Kirjoittaja Aihe: Hetalia, Kulttuurin henkilökohtaiset ulottuvuudet | Max K-11 | Raapalesarja 6/7  (Luettu 358 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Nimi: Kulttuurin henkilökohtaiset ulottuvuudet
Ikäraja: Max K_11
Kirjoittaja: Sielulintu
Fandom: Hetalia
Haasteet: Spurttiraapale V.
Vastuuvapautus: Hetalia hahmoineen kuuluu Himaruya Hidekazille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
Yhteenveto: ”Teidän pitäisi esitellä pareittain toistenne kulttuuria kuutena peräkkäisenä iltana. Löytyykö vapaaehtoisia?”

A/N: Tässä tällainen pieni raapalesarja, johon Spurttiraapalehaaste antoi sopivasti inspiraatiota. Ihmisnimet ovat käytössä, mutta valtioita nämä siis ovat. Alla vielä selvennyksenä varmuuden vuoksi käytetyt nimet, joita lisäilen aina tarvittaessa uusia osia postaillessani.
Roderich = Itävalta
Gilbert = Preussi
Ludwig = Saksa
Lukas = Norja
Mathias = Tanska
Tino = Suomi
Antonio = Espanja
Feliciano = Pohjois-Italia
Lovino = Etelä-Italia/Romano
Alfred = Yhdysvallat
Kiku = Japani
Eirikur = Islanti

1.   Tiivistävää toimintaa
Ikäraja: S
Sanamäärä: 300

”Huomio, huomio! Aloitetaan.”
Roderich sulki epätoivoisena silmänsä. Hän olisi yhtä hyvin voinut huutaa seinille. Hänen sanoillaan ei ollut kerta kaikkiaan minkäänlaista vaikutusta huoneeseen kokoontuneeseen joukkoon. Vähitellen mekkala kuitenkin laantui. Ehkä sekin johtui vain siitä, ettei häntä yleensä nähty kokousta aloittamassa.

”Esittelen teille nyt virkistävän, opettavaisen ja keskinäisiä suhteita edistävän iltaohjelman, jonka olemme yhdessä Elizabetan kanssa suunnitelleet”, Roderich aloitti.
”Pitääkö täällä tehdä jotain typerää vielä iltaisinkin? Eikö jo riitä, että täällä istutaan päivät pitkät ilman, että saadaan oikeasti tikkua ristiin?”
Roderich tyytyi ohittamaan Lovinon kommentin ja jatkoi:
”Koska tämä ilmastonmuutosta koskeva konferenssi kestää viikon, tässä on loistava tilaisuus hiukan pidemmälle yhteisprojektille.”
”Lopeta se jorina ja kerro, mitä tässä pitää tehdä.”

Roderich tunsi kasvojensa kuumenevan. Miksei Antonio voinut vaientaa pahasuista italialaista jotenkin? Sillä hetkellä hän ei olisi piitannut, vaikka espanjalainen olisi päättänyt turvautua sanattomiin keinoihin Lovinon suun tukkimiseksi. Yleensä hän ei nauttinut suutelevien parien katselemisesta ainakaan kesken kokouspuheenvuoron, mutta tämä oli poikkeustilanne.

”Tarvitsisimme kuusi vapaaehtoista, toisin sanottuna kolme paria.  Teidän pitäisi esitellä pareittain toistenne kulttuuria kuutena peräkkäisenä iltana. Löytyykö vapaaehtoisia?”
”Täällä”, joku hihkaisi.
Roderich kurkotti katsomaan ja näki tanskalaisen kiskovan väkisin vierellään istuvan toverinsa kättä ylös. Hetken kamppailua katseltuaan hän kirjoitti hiukan epäröiden Mathiaksen ja Lukasin nimet listaan.

”Minä tulen mukaan!” Alfred kailotti tuttuun tapaansa.
”Kuka sinun parisi on?” Roderich kysyi kynä valmiina.
”Kiku”, Alfred ilmoitti vaivautumatta kysymään japanilaisen mielipidettä.
Usean kaoottisen minuutin kuluttua Roderich sai listansa valmiiksi. Hän tiesi, että ainakin jokunen oli tullut pakotetuksi mukaan, mutta parempaankaan hän ei pystyisi.

”Huomenna vuorossa on Mathiaksen esitys norjalaisesta kulttuurista. Maanantaina Lukas esittelee tanskalaisuutta, tiistaina Lovino ja Feliciano kertovat suomalaisuudesta. ja keskiviikkona Tino esittelee Italian ihmeitä. Torstaina on Alfredin vuoro esitellä Japania ja perjantaille jää Kikun yhdysvaltalaisuutta käsittelevä esitys.”
Roderich työnsi laatimansa listan eturivissä istuvan Ludwigin käteen. Niin epäsankarillista kuin sellainen olikin, hän oli kiitollinen voidessaan jättää vastuun loppuviikon sujumisesta jonkun muun harteille.
« Viimeksi muokattu: 18.05.2019 22:56:45 kirjoittanut Sielulintu »
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Uuu, tämähän kuulostaa hauskalta! Hetaliaa ei koskaan voi olla liikaa, ja on luksusta päästä nauttimaan siitä suomeksi. Voi Roderich-raukka, Lovino on tunnetusti vaikea tapaus, eikä jättänyt tässäkään kylmäksi. Innolla odottelen, että minkälainen sekasorto tällaisesta kulttuuripläjäyksestä syntyy.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Vaahtokarkkiunelma: Isot kiitokset kommentista. Kiva, että vaikuttaa kiinnostavalta, ja mahtavaa, kun tykkäsit Lovinosta. Sen kirjoittaminen repliikkeineen on sekin aina todella hauskaa puuhaa. :D

2.   Perinpohjaisesti ja kaikilta kanteilta
Ikäraja: S
Sanamäärä: 300

”Mitä sinä aiot esittää siellä?”
Eirikur pyöräytti silmiään ja huokaisi kyllästyneenä. Lukas oli esittänyt saman kysymyksen pitkin päivää lukemattomia kertoja.
”En halua pilata yllätystä, Norge”, Mathias vastasi hilpeästi ja nauroi tavalla, joka enteili pahaa.
Sitä mieltä näytti olevan ainakin Lukas, jonka katse oli jo suorastaan murhanhimoinen.

Kun he pääsivät kokouspaikalle, jossa myös kulttuuriohjelmanumerot oli tarkoitus pitää, lähes kaikki olivat jo paikalla. Ilmeisesti yleinen kiinnostus Mathiaksen aikaansaannoksia kohtaan oli suurta, sillä tavallisesti he viisi olivat ensimmäisiä saapujia. Istuutuessaan Tinon ja Berwaldin viereen Eirikur ei osannut päättää, mitä ajatella. Toisaalta häntä ei olisi suuremmin kiinnostanut tuijottaa tietoiskua norjalaisen kulttuurin ominaisuuksista, sillä hän tiesi niistä Lukasin jälkeen luultavasti huoneessa olijoista eniten. Koska esityksen laatijana oli kuitenkin Mathias, hän ei voinut täysin tukahduttaa mielenkiintoaan. Jos hän yhtään tanskalaista tunsi, esitys saattaisi tarjota hänelle naurun aihetta veljensä kustannuksella pitkäksi aikaa.

”Tervetuloa kaikille! Aloitetaan, että ehditään tutustua Norgeen oikein perinpohjaisesti ja kaikilta kanteilta.”
”Suu kiinni”, Eirikur kuuli veljensä mutisevan puoliksi kiukkuisesti, puoliksi epätoivoisesti.
Eirikur väläytti hänelle kannustavan hymyn, joskin se saattoi lipsahtaa pikemminkin vahingoniloiseksi. Hän sai aina kuulla muilta muka huvittavia tarinoita omasta lapsuudestaan. Nyt oli ehdottomasti jonkun muun vuoro kokea noloja ja kiusallisia hetkiä.

Eirikur ei pettynyt. Mathias aloitti esitelmänsä toinen toistaan älyttömämmillä tarinoilla Lukasin varhaisimmasta elämästä edeten pikkuhiljaa kohti nykypäivää. Mathiaksen oli tyydyttävä kuvailemaan sanoin Lukasin ensimmäinen eeppisesti epäonnistunut yritys viikinkiretken johtamiseen ja laivan rakentamiseen, mutta tuoreimmista tapahtumista hän oli saanut esitykseen mukaan kuvamateriaaliakin.

Kun ensimmäinen valokuva, jossa Lukas raahasi kasseittain kahvipaketteja ulko-ovesta sisään heijastui kaikkien nähtäville, Lukas kirosi jo ääneen. Eirikur puolestaan ei enää kyennyt olemaan nauramatta. Koko huone raikui riemusta, kun esiin tuli kuva, jossa Lukas sätkytteli selällään lumihangessa jyrkän mäen juurella sukset ja sauvat sekaisin.

”Hän taisi ymmärtää kulttuurin vähän henkilökohtaisemmalla tasolla”, Tino huomautti saatuaan naurunsa loppumaan.
Eirikur nyökkäsi ja vilkaisi toiselle puolelleen.
”Tämä kostetaan”, Lukas vannoi puoliksi pöydän alle maastoutuneena.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
3.   Koko joukon kärsimysnäytelmä
Ikäraja: S
Sanamäärä: 300

Toisin kuin Eirikur oli olettanut, tunnelma Mathiaksen esityksen jälkeisenä päivänä ei ollut vihamielinen eikä edes kireä. Tämä tosiasia kuitenkin enemmän huolestutti kuin huojensi. Hän tunsi veljensä kyllin hyvin tietääkseen, ettei Lukas taatusti ollut vielä ehtinyt unohtaa eilistä. Lukas oli itseasiassa jopa pelottavan hyväntuulinen.

Vaaran tunne vain vahvistui Lukasin ohjelmanumeron lähestyessä. Sitä mieltä näytti olevan moni muukin, sillä oven kolahtaessa kiinni viimeisen saapujan jäljessä Gilbert huikkasi Mathiakselle paholaismaisesti virnistellen:
”Yllättävää nähdä sinut. Jos olisin sinä, olisin jo poistunut maasta.”
”Joillakuilla on selkäranka”, Mathias heitti vastaan.
Hänen ilmeensä näytti siitä huolimatta siltä, että hän alkoi syvästi katua urheuttaan.

Kun kello löi tasan kuuden merkiksi, Lukas nousi paikaltaan Eirikurin vierestä. Hän käveli rauhallisesti tilan etuosaan ja kääntyi katsomaan yleisöään. Yksi kylmä katse riitti vaientamaan viimeisenkin höpisijän.
”Vaadin täyttä hiljaisuutta koko esityksen ajaksi. Lisäksi haluan muistuttaa, että saatte kiittää seuraavat kaksi tuntia kestävästä ilosta yksinomaan erästä typerää Tanskalaista, joka ei näemmä vielä ole oppinut, mitä sana kulttuuri merkitsee.”

Sen sanottuaan Lukas marssi kokoustilan tietokoneen ääreen, ja pian eteen pingotetulle valkokankaalle ilmaantui yksinkertainen animaatio. Kuvassa mielikuvituksettomasti piirretty ihmishahmo nosteli punaisesta muovilaatikosta legopalikoita ja asetteli niitä päällekkäin tasapaksuksi torniksi. Kun torni alkoi huojua vaarallisesti, animaatiohahmo alkoi purkaa sitä palikka kerrallaan. Koko toimituksen ajan kuvan yläpuolella hehkuivat sanat: Tanskalaisen kulttuurin korkein saavutus.

Huoneessa vallitsi rikkumaton hiljaisuus. Animaatiossa ei ollut ääntä ja Lukas seisoi edelleen kaikkien edessä pitäen tuijotuksellaan jokaisen suun kiinni. Viimeisen legon palauduttua jälleen täyteen laatikkoon animaatio alkoi uudelleen ja torni nousi jälleen korkeuksiin heidän silmiensä edessä.

Eirikur jaksoi elätellä toiveita esityksen kaavan särkymisestä kolmannen legotornin purkamiseen saakka. Kun legopalikat alkoivat neljättä kertaa poistua laatikostaan tympeän yksinkertaiseksi rakennelmaksi, hän luopui turhista haaveista. Hänen veljensä oli tosiaan kieroutunut yksilö. He joutuisivat kaikki istumaan kaksi kokonaista tuntia ankeassa hiljaisuudessa katselemassa älytöntä animaatiota, joka mitä ilmeisimmin oli Mathiakselle kohdistettu kosto. Harmi vain, että Mathiaksen ohella siitä kärsisi koko joukko.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Voi en kerennyt kommentoida toista osaa, mutta koitan keretä tähän väliin. Mukavan viihdyttäviä, joskin hieman lyhyitä ;) näitä voisi lukea pidempänäkin! Osasin odottaa, ettei Lukas päästäisi Matthiasta noin vain pälkähästä ja norjalainen keksikin aika jekun. Kiitos kahdesta uudesta osasta.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Vaahtokarkkiunelma: Kiitos kommentista. Hyvä, että näiden kanssa on viihtynyt. Onhan nää joo aika lyhyitä ihan jo kirjoittamisenkin näkökulmasta. Spurttiraapale vaan rajoittaa osat 300 sanaan, ja melkeinpä joka kerralla oon tlanteessa, jossa tajuan kirjoittaneeni jopa 100 sanaa liikaa, ja sitten alkaakin pienoinen muokkailu, että saa siihen 300 sanaan, joka on maksimipituus. :D

4. Maisemakuvista mieltäylentäviin kehuihin
Ikäraja: K-11
Sanamäärä: 300

Eduard manasi katkerasti itsekseen jo kolmatta päivää peräkkäin kiirehtiessään juoksujalkaa takaisin kohti kokouspaikkaa. Eikö muka riittänyt, että he viettivät siellä päivänsäkin? Nähtävästi ei. Hänen mielialansa koheni kuitenkin hivenen, kun hän muisti, että sinä iltana vuorossa olisi suomalaisuus. Se aihe häntä sentään kiehtoi.

Plussaa oli sekin, että tämä ilta ei varmasti olisi yhtä kuolettavan pitkäveteinen kuin eilisilta oli ollut. Sitten hän muisti, keiden suunnittelema suomalaisuusesitys oli. Jos Feliciano olisikin huolehtinut ohjelmasta itsekseen, tilanne olisi ollut siedettävä. Nyt kuitenkin mukana oli myös arvaamaton Lovino, joka varmasti käyttäisi koko laajaa sanavarastoaan Suomen vähemmän imartelevaan kuvailuun.

”Meillä on yhteinen esitys, jonka myös pidämme yhdessä. Joka toinen dia on minun, joka toinen fratellon”, Feliciano julisti innosta pomppien varttituntia myöhemmin.
”Ja turvat kiinni loppuun asti niin, ettei tähän mene koko helvetin päivää”, Lovino täydensi.
”Aloitetaan. Tässä ensimmäisenä on muutamia perinteisiä suomalaisia maisemakuvia”, Feliciano selitti.

Kuvat tekivät oikeutta luonnonnähtävyyksille ja Eduard näki Tinon hymyilevän tyytyväisenä. Jos suomalainen vain olisi istunut hiukan lähempänä, Eduard olisi varoittanut häntä helpottumasta liian aikaisin. Pian dia päättyi ja Lovino astui edemmäs.

”Suomi, maa, jossa ei ole ikinä tapahtunut, ei tapahdu eikä tule koskaan tapahtumaankaan yhtään mitään mainitsemisen arvoista. Siellä ei edes asu ketään piru vieköön. Katsokaa tuota väkilukua.”
Tino äännähti kuin protestoidakseen, mutta Lovino jatkoi:
”Niiden muutaman hassun asukkaan harrastuksia ovatkin sitten viinan raahaaminen Virosta ja saunojen polttaminen.”

Eduard tunsi punastuvansa. Osa joukosta nauroi, osa näytti syvästi myötätuntoisilta.
”Itse Suomesta jos puhutaan, hänen ajanviettotapojaan ovatkin sitten Kuramunan rapsuttelu...”
”Se on kukkamuna”, Tino huusi väliin.
”ja Ruotsin perseen nuoleminen, kirjaimellisesti mitä todennäköisimmin”, Lovino korotti ääntään. ”Ai niin, siitä päätellen, mitä näin heidän pari päivää sitten tekevän, Suomen poliittisessa tähtäimessä on luultavasti tunkea kielensä Ruotsin kurkkuun, tukehduttaa hänet ja saada yli puolet maata lisää asukkaista nyt puhumattakaan.”

Eduard loi Tinoon osaaottavan katseen. Ilmeisesti vanhempi italialaisista oli todella ottanut itseensä tultuaan pakotetuksi mukaan omituiseen kulttuuriviikkoon.
« Viimeksi muokattu: 16.05.2019 17:17:08 kirjoittanut Sielulintu »
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Aijai, tämä oli paras näistä tähän mennessä. Ja joo, nyt ymmärrän pituuden syyn paremmin, mutta kyllä nämä näinkin toimivat! Lovino on aina yhtä ihastuttava sana-arkkunsa kanssa, eikä pettänyt tälläkään kertaa. Näitä on niin kiva lukea illan piristyksenä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Vaahtokarkkiunelma: Kiitokset taas kommentoinnista. Mahtavaa, että tykkäsit! :)

5. Vinoilua vinosta viritelmästä
Ikäraja: S
Sanamäärä: 300

Tino tunsi perhosten lepattelevan vatsassaan yhä kiihkeämmin sitä mukaa kuin ilta läheni. Hänen oli hankalaa keskittyä päivän tuulivoimaa käsittelevään keskusteluun, eikä tilanne helpottanut lainkaan varsinaisten töiden loputtua. Aivan pian hänen olisi marssittava yksin koko sakin eteen esittelemään Italiaa. Yleensä esiintyminen ei ollut hänelle ongelma, mutta tällä kertaa hänen esitelmänsä aiheet sattuivat istumaan yleisön joukossa. Hänen olisi pakko mainita jotain Etelä-Italiastakin, ja eilisen jälkeen hän kammosi ajatustakin.

”Italia, kaikkien tuntema maa, joka on erityisen kuuluisa omaperäisestä ruokakulttuuristaan ja kiehtovista nähtävyyksistään”, Tino aloitti kädet hermostuneesti paperia puristaen. ”Tämä saapasta muistuttava kaunis maa…”
”Siinä ei ole mitään saapasmaista senkin saapasaivo!”
Tino voihkaisi mielessään. Hänen olisi pitänyt tajuta jättää maan muoto pois.
”Italian pääkaupunki Rooma on maailman tunnetuimpia paikkoja historiallisine kohteineen”, Tino jatkoi urhoollisesti.

Hän kahlasi eteenpäin pitäen tarkasti huolen, ettei tulisi sanoneeksi mitään, mikä saattaisi saada tulisen italialaisen kiehumaan. Kaikki sujuikin yllättävän kitkattomasti. Helpottuneena hän huomasi jäljellä olevan enää suosituimpien turistikohteiden.

”Euroopan yksi kuuluisimmista torneista on italialainen Pisan kalteva torni.”
”Oliko siitä hitto pakko mainita!”
Tino vilkaisi hämmästyneenä ja huolestuneena nyrkkiä puivaan Lovinoon.
”Fratello, rauhoitu. Ihan hyvä se on. Kaikki tykkää siitä.

Felicianon sanoilla ei ollut toivottua vaikutusta.
”Se on kalteva! Helvetti sentään Feli, se on kalteva, vino, surkea paska! Minähän sanoin, että koko hökötys olisi vain pitänyt purkaa.”

Kukaan ei kuullut, kun Ludwig yritti saada tilannetta asettumaan huomauttamalla, että tornin kallistuminen johtui ainoastaan perustusten alla olevan maan laadusta. Tino seisoi edessä järkyttyneenä aikaansaamastaan mellakasta. Kaikki muutkin olivat alkaneet esittää mielipiteitään tulenarasta aiheesta.

”Ja sinä, miksi sen paskan oli pakko päätyä tähän typerään esitelmään?” Lovino huusi kääntyen taas tuijottamaan Tinoa. ”Alkaa olla jo vinoilua edes mainita siitä.”
”Vinoilua vinosta viritelmästä”, Gilbert huikkasi ja sai välittömästi käännettyä italialaisen huomion itseensä.
Tino nielaisi kiireesti kielensä päällä pyörineen huomautuksen Lovinon eilisistä kommenteista. Hänelle sopi oikein hyvin, että huomio oli siirtynyt hänestä Gilbertin ja Lovinon väliseen sanasotaan.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Täällä taas! Voi Tino-rukka, aina saa kulkea heikoilla jäillä Lovinon kanssa. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta kyllä Lovino keksi kritisoitavaa, hyvä niin. Onneksi Gilbert pelasti Tinon italialaisen raivolta, oikea mvp. Muita osia odotellessa ;)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Vaahtokarkkiunelma: Joo, ei Lovinon kanssa koskaan pääse turvallisille vesille. :D Kiitokset taas kommentista. :)

6. Karttoja ja kiusallista kulttuuria
Ikäraja: K-11
Sanamäärä: 300

Mikään muu kuin kohteliaisuus ja hyvät tavat ei olisi saanut Kikua lähtemään illan ylimääräiseen kulttuuriohjelmaan. Hän ei halunnut nähdä Alfredin aikaansaannoksia. Kulunut viikko oli vain vahvistanut hänen käsitystään siitä, ettei tällaisesta ylimääräisestä ohjelmasta voinut seurata mitään hyvää. Ei se ainakaan suhteita parantaisi tai tietämystä lisäisi.

Lopulta armonaika päättyi. Hän kuuli ovensa läpi muiden tekevän ulkopuolella lähtöä paikkaan, jossa hän mitä todennäköisimmin tulisi kuolemaan silkasta häpeästä. Karmeat ennakkoaavistukset päässä pyörien hän pakottautui nousemaan jaloilleen.

”Oletko valmis?” Ludwig kysyi heti, kun sai hänet näköpiiriinsä.
”Kyllä, kiitos kysymästä”, Kiku vastasi väkinäisesti hymyillen ja istahti saksalaisen viereen.
Hän vilkuili ympärilleen ja arvioi mahdollisuuksiaan piiloutua tarvittaessa penkkien alle.

”Alfredhan pitää sinusta. Ei tässä mitään kamalaa tapahdu”, Ludwig vakuutti.
Varmaankin hän näytti kerrassaan kauhistuneelta, Kiku ajatteli synkkänä. Ei moinen rauhoittelu yleensä kuulunut melko vähäpuheisen Ludwigin tapoihin.

”Jes, olen odottanut tätä koko pitkän päivän. Aloitetaan vaikka varmistamalla, että kaikki tietävät, missä Japani sijaitsee”, Alfred hihkaisi.
Kiku tuijotti tiukasti edessään olevan penkin selkämystä välttäen vilkaisemastakaan kehenkään, erityisesti Alfrediin päin.
”Odottakaas hetkinen, kun etsin sen tästä kartalta itsekin...”

Kiku rohkaisi mielensä ja kohotti katseensa. Alfred seisoi selin yleisöönsä suuren maailmankartan edessä ja tarkasteli sitä keskittyneesti. Se vain, ettei hänen katseensa liikkunut Japanissa, ei itse asiassa edes Aasiassa. Sen sijaan hän tutkiskeli mietteliäänä Afrikan eteläkärkeä.

”Se ei ole siellä. Japani on Aasiassa”, Arthur ärähti takarivistä.
”Niin on.”
”Se on Afrikka!”
Kului kokonaiset viisi minuuttia, ennen kuin maa oli saatu sijoitetuksi kartalla oikealle paikalleen. Kikun puolesta siinä olisi saanut kestää kauemminkin, vaikka koko loppu ilta.

Kun Alfred ilmoitti heidän nauttivan japanilaisesta kulttuurista animen muodossa, kylmät väreet kiirivät pitkin Kikun selkäpiitä. Taatusti Alfred oli kaivanut esiin mahdollisimman omituisen tuotoksen. Hän oli oikeassa. Kun alipukeutuneet hahmot suutelivat kiihkeästi valkokankaalla kädet toistensa vähien vaatteiden alla Kiku peitti silmänsä. Äänet ja Gilbertin vihellykset kertoivat hänelle kuitenkin aivan tarpeeksi siitä, millaisen kulttuuri-illan Alfred oli päättänyt järjestää.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Täällä myöhäisillan kommentoija! Ihana raapale taas, voi Kikua, kaikkeen hän joutuukin.. Alfred on oma välkky itsensä etsiessään Japania kartalta. Melkein tunsin Kikun halun kadota ilmaan. Kiva raapale jälleen, kiitos.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 666
Vaahtokarkkiunelma: Jep, ei varmasti Kikun lempihetkiä. Alfred on tosiaan ihan kartalla maantiedosta, ainakin omasta mielestään. :D Kiitos paljon, kun oot jaksanut ihanasti kommentoida näitä. On aina piristänyt tosi paljon lukea täältä sun kommentteja. :)

7. Kaikesta tästä opittiin?
Ikäraja: S
Sanamäärä: 300

Viimeisenä iltana Roderich olisi tehnyt mitä tahansa, jos olisi voinut kadota jäljettömiin. Kikun esitelmän jälkeen hänen oli johdettava jonkinlainen koonti kaikista viikon aikana pidetyistä kulttuuri-illoista, eikä niistä voinut parhaalla tahdollaankaan saada irti mitään järjellistä. Kikun ohjelmanumero oli ainoa, joka täytti kunnollisen kulttuuriesitelmän kriteerit.

Pian ohjelma kuitenkin päättyi ja hänen vuoronsa koitti.
”Jotta tästä ikimuistoisesta viikosta jää jotain konkreettistakin käteen, kirjoitetaan lapuille asioita, joita on jäänyt mieleen. Pyydän kohta kaikki ohjelmassa mukana olleet tänne eteen, jonka jälkeen yleisössä olleet pääsevät kirjoittamaan ylös mietteitään. Tehdään vaikka niin, että kiinnitätte laput seinälle sen henkilön kohdalle, jonka kulttuuria ne koskevat.”

Sen näköisinä, kuin olisivat olleet matkalla hirsipuuhun, ohjelman esittäjät ja kohteet asettuivat riviin seinän vierustalle. Pian huone täyttyi puheensorinasta ja kynien rapinasta jokaisen kirjatessa ylös muistikuviaan.
”Tehdäänkö tämä nimettömästi?” Gilbert huikkasi.

Roderich empi hetken. Jos lappuihin tulisi kirjoittajan nimi, pahimmat törkeydet saataisiin ehkä karsittua. Toisaalta jos tökeröiden huomautusten kohteet tietäisivät, kuka lapun oli kirjoittanut, valmiina olisi suuren luokan sekasorto.
”Pidetään tämä anonyyminä”, hän päätti.

Varttitunnin kuluttua seinä surkeina odottavien ohjelmanjärjestäjien takana pursui muistilappuja, ja loppu joukko oli palannut paikoilleen istumaan. Kun kynät oli kerätty, Roderichilla ei ollut enää tekosyitä lykätä lappujen lukemista. Hän kulki henkilön luota toisen luokse epäuskon ja suoranaisen paniikin kasvaessa sisällään. Hän ei lukisi kirjoitettuja kommentteja ääneen.

Epäterveellisen kiinnostunut Ruotsin intiimialueista, oli kirjoitettu Tinon kohdalle. Kuvittelee osaavansa hiihtää, luki eräässä Lukasin lapuista. Maa täynnä vinoja hökkeleitä, jotka voittavat kieroudessaan korkkiruuvinkin, oli kirjoitettu suoraan Lovinon takana olevalle lapulle. Onneksi ryhmä oli vielä toistaiseksi selin lappuihinsa.
”Kerätkää jokainen itsestänne kertovat laput ja viekää ne pöydälle tuonne eteen”, hän sai lopulta sanotuksi.

Jos hän vain ehtisi ennen Elizabetaa, joka varmasti haluaisi arkistoida työn tulokset, hän taatusti polttaisi koko roskan. Hän ei suostuisi enää milloinkaan järjestämään tällä joukolla minkään valtakunnan yhteistä tekemistä. Kaikesta ylimääräisestä ohjelmasta ei nimittäin seurannut kuin valtava, mielipuolinen ja päänsärkyä tuottava kaaos.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 86
Noniin, täällä taas. Voi, nyt tämä sai päätöksensä. Roderich on muuten yks mun lempihahmoista, vaikka ei kuulukaan Hetalian keskeisempiin hahmoihin, siksi ilostuin hänen isommasta roolistaan tässä ficissä. Tuntuu, että englanninksi kirjoitetuissa ficeissä keskitytään aika paljon FACE-perheen hahmoihin ja dynamiikkaan, ja suomeksi kirjoitetuissa paljon Pohjoismaihin,  erityisesti Suomeen ja Ruotsiin. Siksi on tosi kiva lukea juuri Itävallasta, Preussista ja kumppaneista. Olit vanginnut Roderichin olemuksen tähän osaan hyvin. Kiitos tästä raapalesarjasta, toivottavasti pääsen vielä kommentoimaan Hetalian parissa.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 886
    • ficcilistaus
Ah, Hetalia on siitä mahtava fandom, että siitä on niin helppo löytää älyvapaita huumorificcejä, jotka ovat puolisalainen paheeni. Alkuasetelma oli tässä kyllä hyvin samaistuttava. Olen itsekin ollut monta kertaa jossain virallisessa tilaisuudessa, jossa on sitten myös sitä "epävirallista" ja "kevyempää" ohjelmaa, joka käytännössä on kuitenkin pakollista ja yleensä joka raskaampaa kuin itse virallinen osuus. Mukana on aina ryhmätöitä tai paritöitä, joita kaikki kammoavat, paitsi joku ärsyttävän innokas Amerikka-tyyppinen tapaus. Ja aina niihin kuuluu nuo himputin post-it palautelappuset. Alkaa päätä särkeä pelkkä ajatuskin.

Oli viihdyttävää lukea, miten valtiot mollasivat toisiaan, sekä tahallisesti että tahattomasti. Lovino onnistui samalla tölvimään Viroa ja Ruotsiakin, monta kärpästä yhdellä iskulla. Myös Amerikan esitelmä oli hyvin onnistunut, kun ensin etsittiin Japania maailmankartalta kunnon tovi ja loppuaika katsottiin jotain arveluttavaa animea...

Lainaus
Kulunut viikko oli vain vahvistanut hänen käsitystään siitä, ettei tällaisesta ylimääräisestä ohjelmasta voinut seurata mitään hyvää. Ei se ainakaan suhteita parantaisi tai tietämystä lisäisi.

True dat :D Onneksi vakavammilta diplomaattisiltta selkkauksilta ilmeisesti kuitenkin vältyttiin.

ficcilistaus: Fini | AO3 ~ fanitaide: DeviantArt