Kirjoittaja Aihe: Hetalia: Vain kanaali välissämme, S  (Luettu 147 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 622
Hetalia: Vain kanaali välissämme, S
« : 25.09.2017 14:45:22 »
nimi: Vain kanaali välissämme
Kirjoittaja: Sielulintu
Fandom: Axis powers hetalia
Ikäraja: S
Hahmot: Englanti =Arthur Kirkland ja Ranska =Francis Bonnefoy
Vastuunvapaus: Hetalia ja henkilöt kuuluvat Himaruya Hidekazille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

A/N Täällä taas jo toisen samoista henkilöistä kertovan oneshotin kanssa.  En näköjään ole vielä onnistunut siirtymään muihin tämän fandomin ihaniin hahmoihin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Tämän kirjoittaminen oli oikeasti hauskaa, ja toivonkin, että tämä tunne välittyisi myös mahdollisille lukijoille. :D
Kaikenlaiset kommentit otan vastaan erittäin mielelläni. :)

Vain kanaali välissämme

”Oletko koskaan harkinnut jättäväsi minut rauhaan?”
Arthur yritti pitää äänensä hillittynä, mutta jatkuvasti aivan liian lähelle tuleva, pitkiä hiuksiaan heilutteleva ja taukoamatta omalla selvästi erottuvalla ranskalaiskorostuksellaan höpöttävä mies sai hänet raivon partaalle. Eikö toinen ymmärtänyt, ettei häntä kiinnostanut. Hänellä oli töitä tehtävänä, eikä hänen töihinsä todellakaan kuulunut liian sosiaalisen, liian romantiikankaipuisen ja liian ranskalaisen miehen seuranpitäjänä toimiminen.

”Älä ole ilkeä mon cheri. Olet ihan liian kireä. Haluatko lasillisen viiniä?”
”En halua, ja jos olenkin kireä, se on yksinomaan sinun vikasi.”
Arthur tunsi päänsäryn lähestyvän hyvää vauhtia. Hän ei enää edes jaksanut ihmetellä, mistä Francis olisi taikonut viinipullon käsiinsä. He olivat hänen talossaan, mutta ranskalaisen tuntien hän ei olisi ihmetellyt, vaikka tämä olisi raahannut kokonaisen viinikellarillisen mukanaan.

Päivä oli alkanut samalla tavalla kuin suurin osa muistakin englantilaisen arkipäivistä. Hän oli herännyt rauhallisessa ja hiljaisessa talossaan ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Hän oli keittänyt teetä ja nauttinut siitä kiireettömyyden tunteesta ja hiljaisuudesta, joka oli vallinnut koko aamun. Hän oli ollut aikeissa jatkaa hyvin alkanutta päiväänsä rauhallisissa tunnelmissa paperitöidensä ääressä, mutta kohtalo oli päättänyt toisin ja puuttui hänen suunnitelmiinsa blondin ranskalaismiehen muodossa. Francis oli ilmestynyt hänen ulko-ovelleen yhdentoista aikoihin aamupäivällä, eikä tuntunut kerran sisään päästyään lähtevän kulumallakaan. Ei, vaikka Arthur oli vihjaillut koko ajan enemmän ja vähemmän hienotunteisesti, että vierailu saisi hänen puolestaan päättyä mahdollisimman pian. Mistään ei kuitenkaan ollut hyötyä, eikä ranskalaisella ollut pienintäkään aikomusta poistua. Nyt englantilainen katuikin jo sydämensä pohjasta sitä, että oli mennyt avaamaan oven mokomalle sammakolle, jonka ajatusmaailmaan ei millään tuntunut mahtuvan, ettei Arthur halunnut hänen viipyvän talossaan koko loppuiltaa.

”Angleterre?”
”Mitä?” Arthur ärähti haluamatta edes kuulla ranskalaisen arvatenkin täysin yhdentekevää asiaa.
”Olen miettinyt suhdettamme. Oletko sinä?”
”Ei ole mitään suhdetta mitä miettiä. Me emme ole suhteessa emmekä tule olemaan!”
”Oi mon cheri. Ymmärsit väärin. En tarkoittanut parisuhdetta, vaikka toki toivoisinkin sellaisen pikaista julkistamista. Tarkoitin lähinnä sitä, että oletko koskaan ajatellut, miten lähellä me oikeasti olemme toisiamme, ja kuinka ison osan kaikesta yhteisestä ajastamme käytämme tappelemiseen siitä huolimatta, että olemme tunteneet toisemme pidempään kuin suurin osa muista?”

Arthur hiljeni hetkeksi ja loi kulmiensa alta kiukkuisen katseen vierellään istuvaan mieheen. Mulkaisu tuli kuitenkin vain lähinnä tavan vuoksi, sillä toisen sanat olivat todella saaneet hänet ajattelemaan, niin vastentahtoisesti kuin hän sen myönsikin.

He olivat tosiaan tunteneet kauan. Heidän ollessaan lapsia Francis oli ollut hänen ystävänsä, tai ainakin he olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä. Vuosien kuluessa Francis oli kuitenkin alkanut liikkua yhä tiiviimmin Antonion ja Gilbertin porukassa, eikä Arthur voinut sanoa itsekään tehneensä juuri mitään heidän ystävyytensä säilyttämiseksi. Pikkuhiljaa mukaan oli astunut jatkuva kilpailu ja tappelu. Olivathan he aina olleet herkästi toistensa kurkuissa kiinni, mutta ongelmat heidän välillään olivat muuttuneet suuremmiksi, eikä paluuta entiseen tuntunut olevan. Nyt kuitenkin lukemattomien kiistojen ja välirikkojen jälkeen he olivat jälleen löytäneet edes jonkinlaisen yhteisen sävelen, joka mahdollisti ajoittaisen sivistyneen keskustelun ja asioista puhumisen.

”Olen ajatellut”, Arthur kiirehti vastaamaan haluamatta Francisin tekevän omia johtopäätöksiään hiljaisuuden pitkittymisestä.
”Olen rehellisesti sanottuna tyytyväinen, että tulemme toimeen, mutta minun on sanottava, että olen kiitollinen siitä, että meidät erottaa toisistamme sentään minun kanaalini.”
Francis nauroi hilpeästi ja heitti toisen käsivartensa englantilaisen olkapäiden ympäri.
”Oui, oui, Angleterre. Ei sinun tarvitse sanoa enempää. Ymmärrän kyllä, että sinun on vaikeaa puhua tunteistasi avoimesti. On sinun onnesi, että minä osaan tulkita sinua sanoittakin.”
Arthur tunsi suunsa loksahtavan auki. Tämä oli taas niitä hetkiä, kun hän oikeasti ihmetteli, oliko vika hänen ymmärryksessään vai Francisin päättömissä jutuissa. Jälleen kerran hän oli autuaan tietämätön siitä, miten keskustelu oli ajautunut tällaisille raiteille.

”Mitä sinä tarkoitat?”
”Älä viitsi, mon amour. Me kumpikin tiedämme, että olemme luodut toisillemme.”
”Totta kai. Eiköhän osteta saman tien omakotitalo ja koira ja perusteta pieni onnellinen perhe. Enää ei paljon puutu, että meidät voi julistaa suoralta kädeltä Ruotsin ja Suomen hengenheimolaisiksi”, Arthur puuskahti sarkastisesti.
”Paras ideasi pitkään aikaan! Perustammeko kodin minun vai sinun puolellesi kanaalia?”
”Sinä löydät pian itsesi sen kanaalin pohjasta, ellet lopeta noiden typerien ideoidesi kehittelyä”, Arthur tokaisi ja ravisteli toisen käsivarren hartioiltaan.
”Juuri tuon takia pidän sinusta niin paljon”, Francis kujersi ja vältti vain niukin naukin sääreensä suunnatun potkun.

Francis jatkoi edelleen suuria suunnitelmiaan yhteisen kodin perustamisesta, mutta Arthur ei enää kuunnellut. Hän tyytyi vain katselemaan vieressään istuvaa ranskalaista, jonka kädet viuhtoivat ja ilmeet vaihtelivat sitä kiivaammin, mitä pidemmälle hänen pilvilinnojen maalailunsa edistyi. Vaikkei Arthur olisi suin surminkaan myöntänyt sitä ääneen varsinkaan Francisin kuullen, tavallaan hän nautti siitä, ettei kerrankin joutunut viettämään iltaansa täysin yksin suuressa talossaan. Sanoipa hän mitä hyvänsä, Francisin seura oli ajoittaisesta raivostuttavuudestaan huolimatta uskomattoman virkistävää. Hän ei voinut estää pientä hymynkaretta, joka nousi kuin huomaamatta hänen huulilleen ranskalaisen jatkaessa vilkasta selittämistään. Ehkei toisen sisään päästäminen sittenkään ollut ollut ihan niin huono idea.
« Viimeksi muokattu: 23.06.2019 23:36:43 kirjoittanut Sielulintu »
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 622
Vs: Hetalia: Vain kanaali välissämme, S
« Vastaus #1 : 04.10.2017 23:27:55 »
Kiitos oikein paljon kommentista! :) Ihanaa, että tykkäsit, ja kiitos myös virheiden bongauksesta. :)
Ihan mahtavaa, jos teksti tuntui sopivan paritukseen ilman sen suurempia ongelmia, koska se tässä oli tavoitteenakin. Näistä kahdesta kirjoittaminen nyt vaan on ihan mielettömän hauskaa, että kiva kun joku muukin tykkää tästä parivaljakosta. :D
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 790
Vs: Hetalia: Vain kanaali välissämme, S
« Vastaus #2 : 27.06.2019 03:51:31 »
Vaihdokkaista heips!

Olipas kivaa lukea pitkästä aikaa Hetalia-ficci, vaikka Englanti ja Ranska ovat aina olleet minulle tosi neutraaleja hahmoja. Heissä ja tässä ficissä oli kuitenkin sellaista nostalgista tuttavallisuutta, josta pidin kovasti. Tuli ihan omat yläasteajat mieleen :D Ranska oli aivan oma itsensä yliampuvalla ja rasittavalla käytöksellään. Samaistun hyvin Englannin tuskaan, kun tulee tuollainen säheltävä, viiniltä haiskahtava draamakuningatar pilaamaan rauhallisen teehetken :'D Vaikka ranskalaisen seura taisikin olla lopulta varsin hyvä ja kaivattu asia, mutta eihän ylpeä Englanti voi sitä myöntää itselleen ennen kuin vasta aivan lopuksi.

Haha, millaistakohan näiden yhteiselämä olisi, jos päätyisivät jonkin kömmähdyksen kautta yhteisen kodin perustamaan? Olisi varmasti välit lopullisesti pilalla kolmen päivän jälkeen ja sitten taas sodittaisiin. Ehkä parempi, että näiden välillä on se kanaali, niin säilyy rauha paremmin ja toista onkin kiva sietää pienempinä annoksina.

Tässä oli kaikkea tuttua: Englannin ja Ranskan jatkuva kinastelu, kilpailu ja Englannin ärsytys Ranskaa kohtaan, ja siksi juuri tästä niin kovasti pidinkin. Ihanaa, että kaiken sen kitkan ja myrskyn alla on myös lämpimiä tunteita ja vilpitöntä välittämistä toisesta! ^^

Kiitos tästä aikakapselista, pidin kovin! :)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 622
Vs: Hetalia: Vain kanaali välissämme, S
« Vastaus #3 : 30.06.2019 19:14:15 »
Sokerisiipi: Kiitos kommentista! :) Ihanaa kuulla, että pidit ja että Hetaliaan uppoutuminen pitkästä aikaa oli hauska kokemus. Oon aina tykännyt Ranskan ja Englannin suhteessa juuri siitä, miten heitä katsomalla voisi nopeasti päätellä, että ne kaksi suorastaan vihaavat toisiaan, vaikka todellisudessa asia ei ehkä ihan niin olekaan. :D Kiva myös kuulla, että tää toimi jonkinlaisena pikku aikakapselina takaisin Hetaliaan, koska kyseinen fandom on aivan mahtava. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin