Kirjoittaja Aihe: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot  (Luettu 527 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 858
  • kiero ja sarkastinen
Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« : 31.03.2015 21:18:17 »
Fandom: Free!
Disclaimer: En omista hahmoja enkä miljöötä enkä saa leikkimisestä mitään korvausta.

Otsikko: Joukko-oppia for Dummies
Kirjoittaja: Pics
Paritus: lievä Rei/Haruka
Ikäraja: S
Genre: draama, matematiikka, mitävittua
Summary: Joukko-opin perusperiaatteiden mukaisesti Rei oli ei-kukaan.

A/N: Öööhh...? Välillä vain tulee näitä tekstejä, joita on mahdotonta selittää yhtään millään tavalla. Sijoittuu joka tapauksessa jonnekin ihan sarjan alkuvaiheille.



Joukko-oppia for Dummies

Joukko-opin perusperiaatteiden mukaisesti Rei oli ei-kukaan. Siihen tulokseen oli helppo päätyä, kun kuunteli muiden puheita ja huomasi, kuinka moneen puheissa esiintyvään joukkoon hän ei kuulunut.

Totta kai kaikki Iwatobin uimaseuralaiset osasivat uida, esimerkiksi.

Jos kaikki osasivat, mutta Rei ei silti kuulunut osaavien joukkoon – koska ei vain osannut – oli hänen väkisinkin oltava ei-kukaan, tyhjä joukko. Sillä tavalla väite oli validi.

Oivalluksessa oli muutenkin järkeä, se selitti sen, miksi hänen oli niin vaikea kokea aidosti kuuluvansa mihinkään joukkoon. Se johtuikin siitä, että hän muodosti itse oman tyhjän joukkonsa. Ja tietenkin sekin oli paradoksi.

Tyhjässä joukossa ei olisi pitänyt olla yhtäkään alkiota, juuri siksi sen sanottiin olevan tyhjä. Mutta nyt siellä oli Rei, eikä se tarkalleen ottaen enää ollutkaan tyhjä.

Sen lisäksi tyhjä joukko teoriassa kuului jokaiseen muuhun olemassa olevaan joukkoon, mutta Reistä ei taatusti tuntunut siltä.

Paradoksia paradoksin perään.

Muuttumaton fakta oli joka tapauksessa se, että vaikka tyhjä joukko teoreettisella tasolla sisältyikin myös joukkoon 'Iwatobin uimaseuralaiset', se ei tuonut siihen mitään lisää. Jos Rei leikattiin pois, jäljelle jääneen joukon yhteenlaskettu uimataito oli täsmälleen sama kuin siinä tapauksessa, että hänet laskettiin joukkoon mukaan. Unioni tyhjän joukon kanssa ei muuttanut alkuperäistä joukkoa mihinkään suuntaan.

Aivan ehdottoman varmasti Rei ei ollut Rin. Mutta kaikki tuntuivat toivovan, että hän olisi.

Tyhjä joukko ei voinut täyttää joukosta poistuneen alkion paikkaa. Rin oli jättänyt jälkeensä tyhjyyden, joka oli vieläkin tyhjempi kuin tyhjä joukko itsessään. Rinin poissaolokin oli aktiivista, se oli pimeää energiaa jolla oli massa ja läsnäolo. Kaikki huomasivat, että Rin oli poissa. Kukaan ei huomannut, että Rei oli paikalla.

Se ei ollut uimaseuran vika. Seiväshypyn kanssa oli ollut ihan samanlaista, ei Rei sielläkään ollut kuulunut joukkoon, koska eihän kukaan harrastanut seiväshyppyä teorioihin nojautuen, tekemällä päässään tarkkoja laskelmia ja simulaatioita lähestymisnopeuksista ja kohtauskulmista.

Paitsi että Rei harrasti – niinpä hänen oli jälleen kerran oltava ei-kukaan, tyhjä joukko.

Rei hautoi mielessään joukko-opin aksioomia ja murjotti heidän kaikkien kulkiessa kohti bussipysäkkiä. Heidän kaikkien: Iwatobin uimaseuran uimataitoisten jäsenien sekä tyhjän joukon unionin. Rei ihmetteli miksi kaikkien oli oltava mukana, jos Makoto halusi ostaa uudet uimalasit pikkusisarustensa hajottamien tilalle, mutta Nagisa väitti sen olevan hauskempaa.

Hauskempaa kenelle, Rei oli kysynyt. Nagisan mielestä kaikille. Rei ei ikinä kuulunut siihen joukkoon, hän ei ymmärtänyt millä tavalla oli hauskaa kuunnella muiden puhuvan taas Rinistä.

Rei kuvitteli kulkevansa pitkin urheilukaupan käytäviä ja silmäilevänsä uimahousuja, joista hänen uimataidottomuutensa ei näköjään ainakaan ollut kiinni. Haruka ehkä ostaisi taas uudet, joita kukaan ei erottaisi vanhoista, ja näyttäisi sovittaessaan liian hyvältä.

Aika lähteä kotiin. Kukaan ei varmasti huomaisi, jos ei-kukaan ei olisikaan paikalla.

Rei ennätti kääntyä ja astua kaksi askelta ennen kuin Nagisa ryhtyi roikkumaan hänen käsivarressaan ja tivaamaan mihin hän oli menossa. Hän sanoi olevansa kyllästynyt olemaan ei-kukaan ja selitti kuinka oli päätynyt sellaiseen päätelmään.

Makoto sanoi Rein ylianalysoivan asioita, ei matematiikkaa voinut suoraan soveltaa ihmisiin. Se oli luultavasti totta, mutta ei tehnyt Rein oloa yhtään paremmaksi.

Nagisa sanoi, että eihän kukaan loukkaantunut sellaisista asioista. Se auttoi vielä vähemmän, koska Rei sattui loukkaantumaan ja oli siis taas ei-kukaan.

Haruka kysyi, oliko niin huono asia olla ei-kukaan. Silloin saattoi olla vapaa.

Rei päätti sittenkin lähteä ostoksille muiden mukana, ihan vain nähdäkseen sovittaisiko Haruka joitakin uimahousuja. Matkalla hän alkoi työstää teoriaa siitä, että ehkä jokainen oli jossakin mielessä joukkoon sopimaton tyhjä joukko, ja ettei se ehkä ollut kokonaan huono asia.
« Viimeksi muokattu: 31.03.2015 21:20:45 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 241
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« Vastaus #1 : 31.03.2015 23:34:53 »
Hui apua, miten tää herätti mussa ihan hitonmoiset sympatiat Reitä kohtaan. Reppana XD Musta se on itse sarjassakin jotenkin tosi sympaattinen (vaikka kukaan ei kerää multa yhtä paljon sympatiapisteitä Free!ssä kuin Nagisa, koska pingviini), mutta tää vain lisäs niitä fiiliksiä ja iiiih, voisin halata sitä XD

Hajosin ihan kiitettävästi alkutietojen genrelistalle, koska "matematiikka" ja "mitävittua" kuulostaa todella lupaavilta :D Enkä muista koskaan lukeneeni ficiä, jolla olis genrenä matikka! Vaikken oo matikkaa enää muutamaan vuoteen opiskellut enkä siitä koskaan pitänyt, sekin on ollu mulle aina aika läheistä (koska jotenki mulla oli matikkapäätä), ja Reissä on niin sympaattista sen matematiikkapohdinnat (ja kauneuden tavoittelu sitäkin kautta), niin jee, kivaa, tunsin jotain outoa läheisyyttä itse tekstiäkin kohtaan. En vain sisältöä vaan muotoilua kans. Sitä matematiikkaa.

Lainaus
Tyhjässä joukossa ei olisi pitänyt olla yhtäkään alkiota, juuri siksi sen sanottiin olevan tyhjä. Mutta nyt siellä oli Rei, eikä se tarkalleen ottaen enää ollutkaan tyhjä.

Sen lisäksi tyhjä joukko teoriassa kuului jokaiseen muuhun olemassa olevaan joukkoon, mutta Reistä ei taatusti tuntunut siltä.
Siis voi tota Reitä. Reppana. Jotenki toi ulkopuolisuus ja kuulumattomuuskin on mulle niin tuttu tunne, että sekin lisää tätä läheisyyttä. Kuulun edes tähän tekstiin, ainakin jotenkin :D tunnetasolla. (Ja Reille prkl haleja)

Tykkäsin tosta, miten olit kuvaillut Rinin poissaoloa. Aktiivinen poissaolo, jännä (Routalempiiiiiiii). Mutta oikeesti kuvaava, koska sen puuttumisen oikeesti huomasi muista. Pimeää energiaa, huuu... Mutta läsnäolo sillä poissaololla kyllä oli (mikä on jännää. Ja paradoksi :o)

Lainaus
Rei päätti sittenkin lähteä ostoksille muiden mukana, ihan vain nähdäkseen sovittaisiko Haruka joitakin uimahousuja
Mikäs sen parempaa, kuin Haruka uimahousuissa... :DD

Hihih, kiitos tästä illan piristysparadoksista :3 Tykkäsin! *peukku*
"Kylpyhuoneessa on sus, ses ja sas. Ja kylpyhuone."

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 940
  • monokkeli huurussa
Vs: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« Vastaus #2 : 01.04.2015 01:10:22 »
Aah, oli juuri sen verran for dummies todellakin, että jopa kaltaiseni matematiikka-uuvelo pysyi kärryillä oikein mukavasti.

Lainaus
Aivan ehdottoman varmasti Rei ei ollut Rin. Mutta kaikki tuntuivat toivovan, että hän olisi.

Erityisesti tuo kohta kolahti kovaa, koska tässä tiivistyi niin näpsästi juuri se seikka, joka mua ykköskaudessa vitutti hetkittäin kovastikin. Tiettyyn pisteeseen saakkaa moinen oli ihan ymmärrettävää, mutta symppasin kyllä alusta asti Rei-poloista siitä, että sille lankeaa tuolla tavalla epäkiitollinen tehtävä pakon edessä korvata joku toinen. Ja vieläpä joku sellainen, jota kovasti kaivataan.

Tykkäsin siitä, että olit tällä tavalla avannut sitä Rein ulkopuolisuuden tunnetta hahmolle kovin luonteenomaiseen tapaan, sekä siitä, että jätkä itsekin kyllä ymmärtää kenties vähän ylianalysoivansa. Porukan keskinäinen dynamiikka sekä niiden "roolit" ryhmässä näkyivät myös kivasti, ja yhyy käsivarressa roikkuva Nagisa, joka tietysti sanoo ihan väärät asiat :')

Lainaus
Haruka kysyi, oliko niin huono asia olla ei-kukaan. Silloin saattoi olla vapaa.

Reps. Just näin. Lopetus oli muutenkin oikein mainio, voi näitä tolloja <3  Oli oikein ilahduttavaa luettavaa, kiitos tästä.
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« Vastaus #3 : 05.04.2015 20:32:12 »
Hii, varsin kiva ficci! ^^ Rei on tässä ficissä awwws! <3 Taidan hieman toistella jo muita kommentoineita, mutta Rei sai kyllä myös minun sympatiani puolelleen. <3 Jo canoninkin mukaan Rei on porukan uusimpana lisäyksenä vähän siinä ulkopuolisen roolissa, ja vaikka muut eivät tarkoitakaan mitään pahaa, tilanne kuitenkin vaikuttaa todella kuluttavalta Rein kannalta lähtökohtaisesti.

Lainaus
Makoto sanoi Rein ylianalysoivan asioita, ei matematiikkaa voinut suoraan soveltaa ihmisiin.

Luultavasti totta, mutta en kyllä ihmettele, ettei toteamus tee Rein oloa paremmaksi. :/ Omalla tavallaan voisi olla helpompaa, mikäli ihmiset toimisivat kaavoilla, mutta huolellakin pohditut kaavat voivat rikkoontua äkkiä, kun mukaan tulee tekijöitä, joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoinen kaavaa muodostaessaan. Toisinaan se kyllä lienee ihan armeliastakin ihmissuhteissa, eritoten Rein tapauksessa. Tuskinpa hänkään nyt tahtoo kaavojensa olevan absoluuttisia, koska voi poloista.. </3

Tykkäsin kovasti tämän tekstin tunnelmasta. Periaatteessa tässä kuvataan aika arkista menoa, mutta käsittelyote saa olon todella surulliseksi Rein puolesta. Toisaalta sitten lopussa väläytellään toivoa siitä, että asiat eivät ole kuitenkaan niin huonosti, minkä lisäksi pidin hyvin paljon Rein lopputulemasta. <3 :') Ihanaa analyyttisyyttä. <3

Kiitoksia! <3
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 858
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« Vastaus #4 : 28.04.2015 00:14:50 »
Larjus: Mäkin samastun Reihin melkoisesti, joten tätä oli oikeastaan aika helppo kirjoittaa kun teema oli läheinen. Itselläni on pahoja matematiikkapakkomielteitä, joilla oli hauska leikkiä. Ja siis mikäkö olisi parempaa kuin Haruka uimahousuissa? Tietysti Haruka ilman uimahousuja. :P

Verinen Paronitar: Hienoa, jos matematiikka ei tiputtanut kärryiltä, se ei nimittäin ollut tarkoitus. Rein fiilikset Riniin vertailusta olivat sarjassa satuttavia, raukka. </3 Analysointi ulkopuolisuuden tunteesta oli jotenkin tyydyttävää kirjoitettavaa ja tyrskin Nagisan huonoille sanavalinnoille, auts.

Beyond: Rei on aina awws! <3 Aika epäkiitollinen nakki sille canonissakin lankesi, ja kivaa varmasti olla se joka on rekrytoity mukaan jotta saadaan lukumäärä täyteen. Jotenkin teki mieli analysoida moista matematiikalla, tämän kirjoittaminen oli kaikkinensa jännittävä kokemus. Ihana kuulla jos keveni lopussa vähän, koska yritin ainakin toivoa väläytellä vähäsen.

Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 858
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Free!: Joukko-oppia for Dummies, S, one-shot
« Vastaus #5 : 18.07.2015 19:36:22 »
Sab: Rei on mun lempihahmoja, se on niin söpö ihanan ajattelutapansa kanssa. <3 Kiva kuulla, jos teoriakin aukesi tämän myötä, tykkäsin kovasti kirjoittaa tätä ja mulla on hienoisia matematiikkapaheita... musta ehdottomasti piti loppuun saada noita muiden kommentteja myös ja sulkea hommaa jotenkin. Tykkään itse kovasti myös siitä uimapoikapehmopornoilusta tai moisen pohjustuksesta, mutta ainahan vaihtelu kivaa on, ja ih jos tämä moista onnistui tarjoamaan. Kiitos kommentista. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)