Telttakankaan toisella puolella | S | sirkus | 4/10

[Lyra]

Ficin nimi: Telttakankaan toisella puolella
Kirjoittaja: Lyra

Ikäraja: S
Varoitukset: -

Summary: “Ihmiset eivät kai enää käy sirkuksessa”, Juno sanoo. “Eivät samalla tavalla kuin ennen.” Trixie huokaisee ja kietoo kätensä ystävänsä harteille.

A/N: Tämä on tuotokseni Hahmot vaihtoon -haasteeseen. Kirjoittaminen on jotenkin tökkinyt viime kuukausina, mutta oli jotenkin helpottavaa lähteä kirjoittamaan valmiista hahmosta. Kiitokset Junosta (ja monesta muustakin) kuuluvat siis Violetulle! Raapaleita on tulossa yhteensä kymmenen, joista puolet on valmiina, mutta ajattelin, että näitä on kivempi julkaista kahden paloina.

telttakankaan toisella puolella

1.
Pimeässä hän voi kuulla oman hakkaavan sydämensä. Se tuntuu raskaalta, vaikka hän on tehnyt saman lukemattomia kertoja. Hän kuuntelee hengitystään ja puhaltaa kuuman ilman ulos keuhkoistaan. Ihoa kihelmöi.

Sitten alkavat aplodit. Ne tulevat aivan telttakankaan takaa, mutta sytyttävät jokaisen aistinsolun eloon hänen ihollaan. Kylmät väreet juoksevat alas hänen selkäänsä. Hän vetää viimeisen kerran syvään henkeä ja kun hänen oma nimensä kaikuu hänen korvissaan hän astelee eteenpäin ja siirtää telttakankaan syrjään edeltään.

Ilma tuoksuu sokerilta ja palaneelta rasvalta. Valo paistaa suoraan hänen kasvoilleen. Aplodit ovat korvia huumaavat. Sydän hakkaa rinnassa, eikä hän voi estää hymyä nousemasta kasvoilleen, kun hän kumartaa yleisölle.

2.
Lihakset tuntuvat kireiltä, vaikka hän onkin venytellyt kunnolla - mutta kun hän pääsee alkuun ne lämpenevät ja liikkeet tuntuvat vain hyvältä. Sydämen syke katoaa teltassa soivien rumpujen pauhun alle ja hän vain liikkuu.

Hän ei näe yleisöä. Hän näkee vain renkaat edessään ja itsensä juoksemassa niitä kohti. Hänen ei tarvitse miettiä hyppyä, hän liikkuu ja loppu tapahtuu kuin itsestään. Voltti, toinen, kädet kohtaavat maan ja sitten hän jo sujahtaa läpi suuresta metallisesta renkaasta. Hän nostaa kädet ilmaan päänsä ylle ja vetää kerran syvään henkeä. Tunne valahtaa hänen lävitseen ja hän hymyilee yleisön hurratessa.

“Naiset ja herrat!” tirehtööri huutaa. “Juno! Ihmeellinen akrobaatti!”

[Lyra]

3.
Hiki valuu Junon poskille ja heti, kun hän pujahtaa telttakankaan toiselle puolelle, joku ojentaa hänelle pyyhettä.
“Kiitos”, Juno onnistuu mumisemaan, ennen kuin kädet asettuvat hänen selälleen ja työntävät häntä peremmälle toisen teltan suojiin.

“Sinä olit loistava”, Trixie ilmoittaa ja suorastaan hyppii hänen vierellään. Juno hymyilee.
“Niin sinäkin”, hän sanoo, mutta Trixie vain heilauttaa kättään.
“Sinä pyörit ilmassa kuin sinulla ei olisi mikään kiire minnekään ja pujahdit sen pienen renkaan läpi kuin vettä vain”, Trixie sanoo, “minä vain nielin tulisen miekan.” Juno kääntyy katsomaan ystäväänsä ja näkee pilkkeen tämän silmissä.

He istahtavat laatikoiden päälle syrjässä kaikesta ja vajoavat yhdessä turvalliseen hiljaisuuteen.

4.
“Minä kuulin, että hän aikoo myydä sirkuksen”, Trixie sanoo viimein. Pelko hiipii tiensä takaisin Junon sydämeen, josta hän on onnistunut sen karkoittamaan esityksen ajaksi. Juno huokaisee syvään ja vajoaa kasaan.
“Niin minäkin”, hän kuiskaa.
“Minä luulin, että meillä menee hyvin”, Trixie sanoo ääni särkyen. “Että sirkuksella menee hyvin.”

“Ihmiset eivät kai enää käy sirkuksessa”, Juno sanoo. “Eivät samalla tavalla kuin ennen.” Trixie huokaisee ja kietoo kätensä ystävänsä harteille.
“Kyllä me selvitään tästä”, Trixie kuiskaa. “Kyllä me selvitään.”
“Toivottavasti”, Juno sanoo, mutta ei voi itsekään uskoa omia sanojaan. Hän kuulee yleisön hurrauksen kuin verhon takaa ja yrittää parhaansa mukaan olla särkymättä.