A/N: Tässäpä teille kauankaivattua jatkoa.
5.
”Lavender! Minkä helvetin takia sinä tahdot tietää mitä minä teen iltaisin!” kaikui rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Lavender istui peloissaan nojatuolissa Hermionen raivotessa hänen edessään. ”E-en minä tahdokaan. En minä mitään ole tehny!” hän sopersi peloissaan. ”No, et mitään. Edes seurannut minua näkymättömyysviitan alla eilen illalla?” Hermione sanoi. Lavenderin silmät laajenivat, ja hän kiljaisi: ”En se minä ollut! Minä lainasin sen viitan Harrylta, ja lainasin sitten Janetille!” Hermione katsoi tyttöä silmiin, kääntyi ympäri, ja ryntäsi makuusaliin kaataen pari ensiluokkalaista matkalla. ”Janet! Minne se tyttö meni?” Hermione huusi. Oleskeluhuoneeseen juuri astuneet Harry ja Ron kuuntelivat tyttöjen makuusalista kuuluvaa riitelyä. ”Jännää, kissatappelu!” oli Ronin ensireaktio. Harry mottasi ystäväänsä kylkeen. ”Se on meidän Hermione, joka ilmeisesti, hakee jotain Janetia. Tunnetko?” Ron pudisti päätään, ja lysähti nojatuoliin. Samassa Hermione ravasi portaat alas, ja oli törmätä Colin Creeveyyn, joka seisoskeli seinän vieressä kamera kädessään. ”Colin, sinä kerrot minulle nyt, missä Janet on. Se sinun tyttöystäväsi!” Hermione kysyi kovalla äänellä. Colin punastui ja vastasi: ”Hän meni kirjastoon. Luulisin...” Hermione hymyili pojalle, ja harppoi ulos muotokuva-aukosta.
Draco istuskeli kirjastossa, lueskellen kirjaa Malfoyn suvun historiasta. Hänen vieressään istui pienikokoinen, punatukkainen rohkelikkotyttö, joka luki kirjaa Kuoleman varjeluksista. Draco katseli kiinnostuneena, kun tyttö kaivoi laukustaan Potterin viitan, joka oli kuin vedestä kudottua kangasta. Yhtäkkiä kirjastossa kajahti Hermionen ääni, joka huusi: ”Janet Cooper! Tänne ja heti! Minä olen valvojaoppilas, muista!” pieni rohkelikkotyttö meinasi pudota tuoliltaan, kun hän tunki viitan takaisin laukkuunsa, kaappasi kirjan kainaloonsa, ja juoksi Hermionen luokse. ”No niin, Janet. Käytitkö SINÄ sitä viittaa, jonka veikaisin olevan laukussasi. Käytitkö sitä, että pystyit seuraamaan minua? Vastaa!” Hermione kyseli, taluttaessaan tyttöä pitkin käytävää. ”L-Lavender antoi s-sen minulle, ja, ja käski m-mennä sinun perääsi, ja katsoa mitä sinä teet. Ja hän käski lainata Colinin kameraa, ja ottaa kuvia.” Janet änkytti. Hermione pysähtyi ja vetäisi pienen tytön lähemmäs. ”Oletko varma ettet valehtele. Se siis oli Lavender?” Janet nyökkäili innokkaasti. ”Kiitos, kun kerroit. Satutinko minä sinua? Tuliko käteen mustelma? Anteeksi.” Hermione alkoi yllättäen huolehtia. Janet sanoi: ”Minä olen ihan kunnossa. Vietkö tämän viitan Harylle?” ja ojensi näkymättömyysviitan Hermionelle. ”Nyt minun täytyy mennä liemien tukiopetukseen. Nähdään illalla!” Janet heilautti kättään, ja juoksi pois. Hermione lähti kävelemään takaisin kirjastoon.
Draco odotti nurkan takana, kun Hermione käveli ohi. ”Hei, mistä tuossa oli kyse?” poika kysyi ja astui Hermionen rinnalle. Tyttö vain käveli eteenpäin. ”Kerro!” Draco jankutti. ”Hyvä on! Lavender tietää, mitä me eilen teimme. Hän laittoi Janetin seuraamaan minua, ja Janet otti kuvia kameralla. Oletko tyytyväinen kuulemaasi?” Hermione tilitti, ja jatkoi matkaa. Dracon suu loksahti auki, ja hän juoksi tytön kiinni. ”Siis Lavender tietää. Voi ei...” Draco oli suunniltaan ”minun tunteitani se ei kuitenkaan muuta!” Hermione pysähtyi, ja katsoi poikaa. ”Oletko tosissasi?” Draco nyökkäsi, ja kosketti huulillaan hellästi tytön poskea. ”Olen tosissani. Tahdon jatkaa tätä juttua, vaikka toiset tietäsivätkin. Vaikka he kieltäisivät meitä tapaamasta, minä keksin keinon tulla sinun luoksesi.” poika kuiskaili Hermionen korvaan, ja lopulta suuteli häntä. Hermione hymyili, ja vastasi: ”Tämä on melkein kuin Romeo ja Julia. Tarina rakastavaisista, jotka eivät saa tavata toisiaan, arvojensa takia.” Draco ei tajunnut puoliakaan, hymyili vain.
