Kirjoittaja Aihe: Haluun, että sä kaipaat mua | K-11 | pussailudraama | Heikki/Kalevi | 7/7  (Luettu 2750 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
Nimi: Haluun, että sä kaipaat mua
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: pussailudraama
Paritus: Heikki/Kalevi
Haasteet: Albumihaaste #5 Pariisin Kevät – Kaikki voi muuttuu, Spurttiraapale V 21. - 27.1 ja Originaali10 #4

A/N: Heitin kaverille läppää, että ehkä vain kirjoitan 7 raapaletta siitä, kun Heilevi pussailee. Jostain syystä se piti tätä hyvänä ideana, ja katos vaan, tässä ollaan. Pussailua (ja halailua ynnä muuta) kaikilta ajoilta! Lukuiloa!

Eka rapsu sanalla ihmetellä.



Haluun, että sä kaipaat mua

1. Leijutaan avaruudessa

2014
Abikevät


Heikki

Tuijotin kattoon. Mun hyvä oloa alkoi nakertaa tuttu epävarmuus siitä, mitä seuraavaksi. Kuuluiko mun nousta ja lähteä? Kalevista ei oikein tiennyt, mitä se mahtoi odottaa. Parina viime kertana me oltiin hengailtu seksin jälkeen ihan tavallisesti. Sitä ennen Kalevi oli kuitenkin ollut tosi jyrkkä sen kanssa, että me naitiin eikä muuta. Olin siinä, ja jännitin, mitä Kalevi tekisi.

Sävähdin, kun tunsin lämpimän käden alavatsallani. Uskalsin katsoa Kaleviin. Sen ruskea tukka oli söpösti pörrössä, mutta kasvoista oli hankala lukea mitään. Käsi liukui mun kyljelle, ja Kalevi veti mua itseään kohti. Mun teki mieli varmistaa ääneen, että ymmärsinhän varmasti oikein, mutta viime hetkellä sain pysäytettyä itseni. Se varmasti pilaisi tämän hetken tekemällä meistä molemmista tarpeettoman itsetietoisia. Päätin luottaa, ja kiedoin käteni Kalevin ympärille. Painoin suuni sen suuta vasten. Kalevi vastasi epäröimättä.

Kalevi puski lähemmäs, ja mä puristin jalkani sen ympärille. Luoja, miten upealta se tuntui, olla kiinni Kalevin paljaassa ihossa ja huomata, miten se nautti. Suudelmat alkoivat kuumina ja hengästyttävinä, mutta mitä pidempään me oltiin siinä, sitä intiimimpi hetkestä tuli. Tunsin, miten Kalevi rentoutui, ja jälkikäteen se näytti hellyttävän tyytyväiseltä. Silitin Kalevin poskea peukalollani ja annoin vielä yhden pehmeän suudelman. Me viivyttiin pitkään siinä hetkessä, ja kun mä lopulta vetäydyin, Kalevin silmiin oli syttynyt aivan uudenlainen loiste. Sen näkeminen teki musta käsittämättömän onnellisen.

Ensimmäistä kertaa me vain maattiin siinä hyväillen ja silitellen toisiamme. Ei ollut mitään kiireitä tai velvoitteita. Kalevi oli aivan rento. Se kohtasi mut pelkäämättä mitään. Ihmettelin tilannetta hiljaa itsekseni. En ollut koskaan nähnyt Kalevia tällaisena. Sillä oli aina ollut jokin rooli päällä, jopa kavereiden kesken, mutta nyt se oli tässä mun sylissä yhtään esittämättä. Käsittämätöntä. Ymmärsin olevani onnekas, kun sain nähdä Kalevin näin. Halasin jätkää tiukemmin, ja maailman suloisin hymynkare ilmaantui sen suupieleen.

Yhtäkkiä Kalevi kuitenkin vetäytyi ja käänsi mulle selkänsä. Meidän yhteinen hetki oli ohi. Mun oli aika lähteä.

« Viimeksi muokattu: 27.01.2019 19:19:29 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
A/N: Samana yönä tapahtuu myös seuraavat tekstit: Se viikonloppu jäi historiaan, K-11 ja Ei tää voinut kestää, K-11. Sana: yö.


2. Ehkä kaikki voi muuttuu

2014
Lokakuu


Kalevi

Musiikki jumputti tuskallisen lujaa mun tärykalvoissa, mutta päätin olla välittämättä. Olin kännissä ja tanssin pöydällä Eelin kanssa. Oli vitun kova meininki. Me pelleiltiin ja esitettiin käyvämme kuumina toisiimme. Bilekansa meidän alla villiintyi esityksestä täysin. Se nosti mun fiiliksen kattoon. Olin aina rakastanut huomion keskipisteenä olemista.

Äkkiä näin Heikin huoneen toisella puolella. Se katsoi mua ja Eeliä kasvoillaan huvittavan kireä ilme. Yksi saatanan paska sekin oli. Me oltiin nuoltu viime kuussa Heikin perheen mökillä, ja sen seurauksena mun ja Riian suhde oli päättynyt. Heikki taas oli olevinaan muka niin ikionnellinen Katariinan kanssa, koska ei se tietenkään kertonut muijalleen säätävänsä samaan aikaan mun kanssa. Vain mä olin joutunut maksamaan siitä illasta, ja nyt Heikki esitti kamalan pahastunutta. Raivo leimahti mun sisällä. Mä halusin kostaa.

Suutelin Eeliä. Se tuntui kaikin tavoin oudolta ja väärältä. En tykännyt siitä yhtään. Lopetin nopeasti. Pälyilin ihmisiä meidän ympärillä. Heikkiä ei näkynyt missään. En jäänyt kuuntelemaan Eelin kommentteja vaan lähdin jätkän perään.

Löysin Heikin pieneltä sisäpihalta. Mun kurkkua kuristi. Menin Heikin viereen. Heikin ilme oli riipaisevan satutettu, ja tiesin sen olevan ihan täysin mun vika. Vittu, kun kadutti. Pyysin anteeksi.

”Haista paska.” Heikin ääni oli mielipahasta käheä. Syyllisyys repi mun sisuskaluja. Nostin käteni Heikin niskalle ja silitin. Heikki jännittyi mun kosketuksen alla.

”Anteeksi”, pyysin uudestaan. ”Älä vihaa mua.”

Heikki suostui viimein katsomaan mua. Se näytti ensin tuskastuneelta, mutta lopulta sinisiin silmiin hiipi kaipuu, johon mä vastasin.

”En mä sua vihaa”, Heikki kuiskasi painautuen lähemmäs. Hengähdin helpottuneena. Meidän otsat painautuivat vastakkain, ja luoja, miten mä tahdoin suudella Heikkiä, vaikkei mulla ollut oikeutta. Tiukensin otettani. Vitut, tämä hetki oli meidän.

Suutelin Heikkiä lujaa. Heikki voihkaisi. Aioin viedä jätkän kotiin. Halusin Heikin itselleni, en vain täksi yöksi, vaan kokonaan. Halusin sitä niin kovasti, että muhun sattui.

”Vittu, Kale”, Heikki äännähti. Painoin kieltäni sen suuhun, jotta se hiljenisi. Heikki ynähti, ja se oli niin ihanaa ja kuumaa. En välittänyt mistään muusta kuin Heikistä.

Muu maailma ei unohtanut meitä yhtä helpolla. Tino tuli ja löysi meidät juuri sieltä toistemme kimpusta. Mun elämä vilisi silmissä, kunnes Heikki teki kaikesta läppää. Mun piti suudella Tinoa ja Patrikia pelastaakseni meidät molemmat, ja silti mä hävisin kaiken.

« Viimeksi muokattu: 25.01.2019 16:30:22 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 476
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Aika hyvä läppä, sillä yhdyn kaverisi mielipiteeseen, että tämä on tosi hyvä idea :D Seitsemän Heilevi pusuttelua, kelpaa!

Abikevään kohtaus oli mielettömän suloinen. Sillä siinä oli se siemen mistä koko juttu sitten kasvaa vuosien myötä. Ihanaa kun Kalevi uskalsi näyttää Heikille edes pienen palan todellista luontoaan. Pidin!

Muistan nuo bileet ja molemmat tekstit. Kiva kun kirjoitit Kalevin näkökulmasta pienen palan tuohon iltaan tai siis lähinnä tuohon pussailuun, sillä kyllähän se riipaisi. Etenkin tuo viimeinen lause: Mun piti suudella Tinoa ja Patrikia pelastaakseni meidät molemmat, ja silti mä hävisin kaiken. Auts! Vaikka tietääkin, että kyllä se siitä iloksi vielä muuttuu niin silti tekee kipeää.

Jään odottelemaan mitä muuta tähän draamaan tuleekaan :D

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
Vendela: Hyvä, että kelpaa! ^^ Juurikin näin. Abikevät on aika, johon en ikinä kyllästy, sieltä on ihana ammentaa juurikin niitä harvinaisia, hyviä hetkiä, jotka muuttivat kaiken. Toinen oli paljon riipaisevampi, sniff :< Kiitos kommentista!

A/N: Tahtoisin jonkinlaisen dystopia!AU:n näistä hahmoista, mutta olisi vähän turhan noloa kirjoittaa omista hahmoistaan AU:ta ;D eikä sitä ees lukisi kukaan. Sana: ranta.


3. Tartu mun käteen ja hyppää rakettiin

2019
Huhtikuu


Heikki

Olin aseeton ja ansassa. Zombit olivat ajaneet mut jyrkänteen reunalle, ja alapuolella oli kuolettava pudotus kuohuvaan mereen. Mä kuolen, tajusin. Mut revitään kappaleiksi. Suljin silmäni ja valmistauduin väistämättömään, mutta jollakulla oli muita suunnitelmia. Mun käteen sysättiin pesäpallomaila. Toljotin vierestä, kun Kalevi lakosi kirveellä kaksi zombia maahan.

”Mitä vittua sä jumitat siinä?” Kalevi huusi ja potkaisi mun kimppuun yrittävää zombia rintaan.

”Sori!” huudahdin ja viimeistelin zombin parilla jämäkällä iskulla.

”Hyvä, nyt mentiin!” Kalevi sanoi. ”Voi paska.”

Meidät oli saarrettu. Jyrkänne kuhisi hirviöitä, ja niitä oli tulossa koko ajan lisää. Me ei millään selvittäisi niistä.

”Meidän täytyy hypätä”, Kalevi sanoi.

”Ei, me ei ikinä selvitä tosta pudotuksesta”, sanoin. Kalevi katsoi mua kasvoillaan kiihkeää vimmaa, joka huumasi mut. Luoja, kun Kalevi oli komea. Se tarttui mun käteen ja puristi.

”Luotatko sä muhun?”

”Totta kai”, hengähdin.

”Sit mennään.” Me hypättiin. Kalevi ei päästänyt musta otettaan.


Kalevi veti mut rantaan. Se ravisti mua takin rinnuksista ja näytti vihaiselta.

”Miksi sä olit siellä yksin? Mikset sä odottanut mua!” Kalevi huusi.

”Anteeks”, sopersin hädissäni. ”En tee niin enää ikinä.”

”Et niin”, Kalevi tuhahti. ”Vittu, en kestäisi, jos sulle tapahtuisi jotakin.”

Kalevin ote heltyi, ja se tuli aivan lähelle. Mua alkoi kuumottaa, ja toivoin, että Kalevi suutelisi mua.

”Tästä lähtien me pysytään yhdessä niin kuin kuuluukin”, Kalevi sanoi.

”Okei”, vastasin, ja vihdoin me suudeltiin. Se oli upeaa. Lämmin läheisyys täytti mut mielihyvällä. Painauduin lähemmäs, ja hamusin huulillani miehen kaulaa. Se tuntui oikealta, ja olin niin onnellinen, että mies oli löytänyt mut. Taivas, miten paljon rakastin Kalevia. En aikonut enää elää ilman sitä. Halusin niin kovasti, että me –




Avasin silmäni. Hetkeen en ymmärtänyt, mitä mä siellä tein, ja missä Kalevi oli. Katsoin viereeni, ja tajusin, että mun vieressä makasi nukkuva Katariina, ja kaikki oli ollut unta.

Pettymys oli kuin potku vatsaan. Uni oli ollut niin elävä ja täynnä tunteita. Kalevi, mä, me – mun kurkkua kuristi. Helvetti, se oli tuntunut todelliselta. Unessa mä olin rakastanut Kalevia täysin ja ehdottomasti ja sekin mua, olin varma siitä. Muhun koski kaikki ne vanhat, turhat tunteet, jotka mun alitajunta oli herättänyt henkiin. Ikävöin Kalevin luokse, vaikkei se koskaan rakastaisi mua niin kuin mä sitä.

« Viimeksi muokattu: 28.02.2019 15:17:29 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
A/N: Aamupussailua Aurolle ♥︎ ^^ Sana: tuulla.

4. Laatuaikaa haetaan

2021
Kesäkuu


Kalevi

Se aamu tuntui pitkältä. Heräsin kymmeneltä saamatta enää unta, kun taas Heikki tuhisi täydessä unessa selkä muhun päin. En hennonut herättää sitä ihan vielä. Säädin kännykällä kymmenkunta minuuttia, kunnes kyllästyin. Vilkaisin taas oikealle. Okei, tahdoin sittenkin herättää Heikin. Hivuttauduin Heikkiin kiinni, halasin ja suutelin sen niskaa. Mies ei reagoinut.

”Hei”, sanoin, ”herää.”

Tönin Heikkiä vähän. Ei vieläkään mitään. Sehän nukkui sikeästi.

”Heikki”, sanoin ja ravistelin miestä napakasti. Viimein kuului närkästynyt puhahdus.

”Älä”, Heikki mumisi ja kaivautui syvemmälle peittoonsa.

”Heräätkö, jos keitän kahvia?” kysyin. En saanut vastausta. ”No, mä keitän kuitenkin. Tuu sitten kun tuut.”

Taputin Heikin ihanaa takapuolta ennen kuin nousin.

”Ai saatana”, kirosin. Olin ihan hellänä. Vilkaisin peiliin ja huomasin vartalossani useita mustelmia merkkinä siitä, että viime yönä oli todellakin mennyt lujaa. Virnistin peilikuvalleni. Tällainen arkuus kyllä kelpasi ihan milloin tahansa.

Asunnossa oli vähän kylmä, joten mä puin päälle Heikiltä tuoksuvan t-paidan ja mustat kollarit. Heikki oli taas vaipunut koomaan. Menin keittiöön ja keitin kahvia. Parvekkeelle paistava aurinko antoi mulle idean. Aloin valmistaa aamupalaa.

Kun sain kaiken valmiiksi, menin takaisin makkariin. Kumarruin Heikin puoleen.

”Tuu parvekkeelle”, sanoin sille ja suutelin nukkuvaa suuta. Harmitti, kun mies ei reagoinut vieläkään. Heikki selvästikin veti mieluummin sikeitä kuin hengaili mun kanssa. Nappasin vierestä oman peittoni ja menin parvekkeelle nauttimaan yksin kahvista, munakokkelista ja karjalanpiirakoista. Ulkona oli viileää ja tuulista, mutta peiton alla oli lämmintä. En silti nauttinut olostani. Oli paskaa kyyhöttää siellä yksin. Turhaan kaikki vaiva. Heikki ei arvostanut mun huomaavaisuutta sitten pätkääkään.

Kun parvekkeen ovi narisi auki, en nostanut katsettani puhelimesta.

”Hei.”

Nyökkäsin.

”Kale…”

Heikki änkesi pikkusohvalle mun viereen. Heikki suki mun hiuksia, ja mun teki mieli painautua lähemmäs, mutta mua vitutti edelleen.

”Sori, kun kesti”, Heikki pahoitteli, ”olin vain ihan kuollut. Eilen vain meni myöhään, ja seksi oli niin intensiivistä rynkytystä, että pakostakin meni voimat.”

”Varmaan, kun sulla on niin paska kunto.”

”Just joo. Mähän sen isomman duunin siinä tein”, Heikki sanoi. Tuhahdin, vaikka vähän kieltämättä hymyilytti. Heikki totta kai heti tajusi mahdollisuutensa. Mies painautui lähemmäs ja suuteli mun poskea. Käännyin, jotta pääsisin Heikin huulille. Heikki suuteli niin perkeleen hyvin, ettei mun ylpeydellä ollut mitään mahiksia. Oli vain pakko saada lisää.



älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
A/N: ;___; ♥︎

5. Hei beibi päästä sun tukkas valloilleen

2022
Uusivuosi


Heikki

Kello oli melkein kaksitoista, ja tunnelma Kansalaistorilla oli huipussaan. Me oltiin poikkeuksellisesti saatu samaan paikkaan koko vanha kööri. Kalevilla oli alkuillasta ollut messissä myös pari opiskelijakaveria, mutta ne olivat häipyneet johonkin toiseen porukkaan. Me oltiin niin tiivis jengi, etteivät ulkopuoliset tunteneet oloaan tervetulleiksi meidän seurassa. Parempi niin.

”Heikki?” Kalevi sanoi mun vierestä. Se näytti omituisen kireältä.

”Mikä on?” kysyin huolissani. Kalevi katsoi muhun ihan hiljaa, ja mua alkoi pelottaa, mitä se mahtoi ajatella.

”Haluun suudella sua keskiyöllä”, jätkä viimein tokaisi. Menin aivan hämilleni. Kalevin totisen olemuksen perusteella olin odottanut jotakin aivan muuta. Enkä edes tiennyt, että Kalevi välitti sellaisista asioista. Yleensä se olin minä, joka itki romanttisten eleiden perään.

”Ai, okei”, mumisin samalla, kun järjestelin ajatuksiani. ”Mennäänkö me sitten johonkin syrjemmäs? Ehditäänkö me ees, vuosi vaihtuu ihan kohta...”

”Ei, kun haluan suudella sua tässä”, Kalevi sanoi määrätietoisesti.

”Julkisesti?” sopersin. Me ei harrastettu julkisia hellyydenosoituksia. Se oli ollut meidän yhteinen, sanaton sopimus. En voinut uskoa, että Kalevi halusi rikkoa sen. Se oli aina ollut niin yksityinen, varsinkin meidän välisissä asioissa. En tiennyt, oliko se lyönyt päänsä vai mitä helvettiä oli meneillään. ”Täällä, kaikkien edessä?”

”Jep”, Kalevi sanoi. ”Oon vitun kyllästynyt piilottelemaan sitä, kuka mä oikeasti olen. Koko tän meidän jutun ajan oon pelännyt paljastuvani. Sitä on kestänyt vuosia, ja mä oon saanut tarpeekseni. En tahdo salata sua tai meidän suhdetta. Heikki, sä oot –”

Kalevi vaikeni. Mies haki sanoja ja rohkeutta. Hetken näin miehen kasvoilla kaiken sen haavoittuvaisuuden, jonka Kalevi pyrki kätkemään kaikilta. Äkillinen liikutus nosti kyyneleet mun silmiin.

”Oot mun tärkein”, Kalevi sanoi viimein, ”en osais kuvitella elämääni ilman sua, ja sä ansaitset tulla huomioiduksi juuri sinä ihmisenä.”

”Kale…”

”Vuosi vaihtuu”, Kalevi keskeytti mun hapuilun. Muut ympärillä huusivat jäljellä olevia sekunteja. Oltiin jo kymmenessä. ”Aiotko sä suudella mua vai et?”

”Helvetti, kyllä”, henkäisin. Otin Kalevin kasvot käsieni väliin ja suutelin sitä ilotulitusten paukkeessa. Tunsin, miten mies vapisi, mutta sen suu ei epäröinyt. Jännityksen täytteinen tunnekuohu vei suudelmasta lähes kaiken, mutta parasta olikin se, miten jälkeenpäin Kalevi piti mua lähellään, katsoi silmiin ja kuiskasi:

”Mahtavaa uutta vuotta.”

”Sitä se todellakin on”, vastasin. Kalevi säkenöi. Me jäätiin siihen eikä kukaan kysynyt mitään.


« Viimeksi muokattu: 15.03.2019 14:05:49 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
A/N: Alkoi ihan oikeasti itkettää, kun kirjoitin tätä, koska Heikki on niin tuollainen rakkauspallero. Ensimmäistä kertaa näytän näin kauas tulevaisuuteen, ja viimeisessä rapsussa ollaan vielä kauempana. Tää on näistä kaikista oma suosikkini, ja niin tosiaan, miehet ovat tässä 34-vuotiaita.

6. Leijuisimme taivaalla niin kuin pilvet

2029
Maaliskuu


Kalevi

Meillä oli yhteinen sovittu rokulipäivä. Ei töitä, häähössötystä tai mitään, mitä olisi pitänyt huolehtia tai järjestellä. Me vain oltiin, kahden kesken kaikessa rauhassa, ja helvetti, kun olin kaivannut sitä.

Me tehtiin hyvää ruokaa ja katsottiin Christopher Nolanin parhaimpia leffoja. Interstellarin puolivälissä huomasin, että puhuin itsekseni, koska Heikin ajatukset olivat jossakin aivan muualla kuin leffassa tai mussa.   

”Heikki?”

”Mitä?” Heikki räpytteli silmiään ensin kamalan hämmentyneen näköisenä, sitten se tajusi, että katsoin, ja hetkessä mies näyttikin nololta. ”Sori.”

”Eipä mitään. Mitä sä mietit noin intensiivisesti?” hymähdin.

”En mä saa puhua siitä tänään”, Heikki naurahti. Kohotin kulmiani uteliaana.

”Annan sulle erityisluvan”, sanoin. ”Kerro.”

”No siis”, Heikki sanoi, ja se vaihtoi asentoa pariinkin kertaan sohvalla. Miestä jännitti. ”Mehän ollaan puhuttu lasten hankkimisesta.”

”Joo”, sanoin enkä ymmärtänyt, miksi Heikki oli niin levoton, ”me kumpikin halutaan lapsia, eikö?”

”Niin”, Heikki myönsi. Otin hellästi kiinni miehen käsivarresta ja sivelin rannetta. Heikki rauhoittui vähän.

”Mitä siitä?”

”Haluaisin, että meidän perheellä ois siinä vaiheessa sama, yhteinen sukunimi”, Heikki sanoi. ”Ja nyt, kun meillä on ne häät tulossa toukokuussa, mä mietin, että ottaisin sun sukunimen.”

”Mitä?” Tuijotin Heikkiä enkä ihan käsittänyt, mitä se oikein sanoi. ”Sä luopuisit sun omasta nimestä? Miksi?”

”En halua yhdistelmänimeä, koska ei Eloharju-Harjula toimisi mitenkään päin kuulostamatta hirveältä”, Heikki hymähti, ”ja en mä tiiä. Se vain on mulle sellainen sitoutuminen, jonka haluan tehdä. Oon kai vähän vanhanaikainen, mutta se tuntuu oikealta, tiedätkö?”

”Hmm, mä –” takeltelin.

”Sä vihaat koko ajatusta?” Heikki sanoi ja vetäytyi heti. ”Anteeks, en jotenkin ees –”

”Älä.” Tartuin Heikkiä käsivarresta. ”En vihaa, en todellakaan. En vain ikinä tullut ajatelleeksi tätä mahdollisuutta, ja nyt oon ihan – hitto.”

”Kyllä mä ymmärrän”, Heikki sanoi, ”se on sun nimi, ja sen jakaminen kumppanin kanssa ei oo se, mitä sä haluat. Ei se mitään. Sulla on oikeus päättää niin.”

”Hei, lopeta”, ärähdin. ”Älä yritä laittaa noita sanoja mun suuhun, koska ne ei oo totta. Luoja, musta tuntuu, että taisin rakastua suhun just uudestaan.”

”Joten, meinaako toi sitä, että mä saan olla Heikki Harjula?” Heikki kysyi. Kun kuulin sen ensimmäistä kertaa äänen, oksitosiinimyrsky vei multa melkein tajun. Vein käteni Heikin hiuksiin ja nojauduin sen huulille.

”Totta helvetissä”, hengähdin.

« Viimeksi muokattu: 10.07.2019 02:02:18 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
A/N: Vika rapsu! Nyt ollaankin kaukana tulevaisuudessa, ja Heikki ja Kalevi ovat oikeasti vanhoja, 71-vuotiaita tarkalleen ottaen. Jestas sentään! En olisi hypännyt näin kauas, ellei Auro olisi sitä ehdottanut, joten kiitos tarpeellisesti töytäisystä ♥︎

7. Harmoniassa taivaankappaleiden kanssa

2066
Heinäkuu


Heikki

”Ei, iskä ei ole menossa katolle. Älä huolehdi”, naurahdin puhelimeen.

”Ootko varma?” Iivari kysyi huolissaan. ”Iskällä on kuitenkin aina jotakin projekteja eikä se ymmärrä, ettei teidän ikäisenä saa enää rehkiä miten sattuu.”

”Hei, varo vähän”, toruin, ”minä ja iskä ollaan kuule parhaassa seniori-iässä.”

”Totta kai ootte”, Iivari sanoi, ”ja tiedän, että te pärjäätte, mutta älkää silti ottako tarpeettomia riskejä. Katolla heiluminen kuuluu tähän kategoriaan.”

”Ei meillä ole mitään asiaa katolle”, vakuutin. ”Sitä paitsi, tällä hetkellä iskä istuu puutarhakeinussa lukemassa.”

”Kusetat”, Iivari puuskahti.

”En ees. Lähetän sulle kuvan”, sanoin. ”Lakkaa nyt jo huolehtimasta.”

”Mä yritän”, Iivari sanoi urheasti.

”Niin sitä pitää”, kehaisin. ”Oot rakas. Jutellaan taas.”

”Tekin ootte, joo, jutellaan. Heippa.”

Huokaisin helpottuneena, kun puhelu vihdoin päättyi. Aikuiseksi ihmiseksi Iivari oli välillä turhankin meidän perään. Suuntasin kohti puutarhakeinua, jossa Kalevi luki tabletista jotakin rikosdekkaria. Otin miehestä kuvan ja lähetin sen meidän ylihuolehtivalle pojalle. Istahdin keinuun Kalevin viereen. Hieroin miehen karvaisia nilkkoja.

”Se oli Iivari?” Kalevi sanoi katsettaan nostamatta.

”Kukas muukaan?” vastasin. ”Se soittelee Aavankin puolesta.”

”Ei Aava ehdi miettimään ikääntyviä isiään, kun sillä on taas pahin pikkulapsiarki päällä”, Kalevi vastasi.

”Totta”, hymähdin. Ihastelin hetken kesäistä, vihreää Suvisaarta ja kaunista järvimaisemaa. Mun katse kuitenkin palasi Kaleviin ja sen komeisiin kasvoihin. Se ei näyttänyt ollenkaan ikäiseltään, kiitos Harjuloiden ikinuoren geeniperimän. Mä en valitettavasti ollut ikääntynyt aivan yhtä upeasti. Olin jo aivan harmaa ja ryppyisempi kuin olisin välittänyt. Kalevin mielestä olin tosi seksikäs silver fox, mutta mun mies olikin aina ollut sulava valehtelija. ”Mitä luet?”

”Operaatio Troijalaista”, Kalevi sanoi. Nimi kuulosti etäisesti tutulta, mutta en jaksanut kaivella muistiani sen enempää. Ei se kirja mua oikeasti kiinnostanut. Nojasin Kalevin koukistettuihin polviin. ”No, mitäs sinä olet siinä vailla?”

”Sun huomiota”, vastasin. Kalevi hymähti. Se sammutti heti tabletin ja riisui lukulasinsa. Sain miehen käden ympärilleni, ja meidän suudellessa tunsin itseni taas nuoreksi ja rakastuneeksi. Painauduin lähemmäs ja lämmin, kiireetön mielihyvä täytti mut.

”Hyvä, että tulit siihen”, Kalevi mumisi ja suukotti mua kaulaan. ”Et oo lakannut puuhastelemasta siitä saakka, kun me tultiin tänne.”

”Anteeksi”, pahoittelin ja halasin miestä hetken tiukemmin, ”välillä mä unohdan.”

”Ei haittaa. Kunhan pysyt nyt siinä”, Kalevi sanoi. Ynähdin yksimielisesti ja jäin miehen lämpimään syliin.

« Viimeksi muokattu: 27.01.2019 19:22:44 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 476
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Ooooo mitkä rapsut! Huh sentään! En tiedä osaanko edes sanoa näistä mitään kun oon jotenkin ihan fiiliksissä, sillä hitto, Heilevi seitsemänkymppisinä ja niillä on lapsia, uuh, aah! Pääsit kyllä yllättämään aika täydellisesti näillä kahdella viimeisellä osalla :D

Tuo kolmas rapsu oli tosi hieno, pidin siitä. Ensin ajattelin, että ne pelaa jotain peliä ennen kuin tajusin että ne on siellä pelissä. Se, että kaikki olikin unta oli kiva yllätys, mutta se että Heikin vieressä olikin Kata tuntui todellakin iskulta palleaan. Onneksi Kata ei kuitenkaan herännyt, sillä siinä olisi ollut Heikillä selittäminen. Mutta dystopia!AU kuulostaa yllättävän kivalta, saattaisin jopa lukea ;)

Neljännessä oli kivan rento ja raukea tunnelma, vaikka Heikki halusikin vain nukkua. Tästä lauseesta tykkäsin paljon:
Lainaus
Heikki suuteli niin perkeleen hyvin, ettei mun ylpeydellä ollut mitään mahiksia.
Sillä juu, Kalevilla ei ole mitään mahkuja :D

Uuden vuoden viettäminen oli huippua ja suudelma kruunasi kaiken! Tykkään siitä, etteivät nämä kaksi normaalisti lääpi toisiaan julkisesti, sillä se ei vain sovi hahmojen luonteisiin, toisin kun taas Tino ja Eeli ovat semmoisia jotka on helppo kuvitella pussailemaan ja halailemaan minne vain. Se, että ehdotus oli Kalevin oli suloista!

Sitten nämä kaksi viimeistä rapsua, oih ja voih sentään! Näissä tuli aivan hurjasti uutta infoa lukijalle. Toki voi olla, että häistä on ollut puhe joskus aikaisemminkin mutta en vain muista sitä. Ihanaa kuitenkin tietää, että nämä menevät naimisiin ja Heikki saa ottaa Kalevin sukunimen ;D Sillä tuo kaksoinimi olisi kyllä aikamoinen hirviö! Hekki oli kyllä ihana kun yritti jotenkin pitää itsensä kasassa, että jos Kalevi oliskin vihannut koko ideaa niin sitä ei olisi sitten sattunut niin lujaa. Mutta tietenkin tämä meni juuri oikein!

Mutta että lapsia! Tämä tuli ehkä aika isona yllärinä, sillä en ole oikein missään vaiheessa edes ajatellut asiaa. Nämä ovat olleet niin nuoria aina ja kaikkea säätämistä on ollut koko ajan, joten lasten hankkiminen ei ole ollut mielessäkään. Mutta nyt kun asiaa miettii, niin miksipä ei :) Kivat nimet, Iivari ja Aava, pidin!

Tuon viimeisen rapsun fiilis oli kyllä kiva. Kesäinen Suvisaari ja nämä kaksi seitsemänkymppisinä siellä, suloista :) Vähän hämäräksi ehkä jäi, että miksi se Kalevi olisi ollut siellä katolla, mutta toisaalta sillä ei ollut merkitystä lukukokemuksen kannalta, ihan sivuhuomio vain. Jos Kavelvi on muuten iskä, niin onko Heikki sitten isi vai isä vai jotain muuta?

Olipa kiva aloittaa uusi viikko näiden tyyppien parissa, kiitos!

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 829
No niin. En myönnä, että olisin kannustanut kirjoittamaan pelkkää heilevipussailua... :--D ainakaan kovinkaan paljon. Mitä nyt Heilevi on aina välillä paras asia elämässäni. Yritän nyt jotenkin jäsennellä ajatuksiani, ei sillä että ne olisi jotenkin erityisen fiksuja ajatuksia, koska yleensä kun on kyse Heikistä, Kalevista ja onnesta, oon vaan aslkdjaslkf!!♥︎♥︎ ja se on se fiksuin mihin kykenen :')

Abikevät yllätti ihan yhtä paljon kuin se, että yön jälkeen tulee aamu, mutta mikäs siinä, kun se uppoaa edelleen. Ja kun siitä selvästi riittää vielä(kin) kirjoitettavaa. Heikistä huokuu, se kuinka paljon se välittää Kalevista jo tuossa vaiheessa ja voihan elämä sentään. Little did they know. Jotenkin yleisesti abikeväässä on niin ristiriitainen sävy, kun samaan aikaan molemmat on vähän silleen ?? ja kuitenkin siellä on se jokin. Uhh. Ja aina abikevät-tekstien jälkeen tekee mieli lukea järjiltään, koska hitto vie. puuh.

NO. Sitten, huhhei. Hitto Kalevi. Minua vaan jaksaa ihastuttaa se, kuinka kompleksi hahmo se on, ja tuo rapsu jotenkin kiteyttää sen aika hyvin. Varsinkin tuon ajan Kalevin, joka ei muka ole Heikkiin lääpällään, mutta oikeasti on, mutta jessus eihän sellaista voi myöntää. Mutta silti se jossain humalan ja hetken huumassa päätyy ajattelemaan tällaisia
Lainaus
Halusin Heikin itselleni, en vain täksi yöksi, vaan kokonaan.
ja minua kihelmöi se. Ja samalla se, että Kalevi kääntää, ehkä tunteiden pelossa, melkein herkän anteeksipyytelyn suhteellisen nopeasti tunteista seksiin. Tai ainakin melkoisen kiihkeään suuteluun, kun saumaa olisi ollut myös sellaiseen herkistelyyn.

Oon edelleen vähän sitä mieltä, että kunnon AU:t pitää kirjoittaa. :---D mutta tosiaan ekalla lukukerralla lähinnä nauratti zombi!heilevi, jotenkin koko ajatus on vähän hervoton. Toki Heikin kannalta aika shitty thing, mutta taas kerran, little did he know. Eikä edes tarvita mitään zombeja, että Kalevi vastaa sen tunteisiin (onneksi? valitettavasti? who knows).

a a m u p u s s a i l u. tarviiko minun ees sanoa muuta? En tiedä mikä fiksaatio minulla on siihen, mutta i ask and you deliver, joten mitäpä sitä muuta. Pakko kyllä sanoa, että ilahduttaa erityisesti se, että samassa pätkässä Kalevi on silleen nyt romantiikkaa ja ihania aamuja ja Heikki puhuu intensiivisestä rynkytyksestä :--D

Viides on kyllä taas kategoriassa hitto Kalevi. En ees osaa sanoa mitään, kun tulin vaan niin onnelliseksi tuosta. Heikin reaktio on niin symppis, se oli melkein kuin Kalevi oisi kosinut sitä, niin isolta se tuntui. Ja varmaan tuntuikin, en mie sillä. Mutta Heikki on vaan niin symppis, kun se on niin tuollainen. Hiton voikukkapoika, ja siksi juuri tykkään siitä niin paljon.

Ja eipä sillä että tuo Heikin sukunimipähkäily oisi jäänyt mitenkään kakkoseksi, aakjhsadkjh. Ja totta kai Heikki haluaa Kalevin sukunimen koska mitä hittoa, se on Heikki, ei siltä voisi odottaa yhtään vähempää :') ja kertoo kyllä aika paljon noista se, että n. 82 vuoden yhdessä olon jälkeenkin Heikki aattelee, että no tuskin Kalevi kuitenkaan haluaa että niillä ois sama sukunimi ja yhyy ei se kuitenkaan. Hiton pöntöt. ♥︎

JA VIKA, ihanat papat, i love them!! Meen ihan tiloihin kun aattelen sitä miten Kalevi ja Heikki on vanhempia ja hitto. Toivottavasti Aavasta ja Iivarista kuullaan joskus lisää, koska en vaan kestä ajatusta siitä, että ne on p e r h e ja voi hitto. Joo, en mie osaa sanoa mitään muuta.

Yleisesti siis: lkasjdfalksf, !! ja ♥︎♥︎. Oli ilo olla avuksi ja mielelläni otan samalla teemalla esim. 320 rapsua lisää. Pus!

- Auro

än yy tee nyt
kerrankin et pelännyt

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 585
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Hei yy mitä nää ihanat on. Pussailu best ja etenkin kun puhutaan Heilevistä!

Oon vähän sanaton kun mun ajatukset myllertää. Luin nää kaikki putkeen ja tuli semmonen olo kuin ois lukenu epilogia Heilevi -rakkaustarinasta. Tässä oli kaikkea, aina ensimmäisistä tuskan tuoksuista onnelliseen papparaiselämään Suvisaaressa. Mun on pakko myöntää mut viimeiset kaksi raapaletta sai mut itkemään. Oon jotenki niin ilonen siitä et nää kaks pönttöpäätä kuitenkin elävät loppujen lopuksi ”onnellisena loppuun asti”. Muksut ja häät ja kaikki. JA SUVISAARI!!! Aivan sekopäistä.

Tää on niin hullua kun oon kuitenkin lukenut tätä ”universumia”, Eeli/Tinoa ja Heileviä ihan ensimmäisistä julkaisuista asti. Siitä asti kun julkaisit  Ei sitä tarvitse tahdikas olla -originaalisi ensimmäisen kerran. JA SEKIN VIELÄ kun oon saman ikäinen ku pojat, jotenki nää on tullu aina tosi lähelle. Nyt kun sain kurkistaa poikien papparaiselämään, jotenkin tuntuu siltä kuin kaikki ois loppu ja yyy. Oon jossain hormoneissa selvästi kun menin vähän rikki.

Kiitos tästä ja siitä että oot luonu nää pojat. Nää on ollu aina mulle aika iso ja tärkee juttu, joten kiitos tuhansia kertoja♥️

- Nuutti

Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 527
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vaihdokkaista hyvää iltaa! :)

Haa, lisää Heikki/Kalevia. Täytyy myöntää, että minulla oli vähän vaikeuksia päästä tähän tekstiin sisälle, koska hahmot ja heidän tarinansa ovat suurimmaksi osaksi vieraita ja kohtausten aikajana on pitkä ja minulle avaintapahtumiltaan hämärä. Homma kuitenkin helpottui, kun päätin lukea ja käsitellä näitä raapaleita yksittäisinä kohtauksina ilman paineita kokonaiskuvan rakentamisesta. Siinä sivussa kokonaiskuvankin ääriviivat alkoivat sitten hieman hahmottua, vaikka vieläkin olen toki ihan pihalla niistä kaikista vaiheista, joita kaksikko on suhteensa varrella käynyt läpi. Helppo ei heidän tiensä selvästikään ole ollut! On jotenkin hätkähdyttävää, miten vuoden 2014 lokakuuhun sijoittuvassa tekstissä mainitaan Heikin olevan Katariinan kanssa, ja sitten vuoden 2019 huhtikuussa Heikki herää Katariinan vierestä. Monta vuotta välissä, ja yhä miehet haikailevat toistensa perään, huhhui!

Ensimmäisessä raapaleessa on sellaista jännää epävarmuutta, kun loikoillaan seksin jälkeen lähekkäin ja mietitään, mitä seuraavaksi. Saako olla lähellä ja koskettaa, vai pitäisikö nousta ja lähteä? Selvästi jokin on muuttunut tai ainakin muuttumassa, kun Kalevi ei enää suhtaudu niin jyrkästi siihen, että seksi on pelkkää seksiä. Minulle jää lukemisesta jotenkin kaihoisa olo, sellainen kuin koettaisi tavoittaa jotain mikä häilyy hetken verran aivan lähellä mutta on todellisuudessa kuitenkin niin kaukana. Enpä kadehdi Heikkiä tässä tilanteessa, kun yhteinen hetki loppuu niin kovin nopeasti. On muuten mielenkiintoista, miten Heikin mietteissä on aistittavissa samaa kuin Kalevin mietteissä tuossa Nää vitun tunteet -tekstissä, jonka luin tätä ennen. Molemmat jätkät taitavat olla ihan yhtä solmussa, ja jonkinlaista keskusteluyhteyden vajavaisuuttakin on kenties havaittavissa!

Toisessa raapaleessa kiidetään tunteiden vuoristorataa kosto- ja sovintosuudelmien tahdissa. Tavallaan ymmärrän Kalevin yhtäkkisen kostonhalun, koska humalassa estot hälvenevät ja Kalevi ihan oikeutetustikin kokee epäreiluksi sen, että hänen suhteensa Riiaan päättyi, vaikka Heikki yhä vain larppaa onnellista Katariinan kanssa. Tilanne ei ehkä ole ihan noin yksioikoinen, mutta kyllä se silti tuntuu vähän epäoikeudenmukaiselta Kalevia kohtaan näin aiempia tapahtumia tuntemattoman lukijan näkökulmasta. Eelin suuteleminen ei ehkä ole fiksuin ratkaisu tilien tasaamiseksi, koska selvästi se aiheuttaa pahaa mieltä paitsi Heikille, myös Kaleville itselleen, mutta humalassa ja hetken mielijohteesta ihminen voi tehdä kaikenlaista harkitsematontakin. Tuo kahdenkeskinen hetki ja suudelma on ihana, mutta tämä loppu pudottaa taas lujaa maan pinnalle:
Mun piti suudella Tinoa ja Patrikia pelastaakseni meidät molemmat, ja silti mä hävisin kaiken.
Auts. :-\ Kalevin ja Heikin välinen säätö on kuluttavaa varmaan jo itsessäänkin kaikessa vaiheilussaan ja epävarmuudessaan, mutta vielä kuluttavampaa se varmaan on, kun se pitää pitää vielä salassakin.

Kolmas osa on yksi lemppareistani! Ihanan lennokas zombitaistelu-uni, varsinkin kun se on kirjoitettu niin, ettei mikään kerronnassa viittaa uneen. Kyse voisi oikeasti olla jostain hurjasta zombimaailmanlopusta tai vaikka siitä, että Heikki ja Kalevi pelaavat Pleikkarilla todentuntuista zombipeliä. ;D Tykkään hirveästi! Tällainen suorasukaisesti kuvattu toiminta on mukavaa luettavaa. Herääminen on kyllä tosiaankin aikamoinen potku vatsaan... Ei siksi, että zombitodellisuus sinänsä olisi parempi kuin tositodellisuus, mutta siksi, että unessa Heikki ja Kalevi ainakin ovat yhdessä ja rakastavat toisiaan. Ehkä unen arjesta poikkeava ympäristö heijastelee Heikin tuntemuksia siitä, miten mahdotonta hänen on saada Kalevia. Ennemmin tapahtuu zombivallankumous. Voi että. Vähän minua kävi myös kutkuttamaan tuo Katariinan osuus, koska hänkin saattaa elää aikamoisessa valheiden verkossa, hui.

Neljäs rapsu on ihanan leppoisaa luettavaa ja tasapainottaa kivasti edellisen osan zombitaistelua. Voi unista Heikkiä, ja voi Kalevia jonka huomaavaisuus uhkaa jäädä vaille arvostusta! Onneksi Heikki kuitenkin lopulta herää ja menee Kalevin seuraksi. Haluan uskoa, että Heikki hyvittää hitaan heräämisensä suloisilla suudelmilla, ja loppu antaakin ymmärtää niin. Ihanaa että kaksikolla menee hyvin ainakin tässä aamuhetkessä! Tämä osa erottuukin aiemmista sillä, ettei tässä ole havaittavissa sellaista epävarmuuden, kielletyn rakkauden ja kaipuun varjoa. Tavallaan tämä on kiva käännekohta tässä sarjassa, kun lopuissakin raapaleissa liikutaan melko onnellisissa tunnelmissa.

Viidennen raapaleen uuden vuoden vastaanotto on ihana. Tulee sellainen fiilis, että uusi vuosi todella alkaa erilaisissa ja hyvissä merkeissä, kun Kalevi ehdottaa julkista suudelmaa. Se on selvästi iso juttu molemmille, kun he eivät sellaista aiemmin ole tehneet ja suhdetta on piiloteltukin. Sen ehdottaminen vaatii varmaan aikamoista uskallusta Kalevilta, ja siihen peilaten onkin ihanaa, miten varmalta ja vakaalta mies vaikuttaa! Tuntuu siltä, että hän on todella valmis ottamaan tämän seuraavan askeleen juuri Heikin kanssa. Se ehkä omalla tavallaan korostaa Kalevin sitoutuneisuutta, vaikkei suhteen julkisuus mikään itseisarvo olisikaan. Voi että, onneksi Heikki heittäytyy mukaan ja pari saa jakaa unohtumattoman uudenvuodensuudelman!

Kuudennessa osassa on mukavan seesteinen tunnelma. Vaikka Heikkiä hermostuttaa ja väärinkäsitys on vaarassa syntyä, siitä selvitään kuitenkin puhumalla ja molemminpuolisella kunnioituksella. Kaksikon välisestä kommunikaatiosta välittyy sellainen tunne, että he ovat kypsiä ja aikuisia, tuntevat toisensa ja osaavat keskustella keskenään. Ymmärrän hyvin, että Heikki jännittää sukunimiasian esiin ottamista, koska onhan kyseessä merkittävä muutos, josta ehkä pitääkin jossain vaiheessa keskustella. Naisen ja miehen välisessä avioliitossa tuntuu yhä toisinaan olevan selviö, että nainen ottaa miehen nimen, mutta samaa sukupuolta olevilla mitään ennakko-oletuksia ei ole. Ihanaa että Heikki ja Kalevi päätyvät yhteisymmärrykseen nimiasiassa. Toive yhteisestä perhenimestä on ymmärrettävä ja samaistuttava. Eloharju ja Harjula eivät tosiaankaan sopisi yhteen oikein mitenkään päin. ;D

Viimeinen raapale päättää tämän sarjan oikein toimivasti harmonisella tulevaisuudennäkymällään. On mukavaa saada selville, että Heikki ja Kalevi saavat kuin saavatkin lapsia, kun niistä aiemmin on puhetta. Sekin on mukavaa, että heillä on ilmeisen läheiset välit ainakin Iivariin. Ja toisiinsa tietenkin, kaikkien vuosien jälkeenkin! Ehkä koettelemukset ovat vihdoin jääneet taakse, ja pariskunta saa nauttia leppoisasta yhteiselosta puutarhakeinussa kirjoja lueskellen ja tietysti vähän toisiaan hellien. Lämmittää sydäntä, että heidän välillään on hellyyttä ja kipinää vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Hauskaa on muuten se, miten Kalevi lukee tabletilta! Varmasti nykyajankin vanhukset käyttävät älylaitteita (oma mummonikin pelailee tabletilla), mutta vielä tutumpia ne varmasti ovat meille tulevaisuuden vanhuksille, jotka olemme kasvaneet teknologian parissa.

Kääk, nyt pitää rientää unten maille, mutta kiitoksia kovasti tästä sarjasta, tykkäsin! :) -Walle

Kesia

  • Vieras
No voi aaaw! :D
Pakkohan tätä on kommentoida. Vitsi, sun puheista mä jotenki arvasin, että nää olis papparaisia tässä jossain kohti. Ja niin ne olikin :D Voi vitsi, totta kai niiden täytyi mennä naimisiin! <3
Kiitti oikeesti näistä, nää oli mahtavia kaikki! Kalevi ja sen aamupalajuttu oli tosi sulonen, mut kyllä kuitenki kaikista paras yksittäinen pätkä oli se uusivuosi. Mää niin rakastan Kalevia, se on vaan ihan parasta ikinä!! Ja sit sillä on pappana lukulasit. Jeee! Näen sen sieluni silmin! <3 Jotenki toi Kalevin "silver fox" kuvas aivan ihanasti kans sitä, millanen vanhus Heikistä tulee.
Sit oli Ilari ja Aava! Jes, niitä on kaksi! <3 ja lapsenlapsiakin vielä. Tino ja Eeli on sit varmaan näiden kahden ihanan lapsosen (Aava ja Ilari, ei ne lapsenlapset) kummeja? Eiköhän. Jotenkin musta kans tuntuu jännästi että Aava ois näistä vanhempi. Nooo, mut nyt mä jätän omat arvailuni tähän ja ilmoitan vain, että rakastin tätä kokoelmaa! <33