Kirjoittaja Aihe: Noidan veli/Chrestomanci-sarja: Siipisulissa öiden paino, K-11, 1/x  (Luettu 471 kertaa)

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 376
  • Phantom Thief of Hearts
Nimi: Siipisulissa öiden paino
Ikäraja: K-11
Fandom: Noidan veli/Chrestomanci-sarja
Paritus: Christopher/Janet, Christopher/Millie
Vastuuvapautus: Diana Wynne Jones kirjoitti kirjat, minä vain lainaan. Oikeudet kuuluvat kirjailijan perikunnalle.
Tyylilaji: satakielen laulu kevätyönä
Yhteenveto: ”Se lumosi sinut, kyllä”, Chrestomanci toisti rauhallisesti. ”Mutta älä huoli. Minä tiedän lumouksista yhtä sun toista, selvitän varmaan muutamassa päivässä miten se toimii.”

K/H: Tuota tuota. Tämä on vanha fic, jota aikanaan kirjoitin kuuden luvun verran. Luin tämän aamulla läpi ja tykkäsin kovasti, joten päätin kirjoittaa tarinan uusiksi, kun kerran nyt tulee istuttua monta viikkoa sisällä. :P Finissä tuskin on hirveästi tämän fandomin lukijoita, mutta ei se mitään. :D

*

Siipisulissa öiden paino

*

I tried so hard to read this riddle through,
To catch some golden cord that I saw gleaming
Like gossamer against the autumn blue.
- William Morris, The Defence of Guenevere

*

Kaiken jälkeen Janet muisti lähinnä kylmän valon, joka hehkui kaikkialla hänen ympärillään ja hyytävän tunteen kurkussaan. Se ei ollut kipua, ei aivan, mutta silti jotain niin kammottavaa ja repivää, että Janet huusi, huusi huutamistaan kunnes ääntä ei enää tullut. Hän puristi kätensä nyrkkiin niin tiukasti, että kynnet jättivät kirkkaanpunaiset jäljet ihoon, ja itki pelosta, epätoivosta, siitä ettei tiennyt mitä tehdä. Kun kaikki muu oli jo varissut pois ja vaihtunut pohjattomaan tyhjyyteen, Janet löysi itsestään voimaa kuiskata ääneen yhden ainoa sanan. Chrestomanci.

Ja sitten se loppui. Tyttö avasi silmänsä ja löysi itsensä Chrestomancin kartanon puoliksi raunioituneesta pohjoissiivestä, huoneesta, jonka katossa oli reikiä ja sisään satanutta lunta. Hän tärisi yltä päältä, joko kylmästä tai sitten vain shokista tai kenties molemmista yhtä aikaa.

”Mitä sinä olet oikein mennyt tekemään?” Chrestomanci tosiaan oli siinä, aivan Janetin vieressä. Miehen tummat silmät olivat täynnä huolta.

Janet avasi suunsa ja yritti puhua, mutta jostain syystä ääntä ei tullut. Hän yritti yskiä, yritti saada sanottua edes yhden ainoan sanan, mutta se ei yksinkertaisesti onnistunut. Tyttö painoi kasvonsa käsiinsä ja purskahti itkuun.

”No niin, rauhoitu, ei hätä ole tämän näköinen”, Chrestomanci yritti lohduttaa. Hän taputti Janetia kevyesti olkapäälle. ”Se oli vain loukkuun jäänyt kulkuriaave, ei sen pahempaa.”

Janet kohotti katseensa ja näytti kysyvältä. Kyyneleet tytön riitteensinisissä silmissä saivat Chrestomancin säpsähtämään.

”Kulkuriaave. Kuten tiedät, sinulla on kopioita eri maailmoissa. Joskus käy kuitenkin niin, että joku yksittäinen maailma jää vaille kopiota, koska jokin tapahtuma estää tämän syntymisen, ja silloin henki jää loukkuun. Ne ovat yleensä hyvin pahantahtoisia, katkeria ja julmia. Hyvin, hyvin maagisia myös. Tämä kyseinen oli todennäköisesti jonkin jumalattaren henki, sen verran voimakkaalta ja ylpeältä se vaikutti – ja siksi minullakin oli vaikeuksia häätää se pois. En tiedä kuka sen on tuonut linnan alueelle ja miten, mutta...” Chrestomanci lopetti lauseensa kesken kaiken ja tuijotti hajamielisesti kaukaisuuteen. Vasta kun Janet niiskaisi, mies tuntui havahtuvan.

”Minä karkotin sen kuitenkin toistaiseksi. Todennäköisesti aave yrittää vielä palata, koska sen on saanut sinusta otteen” - Janet värähti - ”mutta pidän huolen siitä, että olet turvassa. Tosin pahoin pelkään, että ensin minun täytyy murtaa aaveen yllesi langettama lumous.”

Janetin silmät laajenivat. ”Se lumosi sinut, kyllä”, Chrestomanci toisti rauhallisesti. ”Mutta älä huoli. Minä tiedän lumouksista yhtä sun toista, selvitän varmaan muutamassa päivässä miten se toimii.”

Muutamassa päivässä? Pitäisikö tuon lohduttaa? Chrestomanci tuntui lukevan tytön ajatukset ja kohautti pahoittelevasti olkiaan.

”Se on kuitenkin hyvin vahva kulkuriaave. Ei sellaisia lumouksia murreta ihan hetkessä.”

Janet huokaisi, mutta tyytyi kohtaloonsa. Chrestomanci auttoi hänet pystyyn ja yritti hymyillä rohkaisevasti.

”Älä huoli. Kissakin haluaa varmasti auttaa ja hänen taikuudestaan on paljon apua. Kyllä tämä selviää.”

*

Hetken aikaa Janet uskoikin sen. Sitten tuli yö ja sen myötä lumouskin muuttui paljon vakavammaksi.
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again


(ajoittain epäaktiivinen, saa tökkiä jos en vastaa johonkin!)

Pura

  • kiikkumureena
  • ***
  • Viestejä: 819
Aloin juuri lukea Noidan veljeä ekaa kertaa moneen vuoteen ja päätin hetken mielijohteesta tulla katsomaan, olisiko Finissä siitä ficcejä. Yllätyin positiivisesti! En lähtökohtaisesti shippaa näitä kahta (oon enemmän Christopher/Kissa -ihmisiä ^^") mutta koska sekä Christopher että Janet ovat ihania hahmoja ja miulle tosi rakkaita, tätä oli kivaa lukea. Siun kirjoittamana Janet tuntuu tosi janetmaiselta, ja Christopher taas ihan omalta voimakkaalta ja ihanalta mutta vähän etäiseltä itseltään. Kiinnostavaa nähdä, miten heidän suhteensa jatkossa kehittyy ja miten Millie sopii kuvioon. Myös kulkuriaave ja kirous vaikuttavat tosi kiinnostavilta! Kiitos tästä, jään odottamaan jatkoa <3
the work of wings was always freedom  -- li-young lee