HP-ficit > Godrickin notko

Mortem aremnus | SK/HG, S

(1/6) > >>

Flavia:
Title: Mortem aremnus
Author: Flavia
Genre: draama, myöhemmin romantiikka
Rating: S
Pairing: Hermione/Severus
Status: 7/?
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni.

A/N: Minerva saa selville totuuden kollegansa lojaaliudesta sekä uhrauksista, ja moraalin naisena tekee kaikkensa estääkseen kuolemaa riistämästä vielä yhtä henkeä ennen aikaansa. 20 vuotta myöhemmin Hermione lähtee epäonnistuneesta avioliitosta etsimään itseään jästimaailmaan ja kohtaa yllätyksen, jota ei olisi voinut kuvitellakaan.





Kaavun liepeet hulmusivat raivokkaasti kuin myrskytuulessa, kun Minerva juoksi portaat alas. Hän oli pitänyt itseään jo vuosikymmenten ajan kiireisenä periaatteen naisena, mutta asioilla oli tapana näyttäytyä kummasti uudessa valossa kriisitilanteessa. Mitä merkitystä oli sillä, saiko hän oppilaiden palauttamat tehtävät ja koevastaukset tarkistettua viikon sisällä? Mitä merkitystä oli, jos henkilökunnan kokous venyi hieman Horatiuksen tarinoiden hidastaessa päivitetyn opetussuunnitelman käsittelyä? Merlin, jos joku ensimmäisen luokan oppilaista myöhästyi tunnilta eksyttyään uudessa koulussa, oliko sillä niin väliä? Nyt hän tunsi sanan "kiire" todellisen merkityksen. Hänen tulisi pysyä vauhdissa ikävuosiensa korkeasta lukumäärästä huolimatta, sillä jos koskaan hänen elämänsä aikana tarvittiin tehokkuutta ja nopeutta, se oli nyt - tällä punaisella minuutilla, joka tikitti paraikaa ahdistavan nopeasti ohi. Minerva tiedosti tuskallisen hyvin toimintansa sinetöivän lopullisesti sotasankarin kohtalon. Saman henkilön, jota koko Tylypahka vihasi sydämestään, jota pidettiin itse pahuuden kätyrinä ja tunteettomana petturina. Minerva itse oli vielä puoli tuntia sitten pitänyt kyseistä miestä roistona, joka oli kylmäverisesti murhannut koulun rakastetun rehtorin ja tuntenut tätä kohtaan suurta halveksuntaa. Hetki sitten hän oli kuitenkin saanut kuulla yllättävän totuuden - jouduttuaan häpeäkseen pakenemaan hetkeksi taistelusta rehtorin kansliaan. Tilanne näytti pahalta, sillä kuolonsyöjät olivat todella vahvoilla, eikä uupuneesta vanhasta noidasta ollut kenellekään hyötyä. Valitettavasti hän ei enää ollut energialtaan eikä kestävyydeltään yhtä vahvoilla kuin ensimmäisen sodan aikaan, ja hänen täytyi päästä hengähtämään hetken verran. Hän inhosi tosiasiaa, että ikä toi mukanaan heikkouksia. Onneksi kukaan ei tajunnut taistelun keskellä lähteä tutkimaan rehtorin kansliaa - mutta etua oli myös sen suojista, jos joku niin keksisikin tehdä. Kun Minerva oli jälleen kysynyt neuvoa ystävänsä muotokuvalta, oli hänelle valottunut myös paljon muuta. Valitettavan hitaasti tosin. Albus ja hänen kryptisyytensä, kirosi hän hiljaa mielessään.

Hän oli ohimennen kuullut Hermionen mainitsevan jollekin, että Severus oli kuollut. Minerva ei voinut olla nyt hymähtämättä tajutessaan, että vaikka fyysinen kunto olikin korkean iän myötä kärsinyt, ainakin kuulo oli edelleen kadehdittavan terävä. Animaagiudessa oli toki puolensa. Mainittuaan kuulemastaan Albukselle, tämä oli paljastanut kenelle Severus oli tosiasiassa ollut lojaali, sekä miten kykenevä tämä aina niin tunteettomalta vaikuttanut mies olikaan rakastamaan. Severus oli toiminut koko ajan Albuksen pyyntöjen mukaan, mikä oli järkyttänyt Minervaa suuresti. Hän ei ikinä olisi osannut odottaa moista, vaikka piti itseään syystäkin älykkäänä naisena. Albuksen punomat juonet olivat toisaalta vertaansa vailla, ja mielensä sopukoissa Minerva kysyi itseltään, miksi oli lainkaan yllättynyt, että tilanne olikin ollut koko ajan vanhemman velhon hallinnassa. Hän värähti ajatellessaan, kuinka Severus oli suojellut vihamiehensä poikaa asettaen oman henkensä uudelleen ja uudelleen vaaraan. Kaikki puhtaasta rakkaudesta pojan äitiin. Minerva ei tiennyt kaikkea, todennäköisesti vain pienen murto-osan näistä Severuksen teoista ja uhrauksista, mutta kysymyksille ei nyt ollut aikaa. Hänelle riitti tieto, että Severus olikin kaikkien uskomusten vastaisesti ollut uskollinen Dumbledorelle. Ja nyt hän oli kuollut. Uusien tietojen myötä kaikki asettui erilaiseen valoon, ja ajatus Severuksen kuolemasta riipaisi Minervan sydäntä.

Kunnes Albus päätti alkaa jälleen kryptiseksi. ”Ei välttämättä…muistele, Minnie”, tämä oli virkkonut iskien silmää, minkä jälkeen hän sulkeutui kuin simpukka. Minervalla ei ollut aluksi harmaintakaan aavistusta, mitä Dumbledore oli kommentilla tarkoittanut, kunnes yhtäkkiä vanhan muiston välähtäessä, hän ymmärsi. Tietenkin. Saavutus, josta Severus oli ollut peittelemättömän ylpeä. Mortem aremnus, kuoleman pysäyttäjä - tai tarkalleen ottaen hidastaja. Severus oli tutkimuksissaan saanut selville, että ellei uhriin ollut langetettu anteeksiantamatonta kirousta, kuoleman voisi mahdollisesti tietyn ajan sisällä pysäyttää. Vaikka ruumiin toiminnot olisivat jo pysähtyneet, ei uhrin sielu ollut vielä välttämättä poistunut tuonpuoleiseen. Severuksen kehittämä lääkejuoma vahvisti sielun ja ruumiin kiinnekohtaa, mikä hetkellisesti pysäytti kuoleman etenemisen. Liemen voimakkaat ainesosat paransivat yhdessä yleisimmät kohtalokkaat vammat, mutta ennen kaikkea se esti sielua erkaantumasta kliinisesti menehtyneestä henkilöstä heti, kun keho antoi taistelun periksi. Toivoen epätoivoisesti, että Voldemort olisi käyttänyt jotakin muuta keinoa kuin Avada kedavraa, Minevra etsi katseellaan väkijoukosta koulun vanhempaa liemimestaria. Aikaa olisi vammojen vakavuudesta ja uhrin henkisestä vahvuudesta riippuen minuuteista muutamaan tuntiin. Merlinin kiitos, Severus oli tiettävästi kestävää tekoa, mutta aika oli silti käymässä vähiin. Juoman valmistaminen oli vaikeaa, mutta ei onneksi pitkä prosessi. Nyt olisi vain löydettävä Horatius. Pian.



// Sca muokkasi ikärajan uusien ikärajasääntöjen mukaiseksi


mimamu:
Mielenkiintoista! Jään seurailemaan  :)

Winga:
Tästä on paha vielä oikein mitään sanoa mutta aattelin että voisin tätä alkaa seurata nyt hmm. En tavallaan oo yllättynyt, että Severus olisi tuollaisenkin juoman kehittänyt. Varmaan vaikeeta ollut pitää sellainen salassa Voldemortilta.

Tykkäsin tästä alusta nyt sen verran että lisää toivoisin, vaikka vähän tuntui siltä että olisi voinut pitempikin olla. Mutta se on aina positiivista jos lisää haluaa :) jatkele pian!

Odo:
Oh, tämä vaikuttaa jännittävältä! Severus/Hermione ei ole suosikkiparituksiani, mutta aloitus oli mielenkiintoinen ja etenkin, kun siinä oli Minerva.<3 En tiedä, tullaanko hahmosta kuulemaan vielä, mutta toivoisin kovasti.

Aloitus luku oli mukaansa tempaava ja sai odottamaan jatkoa. Se alusti hyvin tulevia tapahtumia ja ensimmäistä kertaa törmään siihen, että Severuksen hengissä säilymiselle on jokin syy. Olen lukenut paljon ficcejä, joissa alkutietoihin lätkäistään AU ja unohdetaan kokonaan se, mitä Severuksen ja Voldemortin välillä on tapahtunut. Toimii sekin, mutta tämä erottuu loistavasti edukseen, kun asiaa perustellaan jotenkin. Se tuntuu realistiselta, että Severus on päättänyt kokeilla jotain ennennäkemätöntä ja vaikeaa lientä ja onnistunut siinä. Pidän siitä, että liemen nimi on laitettu otsikoksi, sillä se sai minut avaamaankin tämän. Tykkään erikoisista otsikoista ja tämä on oikein mainio.

Ensimmäinen luku oli sujuvaa luettavaa, enkä virheitä huomannut. Ja kuten voipi ehkä jo päätellä jään seurailemaan jatkoa!

Flavia:
A/N: Kiitos kaikille kommenteista! Tässä toinen luku. :)






Taistelutantereen sekasorron keskeltä Minerva yritti etsiä tuttuja kasvoja. Kirousten lennellessä ympärillään hän kulki määrätietoisen tarmokkaasti väkijoukon läpi. Rehtorin kanslian suojissa hän oli suojannut itsensä ikivanhalla suojaloitsulla, josta Albus oli häntä muistuttanut. Pahaksi onneksi se oli kuitenkin hyvin lyhytaikainen, joten siitä ei pitkällä tähtäimellä ollut taistelussa apua. Lopulta Minervan katse tavoitti henkilön, jonka apua hän tarvitsi kipeästi. Horatius kaksintaisteli salin taaimmaisessa nurkassa kuolonsyöjän kanssa, jota Minerva ei tunnistanut. Minerva taisteli tiensä kuolonsyöjän taakse ja hiljensi omantuntonsa vaimeana kuiskivan äänen. Sodassa ei voinut pitää kiinni jokaisesta periaatteestaan. 

”Avada kedavra!”

Minerva keräsi kaiken tahdonvoimansa pitääkseen yllä naamioksi luotua näennäisen neutraalia ilmettä, kun kuolonsyöjä kaatui hengettömänä lattialle, vaikka tosiasiassa häntä inhotti vajota näiden tasolle riistämään ihmishenkiä. Muita keinoja ei kuitenkaan ollut. Jos hän olisi huutanut Horatiusta nimeltä, olisi miehen huomio herpaantunut ja kuolonsyöjän sijaan kuolleena lattialla makaisi nyt sympaattinen vanha kollegansa. Ei, Minerva ei olisi antanut sen tapahtua, Horatius oli hänen ystävänsä - sekä ainoa toivo Severuksen elämän jatkumisen kannalta.

Kuhnusarvio katsoi Minervaa kiitollisuuden, helpottuneisuuden ja hämmästyksen sekainen ilme kasvoillaan.

”Minerva, miten sinä…?”

”Ei nyt, Horatius. Merlinin kiitos, että olet hengissä. Tarvitsen apuasi, heti. Aikaa ei ole paljon. Mene tyrmiin ja valmista kuolemanpysäyttäjä, ole kiltti. ” , Minerva  sanoi rautaisen päättäväisesti, mutta hänen kasvoiltaan saattoi lukea ahdistuksen ja asian vakavuuden. Horatius oli ymmällään tapahtumien erikoisesta käänteestä, mutta ymmärsi ettei kysymyksille tai ihmettelylle ollut nyt tilaa. Olihan kysymys Minervasta - ellei kysymyksessä ollut elämää tärkeämpi asia, ei Minerva käyttäytyisi näin. "Mutta pelastiko hän minut vain koska tarvitsi liemimestarin kykyjäni?", ajatus pulpahti itsepintaisesti ilmoille ja satutti lempeää miestä kipeästi. 

”Kuolemanpysäyttäjä? Mortem aremnus? Severus mainitsi minulle siitä aikoinaan tavatessamme, mutta en ole koskaan valmistanut sitä…mutta hyvä on. Tarvitsen apulaisen, jonkun terävä-älyisen ja nopean...” Horatius hautasi mielessään kummittelevan ajatuksen ja nieli kurkkuun nousseen palan ravistaen hienoisesti päätään. Päättäväisesti hän otti kasvoilleen ammattimaisen ilmeen ja ryhtyi kartoittamaan mielessään liemen valmistusprosessia.

”Neiti Chang. Hän on älykäs ja hyvä teoria-aineissa muttei erityisen taitava taistelija. Mene tyrmiin, minä haen hänet.  Kiire on äärimmäinen, Horatius. Tee parhaasi, Horatius - pyydän.” Minervan ilme pysyi hallittuna, mutta silmät sähköttivät pyynnön tärkeyttä.


* * *


Hikipisarat helmeilivät Horatiuksen otsalla. Severuksen muistiinpanoja selatessa hän tunsi paniikin lähestyvän hiipivin askelin. Aikaa olisi minuutteja ja juoman valmistus oli todella pikkutarkkaa ja haastavaa. Pienen pieni virhe tekisi aineesta täysin tehottoman eikä epäonnistumiseen ollut varaa. Hän ei voinut olla miettimättä, kenen takia Minerva ajatteli tämän työn olevan vaivan arvoinen. Sodassa menehtyi paljon ihmisiä, kuka oli Minervasta näin tärkeä? Horatius pudisti päätään stressin ja surunsekaisin tuntein. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä pohtimaan syitä ja henkilöitä, hänen tulisi ryhtyä toimeen. Minervan takia.

”Chang, keitä vettä ja jauha mustia kuoriaisia viisi grammaa. Kaada jauhe kiehuvan veden joukkoon ja sekoita tasaisesti. Ole hyvä ja toimi niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ole huolellinen.”

Horatius otti hyllyltä pienen kulhon, johon alkoi sekoittaa vaativampia aineksia. Kolme tippaa tuoretta alruunanmehua, kaksi feeniksin kyyneltä. Hämmennä kerran oikeaan, kerran vasempaan. Kolme grammaa jauhettua yksisarvisen sarvea, jälleen sekoitus. Ja viimeiseksi  - pienen pieni tippa Elämän eliksiiriä. Pelosta ja käsien lievästä tärinästä huolimatta Horatius hämmensi sekoittamiaansa ainesosia varmoin ottein.

”Chang, ole hyvä ja tuo valmistamasi liemi tänne.”

Chang nousi ja käveli liemimestarin pöydän luokse. Horatius otti tytön tarjoaman kulhon vastaan ja laski sen hetkeksi pöydälle. Professori ja oppilas vilkaisivat toisiaan jännittyneinä, kunnes Horatius poimi pienemmän kulhon käteensä ja alkoi kaataa sisältöä varovaisesti Changin valmistaman pohjaliemen joukkoon. Horatius loi oppilaaseensa pikaisen katseen ja Cho vaistomaisesti alkoi sekoittaa lientä sitä mukaa kuin professori sitä annosteli. Sanoja ei tarvittu. Kumpikin tiesi, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Kun viimeinenkin pisara pienemmästä kulhosta oli kaadettu liemen sekaan, kumpikin heistä pidätti henkeään. Kun juoma alkoi hitaasti muuttaa väriään, he uskalsivat hengittää ja kun vihdoin liemi höyrysi safiirinsinisenä, he huokaisivat helpotuksesta. Horatius halasi hymyilevää oppilastaan kiitollisena, he olivat onnistuneet.

”Kiitos avustasi, Chang. Pullotan liemen ja vien sen Minervalle. Olisin kiitollinen, jos siivoaisit jäljet. Jos palaat taisteluun, olethan varovainen.”

Näiden sanojen saattelemana hän nousi, kaatoi liemen hyllyltä poimimaansa pikkuruiseen pulloon ja lähti tyrmistä.


”Minerva!”

Kuullessaan nimensä ja tunnistaessaan hahmon toisella puolella salia Minerva juoksi häntä vastaan.

”Horatius! Miten kävi?” Minerva kysyi hengästyneenä.

Horatiuksen ojentaessa pullon kaapunsa kätköistä Minervalle, Minervan ilme muuttui ensin epäuskoiseksi, sitten säteileväksi.

”Kiitos.”

Minerva ei sanonut paljon, mutta hänen ilmeensä kuvasti kiitollisuutta peilin lailla. Hyvästeltyään pikaisesti Horatiuksen hän ilmiintyi Rääkyvään röttelöön, jonne oli kuullut Kalkaroksen tien päättyneen. Minerva kiitti asemaansa vararehtorina ja arvostaen Albuksen vaatimia asetuksia, joiden mukaan vararehtori nousi väliaikaisesti rehtoriksi, mikäli rehtori itse oli jostain syystä estynyt hoitamasta tehtäviään ja poistunut koulun alueelta. Tällöin myös rehtorin oikeudet ja poikkeusluvat, myös ilmiintyminen koulun alueella, siirtyivät vararehtorin käyttöön.

Kuten hän olettikin, Severus makasi lattialla verilammikossa, lasittunut katse silmissään. Minerva saattoi vain toivoa, ettei ollut liian myöhäistä. Ainakaan Voldemort ei ollut käyttänyt Avada kedavraa, joten pieni mahdollisuus onnistua antoi toivon aihetta.
Minerva polvistui Kalkaroksen viereen ja avasi pullon korkin. Sininen höyry haihtui ilmaan kehräten siihen kiemuraisia kuvioita.  Tukien Severuksen niskaa toisella kädellään hän nosti pullon toisen huulille ja kaatoi tummanpuhuvan nesteen miehen kurkkuun. Minerva sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Nyt ei auttanut kuin odottaa - ja toivoa parasta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta