Kirjoittaja Aihe: Kehrääjänkujan musta joulu | S | Severus Kalkaros  (Luettu 890 kertaa)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 039
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Kehrääjänkujan musta joulu
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Hahmo: Severus Kalkaros
Genre: Jouluinen angst
A/N: Osallistui viime vuoden Luihuisten joulukalenteriin.

Viimeisetkin lumipaakut tipahtelivat kuusen oksilta keinuille lasten juoksennellessa ympäri leikkikenttää. Severus katsoi äänten suuntaan juuri nähdäkseen toisen lapsen kaatuvan rähmälleen loskaiseen kuraan ja alkavan parkua. Toinen leikkikentän laidalla seisovista äideistä kiiruhti lapsensa luokse ja lohdutti tätä. Severus käänsi katseensa leikkikentästä ja nopeutti askeliaan. Tänä vuonna oli musta joulu. Hyvä vain niin, sillä korkeat kinokset vain muistuttivat joulun olemassaolosta, kun hän kovasti sen yritti unohtaa. Nyt hän voisi kuvitella elävänsä tavallista kylmää talvipäivää, eikä typerien ihmisten kaupallisen joulumielen tukahduttavaa päivää.

Kymmenenvuotias Severus leijutti havunneulasta kämmenensä yllä lukiessaan kirjaa olohuoneen sohvalla, kun hän kuuli oven käyvän. Isä tuli kotiin. Severus antoi havunneulasen tipahtaa kämmenelleen ja piilotti sen kuluneen sinisen takkinsa taskuun. Hän kurkisti varovasti kirjansa yli eteiseen, siltä varalta, että isällä oli huono päivä ja hänen olisi parempi kiirehtiä huoneeseen. Eteisestä kuuluvat äänet eivät olleet voimakkaita tai äkkinäisiä, joten Severus pysytteli paikoillaan.

Älä ajattele sitä
, Severus käskytti itseään ja nopeutti askeliaan. Hetken ajan hän harkitsi uudestaan ilmiintymistä lähemmälle taloa, mutta hän oli jo niin lähellä, että se tuntui turhalta. Hän potki kävellessään loskaa niin pitkälle kuin pystyi. Miten hän, okklumeuksen täydellisesti hallitseva velho, näin joulun alla hairahti muistelemaan menneitä?

Edessäpäin hän näki vanhempien lastaavan lukemattomia joululahjapaketteja piiloon vajaan, toivoen etteivät lapset huomaisi. Tietysti kurittomat lapset huomaisivat ja yrittäisivät tiirikoida lukon auki. Severus kääntyi nopeasti aikaisemmalta kujalta, välttyäkseen näkemästä ihmisiä. Hän halusi vain olla rauhassa, siksi hän oli Tylypahkasta lähtenytkin.

Isä käveli olohuoneen läpi tervehtimättä poikaansa kuten tavallista. Severus tutkaili isänsä menoa ja huomasi isän takin pullottavan toiselta puolelta. Hän hiipi hiljaa isänsä perään ja kurkisti keittiöön, johon tämä oli mennyt availemaan tiskipöydällä olevia likaisia kattiloita. Severus riemastui nähdessään isän piilottelevan jonkinlaista ruskeaa pakettia! Aikaisemmin isä oli sanonut, että Severus oli ollut niin ilkeä tänä vuonna, ettei saisi ollenkaan lahjoja. Ehkä isä oli muuttanut mielensä!

Isä kääntyi äkkiä ympäri ja huomasi Severuksen. Hän yritti piilottaa pakettia paremmin takkinsa suojaan. ”Mitä sinä penska toljotat? Missä se nainen on?”

”Äiti on lepäämässä”, Severus sanoi mahdollisimman kohteliaasti. Hänen oli oltava erityisen kiltti, ettei isä päättäisi olla antamatta mysteeristä lahjaa hänelle.

”Mene herättämään hänet. Sano, että tulee tekemään ruokaa”, isä ärähti ja tuuppi Severusta pois keittiöstä. ”Miten noita voikaan olla niin avuton! Ei ole edes ruokaa valmiina!”


Severus kiihdytti askeliaan. Leikkikentältä kaikui taas lasten iloista kiljumista. Hänen pitäisi varmaan muuttaa jonnekin epälapsiystävälliseen paikkaan, vaikka sellaiseksi hän oli tätä naapurustoa luullutkin. Muuttaa. Hän tuhahti ajatukselle. Olisihan hänellä hyväpalkkaisena opettajana siihen varaakin, mutta hän ei ollut yrityksistä huolimatta ikinä raaskinut myymään lapsuudenkotiaan. Äidin ja Lilyn takia, hän oli aina vakuuttanut itseään. Tuuli kuljetti läheisen tehtaan mustaa nokea Severuksen kaavulle, mutta Severusta ei kiinnostanut, sillä hän oli jo tottunut siihen. Hänen lapsuusaikojensa lumiukot oli pyöritelty tehtaan mustuttamasta lumesta.

Severus suuntasi äitinsä huoneeseen herättämään hänet. Äiti ei ollutkaan nukkumassa, vaan hän istui sängyllä pieni laatikko edessään. Se oli surulaatikkoa. Äiti katseli sitä aina silloin kuin oli surullinen. Tai ehkä laatikko itse teki hänestä surullisen.

”Isä haluaa ruokaa”, Severus sanoi varovasti ovenraosta.

”Sano, että ottaa jääkaapista”, äiti murahti tutkaillen yhä laatikkoa. Hän näytti laittavan jotain sinne takaisin, joka näytti valokuvalta. Severus ei ikinä tiennyt mitä sen sisällä oli, koska äiti oli loihtinut sen niin, että vain hän sai koskea siihen. Vain se pidätteli isää heittämästä sitä pois.

”Etkö voi mennä laittamaan hänelle ruokaa?” Severus maanitteli, sillä jos hän toisi isälle huonoja uutisia, se oli sama kuin hän olisi itse syypää. Sitten hän ei ainakaan saisi lahjaansa.

Äiti kääntyi viimein ärtyneen oloisena, ja Severus oli valmiina ottamaan vastaan tutun litanian siitä, miten äiti aina tekee kaiken tässä talossa ja muut vaan loisivat. Kun äiti näki Severuksen ilmeen, hän sulkikin suunsa ja huokaisi raskaasti. Hän sulki surulaatikon ja loihti sen kiinni. Sitten hän laittoi taikasauvansa takaisin piiloon kirjoitustuolin koveraan jalkaan, sillä isä ei pitänyt siitä, kun se oli näkyvillä. Surulaatikon hän laittoi piironginlaatikkoon piiloon vaatteidensa sekaan.

Äiti hymyili Severukselle kävellessään tätä kohti. Se ei kuitenkaan ollut sellainen hymy, jonka Severus näki muiden ihmisten kasvoilla heidän ollessaan iloisia. Äidin hymy ei koskaan ollut iloinen. ”Tottahan minä tulen tekemään ruokaa”, äiti sanoi uupuneen oloisena ja pörrötti Severuksen rasvaisia hiuksia johdattaessaan samalla hänet ulos makuuhuoneesta.


Severus avasi viimein asuntonsa oven ja paukautti sen kiinni takanaan. Hän jätti viittansa naulaan ja pyyhki loskaiset kenkänsä eteismattoon. Kirjahyllyjen peittämän olohuoneen ilma tuntui raskaalta, kun hän käveli sisään. Hän harkitsi ikkunan avaamista, mutta ei jaksanut vaivautua. Ilmaa ei ikinä saanut raikkaammaksi, mutta kyllä siihen tottui. Huoneessa ei ollut aistittavana yhtään jouluhenkeä. Hyvä. Siksi hän olikin päättänyt viettää joulun Kehrääjänkujalla Tylypahkan sijaan. Rasittavan iloiset ja jouluintoiset oppilaat saivat hänet huonolle tuulelle, eikä joululta voinut välttyä opettajien tiloissakaan. Minerva yritti väen vängällä tunkea hänelle glögikuppia käteen ja Verso tarjosi omatekoisia pipareitaan, joissa oli niin voimakas kardemumman haju, että se sai Severuksen aivastamaan. Albus oli kuitenkin kaikista pahin. Rehtorista suorastaan huokui jouluinto, eikä hänen kanssaan voinut vaihtaa yhtäkään sanaa ilman, että hän liitti sen jotenkin jouluun.

Severus laski Albukselta joululahjaksi saamansa tonttuviinipullon pöydälle ja taikoi itselleen lasin. Jostain syystä Albus antoi hänelle vieläkin joka vuosi joululahjan, vaikkei hän ikinä itse antanut kenellekään mitään. Joululahjat olivat vain merkki yhteiskunnan rahanahneesta kaupallistamisesta.

Sinä jouluaattoiltana Severusta jännitti niin, ettei hän saanut unen päästä kiinni. Keskellä yötä hän hiipi olohuoneeseen katsomaan, jospa isä olisi jo laittanut joululahjan pienen tekokuusen alle, jossa roikkui kolme joulupalloa ja yksi kulunut tähti. Lahjaa ei kuitenkaan ollut, joten Severus kalusi hiljaisesti huoneet läpi etsien pakettia. Vanhempiensa huoneeseen hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä. Hän jäi hetkeksi kurkkimaan ulos ikkunasta, tuijottaen harmaanmustaa lumikerrosta. Hän toivoi yöllä satavan lunta, jotta hänen aamulla tekemänsä lumiukko saisi valkoisen vaipan. Viimein häntä alkoi väsyttää niin, että hän kipitti takaisin huoneeseensa, toivoen löytävänsä aamulla lahjan kuusen alta.

Severus joi lasillisen viiniä kahdella kulauksella ja kaatoi itselleen sitten toisen. Sinä kyseisenä joulupäiväaamuna ei ollut näkynyt lahjaa kuusen alla. Niin kuin ei ollut ollut edellisinäkään jouluina. Loppu. Myöhemmin hän oli löytänyt isän niin kovasti piilotteleman paketin ja nähnyt, että se oli täynnä kaljaa. Äiti oli toki antanut hänelle oikein hienosti koristeltuja piparkakkuja ja koska niitä ei voinut laskea lahjoiksi, isä ei ollut sanonut mitään. Humalassahan isä oli ollutkin koko joulun, juonut vain niitä kaljojaan.

Severus melkein naurahti tarinan ironisuudelle. Tässä hän juopotteli kuin pahainen isäukkonsa, samassa pahaisessa huoneessa, jonka lattialle isä joulupäivänä aina sammui. Kauas ei omena puusta putoa. Severus oli täyttämässä kolmatta lasillistaan, kunnes hän yhtäkkiä laskikin pullon alas niin, että se kolahti kovaa tummaa puupöytää vasten. Ei hän halunnut olla samanlainen kuin isänsä. Hän oli vihannut isäänsä sydämensä pohjasta ja ollut niin iloinen päästyään tästä viimein eroon. Mutta pohjimmiltaan Severus ei ollut ikinä päässyt isästään eroon. Hän oli muuttunut lapsia, joulua ja elämää vihaavaksi isäkseen vastoin tahtoaan.

Severus laski viinilasin pöydälle ja harppoi ulos asunnostaan. Hän viettäisi joulun Tylypahkassa. Hän ei ehkä voisi pakottaa itseään rakastamaan joulua, mutta hän voisi ainakin sietää sitä itsensä takia.

Avonainen tonttuviinipullo jäi seisomaan olohuoneen pöydälle kesään asti.
« Viimeksi muokattu: 03.02.2019 11:57:37 kirjoittanut Waulish »

Never underestimate the power of fanfiction

Flavia

  • ***
  • Viestejä: 154
Erittäin onnistunut ficci, jossa Severus oli hyvin IC ja toit hänen hahmoonsa hyvin syvyyttä. Tykkäsin kovasti! Toivottavasti kirjoitat tummanpuhuvasta liemimestarista pian lisää.  :)

carrowfan

  • Hah, respect
  • ***
  • Viestejä: 481
Severus on jotenki ihana. Se vihaa joulua sekä isäänsä joten valitsee kahdesta pahasta lievemmän.
"Papereissa 20, henkisesti 17"

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 039
  • inFINIty
    • Listaukseni
Flavia: Kiva kuulla että Sev oli IC ja toimiva hahmo tässä :) Älä huoli, sellaista päivää kun lakkaisin kirjoittamasta Severuksesta ei ole tulossa :D Kiitos kommentistasi :)
carrowfan: Jep Severus on kyllä jotenkin ihana :D Kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction