäin ja Toffe silittää sen kättä, niin söpöä! Ja hymähdys, jonka Vili tiesi olevan hänelle :3 Tällaiset pienet jutut oli tässä niin söpöjä. Ikävää että miehille tuli tuosta puhelusta lopulta riita :< Ei Vili nyt tahallaan "salakuunnellut" puhelua ja Toffe olisi voinut käskeä hänet pois. Ja minkäs Vili voi, että arvasi Toffen puheista, mikä asia on kyseessä. Tuli harmitus, kun Vili alkoi lähteä Toffen luota pois, mutta onneksi mies haki Vilin takaisin sisälle ja he tekivät sovinnon. Ja saipa näköjään Vili sitten lopulta huomiota oikein kunnolla, hienoa :D Pystyn niin mielessäni näkemään, kuinka Toffe on napannut Vilistä kiinni rapussa ja kantanut takaisin sisälle, baww!

Viimeisin. Voi Vili, kun mursi jalkansa. Toffe on totta kai heti huolissaan ja auttamassa rakastaan. Vili on kyllä onnekas, kun ei ole murtanut tai nyrjäyttänyt mitään ikinä (silleen itse olen murtanut saman ranteeni kaksi kertaa, on mennyt varvas ja nilkka nyrjähtänyt ja sitten on mennyt sormikin. Olen kai tapaturma-altis, pff). Toffe on ilmeisesti sitten itse nyrjäyttänyt/murtanut jotain joskus. Nyt jäinkin pohtimaan, että mitäköhän hänelle on joskus sattunut. Niin söpö mielikuva Toffesta vetämässä Viliä pulkassa :3 Toki söpöyttä laimentaa se, että Viliin sattuu. Mutta onneksi heillä oli pulkka ja Toffe jaksaa vetää Viliä!

Pff, naurahdin ja hymähtelin tolle takaraivo kohdalle :D Ihanaa, hauskaa sananvaihtoa. Toffe on niin huolissaan rakkaastaan! Ah voi ei toi hentoinen kohtakin! Vili on ihan tuohtunut, että hänkö muka hentoinen ja heikko! Voihan sitä sattua, vaikka olisi kuinka raavas mies (kuten Toffe). Hupsu lääkäri. Ihana kun Toffe toteaa, että Vili on täyttä terästä, hihi. Kiukkuinen Vili oli kyllä tämän tekstin parasta antia. Jotenkin samaan aikaan hauska ja omalla tavalla söötti. Tässä oli kans noita hauskoja kohtia monta, kuten tuo takaraivo, sitten fossiilit ja kun Toffe sanoo, että terveenä kerjää tulla kannetuksi, mutta kipeänä ei saisi kantaa. Pff. Kummallinen otus indeed. Ja baww toi loppu! Syö mut. Pff, voi Vili. Niin söpöjä, ihania nämä kaksi.

Tykkäsin hirmuisesti. Kiitos paljon näistä söpöstyksistä ja erityisesti tästä viimeisimmästä ♥

ava by Sokerisiipi, banneri by Ingrid

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
Seila: Totta kai Vilin täytyy päästä kiehnäämään, puhui Toffe kuinka tärkeitä puheluita tahansa!! Muh. Ihanaa, että söpöt yksityiskohdat olivat mieleesi :3 Pulkkamielikuva on kyllä niiin ihana, en kestä <3 Hihi, ihanaa, että tykkäät ja kiitos jälleen kommentista!! <3



A/N: Seuraava osa osallistuu haasteisiin: Kaamosetydejä tällä kuvalla ja FinFanFun1000 (13. tammikuu).



7

”Voi helvetti”, Toffe kirosi tajutessaan, ettei autolla ollut enää toivoa. Se oli hyytynyt lopullisesti, ja sammuessaan auto oli anastanut heiltä lämmityksenkin keskellä kylmintä tammikuuta. Mies huokaisi raskaasti ja otti yhteyttä hinauspalveluun.

”Sää on niin huono, että niillä kestää, mutta tulossa ovat”, Toffe sanoi poikaystävälleen lopetettuaan puhelun. Vili näytti varsin suloiselta talvivetimissään: hän hukkui punaiseen parkatakkiinsa, paksu pipo valui tämän tästä silmille ja tumput olivat kuin valtavat karvapallot.

”Selvä”, Vili sanoi. Ei heillä mitään hätää ollut. Auto oli yhä lämmin. Mitä nyt lunta satoi yhä rankasti. Toffe katsoi kulmat kurtussa hiutaleita, jotka olivat jo alkaneet peittää tuulilasia. Jos koko auto kuurautuisi lumeen, näkisikö hinausauto heitä? Tienpätkä oli vieläpä valoton. Näissä olosuhteissa oli parasta pelata varman päälle.

”Hmm, mä käyn laittaa varoituskolmion. Pärjäätkö sä?” Toffe kysyi.

”Pff”, Vili tuhahti ja pyöräytti suurieleisesti silmiään selvästi näreissään siitä, että sellaista edes kysyttiin häneltä. Toffe virnisti ja nojautui vaihtokepin yli suutelemaan pelotonta poikaystäväänsä. Tämä vastasi hänen hellyydenosoitukseensa mielenosoituksellisella päänpukkauksella, mutta onneksi Vilin paksu pipo pehmensi iskun.

”Riiviö”, Toffe murahti hellyys rinnassa lepattaen ja veti pipon Vilin silmille vetäytyessään.

”Roisto”, Vili ärähti takaisin, mutta hänen suunsa hymyili. Toffe tahtoi pussata miestä uudestaan, mutta hän päätti säästää sen palkinnoksi. Nyt täytyi hoitaa se kolmio paikalleen. Toffe otti hansikaslokerosta pikkuisen taskulampun ja astui ulos pimeään lumimyräkkään. Ennen oven sulkemista Toffe kuitenkin vielä kuuli:

”Ethän sä eksy sinne?”

Kysymys oli piruileva, selvä kosto aiemmasta, mutta Toffea saattoi jopa pikkuisen huolestuttaa. Myräkässä ei millään meinannut nähdä nenäänsä pidemmälle ja uusi lumikerros ylsi jo nilkkoihin. Tien rajat olivat hävinneet täydellisesti sen alle.

”Mä yritän löytää takaisin”, Toffe sanoi totisena. Hän ehti nähdä Vilin kurtistavan kulmiaan tämän tajutessa, että Toffe oli oikeasti huolissaan, mutta ei tässä auttanut muuta kuin painua tienvarteen ja toivoa parasta.

Lunta tunki silmiin, nenään ja suuhun, jos oli niin typerä, että avasi sen. Kylmä pisteli häijysti iholla. Päätä kannatti pitää kumarassa. Toffe nouti kolmion takakontista, arvioi suunnan suoraan taakse ja käveli niin kauas kuin viitsi. Toffe tuki kolmion paikalleen. Mies oli huolehtinut turhaan. Ihan niin hullu keli ei ollut, että hänen jalanjälkensä olisivat pyyhkiytyneet saman tien olemattomiin. Niitä oli helppo seurata takaisin autolle.

”Voi rakas”, Vili huokaisi huulet mutrulla, kun Toffe istui takaisin. ”Sä oot yltä päältä lumessa...”

”Sori.”

”Ei, en mä sitä. Anna mä puistelen sua vähän, ettet vilustu.”

Vili ojentautui läiskimään lunta syrjään vantuillaan. Hän oli tarkka ja huolellinen. Toffesta oli suloista, miten mies huolehti hänestä.

”Oot ihana”, Toffe sanoi yllättäen ja suuteli Vilin lempeää suuta, joka lämmitti hänet hujauksessa.

”Mm”, Vili äännähti ja painautui hellyydenkipeänä lähemmäs. Hänen märältä villalta haiskahtavat lapasensa kietoutuivat Toffen takin kauluksen taakse. Toffen rintakehässä hohkasi huumaava onni. Mies unohti hyytyneen auton, lumimyrskyn ja paljasta ihoa kiusaavan kylmyyden. Harmi ja huoli eivät millään pärjänneet Vilin rakkaudelle. Toffe hymähti suudelmaan ja tiesi saaneensa paljon.


« Viimeksi muokattu: 09.11.2020 12:43:36 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 135
  • Raapalemestari
A/N: Seuraavaksi vähän kuumottelua ;) Osallistuu Väripalettiin karmiinilla.



8

Vili istui keittiötasolla, siinä ainoalla, jonka yläpuolella ei ollut kaappeja. Se oli hänen paikkansa. Toffe hääräili hänen ympärillään ja oli isäntänä vierailleen. Vili katseli, miten erilaiset tarjottavat ilmestyivät lautasille. Ne näyttivät herkullisilta, mutta valitettavasti suurin osa oli häneltä pois. Miestä ei haitannut. Hän tiesi, että Toffe oli valmistanut hänelle ihan omat herkut, joihin muilla ei ollut oikeutta. Se sai Vilin tuntemaan itsensä erityiseksi ja rakastetuksi.

Parasta keittiössä ei kuitenkaan ollut ruoka vaan Toffe. Siisti, iltaa varten laittautunut Toffe. Jumalauta, kun mies näytti seksikkäältä tiukassa, karmiininpunaisessa paidassaan, joka todella imarteli hänen ylävartaloaan. Vili aivan tutisi katsellessaan Toffea, miehen vahvaa selkää, leveitä, jykeviä olkapäitä ja lihaksikkaita käsivarsia. Farkut tosin olisivat saaneet olla kireämmät, mutta tämäkin näkymä miellytti Viliä hyvin paljon.

”Karmiini sopii sulle”, Vili sanoi viehtymyksestä heikolla äänellä. ”Tosi, tosi hyvin...”

Illan teemassa oli mukana muutenkin punaista, niin ruoan kuin koristeluidenkin suhteen. Vilistä mies oli vetänyt pikkujouluteeman vähän liian överiksi, mutta kaipa Toffella vain oli hyvin punainen olo tänään. Tai sitten hän salaa fanitti kommunistista Kiinaa. Vili kurtisti kulmiaan. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi hänelle kyllä vikatikki.

Vilillä itsellään oli päässään valkoreunuksinen tonttulakki, ihan vain, jotta näyttäisi siltä kuin hän olisi panostanut.

”Karmiini?” Toffe toisti kummissaan ja rapsutti kasvojaan. Häneltä oli jäänyt parta ajamatta, mutta oikeastaan sänki sopi miehelle sileää leukaa paremmin. Hänen miehisyytensä oli viedä Vililtä tajun.

”Syvänpunainen”, Vili selvensi. Toffe hymähti ja tuli suukottamaan häntä. Vili kietoi mielissään kätensä miehen niskaan ja vastasi hellään suudelmaan. Toffe tuoksui yöltä ja hauskanpidolta. Tuota partavettä hän aina laittoi, kun oli jotain menoa ja meininkiä...

”Oot niin taiteilija”, Toffe sanoi kiusoitellen ja raapi Vilin poskea pistävällä sängellään. ”Pädet väreistäkin. En tiiä, onko se musta enempi seksikästä vai vittumaista.”

”Kehotan menemään seksikkäällä”, Vili sanoi toinen kulma varoittavasti koholla. Toffe virnisti itseriittoisesti ja sai poikaystävänsä ynähtämään painaessaan kämmenensä tämän reisille. Vili puri huultaan. Hän nojasi kyynärpäillään taaksepäin ja ojensi vartaloaan paremmin esille. Toffe kiroili hiljaa ja toivottomasti. Hänen kasvoillaan oli tuimaa kaipuuta.

”Oot niin sietämättömän seksikäs”, mies murisi ja suuteli Viliä uudestaan, nyt vähän roisimmin. Vili puristi jalkansa Toffen ympärille ja vastasi ahnaasti tämän kosketukseen. Viliä alkoi saman tien kuumotella. Hän tahtoi riisua Toffen karmiinista ja antaa miehelle vähän toisen tyyppistä punoitusta joka puolelle tämän kehoa. Toffen levottomista käsistä Vili tiesi, että miehestä tuntui samalta. Hän rikkoi nälkäisten suudelmien ketjun.

”Viepä mut makkariin”, Vili käskytti ja näykkäsi Toffen korvaa.

”Mut mulla on vieraita”, Toffe mutisi Vilin ahnaiden käsien hivuttautuessa hänen punaisen paitansa alle. ”Ruoka pitäisi tarjoilla ja viini...”

”Aikuiset ihmiset osaa kyllä huolehtia itsestään”, Vili sanoi ja suuteli napakasti Toffen kaulaa. Mies ähkäisi hengitys välittömästi kiihtyen. ”Etkö sä muka halua mua?”

Vilin käsi liukui Toffen vatsalta alas, alas. Toinen käsi oli jo löytänyt miehen takamuksen. Toffella tai hänen itsekurillaan ei ollut mitään mahdollisuuksia.

”Totta vitussa haluun”, mies murahti ja kaappasi Vilin keittiötasolta. Hän kihersi mielissään, tiukensi jalkojensa otetta Toffen ympärillä ja nautti muutaman vieraan epäuskoisista ilmeistä ja silmien pyörityksestä, kun nämä tajusivat, mitä heillä oli mielessään. Vili ei piitannut. He olivat vain kateellisia, sillä kaikkihan sen tiesivät, että seksi oli hauskanpidosta parhainta.

”Hei”, Toffe sanoi, kun he riisuutuivat makkarin hämärässä. Ikkunoissa roikkui pehmeästi tuikkivat koristevalot. Miehen karheat kädet ottivat Viliä kiinni lantiosta ja tämän matala ääni oli värisyttävän ilkikurinen:

”Jätä tonttulakki päähän.”



Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 342
Baww, tulen (lähes) aina tänne, kun tahdon lukea jotain söpöä ja höpöä :3

Talvista menoa! Sopi tähän päivään, kun ainakin tänne oli tullut lunta. Harmi että miehet jäivät jumiin lumimyräkkään. Onneksi ei kumpikaan ollut yksin vaan kahdestaan! Aww, voin niin kuvitella kuinka söpöltä Vili näyttää talvitamineissaan. Niin pieneltä, mutta isolta vaatteiden takia. Urhea Toffe tietty menee laittaa kolmion esille. Voi kun ilmassa on pientä huoltakin, mutta onneksi Toffe löytää takaisin.

Baww kun Vili sanoo Toffea rakkaaksi, my heart is melting :"3 ihana Vili pudistelee miestään puhtaaksi. Ihanaa että tilanteesta huolimatta kaksikko jaksoi söpöillä. Pitäähän pussailu lämpimänä. Tämä oli oikein lämmin ja ihana pätkä lumimyrskystä huolimatta!

Tää uusin oli kyllä mausteinen! Kiusoittelevaa fluffia ja oi kun tykkäsin. Vili vaan ihastelee komeaa miestään, katselee kuinka tämä touhuaa. Voin niin nähdä Vilin istuvan siinä keittiötasolla ja Toffen tulevan lähelle. Näillä oli tässä kivaa, vihjailevaa sananvaihtoa. Ilkikurista hieman.

Voi Vili (ja Toffe) kun tahtoo mennä makkariin! Mutta teillä on vieraita! :D no ei se tietenkään estä, pff. Ihana Vili saa vakuuteltua. On nää kaksi kyllä vähän hävyttömiä. Tosin juhlissa oli varmaan heidän tuttujaan niin jäävätkin vain pyörittämään silmiään ja olemaan silleen jahas. Aro varmaan kyllä sanoo jotain tästä näille kahdelle, jos sattuu olemaan paikalla :D

Loppu oli ihana! Tunnelmallinen valoineen ja Toffen pyyntöineen. Toffe tahtoo tontun sänkyynsä, pff. Oivoi.

Kiitos näistä ihanuuksista, hymyilyttivät paljon. Kommunistinen Kiina sai nauramaan :D Kiitos ❤️

ava by Sokerisiipi, banneri by Ingrid