Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Pian sinä olet vapaa | S | Augusta & Neville

(1/3) > >>

hiddenben:
Nimi: Pian sinä olet vapaa
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: surumielisyys, haikeus ja hyvästien jättämisen vaikeus
Hahmot: Augusta ja Neville Longbottom
Haasteet: 12+ virkettä XVII ja FF1000 sanalla isoäiti
Yhteenveto: Hyvästien jättäminen on Nevillen pahin vihollinen.

A/N: Jokin 12+ -virkehaasteen sanoissa sai minut miettimään Augustan viimeisiä päiviä, joita puolestaan päädyin miettimään jätettyäni jäähyväiset omalle isoäidilleni maaliskuun lopussa. Tästä tuli haikea ja surumielinen, mutta samalla toivon, että tästä välittyy myös jonkinlainen usko elämän jatkumiseen rakkaan ihmisen menetyksen jälkeen.



Pian sinä olet vapaa


Augustan käsivarressa olevat maksaläikät saavat Nevillen miettimään Irlannin etelärannikolta löytyvää rakuunasammalta. Mutta mummin kasvot ovat harmaat, huulet siniset ja hengitys niin vaivalloista, että kehoa puhdistavan rakuunasammaleen ajattelu tuntuu pilkalta kuolevan edessä.

Augusta kohottaa heiveröistä kättään, ja Neville tarttuu siihen heti omilla käsillään, yrittäen siirtää oman lämpönsä ihon välityksellä yhdelle rakkaimmista läheisistään. Kertoa, että elämää on vielä, edes pienen pisaran, aivan lyhyen hetken verran.

“Kunpa et lähtisi”, Neville haluaisi kuiskata, mutta pakottaa itsensä kääntämään katseensa Pyhän Mungon saatto-osaston marmorilattiaan itkua nieleskellen ja kyyneleitä pois räpytellen. Sen sijaan hän sanoo: “Toisella puolella sinua odottaa vapaus.”

Augusta puristaa lapsenlapsensa käsiä antaen tälle heikon hymyn, ja Neville muistaa erään onnettoman sattuman lapsuudestaan, kun onnistui rikkomaan kokonaisen hyllyllisen kahvikuppeja ja niiden asettimia. Mummi oli ehtinyt paikalle nappaamaan käteensä niistä viimeisen, mutta ei ollut Nevillen yllätykseksi suuttunut vaan nauranut ja kiittänyt ruman setin rikkomisesta.

“Et sinä kenellekään vaaraksi ole”, Augusta oli sanonut ja vakuuttanut, että kömpelyys on vain hetkellistä eikä suinkaan kirous koko loppuelämän ajaksi.

Sitten he olivat keränneet rikki menneiden teekuppien säröt yhdessä talteen, ja siitä päivästä lähtien mummi joi iltapäiväkahvinsa aina siitä ainoasta jäljelle jääneestä ‘hemmetin rumasta’ kupista.

Vaikka Neville tietääkin kuoleman käyvän jokaisen ovella, hän toivoo, ettei mummin tarvitsisi lähteä näin sairaana tästä maailmasta. Kevät on juuri saapumassa ja sitä mummi rakastaa saadessaan seurata ikkunasta, kuinka vesipisaroiksi muuttunut lumi kimaltelee paljaiden puiden oksilla ennen kuin tippuu raskaana uutta elämää luovaan multaan.

Mutta kuolema on kuin musta surma eikä se jää odottamaan kevään saapumista: sen näkee Augustan yläpuolella leijuvasta diagnoosikuplasta, jonka elämää sykkivä väri heikkenee tuntien kuluessa.

Hyvästien jättäminen on Nevillen pahin vihollinen.

“Minä katselen sinua sitten pilven päältä”, Augusta sanoo ja naurahtaa sitten, saaden Nevillen kohottamaan katseensa isoäitinsä vanhoihin, viisaisiin kasvoihin. “Jos yksikään pilvi minua synteineni kantaa.”

“Sinun sielusi on yhtä vaaleanpunaista hattaraa”, Neville hymähtää takaisin, vaikka kuoleman jälkeisen elämän ajattelu vetää viillon hänen rintakehäänsä, koska hän ei ole koskaan oppinut uskomaan taivaaseen.

Tähän asti Augusta on ollut hänen tärkein ja vahvin tukipilarinsa elämässä - se, joka on kannatellut häntä vaikean lapsuuden yli ja teini-iän sydänsurujen läpi aina aikuiselämän kynnykselle asti. Mutta kai Nevillen on annettava isoäitinsä jatkaa matkaansa ja kohdata elämän haasteet yksin ilman sotaa ja elämää nähnyttä viisasta huoltajaansa.

Neville nyppii isoäitinsä jalkoja peittävää torkkupeittoa, joiden kulmikkaat, värikkäät kuviot mummi virkkasi Nevillen ollessa vielä taapero. Peitto kulki Nevillen mukana taikayliopistoon, jonka lämpöön kääriytyneenä hän ratkoi ristikoita ja kirjoitti kirjeitä kotiin marraskuisina myrskyiltoina. Nyt hän on tuonut peiton mukanaan, koska ajattelee sen tuovan samanlaista turvaa Augustalle kuin peitto hänelle aikanaan toi.

“Toivon sinulle iloa ja rakkautta kaikille tuleville vuosillesi”, Augusta sanoo ja katsoo lapsenlastaan sellainen vakaumus silmissään, että Neville tuskin kykenee pitämään kiinni tämän katseesta.

Hän nieleskelee jälleen kyyneleitä ja nyökkää, ja pian loppuun käyvän ajan hiljaisuus laskeutuu heidän välilleen.

Mummin iho tuntuu niin hauraalta, niin pehmeältä hänen omia käsiään vasten.

“Neville, olen varma siitä, että tulet elämään mitä kauneimman elämän.”






12+ -virkehaasteen sanat:
Spoiler: näytäsammal, harmaa, heiveröinen, pisara, marmori, vapaus, antaa, napata, vaara, yhdessä, ettei, kevät, musta, vihollinen, pilvi, kantaa, viilto, pilari, kai, kulmikas, ristikko, ilo, hiljaisuus, iho, varma + jokerilause

sugared:
Voi, tämä oli niin haikea ja kaunis! Taas kerran kiinnostava ja vähän erilainen aihe tekstille. Otsikko tiivistääkin tekstin tunnelman: suurta surua, mutta myös rauhaa, toivoakin.

--- Lainaus ---“Kunpa et lähtisi”, Neville haluaisi kuiskata, mutta pakottaa itsensä kääntämään katseensa Pyhän Mungon saatto-osaston marmorilattiaan itkua nieleskellen ja kyyneleitä pois räpytellen. Sen sijaan hän sanoo: “Toisella puolella sinua odottaa vapaus.”
--- Lainaus päättyy ---
Tämä oli musta erityisen koskettava kohta. Voi Neville. <3

Tässä oli monia ihania, elämänmakuisia yksityiskohtia, jotka kertoivat Nevillen ja Augustan lämpimästä suhteesta. Etenkin tuo teekuppimuisto oli sydäntäsärkevän suloinen. Niin usein kun Neville saakin huutia kömpelyydestään ja hajamielisyydestään! Tykkäsin siitä, miten tässä näkyi Augustasta vähän erilainen puoli kuin kirjoissa; huumorintajuinen ja sydämellinen.


--- Lainaus ---“Neville, olen varma siitä, että tulet elämään mitä kauneimman elämän.”
--- Lainaus päättyy ---
<3 Tämä oli niin kaunis, ja sai silmät kostumaan!

Ihanaa, että Neville ja Augusta pääsivät sanomaan tällä tavoin hyvästit. Valitettavasti mulla ei ole koskaan ollut siihen mahdollisuutta, vaikka olen monia rakkaita menettänyt, mutta jotenkin koin tämän tekstin lohduttavana. Kiitos hienosta lukukokemuksesta jälleen kerran!

Thelina:
Sattuneesta syystä Neville ja Augusta ovat olleet mielessäni, joten uskaltauduin lukemaan tämän, vaikka arvasinkin tämän olevan surumielinen. Mutta toisaalta on tietenkin helpottavaa, ettei mummin tarvitse enää kärsiä. Tämä oli erityisen liikuttava sekin vuoksi, ettei omankaan mummoni kuolemasta ole kovin montaa vuotta ja jollain tavalla Augustan puhe muistutti hänen puhettaan, varsinkin tämä:


--- Lainaus ---“Minä katselen sinua sitten pilven päältä”, Augusta sanoo ja naurahtaa sitten, saaden Nevillen kohottamaan katseensa isoäitinsä vanhoihin, viisaisiin kasvoihin. “Jos yksikään pilvi minua synteineni kantaa.”
--- Lainaus päättyy ---

Samoin tuo kädestä pitäminen muistutti mummosta, sillä viimeisinä aikoinaan hän halusi aina pidellä kaikkia kädestä vuoronperään, kun kävimme vierailemassa vuodeosastolla :'(

Torkkupeitto oli hyvä yksityiskohta, samoin ruma kahvikuppi - jos ja kun Neville varmasti säästää ne, hän voi myöhemmin katsoa niitä hymyillen ja muistella mummiaan. Mummin viimeiset lauseet saivat kyyneleet silmiin. Tietenkin hän on kuolinvuoteellaankin noin viisas ja ihana, vaikka Nevillen nuori sydän on jo surusta raskas.

Kiitos, tämä oli erittäin kaunis ja koskettava tarina ♥

hiddenben:
sugared, kiitos ihanasta kommentista! Olit nostanut kaksi kohtaa tekstistä, joista itsekin pidin kovasti. Ajattelen jotenkin, että kuoleman lähestyessä ihminen uskaltaa paljastaa itsestään myös ne vähemmän esille tulleet puolet, ja tässä Augustasta paljastuu lempeys ja huumorintajuisuus, joka kirjoissa jää vähemmälle (paitsi ehkä Tylypahkan taistelussa). Oli myös erityisen kivaa kuulla, että mielestäsi tämä teksti on lohdullinen. Kiitos <3

Thelina, onpa jotenkin ihana kuulla, että tämä muistutti sinua mummostasi! Vaikka kuolema ja hyvästien jättäminen onkin jotenkin kamalaa ja surullista, samalla siinä on juuri tuota helpotusta ja ehkä huumori jossain mielessä auttaa käsittelemään kaikkia monimutkaisia tunteita. Sen takia halusin saada Augustan sanomaan jotain, mikä keventäisi kuoleman painoa. Kiitos aivan ihanasta kommentista sinullekin, sitä oli todella mukavaa lukea <3

Hopearausku:
Tämä oli kaikessa haikeudessaan ja surullisuudessaan todella kaunis ficci! Nevillen suru oli kuvattu todella eläväisesti, tuli ihan itsellekin surku tätä lukiessa - mummihan on ollut hänelle aina se läheisin aikuinen, varmasti kamalaa nähdä hänet näin huonossa kunnossa ja kuoleman kynnyksellä.

--- Lainaus ---Mutta kuolema on kuin musta surma eikä se jää odottamaan kevään saapumista: sen näkee Augustan yläpuolella leijuvasta diagnoosikuplasta, jonka elämää sykkivä väri heikkenee tuntien kuluessa.
--- Lainaus päättyy ---
Sairaus-/vanhuuskuolemat koskettavat minua jostain syystä aina enemmän kuin vilkkaan taistelun tuoksinnassa tapahtuneet tapot, ja täytyy kyllä sanoa, että tässä kohdassa piti pidätellä kyyneleitä. Yläpuolella leijaileva diagnoosikupla kuvaa hyvin sitä painostavaa tunnelmaa, joka on aina läsnä, kun tietää toisen kuolevan pian, eikä itse voi juuri auttaa.

Hajonneiden kahvikuppien muistelu jäi myös mieleen erityisen koskettavana kohtana. Potterkirjojen jäljiltä Augusta on ainakin itselleni jäänyt mieleen vähän kylmänä hahmona, joten on ihanaa saada lukea hänestä vaihteeksi näin välittävänä, kannustavana ja ymmärtäväisenä - sellaisiahan ihanimmat mummit ovat. :)

Kiitos tästä ♥

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu