Kirjoittaja Aihe: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna  (Luettu 1714 kertaa)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Suljetun osaston sokerihiiret
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Neville/Luna
Genre: Fluffyangst, H/C
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Hyvää joulua Waulish! Ja kaikki muutkin, jotka tykkäävät Neville/Lunasta.


Suljetun osaston sokerihiiret
”Ei ole syytä hermoilla”, Luna lohdutti Nevilleä heidän pysähdyttyään Pyhän Mungon viidennen kerroksen pysyvien taikavammojen osaston oven taakse.

Ei ollutkaan, mutta silti Nevilleä hermostutti. Hän ei ollut ikinä tuonut ketään tapaamaan vanhempiaan, ellei sitten sitä kertaa laskettu, kun Harry, Ron, Hermione ja Ginny olivat sattuneet vierailemaan Lockhartin luona samalla osastolla.

”Älä sitten… älä loukkaannu, jos he eivät oikein… tiedosta olemassaoloasi. He eivät oikein… He vähän ovat sellaisia, että elävät oman päänsä sisällä. No, jos elävät tai… niin. He- he vaan…”

”Neville”, Luna sanoi ja silitti poikaystävänsä kättä ja odotti, että Neville vilkaisi häntä. ”Älä hermoile.”

Neville yritti vastata tyttöystävänsä aurinkoiseen hymyyn. Sitten hän hengitti syvään ja avasi suljetun osaston oven loitsulla. Huoneen ikkunoissa riippui jo kuukausi sitten ripustetut lämpimänkeltaiset jouluvalot, joita peitti jo pienoinen pölykerros. Hän tervehti erästä potilasta syöttävää parantajaa pikaisesti kävellessään huoneen perälle. Hänen isänsä oli nukkumassa, mutta äiti istui sängyn reunalla tutkaillen piirustusta, jonka Neville oli piirtänyt lapsena. Neville oli hämmästynyt siitä, että se oli yhä tallessa ja ehjänä. Vaikka äiti tutkailikin piirustusta väärin päin, Neville silti tunsi omituista ylpeyttä siitä, että piirustuksesta oli jotain iloa äidille.

”Hei äiti”, Neville sanoi, saamatta minkäänlaista reaktiota äidiltään. Ei hän sellaista ollut odottanutkaan. Hän kiersi äidin sängyn toiselle puolelle Lunan seuratessa häntä.

”Äiti, se olen minä. Neville”, Neville sanoi, otti piirustuksen varovasti äidin kädestä ja laski sen yöpöydälle. Äiti seurasi hänen kätensä liikettä ja päätyi sitten tutkailemaan huonetta hajamielisesti. Hänen katseensa käväisi Nevillen ja Lunan läpi muutaman kerran. Läpi.

”Äiti, tässä on Luna. Hän on minun tyttöystäväni”, Neville kertoi ylpeänä.

”Hei vain, mukava tavata”, Luna tervehti ja ojensi sitten sokerihiirirasian. ”Toimme teille makeisia joululahjaksi.”

Äiti ei näyttänyt huomaavan ojennettua sokerihiirirasiaa, joten Neville otti sen Lunalta ja avasi sen. Hän otti sieltä yhden hiiren ja odotti, että se lakkasi liikkumasta ja ojensi sen sitten äidille. Pakkauksen hän laski piirustuksen päälle yöpöydälle. Äiti tutkaili hiirtä kädessään pitkän aikaa.

”Se kuuluu syödä”, Neville neuvoi ja otti sitten yhden itselleen. ”Katso, näin”, hän sanoi ja sujautti pienen hiiren suuhunsa imeskeltäväksi. Äiti tunnusteli hiirtä pitkään sormenpäillään, kuljetti kättään sen pieniä poimuja pitkin ja ihasteli siitä irtoavia pieniä sokerijyviä. Sitten hän haistoi ja nuolaisi sitä. Äiti hymähti maistaessaan makeuden ja laittoi sen viimein suuhunsa.

”Eivätkö olekin hyviä?” Luna hymyili ja otti itsekin yhden. ”Isäni antaa aina näitä minulle joululahjaksi, joten ajattelin tuoda niitä teillekin”, Luna selitti. ”Minusta nämä ovat parempia kuin Hunajaherttuan ja muiden isojen kauppojen sokerihiiret, koska nämä tehdään käsin. Myyjä kasvattaa sokeriruokotkin itse. Näitä myydään eräässä pienessä kaupassa Viistokujan päädyssä. Sama myyjä myy myös oikein oivia nugaatorakoita…”

Neville hymyili imeskellessään sokerihiirtä. Hän oli huolehtinut ihan turhaan. Luna käyttäytyi niin kuin olisi puhunut kenelle tahansa ihmiselle, mistä Neville oli kiitollinen. Viimeinen pala sokerihiirtä liukeni hänen suuhunsa, kun hän vilkaisi lumihiutaleiden leikkiä Pyhän Mungon sairaalan ikkunasta. Ikkuna johti sisäpihalle, jossa komeili värikkäillä jouluvaloilla koristettu kuusi ohuen lumivaipan alla.

Hänen isänsä näytti heräilevän vastakkaisessa sängyssä. Isä äännähti jotain ja nousi hitaasti istumaan.

”Hei isä”, Neville tervehti ja käveli isänsä sängyn luo. ”Tulin taas katsomaan teitä. Nyt on jouluaatto”, Neville kertoi. Isä tutkaili ympäri huonetta lasittunein silmin ja pysähtyi hetkeksi aikaa Nevilleen. Hän kohotti kätensä kyynärpäästä taittaen niin, että kämmen ja sormet olivat löysänä. Neville tarttui siihen kaksin käsin. Neville ei vieläkään varmasti tiennyt mitä se tarkoitti, mutta hän halusi uskoa sen olevan jonkinlainen isän tervehdys, vaikka hän saattoikin tehdä samoin useamman kerran vierailun aikana. Ehkäpä isä vain välillä unohti, että hän oli vierailemassa ja halusi tervehtiä uudestaan. Neville päästi irti isän kädestä ja vilkaisi Lunaa, joka jutteli vielä hänen äidilleen. Äiti näytti pitävän Lunasta, sillä hän kuunteli tätä paikoillaan. Mikäli äiti alkaisi liikuskelemaan, se tarkoittaisi, että hänen huomionsa oli jossain muualla.

Luna huomasi Nevillen katseen, sanoi jotain Nevillen äidille ja käveli Nevillen luokse. ”Isä, tässä on Luna. Tyttöystäväni”, Neville esitteli.

”Hei, herra Longbottom. Onpa mukavaa tavata teidät”, Luna sanoi hymyillen.

Isältä kesti hetken aikaa, ennen kuin hän näytti tajuavan Lunan olemassaolon. Sitten hän kohotti kätensä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Luna vilkaisi Nevilleä.

”Hän haluaa tervehtiä, voit tarttua hänen käteensä”, Neville selitti, joten Luna tarttui isän käteen ja puristi sitä hellästi.

Samassa äidin suunnalta kuului tömähdys. Sokerihiiripaketti oli kaatunut lattialle ja äidin käsi hapuili nyt tyhjää.

Neville kiirehti tähyilemään, jospa jokin hiiri oli ehtinyt jähmettyä, mutta viimeinenkin hiiri livahti listojen taakse tai jähmettyi jonnekin pölyisän piirongin alle, jonne se varmasti jäisi yhtä pitkäksi ajaksi kuin tämän osaston potilaat jäisivät tähän huoneeseen. Neville nosti tyhjän pakkauksen ylös.

”Tuon ensi kerralla uuden pakkauksen”, Neville lupasi. ”Mutta ehkä jotain, jolla ei ole jalkoja.”

Äiti hapuili yhä pakkausta, joten Neville ojensi sen hänelle. Äiti tunnusteli sen reunoja ja pysähtyi pitkäksi aikaa tunnustelemaan kiiltävän etiketin liukasta pahvipintaa. Äiti hymyili, se oli enemmänkin pieni silmien siristys ja suupielten nytkähdys, mutta se oli äidin hymy ja se sai Nevillenkin hymyilemään.

***

Talven lyhyt valonaika oli loppunut, kun Neville ja Luna kävelivät Pyhästä Mungosta ulos. Lumi narskui kenkien alla heidän kävellessään hiljaista katua pitkin. He voisivat jo ilmiintyä, mutta Neville ei halunnut, ei vielä. Luna ymmärsi, eikä hoputtanut. Lumisade oli loppunut ja pilviverhon raosta tuikkivat tähdet.

”Olet surullinen”, Luna totesi viimein. ”Luulin, että sinusta on mukava käydä heidän luonaan.”

”Onhan se”, Neville sanoi ja työnsi kylmät kätensä takkinsa taskuihin. Olisi pitänyt ottaa hanskat. Vaikka hän oli aina arvostanut vanhempiaan, vasta sodan jälkeen hän oli oikeasti alkanut viihtyä heidän luona vieraillessaan. Ehkä hän oli silloin viimein hyväksynyt sen tosiasian, etteivät asiat tulisi muuttumaan, ja että hänen kannatti ottaa kaikki irti siitä, mikä hänelle suotiin. ”Näin joulun aikaan minä vaan... vähän kadehdin niitä, jotka viettävät joulun ison perheen ympäröimänä.”

”Onhan meilläkin nyt perhejoulu. Tavallaan. Sinä ja isoäitisi tulette meille jouluksi. Eikö neljä ole jo melkein iso perhe?” Luna sanoi.

”Kaipa se on”, Neville tajusi ja hymyili. Hän veti toisen kätensä taskustaan ja tarttui Lunan viileään käteen. He kävelivät vielä hetken aikaa, ennen kuin ilmiintyivät Lunan talolle lumen peittämälle kukkulalle.

Suljettujen ovien takana eräs piirongin alle livahtanut sokerihiiri heilautti vielä häntäänsä, ennen kuin jähmettyi paikoilleen toisen lajitoverinsa viereen.

Never underestimate the power of fanfiction

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 411
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #1 : 11.12.2017 19:47:58 »
Iiks, sydämeni meni ihan sykkyrälle kun huomasin saaneeni joululahjatarinan! ♥ Ja vieläpä Neville/Lunaa, oi että. Jostain syystä tämä paritus vetää minua kovasti puoleensa, vaikken ole siitä hirveästi fikkejä lukenutkaan. Neville ja Luna kuuluvat molemmat lempihahmoihini, ja ajatus heistä yhdessä tuntuu jotenkin luontevalta. Molemmat ovat omalla tavallaan valtavirrasta poikkeavia, ja molemmilla tuntuu olevan sydän paikallaan. He ovat lempeitä ja välittävät muista ihmisistä. Ihania tyyppejä kumpainenkin, ja ihana paritus myöskin!

Tarinalla on myös varsin ihana aihe. Seurustelukumppanin esitteleminen vanhemmille on jännittävä tilanne, mutta erityisen jännittävä se ehkä on Nevillelle, jonka vanhemmat ovat vähän erityislaatuisia eivätkä pysty kommunikoimaan ihan tavalliseen tapaan kahvipöydän ääressä. Voin hyvin kuvitella, että Nevilleä hermostuttaa, vaikka hän tunteekin Lunan ja tietää tämän olevan avoin ja suvaitsevainen. Nevillen hermoilu välittyy tekstistä hyvin, ja se on tosi samaistuttavaa.

Luna on niin ihastuttava kaikessa välittömyydessään ja hyväntuulisuudessaan! Minusta on todella hienoa, miten hän juttelee Nevillen vanhemmille muitta mutkitta ihan niin kuin kenelle tahansa ihmiselle, arvostavasti ja merkityksellisesti. Hän ei vaikuta pitävän Nevillen vanhempia minään vähä-älyisinä vihanneksina, mikä on varmasti mukavaa Nevillelle ja ehkä tämän vanhemmillekin. Nevillen vanhemmat eivät ehkä kommunikoi tai ymmärrä asioita samalla tavalla kuin muut, mutta ei heihin silti tarvitse suhtautua mitenkään alentuvasti tai erikoisesti. Luna vaikuttaa vilpittömän iloiselta päästessään tapaamaan Nevillen vanhempia, ja siitä tulee minullekin hyvä mieli. :) Kivaa on sekin, ettei Luna vaikuta kiusaantuvan hiljaisuudesta tai vastakaiun puutteesta vaan jatkaa vain seurustelua. Tämän tarinan Luna on niin Luna, etten voisi häntä toisenlaiseksi kuvitellakaan! :-* Nevillekin vaikuttaa ihan omalta itseltään hiljaisessa epävarmuudessaan ja mietteliäisyydessään.

Tässä tarinassa on paljon haikeutta ja suruakin, kun esimerkiksi äiti vaikuttaa katsovan läpi mitään näkemättä, mutta toisaalta tässä on paljon myös hyvää ja kaunista. Nevillen äidin vaalima piirustus ja isän tervehdys ovat asioita, jotka ehkä kertovat jotain kontaktista ympäröivään maailmaan ja rakkaaseen poikaan, ja siitä tulee hyvä mieli. :) Ja on ihanaa, ettei Nevillen tarvitse piilotella vanhempiaan Lunalta, vaan he voivat yhdessä käydä kyläilemässä.

Sokerihiiretkin hymyilyttävät! Vaikka ne lopulta päätyvätkin lattialistojen taakse ja piirongin alle, niistä on kuitenkin varmasti hetken iloa. Ja kuka tietää, ehkäpä joku vielä joskus löytää niistä jonkun!

Tulin tästä tarinasta tosi hyvälle mielelle, ja palaan varmasti tämän pariin vielä monta kertaa. Kiitos paljon ihanasta joululahjasta! :-* -Walle

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 229
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #2 : 12.12.2017 10:51:03 »
Voi miten kaunis ja herkkä. Kuvaat jotenkin tosi uskottavasti arkea tuollasella osastolla. Mua ilahdutti aurinko, koska siihen ei niin usein törmää tällaisissa jouluficeissä, mutta se toi ihan erilaisen talvisen ulottuvuuden.

Tuollainen omassa maailmassa oleskelu ja omanlaiset tervehdykset saa ajattelemaan, että vanhemmat on tietyllä tavalla jo kuolleet, koska kyllähän ne vaikuttaa ihan eri ihmisiltä kuin millasen mielikuvan on saanut vaikka joistaki vanhoista valokuvista ja muistoista. Tuo taustan ja nykyisyyden ristiriita varmasti aiheuttaa osaltaan tätä tunnelmaa. Toisaalta tuollasinahan Neville on oppinut ne tuntemaan. Olipa sulosta ja haikeaa, miten Neville suhtautuu nykyään noin lempeän rauhallisesti vanhempiin (toisaalta tietysti suhtautuu), vaikka pakostakin miettii, olisko sille ollut helpompaa, jos vanhemmat olisivat vaan kuolleet sillon aikoinaan...

Okei, meni jotenkin syvemmälle kuin aluksi ajattelin! Mutta ihana, siis.

<3, Gernumbli
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"
-Xenophilius Lovegood, Harry Potter and Deathly Hallows

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 156
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #3 : 12.12.2017 18:11:51 »
Ihanaa että Neville meni jälleen kerran tapaamaan vanhempiaan, vaikka nämä ovat ihan pihalla kaikesta. Ja tuo Lunan asenne ja tapa kohdata ihmisiä on niin luonteva ja luonnollinen. Mahtavaa että hän on Nevillen kanssa. Nuo sokerihiiret vaikuttivat hauskoilta.

Nämä kaksi vaikuttavat äkkiseltään sellaisilta äärirauhallisilta ja tavallisilta, mutta oikeasti kun heistä alkaa lukea ja heidän henkilöhistoriaansa tönkii, niin hehän ovat mielenkiintoisia. He ehkä vaikuttavat tavallisilta, mutta kun kurkistaa vähän syvemmälle, niin he ovat erikoisia ja sanoisinko erityisiä. Luna näkee tässä, että he voivat rakentaa itselleen oman joulun oman perheensä kesken. Alan melkein vetistellä tätä kirjoittaessa.

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #4 : 14.12.2017 16:44:15 »
Walle: Luna ja Neville on kyllä niin kivoja hahmoja erikseenkin, että ne on ihan tuplakivoja yhdessä! (en ole yhtään katkera siitä että ne ei päätynyt yhteen en en). Oi kiva jos tämä innostaa lukemaan uudemmankin kerran, kiitos ihanasta kommentista :)
Gernumbli: Mä taas olen ajatellut, että Nevillelle sen vanhemmat ei olis kuolleet, koska eihän Neville muuta tiedäkään, kun tosiaan hän oli yksivuotias kun vanhemmat kidutettiin hulluuksiin. Ihmisiähän nekin on ja Neville ottaa heidät vastaan sellaisina ihmisinä kun he ovat. Kiitos kommentistasi :)
Fairy tale: Neville ja Luna on erittäin mielenkiintoisia ja erityisiä hahmoja :) Oi, jos alkaa itkettää sittenhän olen onnistunut tavoitteessani hyvin :D Kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 254
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #5 : 30.03.2019 22:11:24 »
Oh! Tämäpä oli kaunis ja koskettava ♥ Ajattelin, että lukaisen tämän ihan äkkiä mutta tämäpä ei ollutkaan sellainen teksti minkä olisi voinut vain lukea ja kommnetoida, joten pysähdyin tämän äärelle sitten hetkeksi.

Aluksi on sanottava, että tämän nimi on kaunis ja monitulkintainen. Lopussa kuvattu sokerihiiri tavallaan sinetöi tarinan, mutta nimi voisi tarkoittaa myös Nevillen äitiä joka selvästi pitää makeisista myös canonissa, jolloin monikossa se olisi sekä Alice että hiiret mutta miksi ei myös tavallaan Luna joka tulee ensimmäistä kertaa osastolle tapaamaan Nevillen vanhempia.

Vaikka tämä oli joulu-ficci, niin minua ei haitannut ollenkaan lukea tätä kolme kuukautta joulun jälkeen :) Tämä toimi oikein mainiosti ja toi esille sen, että aika on pysähtynyt tuolla suljetulla osastolla, aivan kuten sokerihiiretkin. Neville ja Luna sopivat toisilleen hienosti, vaikka Row ei heitä olekaan kirjoittanut yhteen. Joskus olen miettinyt, että mistähän se Nevillen kommentti siinä leffassa oikein tuli, siis että hän tahtoo kertoa Lunalle, kun Row on kuitenkin tehnyt selväksi että Nev ja Hannah päätyvät yhteen samoin kun Luna ja Rolf. Ehkäpä se oli käsikirjoittajan draamaa ja siinä mielessä tämä tekstihän on canonia :)

Toistan itseäni ja sanon että tämä oli todella kaunis teksti. Kiitos tästä, nautin aivan todella paljon!

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Ronen

  • floater
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 354
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #6 : 30.03.2019 22:50:37 »
Olipa kivaa, että Vendela nosti tämän esille! Tässä mun mielestä olit päässyt kivasti pureutumaan etenkin Lunaan hahmona: kuvauksessasi hän on lempeä, tarkkaavainen, löytää vaikeissakin tilanteissa positiivisuutta ja vähän välillä höpsöilee (esimerkiksi kun alkoi tässä höpistä sokerihiiristä Alicelle!). Tosi kiva teksti, vaikka aihe voisi olla aika raskaskin miettien sairaalaympäristöä. Tykkäsin hurjan paljon, kiitokset! <3
the memories fade
like looking through a fogged mirror

telephone wires above are
sizzlin' like a snare

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #7 : 06.04.2019 09:50:06 »
Vendela: Kiva että pidit nimestä, sen voi tosiaan tulkita monitulkinnaisesti :) Tunnustan itsekin lukevani joskus jouluficcejä keskellä kesää joten kiva tietää että muutkin tekee niin :D Mä oon aina ajatellut, että Neville ja Luna seurusteli jonkin aikaa mutta sitten eros, koska eihän kaikille käy niin onnellisesti että se ensimmäinen suhde jatkuis kuolemaan saakka. Mukavaa että tykkäsit, kiitos kommentistasi :)
Ronen: Luna on tosiaan just tuollainen, kiva tietää että onnistuin hänen luonteensa esiin tuomisessa :) Kiitos kommentistasi, mukavaa että pidit :)

Never underestimate the power of fanfiction

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 046
  • haaveilija
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #8 : 06.04.2019 11:10:32 »
Oih miten ihana tarina tämä on! Todella lämminhenkinen. Tykkään paljon Nevillestä ja Lunasta, he tuntuivat sopivan toisilleen erittäin hyvin, ja heillä oli rauhallinen ja tyyni olla yhdessä. Luna osasi olla myös luontevasti läsnä Nevillen vanhempien seurassa. Sokerihiiret kuulostavat aika hankalilta, kuten suklaasammakot, joten jatkossa tosiaan jokin paikallaan pysyvämpi herkku olisi varmasti kätevämpi tuliainen, mutta pääasia että lahja nytkin ilahdutti. Toivottavasti aattoillasta tulee mukava!
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #9 : 10.04.2019 08:05:25 »
Elfmaiden: kiva että tykkäsit :) munkin mielestä Neville ja Luna on hyvä ja tyyni pariskunta. Ei taida Neville joo enää tuoda liikkuvia herkkuja :) kiitos kommentistasi!

Never underestimate the power of fanfiction

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 796
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #10 : 24.06.2019 22:53:09 »
Tässä oli ihana tunnelma, niin lempeä ja silti koskettava haikeudessaan. Luna ja Neville sopivat hyvin pariksi, koska kummallakin on omat kipeät kohtansa, joita toisen voi kuvitella osaavan lääkitä sillä hellyydellä, jota heissä molemmissa on myötäsyntyisesti.

Ficissä ihastutti myös se, että Neville oli oppinut vierailemaan vanhempiensa luona säännöllisesti omasta halustaan, ei enää velvollisuudentunnosta, ja hyväksymään heidät sellaisena kuin he nyt olivat. Olit kuvannut kauniisti, miten Neville osasi tunnistaa äidin ja isän pienimmätkin eleet ja ilmeet ja pyrki tulkitsemaan niitä parhain päin. Myös Lunan luonteva suhtautuminen erilaisiin ihmisiin tuli tässä esille, ja mieltä lämmitti erityisesti kohta, jossa Neville huomaa Alicen keskittyvän Lunan kuuntelemiseen, vaikka tavallisesti hänen huomionsa harhautuu herkästi.

Tämä oli kaikessa haikeudessaankin erityisen sydämellinen ja herttainen ficci. Ihanaa että löysin sen nyt luettavakseni. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Suljetun osaston sokerihiiret | S | Neville/Luna
« Vastaus #11 : 28.06.2019 18:33:10 »
Fiorella: Mukavaa että pidit, Neville ja Luna yhdessä on tosiaan <3 Sodan jälkeen tuntui luonnolliselta, että Neville alkaisi ajatella vanhempiensa olevan arvokkaampia kuin mitä hän ehkä ennen ajatteli ja ehkä juuri sen myötä oppi myös nuo pienet eleet tunnistamaan vanhemmistaan. Kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction