Kirjoittaja Aihe: Nanny: Herroista ja palkollisista (K-11) Niles/C.C. Babcock, TROPES -haaste, one-shot  (Luettu 1144 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 618
  • Peace & Love
Nimi: Herroista ja palkollisista
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Nanny
Tyylilaji: viha-rakkaus, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Niles/C.C. Babcock
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.

A/N: TROPES -haasteessa minua heitettiin niin vaikealla troopilla kuin soulmate!AU. En voi väittää, että olisi ollut helppo, miellyttävä tai luonteva aihe minulle, mutta yritin kuitenkin. Kommentoinnin muoto on vapaa.





Herroista ja palkollisista


Sä lyöt babe lujaa suoraan kasvoihin
Sä tyrmäät hyvin kaukaa, jos joudun lumoihis
Sä et puhu paljon ja lupaat vähemmän
Mulle riittää pieni taivas sitä tahdon enemmän.

O.S.S.Y. - Noitanainen



Vaikka Niles oli niin brittiläinen kuin mies voi olla, hän ei ollut aivan niin pahvinohut karikatyyri kuin voisi luulla. Hänessä oli itse asiassa yli puolet ranskalaista verta, ja tiedättehän mikä mannereurooppalaisissa on erityistä? Kyllä, myös Nilesilla oli aurojen näkemisen lahja.

Luonnollisesti kykyä pidetään nykyään aika yhdentekevänä, samanlaisena hyvän mielen humpuukina kuin sanomalehtien horoskoopit. Ei edes Niles itse rehvastellut sillä nimeksikään. Asian kuuluttamisella olisi kuitenkin saanut aikaiseksi vähän kummallisen ennustuseukon maineen, ja jos totta puhutaan, niin Niles oli aika turhamainen. Hän tykkäsi jauhaa sontaa muista ihmisistä, eikä tehdä itsestään turhanpäiten pilkalle kohdetta.

Toki taito oli turhan viihdyttävä kokonaan unohdettavaksi. Mutta Niles ei ollut kertonut näkemisenlahjastaan omille vanhemmilleen, vaan valehteli sulavasti olevansa brittiläisittäin sokea kuin puukalikka.

Englannissa sielullisiin asioihin suhtauduttiin kevyen huvittuneesti, mutta kuitenkin suopeasti. Mielipide oli jyrkempi nopean teknologian Yhdysvalloissa. Ketä tosiaan olisi voinut kiinnostaa jotkin ihmissielujen valopallerot bisnesten, suurten voittojen ja katkerien tappioiden maassa? Ei se oikein istunut amerikkalaiseen unelmaan. Amerikoissa uskottiin siihen, että lähtökohdista huolimatta kuka vain voi saavuttaa sen minkä haluaa. Aura, jonka väriin ja valovoimaan ei voi vaikuttaa, jota itse asiassa harva pystyi edes itse näkemään, kuulosti menneisyyden jäänteiltä. Sellaiselta näennäiskyvyltä, joka hyvin sopi Nilesin kaltaiselle, kaiken päsmäröivälle hovimestarille.

Niles oli opetellut sivuuttamaan valoilmiöt kuin niitä ei olisikaan. Useimmiten se oli helppoa, sillä kylmä tosiasia on, ettei maailmassa ole mitenkään liikaa tosissaan sielukkaita ihmisiä, joiden olemassaoloon olisi ollut välttämätöntä kiinnittää suurta huomiota.

Toki hän tunnisti Sheffieldin perheenjäsenet väreistään – neiti Margaretin haaleasta vaaleanpunaisesta, nuoriherra Brightonin harmaansinisestä ja pikkuneiti Gracien puhuttelevasta violetista. Myös herra Sheffield oli enemmän harmahtava kuin sinertävä, mutta se oli sopinut hyvin yksiin edesmenneen rouva Sheffieldin marjapuuron kanssa, jossa oli vähän vaaleanpunaista, sinistä ja violettiakin.

Mutta mitä vähemmän auroihin keskittyy, niin sitä vetisemmiksi ne muuttuvat. Joskus ne katosivat näköpiiristä kokonaan, eikä Niles osannut niiden näkemistä edes kaivata, ennen kuin hänelle tuli puhtaasti uteliaisuuden takia tarve. Joskus harvoin hän antautui vilkaisemaan jotakuta herra Sheffiedin viihdyttämää julkimoa niin kutsutulla ennustajan katseellaan, sillä aurojen harmoniasta näki hyvin, oliko tabloidien kohurakastavaisilla minkäänlaisia mahdollisuuksia otsikoita pidemmälle.

Ei hän uskonut siihen sen enempää kuin ranskalaismummon kädestä ennustamiseen, mutta antoi se silti keittiökomerojuoruiluille oman lisämausteensa. Nilesin lähimmät ystävät, käytännössä siis roskakuski, puutarhuri, postimies ja neiti Fine, olivat kaikki hyvin ällistyneitä hänen kyvystään arvata seuraavaksi eroavat avioparit ennen kuin asiasta oli pienintäkään vihiä. Katkeruus näkyy aurassa, ennen kuin sen tuntee lihassaan.

Sellaistakin sanotaan, että auran väri kertoo sielunkumppanin. Niles piti moista ihan löpölöpönä, vaikka se oli ihan hänen oman huomioidensa perusteella totta, että hellät tunteet usein näkyivät läikehtivinä värimuunnoksina ja rakastavaisilla ne sekoittuivat yhteen. Rakkaus paloi kirkkaammin kuin pitkänmatkan valot, kuten sanotaan. Toisaalta, kyseessä oli vain anekdootti, ei Niles ollut suinkaan tavannut maailman kaikkia satojatuhansia lemmenkäpysiä, eikä siis osannut sanoa varmasti voisiko esimerkiksi pantonenvihreästä ja huomioliivinkeltaisesta tulla hyvä pari. Sheffieldit olivat toki kuin toinen toisilleen tehty, samasta värikartasta valitut.

Kun neiti Fine tuli lastenpiiaksi taloon, Niles totesi, etteivät aurat ainoastaan olleen soinnussa tai epäsoinnussa keskenään, vaan ne saattoivat ihan suoranaisesti muuttaa toinen toistaan! Neiti Finen aniliininpunaisena lepattava valovuodon liekki oli niin voimakas, että koskettaessaan lasten auroja muuttui Margaretin vaaleanpunainen pinkiksi, Brightonin siniharmaa sähkönsiniseksi ja Gracen violetti purppuraiseksi. Niin, puhumattakaan Maxwell Sheffieldista, jonka villalapasen sielu oli yht’äkkiä tuikkivainen kuin Siriuksen tähti, ja yhtä kirkas.

Niles piti uudistetusta väriloistossa elinympäristössään. Vaikka hän oli vain hovimestari – ja sitäkin vain nimellisesti, sillä herra Sheffield ei ollut Lontoosta New Yorkiin muuttaessaan palkannut riittävästi palvelusväkeä, että hovimestari olisi ollut tarpeellinen – Niles rakasti heitä kaikkia kuin omaa perhettään. Siksi hän ei ollut herra Sheffieldia hylännyt paremman työn perästä, vaikka hänen työnkuvansa oli enemmän jotain valetin ja keittiöpiian välistä. Ei mikään ihme, ettei kansainvälinen hovimestarien järjestö ollut hyväksynyt häntä täysivaltaiseksi jäseneksi. Kyllä hovimestarin kuuluisi oikeasti mestaroida, eikä kammata päivät pääksytysten työnantajansa työhuoneen matonhapsuja suoraan.

Mutta se ei kuitenkaan kuulunut tähän. Eräs nainen, jonka aura ei olisi voinut kiinnostaa yhtään vähemmän, oli kusipäinen C.C. Babcock: Herra Sheffieldin yhtiökumppani ja sen sortin riesa, jonka Niles olisi mielellään myrkyttänyt hengiltä ilmaa pilaamasta, jos suinkin olisi voinut. Ensimmäistä kertaa tavatessaan Nilesin silmiä oli kirvellyt, ihan kuin hänen auransa olisi ollut väkevää sinappia.

”Voi, Maxwell… hovimestarisi näyttää siltä, kuin olisi nielaissut raa’an silakan”, neiti Babcock oli tölväissyt häntä ensitöikseen. Niles oli pursottanut limettiä silmäänsä pestäkseen rumuuden pois verkkokalvoiltaan.

”En ole ainoa, jonka limakalvoilla häilyy kalaisa suutuntuma”, oli Niles vastannut heti kättelyssä siihen. Se olikin sitten sinetöinyt heidän välinsä seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Niles kun oli kasvanut Sheffieldeihin kiinni, eikä C.C. Babcockista päässyt kuppiin sylkemällä eroon.

He tekivät toisistaan pilkkaa, piinasivat ja kiusasivat. Niles tarjoili neiti Babcockille ateriat likaisilta lautasilta. Vitsaili hänen surkeilla miessuhteillaan ja luotaantyöntävällä persoonallisuudellaan. Neiti Babcock hieroi varallisuuttaan Nilesin naamaan ja ivasi häntä. Vastenmielinen ämmä. Mutta eipä Nileskaan ollut mikään kiva ihminen, jos todella silmiin katsotaan. He inhosivat toisiaan. Suoraa sydämestä, kokovartalolta.

Viha on sillä tavalla kavala tunne, että se on niin suuri ja voimakas. Ei voi välttää siltä, etteikö se vaikuttaisi sieluun syvemmällä tasolla. Suuret tunteet olivat muuttaneet sekä Nilesia, että C.C. Babcockia niin perustavanlaatuisella tavalla, että he olivat kuin huomaamattaan virittyneet samalle taajuudelle ilkeilyineen. Jos Niles sanoi häntä rakkikoiraksi, neiti Babcock pisti takaisin, että hän oli siinä tapauksessa pissitystolppa tienreunassa. 

Niles ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miltä hänen oma auransa näyttäisi. Se näkyi niin huonosti peilin kautta, sillä hänellä oli huoneessaan vain heikkolaatuinen, teollisesti valmistettu pukeutumispeili. Tämä ei ole välttämättä aivan yleistä tietoa, mutta vain hopeataustaisista peileistä voi nähdä mielen ja tietoisuuden tasolle, jonne myöskin aurat kuuluvat. Samasta syystä muuten vampyyrit eivät näy vanhoissa peileissä, mutta uusissa kylläkin! Siis, jos uskoo yliluonnolliseen. Nileshan nyt ei tietenkään uskonut muihin verenimijöihin kuin neiti Babcockiin, ja hän ei valitettavasti ollut vielä sulanut auringossa.

”Jos puulusikasta vuolisi vaarnan”, Niles pohdiskeli tiskatessaan astioita. Neiti Babcockin juomalasissa oli nudenvärisen huulipunan likaama rinkula. Niles nyrpisti nenäänsä liottaessaan sitä tiskivedessä… ja samaan aikaan hän salaa kuvitteli huulipunaläiskän paitansa kaulusta pilaamaan.

”Noitanainen, lyö suoraa kasvoihin”, Niles kirosi ja särki juomalasin rikki vasten tiskialtaan reunaa. Niin helpolla hän ei kuitenkaan pääsisi C.C. Babcockista eroon.

Sheffieldeillä oli jotakin vanhoja arvopeilejä, mutta Niles oli opetellut pyyhkimään niistäkin pölyt katsomatta itse itseensä. Oman auran näkemisessä on jotain epämiellyttävää. Vähän niin kuin olisi alasti julkisessa tilaisuudessa, ja Niles oli kuitenkin sen verran britti, että tiskatessa käärityt hihatkin olivat vähän siinä ja siinä siveellisyyden kannalta. Hän tiesi jotenkuten, että hänen oma värinsä oli sinipunaisen kukertava. Se kieli asiallisuudesta, mutta oli värinä epävakaa, kuten sinipunaiset usein ovat valmiina leimahtamaan karmiiniiniin tai jäätymään ultramariiniksi.

”Hei Niles, tuumin tässä sellaista, että voisitko käydä hakemassa C.C.:n lentokentältä?” herra Sheffield kysäisi kepeästi Nilesin kuuratessa keittiötä hiki hatussa.

”Emmekö me voisi leikkiä, että lentoyhtiö hukkasi hänet matkalaukkuineen jonnekin Timbuktuun?”

”Älä viitsi narista. Lyön vaikka vetoa, että sydäntäsi pistäisi kuitenkin, jos hänelle kävisi jotain hassusti. Lentokentällä on ollut viime aikoina niitä kaikenlaisia levottomuuksia, ja minun olisi parempi olla, jos tietäisin, että C.C. olisi hyvissä käsissä”, sanoi herra Sheffield tavanomaiseen huolestuneeseen tapaansa, joka oli omiaan pehmittämään kovimmankin sydämen. Nilesin teki mieli syöttää hänelle pesusieni karhea puoli edellä.

”Se, kenen kuppaisiin käsiin olet minua tyrkkäämässä, ei merkitse sinulle mitään?” huokaisi Niles teatraalisesti.

”Saat ottaa minun tallista Aston Martinini, jos haluat.”

”Toisaalta, pieni autolenkki näin illan virkistykseksi ei ole mikään hassumpi ajatus.”

Eipä sikäli, että Niles olisi herra Sheffieldin autojen hyväksikäyttämiseen mitään lupia tarvinnut. Raukka ajanut itse kuin silloin tällöin kesällä rehennelläkseen avoautoillaan, jotka olisivat olleet noloja miehuudenjatkeita kymmenen vuotta nuoremmallekin miehelle. Siksi toisekseen, herra Sheffield oikeasti kulki lähinnä taksilla, kuten kaikki muutkin New Yorkissa. Niles oli iskenyt silmänsä hänen hopeaan Aston Martiniin, olihan se kuitenkin James Bondin auto, ja sillä tavalla tyylikäs, ettei se näyttänyt ihan naurettavalta. Tavan siististi pukeutuneena Niles näytti itsekin herrasmieheltä. Sellaiselta, joka voisi kenties omistaa hillityn urheiluauton.

Niles antoi neiti Babcockin odottaa kyytiään tuskastuttavan kauan. Hän ajeli pitkin maisemareittiä vailla huolen häivää. Babcock oli tulossa joltain edustusreissulta Kaliforniasta, mutta hän oli suojellut ihoaan päivettymiseltä Dolce & Gabbanan huivilla ja aurinkolaseilla. Niles ei noussut autosta auttamaan häntä laukkujen kanssa. Itse asiassa, hän ei tehnyt elettäkään ilmaistakseen olevansa paikalla, vaan ajoi parkkiin sillä tavalla, että hän näki neiti Babcockin, mutta neiti Babcock ei nähnyt häntä.

”Voi, etkö sinä tunnista yhtiökumppanisi autoa? Sen se teettää, kun nousee liian monien vieraiden miesten kyytiin, menee merkit ja kasvot iloisesti sekaisin”, sanoi Niles ja mutristi vahingoniloisesti huuliaan aseman edessä tuskailevalle neiti Babcockille. Mikäli hän olisi kuullut kommentin seksielämänsä sisällöstä ja sen hintatasosta, hän olisi todennäköisesti polkaissut Nilesia korolla varpaille. Sitä ajatellessa Nilesille tuli jotenkin lämmin olo.

Neiti Babcock oli pirun näyttävä, kaikessa  pahuudessaan. Tupakanpolton lopetettuaan hän oli kerännyt ylimääräistä painoa, seikka josta Niles jaksoi kyllä muistuttaa. Hän oli joka tapauksessa ylpeästi pitkä nainen, toppauksissaan leveäharteinen ja ryhdikäs. Hänestä näki heti, ettei hänelle kannattanut soittaa suutaan. Niles oli aina pitänyt ankarista naisista, mutta neiti Babcockin ihailu oli kyllä jonkinlainen terapiaa vaativa kehityshäiriö.

Niles katsoi käsiään auton ratissa ja ensimmäistä kertaa koskaan näki oman auransa leviävän päätä ja hartioita pitkin käsille asti. Se tapaili hänen ihollaan.

”Ei voi olla totta”, Niles totesi. Hän katsoi neiti Babcockia tarkemmin. Hänen editseen kulki koko ajan ihmisiä, mutta silti häntä ei ollut ollenkaan vaikea poimia tungoksesta. Hänen auransa hohti keskittyneenä esiin kuin taivaalle posottava valonheitin. Miten Niles ei ollut aikaisemmin sitä huomannut? Tai, niinpä tietysti, sehän oli sokaissut hänet lähietäisyydeltä niin pahasti, ettei hän ollut halunnut nähdä sitä ollenkaan.

Kaukaa katsottuna hän oli niin briljantti. Niles ei halunnut satuttaa itseään, mutta nyt kun hän näki C.C. Babcockin sielun sellaisena kuin se oli… kuinka hän olisi voinut välttää lentämästä kohti kirkasta aurinkoa?

”Sinä senkin ilkeä kiusankappale! Olen odottanut ulkona melkein tunnin! Jalkani ovat ihan kamalan kipeät ja se on sinun vikasi”, neiti Babcock ärjyi hoksattuaan viimein kyytinsä, kun joku ajoi pois Aston Martinin edestä.

”Minä luulin, ettei noin valtavia räpylöitä seisominen paljon pakota”, sanoi Niles. Babcock vilautti hänelle hampaitaan, joihin oli tarttunut huulipunaa, niin kuin verta.

”Turpa rullalle ja aja”, Babcock tiuskaisi, mutta nauroi sitten pilkallisesti. ”Tosi säälittävää, että sinusta on alennettu alhainen autonkuljettaja.”

”Herra Sheffieldin sisar on aviossa autonkuljettajan kanssa, se on ihan kunniallinen ammatti. Toisaalta, ’kunniallinen’ ei taida sanana kuulua repertuaariisi.”

Neiti Babcock nakkeli niskojaan. Häntä ärsytti muiden onni yhtä paljon kuin hänen oma epäonnensa rakkaudessa. Niles tiesi, että neiti Babcock oli onneton, ei kai hän muuten olisi aina tökkinyt häntä arkaan paikkaan.

”Tyhmä tyttö. Minä en ikinä rupeaisi jonkun hikisen palkollisen vaimoksi”, sanoi neiti Babcock.

”Niin no, kyllähän sitä lehmää panevat ihan jotkut herratkin.”

C.C. Babcock olisi voinut tirvaista litsarin, ja se olisi ollut aivan ansaittua, sillä Nilesin kommentti oli kieltämättä tavallistakin törkeämpi siihen nähden, ettei hän ollut vielä ehtinyt tekemään mitään kovin pahaa ansaitakseen sen.

Jostain syystä neiti Babcock ei kuitenkaan suuttunut. Päinvastoin, hän otti tummat lasit pois kasvoiltaan ja hymyili – eikä se ollut sitä hänen tavallista kireää tekohymyään, tai vittuilevan ämmän irvistelyä. Niles keskittyi seuraamaan liikennettä, muttei voinut olla huomaamatta, että hänen sielunsa värisi.

”Tuota minun oli matkani aikana ikävä”, sanoi neiti Babcock.

”Mitä sitten?”

”Röyhkeyttäsi. Kukaan muu ei kehtaa olla minulle yhtä hirveä kuin sinä.”

Nilesille tuli sellainen tunne, että neiti Babcock tarkoitti sanoillaan jotain enemmän, kuin mitä ne päällisin puolin merkitsivät. Niles hengitti syvään ajatuksen kanssa, ettei olisi antanut sydämensä kiihkeää pamppailua ilmi. Hän ei halunnut antaa neiti C.C. Babcockille sitä tyydytystä, jonka ihon alle tunkeutuminen teettää.

Ehkä Niles tunnisti tämän kummallisen yhteyden sielujen kumppanuudeksi, kuten hänen äitinsä olisi asian taikauskoisesti muotoillut. Ainakin heidän auransa puhuivat toisilleen kaunista kieltä. Heitä voisi kenties sanoa oksettavaksi, mutta jostain syystä joillekin friikeille toimivaksi yhdistelmäksi. Niin kuin mansikat balsamiviinietikassa, ranskalaiset pehmytjäätelössä tai vaniljavanukkaaseen dipattu kalapuikko. Aston Martinin kori oli täynnä yhteensopivien aurojen valoloistoa.

”Vain pahinta teille, neiti Babcock”, sanoi Niles, ja hänen äänessään oli harvinaista pehmeyttä. Risteyksen liikennevaloissa, hitaasti matelevassa autoletkassa, neiti Babcock teki jotain sellaista, mitä häneltä ei olisi voinut odottaa. Hän sipaisi Nilesin tukkaa pois korvalta ja suki muutenkin likaisenvaaleita, aavistuksen verran taipuvia hiussortuvia.

”Mene köyhä parturiin”, hän täräytti. Nilesin sydämessä heilahti, eikä hän osannut pitää naamaansa peruslukemilla. Hämmästyttävää, etteivät kaikki ihmiset voi nähdä auroja, sillä Nilesista tuntui, kuin hän ei olisi letkassa edessä olevan puskurin lisäksi muuta nähnytkään, kuin itsensä tulessa!

Voisiko tosiaan olla, että neiti Babcock oli hänelle se oikea? Äsh, eihän hän uskonut sellaiseen, ei ihmisille ole olemassa yhtä ainoaa sopivaa. Johan se tekisi elämästä todella masentavaa, jos sitä omaa puoliskoaan ei koskaan onnistuisi tapaamaan.

Sitä paitsi, neiti Babcock oli aivan hirveä ihminen! Hän ei ollut alentuva vain Nilesille, joka totta puhuen ansaitsi samalla mitalla takaisin, mitä antoikin. C.C. Babcock oli sietämättömän etuoikeutettu ja kaiken lisäksi itseriittoinen sen vuoksi. Hän katseli muita ihmisiä nenänvarttaan pitkin, eikä viitsinyt opetella yhtiökumppaninsa lasten nimiäkään, vaikka hän oli tuntenut kaikki kolme kapalosta asti.

Neiti Babcock oli lapsellinen, vaativa ja narsistinen. Hän oli myös yksinäinen, alkoholismiin taipuvainen ja jollain tasolla epätoivoinen, sillä miehet olivat aina hylänneet hänet. Jos oikein ajattelee, niin Niles näki hänessä peilikuvan itsestään: olihan hänkin oikeastaan narsistinen, laiska, epäkunnioittava ja toisaalta syvästi hellyydenkipeä mies. Mutta toisin kuin saduissa, niin ei kahdesta rikkinäisestä ihmisestä tule yhdessäkään ehjää… ja silti Niles huomaisi ensimmäistä kertaa tosissaan ajattelevansa, entäs jos?

Niles nojasi aivan aavistuksen verran neiti Babcockin kosketusta varten. Jos he eivät olisi olleet liikenteessä, niin hän olisi sanonut jotain törkeää ja kävellyt tyynen rauhallisesti pois, ennen kuin Babcock olisi ehtinyt siihen mitään vastata. Nyt hänen oli vain kestettävä tämä tuska, sillä mitään hän ei halunnut tässä tunnustaa.

Mutta ei kai tätä tunnetta voinut olemattomaksi selittää! Niles ei tiennyt oliko neiti Babcock koskaan edes kuullut auroista, tai uskoiko hän niihin yhteensopivuuteen ollenkaan. Tuskinpa, hän oli kuitenkin periamerikkalainen ja toisaalta moderni kosmopoliitti. Hänelle ihmissuhteet olivat enemmän ulkonäköä ja statusta. Niles vannoi vievänsä salaisuuden hautaan asti, mutta kun Babcockin silityksen tuntu häipyi hänen poskeltaan, olisi hän mieluummin vetänyt koko ämmän mukaan tähän pelottavaan tunteiden Mariaanien hautaan.

Niles vaivautui nousemaan autosta ja avaamaan oven neiti Babcockin asuntohuoneistorakennuksen edessä. Hän auttoi hänet peräti sisään, painoi hissin nappia ja saattoi hänet kattohuoneistoon asti, valittaen koko matkan kuinka nöyryyttävää se oli. Neiti Babcock myötäili, ilkkui takaisin ja kotonaan kaivoi lompakostaan vaivaisen dollarin, jonka hän kääri ja tökkäsi Nilesin rintataskuun.

”Älä ole niin möksis, Niles, vanha pölyhuiska. Osta itsellesi vaikka purukumi.”

”Minä luulin, että sinua saa herrat vedellä ilman kumia”, sanoi Niles.

”Paino sanalla ’herrat’. Painuhan nyt hevon helvettiin siitä, juoksupoika, maisemaani rumentamasta.”

Tämän jälkeen neiti Babcock sulki oven Nilesin nenän edestä. Siitä huolimatta Niles näki hänen palavan seinän läpi suoraa hänen sieluunsa. Hän ei tiennyt pakahtuako onnesta vai ahdistuksesta.

Kaikista viimeiseksi hän halusi rakastua neiti Babcockiin. Eihän hänellä herra Sheffieldin hovimestarina ikinä tulisi olemaan mahdollisuuksia menestyvään bisnesnaiseen ja miljoonaperijättäreen. Sanoihan hän sen nyt itsekin, ettei naisi palkollista, ei sanan kummassakaan merkityksessä.

Silti Niles jostain syystä kotiin palatessaan hämmentävällä tavalla onnellinen. Ihastus on sillä tavalla kavala voima. Hän istui autotallissa, Aston Martinin ratissa, tunnin verran silmät kiinni ajatuksissaan. Kun hän avasi silmänsä, niin hänen auransa polte oli laantunut, eikä hän nähnyt sitä enää käsissään. Autossa ei enää ollut C.C. Babcockin jälkilämpöäkään.

Niles huokaisi. Sisällä häntä odotti neiti Margaretin, pikkuneiti Gracien ja nuoriherra Brightonin pyykkien lajittelu. Hän raahautui olkapäät lysyssä sisään ja jo heti ovella häntä odotti sata pyyntöä, toivetta ja käskyä. Ikuinen kitinä on palkollisen osa, tässä maailmassa. Hän kuuli mielessään neiti Babcockin pilkallisen naurun, kun hän lajitteli sukkia erilleen.

”Aaw, mikäs noin nyt hymyilyttää? Herra Sheffield kertoi, että kävit poimimassa neiti Babcockin lentoasemalta? Oliko hän liukastunut koirankakkaan?” kysy neiti Fine laittautuessaan jonkinlaisia myöhäisillan kekkereitä varten. Hänen kampauksensa oli poikkeuksellisen iso ja pöyhkeä, ja hän kampasi sitä entistä isommaksi.

”Ei, vaikka se olisi ollut kyllä hauskaa, jos olisi”, sanoi Niles.

”Sinulla taisi olla neiti Babcockia vähän ikävä”, sanoi neiti Fine.

”Haluatko, että pesen valkoisen minimekkosi punaisen sukan kanssa, vai suljetko suusi?”

”Se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu”, lallatteli neiti Fine. Hän taisi olla ärsyttävästi ihan oikeassa. Neiti Babcock ja Niles piinasivat toisiaan ulkopuolisen silmiin karmeilla tavoilla. Sanoilla, joiden pitäisi loukata enemmän, kuin luiden poikki lyöminen.

Jos kumpikaan ei suutu, jos ei tule itku, niin onko se sitten kiusaamista ollenkaan? Vai pitäisikö ennemmin puhua epätavallisen kitkerästä flirttailusta? Oli miten oli, Niles varasi kuitenkin muutamia värillisiä sukkia valkopyykkiä varten siltä varalta, jos neiti Babcock ei olisikaan hänen sielulleen hyväksi.



FIN




« Viimeksi muokattu: 22.03.2021 16:20:21 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 503
Heissanssaa ja hyvää aamua! Aamulla Finin uusimpia viestejä selatessa huomasin, että kappas – Nanny-ficci. Hetken aamupöhnässä luulin että tää ois ollut se sun edellinen, mutta voi sitä iloa kun huomasin tämän olevan uunituore teksti. Ja vielä soulmate!AU! Nilesistä ja Babcockista! Voiko aamu enää paremmin alkaa.

The Nanny on musta ihan hurjan viihdyttävä sarja, ja Niles nyt erityisesti on melko lailla aivan uskomaton hahmo. Olit älyttömän hienosti tavoittanut hänen ajatusmaailmansa ja maneerinsa, erityisesti tää kohta lämmitti mun sydäntä toden teolla:

Lainaus
”Se, kenen kuppaisiin käsiin olet minua tyrkkäämässä, ei merkitse sinulle mitään?” huokaisi Niles teatraalisesti.
”Saat ottaa minun tallista Aston Martinini, jos haluat.”
”Toisaalta, pieni autolenkki näin illan virkistykseksi ei ole mikään hassumpi ajatus.”

Tuollainen äkillinen mielenmuutos on niin taattua Nilesiä, ai että! Tässä oli kivasti esillä myös se, että Niles ei todellakaan ole mikään kiva ihminen – se jää sarjaa katsoessa välillä vähän taka-alalle kun eihän Niles Franille oo mitenkään liian ilkeä, mutta Nilesin ja Babcockin sanailu kyllä muistuttaa siitä aina välillä. Ja just se sanailu oli tässäkin kovin herkullista niin Nilesin kuin Babcockinkin puolesta. Tykkäsin myös siitä, millaisena C.C. kuvattiin tässä! Huonoja puolia löytyy vaikka muille jakaa, mutta on siellä niitä ihailtavampiakin piirteitä.

Lainaus
Kukaan muu ei kehtaa olla minulle yhtä hirveä kuin sinä.
Jestas, todellista rakkautta ilmassa. Muut lepertelevät, Niles ja Babcock vittuilevat. Epätavallisen kitkerää flirttailua, no todella on.

Tää AU oli minusta erittäin hieno! Oon romantiikan ja lässytyksen ystävänä lukenut valtavan määrän soulmate!AU-tekstejä, ja tässä oli ehdottomasti kivan innovatiivinen ja originaali lähestymistapa siihen. Toki Niles ja C.C. eivät mikään perinteisin sielunkumppanipari olekaan, mikä teki tästä myös tän AU:n suhteen kovinkin virkistävän. Tykkäsin myös Franin auran vaikutuksesta muihin, se sopi hienosti hänen yleiseen olemukseensa Sheffieldien huushollissa!

Tätä oli ihana lukea, osaat todella kirjoittaa Nilesin ja Babcockin välistä sanailua taiturimaisesti. Tykkäsin myös tuosta alun kappaleesta, se sopii näille kahdelle kuin nenä päähän. Tää ilahdutti mua valtavasti, kiitos tosi paljon tämän huippuhyvän viha-rakkaustekstin kirjoittamisesta!
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 916
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Törmäsin tähän sattuman kaupalla puhelimella ihan tuoreeltaan, ja luin itsekseni hykerrellen. Kesti hetken saada se jäljitetyksi täältä Finistä, mutta löytyihän se viimein! :)

Nanny on hauska sarja, vanha suosikki, ja Niles oli herkullinen hahmo jo silloin, joten oli kiinnostavaa päästä tässä ficissäsi taas pitkästä aikaa vanhan tutun pään sisälle.

Ehkä tuo auran näkemisen kyky vähän yllätti heti alkuun, mutta olihan se myös mielenkiintoinen lähtökohta. Ja etenkin kun oli kyse soulmate-teemasta. Tässä oli tosiaan taiturimaista tunnelman luomista - hahmot tuntien erityisesti! :D Onnistuit hyvin. Ainoa, mikä särähti vähän korvaani, oli se ilman kumia vetely -kohta. Jotenkin odotin Nilesiltä hieman hienostuneempaa tapaa ilmaista sama asia. ;)

Lainaus
Oli miten oli, Niles varasi kuitenkin muutamia värillisiä sukkia valkopyykkiä varten siltä varalta, jos neiti Babcock ei olisikaan hänen sielulleen hyväksi.
Lopetus kevensi tunnelman ihanasti lämpimän humoristiseksi jälleen. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 618
  • Peace & Love
Vuorna, Nanny on tosi hyvä sarja ja hyvin inspiroiva nyt tässä vaiheessa mun elämää. Niles on vaan ihana <3 Tosin, pakko kyllä sanoa, että kaikki hahmot kyseisessä sarjassa on kyllä eri tason kusipäitä, eikä vaan Babcock xD Nilesista sitä ei ehkä heti huomaa kun Fran ja Niles on niin toisiaan tukevia bestiksiä, mutta oikeesti jos Nilesin sanomisia ja tekemisiä katsoo niin on kyllä harvinainen ihmisperse kyllä xD Joo en olis kirjoittanut soulmate-juttuja ilman että se olisi mulle aiheeksi arvottu, hyvin vaikea genre mulle, mutta yritin siihen jotain sellaista skeptistä näkökulmaa. Ite en ehkä aina genren teksteissä tykkää siitä, että kaikki niin kiveen hakattua, mä ajattelin että auroissa on enemmän pelivaraa, eli jos ajattelee että ehkä Niles ja CC eicät alkujaan olleet toisilleen niin sopivat, mutta läheisyys on hionut heistä vastakappaleet.

Fiorella,
Lainaus
Ainoa, mikä särähti vähän korvaani, oli se ilman kumia vetely -kohta.
Aw, voi että, ja se oli minusta ainoa tämän fikin hyvä läppä xD Ei ole toi nokkela sanailu mitenkään helppoa ja luontevaa kirjoittaa ja kun nää hahmot ei puhu normaalisti toisilleen, vaan pitää olla aina näpäyttämässä. Ehkä se meni vähän överiksi. Kiitos kommentistasi kuitenkin, hauskaa, että vaivauduit ihan etsimään tämän kommentoidaksesi :D

jjb
« Viimeksi muokattu: 24.03.2021 20:34:42 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 916
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Pitää vielä lisätä, että älä ota sitä moitteena, tämä oli oikein erinomainen ja toimi hienosti. :D

Olet muuten ihan oikeassa siinä, että ovathan nämä hahmot sarjassa kaikki sillä tapaa järkkyjä, ettei kukaan kovin suuresti ajattele ennen toimimistaan tai sanomistaan, mitä se toiselle aiheuttaa. Ja Niles & C.C. tosiaankin olivat sellainen kaksikko, joka löysi toisensa vasta kaiken sen naljailun myötä. ;)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~