Nimi: Heräävistä myrskyistä
Ikäraja: S
Fandom: Nälkäpeli
Paritus: Peeta/Katniss
Vastuuvapautus: Suzanne Collins kirjoitti Nälkäpeli-sarjan, minä vain lainaan hänen hahmojaan enkä tavoittele niillä taloudellista voittoa.
Tyylilaji: draama, AU
Haasteet: Finfanfun1000 (690. Meri), Ficlet300 (180. Vesi), Genretasohaaste (draama), Fandomkohtaiset OTP:t.
K/H: Tämä on erittäin myöhäinen syntymäpäivälahja Odolle, joka toivoi jotakin Nälkäpelistä ja mukaan myös merirosvoja. Ole hyvä! ♥
*
Heräävistä myrskyistä
Katniss istuu teroittamassa miekkaansa. Ääni, joka terän ja kovasimen kohtaamisesta syntyy, saa Peetan hampaat vihlomaan, mutta siitä huolimatta nuori mies nojaa reelinkiin ja katsoo heidän tähystäjäänsä sivusilmällä. Pyörremyrsky on matkalla turvapoukamaan, mutta he eivät ehdi perille ennen iltaa, ja Peeta käyttää mielellään vapaa-aikansa Katnissin seurassa, vaikkei tämä paljon puhukaan.
He pestautuivat miehistöön vasta kolme viikkoa sitten, mutta Katniss on kohonnut nopeasti yhdeksi merirosvojoukon kunnioitetuimmista jäsenistä. Hänen maineensa pelottomana taistelijana ja mestariampujana on kiirinyt heidän edellään, ja jopa kyyninen ja katkera Haymitch, heidän kapteeninsa, tuntuu kunnioittavan tähystäjäänsä. Peeta taas on pysytellyt tietoisesti varjoissa, ja hän epäileekin, että puolet miehistöstä tuskin muistaa edes hänen nimeään. Heille riittää tieto siitä, että Katniss menee ystävästään (jos Peetaa voi sellaisena pitää) takuuseen, ja että Peeta on voimakas ja ahkera.
Katniss on kuin kotonaan suolaveden ja ankaran merirosvoelämän keskellä. Hänen pitkät, ruskeat hiuksensa ovat rastoittuneet hieman ja iho päivettynyt auringon paahteesta entistäkin tummemmaksi. Vaikka Katniss onkin vähäsanainen, Peeta tietää, että hänen on nyt helpompi hengittää. Varsinkin, kun Prim ja Katnissin äiti ovat turvassa Poukamassa, eivätkä enää Snow'n ja Capitolin omaisuutta.
Peeta on silti huolissaan. Se taitaa olla hänen roolinsa: murehtiminen ja varasuunnitelmien laatiminen. Hän tuntee Pyörremyrskyn tässä vaiheessa kuin omat taskunsa, jokaisen pakoreitin ja soutuveneiden sijainnit ja tykit ja muonavarastot. Peetalla on tarkat selviytymissuunnitelmat eri tilanteisiin, aina tulipalosta haaksirikkoon. Ja niiden keskiössä on aina Katniss.
*
Leipurin poika ja kuolleen metsästäjän tytär pienestä kylästä kaukana Capitolista. Niin heidän tarinansa oli alkanut, ja vaikka verotus olikin raskasta ja rangaistukset julmia, elämä oli ollut suunnilleen siedettävää. Peeta oli vaalinut muistikuviaan Katnissista jo silloin: tämän vakavia ilmeitä, keveitä askeleita ja ennen kaikkea kirkasta, sointuvaa ääntä, jonka hän silloin tällöin kuuli avonaisen ikkunan läpi, kun tyttö lauloi iltaisin pikkusiskolleen. Ei sitä rakkaudeksi voinut kutsua, eikä Peeta ollut niin naiivi, että olisi niin tehnytkään - mutta kyllä hän myönsi olleensa ihastunut jo silloin.
Ja kun Snow'n sotilaan olivat sitten saapuneet kylään ja valinneet umpimähkään kylän lapsia gladiaattoreiksi Capitolin sirkushuveihin, Peeta oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi heti kun oli kuullut Katnissin asettuneen siskonsa tilalle. Hän ei tiennyt, miksi teki niin. Ehkä kyse oli siitä, että Katniss oli aina se, jonka täytyi olla vahva ja kannatella koko perhettään, ja Peetasta tuntui siltä, että jonkun olisi kerrankin aika kannatella vuorostaan häntä.
He olivat selvinneet peleistä voittajina ja Katnissista oli pian tullut Capitolin lemmikki, joka usutettiin Areenalle yhä uudelleen ja uudelleen. Ensin hän sai pitää jousensa ja nuolensa, mutta sitten peliä vaikeutettiin: nuolet vähenivät ja vaihtuivat heittoveitsiin, sitten miekkoihin ja lopulta tikareihin. Sinä päivänä kun Peeta ja Katniss lopulta usutettiin kentälle vastakkain vain nyrkit aseinaan, Capitol oli seurannut henkeään pidätellen. Katnissin silmissä oli ollut kylmä ja turtunut katse, mutta Peeta oli sitä pelkäämättä polvistunut hänen eteensä ja kosinut.
Niin - pelit saattoi voittaa monella tavalla. Peeta oli tarkkaillut, lukenut tilanteen oikein ja hymyillyt Katnissin yllättyneelle ilmeelle, kun yleisö heidän ympärillään oli puhjennut valtaviin suosionosoituksiin ja Snow'n oli ollut pakko armahtaa heidät. Sillä kertaa.
*
Meri ja sen sävyt. Aaltojen kumina ja kuiske laivan sivuja vasten Peetan vaipuessa uneen. Vihmova vesi, usva, myrskyt ja salamat, paahtava aurinko. Peeta sopeutui meren rytmiin muita hitaammin, mutta sopeutui kuitenkin. Olihan hänellä ankkurinsa.
Kumpikaan heistä ei enää pitänyt kihlasormuksia, koska ne olisivat olleet vain muisto Capitolin peleistä ja yhteisestä valheesta, mutta toisinaan Peeta pyöritteli omaansa taskussaan ja leikitteli ajatuksella siitä, että kertoisi Katnissille siitä, mitä todella tunsi. Se olisi kuitenkin ollut järjetöntä: vain yksi taakka lisää tytön harteille. Niitä Katnissilla oli riittämiin, sillä hänestä oli kasvamassa sankari, jonka urotyöt kasvoivat jokaisen huhun myötä suuremmiksi. Katniss ei sitä itse ymmärtänyt, mutta Peeta tiesi kyllä, miksi niin oli: jos oli kerran nähnyt Katnissin jousensa kanssa taistelun keskellä, se oli kuin olisi nähnyt Vastarinnan ruumiillistuneena nuoren naisen hahmossa.
"Haluatko, että teroitan sinunkin miekkasi?" Katniss kysyi. Peeta siirsi katseensa suoraan tyttöön ja hymyili.
"Osaan minä itsekin."
"Jälki on aina vähän niin ja näin", Katniss hymyili aavistuksen. "Vaikka tokkopa sillä on niin paljon merkitystä."
Keskustelu jäi siihen. He istuivat hetken toverillisen hiljaisuuden vallitessa ja sitten Katniss nousi ja venytteli.
"Myrsky on tulossa", hän totesi hetken ilmaa nuuhkittuaan. "Meidän olisi parasta reivata purjeet ylös."
Peeta nyökkäsi ja seurasi tyttöä pohtien sitä, kuinka tämä kyllä aisti helposti pienimmätkin aavistukset mereltä nousevasta myrskystä, muttei silti nähnyt viitteitä siitä, jota oli parhaillaan itse nostattamassa.
