Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Mortem aremnus | SK/HG, S

<< < (6/6)

Flavia:
A/N: Päivitystä aiheeseen.  :)  Olen miettinyt paljon tämän fikin jatkamista, ja aion sen edelleen saattaa vielä loppuun. Ideoita riittää, mutta niiden koostaminen paperille vain liian usein siirtyy ja jää taas. Olen kuitenkin saanut inspiksen taas (liian) pitkän tauon jälkeen, ja mitä todennäköisimmin tarina saa loppunsa vielä tämän vuoden puolella - tai ellei, niin ainakin hyvin jatkoa. Selkeä ero kirjoittamisen tasossa lukujen välillä on kiusannut minua jo pitkään, joten olen nyt muokannut ensimmäisiä lukuja mielestäni parempaan muotoon ja täydentänyt parhaani mukaan joitakin puutteita tai "plot holeja". (Inhoan anglismien viljelyä, mutta en nyt keksi suomen kielen vastiketta tuolle.) Ei ihmekään, kun aikaa kuluu - kyllähän viidessä vuodessa jo väistämättä kasvaa niin ihmisenä kuin kirjoittajanakin, vaikka vain harrastusmielessä raapustelisi. Jestas, mikä aika...hui.  ???

Mutta toivottavasti joku tätä vielä lukee, palautetta olisi kiva saada. Toivottavasti kaikki olette kunnossa nyt kurjana aikana. Kesä onneksi on jo ovella, jotakin positiivista. <3

Flavia:
A/N: Vihdoin sain raapustettua ideoita paperille ja koostettua jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Tässäpä siis viimein uusi luku. Seuraavissa luvuissa on enemmän pituutta, vannon pyhästi.  ;) Inspiraatio iski viimein ja olen aika varma, että tarina saa kesän aikana aika hyvin jatkoa. Vihdoin viimein.  :-[ Ehkäpä tästä korona-ajastakin on jotain hyötyä kaiken turhautumisen ja rajoitusten vastapainoksi, saa ainakin tartuttua muihinkin kuin aivan pakollisiin tehtäviin sohvalle rojahtamisen sijaan.  ::)



Tämä oli naurettavaa. Kaiken kokemansa jälkeen tässä hän oli. Toiminnan ja jännityksen täyttämät kouluvuodet, sodan syttyminen… hirnyrkkien etsiminen. Joka nurkan takana vaanivat vaarat, loputtomat pakoilut kuolonsyöjiltä, raskaat taistelut, läheisten menettäminen, jatkuva pelko. Kaikki se kipu, ahdistus ja uupumus, itsensä kokoaminen pala palalta Voldemortin tuhoutumisen jälkeen. Lasten kasvatus ja perhe-elämä… kaiken tuon läpikäyneenä karaistuneena aikuisena, ja tässä hän nyt oli. Apteekin oven edessä jännittyneenä ja epävarmana, uskaltaisiko kuitenkaan astua sisään. Huolissaan siitä, miten entinen opettaja reagoisi oppilaansa anteeksipyyntöyritykseen. Vaikka varsinaisesti Hermione ei tuntenut syyllisyyttä, halusi hän osoittaa olevansa lapsenomaisen vihanpidon yläpuolella ja pahoitella purkaustaan. Ymmärrettävää tai ei, hän oli käyttäytynyt epäasiallisesti ja typerästi, eikä se ollut hyväksyttävää. Hermione kirosi mielessään lapsellisuuttaan – syyllistävää kiukkuista posmennustaan Kalkarokselle viikkoa aiemmin, ja hermostuneisuuttaan nyt. Ikään kuin hän olisi taas se tunnollinen koulutyttö, joka pelkäsi koulumenestyksensä ja maineensa puolesta. Ei, tämä ei käynyt alkuunkaan, Hermione päätti ja työnsi muistot mielestään keskittyen tähän päivään, tähän hetkeen juuri nyt. ”Olet aikuinen nainen, terästäydy ja ala käyttäytyä sen mukaan. ”, hän mumisi hiljaa itsekseen ennen kuin työnsi apteekin oven auki.

Pieni kello kilahti kirkkaasti, kun ovi avautui ja paljasti takaansa samat lääkepullojen täyttämät hyllyt, joita hän oli viikko sitten tutkiskellut päänsärkylääkkeen toivossa. Silloin tila oli kuitenkin vaikuttanut jollain tapaa miellyttävämmältä, valoisammalta. Nyt puodissa oli hämärää ja hiljaista, tai ennemminkin äänetöntä. Hermione oli vilkaissut hermostuneesti ympärilleen ovikellon kilahtaessa, mutta ketään ei näkynyt missään; ristin sieluakaan ei ollut havaittavissa. Kassatyöntekijä loisti poissaolollaan, eikä yhtään asiakasta ollut näköpiirissä – mikä oli kummallista, sillä Alice oli antanut ymmärtää apteekin olevan hyvin suosittu. Kellokaan ei ollut paljon, vasta kaksi iltapäivällä, ja apteekin oli aukioloilmoituksen mukaan tarkoitus mennä tänään kiinni vasta iltakuudelta. Hermione käveli hiljaa kassan luokse, laski varovaisesti paperikassin pöydälle ja tarkkaili ympäristöä yrittäen havaita jotain ääntä tai liikettä. Oli hyvin epätodennäköistä, että mitään huolestuttavaa tai epäilyttävää olisi käynyt, mutta hän ei ollut koskaan päässyt täysin tuosta vuodesta toiseen hänen kannoillaan hiipivästä, häiritsevästä tunteesta eroon. Ikään kuin pieni ääni olisi kuiskimassa vähän väliä korvaan käskien olemaan jatkuvasti varuillaan – ”et voi tietää, missä vaara vaanii – pysy hereillä, ole varuillasi, valmistaudu”. Hermione sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Hän tiedosti taipumuksensa ylianalysoida asioita, mutta ainoa keino lievittää ahdistusta oli varustautua pahimpaan ja pelata varman päälle. Viime aikoina ongelma oli jälleen kasvanut huomattavasti, ja Hermione osasi hyvin päätellä syynkin. Eihän tuo mitenkään erikoista ollut, että menneisyyden haamut palasivat kummittelemaan jälleen nyt, kun hänet oli petetty, luottamus oli rikottu – ja olihan hän nyt ennen kaikkea ensimmäistä kertaa koskaan täysin yksin. Ei, ei nyt taas. Nyt ei tosiaan ollut aika uppoutua vellomaan synkissä ajatuksissa ja pohtia elämän kulkua.

Hermione pudisti päätään työntääkseen nuo ajatukset syrjään ja keskittääkseen huomionsa kokonaan tähän hetkeen. Hän säpsähti kuitenkin huomatessaan, että jopa ensin uhkaavalta tuntuvassa tilanteessa ja vieraalla julkisella paikalla hän saattoi vajota mietteidensä syövereihin. Havainto järkytti naista perinpohjaisesti. Se tarkoittaisi, ettei hän kyennyt pysymään hetkessä edes vaaran uhatessa - ei siis tarvittaessa puolustautumaan yllättäen. Oliko hänen otteensa todellisuudesta lipsumassa? Hermione tunsi kylmän hikipisaran valuvan selkäänsä pitkin. Ehkä hän tarvitsi ammattiapua. Ajatus teki kipeää, ja pian kyyneleet jo polttelivatkin silmien takana. Entä lapset? Jos hän ei kyennyt huolehtimaan itsestään, miten hän voisi pitää huolta lapsistaan? Rose, Hugo – Ron veisi heidät kokonaan. Epätoivo laskeutui raskaana peittona harteille ja yksinäisyyden tunne ryömi kolostaan. Vahvuus oli ollut vain illuusiota, nyt kaikki tuntui toivottomalta. Hänellä ei ollut täällä edes ystävää, jolle uskoutua. Muisto viimeisestä teehetkestä Minervan kanssa palasi elävänä mieleen, ja ikävä vihlaisi kipeästi. Viimeinen halaus lasten kanssa, kun hän jätti heidät Ginnylle… Lupaus, jonka hän antoi pikkutytölleen, josta oli niin nopeasti kasvanut nuoren naisen alku.

”Älä itke, me keksimme kyllä jotain. Minun täytyy vain ensin järjestellä asioita. Kirjoitan pian. Ginny ja Harry pitävät teistä hyvää huolta, ja Minerva on aina tukena. Olet äärettömän rakas. Lupaan, että kaikki järjestyy…lupaathan sinä puolestaan pysyä vahvana?”, hän oli yrittänyt vakuuttaa Rosea näennäisen vakaalla äänellä ja pinnistänyt pienen hymyn kasvoilleen. Mielikuva Rosen surun repimistä kasvoista, mutta samaa aikaan silmien päättäväisestä ja rohkeasta katseesta palasi tuskaisen elävänä mieleen. Hänen pieni tyttärensä oli jo vahvempi kuin hän, vaikkei tämä ollut täyttänyt edes viittätoista vuotta. Milloin hän voisi nähdä lapsensa jälleen? Entä jos Ron käyttäisi yhteyksiään ja manipulointitaitojaan hyväkseen pitääkseen Hermionen kaukana heistä? Entä jos hän saisi tietää Hermionen sijainnin? Entä jos…? Kun hänen pahin pelkonsa viimein hyppäsi tummanpuhuvana esiin mielen salaisista onkaloista, joissa pirstaleisen mielen synkimmät ajatukset pysyivät piilossa muiden katseilta, ja piirtyi nyt selkeänä Hermionen mieleen, vei viiltävä kauhun tunne ilman naisen keuhkoista. Värisevä nyyhkäys rikkoi aiemmin tilassa vallinneen aavemaisen hiljaisuuden, mutta sitä hän ei itse enää tiedostanut keskittyessään sielunsa silmien edessä piirtyvään verenpunaiseen kauhukuvaan, kunnes yhtäkkiä silmissä sumeni. Ennen kuin Hermione ehti tiedostaa mitä oli tapahtumassa, antoivat jo tärisevät jalat viimein periksi. Terävän kivun säväys ja lattian viileys poskea vasten olivat viimeiset asiat, jotka hänen sumuinen mielensä havaitsi ennen kuin se pimeyden verhon saattelemana liukui sulavasti tyhjyyteen.

rebekka.t:
Pakko myöntää, että olin jo unohtanut tämän ficin olemassaolon. Oli kuitenkin mukava yllätys saada uusi luku, vaikken enää olekaan yhtä suuri Severus x Hermione fani kuin aiemmin. Oli aika masentavaa ja angstista tekstiä tämä uusin osa, muttei se haittaa ollenkaan, on vain mielenkiintoista seurata mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjoitat hyvin. Hienoa, jos tähän tulee nyt kesällä vielä jatkoa (sitä odottelen).

Flavia:
A/N: Ajattelin laittaa kommenttia tiedoksi lukijoille, jos vaikka joku uusi finiläinen tähän vaikka törmää - sekä ihan itsenikin takia, että saan asian jonkinlaiseen päätökseen.   

Olen miettinyt suosiolla ficin jättämistä kesken hitaan edistymisen takia; huomaan, että nykyään saan uuden luvun aikaiseksi osapuilleen kerran vuodessa. Ideoita on ja tiedän, miten tarinaa veisin eteenpäin, mutta opiskelu ja muut asiat ovat vieneet huomion toisaalle, ja kirjoittaminen on aina vain jäänyt hyvistä aikeista huolimatta. Alan suhtautua skeptisesti koko asiaan, sillä onhan ficin työstämisessä vierähtänyt jo useita vuosia.

Toisaalta haluaisin kyllä kovasti saada edes yhden jatkiksen valmiiksi ennen kuin siirryn takavasemmalle lukemaan ja kommentoimaan. One-shotteja saatan toki raapustaa satunnaisesti. Katson, miten tämän kanssa käy. Mahdollisesti poistan tämän jossain vaiheessa ja julkaisen sen valmiina ja uudistettuna kokonaisuutena joskus tulevaisuudessa. Tai sitten korjailen sitä täällä hiljalleen ja yritän saada sen tämän vuoden aikana viimein pakettiin. Valmistun kandiksi nyt kesäkuussa, joten voi olla, että niinkin käy. Jää nähtäväksi. Haluan kuitenkin kaiken varalta nyt jo kiittää kaikkia lukijoita kiinnostuksesta - ja erityiskiitos ihanista kommenteista, ne ovat lämmittäneet mieltä! Toivotan kaikille mukavaa kesää ja tsemppiä loppurutistuksiin ennen lomaa.  :)

-Flavia

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu