Kirjoittaja Aihe: Kehtolaulu yölle, K-11, 10/43  (Luettu 2135 kertaa)

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Kehtolaulu yölle, K-11, 10/43
« : 23.03.2020 12:08:27 »
Nimi: Kehtolaulu yölle
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: seikkailu
Yhteenveto: Taikuus on syvimmillään ja parhaimmillaan kehtolaulu yölle. Valo, joka tuudittaa pimeän uneen.
Haasteet: OST20

K/H: Dundundun, tässäpä olisi sitten nyt ensimmäinen luku tällaista oikeasti pitkää tekstiä. Tämä on itsenäisehkö jatko-osa tekstille Laulu tiirikoista ja lukonkielistä (K-11), ja oikeastaan tuota aiempaa voisi pitää tämän "prequelina". Hahmoista kaksi on samoja, loput uusia, mutta tässäkin tekstissä keskiössä ovat taikuus ja tarinat ja vuodenkierto - joskin aivan eri tavalla. Luvut ovat n. 800-1200 sanaa pitkiä ja niitä on suunnilleen 43 kappaletta, +-5. Tervetuloa sirkus Caminatan matkaan!

*

Kehtolaulu yölle

It grows half way between the dark and light;
Love, we have been six hours here alone:
I fear that she will come before the night,
And if she finds us thus we are undone.

- William Morris, The Defence of Guenevere

Ensimmäinen osa: Kesä

I - Mariposa

Mariposa heräsi auringon lempeään valoon kasvoillaan. Ilma tuoksui heinältä ja helteeltä ja hänen vaunussaan oli tukahduttavan kuuma. Tyttö kohottautui ylös ja venytteli pitkään lämpötilasta välittämättä. Hän oli sirkusseurueen tulennielijä, joten kuumuus ei enää vuosien koulutuksen jälkeen hätkähdyttänyt. Mariposa kulki lähes päivittäin roihuavien liekkien läpi ainoastaan Indigon jääsalva suojanaan, ja siihen koitokseen verrattuna kesähelle ei tuntunut paljon miltään.

Vienton kiharatukkainen pää pilkisti ikkunasta. Hänen kuparinruskea ihonsa tuntui läikehtivän auringonvalossa ja otsalla helmeili hiki, mutta siitä huolimatta poika näytti tavanomaiseen tapaansa hyväntuuliselta.

"Kahvia?" hän kysyi. Mariposa nyökkäsi. Hän ei enää jaksanut yllättyä siitä, että Viento tuntui aina tietävän, milloin Mariposa oli herännyt, ja ilmestyvän paikalle pian sen jälkeen.

"Kolme minuuttia", hän huikkasi takaisin. Vienton pää katosi ja Mariposa vaihtoi ohuen yömekkonsa pellavahousuihin ja luonnonvalkoiseen paitaan. Hän kietaisi paksut ruskeat hiuksensa yksinkertaiselle nutturalle ja astui sitten ulos vankkureistaan paljain jaloin. Sirkuskaravaani oli leiriytynyt suuren heinäpellon laitaan ja kauempana työmiehet kasasivat heinää valtaviksi heinäsuoviksi.

Viento istui pienen nuotion ääressä keittämässä kahvia kuhmuisella pannulla, joka riippui liekkien yllä. Hän oli myös onnistunut haalimaan jostakin muutaman punaisen omenan ja tuoreita sämpylöitä. Mariposa tarttui ovenpielessä riippuvaan kahvimukiinsa ja istahti nurmelle Vienton viereen.

"Olen viihtynyt täällä", Viento totesi. "Harmi, että huomenna täytyy jo lähteä."

"Kieltämättä", Mariposa jakoi ystävänsä haikeuden. "Suava on ollut hyvä. Vähän kuin tyyni satama kaaoksen keskellä."

Synkkyys välähti Vienton kasvoilla ja oli sitten poissa. Vaikka viimeiset kaksi viikkoa olivat olleet lempeitä, molemmat tiesivät, ettei pidemmäksi aikaa voisi jäädä. Kaupungilla liikkui jo huhuja karavaanin mukanaan tuomista varjoista ja jotkut kertoivat nähneensä eksyttäviä unia. Vaikka Suava olikin aivan Klausuuran rajamailla, sielläkin taikuuteen suhtauduttiin varoen. Suurimmaksi osaksi Con Alasin sirkusseurueenkin taikuus oli tietenkin silmänkääntötemppuja ja vanhaa, unohtunutta tietoa, mutta sitten oli sellaistakin, jota ei voinut kokonaan kätkeä.

Cavettan veitset, joiden lumous kuiskaili Vientolle. Clavis, jonka taikuudessa oli kirvelevä arpi. Ja Viento, joka tiesi ihmisten salaisuudet kyselemättä ja uneksi jaettuja unia.

"Ehkä minun pitäisi vain jäädä", Viento sanoi jälleen kerran. Hän kaatoi kahvia Mariposan mukiin ja hymyili alakuloisesti. Keskustelu oli tuttu: he kävivät sen joka kerta sirkuksen valmistautuessa lähtöön. Mariposa avasi jo suunsa vastatakseen, mutta joku muu ehti ensin.

"Sitten pitäisi minun ja Cavetankin", Clavis huomautti. Hänen varjonsa lankesi Mariposan ylle, kun mies kumartui nappaamaan yhden omenista. "Riittääkö teiltä kahvia minullekin?"

"Kenties", Viento näytti ovelalta. "Mitä maksat?"

"Voin opettaa sinut ratkaisemaan toisen asteen yhtälön", Clavis vastasi. Mariposa kohotti kätensä ilmaan protestiksi, mutta Viento nyökkäsi jo ennen kuin tyttö ehti sanoa mitään.

"Se kelpaa hyvin." Vienton tiedonjano oli loputon.

Clavis istui nuotion toiselle puolelle Mariposaa vastapäätä ja hymyili. Hänen hymynsä oli helteestä huolimatta viileä ja hiljainen, mutta vaikka Mariposa oli aluksi hieman pelännytkin sitä, nykyään hän luotti maagiin. Sirkus piti yhtä, ja Cavetta ja Clavis olivat ansainneet paikkansa pian seurueeseen liittymisen jälkeen. Ilman maagia Mariposa olisi palanut pahoin, kun Indigon jääsalva ja aurinkovoide olivat menneet sekaisin eräänä kohtalokkaana iltana.

Clavis murahti tyytyväisenä saatuaan kahvikuppinsa. Aamuisin maagi oli toisinaan äreä, eikä asiaa auttanut se, että hän ei unentokkuraisena tahtonut jaksaa keittää kahviaan itse. Cavetta sen sijaan nousi aina aikaisin eikä suostunut taipumaan siihen, että olisi odotellut oman aamukahvinsa kanssa Claviksen heräämistä, joten maagi päätyi usein etsiskelemään aamiaisseuraa muualta. Tai pikemminkin kahvia - ei Clavista ehkä saattanut kovin seuralliseksi kutsua.

"Onko Con kertonut mitään seuraavasta kohteesta?" Clavis kysyi jutustelusävyyn. Mariposa aisti kuitenkin painon kysymyksen taustalla: aina ennen lähtöä maagi oli hieman tavallista hermostuneempi. Väreitä vedessä, Viento oli kerran sanonut, ja siitä Mariposa oli samaa mieltä. Huoli ei vilahtanutkaan Claviksen kasvoilla, mutta sen kykeni silti tuntemaan, jos oli vähänkään herkkä, ja vuodet Vienton kanssa olivat ehkä tartuttaneet osan hänen tarkkaavaisuudestaan myös Mariposaan.

"Me menemme Syysvuorille ja talvehdimme jossakin rannikon kaupungissa. Keväällä olisi kai tarkoitus purjehtia Taivasmeren yli", Viento vastasi. Hän pureskeli oljenkortta ja yritti näyttää tyyneltä, mutta selvästi poika oli innoissaan. Clavis kohotti aavistuksen toista kulmaansa.

"Vai Taivasmeren yli? Toiselle mantereelle?"

"Con on kiertänyt siellä aiemminkin, vuosia sitten. Minäkin olen sieltä kotoisin, mutta en kyllä muista juuri muuta kuin aavikot ja lasin ja sen, miten kamalaa merimatkustus oli", Viento pudisti päätään. "Ja Cigueña, Golondrina ja Cuervo olivat mukana jo silloin. Siitä on kai kolmetoista vuotta. Olin viiden, kun he purjehtivat Taivasmeren yli ja jäivät Klausuuraan."

"Hmm", Clavis äännähti mietteliäästi, eikä sanonut mitään.

Mariposa tunsi sydämensä hakkaavan hieman nopeammin. Yhtäkkiä hän toivoi, että illan näytös olisi jo ollut ohi ja karavaani pääsisi lähtemään liikkeelle.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2020 09:41:20 kirjoittanut Vehka »
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 1/43
« Vastaus #1 : 23.03.2020 14:27:03 »
Mahtavaa että ryhdyit julkaisemaan tätä, ilahduin kun näin, että tähän on tulossa runsaasti osia! :) Tämä on ensimmäisen osan perusteella tunnelmaltaan ja miljöltään hyvin erilainen kuin Laulu tiirikoista ja lukonkielistä, kun hovijuonittelut ja hovin loisto ovat jääneet kauas taakse, ja tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä Clavis ja Cavetta tällaisessa aivan uudenlaisessa ympäristössä; eritoten kun aiemman tarinan tapahtumat ja vaikutukset ovat kuitenkin yhä läsnä. Sitä odotan myös erityisesti, miten he ovat ja käyttäytyvät nykyisin toistensa seurassa sielunkumppanuuspaljastuksen ja muun jälkeen. Aamuäreä, kahvia tarvitseva Cavis, joka maksaa kahvinsa opettamalla ratkaisemaan toisen asteen yhtälöitä. <3 Moinen tiedonjano kertoo paljon myös Vientosta hahmona, ja hän vaikuttaa minusta hirmu sympaattiselta. Mariposassa tykkäsin paljon yksityiskohdasta, että juuri hän on seurueen tulennielijä. Minusta tässä oli ihanasti juurikin seikkailutarinan aloituksen henkeä, odotuksen tuntua ennen seuraavaa määränpäätä, pinnan alla olevia salaisuuksia ja taikuutta eri muodoissaan: Suurimmaksi osaksi Con Alasin sirkusseurueenkin taikuus oli tietenkin silmänkääntötemppuja ja vanhaa, unohtunutta tietoa, mutta sitten oli sellaistakin, jota ei voinut kokonaan kätkeä. Pannukahvin juominen heinäpellon kupeessa oli myös mielikuvana kivan leppoisa, ja jälleen, hauska kontrasti Tiirikoihin ja lukonkieliin. Kiitos paljon aloituksesta! <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 611
  • Created by fear
    • vlaurelia.blogspot.com
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 1/43
« Vastaus #2 : 23.03.2020 20:51:41 »
Aaaaaaaaa!!!!!!

Tämä on ihan paras!!! En jotenkin yhtään tajunnut että olet kirjoittanut tätä näin paljon, ja että tässä on vielä Clavis ja Cavettakin!!! Sinä osaat kyllä aina yllättää positiivisesti :D

Ensinnäkin rakastan sirkuksia miljöönä, koska niissä on aina potentiaalia vaikka mihin, ja toiseksi, koska se tuntuu tosi osuvalta paikalta Clavikselle ja Cavetalle. Olit hienosti jättänyt tässä auki sen miten he olivat seurueeseen päätyneet ja mikä oli heidän roolinsa tässä porukassa, ja odotan innolla kuulevani vastauksen siihen. Lisäksi mitä enemmän luen näitä sinun maailmaasi sijoittuvia tekstejä, sitä enemmän ihastun sen kompleksisuuteen ja kaikkiin upeisiin kulttuureihin ja paikkoihin joita sen eri puolella sijaitsee! <3

Kolmanneksi oli ihan superia nähdä Clavis ja Cavetta näin uudessa ympäristössä, ihan kuin Okakettu sanoikin. Claviksen kuvailu oli tässä taas kerran tosi upeaa ja hahmouskollista ja teen tähän liittyen pari nostoa, koska nämä olivat vaan niin hienoja:

Lainaus
Clavis istui nuotion toiselle puolelle Mariposaa vastapäätä ja hymyili. Hänen hymynsä oli helteestä huolimatta viileä ja hiljainen.

Mariposa aisti kuitenkin painon kysymyksen taustalla: aina ennen lähtöä maagi oli hieman tavallista hermostuneempi. Väreitä vedessä, Viento oli kerran sanonut.

Lisäksi tuo "voin opettaa sinua ratkaisemaan toisen asteen yhtälön" oli ihanan clavismainen ehdotus :D Tässä tuli muutenkin kiehtovia hahmoja, erityisesti Viento herätti mielenkiintoni, ja lempparilainaukseni hänestä oli tuo (Clavikseen ja Cavettaan liitetty):

Lainaus
Cavettan veitset, joiden lumous kuiskaili Vientolle. Clavis, jonka taikuudessa oli kirvelevä arpi. Ja Viento, joka tiesi ihmisten salaisuudet kyselemättä ja uneksi jaettuja unia.

<3

Hahmojen nimet olivat myös rakkautta, koska kaikki tällainen tematiikka on parasta. Tässä oli ihanan kesäinen ja lämmin tunnelma ja odotan innolla miten Clavis ja Cavetta seurueeseen sopeutuvat ja millaisia uusia sävyjä taikuudesta selviää.

Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssamme!


never regret thy fall, o’ icarus of the fearless flight,
for the greatest tragedy of all is to never feel the burning light.

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 1/43
« Vastaus #3 : 01.04.2020 15:32:15 »
Okakettu: Ihanaa, että tykkäsit aloituksesta! Sitä oli nimittäin tosi hauska kirjoittaa, vaikka tuntuukin, että maailma on niiden päivien jälkeen muuttunut valtavasti. Toivottavasti tämä tarina voisi kuitenkin tarjota sellaista sopivaa eskapismia arjen keskelle, vaikka pöljät Cavetta ja Clavis suunnilleen seuraavat kymmenen lukua torailevatkin.  ::) Kiitos paljon kommentista!

Rosmariini: :D Heh, tätä syntyi tosiaan vahingossa ihan sikana, kun maaliskuu yllätti ja inspiraatio samoin. Tavallaan tosi pöljää, että tämä tarinakokonaisuus oli oikeastaan ensimmäinen Kellopelisydämen maailmasta, joka tuli ihan loppua myöten valmiiksi silleen, ettei kohtauksia varmaan tule mihinkään väliin lisää. :D Katsotaan, miten taikuusjutut tästä lähtevät rullautumaan, ja tässä toisessa luvussa ainakin vastataan jo joihinkin keskeisiin kysymyksiin. Ihanaa, että päädyit lukemaan tätä!

K/H: Äh. Äh. Äh. Editoin tätä useamman tunnin ja koko ajan meinasi vain pää hajota kaikkeen draamaan ja siihen, miten olen tämän luvun kirjoittanut, mutta nyt ei kerta kaikkiaan irtoa parempaa jälkeä. Anteeksi siitä! Toivottavasti jatkon ilmestyminen kuitenkin korvaa vähän. Yritän huomenna päästä taas paremmin kiinni tekstiin, kunhan (toivottavasti) myllerrys elämässä vähän rauhoittuu.

*

II - Cavetta

*

“Inside us there is something that has no name, that something is what we are.”
― José Saramago, Blindness


*

Cavetta heitti veitsen toisensa jälkeen maaliin. Harjoittelu oli käytännössä turhaa, sillä hän tiesi kyllä, että riippumatta kohteesta ne osuisivat kyllä aina tarkalleen sinne, minne hän toivoikin. Kyse olikin enemmän siitä, mihin veisten ei pitänyt osua. Claviksen silmissä oli ollut huolta, kun he olivat keskustelleet Cavetan suunnitelmasta ensimmäisenä yönä paon jälkeen. Sataman nuhjuisimman majatalon ullakkohuoneistossa Cavetta oli suostutellut sielunkumppaniaan - sana tuntui edelleen kovin hämmentävältä - luottamaan siihen, että sirkukseen pakeneminen olisi edes jollakin tavalla rationaalinen ratkaisu.

Veitset olisi voinut heittää mereen. Ne olisi voinut myydä. Ne olisi voinut palauttaa takaisin Duurille ja Avanlealle. Cavetta keksi helpostikin ainakin sata parempaa ratkaisua kuin sirkuksen veitsenheittäjäksi ryhtymisen, ja silti hän oli valinnut juuri sen.

"Miksi?" Clavis oli kysynyt. Sade oli valunut ikkunoita vasten jatkuvana virtana ja saanut Cavettan ajattelemaan sitä väistämättömyyttä, jolla hänen entinen elämänsäkin oli huuhtoutunut pois sillä hetkellä, jona maagi oli valinnut hänet tanssiparikseen.

"Tämä on typerää", Cavetta oli vastannut ja katsonut Claviksen jäärailosilmien sijaan öljylampun lepattavaa liekkiä.

"Cavetta", Clavis oli lausunut nimen järkähtämättömän varmasti ja vaikka Cavetta olikin ollut heistä se, joka oli tahtonut uskoa sielunkumppanuuteen ensin, siitä huolimatta Clavis tuntui hyväksyneen sen helpommin. "Sinun täytyy luottaa minuun. Minä olen sinun. Me -"

"En ole oikein valmis puhumaan tästä", Cavetta oli keskeyttänyt ja puristanut kätensä yhteen estääkseen niitä tärisemästä.

"Mutta veitsistä. Tämä on typerää", hän oli toistanut ja jatkanut sitten epäröiden. "Mutta Kleidaria kertoi, että hänen veljensä on julmempi ja armottomampi, ja sinä sanoit, että maagit metsästäisivät sinua väsymättömästi, eikä minulla ole mitään muuta jolla puolustautua sellaista vastaan. Minulla ei ole suojaavaa taikuutta tai rahaa, ja parhaat ystävänikin olivat ne, joiden vuoksi olen tässä sotkussa. Joten ehkä ymmärrät, että haluan pitää kiinni edes jostakin, jolla puolustautua."

"Ne veitset vievät sinun oman henkesi", Clavis oli pudistanut päätään. "Ja onhan sinulla minut."

"Älä viitsi. En aio - en suostu - olemaan riippuvainen sinusta, olit sitten sielunkumppanini tai et. Ja -"

"Minä olen."

"Mitä?"

"Että olen. Se ei ole mikään olit tai et", Claviksen äänensävy oli ollut hyvin väritön. "Se on kuten on."

"Silti", Cavetta oli pudistanut päätään. "En suostu."

Eivätkä he olleet puhuneet siitä enempää enää sinä iltana, tai sen jälkeen. Cavetta ja Clavis olivat lyöttäytyneet sirkus Caminatan matkaan ja maagi oli maksanut sen johtajalle, Con Alasille, sievoisen summan siitä, että heidät hyväksyttäisiin osaksi joukkoa. Sen jälkeen Clavis oli ottanut hyvin nopeasti paikkansa sirkuksen taloudenhoitajana, joka huolehti välttämättömistä ostoksista, lipputuloista ja palkanmaksusta. Hän oli tarkka ja häkellyttävän hyvä vainuamaan uudet mahdollisuudet, joten pitkään sirkuksen väki oli kai ajatellut, että Claviksen kiertolaisuus johtui rötöksistä, jotka liittyivät tavalla tai toisella rahaan. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt mitään heidän menneisyydestään, ja Cavettaa kaikki pitivät kai entisenä varkaana, jolla oli näppärät sormet ja tarkka sihti. (Se ei olisi voinut olla kauempana totuudesta: Cavetta oli aina ollut kömpelö, eikä hän ilman veitsiään olisi osunut mihinkään.)

Kaksi ensimmäistä viikkoa olivat menneet hyvin. Cavetta oli herännyt aamulla ennen Clavista ja paennut metsään, kaduille, minne tahansa. Hän oli rupatellut uusien matkakumppaneidensa kanssa, auttanut Indigoa keräämään yrttejä tai opettanut Vientolle keittojen maustamista tai Mariposalle ranskanletin tekemistä. Cavetta oli kieltäytynyt esiintymästä vielä vedoten siihen, että tarvitsi aikaa sopeutua sirkuksen arkeen, vaikka todellisuudessa hän pelkäsi - ja syystäkin.

Kaksi viikkoa hän oli melkein kyennyt unohtamaan sen todellisuuden, jossa eli. Vaikka Claviksen katse olikin aina vakava ja tämän olkapäät kireät, maagi ei ollut edes yrittänyt viritellä keskustelua. He nukkuivat samassa vaunussa, mutta olisivat muutoin voineet olla muukalaisia keskenään. Silti Cavetta tunsi jatkuvasti jaetun sielun ja taikuuden ajatustensa laitamilla. Hän kykeni vaistoamaan Claviksen läsnäolon, vaikka olisi ollut useamman kilometrin päässä, ja tiesi vähänkään keskittyessään, millaisella tuulella maagi oli. Ja jos sielunkumppanuus kertoi Cavetalle niin paljon, hän ei tahtonut edes pohtia sitä, miten paljon maagi mahtoi sen kautta tuntea ja tietää. Clavis oli harjaantuneempi taikuudessa kuin hän tulisi koskaan olemaan, ja se ajatus vaivasi Cavettaa enemmän kuin hän tahtoi myöntää.

Kaikkea tätä Cavetta oli vältellyt ja paennut, ja onnistunutkin pakenemaan, aina siihen asti kun Mariposa oli syttynyt tuleen ja taikuus oli muistuttanut olemassaolostaan.
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 2/43
« Vastaus #4 : 01.04.2020 17:38:58 »
Tarinan kirjoittajana näet itse ehkä asian eri tavalla, mutta ainakin minusta lukijana tämä tilanne Cavettan ja Claviksen välillä ei tunnu mitenkään turhalta draamalta - paljon enemmän olisin hämmästynyt siitä, että he ovat heti täysin sulassa sovussa ja sinut esimerkiksi sielunkumppanuuden kanssa. Kaikki tapahtui Klausuurassa kuitenkin niin äkkiarvaamatta ja nopeasti, että kyllähän jonkinlaisen konfliktin odottaakin syntyvän sellaisen jälkeen - varsinkin kun miettii, miten Cavetta ja Clavis toisensa kohtasivat ja näin. Tykkäsin tässä osassa paljon etenkin siitä, millaisen roolin sielunkumppanuus on heidän välillään saanut; että juuri on Clavis se, joka on hyväksynyt asian helpommin ja sanoo  "Minä olen sinun"-kaltaisia repliikkejä (aa all the feels <3), kun taas Cavetta on epävarmempi, mutta kykenee yhtä kaikki tuntemaan jaetun sielun ja Claviksen mielenliikkeet (mikä on erityisen kutkuttavaa kun he ovat muutoin keskenään etäisiä). Sekin on minusta ymmärrettävää, ettei Cavetta tahdo olla riippuvainen vain Claviksesta, varsinkin kun hänen taustaansa miettii. Kaiken tämän valossa odotan mielenkiinnolla Claviksen ajatuksia heidän tilanteestaan.
Lainaus
Sen jälkeen Clavis oli ottanut hyvin nopeasti paikkansa sirkuksen taloudenhoitajana, joka huolehti välttämättömistä ostoksista, lipputuloista ja palkanmaksusta. Hän oli tarkka ja häkellyttävän hyvä vainuamaan uudet mahdollisuudet, joten pitkään sirkuksen väki oli kai ajatellut, että Claviksen kiertolaisuus johtui rötöksistä, jotka liittyivät tavalla tai toisella rahaan. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt mitään heidän menneisyydestään, ja Cavettaa kaikki pitivät kai entisenä varkaana, jolla oli näppärät sormet ja tarkka sihti. (Se ei olisi voinut olla kauempana totuudesta: Cavetta oli aina ollut kömpelö, eikä hän ilman veitsiään olisi osunut mihinkään.)
Heh, Clavis sirkuksen taloudenhoitajana, jota sirkuslaiset ovat epäilleet rahaan liittyvistä rötöksistä, sekä huhujen mukaan entinen varas Cavetta, joka ei kuitenkaan ilman veitsiään osuisi mihinkään. Mahtavaa. :D Ihanaa, että jatkoit tätä, ja paljon tsemppiä editointiin! Kiitos paljon luvusta. <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 2/43
« Vastaus #5 : 03.04.2020 15:49:52 »
Okakettu: Kirjoittaessa minusta oli ihan hauskaa tehdä Claviksesta se tyynempi osapuoli. Ajattelen, että johtuu hänen loogis-rationaalisesta lähestymistavastaan asioihin, kun taas Cavetta on heistä kahdesta enemmän tunteillaan asioita ajatteleva - ja se on hänen vahvuutensa! Varsinkin sitten myöhemmin tarinassa. Clavista ei nyt taas seuraavassa luvussa näy, mutta sitten päästäänkin hänen päänsä sisälle. :) Kiitos kommentista!

K/H: Tämä seuraava luku on myös vähän sellainen, että epäröin pitkään sitä editoidessani. Olisin näin jälkikäteen ajateltuna ehkä halunnut esitellä Conin toisenlaisessa ympäristössä ja kuvata häntä ensin muiden silmin, mutta koska Con on yksi neljästä näkökulmahahmosta - toivottavasti heitä ei ole liikaa! - päädyin sitten kuitenkin siihen, että en viitsinyt alkaa sotkemaan tarinan ajallista rakennetta. Tämä on myös tosi lyhyt, mutta syy on sama: kaikki aiemmatkin esittelyluvut - ja Claviksen tuleva luku - ovat tavallaan yhden kohtauksen mittaisia, ja jokainen on sen mittainen kuin on. Joten pidemmittä puheitta, tässäpä siis sirkuksen johtaja, Con Alas, joka näin korona-aikaan muistuttaa käsienpesun tärkeydestä. ;)

*

III - Con

*

“It is never a river’s fault that one cannot swim.”
― Matshona Dhliwayo

*

Con pesi käsiään joen kylmässä vedessä. Kesäyö oli lämmin ja hiljainen, ja veden solinan lisäksi hän kuuli vain sirkusleiristä kantautuvan djalin soinnut ja Cigueñan käheän laulun. Ilma tuoksui edelleen kypsältä heinältä ja paahdetuilta omenoilta, joille Indigolla oli tapana valella sulaa voita, sokeria ja kanelia. Pian hänkin palaisi sirkusperheensä luo ja nuotion valopiiriin, mutta ensin olisi pestävä kädet. Vielä kerran ja ehkä sitten toisen, ja -

"Tuo ei auta lainkaan", Cuervo totesi. Hän oli ilmestynyt Conin taakse hiljaisena kuin varjo. Miehen ääni oli yhtä pehmeä kuin kesäyö heidän ympärillään.

Con ei vastannut, mutta upotti kuitenkin kätensä veteen. Hänen sormensa olivat jo punaiset hinkkaamisesta, eikä vaaleassa ihossa näkynyt tahran tahraa. Silti Con tunsi edelleen lämpimän veren käsillään, kuuli huudot ja haistoi tahmean, rautaisen hajun.

"Mikset pyydä apua Indigolta?" Cuervo kysyi ja polvistui Conin viereen. Hän tarttui lempeästi parhaan ystävänsä käteen ja veti sen pois virrasta. Con ei vastannut tai katsonut Cuervoon päinkään.

"Jokin yrtti tai lääke voisi auttaa sinua nukkumaan ilman niitä unia, tai ainakin pitämään harhat poissa päiväsaikaan. Ne vaivasivat sinua tänään kesken esityksen, eikö totta?"

Con nielaisi. Cuervon kauniit kasvot olivat kerrankin täynnä huolta, eikä Con pitänyt siitä ilmeestä laisinkaan. Heidän trapetsitaiteilijansa oli seurueen hurmuri, jolla oli täydellisen tumma ääni, viekoitteleva hymy ja sulavat liikkeet, eikä Cuervo luopunut siitä roolista helposti. Viime aikoina hän oli kuitenkin alkanut rypistellä otsaansa tai luoda varjoisia katseita Conin suuntaan myös keskellä leiriä, ja siitä oli tehtävä loppu. Heillä oli kaikilla paikkansa täytettävänä, eikä Con tahtonut vaikuttaa heikolta. Hänen piti suojella Caminataa eikä toisin päin.

"Minä pärjään kyllä", Con vastasi tyynesti ja huuhteli kasvonsa. Hän kohottautui seisomaan ja nyökkäsi kaupungin siluettia kohti kauempana. "On vain aika lähteä. Huhut ovat ehtineet kasvaa liian pitkään."

Cuervo kallisti päätään kuin mietteliäs orava. "Ei tässä ole kyse huhuista. Vielä on aikaa ja ehdimme kyllä pois niiden tieltä. Et vain osaa päästää irti menneestä."

"Minä puhun Indigolle huomenna", Con lupasi.

He tiesivät molemmat, ettei hän pitäisi lupaustaan.
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 3/43
« Vastaus #6 : 03.04.2020 18:00:11 »
Minusta tämä oli todella mielenkiintoinen introluku juuri sen takia, että Con esiteltiin tässä varsin odottamattomalla tavalla ja sellaisessa tilanteessa, joka jäi lukijana mietityttämään kovasti - mistä tuo veri on tullut, mitä ovat Conin unet ja millainen on mennyt, josta hän ei osaa päästää irti? Ainakin minulle seikkailutarinoiden sirkusten johtajista tulee useimmiten mieleen itsevarma ja vahva vaikutelma, joten tämä rikkoi sitä odotusta hyvin. Mukana on myös tiettyä haavoittuvaisuutta, kun Con tekee lupauksia joita ei aio pitää pohtii, että hänen pitäisi olla se, joka suojelee Caminataa eikä toisin päin. Pidin siltä osin paljon myös Cuervosta ja hänen kesäyön pehmeästä äänestään, oi. <3  Indigokin kiinnostaa minua kovin! Kiitos jälleen uudesta osasta, nuo alun paahdetut omenat kuulostivat muuten äärimmäisen herkullisilta. Ja hah, tuo käsienpesun kuvaus oli kyllä erittäin sopiva juuri tähän aikaan. :D

/Piti vielä sanomani, että neljä näkökulmahahmoa ei ole minusta ollenkaan liikaa. Etenkin, kun hän-kertoja kyseessä. :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 611
  • Created by fear
    • vlaurelia.blogspot.com
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 3/43
« Vastaus #7 : 11.04.2020 16:17:49 »
No niin. Pääsiäisen aikaan on nyt mukavasti ehtinyt lueskelemaan, ja nyt viimein ehdin käydä tämänkin läpi!

Tämä kakkososa avasi mukavasti sitä gappia, joka oli tämän ja edellisen tarinasi välissä! Olit hienosti ripotellut informaationmurusia tuonne kerronnan sekaan sen sijaan, että näyttäisit esim. flashbackina nämä hetket, joka toimi hyvin ja ylläpiti jännitystä ja tarinan nykyhetken tilaa. Oli kyllä hauskaa ja erikoista, että Cavetta nimenomaan valitsi sirkuksen pakopaikaksi - ehkä siksi, että siellä kaikki ovat vähän kummajaisia, eikä hänen kaltaisiaan siellä katsottaisiin kieroon. Mutta silti tuo veisten mukana pitäminen on jännä ratkaisu häneltä. Niiden pitäminen toimii hienosti symbolisena keinona siitä, ettei Cavetta ole ihan valmis vieläkään päästämään vanhasta elämästään irti, vaikka hän uskotteleekin itselleen, että säilyttää niitä itsepuolustuksen vuoksi. Tähän liittyen minua kiinnostaa kovasti, miten Cavetan menneisyys ottaa hänet kiinni, jota se varmasti  tulee jossain vaiheessa tekemään. Odottelen erityisesti, päästäänkö Kleidarian veljeä näkemään, tai miten Clavis joutuu mahdollisesti tilille teoistaan!

Clavikselle tuo rahanlaskijan rooli sopii kuin nenä päähän, looginen kaveri kun on. Cavetta taas vaikuttaa olevan vähän jokapaikanhöylä, ja kun Claviksella tuo tietty juurtuneisuus ja yhden asian tekeminen helpottaa häntä, Cavetalla tilanne on aika lailla päinvastoin. Tavalla tai toisella he ovat tosi erilaisia Claviksen kanssa ja tulevaisuudessa tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, miten heidän luonteensa kohtaavat ja kuinka he oppivat käsittelemään sielunkumppanuuden mukanaan tuomaa taakkaa.

Luvun loppu oli myös mielenkiintoinen ja kunnon cliffhanger, aijai!

Conin näkökulma taas alkoi todella jännästi! Alkuun tätä luettaessa olin vähän hämilläni siitä, mistä tuo veri on tullut ja mitä Conin harhat oikein ovat. Tuo pakonomainen käsien pesu toi minulle ihan mieleen Neviksen, voih :"D Hänen näkökulmahahmoksi ottaminen tuo hyvää vaihtelua ja tasapainottaa varmasti Claviksen ja Cavetan tarinaan, ja tämän perusteella ainakin odotan mielenkiinnolla, millainen henkilö hänestä kuoriutuu.

P.s "kallisti päätään kuin mietteliäs orava" oli tosi söpö kielikuva. : D

Ei mulla muuta, kiitos näistä ja jatkoa odotellessa!


never regret thy fall, o’ icarus of the fearless flight,
for the greatest tragedy of all is to never feel the burning light.

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 3/43
« Vastaus #8 : 13.04.2020 10:12:33 »
Okakettu: Indigo esitellään kunnolla tässä osassa, joten kivaa, että hän kiinnostaa. :D Con on kyllä hahmona aika moniulotteinen, joten hänestä oli myös aika virkistävää kirjoittaa. Kiitos paljon kommentista taas kerran!

Rosmariini: Onneksi Neviksellä ja Conilla on sentään vähän erilaiset syyt pestä käsiään. :D Ja myös muutenkin käsitellä ongelmiaan, vaikkakaan en tiedä, että kummalla on suoranaisesti parempi - molemmat taitavat olla siinä vähän huonoja. :P Kleidarian veli tulee kyllä vierailemaan tarinassa myöhemmin, vaikka se onkin vain yksi kolmesta "pääjuonesta". (Tämä on kyllä rakenteellisesti aika polveileva tarina, niin että en ihan tiedä, että mitkä ovat sivujuonteita ja mitkä pääjuonia. :D) Tuo flashbackittomuus on myös ollut ihan mielenkiintoinen kerrontatapa kirjoittaa, mutta olen ajatellut, että toisaalta se antaa lukijalle enemmän tilaa täyttää noita aukkoja. Yleensä käytän flashbackeja, mutta viime aikoina olen koettanut vähentää sitä. Se on tosin ollut paljolti tiedostamaton päätös... Kiitos paljon kommentista!

K/H: Kylläpä tässä kesti. En ole taas saanut oikein mitään aikaiseksi, kun uudet työt veivät niin ison osan energiasta, mutta sainpahan viimein seuraavan luvun editoiduksi ja huomisellekin vielä yhden. Joten jee, tarina edistyy!

*

IV - Clavis

*

Muisti on suuri petturi.
- Anaïs Nin

*

Clavis istui sirkuksen lähtöaamuna vankkureidensa portailla ja ajatteli. Se ei sujunut nykyään yhtä kivuttomasti kuin ennen, koska Cavettan turhautuminen ja hermostuneisuus tihkuivat jatkuvasti maagin mielen suojakerrosten läpi, ja vaikka hän olikin viimeisten viikkojen aikana kehittynyt paremmaksi sulkemaan ne ulkopuolelle, se ei vieläkään onnistunut täysin. Eikä tulisi koskaan onnistumaankaan: sielunkumppanuus oli niin vahvaa taikuutta, että taikuudeltaan puoliksi rampautuneen maagin oli mahdoton taistella sitä vastaan.

Claviksen suupielet vääntyivät katkeraan hymyyn. Sanoipa hän Cavettalle mitä tahansa, hänen taikuutensa ei koskaan palaisi täysin ennalleen. Maaginvalan särkeminen oli viiltänyt haavan, joka ulottui syvälle, ja vaikka se olikin umpeutunut Cavettan koskettaessa häntä, arki oli kirvelevä ja rosoinen. Sen läpi Claviksen taikuus ei virrannut yhtä vapaasti, vaan takelteli ja pirstoutui. Ei silti: hänen olisi pitänyt olla kiitollinen. Ilman Cavettaa Clavis olisi edelleen sidottu hovin toiveisiin ja oikkuihin, tai sitten hänen taikuutensa olisi tuomittu tihkumaan vuosien saatossa hiljalleen pois ja jättämään maagista jäljelle vain tyhjän, elottoman kuoren. Molemmat vaihtoehdot olivat todennäköisesti nykytilannetta parempia, ja ehkä hän ennen pitkää tottuisi myös uuteen, rampaan taikuuteensa. Hänen olisi pakko.

Aivan kuten hänen olisi pakko puhua asiasta Cavettan kanssa ennemmin tai myöhemmin. Sielusidos oli tullut jäädäkseen, ja jaettujen tunteiden lisäksi se tarkoitti monia muitakin asioita. Toisinaan jaettuja unia, jaettua kipua, jaettua elämää - ja ennen kaikkea jaettua taikuutta. Clavis oli ajatellut, että kykenisi pysyttelemään erossa Cavettan taikuudesta, mutta siitä ei ollut lopulta tullut mitään. Kun Mariposa oli kirkaissut ja liekit olivat tarttuneet hänen hiuksiinsa ja esiintymisasuunsa, Clavis oli turvautunut Cavettan taikuuteen vaistonvaraisesti omansa sijaan, sillä se vastasi paljon helpommin ja oli vähemmän arvaamatonta. Hän oli kutsunut sen avukseen ja kietonut Mariposan lempeään, viileään lumoukseen kuin vilttiin ja antanut taikuuden tukahduttaa liekit. Con oli keskeyttänyt esityksen välittömästi ja sillä kertaa he olivat selvinneet pelkällä säikähdyksellä ja pakenemalla pikkukylästä heti esitystä seuraavana aamuna. Indigo oli hieronut Mariposan palovammoihin parannussalvoja ja kantanut syyllisyyden taakkaa mukanaan siitä lähtien, mutta Mariposa oli tapansa mukaisesti antanut heti anteeksi. Sirkusperheessä ei ollut sijaa kaunoille tai katkeruudelle, ja vaikka Mariposa olikin menettänyt puolet hiuksistaan, Cavetta oli auttanut häntä letittämään sekaan kauniita, kirkkaanvärisiä nauhoja, jotka hehkuivat oranssin ja punaisen eri sävyissä. Loppujen lopuksi tulennielijästä oli tullut entistä vaikuttavampi ilmestys, ja pian sirkus oli palannut takaisin tuttuun, turvalliseen rytmiinsä.

"Clavis", Indigon karhea ääni herätti Claviksen mietteistään. Maagi kohotti katseensa pikkuruiseen naiseen edessään ja hymyili tälle parhaansa mukaan. Indigo oli nimensä mukaisesti pukeutunut kokonaan tummansiniseen aina sandaaleja ja valkoisia hiuksia sitovaa hiusnauhaa myöten. Vanhus oli ruskettunut ja niin kurttuinen, että jos Clavis ei olisi nähnyt häntä kiipeilemässä ketterästi puihin tai auttamassa sirkusta pakkaamaan tai purkamaan tavaroita, hän olisi ajatellut, että pelkkä tuulenpuuska kaataisi Indigon nurin. Mutta iästään huolimatta heidän parantajansa oli vetreä ja täynnä kiihkeää elämänjanoa, jota ei voinut olla ihailematta.

"Huomenta", Clavis vastasi. Indigo istahti hänen viereensä ja katseli vastakkaisten vankkureiden portailla istuvia Vientoa ja Mariposaa, jotka olivat syventyneet lukemaan kirjaa yhdessä. Parantajan ilme oli poikkeuksellisen vakava.

"Millaiset sinun taikuutesi rajat ovat?" Indigo meni suoraan asiaan. Clavis kohotti kulmaansa.

"Tuo on aika henkilökohtainen kysymys."

"Ehkä. Mutta tarvitsen siihen vastauksen."

"Miksi?"

Indigo epäröi ja naksautteli sormiensa niveliä. Helteestä huolimatta hänen otsallaan ei ollut hikipisaraakaan. "Tarvitsen apuasi, mutta jos et kykene siihen, mitä kaipaan, on parempi olla edes puhumatta aiheesta."

"Kysymys on hyvin vaikea. Taikuuden rajat venyvät ja kurkottelevat sinne tänne, mutta riippuu paljon sen käyttäjästä, mitä -"

"Kyse on minun mielestäni", Indigo keskeytti kärsimättömänä. "Muistista. Vuodet ovat viimein saaneet minut kiinni ja unohtelen asioita. Se käy vain pahemmaksi ja pahemmaksi."

Clavis huokaisi. "Siinä en todennäköisesti osaa auttaa", hän myönsi suoraan. "Mieli on monimutkainen ja sen peukaloiminen taikuudella on aina vaarallista. Sitten kun sen taikuus alkaa vanhemmiten säröillä, muistot ja tieto tihkuvat hiljalleen pois, ja sitä vastaan on hyvin vaikea kamppailla. Enkä minä ole koskaan ollut erityisen hyvä sellaisessa taikuudessa. Sinna - yksi muista hovimaageista - olisi ehkä osannutkin, mutta minusta tuskin on sellaiseen."

Indigon olkapäät lysähtivät. "Osasin odottaa tuollaista vastausta, mutta ajattelin, että parempi kuitenkin kysyä."

Clavis nyökkäsi. Hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut, joten puhumisen sijaan maagi tyytyi taputtamaan kömpelösti Indigon olkapäätä. Vanhus suoristautui ja loi pohtivan katseen Clavikseen.

"No. Miten se sinun puolisosi?"

"Cavettako?" Clavis hymähti ja ajatteli heidän nykyistä suhdettaan ja sen sudenkuoppia. "Mitä hänestä?"

"Kuinka älykäs hän on?"

Clavis pohti hetken. Hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut oikeastaan koskaan pohtinut asiaa. Cavetta vain... oli mitä oli. Mutta Cavetta osasi kysyä kysymyksiä, eikä hän ollut antanut ajaa itseään nurkkaan myöskään tanssiaisissa, vaikka heidän tilanteensa oli vaikuttanut kaikin tavoin toivottomalta.

"Tarpeeksi", Clavis vastasi. "Hänestä on ihan tarpeeksi vastusta minulle, enkä pidä itseäni tyhmänä."

Indigo nyökkäsi tyytyväisesti. "Hyvä. Sitten hän saa kelvata."

"Mihin?"

"Olemaan minun muistini. Vanhat taidot ja tiedot on siirrettävä seuraavalle sukupolvelle, ja Cavetta on ainakin kiinnostunut yrteistä, eikä valita, vaikka joutuisi ahkeroimaan aamusta iltaan. Hän kelpaa siihen paremmin kuin hyvin."

"Kannattaa kuitenkin kysyä häneltä ensin", Clavis varoitti. "Cavetta ei pidä siitä, että asioita päätetään hänen puolestaan."

Indigo hymyili leveästi. "Sekin on hyvä. Parantajan on osattava sanoa ei silloin kun sopivaa rohtoa ei ole tai se olisi enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Mistä löydän hänet?"

Clavis huokaisi ja kohautti olkiaan. "Ei harmainta aavistustakaan."

Indigo pudisti päätään. "Teidän pitäisi sopia riitanne. Ei ole hyväksi murjottaa viikosta toiseen."

"Sano se hänelle", Clavis mutisi.

"Sano itse", Indigo vastasi. "Sinä välttelet häntä ihan yhtä lailla. Voisit etsiä Cavettan ja puhua suusi puhtaaksi, mutta sen sijaan kyhjötät täällä kaiket päivät. Te ette kumpikaan ole valmiita ottamaan ensimmäistä askelta."

Clavis ei vastannut, koska tiesi Indigon puhuvan totta. Sen sijaan hän tuijotti synkkänä hiipuvaa nuotiota. Indigo nousi ja nuuhki ilmaa.

"Ukkosmyrsky on tulossa, joten lähtömme viivästyy ainakin iltapäivään. Sinuna etsisin hänet ennen sitä. Teillä on hyvin aikaa keskustella vankkureissanne sillä aikaa, kun myrsky riehuu, eikä kumpikaan pääse ulos."
« Viimeksi muokattu: 13.04.2020 14:10:16 kirjoittanut Vehka »
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 4/43
« Vastaus #9 : 13.04.2020 19:39:49 »
Aa, Indigo on ihana - käytännöllinen ja määrätietoinen ongelmanratkaisija, joka ei jää surkuttelemaan (ainakaan Clavikselle) kohtaloaan, vaan keksii välittömästi vaihtoehtoisen ratkaisun, kun taikuudesta ei ole apua hänen muistinsa suhteen. Toisaalta tuo hänen tuntemansa syyllisyys Mariposasta toi kuitenkin esiin myös haavoittuvaisempaa puolta hänestä. Tykkään myös siitä miten hän näyttää toimivan järjenäänenä Calviksen ja Cavettan monimutkaisten välien tapauksessa, nämä tuntuvat selvästi sellaista tarvitsevan tässä vaiheessa. :D Ymmärrettävää se on kyllä edelleen; etenkin luvun alkupuolen kuvausta siitä, miten Clavis nykyisin kokee taikuutensa ("Sen läpi Claviksen taikuus ei virrannut yhtä vapaasti, vaan takelteli ja pirstoutui") oli surullista lukea. "Rampa taikuus" oli ilmaisuna myös todella kuvaava, en muista tuliko se esille jo ensimmäisessä osassa, mutta nyt pysähdyin siihen. Tässä luvussa tuli jälleen kiinnostavasti esiin Cavettan ja Claviksen sielusidoksen ilmentyminen, etenkin jaetun taikuuden osalta - jäin pohtimaan, että mitenhän taikuuteen tottumattomampi Cavetta on sen kokenut, varsinkin kun hänen näkökulmaluvunsa lopussa korostettiin tuon tapahtuman merkitystä myös. Mariposa-muistelussa pidin paljon myös tästä:
Lainaus
Cavetta oli auttanut häntä letittämään sekaan kauniita, kirkkaanvärisiä nauhoja, jotka hehkuivat oranssin ja punaisen eri sävyissä.
♥ Sinänsä ehkä pieni ele, mutta kuitenkin tärkeä ja täynnä myötätuntoa!

Indigon loppulausahdus pitää luonnollisesti myös lainata:
Lainaus
"Ukkosmyrsky on tulossa, joten lähtömme viivästyy ainakin iltapäivään. Sinuna etsisin hänet ennen sitä. Teillä on hyvin aikaa keskustella vankkureissanne sillä aikaa, kun myrsky riehuu, eikä kumpikaan pääse ulos."
Heh, ulkona riehuva myrsky ja vankkurit joista ei pääse tilannetta pakoon, todellakin oiva hetki (parisuhde)keskustelulle. :D Oli mukavaa saada taas jatkoa, ja hienoa jos huomennakin ilmestyy uusi osa! Kiitos paljon. ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 4/43
« Vastaus #10 : 26.04.2020 11:50:01 »
Okakettu: Pyhpah, ei näemmä ilmestynyt sittenkään. Ajattelin, että säästän tämän myöhemmäksi ja koetan päästä edes osa per viikko -julkaisutahtiin, mutta ei sekään näemmä sitten onnistunut, kun unohdin koko asian. No, toivon, että saisin tänään editoitua useammankin osan. Minäkin pidän paljon Indigosta, joskin häntä kirjoittaessani huomasin, että olen kirjoittanut tosi vähän vanhemmista naishahmoista. (Tiima taitaa olla Indigon lisäksi harvoja sellaisia.) No, hyvä, että tulee siinäkin suhteessa rikottua aiempia kaavoja. :) Hienoa myös, että Claviksen taikuuden kuvailu onnistui, koska siihen olen kyllä koettanut panostaakin. Kiitos taas kerran kommentista!

K/H: Nyt päästään taas etenemään juonessakin, ainakin vähän. Rakenteellisesti tämä on taas lyhyempi väliluku ja seuraava sitten pitkä kuin nälkävuosi - siis minun mittapuullani. :D


*

V - Mariposa

Ukkosmyrsky piiskasi vankkureiden seiniä ja ujelsi sirkusleirin läpi. Mariposa istui sängyllään kirjoittamassa. Hän oli edelleen hidas, vaikka Indigo ja sittemmin Clavis olivatkin tehneet parhaansa auttaakseen. Jostakin syystä kirjaimet eivät vain tahtoneet totella. Hän sekoitti ne keskenään lukiessaan ja oli kömpelö kaaria ja väkäsiä piirtäessään.

Siitä huolimatta Mariposa yritti sinnikkäästi kirjoittaa lauseen tai pari päiväkirjaansa joka ilta. Hän oli saanut muistikirjan lahjaksi Indigolta muutama kuukausi sitten. Se oli kaunis nahkakantinen kirja, jonka sivut olivat hienoa paperia Kesäsaarilta asti. Punaisiin kansiin oli painettu metallileimasimella tyyliteltyjä ruusuja, ja vaikka Mariposa olikin salaa sitä mieltä, että kirja oli vähän turhan hempeä, hän varjeli sitä silti aarteenaan. Clavis oli kertonut tarinan siitä, miten kerran kirjoitettu historia oli pelastanut kokonaisen kuningaskunnan, ja se oli saanut Mariposankin ajattelemaan sanoista ja kirjoista uudella tavalla. Niissäkin piili omanlaistaan taikuuttaan, jonka avulla ihmiset saattoivat puhua toisilleen satojen vuosien ja kilometrienkin yli.

Oveen koputettiin ja sitten se jo aukesikin, vaikkei Mariposa ehtinyt edes vastata. Viento oli litimärkä ja hänen hiuksistaan tippui vettä lattian räsymatolle. Mariposa pudisti päätään.

"Olisit voinut odottaa, että myrsky loppuu", hän torui. Viento tuhahti.

"Olin tekemässä ostoksia Cigueñan kanssa kun sade alkoi. Juoksimme koko matkan kaupungista tänne asti."

Vienton äänensävyssä oli jotakin varjoisaa, joten Mariposa laski kirjan kädestään ja katsoi ystäväänsä mietteliäänä. Pojan ryhti oli aavistuksen lysyssä ja hermostuneisuus tuntui suorastaan aaltoilevan ilmassa heidän välillään.

"Jokin on vialla."

"Kaupungissa on varjoja", Viento aloitti. Hän silmäili epäröiden vuodetta. Mariposa huokaisi ja taputti vilttiä vieressään.

"Kyllä se kuivuu taas. Kerro niistä varjoista."

"Myyjät kyselevät lähdöstä. Sanojen takana on jotakin - joku toinen. Joku haluaa sirkuksesta jotakin."

Mariposa ei kysynyt mitään, odotti vain. Hän oli jo tottunut siihen, että Vienton oli vaikea pukea aavistuksiaan sanoiksi. Tyttö kaivoi matka-arkustaan pyyhkeen ja ojensi sen Vientolle, joka väläytti vastineeksi kiitollisen hymyn ja ryhtyi kuivaamaan hiuksiaan.

"Kysymyksiä on paljon, verkoksi asti. Päiviä vanhoja, joten se joku on odottanut jo jonkin aikaa. En tiedä mitä, mutta -" Viento puri huultaan. Sade helisi ikkunoihin. Mariposa ei pitänyt ilmeestä pojan kasvoilla. Se oli liian painava ja huolestunut, melkein pelokas.

"Tarvitset teetä."

"Ei. Ei ole aikaa", Viento pudisti päätään. "Minä olen varma, että - tai ainakin luulen niin. Niissä varjoissa on samaa kuin Claviksessa, ja -"

"Ai että Clavis olisi kysellyt sirkuksesta? Eihän siinä ole mitään järkeä! Hän on täällä. Kaikki luottavat häneen jo, ja jos hän haluaisi kysellä, niin hän voisi kysyä meiltä itseltämme."

"Ei!" Viento vastasi painokkaasti. "En minä sitä tarkoittanut. Sanoin, että samaa kuin Claviksessa. Samanlaista taikuutta. Ja sitten ei kuitenkaan."

"Toinen maagi?" Mariposa värähti. Viento nyökkäsi.

"Pehmeämpää taikuutta, mutta myös tummempaa. Sellaista, johon tekisi mieli upota. En pidä siitä."

"Meidän pitää etsiä Con", Mariposa nousi seisomaan. Viento pudisti taas päätään.

"Ei. Tässä on kyse taikuudesta."

"Clavis sitten."

"Niin. Ja on vielä muutakin."

Mariposa odotti taas. Viento naputteli hermostuneena sängynpäätyä.

"Minä luulen - luulen, että se toinen maagi tunsi minun taikuuteni. En tiedä miten tarkasti, mutta se... meidän taikuutemme oli kovin samanlaista. Ne kehräsivät toisilleen. Mutta se ei ollut kovin ystävällistä, ei oikeastaan, ehkä enemmän murinaa, ja -"

"Puhutaan siitä myöhemmin", Mariposa tarttui Vienton käteen. Ukkonen jyrähti ulkona. "Meidän täytyy etsiä Clavis. Nyt."

Viento nyökkäsi ja levitti pyyhkeen kuivumaan vankkureiden katonrajassa kulkevalle narulle ja hymyili Mariposalle tilanteen vakavuudesta huolimatta.

"Siitä ei ollut kovin paljon apua."

Mariposa hymähti ja pudisti päätään. He säntäsivät ulos sateeseen.
« Viimeksi muokattu: 26.04.2020 11:52:00 kirjoittanut Vehka »
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 5/43
« Vastaus #11 : 27.04.2020 18:49:54 »
Ei haittaa mitään, ilahduttavaa oli saada jälleen jatkoa. :) Tuo alun kuvaus Mariposan hiukan vaivalloisesta päiväkirjan kirjoittamisesta oli hirmuisen sympaattinen, samoin kuin yksityiskohtana Kesäsaarten hienopaperinen päiväkirja, jota hän kaikesta huolimatta pitää aarteenaan. Todella viehättävä lisä häneen hahmona, ja tykkäsin näin yllättäen myös tuosta ajatuksesta, että sanoihin ja kirjoihin liittyy oma taikuutensa - varsinkin kun Mariposa oli alkanut ajatella asiaa juuri Claviksen kertoman tarinan kautta. Mariposasta ja Vientosta on myös tosi hauska lukea yhdessä, heillä vaikuttaa olevan ihanan mutkattomat ja läheiset välit ("Kyllä se kuivuu taas" ja näin), vaikka tässä keskustelun sävy vakavampi olikin. Ovatkohan nuo Vienton huomaamat taikuudenkäyttäjät Klausuurasta vai jostain muualta, hmm hmm. Taikuuden kuvaus oli jälleen tosi hienoa, pehmeämpää ja tummempaa taikuutta, johon tekee mieli upota ja ne kehräsivät toisilleen. Mielenkiintoista myös ylipäätään, että Viento sanallistaa taikuuden juuri noin, murinan ja vastaavan kaltaisten kuvausten kautta. Kiitos paljon uudesta osasta! ♥ Nälkävuoden pituista lukua innolla odotellessa, varsinkin kun tämä jäi tällaiseen kohtaan. :D

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 5/43
« Vastaus #12 : 23.06.2020 13:19:13 »
Okakettu: Kiitos taas kerran kommentista! Tämä seuraava luku on oikeasti sitten pitkä kuin nälkävuosi, eikä edellisen luvun tapahtumiin juurikaan viitata, mutta hei - ainakin jotkin asiat etenevät. Ehkä. Vähän. En tiedä. :D


K/H: NO NYT. Tässä luvussa on 2300 sanaa ja risat, joten kerrankin se ei ole ainakaan liian lyhyt. :D En ole varma, että onko tämä jopa liian pitkä. Se on editoitu lounastauolla, joten laatu ei ole ehkä maailman parasta, plus että olen kyllä maailman huonoin kirjoittamaan mitään suutelukohtauksia ja sitä paitsi tuntuu, että tämä on jotain randomia jankkausta ja no joo no. Olkoon. On kivaa saada jotain julkaistuksi pitkästä aikaa.

*

VI - Cavetta

Ukkonen jyrähti ensimmäisen kerran, kun Cavetta kiipesi sisään vankkureihin. Ilma oli hiostava ja taivas niin mustanpuhuva, että Cavettaa puistatti. Karavaani oli leiriytynyt pellon laitaan, ja vaikka metsä olikin lähellä, pahimmassa tapauksessa salamat osuisivat johonkin heidän vankkureistaan. Edeltävät päivät olivat olleet niin kuivia, että tuli varmasti leviäisi nopeasti, jos niin kävisi.

"Minä pystyn kyllä ohjaamaan salamoita toisaalle", Clavis huomautti. Cavetta säpsähti. Hän oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut kiinnittänyt huomiota vuoteellaan istuvaan maagiin. Vaikka tietenkin tämä oli heidän vaunussaan - minnepä muuallekaan Clavis olisi vetäytynyt suojaan myrskyltä? He olivat vain vältelleet toisiaan niin pitkään, että Cavetta ei ollut oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. (Tai pikemminkin: hän oli niin tottunut heidän piiritanssiinsa ja siihen, että Claviskin pysytteli päivät poissa vaunusta, ettei ajatus heidän kohtaamisestaan tällä tavoin ollut edes käynyt hänen mielessään.)

"Miten?" Cavetta kysyi puolittain vastentahtoisesti. Taikuus oli yksi niistä aiheista, joista hän ei halunnut puhua, mutta uteliaisuus voitti.

"Luomalla taikuudesta ukkosenjohdattimen", Clavis vastasi. "Se on hyvin yksinkertaista. Pitää vain ankkuroida jonkin verran taikuutta tiheästi hieman kauemmas leiristä - mieluiten tuonne puolen kilometrin päähän, kallioille, koska siellä on mahdollisimman vähän palavia asioita - ja vetää salamat siihen pisteeseen muiden korkeiden huippujen sijaan. Pelkkää fysiikkaa."

"Kuulostaa yllättävän loogiselta", Cavetta vastasi. Sade ropisi vankkureiden kirkkaasti maalattuihin puuseiniin ja Cavetta kaipasi jotakin tekemistä käsilleen, joten hän käveli heidän pienen kaasulietensä ääreen ja alkoi lämmittää vettä yrttiteetä varten. Tahtoipa tai ei, hän tunsi Claviksen katseen selässään.

"Meidän pitäisi puhua", Clavis sanoi.

"En ole valmis", Cavetta vastasi ja pudisti päätään. Hän keräsi mintun ja mustaherukan lehtiä ja pudotti ne veteen.

Clavis huokaisi. "Et sinä ole ikinä. Sinua pelottaa, ja minä ymmärrän sen kyllä. Mutta olemme jumissa toistemme kanssa, etkä voi paeta minua loputtomiin."

"Voin ainakin yrittää", Cavetta hymähti.

"Mitä ilmeisemmin."

Cavetta kääntyi ja katsoi viimein Clavista suoraan silmiin. Pakkasenharmaat railot tämän pupilleissa saivat Cavetan edelleenkin värähtämään, vaikka hän oli nähnyt Claviksen silmät nyt lukemattomia kertoja. Talvi niissä muistutti Cavettaa aina siitä heikosta jäästä, jolla hän tunsi kävelevänsä: asioista, joista oli parempi olla puhumatta, jottei uppoaisi.

"Mistä sinä haluat puhua?" Cavetta kysyi lopulta.

"Meidän pitäisi ehkä aloittaa taikuudesta", Clavis vastasi epäröiden. "Vaikka se onkin varmaan viimeinen asia, josta haluaisit puhua. Mutta -"

"Entä jokin helpompi aihe? Lempivärisi? Sirkuksen taloustilanne? Vanhat sananlaskut - niitähän sinä osaat", Cavetta vastasi.

"Sininen. Melkoisen vakaa. Käyttämätön lukko ruostuu ennen pitkää puhki."

"Mmh?"

"Jos emme edes yritä puhua, ennen pitkää se käy yhä vaikeammaksi ja ovi aukeaa vain väkivalloin", Clavis vastasi.

"Hyvä on", Cavetta huokaisi ja istui alas. Mintun ja mustaherukan tuoksu rauhoitti häntä hieman. "Kerro minulle."

"Minun taikuuteni ei toimi kuten ennen", Clavis meni suoraan asiaan. "Se on arpeutunut. Valan rikkominen viilsi syvälle ja haava ei parantunut siististi, eikä se todennäköisesti tule koskaan parantumaankaan. Jos toinen, minua paljon taitavampi maagi yrittäisi, niin ehkä sitten - mutta kuten tiedät, muut Klausuuran maagit eivät suhtaudu minuun kovin lämpimästi juuri nyt."

"Miten pahasti?"

"En osaa sanoa", Clavis kohautti olkiaan. "Olen vältellyt taikuuden käyttämistä parhaani mukaan. Se on ehkä pelkurimaista, mutta en oikeastaan haluaisi tietää. Tiedän, että ennen pitkää minun on pakko, mutta se tekee kipeää. Olen - olin aiemmin aika taitava. Mahdollisesti jopa voimakkain hovimaageista."

Claviksen äänessä ei ollut ylpeyttä - hän vain totesi asian. Cavetta ajatteli Claviksen tanssiaisissa esiin kutsumaa talviyön hiljaisuutta ja tämän lumisateeksi rauhoittamaa rajamyrskyä. Hänen tanssiaisleninkinsä monimutkaista lumousta, jonka maagi oli purkanut pienellä kädenliikkeellä. Sidosta, joka oli pitänyt Kleidarian elossa vuosikausia kuolettavasta sairaudesta huolimatta.

"Voinko auttaa jotenkin?" sanat lipsahtivat Cavettan kieleltä kuin itsestään. Hän oli ajatellut, että pysyttelisi mahdollisimman kaukana taikuudesta, mutta Claviksen kipu tihkui liian vahvana sidoksen läpi, eikä Cavetta voinut jättää sitä huomiotta.

"Se onkin hyvin raskas kysymys", Clavis puri huultaan. "Ja monisyinen. En haluaisi vastata siihen lainkaan, mutta minun on varmaankin pakko."

Cavetta kaatoi yrttiteetä kahteen mukiin ja ojensi toisen Clavikselle. Tämä nyökkäsi kiitokseksi.

"Silloin kun Mariposa syttyi tuleen, minä lainasin sinun taikuuttasi", Clavis lausui sanat niin hiljaa, että Cavettan piti pinnistellä ne kuullakseen. Hän rypisti otsaansa.

"Miten?"

"Se tihkuu läpi, aivan kuten tunteesikin. Ja se on hyvin uteliasta, aivan kuten sinä itsekin", Claviksen äänessä oli huvittuneisuutta. "Suorastaan haluaa koetella rajojaan. Jatkuvasti nykimässä ja maanittelemassa. Samaan aikaan kun sinä yrität pysytellä etäällä ja vältellä minua, taikuutesi nojautuu lähemmäksi. Sitä on hyvin vaikea jättää huomiotta, varsinkin nyt, kun omani on - no, mitä on."

"Miten se voi? En minä ole maagi."

"Kerroin jo aiemmin, silloin tanssiaisissa, että kaikilla meistä on taikuutta. Sinun taikuudellasi ei vain ole samanlaista kanavaa kuin maageilla, ja siksi se on luonnostaan mykkää. Mutta nyt kun meidän taikuutemme ovat kietoutuneet toisiinsa, se etsii luonnostaan uusia polkuja ja haluaa vapaaksi. Se on herännyt eri tavalla, koska nyt sinäkin olet osittain maagi. Tai et varsinaisesti, mutta -"

"Voisinko minä oppia taikomaan?" Cavetta kysyi. Joskus, aiemmassa elämässä, ajatus olisi saanut hänet innostuksesta suunniltaan. Nyt se lähinnä puistatti.

"Ehkä", Clavis vastasi hitaasti. "Mutta todennäköisesti vain hyvin kömpelösti. Sinulla ei ole siihen luontaista taipumusta, ja olet jo yli kolmenkymmenen. Taikuuden ohjaaminen on vaikeaa ja harjoittelu vie vuosia. Ja sitten on kaikki teoria, eleet ja rajoitukset ja muu. Jos haluat, voimme yrittää. Mutta -"

"En halua", Cavetta puuskahti. "En halua sellaista lahjaa. Siinä on liikaa vaaroja ja varjoja."

"Ehkä kuitenkin jotain", Clavis naputti leukaansa miettiessään. "Yksinkertaisia loitsuja. Valoa, lämpöä, hiljaisuutta. Jokapäiväistä taikuutta. Se auttaisi sinua ymmärtämään paremmin."

"En minä -" Cavetta aloitti ja keskeytti sitten. Hän olisi halunnut väittää, ettei halunnut ymmärtää, mutta se olisi ollut vale. Kaiken kaaoksen ja epävarmuuden keskellä juuri ymmärtäminen oli sitä, mitä Cavetta todella kaipasi. Vastausten etsiminen ja löytäminen oli aina ohjannut häntä, ja ehkä niiden avulla hän saisi edes jonkinlaisen otteen heidän tilanteestaan.

"Voimme palata siihen myöhemmin", Clavis sanoi lempeästi. "Ei meidän tarvitse aloittaa heti. Mutta sidoksesta meidän täytyy vielä puhua. Kuten sanoin, sinun taikuutesi -"

"Väheneekö se?" Cavetta keskeytti.

"Mikä?" Clavis kurtisti kulmiaan.

"Minun taikuuteni. Jos käytät sitä."

"Ei tietenkään", Clavis kuulosti kauhistuneelta. "Jos - jos niin olisi, silloinhan minä kuluttaisin sinun elämääsi sitä lainatessani. Veisin paloja sielustasi."

Sinähän viet jo nyt, Cavetta ajatteli, mutta työnsi sitten ajatuksen pois mielestään. Clavis jatkoi:

"Taikuus on elävää ja kasvavaa. Se versoo läpi elämän, toisinaan kukoistaen ja toisinaan hiipuen, mutta se elää yhtä kauan kuin sinäkin. Vain kohtalotaikuuden synnyttämän valan särkeminen saa sen vuotamaan pois, mutta sielunkumppanuus taas on vielä eri asia. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, sitä sidosta ei edes voi särkeä. Ei voi repiä toista irti sellaisesta, mitä hän on."

"Nyt en ymmärrä."

"Sinä olet nyt minä", Clavis sanoi hitaasti. "Ja minä sinä. Koska meidän minuutemme on sidottu taikuuteemme, ja siitä on tullut jaettua. Meidän taikuutemme ovat niin vahvasti punoutuneet yhteen, että niitä solmuja ei voi enää avata. Jos sidos särjettäisiin, me... me kuolisimme molemmat."

Sanojen raskaus sai Cavetan horjahtamaan ja istumaan alas vuoteelle. Hän oli kuullut tarinoita samanaikaisesti pysähtyvistä sydämistä ja siitä, kuinka sielunkumppanit olivat lyyhistyneet maahan samalla hetkellä, vaikka olivat olleet satojen kilometrien päässä toisistaan, mutta tarinoissa oli aina mukana vähintään puolet valhetta, eikä hän ollut muutenkaan odottanut, että kaikista todennäköisyyksistä huolimatta hän onnistuisi löytämään sielunkumppaninsa. Se oli niin harvinaista, että suurimmalle osalle ajatus oli tuttu vain saduista ja bardien laulamista lauluista.

"Olen pahoillani", Clavis sanoi hiljaa. Cavetta pudisti päätään.

"Älä ole. Ilman sinua minä olisin jo kuollut, ja ilman minua sinä olisit kuolemassa. Tämä oli ainoa keino."

"Et silti tiennyt, mitä kaikkea se tarkoittaisi."

"Tiesitkö sinä?"

Clavis pudisti päätään. "En. En tunne yhtäkään maagia, joka olisi löytänyt sielunkumppaninsa. En ole kuullut edes tarinoita. Minä ajattelin aina, että meidän taikuutemme ei - että se olisi liian itsenäistä sellaiseen. Että -"

"Se ei kaipaisi ketään muuta", Cavetta täydensi. Clavis hymähti.

"Ehkä niin."

"Mitä sinä haluat?" Cavetta kysyi lopulta. Hän tuijotti mukiinsa, joka oli jo tyhjä.

"Minkä suhteen? Sinun taikuutesi? Meidän sielunkumppanuutemme?"

"Minun."

"En tiedä. Haluaisin, että lopettaisimme tämän kiertelyn ja kaartelun. Haluaisin - haluaisin, että selvittäisimme, miten syvälle sidos ulottuu. Haluaisin tietää, mitä pystymme tekemään, ja miten punottu taikuus toimii."

"Ajatteletko sitä vain työkaluna?"

Clavis oli hetken hiljaa. Hänen silmänsä tummuivat ja niiden katse oli yllättäen niin kiihkeä, että Cavettan oli käännettävä oma katseensa pois.

"En. En pysty. Minä - minä haluaisin sinut, tietenkin. Haluaisin jakaa taikuuteni kanssasi vapaasti, antaa sen virrata välillämme. Haluaisin puhua kanssasi ilman kiertelyä ja kaartelua, oppia sinusta niin paljon kuin mahdollista, ymmärtää sinua sisintäsi myöten. Haluaisin suudella sinua. Haluaisin -"

"Älä", Cavetta keskeytti. Claviksen sanojen syvyys oli liikaa, mutta niiden lisäksi hänen tunteensa hyökyivät sidoksen yhtä myrskyisinä aaltoina kuin ulkona riehuva sade ja tuuli, ja niiden vahvuus sai Cavetan pudottamaan mukinsa. Ilmeisesti Clavis oli aiemmin sulkenut ne jonkinlaisen muurin taakse, sillä tähän asti Cavetta oli tuntenut vain pieniä aavistuksia ja välähdyksiä siitä, mitä maagi kulloinkin tunsi.

"Pelkäätkö sinä minua?" Clavis nosti muurinsa takaisin pystyyn yhtä nopeasti kuin oli ne laskenutkin. Cavetta veti syvään henkeä ja nyökkäsi.

"Tai ehkä en sinua. Tätä kaikkea. Sinä olet niin varma, mutta minä en pysty samaan. Koko ikäni maagit ovat edustaneet minulle vaaraa. Ja kun kerroit, että käytät minun taikuuttani, se - ei tuntunut kovin hyvältä. Se on epäreilua. Sinä olet paremmassa asemassa, enkä minä voi taistella vastaan."

"Miksi sinun pitäisi?" Clavis kysyi. "Miksi ajattelet tätä taisteluna tai valta-asetelmana? Minä olen yhtä riippuvainen sinusta kuin sinä minusta, ja sinun taikuutesi on omaani vahvempaa. Ilman sitä olisin paljon heikompi."

"Mutta sinä hallitset tunteitasi minua paremmin. Kykenet ohjaamaan myrskyn raivon kauemmaksi sirkusleiristä ja pelastit Mariposan hengen. Sinulla on niin paljon enemmän voimaa."

"Sinä aliarvioit itsesi jatkuvasti", Clavis pudisti päätään. "Mutta olet oikeassa. Minä olen maagi. Sinä et. Mitä haluaisit asialle tehdä?"

"Mitä minä voin sille tehdä?"

"Voit kieltää minua käyttämästä taikuuttasi."

"Voisinko? Tekisitkö todella niin?"

"Tietenkin", Clavis hieroi ohimoitaan. "Minä teen mitä tahansa sinun vuoksesi."

Jälleen kerran sanojen vilpittömyys ja suoruus sai Cavetan hämilleen. Mikä oikeus Claviksella oli ladella tuollaisia toteamuksia?

"Miksi?"

"Kysytkö tuota täysin tosissasi?" Clavis kohotti kulmaansa. "Oikeampi kysymys olisi, että miksi en? Mitä järkeä on löytää sielunkumppaninsa, jos ei oikeasti ole valmis jakamaan elämäänsä tämän kanssa?"

"Järkeä", Cavetta toisti hitaasti. "Ei tässä kaikessa ole mitään järkeä."

"Mitä sinä sitten haluaisit?"

"Perua kaiken", Cavetta vastasi ja pudisti sitten päätään. "Tai en. En todella. Mutta - haluaisin vain edetä hitaammin. Tämä on niin paljon. Sinä olet ehkä tottunut taikuuteen ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan kaaokseen, ja ehkä... Ehkä sinulla on ollut..."

Clavis kohotti kulmaansa. Cavettan poskia kuumotti.

"Naisystäviä. Rakastajattaria."

"Kuka sanoo, että pidän naisista?"

Cavetta säpsähti ja tuijotti Clavista silmät levällään. Claviksen toinen suupieli nytkähti.

"Kunhan vitsailen. Mutta minulla ei ole ollut yhtäkään. Olen pitänyt kaikki mahdollisimman etäällä. Sinna yritti joskus, koska hän rakastaa taikuuden jakamista ja käyttää sitä oman nautintonsa vahvistamiseen, mutta..." Clavis pudisti päätään.

"Ei yhtäkään?" Cavetta keskeytti, koska puhe taikuudesta yhdistettynä johonkin kovin intiimiin oli jotakin sellaista, mihin hän ei halunnut syventyä. Ainakaan vielä.

"Ei yhtäkään."

"Sitten on jotain, mistä minä tiedän enemmän", ajatus lohdutti Cavettaa yllättävän paljon. "Minä en sentään ole täysin kokematon."

"Sittenhän minä olen alakynnessä", Clavis hymyili vinosti. "Pitäisikö minun olla mustasukkainen aiemmista valloituksistasi?"

"Pitäisi. Ehdottomasti", Cavetta vastasi ja tunsi hymyn hiipivän omillekin kasvoilleen. Hän tunsi rentoutuvansa aavistuksen. "Niitä on ollut jopa kolme. Yhden kanssa olimme kihloissakin, ja -"

Claviksen katse tummui. Siinä oli aitoa mustasukkaisuutta.

"Se oli vuosia sitten", Cavetta huiskautti kättään. "Vanhempani järjestivät asian. Erosimme, kun sulhasehdokkaani pelehti paikallisen seppäkisällin kanssa."

"Luulisi, ettet sinä olisi suostunut järjestettyyn avioliittoon. Olet niin itsepäinen."

"Minulta ei juurikaan kyselty", Cavetta hymähti. "Mutta olet oikeassa. Kun asia tuli seuraavan kerran puheeksi, pakkasin tavarani ja lähdin. Kotikylässäni minua olisi odottanut vain kotirouvan elämä. Ajattelin, että löytäisin jotain parempaa, mutta -"

"Löysitkin vain minut", Clavis vastasi. Cavetta epäröi.

"Ehkä me... Ehkä sinä et ole niin paha. Ainakaan yhtä kovakourainen tai pitkästyttävä tai -"

"Pitkästyttävä en varmasti", Clavis tuhahti. "Ja maageilla on ainakin näppärät sormet."

"Hyvä on", Cavetta sanoi. Clavis kohotti kulmiaan kysyvästi.

"Yritetään sitten. Mutta minun säännöilläni."

"Ja ne ovat?" Clavis kuulosti ärsyttävän tyyneltä. Cavettan teki mieli tönäistä häntä ja pyyhkiä seesteinen ilme maagin kasvoilta.

"Saat käyttää minun taikuuttani", Cavetta aloitti. Clavis hätkähti. Sitä et odottanut, vai mitä?

"Mutta vastineeksi sinun täytyy kertoa minulle siitä. Kaikki."

"Kaikki? Se on aika monimutkaista, enkä tiedä, että osaanko", Clavis myönsi suoraan.

"Niin paljon kuin osaat. Haluan tietää, minkä kanssa olen todella tekemisissä."

"Sitten sinun pitää kysyä niitä nokkelia kysymyksiäsi."

"Tietenkin", Cavetta nyökkäsi kiitollisena siitä, että Clavis ei ainakaan vielä ollut väsynyt hänen uteliaisuuteensa. "Ja toiseksi... Minä... Minä haluan päättää asioista."

"Millaisista?"

"Siitä, mitä taikuudella teemme. Jos se kerran on yhteistä, niin -"

"Se ei välttämättä onnistu aina. Joskus on reagoitava hyvin nopeasti", Clavis varoitti. "Jos minun täytyy suojella sinua tai muita, en voi odotella, että ehdimme pitää neuvonpidon."

"En minä ole tyhmä", Cavetta tuhahti. "Mutta silloin, kun ei ole kiire."

Clavis nyökkäsi. "Silloin, kun ei ole kiire."

"Ja - ja minä haluan päättää siitä, milloin suutelemme. Milloin kosketat minua. Milloin - niin. Ainakin alkuun."

"Enhän minä ole koskenut sinuun sen jälkeen kun sidos luotiin", Clavis vastasi hiljaa. Cavetta nyökkäsi.

"Et. Mutta kai meidän täytyy. Ennen pitkää."

"Ennen pitkää", Clavis tuijotti käsiinsä. Cavetta kohottautui seisomaan ja otti pari askelta oman vuoteensa edestä Claviksen vuoteen eteen. Hän istui maagin viereen ja laski kätensä tämän poskelle ennen kuin ehti pysäyttää itsensä. Claviksen iho oli viileä, mutta pelkkä yksinkertainen kosketus sai heidän välillään virtaavaan taikuuden hyrisemään. Se tuntui vaikuttavan maagiin paljon voimakkaammin, sillä Claviksen huulet raottuivat aavistuksen ja hänen katseensa oli täynnä myrskyä.

"Nyt minä aion suudella sinua", Cavetta sanoi mahdollisimman tyynesti, vaikka hänen omakin äänensä värisi. Clavis nielaisi ja nyökkäsi.

Cavetta hipaisi huulillaan Claviksen huulia. Vaikka kosketus oli tuskin havaittava, se sai maagin ynähtämään ja työntymään lähemmäs. Cavetta siirsi kätensä Claviksen niskaan ja silitti tämän karheita mustia hiuksia kevyesti. Taikuus heidän välillään suorastaan kehräsi, mutta juuri sillä hetkellä se ei tuntunut pelottavalta, vaan pikemminkin rohkaisi Cavettaa suutelemaan Clavista uudelleen, tällä kertaa syvemmin.

Ilmeisesti se oli liikaa, koska yllättäen ilma heidän ympärillään viileni ja Cavetta tunsi, kuinka Claviksen talvi tulvi heidän vankkuriinsa Claviksen taikuuden kutsumana. Hän avasi silmänsä ja näki, miten huurrekukat puhkesivat vankkurin ikkunoiden sisäpuolelle ja Claviksen mustien hiusten latvat huurtuivat. Mies ei tuntunut sitä huomaavan, mutta Cavetta työnsi hänet päättäväisesti kauemmas.

Clavis räpytteli silmiään ja näytti niin eksyneeltä, että Cavetan kävi häntä sääliksi. Sitten maagin katse tarkentui ja hän huomasi Cavettan hengityksen tuottaman höyryn ja ilmassa leijuvan jäähileen. Clavis karautti kurkkuaan.

"Minä -"

"Hyvin kiehtovaa, mutta epäkätevää", Cavetta hymyili ja silitti varovasti Claviksen poskea. "Sinä kaipaat totisesti harjoitusta."

Clavis avasi suunsa vastatakseen, mutta sillä hetkellä vankkurin ovi kolahti auki ja läpimärkä Viento säntäsi sisään.

*

K/H: Mulla on nyt vähän sellainen asenne tähän tekstiin, että yritin kirjoittaa ihmissuhdetta vähän eri näkökulmasta kuin usein, ja edetä romanssissakin erilaista reittiä. Lopputulos on juonellisesti ja rakenteellisesti tosi erilainen, ja koska olen tosi tottunut slow burniin, on sen suhteen vähän epävarma olo. Mutta... Katsotaan, saanko pidettyä jutun kiinnostavana.
« Viimeksi muokattu: 23.06.2020 13:22:19 kirjoittanut Vehka »
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 6/43
« Vastaus #13 : 23.06.2020 20:16:13 »
Ei ollut missään nimessä liian pitkä luku! ♥ Oli tosi ilahduttavaa päästä lukemaan pidempi osa Cavettasta ja Claviksesta työpäivän päätteeksi, varsinkin kun kyseessä oli keskustelua juuri taikuudesta ja kaikesta muusta mahdollisesta heidän välillään. Heidän polveilevat sananvaihtonsahan olivat lempijuttujani jo ensimmäisessä osassa, ja tässä mukana on ihan oma elementtinsä heidän sielunkumppanuutensa mutta myös sen aiheuttaman kitkan myötä, kun Cavetta ei tahtoisi kohdata asioita samalla tavalla kuin Clavis. Alussa oli siltä osin oikein hyvä jännite, pidin erityisesti tästä kohdasta:
Lainaus
"Entä jokin helpompi aihe? Lempivärisi? Sirkuksen taloustilanne? Vanhat sananlaskut - niitähän sinä osaat", Cavetta vastasi.
"Sininen. Melkoisen vakaa. Käyttämätön lukko ruostuu ennen pitkää puhki."
"Mmh?"
"Jos emme edes yritä puhua, ennen pitkää se käy yhä vaikeammaksi ja ovi aukeaa vain väkivalloin", Clavis vastasi.
Claviksen vastaus tuntui ihanan clavismaiselta, ja hienoa että sananlaskut ovat yhä mukana. Tykkäsin lisäksi siitä, että lukko-tematiikka jatkuu näiden kahden kohdalla edelleen. Tämän versen taikuuden yksityiskohdista on aina ilo lukea, sanallistat ne todella hyvin, kuten olenkin jo sanonut, ja mukana on tosi kiehtovia konsepteja, kuten jo aiemmin jossain määrin esille tullut Claviksen taikuuden arpeutuminen, Cavettan taikuuden mykkyys mutta toisaalta luontainen uteliaisuus ja muu tällainen. Tämä oli yksi lempikohdistani:
Lainaus
"Se tihkuu läpi, aivan kuten tunteesikin. Ja se on hyvin uteliasta, aivan kuten sinä itsekin", Claviksen äänessä oli huvittuneisuutta. "Suorastaan haluaa koetella rajojaan. Jatkuvasti nykimässä ja maanittelemassa. Samaan aikaan kun sinä yrität pysytellä etäällä ja vältellä minua, taikuutesi nojautuu lähemmäksi."
Tykkäsin myös siitä, ettei Cavettan taikuuden olemassaolo ja sidos heidän välillään automaattisesti tarkoita, että hänestäkin voisi tulla samanlainen maagi kuin Clavis on (oli? nyyh), vaan hänen kohdallaan taikuus ilmenisi mahdollisesti eri tavalla: "Yksinkertaisia loitsuja. Valoa, lämpöä, hiljaisuutta. Jokapäiväistä taikuutta. Se auttaisi sinua ymmärtämään paremmin." Valoa, lämpöä ja hiljaisuutta, aa, jälleen tosi ihanasti muotoiltu. ♥ Ja sitten tuo heidän sidoksensa ja kaikki siihen liittyvä!"Claviksen sanojen syvyys oli liikaa, mutta niiden lisäksi hänen tunteensa hyökyivät sidoksen yhtä myrskyisinä aaltoina kuin ulkona riehuva sade ja tuuli, ja niiden vahvuus sai Cavetan pudottamaan mukinsa." Toisen tunteiden aistiminen/tunteminen tällä tavoin taikuuden kautta on minusta aina kiehtova elementti, varsinkin silloin kun hahmojen välillä on vielä kaikenlaista selvittämätöntä kuten Claviksen ja Cavettan tapauksessa. Ja oi, tunteidensa suhteen rehellinen Clavis pitää mainita myös, sehän nousi hänessä esiin jo aiemmin, ihanaa että myös nyt: "Minä - minä haluaisin sinut, tietenkin. Haluaisin jakaa taikuuteni kanssasi vapaasti, antaa sen virrata välillämme." Tuo itseensäselvä tietenkin, en pääse yli siitä. Kuten en myöskään siitä, miten helposti Clavis sanoo, että tekisi kaikkensa Cavettan vuoksi. ♥ Silti, Cavettan epävarmuutta heidän tilanteensa suhteen on yhä helppo ymmärtää, mutta toisaalta niin myös sitä, että hän tahtoo kaikesta huolimatta saada paremman käsityksen heidän tilanteestaan.
Lainaus
"Kunhan vitsailen. Mutta minulla ei ole ollut yhtäkään. Olen pitänyt kaikki mahdollisimman etäällä. Sinna yritti joskus, koska hän rakastaa taikuuden jakamista ja käyttää sitä oman nautintonsa vahvistamiseen, mutta..." Clavis pudisti päätään.
"Ei yhtäkään?" Cavetta keskeytti, koska puhe taikuudesta yhdistettynä johonkin kovin intiimiin oli jotakin sellaista, mihin hän ei halunnut syventyä. Ainakaan vielä.
"Ei yhtäkään."
"Sitten on jotain, mistä minä tiedän enemmän", ajatus lohdutti Cavettaa yllättävän paljon. "Minä en sentään ole täysin kokematon."
"Sittenhän minä olen alakynnessä", Clavis hymyili vinosti. "Pitäisikö minun olla mustasukkainen aiemmista valloituksistasi?"
Claviksen kokemattomuus oli minusta oikein hyvä käänne, se tietyllä tapaa tasoittaa hiukan heidän tämänhetkisiä välejään Claviksen maagiuden ja taikuudenkäytön suhteen. Ja siis, aaa, että nämä kaksi ylipäätään käyvät tällaisen keskustelun!! :D Hmm hmm, Cavetta ei tahdo syventyä taikuuteen nautinnon vahvistamisessa ainakaan vielä, kuvittele tähän silmä-emoji.
Lainaus
"Nyt minä aion suudella sinua", Cavetta sanoi mahdollisimman tyynesti, vaikka hänen omakin äänensä värisi. Clavis nielaisi ja nyökkäsi.
Cavetta hipaisi huulillaan Claviksen huulia. Vaikka kosketus oli tuskin havaittava, se sai maagin ynähtämään ja työntymään lähemmäs. Cavetta siirsi kätensä Claviksen niskaan ja silitti tämän karheita mustia hiuksia kevyesti. Taikuus heidän välillään suorastaan kehräsi, mutta juuri sillä hetkellä se ei tuntunut pelottavalta, vaan pikemminkin rohkaisi Cavettaa suutelemaan Clavista uudelleen, tällä kertaa syvemmin.
Ilmeisesti se oli liikaa, koska yllättäen ilma heidän ympärillään viileni ja Cavetta tunsi, kuinka Claviksen talvi tulvi heidän vankkuriinsa Claviksen taikuuden kutsumana. Hän avasi silmänsä ja näki, miten huurrekukat puhkesivat vankkurin ikkunoiden sisäpuolelle ja Claviksen mustien hiusten latvat huurtuivat. Mies ei tuntunut sitä huomaavan, mutta Cavetta työnsi hänet päättäväisesti kauemmas.
Clavis räpytteli silmiään ja näytti niin eksyneeltä, että Cavetan kävi häntä sääliksi. Sitten maagin katse tarkentui ja hän huomasi Cavettan hengityksen tuottaman höyryn ja ilmassa leijuvan jäähileen. Clavis karautti kurkkuaan.
"Minä -"
"Hyvin kiehtovaa, mutta epäkätevää", Cavetta hymyili ja silitti varovasti Claviksen poskea. "Sinä kaipaat totisesti harjoitusta."
Pitkä lainaus, mutta enhän minä voi olla lainaamatta tätä. :D Taikuuden kehrääminen oli ihanasti sanottu, ja Claviksen dramaattinen, kokematon reagointi huurrekukkineen kaikkineen oli jotenkin todella hellyyttävää. Pidin myös tuosta Cavettan kommentista! Minusta oli ainakin vain ilahduttavaa, että ensisuudelma oli tässä kohtaa, ja että Cavetta ja Clavis ovat nimenomaan tässä pisteessä sen sijaan, he kiertelisivät ja kaartelisivat toistensa ja tunteittensa ympärillä ottamatta mitään siitä puheeksi. Heidän tapauksessaan juuri sen kuvaus, miten he tulevat saamaan suhteensa, sidoksensa ja muun siihen liittyvän, toimimaan, on minusta kiinnostavaa, ja odotan innolla, miten he aikovat tästä jatkaa (tokihan suutelemista pitää ainakin harjoitella paljon, kuten Cavetta totesi! :D). Claviksen näkökulmaa näistä tapahtumista odotan innolla myös. Kiitos paljon tästä luvusta! ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 6/43
« Vastaus #14 : 26.06.2020 10:43:44 »
Okakettu: Ihanaa, että tykkäsit - tuo oli kanssa taas niin hankala luku kirjoittaa! (Ja ei hätää, kyllä Clavis edelleen maageilee - ei vaan ihan samalla tavalla. Tarinan myötä paneudutaan kyllä enemmän siihen, miten hänen taikuutensa on muuttunut, ja kuinka Cavettan taikuuden käyttäminen asiaan vaikuttaa. Sitä oli / on hauska kirjoittaa!) Myös tuo Cavettan kokeneisuus oli tietoinen valinta, koska tosi usein tarinoissa se mies on kokeneempi, ja halusin tässä kiepauttaa asetelman toisin päin (mutta myös tuoda esiin sen, että Clavista ei haittaa, koska no - se nyt on sellainen, että suhtautuu aika chillisti tuollaiseen eikä sen itsetuntoa koettele moiset asiat). Claviksen näkökulmaan päästään todennäköisesti sitten ensi viikolla, nyt välissä Conia!

K/H: Jahuu, seuraavaksi taas vähän lyhyempi luku edellisen maratoonauksen jälkeen. :D

*

Con

Sade huuhtoi Caminatan vankkureiden seiniä ja leirielämän jälkiä kuin syntejä pesten. Con istui vankkureidensa lattialla silmät kiinni ja kuunteli jyrähdyksiä ja ropinaa sydän kerrankin seesteisenä. Sade muistutti häntä vuosista kaukana idässä, monsuunisateista ja vehreinä hehkuvista metsistä ja varjoisista joista, jotka kiemurtelivat niiden läpi.

Cuervo oli asettunut vuoteensa nurkkaan ja luki parhaillaan jotakin lähikylästä ostettua - tai ehkä näpistettyä, sillä trapetsitanssijalla oli näppärät sormet - romaania. Cuervo piti seikkailuista ja romantiikasta, ja toisinaan Con ostikin ystävälleen kirjoja myös itse. Hän ei ehtinyt tai jaksanut juurikaan lukea, mutta Cuervon ilo ja eläytyminen tarinoihin toivat jo tarpeeksi iloa.

"On hyvä nähdä sinut noin", Cuervo totesi. Hän oli sulkenut kirjansa ja piteli sormiaan sen välissä merkkinä kohdasta, johon oli jäänyt.

"Hmm?"

"Rentoutuneena. Olet ollut kireä kuin Cigueñan jouhikonkieli jo viikkokausia."

"En pidä tästä paikasta. Liikaa huonoja enteitä", Con vastasi. Kuin hänen sanojaan korostaakseen öljylampun liekki himmeni hetkeksi ja kirkastui sitten taas. Con mulkaisi sitä tuimasti.

"Sinä ja sinun enteesi", Cuervo nauroi. "Näet niitä kaikkialla."

"Ja ne enteet ovat pelastaneet meidät monta kertaa", Con vastasi tyynesti. Hän oli tottunut Cuervon piikittelyyn.

"Sinun valppautesi ja meidän lähtövalmiutemme sen ovat tehneet, eivät kuvitellut enteet", Cuervo tuhahti ja palasi kirjansa pariin. Con ajatteli isoisäänsä, tämän muhkuraisia sormia jotka olivat osoitelleet hänelle oksanhaaroihin ja aamukasteeseen kätkeytyviä enteitä, ja pudisti päätään. Ehkä kaikki eivät katselleet sumua tai aaltoja yhtä tarkasti tai laskeneet lumikäen kukkumisesta jäljellä olevia elinvuosia, mutta hän teki niin. Kaikki vanhat uskomukset eivät suinkaan olleet hölynpölyä.

He lähtisivät seuraavana päivänä, satoi tai ei. Con oli nähnyt liikaa varjoja tietääkseen, että aika oli käymässä vähiin, ja Vientokin oli alkanut rypistellä otsaansa. Silloinkin kun enteet olivat suotuisat, Viento ei yleensä erehtynyt.

Hänen pitäisi tosissaan pyytää Clavista puhumaan sen pojan kanssa. Viento oli jo melkein kuudentoista ja taikuus hänessä tuntui vahvistuvan. Vaikkei Con ollutkaan nähnyt kovin paljon taikuutta eläessään, hän tiesi, että Vienton taikuus oli jollakin tavalla erilaista. Villimpää. Eikä poika ollut todennäköisesti täysin ihminen, vaikkei Con epäilyksistään mitään puhunutkaan. Hänet leiriin jättänyt kauppias oli kertonut löytäneensä Vienton Hallametsän rajalta, seittisilkkiin käärittynä ja kylmästä vapisten, ja Hallametsästä ei tullut mitään tavanomaista.

Vientolla oli löytöhetkellä ollut sulan kullan väriset silmät ja hiuksissaan lunta, vaikka silloinkin oli ollut keskikesä. Kauppiaan mukaan silmät olivat tummuneet mustanruskeiksi muutamassa päivässä, mutta halla oli seurannut Vienton mukana useamman viikon ja haipunut sitten. Con ei ollut kertonut kuulemastaan kenellekään muulle karavaanissa, eivätkä sirkuslaiset kyselleet. He pitivät huolen toisistaan, mutta eivät ryhtyneet kaivelemaan salaisuuksia, sillä siitä oli usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vuodet olivat vierineet, Viento kasvanut ja kotiutunut, ja vaikka jotkut karavaanissa olivatkin aluksi pitäneet häntä tyttönä korkean äänen ja kehonmuotojen vuoksi, Viento oli alusta asti vakuuttanut olevansa poika. Caminatalaiset olivat hyväksyneet asian ja jos joku ulkopuolinen nykyään kutsui Vientoa tytöksi, he korjasivat oletuksen automaattisesti.

Menneisyydestään ennen sirkusta Viento ei puhunut kenellekään mitään, eikä Con ollut edes varma siitä, mahtoiko tämä sitä muistaakaan. Hallametsästä palanneiden sanottiin jättäneen aiemman elämänsä taakseen, eikä Conilla ollut tapana epäillä vanhojen tarinoiden totuutta.

Vaikka sanottiin heistä muutakin:

Hallametsästä tuovat he mukanaan
kolme lahjaa tai kolme suruaan:

heitä unohdus siunaa ja lohduttaa
vuodenkierron voivat he taltuttaa
ja unissa vaivatta vaeltaa

mutta liikaa tietävät, näkevät
huonoja enteitä keräävät
ja tätä ei sovi unohtaa:

heidät lopulta halla kiinni saa.

« Viimeksi muokattu: 26.06.2020 17:46:13 kirjoittanut Vehka »
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 7/43
« Vastaus #15 : 26.06.2020 17:43:50 »
Lainaus
Sade huuhtoi Caminatan vankkureiden seiniä ja leirielämän jälkiä kuin syntejä pesten.
Olipas hieno aloitus! Con jäi kiinnostamaan minua hahmona kovasti ensimmäisen osansa perusteella, joten oli mielenkiintoista päästä palaamaan hänen näkökulmaansa, vaikka keskiössä olikin tietyllä tapaa enemmän Viento. Se ei kyllä haitannut lainkaan, koska tykkäsin tosi paljon kaikesta, mitä hänestä tuli tässä ilmi. Kaikki Hallametsän kaltainen folklore ja siihen liittyvät uskomukset ovat ehdottomasti aina yksiä lempijuttujani, ja tuossa miten kuvailit Vienton löytämistä ja aikaa sen jälkeen oli hieno satumainen tunnelma; Vientolla oli löytöhetkellä ollut sulan kullan väriset silmät ja hiuksissaan lunta, vaikka silloinkin oli ollut keskikesä. Kauppiaan mukaan silmät olivat tummuneet mustanruskeiksi muutamassa päivässä, mutta halla oli seurannut Vienton mukana useamman viikon ja haipunut sitten. Tykkäsin paljon myös siitä, miten toit esiin Vienton sukupuoli-identiteetin ja caminatalaisten suhtautumisen. :) Tuo kansanruno elävöitti hienosti Vienton taustaa ja asiaan liittyvää mystiikkaa. Kiitos paljon uudesta osasta! Ai niin, Coniin liittyen, tykkään paljon hänen ja Cuervon dynamiikasta. :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 7/43
« Vastaus #16 : 30.06.2020 11:10:28 »
Okakettu: Kiitos kehuista! Aloitus on ainakin osittain lainattu jostakin Sir Elwoodin hiljaisten värien kappaleesta, tai näin ainakin muistelisin - siinä puhutaan jotain sateesta, joka pesee kaupungin syntejä. (Tai sitten ei. :D Jos muistaisin, kreditoisin paremmin.) Conista on kerrottu toistaiseksi aika vähän, mutta se on tietoinen valinta: yritän esitellä vähän syvemmin yhden hahmon kerrallaan, ja siirryn seuraavaksi Mariposaan, kun Vientosta on alkanut jo muodostua jonkinlainen kuva.

K/H: Jahuu! Tämäkin jatkuu. Seuraava osa on selkeästi väliosa, jossa juoni taas etenee. Tämän jälkeen on vielä kaksi lukua ensimmäistä osaa jäljellä ja sitten siirrytään jatkiksen toiseen osioon. :)

*

Clavis

Clavis oli niin keskittynyt Cavettaan ja suudelmasta toipumiseen, ettei hän ensin edes kuullut oven kolahdusta tai tuntenut kostean ilman tuulahdusta, joka syöksyi vankkuriin Vienton ja Mariposan mukana. Vasta kun Viento sanoi jotakin, Clavis havahtui transsistaan. Maailma tarkentui yhdessä ryöpsähdyksessä:

Cavettan tummat, huvittuneet silmät. Jäähile, joka leijaili ilmassa. Vienton ja Mariposan kiihtynyt hengitys. Hänen oman sydämensä syke, joka tuntui rummuttavan kylkiluita.

"Tuota -" Clavis nielaisi ja käänsi katseensa pois Cavetasta edessään. "Voisitko toistaa?"

"Kylässä on maagi", Viento sanoi uudelleen. Sanat ravistivat viimeisetkin usvanrippeet Claviksen mielestä.

"Oletko varma?" Kysymys oli oikeastaan turha. Clavis tiesi, että Viento tunsi magian ja hahmotti sen sävyt luonnostaan hyvin selkeästi.

"En ole nähnyt häntä, mutta taikuutta on pinnan alla niin paljon, ettei se jää huomaamatta. Se on kerrostunut kuin tiheästi satava lumi ja pinttynyt jo useamman päivän ajan kauppiaiden mieliin ja kysymyksiin."

"Millä tavalla pinttynyt?"

"En... En osaa selittää sitä. Mutta he ovat tavallista uteliaampia, melkein hyökkääviä lähdöstä kysellessään. Tivaavat Conista, sinusta ja Cavettasta. Turhautuvat, jos heille ei vastaa suoraan. Se turhautuminen ei kuitenkaan ole täysin heidän omaansa, sillä he ovat kuitenkin edelleen pohjimmiltaan ystävällisiä sirkusta kohtaan, mutta joku on istuttanut heihin tiedonjanon. Melkeinpä pakkomielteen."

"Sinna tai Häive", Clavis mutisi niin hiljaa, että vain Cavetta kuuli. Clavis tarttui Cavetan käteen, sillä hän huomasi, että tämä oli valahtanut kalpeaksi. "Meidän pitää lähteä."

"Nyt? Keskellä myrskyä?" Mariposa puhui ensimmäisen kerran. Hänkin kuulosti huolestuneelta. Se ei ollut mikään yllätys, sillä Vienton vakavuus oli hyvin harvinaista.

"Niin. Tämä ei ole mikään kevyt asia. Jos toinen maagi on aistinut taikuuteni, hän aikoo varmasti hyökätä heti myrskyn laannuttua, eikä minulla ole mitään halua ryhtyä taistelemaan keskellä sirkusleiriä. Se olisi vaaraksi kaikille."

"Vaikka varmasti aika jännittävää katsottavaa", Viento totesi ja hetken hänen silmissään pilkahti innostus. Mariposa tönäisi ystäväänsä kevyesti.

"Meidän täytyy ilmoittaa Conille. Myrskyrintama riehuu päällä vielä muutaman tunnin, ja voin vähän suostutella sitä pysyttelemään täällä kauemminkin", Claviksen ilme oli mietteliäs. "Mutta en loputtomiin, ja se vie paljon voimiani. En pysty samaan aikaan tekemään juuri mitään muuta. Teidän täytyy hälyttää leiri ja pakata tavarat niin kiireesti kuin suinkin."

"Mutta auttaako se todella? Yksinäinen maagi pystyy seuraamaan meitä nopeasti. Emme voi paeta minne tahansa, ja -"

"Minä jättäydyn jälkeen", Clavis vastasi. Kunhan olemme päässeet liikkeelle ja olen varmistanut, että karavaani on turvassa."

"Ja taistelet yksin? Ei se käy", Cavetta kivahti.

"Minä voin auttaa", Viento tarjoutui, mutta Clavis pudisti terävästi päätään.

"Ei missään nimessä. Voitosta ei ole mitään takeita, ja jos he saisivat sinut, joutuisit hovimaagiksi tai kuolisit. Luultavasti jälkimmäistä, koska sinä et ole kuten me. Olet jotakin aivan muuta."

Viento näytti siltä kuin olisi halunnut vastata jotakin, mutta päätti lopulta olla hiljaa. Clavis nyökkäsi.

"Puhumme siitä kyllä myöhemmin, jos saan selvitettyä tämän kaiken. Olisi pitänyt aiemmin, mutta aihe on... monimutkainen."

"Mitä me nyt sitten teemme?" Mariposa keskeytti. Hän vaihtoi painoaan rauhattomasti jalalta toiselle ja nyhti nutturaansa, josta oli jo karannut suuri määrä kosteita suortuvia.

Clavis sulki hetkeksi silmänsä. Tällä kertaa Cavetta puristi hänen kättään rauhoittavasti.

"Sinä ja Viento käytte hälyttämässä Conin ja muut. Kertokaa, että liikkeelle on päästävä puolen tunnin päästä. Minä yritän parhaani mukaan tehdä kaikkeni, jotta meidän seuraamisestamme tulisi mahdollisimman hankalaa."

Mariposa nyökkäsi. Vankkureiden ovi oli edelleen auki. Tummana virtaavaa vesisadetta vasten hänen hiuksiinsa punotut nauhat hehkuivat kuin tuli.

"Mennään", tulennielijä sanoi ja tarttui taas Vienton käteen. He lähtivät suorittamaan tehtäväänsä ja Clavis sulki oven kaksikon perässä.

"Miten?" Cavetta kysyi. Clavis tiesi, että hän tarkoitti myrskyä ja sen ruokkimista.

"Hyvin samalla tavalla kuin Alabaster teki tanssiaisissa. Täytyy vain päästää taikuus valloilleen ja antaa sen raivota."

"Entä lumi?"

"Lumi?" Clavis toisti.

"Niin. Tanssiaisissa muutit vesisateen lumeksi. Eikö lumimyrsky pysäyttäisi seuraajat vielä tehokkaammin."

"Se saisi myös vankkureiden pyörät juuttumaan kinoksiin", Clavis vastasi ja pudisti päätään.

"Nyt ne juuttuvat mutaan."

"Hmm-mmh."

"Voisitko jättää myrskyn tänne? Lukita sen jotenkin aloilleen?"

Clavis kurtisti kulmiaan ja mietti. Säärintaman kahlitseminen pienelle alueelle ei ollut helppoa. Helpompaa oli luoda myrsky itse ja asettaa sille rajat, mutta luonnonvoimat olivat asia erikseen. Niitä ei noin vain hallittu.

"Ehkä", Clavis vastasi lopulta. "Mutta vain ehkä."

"Minä autan", Cavetta vastasi. "En ehkä osaa, mutta... Sinä osaat. Tiedän, että osaat."

"Sinä ajattelet yhä, että taikuudella voi tehdä mitä tahansa", Clavis hymähti. "Vaikka sanon yhä uudestaan ja uudestaan, että -"

"Ehkä minun taikuudellani voikin", Cavetta iski silmää. Clavis tuhahti.

"Oli miten oli, voi olla, ettei koko jutusta ole mitään hyötyä. Sinna on liian laiska lähteäkseen ulos tällä säällä, mutta Häive... Häntä eivät sade tai lumi pysäytä. Hän on hyvin määrätietoinen ja saa aina haluamansa. Ennemmin tai myöhemmin."

"Sitten meidän ei auta kuin toivoa, että kyse on Sinnasta", Cavetta vastasi tyynesti. Hetken Clavis ihaili häntä: Cavetta tuntui heräävän eloon mahdottomissa tilanteissa. Vaikka häntä selvästi pelottikin, se ei estänyt Cavettaa toimimasta, vaan tuntui pikemminkin ruokkivan hänen luontaista itsepäisyyttään.

"Toivotaan", Clavis nyökkäsi ja kurkotti kohti taikuuttaan. "Anna minulle toinenkin kätesi. Katsotaan, mitä me voimme tälle myrskylle tehdä."
i have just a little light
but i'm shining with all my might

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 208
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 8/43
« Vastaus #17 : 30.06.2020 21:06:05 »
Voih, ihana Clavis, jonka pitää toipumalla toipua suudelmasta. :´) Tässä luvussa oli todella tiivis tunnelma, kun nelikko pohti vaihtoehtojaan. Tykkäsin erityisen paljon tästä, miten Viento kuvasi tuntemattoman maagin taikuuden läsnäoloa: Se on kerrostunut kuin tiheästi satava lumi ja pinttynyt jo useamman päivän ajan kauppiaiden mieliin ja kysymyksiin sekä myöhemmästä maininnasta, että kauppiaiden turhautuminen ei tunnu täysin näiden omalta. Jännityksellä odotan, kumpi maagi onkaan kyseessä, vai ehkä sittenkin joku kolmas - maininta Sinnan laiskuudesta oli myös mainio yksityiskohta, kuten sekin, miten Cavetta siihen lopussa viittasi. Cavettan aiemman näkökulmaluvun tapahtumien jälkeen oli erityisen mukava lukea, miten hyvin (joskaan ei täysin kiistelemättä) he osaavat tällaisissa tilanteissa toimia yksiin ja etsiä ratkaisuja. Cavettan maininta siitä, että ehkä hänen taikuudellaan pystyykin tekemään mitä tahansa, oli myös yksi lempikohdistani, samoin Claviksen ihailu tämän asenteen suhteen. Aa, mitähän he tosiaan yhdessä kykenevät myrskylle tekemään! Kiitos paljon uudesta osasta. ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 648
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 8/43
« Vastaus #18 : 20.07.2020 01:32:19 »
Valitsin tämän kommenttikampanjasta, kun olen jo pidemmän aikaa ihastellut kaunista otsikkoa. Ehkä nyt olisi aikaa lukeakin vähän. :)

Tässäkin toimii inspiraation taustalla tuo jo monesti mainittu The Defence of Guenevere, joka alkaa kiehtoa jo niin, että pitänee hankkia se itsekin jostain käsiini. (Edit: ostettu on! Vieläpä ihanan persoonallinen vanha käsinsidottu tai ainakin sen näköinen painos. )

Tykkään tästä tarinasta. Se lähtee jo heti alkamaan kiinnostavalla tavalla esittelemällä sirkusseurueen arkea esitysten ulkopuolella. Pienet maininnat heinänteosta pellolla, jonka luona karavaani leiriytyy, yksinkertaisista vaatteista ja ateriasta, laiskoista ajatuksista ja yhdessäolosta synnyttävät ainakin minulle vahvoja mielikuvia ja herättävät taustan henkiin samalla, kun Mariposa esitellään lukijalle. Tyttö vaikuttaa sirkushenkiseltä jo senkin puolesta, että innostuu jo matkantekoa ajatellessaan. :)

Clavis ja Cavetta ovat myös tuttuja ja on mielenkiintoista tavata heidät nyt erilaisessa ympäristössä. Jääsalvan ja aurinkovoiteen sekoittuminen ei mikään pikku juttu olekaan, joten on hyvä, että sirkusporukassa on mukana osaava maagi.

Cavetta jännittää uutta tilannetta ja onhan hänellä siihen aihettakin. Mutta eniten jännitystä ja päänvaivaa tuntuu herättävän juuri tuo sielunkumppanuus, jota ei ole saanut itse valita. Clavis ottaa kohtalonsa vastaan paljon luontevammin. Kuitenkin tilanne on lähtenyt niin yllättäen elämään ihan uusia raiteita, että olisi isompi ihme, jollei sitä pitäisi hieman jäsennellä mielessään ja pohtia kumppanuuden todellista merkitystä. Tulla tuupatuksi noin vain vieraan kanssa samaan asuntovaunuun - ei liene helppoa sekään.

Conin esittely oli lyhykäisyydestään huolimatta todella ajatuksia herättävä ja ikään kuin täyteen ladattu, sitä jäi hieman miettimään. Minua miellytti taas kovasti taustan elävöittäminen kypsän heinän tuoksulla ja Cigueñan käheällä laululla, eivätkä ne vieneet liikaa tilaa luvun pääaiheelta, Conin ahdistukselta ja mieltä valtaavilta harhoilta. Mikä ne onkaan luonut, ja missä vaiheessa mies uskaltaa lähteä painolastiaan käsittelemään?

Tässä luvussa minua muuten pikkuisen häiritsi Cuervon vertaamista oravaan, koska aiemman kuvauksen perusteella hänessä ei ollut lainkaan oravamaisia piirteitä. Sulavaliikkeinen, tummasävyinen mies herättää mielikuvan eri tavalla liikkuvasta ihmisestä. Oravan liike, myös pään kallistelu, on vähän äkkinäistä, sykähtelevää, arvaamatonta. Muuten kiva ilmaisu kylläkin, mutta tuntui tähän yhteyteen vähän irralliselta.

Claviksen jakso syvensi tarinan taustoja ja oli minusta mielenkiintoista luettavaa. Tässä palattiin paitsi sielunsidoksen pohdiskeluun, myös Mariposan onnettomuuteen jälleen kerran. Hänen taikuutensa muuttuminen oli verrattu osuvasti rampautumiseen; siltä se hänestä varmasti tuntuukin.

Indigo oli ihana hahmo ja toi lukuun lempeyttä ja viisautta. Olkoonpa sitten muisti jo hiipumassakin, älyä vanhukselta tuntui vielä löytyvän; myöskin tunneälyä.

Lainaus
Teillä on hyvin aikaa keskustella vankkureissanne sillä aikaa, kun myrsky riehuu, eikä kumpikaan pääse ulos.

Selvästikin Indigo on sivustakatsojanakin perillä uusimpien avustajiensa elämäntilanteesta. Hän puhuu suoraan, muttei silti ole tahditon. Se on jo taito itsessään. :) Cavettallekin on jo hänellä valmiina tehtävä, jossa tyttö pääsee tuntemaan itsensä tarpeelliseksi ja varmaan myös osaavaksi.

Kuvaus Mariposasta kirjoituspuuhissa kauniin muistikirjansa äärellä oli ihana. Siinä hahmottuu myös kirjoitetun tekstin arvo. Kun Viento liittyy kohtaukseen, sen tunnelma muuttuu ja ukkosmyrskyn tarjoama rauhallinen oma hetki vaihtuu painostavaan salaperäiseen uhkaan. Miksi joku muukalainen kyselee, mitä hän haluaa sirkuksesta? Kuinka tämä kaikki tulee heihin vaikuttamaan? Jännä kohta, ja tästä jatkan kommenttiani hieman myöhemmin. :)

Tykkään kovasti tästä tarinasta, itse asiassa edeltäjäänsä enemmän, koska ympäristö on vielä mieleisempi. Odotan kiinnostuksella, kuinka juoni etenee. :) Tätä on ilo lukea!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Kaarne

  • Apulaissikopaimen
  • ***
  • Viestejä: 7 106
  • ava: ethanaldridge
Vs: Kehtolaulu yölle, K-11, 8/43
« Vastaus #19 : 11.08.2020 09:47:22 »
Okakettu: Ihanaa, että pidit tästäkin! Tuo taikuuden kinostuminen oli nimittäin kielikuva, josta pidin kovasti itsekin, ja muutenkin minusta on aina ilo kirjoittaa Cavettasta ja Claviksesta. Lisää myrskystä ja näistä kahdesta painimassa sen kanssa on luvassa sitten tätä seuraavaa lukua seuraavassa luvussa. :)

Fiorella: Olipa kivaa saada sinulta kommentti! Hauskaa, että hankit The Defence of Gueneveren - olen nimittäin harkinnut sitä itsekin. :D Minä olen itse lukenut sitä Project Gutenbergistä, mutta ei se ole koskaan sama asia kuin painettu kirja. :)

Olet oikeassa tuosta oravahuomiosta, kirjaan sen itselleni muistiin ja muokkaan sitten, kun editoin tarinaa vielä kertaalleen myöhemmin lävitse. :) Mutta ilahduin kovin siitä, että muuten pidit hahmoista - myös näistä uusista - ja noista yksityiskohdista. Minusta on hirveän kivaa ja luontevaa kirjoittaa sirkusmiljööstä, joten on mukavaa, jos se ilo ja innostus välittyy myös tekstistä. :) Indigo on myös minulle muodostunut jo rakkaaksi, joten ilahduin siitäkin, että pidit hänestä. Vanhemmista (nais)hahmoista on nimittäin aina haastavaa kirjoittaa. Kiitos paljon kommentista!


K/H: Jahuu, jo kolmas päivä putkeen kun saan jotain julkaistuksi. Tämä seuraava luku on yksi suosikeistani tässä tarinassa, ja siksi en oikein vieläkään ole siihen täysin tyytyväinen. :D Mutta no, päivä ja luku kerrallaan. :)

*

Mariposa

Mariposa tuskin tunsi piiskaavaa sadetta, sillä hänen päässään myllertävät ajatukset hukuttivat kaiken alleen. Claviksen sanat Vientosta - Olet jotakin aivan muuta - ja tämän varoitukset vieraasta maagista. Vienton huoli, joka nytkin synkensi tämän ystävälliset, avoimet kasvot. Vaara, joka häilyi koko leirin yllä ja tuntui lyhyessä ajassa saartaneen sen joka puolelta.

Mariposa kompasteli juostessaan, sillä sade oli jo onnistunut liukastamaan vankkureiden pyörien ja sirkuselämän myötä tiiviiksi pakkautuneen maan. Vientoa se ei tuntunut haittaavan, sillä hänen askeleensa olivat yhtä sulavat ja kevyet kuin aina, ja siksi poika ehtikin Conin vaunun ovelle ensin. Hän ehti tuskin koputtaa siihen, kun Con jo avasi oven. Myrskyä vasten hänen vankkureistaan tulviva valo näytti houkuttelevan lämpimältä. Se takertui Conin punertaviin hiuksiin ja korosti valpasta ilmettä hänen kasvoillaan.

"Meidän täytyy lähteä", Viento korotti ääntään, jotta se kantoi tuulen ujelluksen yli. "Kylässä on maagi, joka haluaa sirkukselta jotakin, ja Claviksen mukaan ei mitään hyvää."

"Oletko varma, ettei asiaa voi hoitaa puhumalla?" Cuervo kysyi ja astui esiin Conin takaa. Hänen sointuva äänensä tuntui vuorostaan pitävän myrskyn pauhinan loitolla kuin itsestään.

"Ei. Clavis sanoi, että meidän on paettava. Hän aikoo jäädä viivyttämään maagia ja seuraa myöhemmin perästä", Viento pudisti päätään. "Emmekä voi antaa sille vieraalle maagille sitä, mitä hän haluaa. Tai ainakin luulen, että hän haluaa Claviksen ja Cavettan, eikä..."

"Caminata hylkää omiaan", Con täydensi ja nyökkäsi. Hän kiskoi jo punaista takkiaan ylleen. "Menkää hälyttämään muutkin ja kertokaa, että haluamme olla lähtövalmiita kymmenessä minuutissa."

Mariposa ei odottanut enempää ohjeita vaan käännähti kannoillaan. Hetken kaikki oli sumeaa: huudot hänen ympärillään, sateen liuottamat vankkureiden värit, sirkuslaisten vastaukset. Suurin osa oli onneksi jo pakannut tavaransa lähtöä varten, mutta härkien ja hevosten maanitteleminen vankkureiden eteen myrskyn raivotessa ei ollut mikään helppo tehtävä. Jokaisen välähtävän salaman ja ukkosenjyrähdyksen myötä nuoremmat hevoset vikuroivat ja Cuervolla ja Golondrinalla oli täysi työ saada ne järjestettyä vankkureiden eteen.

"Jättäkää yksi hevonen Clavikselle.", Con huusi ohjeen juostessaan ohi. Hän suuntasi kohti Claviksen ja Cavettan vankkureita. Conin kasvot olivat kalpeat, mutta hänen ketunsilmissään oli päättäväinen katse, ja se lohdutti Mariposaa. Mitä sitten tapahtuisikin, ainakin Con tekisi kaikkensa suojellakseen myös Clavista ja Cavettaa.

Mariposa sai vankkureitaan vetävän vaaleanruskean härän - Perunan - suostuteltua paikoilleen. Härkä tosin tuijotti häntä pistävästi eikä näyttänyt olevan kovin mielissään koiranilmassa tarpomisesta. Mariposa tunsi suurta sympatiaa Perunaa kohtaan.

"Saanko tulla sinun vankkureihisi?" Viento kysyi. Hän oli ilmestynyt Mariposan vierelle täysin äänettömästi. Mariposa nyökkäsi. Vientolla ei ollut omia vankkureita ja usein hän nukkuikin sään sen salliessa taivasalla. Silloin kun satoi tai oli liian kylmää, poika majoittui milloin kenenkin nurkissa.

"Luuletko, että Clavis onnistuu?" Mariposa kysyi. Hän talutti härkää kohti muita vankkureita, jotka olivat jo järjestäytymässä haparoivaksi jonoksi.

"Luulen", Viento vastasi yllättävän tyynesti. "Hänellä on Cavetta apunaan. Tunnen heidän taikuutensa nytkin, eikä siinä ole mitään epävarmaa."

"Entä se vieras maagi?"

"Vain häivähdyksiä", Viento pudisti päätään. Hän tuntui keskittyvän hetken ja Mariposa oli näkevinään tummissa silmissä häivähdyksen kultaa. "Kuin haparoivia kärhiä. Mutta en pidä niistä. Ne ovat varjoisia ja ahneita."

"Minä en haluaisi vain paeta. Ei ole reilua, että Clavis joutuu taistelemaan meidän puolestamme", Mariposa puristi kätensä nyrkkiin. "Meidän pitäisi kaikkien tukea häntä. Seistä rinnakkain, kuten olemme tehneet ennenkin."

"Kaikki taistelut eivät ole samanlaisia", Viento vastasi ja kiipesi vaunujen portaille. Hän ojensi kätensä ja auttoi Mariposan viereensä. "Ja tämä on sellainen, jossa olisimme vain tiellä. Mutta olen kyllä miettinyt."

"Mitä?"

"Että voisin ehkä auttaa. Yrittää, edes. Myrsky on itsepäinen, mutta se ei ole paha, ja Clavis sanoi, että voi suostutella sitä pysymään paikoillaan kauemmin. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista, mutta minusta tuntuu, että osaisin. Voisin laulaa sen kanssa, tai sille."

Mariposa nyökkäsi. Hän ei ehkä ymmärtänyt, mutta sillä ei ollut merkitystä. Taikuus oli osa Vientoa samalla tavoin kuin ruskea iho ja poskien hymykuopat, eikä sitä tarvinnut epäillä.

"Voisit kuitenkin auttaa", Viento oli ohjannut härän omalle paikalleen jonossa. Con vihelsi jossakin kauempana hopeiseen pilliinsä ja antoi siten lähtökäskyn. Viento ja Mariposa istuivat vaunun oviaukossa, mutta kumpikin oli sateesta litimärkä, ja Mariposalla oli kylmä. Siitä huolimatta hän nyökkäsi hampaat kalisten.

"Miten?"

"Soittamalla", Vienton suupielissä läikähti hymy. "Silloin on helpompi laulaa."

"En kyllä tiedä, miten hyvin soitan tällaisessa tilanteessa", Mariposa epäröi.

"Ihan tarpeeksi hyvin. Todennäköisesti paremmin kuin minä laulan - en ole koskaan yrittänyt duettoa luonnonvoimien kanssa", Viento sanoi sanansa rennosti, mutta hetken hänen silmissään oli epävarmuutta. Se sai Mariposan tekemään päätöksensä.

"Hyvä on. Mutta ensin me vaihdamme kuivat vaatteet - sinä voit lainata sellaisia minulta - tai muuten olemme molemmat huomenna kuumehorkassa."

Viento nyökkäsi. Mariposa haki kaapista paksun villamekon ja Vientolle rohdinpaidan ja pellavahousut. Kun he olivat pukeutuneet ja kääriytyneet viltteihin, Mariposa tarttui puuhuiluunsa ja kohotti sen huulilleen, mutta laski soittimen vain hetkeä myöhemmin.

"Mitä minun pitäisi soittaa? En ole varsinaisesti koskaan ennen musisoinut myrskylle itsekään."

"Mitä vain. Jokin kansanlaulu, ehkä. Mitä villimpi, sen parempi", Viento naputti huultaan mietteliäänä.

"Aaltokatrilli?"

"Se on hyvä. Uskoisin, että myrsky pitäisi siitä."

Mariposa veti syvään henkeä ja aloitti. Puuhuilun sävelissä oli kaikesta huolimatta iloinen ja keveä sävy. Pian Viento kohotti äänensä ja alkoi laulaa. Sanat saivat kylmät väreet kulkemaan Mariposan selkäpiissä, sillä ne olivat jotakin vierasta, soljuvaa kieltä. Melkein kuin tuulenpuuskia tai lehtien kahinaa, mutta silti selvästi laulua. Viento katsoi keskittyneenä tummia pilviä heidän yläpuolellaan, eikä asiasta tällä kertaa ollut epäilystäkään: hänen silmänsä olivat kirkastuneet ja kohtivat nyt kuin puhdas kulta.

Mariposa jatkoi soittamista, Viento jatkoi laulamista, ja myrsky - kuuntelipa se sitten tai ei - tanssi kaikkialla heidän ympärillään ja saatteli sirkuskaravaanin pakomatkalleen.
i have just a little light
but i'm shining with all my might