Kirjoittaja Aihe: 6048000 sekuntia, sallittu  (Luettu 2713 kertaa)

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
6048000 sekuntia, sallittu
« : 26.02.2013 21:55:10 »
Ikäraja: sallittu
Hahmot: Aarni
Tiivistettynä: Aarni ei osaa keskittyä matikantunnilla aiheeseen kun luokan ulkopuolella odottaa kesä. Ja Johannes.

A/N: Olen hirmuisen tykästynyt tähän hahmoon. Aarnista (ja Johanneksesta) olen kirjoittanut toisenkin tekstin, Aarnin laulu (lukiolaiskummitukset ja kuinka löysin hymyni) K-11.

Tämä teksti (niin kuin edellinenkin) osallistuu Originaali10 -haasteeseen.

6048000 sekuntia

Lukiolaisidiootit eivät kuunnelleet opetusta. Ne katselivat ikkunasta ulos keväistä auringonpaistetta ja jättivät matematiikanopettajan puhumaan uneksiville naamoille, mikä oli sama kuin puhuisi tyhjille seinille. Lukiolaisidioottien mielessä oli vain päässä hyppelevä ajatus tulevasta vapaudesta. Se odotti jossain tuolla betonirakennuksen ulkopuolella, oli sillä nimikin. Loma.

Takapulpetin ääressä istuva ruskeahiuksinen poika katsoi taululle muttei suinkaan nähnyt sinne piirrettyjä yhtälöitä. Hän kuvitteli näkevänsä luokan etuseinän läpi seuraavaan luokkaan, ja sitä seuraavaan, ja sitä seuraavaan. Ruotsin luokassa taivutettaisiin verbejä. Jotkut taivuttaisivat, jotkut eivät. Jonkun ruutupaitainen olemus olisi valuvana pulpetin päällä kun vieressä istuva yrittäisi kiinnittää hänen huomiotaan taittelemalla täydellisiä paperilennokkeja ja asettelemalla niitä pulpetille suuruusjärjestyksessä. Aarnin tekemät lennokit eivät koskaan päässeet pitkälle neitsytmatkoillaan.

Olikohan rakkaudelle olemassa matemaattista kaavaa?

Oikealla puolella istuvan kiharahiuksisen tytön häneen kohdistettu haaveileva tuijotus jäi huomaamatta, kun Aarni naputteli hajamielisesti laskintaan. Hän oli jo jättänyt seinien läpi tuijottamisen ja teki sen sijaan täysin tunnin aiheeseen kuulumatonta laskutoimitusta. Lomaa oli kaksi ja puoli kuukautta, eli kymmenen viikkoa, eli seitsemänkymmentä päivää, eli 1680 tuntia, eli 6048000 sekuntia… 

"Sinulla taitaakin olla vastaus tähän yhtälöön, Mutikainen?"

Aarni havahtui ja pudisteli kiivaasti päätään. Joku naurahti etuoikealla ja opettaja näytti alistuneelta kohtaloonsa.

6048000 sekuntia ilman Johannesta. Miten Johannes pärjäisi? Aarni naurahti. Johannes pärjäisi aivan hyvin. Mutta entäs Aarni itse?
« Viimeksi muokattu: 17.02.2024 20:13:21 kirjoittanut Tinppa »
I've got blisters on my fingers!

vaapukka

  • Opetuslapsi
  • ***
  • Viestejä: 222
Vs: 100800 sekuntia, sallittu
« Vastaus #1 : 26.02.2013 23:02:58 »
tajusin että olen tainnut joskus lukea hutaista tuon toisenkin näistä hahmoista kertovan tekstin, kun nimet vaikutti niin tutuilta, ja olinhan mä! Täytyypä lukea se uudestaan oikein ajatuksella ja kommentoida sitäkin (; Tästä voisin sanoa sen verran että jee, loisto tekstiä. Ei moitittavaa, kiva lukea ja silleen, vähän pinnallinen teksti joten pinnallinen kommentikin siis? Tai ehkä virkeämmässä mielentilassa tajuaisinkin miten paljon kommetoitavaa tässäkin olisi. Nyt ei vain irtoa, ilmoitan siis vain että tykkään ja että olisi kovin mukava lukea näistä pojista lisääkin! Koska kuvio missä tyttö haikailee suositun ja komean pojan perään joka haikailee vähemmän suositun ja fiinin pojan perään on mitä ihanin. Jos nyt tän oikein tajusin :-------D heh.

Herkkuoone

  • Vieras
Vs: 100800 sekuntia, sallittu
« Vastaus #2 : 26.02.2013 23:32:58 »
60480 sekuntia
Ööm? Tässä ihan eri luku kuin otsikossa? : D

Lomaa oli kaksi ja puoli kuukautta, eli kymmenen viikkoa, eli seitsemänkymmentä päivää, eli 1680 tuntia, eli 100800 sekuntia…
Okei, tää virhe ei liity millään tavalla kirjoittamiseen, mutta pakko silti nostaa esiin, kun alkoi mietityttämään. Eihän 1680 tuntia oo 100800 sekuntia vaan eikös se oo tuon verran minuutteja? Jos ajan tahdot sekunteina ilmoittaa, niin vielä pitää kerran kuudellakympillä kertoa tuo määrä. :>

Tähän törmäsin ihan sattumalta originaali10-haasteen kautta, kun silmäilin topicia uusien, kivojen tekstien löytämisen toivossa.

Ja tää kyllä on kiva! Matikka on aina kivaa - miksei siis ollessaan mukana originaalissakin. Kuvailusi on tosi eläväistä ja ainakin näin lukiolaisena joihinkin kohtiin on niin tajuttoman helppo samaistua. Esimerkiksi tämä: jättivät matematiikanopettajan puhumaan uneksiville naamoille, mikä oli sama kuin puhuisi tyhjille seinille : D voi miten oletkaan liian oikeassa. Tämä kuulostaa pelottavasti liian samanlaiselta kuin jotkut omista tunneistani. : D Ja mun matikan ope on just samanlainen kuin tämän tekstin matikan ope! Jos joku hajamielisenä naputtelee laskinta se saattaa helposti olettaa, että se aktiivisesti ja tunnollisesti laskee tehtävään vastausta ja pettyy sitten, kun niin ei olekaan. : D Ihanan realistista kerrontaa siis!

Tämä teksti jätti hahmot tosi avonaisiksi, melkein kokonaan lukijan mielikuvituksen varaan, mutta kuitenkin niin, että mieltä jää kutkuttamaan halu tietää heistä enemmän. Ehkä voisin liittää tuon alkusanoihisi linkkaamasi ficin basiliskin mittoihin venähtäneelle lukulistalleni ja tutkailla, josko Aarnista ja Johanneksesta pääsisi vielä enemmän perille. Ainakin tämän perusteella heidän tarinansa saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen!

Kiitos! : )
~ Herkku.

//vaapukka päätti sitten kiilata väliin, pöh : (

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: 6048000 sekuntia, sallittu
« Vastaus #3 : 26.02.2013 23:45:00 »
Ei saakeli ku ei ois ikinä pitäny lisätä mitään matikkaa tähän ku kuitenki laskin väärin :DD Ensin jostain syystä laskin väärin miten monta viikkoa on kahdessa ja puolessa kuukaudessa (älkää kysykö miten se on mahdollista) ja sitten kun "korjasin" asian nolostuneena olinkin vasta laskenut minuutit. No, kirjoitin tämän väsyneenä junassa, älkää tuomitko!

En vaihda enää kertaakaan tuota otsikkoa, nyt on pakko olla oikein.

vaapukka: Kuviot eivät ole vielä minullekaan ihan selvät, mutta siinä edellisessä tekstissä niitä selvitetään vähän enemmän kuin tässä. :> Kiitos kommentista, kiva kun pidit!

Herkkuoone: Selitinkin jo nuo laskuvirheet tuossa edellä, ei olisi pitänyt luottaa omaan matikkapäähäni. Tietysti voisin selittää asian sillä, että Aarnilla oli ajatukset niin täynnä Johannesta etteivät edes yksinkertaisimmat laskutoimitukset onnistuneet... :D

Lukiovuodet vielä tuoreina mielessä, varsinkin kevään tunnit tuppasivat olemaan vähän tämän kaltaisia itselläni. Kiva että on realistista! Kiitos paljon kommentistasi. :)
« Viimeksi muokattu: 26.02.2013 23:46:56 kirjoittanut pihlajanmarja »
I've got blisters on my fingers!

starseeker

  • ***
  • Viestejä: 76
  • touché
Vs: 6048000 sekuntia, sallittu
« Vastaus #4 : 27.02.2013 09:16:17 »
Voi Aarni.
Voi Johannes.
Voi loma.

Tunnistan itsestänikin nuo haahuilun ja mietiskelyn piirteet, varsinkin matematiikan tunneilla ja ihan häpeilemättä ympäri vuoden. Itse en tosin miettinyt mitään johanneksia vaan sitä, miten dinosauruksien olemassaolo vaikuttaisi maapallon voimasuhteisiin ja -

Krhm. Kadotin pointtini, joka oli sellainen, että pidin tästä todella paljon. Erityisesti nimitys lukiolaisidiootit miellytti, koska harmittavan moni kuvittelee olevansa jotenkin fiksumpia kuin amikseen menneet ikätoverinsa vain siksi, että istuvat koomaamassa oppitunneilla. Kun sellainen ajatus rinnastetaan tyhmyyttä kuvaavaan nimitykseen, niin itse ainakin hihittelen asialle. Itsekin tunnustan ajatelleeni näin joskus alkuaikoina, mutta amiksesta se vaan minäkin itseni löysin lukion jälkeen ;D

Sori, mulla on joku harhailukausi menossa nyt.

Lainaus
Olikohan rakkaudelle olemassa matemaattista kaavaa?

On, ja siksi olenkin niin huono rakkausasioissa. Tämä oli mielestäni todella kiva kysymys, eikä vain siksi, että se vahvisti shippaustani enemmän kuin tarpeeksi. Se myös kertoi Aarnista melko paljon ja aloin ajatella poikaa realistisesti taiteellisena persoonana. Kaiken voi selittää luonnontieteellä, mutta silti elämässä on aina ripaus pientä taianomaisuutta lentotaidottomine paperilennokkeineen ja... Niin.

Tykkäsin. Kiitos siis tästä.
You are the result of four billion years of evolutionary success. Freaking act like it.

Cinnamoncupcake

  • Vieras
Vs: 6048000 sekuntia, sallittu
« Vastaus #5 : 27.02.2013 17:41:29 »
Ää apua! :D Luin tän koulussa jo aikasemmin ja alko pelottaa koska Aarnista ja Johanneksesta tuli mieleen muutama mun koulussa oleva poika :D Eikä tää suinkaan oo ensimmäinen missä näin tapahtuu - nää kaks samaa poikaa on nimittäin tullut muistakin slash-teksteistä mieleen. Vitsailin kavereille, että hakeeko finin kirjottajat inspiraatiotaan täältä meidän koulusta vai miten ne aina onnistuu kirjottamaan sellasia tekstejä, jotka on ku suoraan oikeesta elämästä, suoraan täältä pienestä kyläpahasesta. En kyllä tiedä... tuskinpa asia ihan näin on :D Mut jännä juttu tosiaan että niin monesta eri tarinasta tulee mieleen ne kaks samaa poikaa.

Mutta joo, itse tarinaan. Aarni on aww ja ku äkkiä luin myös sen toisen ni pitääpi nyt sanoa että Johannes on kanssa aww. Ja oikeestaan tää koko tarina on aww :) Tarinan pituus oli sopivan lyhyt, pidempi tuskin olisi toiminut yhtä hyvin.

Lainaus
Ne katselivat ikkunasta ulos keväistä auringonpaistetta ja jättivät matematiikanopettajan puhumaan uneksiville naamoille, mikä oli sama kuin puhuisi tyhjille seinille.
Lainaus
"Sinulla taitaakin olla vastaus tähän yhtälöön, Mutikainen?"
;D heehe. Matikan tunneilla on yllättävän helppo alkaa uneksia ja kadottaa todellisuus ja sitten yhtäkkiä säpsähtää hereille kun opettaja tuijottaa ja kysyy jotain :---D

Lainaus
6048000 sekuntia ilman Johannesta. Miten Johannes pärjäisi? Aarni naurahti. Johannes pärjäisi aivan hyvin. Mutta entäs Aarni itse?
En tiedä, tästä kohdasta vaan tuli lemppari :D :)

Mulla ei oikein oo enää mitään muuta sanottavaa :D Aarni on ihana nimi ja Johannes myös ja ne on oikein lutusia ja ihania näissä sun teksteissä ja olisi tosi kiva lukea näistä kahdesta joskus myöhemminkin :)

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: 6048000 sekuntia, sallittu
« Vastaus #6 : 05.05.2013 19:35:01 »
Kirjoitin uuden tekstin Johanneksesta ja Aarnista! Sen voi löytää täältä K-11, saa kommentoida :>

starseeker, kiitos paljon kommentista! Minäkin olen aika haahuileva persoona, ehkä sen takia Aarnin haaveilusta oli niin helppo kirjoittaa. :-D Lukiolaisidioottikin oli aika helppo keksintö, lukion käyneenä en voi sanoa olevani mitenkään fiksumpi kuin kukaan muukaan :D
Kivaa kun pidit!

Cinnamoncupcake, mullakin on joskus tullut jostain slash-teksteistä mieleen pari poikaa... siitä on tosin jo aikaa. Kyllähän näitä romanttisia slashtarinoita tapahtuu ihan oikeassakin elämässä, miksipä ei :D

Kivaa kun tykkäsit ja kommentoit, kiitos siitä! Lisää on tuossa ylläolevassa linkissä :) (se tosin ei ole aivan niin slashpitoinen kuin voisi toivoa, sori)
« Viimeksi muokattu: 17.02.2024 20:13:57 kirjoittanut Tinppa »
I've got blisters on my fingers!