Kirjoittaja Aihe: Vihreä mies [Marcus Flint/Oliver Wood, K-11]  (Luettu 2183 kertaa)

Socker Smulan

  • ***
  • Viestejä: 90
Vihreä mies [Marcus Flint/Oliver Wood, K-11]
« : 08.06.2009 21:10:31 »
Title: Vihreä mies
Author: Socker Smulan
Beta: Ashtray
Raiting: K-11
Pairing: Oliver Wood/ Marcus Flint
Genre: slash, lievä huumori kukkii.
Summary: Närkästynyt Oliver keksii keinonsa saada haluamansa.
Haaste: 10-haaste, sanalla: "Syntymäpäivä".


Vihreä mies


Oliver Wood makasi sängyllään kädet niskan taakse ristittynä. Hän oli luonteensa vastaisesti raivonnut koko illan sillä tavalla, että rohkeimmatkaan rohkelikot eivät olleet enää uskaltaneet tulla puhumaan hänelle. Niinpä hän oli kyllästyttyään huutamaan päättänyt kiivetä makuusaliin ilmoittaen vielä hyvin ystävällisesti, ettei kenenkään sopisi tulla häiritsemään mikäli mieli pitää päänsä. Taisi hän vielä pamauttaa ovenkin perässään kiinni niin, että saranat nitistävät liitoksissaan. Oliver hengähti raskaasti ja painoi käsivarren silmilleen. Nyt kun pahin raivo oli muuttunut hiljaiseksi turhautumiseksi, oli hän tajunnut käyttäytyneensä kuin mikäkin kusipäinen teini. Ja se lievästi sanottuna hävetti häntä, söi hänen arvovaltaansa oikein mukavasti. Mutta totta puhuen ei sekään vielä jaksanut liikuttaa häntä suuremmin.

Kevyt tuhahdus karkasi pojan käden alta, kun tämän ajatukset palasivat jälleen iltapäivään. Tässä saamattoman turhassa maailmassa ei varmasti ollut yhtään ihmistä, joka olisi ollut yhtä idiootti kuin Marcus Flint. Kukaan - paino sanalla "kukaan" - ei varmasti ollut yhtä jääräpäinen, yhtä itsekäs, yhtä laiska yhtä… yhtä kusipäinen. Oliver potkaisi peiton päältään, kun se alkoi tuntua tukalalta. Ehkä se tuntui tukalalta, koska hän oli alkanut jälleen kiehua raivosta. Hän vain oli totaalisen kyllästynyt olemaan aina ja ikuisesti se hyppynaru ja kumipallo, jota Marcus mielensä mukaan hyppyytti. Jonkinlainen ovimatto, johon tämä pyyhi jalkansa saatuaan vähän kuraa kengilleen.

Marcuksella oli ollut tänään syntymäpäivä, ja Oliver - kuten normaaleilla ihmisillä on tapana tehdä - oli ostanut tälle jonkinlaisen syntymäpäivälahjan. Ei mitään erikoista, pientä vain. Oli kyse minkälaisesta luihuisesta tahansa, mutta olisi se silti tuntunut hieman oudolta olla antamatta minkäänlaista lahjaa ihmiselle, jota kai olisi voinut kutsua jonkinlaiseksi noh… poikaystäväksi. Vaikka Marcus olisikin varmasti nimittänyt häntä mieluummin vakipanoksi. Kyllä hän silti olisi tahtonut palkaksi muuta kuin räkäisen naurun ja mairealla äänellä ilmoille päästetyn kysymyksen:
"Mitä vittua tämä nyt on?"

Mutta samapa tuo loppujen lopuksi oli. Oliko hän muka tosissaan odottanut, että Marcus olisi jollain tavalla arvostanut hänen lahjaansa? Ei. Oliko hän muka tosissaan odottanut, että heidän "suhteestaan" voisi tulla jotakin vakavampaakin? Ei. Taas hän valehteli, siitähän oli tulossa jo tapa.

Vähän taivasta ja vähän helvettiä. Ehkä oli hyvä, että hän ei saanut kaikkea nyt. Pieni tuska sai pysymään todellisuudessa. Tuskin opiskelusta ja huispauksesta tulisi yhtään mitään, jos hän olisi korviaan myöten rakastunut. Ehkä olisi väärin sanoa, etteikö hän olisi ollut sitä nytkin, mutta se ei varmasti ollut vielä täysin sama asia. Jos hän saisi vastarakkautta, hän ei varmasti huomaisi vaikka puuro osaisi lentää ja maailmanloppu kohtaisi koko ihmiskuntaa, tai jos huomaisi, ei välttämättä edes välittäisi tuon taivaallistakaan. Ja sitä paitsi mitä ihmiset ajattelisivat? Kyllähän heistä oli vitsailtu vaikka mitä, sellaista typerää pelaajien suihkuhuumoria. Tällä kertaa siinä vain oli vinha perä. Hetken aikaa Oliver huvitti itseään kuvittelemalla ihmisten ilmeet.

Käsivarsi lennähti pois Oliverin kasvoilta, ja tämä räpytti hetken hämmentyneenä silmiään. Hän oli saanut ajatuksen, joka oli niin huono, että se saattaisi jopa toimia.

Ruskeat lyhyehköt hiukset itsepintaisesti hieman sekaisin, ruskeasilmäinen poika vilkuili itseään peilistä hetkeä myöhemmin. Tämä rypisti otsaansa, haroi hiuksiaan hieman siistimmiksi ja oikaisi vihreäraidallista kravattiaan. Näin oli hyvä. Hän soi itselleen pienen hymyn ja harppoi ulos poikien makuutiloista. Nyt hieman hyvää tuuria, niin ehkä häntä ei näkisi kovin moni. "Toiveajattelua", poika murahti ajatuksissaan, kun näki oleskeluhuoneen sohvalla rillipäisen pojan.

"Oliver. Mitä sinulla on…"
"Ah, Harry! Tämä, tämä kuuluu oleellisena osana uuteen… huispausstrategiaan", Oliver mutisi punan kohotessa kasvoilleen, kun hän näki nuoremman pojan kasvoilla täysin epäuskoisen ja ällistyneen ilmeen. Harry räpytteli silmiään, ja Oliver näki tilaisuutensa tulleen ja harppoi ulos muotokuva-aukosta. Samaan aikaan Ron istui Harryn viereen hieman hämmentyneenä:
"Mihinkäs hänelle tuli kiire?" Harry vilkaisi Ronia pikaisesti.
"En tiedä, mutta hänellä oli luihuisten vaatteet päällään. Enkä kuullut, mitä hän mutisi mennessään, mutta luulen sen liittyneen jollain lailla Marcukseen."

***

Alhaalla tyrmissä Oliver seisoi Luihuisen tuvan muotokuva-aukon edessä kalpeana. Hän ei edes huomannut pidättäneensä hengitystään ennen kuin veti väristen ilmaa keuhkoihinsa. Mies taulussa vilkuili häntä pahansuovasti, eikä hänen kaapunsa väritys selvästikään hämännyt sitä kylliksi, joten sen epäilys oli herännyt.

"Onko pojalla tunnussana?"
"Omm... Kyllä", Oliver mutisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Jos hän odottaisi enää yhtään pidempään, joku varmasti tulisi ja löytäisi hänet siitä. Ja jos se joku oli luihuinen - niin kuin suurella todennäköisyydellä olisi - tämä tunnistaisi hänet hetkessä. Toisaalta tuvassa saattaisi olla paljonkin oppilaita, ja sitten hän vasta olisikin pulassa. Mutta mikäs toisaalta sen mukavampaa olisi ollutkaan kuin yksinäinen rohkelikkokapteeni täydessä luihuinten tuvassa ihan vain perjantai-illan ratoksi.

"Sitten varmaan kerrot sen minulle tai lähdet lätkimään", taulu murahti, kun Oliver ei näyttänyt vastaavan. Poika vilkaisi miestä ärtyneenä hoputtamisesta:
"Tupavoitto." Muotokuva-aukko paljastui, ja Oliver haroi hiuksiaan jännittyneenä ennen kuin astui sisään sulkien oven varovasti perässään. Nielaisu oli takertua hänen kuivuneeseen kurkkuunsa ja kädet hikosivat. Sydän tykyttäen Oliver hiipi läpi luihuisten oleskeluhuoneen ja käänsi katseensa ohittaessaan sohvan, jolla muutama luihuistyttö istui. Hän toivoi hartaasti, ettei kukaan kiinnittäisi häneen sen suuremmin huomiota, ja tällä kertaa hänen rukoukseensa vastattiin.

Oliver koputti pikaisesti oveen, jonka takana hän tiesi Marcuksen huoneen olevan, ja astui sisään vastausta odottamatta. Hän huomasi heti pojan pöytänsä ääressä ja ennen kuin ehti ottaa askeltakaan, Marcus avasi suunsa:
"Enkö minä jo sanonut, että en voi ottaa sinua joukkueeseen."

Oliver häkeltyi hetkeksi, mutta jatkoi matkaansa seisahtuen lopulta aivan pojan selän taakse.
"Et, mutta meidän täytyisi keskustella hieman pelistrategiasta, jonka kehitin." Marcuksen kynä tippui tämän kädestä, ja Oliver kiersi kätensä tämän olkapäille.
"Miten helvetissä pääsit sisälle?"
"Mmm… Salaisuus."

Marcus irrottautui otteesta ja nousi ylös nähdäkseen Oliverin. Luihuisen ilme kuvasti parhaiten kauhistunutta järkytystä:
"Luoja."
"Minusta se sopi minulle."
"Tule järkiisi!"
"Mmm…"
"Kusipää."

Rohkelikkopoika olisi voinut loukkaantua henkisesti ja ehkä myös fyysisesti, sillä hetken hän jopa uskoi Marcuksen lyövän häntä, kun tämä otti pikaisen askeleen lähemmäs tuiman näköisenä. Tai ainakin ellei Marcus olisi sillä hetkellä kumartunut hieman ja rusentanut huulillaan hänen omansa. Sormet kiertyivät Oliverin hiuksiin, ja poika luuli tukehtuvansa. Tosin sellaisessa tavassa lähteä tuskin oli mitään valittamista. Niin lähellä toista, ettei henki kulkenut. Ihan niin kuin se kulkisi yleensä muutenkaan Marcuksen lähettyvillä.

Oliver tunsi kuinka pojan sormet valuivat lopulta hänen niskaansa ja liikkuivat kravatin nauhaa pitkin hänen rinnalleen. Marcus virnisti hänen huuliaan vasten. Oliver vei omatkin sormensa kravatilleen ja kosketti samalla Marcuksen sormia. Hän yritti avata kravattinsa, mutta luihuisen sormet estivät hänen omiaan. Poika vetäytyi suudelmasta ja vei huulensa Oliverin korvanjuureen hipaisten niillä harkitusti.
"Pidä se, kun kerran halusit", hän kuiskasi ja jätti poskensa hetkeksi vasten Oliverin kuumottavaa poskea. Siniset silmät raottuivat, ja Marcus erotti kevyen punan kohonneen rohkelikon kasvoille.

***

Oliver räpytteli silmiään hämärässä. Hyvin nopeasti hän ymmärsi, ettei ollut omassa tuvassaan, ja vielä nopeammin sen, että hän oli alasti. Lukuun ottamatta kravattia, joka roikkui löysänä hänen kaulassaan. Oliver nappasi sen sormiensa väliin ja kohotti silmiensä tasalle. Vihreä? Hiljakseen muistiin palasi katkoksia viimeyöstä. Kyseessä ei siis kuitenkaan ollut mikään tavallinen seikkailu, vaikka hän joka tapauksessa tunsi aina olonsa kiusaantuneeksi herättyään tyrmistä.

Oliver kohottautui kyynärpäidensä varaan ja löysi katseellaan Marcuksen, joka makasi aivan sänkynsä reunalla toinen käsi roikkuen pitkänä laidan yli. Oliverin kasvoille levisi huvittunut virne. Vaihtoehtoja oli nyt tasan kolme. Jäädä odottamaan, että poika heräisi, lähteä ennen kuin tämä heräisi tai sitten herättää tämän saman tien. Itse asiassa hän ei ollut ikinä herännyt pojan vierestä. Jos hän oli nukkunut tyrmissä, oli Marcus joka kerta häipynyt ennen hänen heräämistään, mutta yleensä tämä ilmaisi hienotunteisen suorasanaisesti, ettei häntä kaivattu nyhjäämään hänen kylkeensä kiinni. Oli hän tosin kerran ennenkin löytänyt pojan vierestään aamulla. Ja se oli se kyseinen kerta, jonka aikana oli hyvin selvästi todettu enemmän tai vähemmän yhteisymmärryksessä, ettei hänen sopinut löytyä enää kyseisestä sängystä, kun sen omistaja saapui toistamiseen paikalle. Marcus oli aina aamuisin niin herttainen.

Oliver punnitsi hetken mahdollisuuksiaan. Yön aikana… työstettyä sovintoa ei nyt varsinaisesti kannattanut lähteä sörkkimään. Marcuksen herättäminen olisi saattanut parhaimmillaan tarkoittaa samaa kuin pienen posliinisammakon hienosäätämistä lekan kanssa. Noh, eipä hänellä silti kovin paljoa hävittävää ollut. Tosin Marcus näytti melkein ystävälliseltä nukkuessaan. Tämän kasvot olivat levollisen ilmeettömät, eikä siitä hiivatinmoisesta kulmien kohotuksesta ollut tietoakaan. Hän olisi melkein voinut sanoa tätä suloiseksi, jos ei olisi paremmin tuntenut. Mutta ei se toisaalta olisi ollut sama asia. Kai hän kuului niihin ihmisiin, jotka olivat jollain sairaalla tavalla masokisteja. Halusivat haastetta elämäänsä. Ja pakkohan se oli myöntää, hänen elämänsä olisi ollut melkoisen tylsää ilman Marcusta.

Oliver nousi istumaan ja laski jalkansa kylmää kivilattiaa vasten. Sänky piti kevyen narahduksen.
"Oliver… Minne sinä luulet meneväsi?"
Oliver pysähtyi kesken liikkeen. Sekunnin hän ehti odottaa totaalista räjähdystä, mutta kun sitä ei kuulunut, hän uskoi miehen olevan yhä unessa.

"Takaisin Rohkelikkotorniin."
"Se nynnykerho ehtii odottaa sinua vielä hetken aikaa."
"Mitä?"
"Minä luulin, että sinä olit päättänyt olla luihuinen vielä jonkin aikaa."
"Se nyt oli vain…"
"Mitä?"
"Ei mitään…"

"Oliver, minä en helvetti jaksa pelleillä nyt, ala ryömiä tänne ja aika vikkelään."
"En tiedä, mitä sinä sanoit, mutta luulin sen liittyneen jollain tavalla Oliveriin ja ryömimiseen."
"Voi kusipää, kai se sinun nimesi on edelleen?"
"Ei kun Oliver…"
"Mitä vittua?"
"Kysyit, että onko minun nimeni edelleen Voi Kusipää", Oliver vastasi nenäkkäästi, eikä Marcuskaan jaksanut enää teeskennellä nukkuvansa vaan päästi suustaan mahtavan kiroilusarjan ja nousi ylös. Oliver kavahti seisoalleen säikähdyksestä, sillä hän oli todella uskonut pojan nukkuneen. Marcus tuijotti ensin pistävästi Oliveria silmiin, mutta katse muuttui nopeasti huvittuneeksi. Ensin tämä päästi hiljaisia hörähdyksiä, jotka lopulta muuttuivat todelliseksi syvältä kumpuavaksi nauruksi. Oliver räpytteli jälleen silmiään hämmentyneenä, ennen kuin tajusi itsekin tilanteen huvittavuuden. Se vain oli taatusti ensimmäinen kerta, kun hän kuuli Marcuksen nauravan muusta kuin vahingonilosta.

« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 07:37:19 kirjoittanut Kaapo »
And after all, You're my wonderwall

Jinmuru

  • Fangirl
  • ***
  • Viestejä: 1 331
  • Ava (c) Okakettu
    • Tumblr
Vs: Vihreä mies
« Vastaus #1 : 06.10.2009 20:55:13 »
Terveisiä Slash-ficcipiiristä! ^^

Oi. Tämä oli söpö! ^^ Oli siellä jotain virheitä, mutta en jaksa etsiä, anteeksi. XD Oliver ja Marcus ovat niiiiiiiin söpöjä! ^^ Viimeinen luku oli aivan loistava. ^^ Mä tykkäsin, kiitoksia.  :)

Cherina

  • Täystuho
  • ***
  • Viestejä: 537
  • Eikö kaikissa ole ripaus hullua... minussa ainakin
Vs: Vihreä mies
« Vastaus #2 : 06.10.2009 21:44:27 »
Aivan ihana ficci. Eka tällä parituksella johon törmään. Yks virhe löyty, mutta se katos jo kuin tuhka tuuleen. Kiitos tästä <3
(ainiin, tuleeko tätä lisää?)
TEAM SOLMIO

Dark and cloudy world, black and white, and it's all mine.

And it's TOTALLY AWESOME!

Pikku-Kissa

  • Vieras
Vs: Vihreä mies
« Vastaus #3 : 22.10.2009 15:12:39 »
Paritus tahto vähän epäilyttää mutta päätin kokeilla otsikon ansiosta ja tämähän oli mitä mainioin!  :D
Tykkäsin ihan HIRVEESTI ei mitän sensuroituja kirosanoja vaan kunnon tekstiä! Kiitos siitä ;)
Jatkoo onko muuten tulossa vai jäikö tää tähän?

~PiKi~

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 567
Vs: Vihreä mies [Marcus Flint/Oliver Wood, K-11]
« Vastaus #4 : 14.10.2019 13:45:03 »
Laitoin hakusanaksi mies ja etsin itselleni luettavaa. Nyt vielä kun Oliver on taas pinnalla niin tämä oli ajankohtainen ja hupaisakin löytö. Vielä kun pidän erityisen paljon sellaisesta rohelikko-luihuinen-väännöstä. Tässä oli oikein kivasti tuollaita vääntöä. Tässä Oliver on kyllä totaalisen rakastunut, koska ei välitä vaikka Marcus ei häntä kovin hyvin kohtelekaan, nimitteleekin mokoma.

Mutta sitten...
Lainaus
Oliver nousi istumaan ja laski jalkansa kylmää kivilattiaa vasten. Sänky piti kevyen narahduksen.
"Oliver… Minne sinä luulet meneväsi?"
Marcus tekikin poikkeuksen eikä halunnutkaan Oliverin lähtevän. Marcuksestakin taitaa löytyä pehmoinen sopukka. Kukapa ei tykästyisi Oliveriin - söpöön rohkelikkopoikaan.