24 maata, 24 kokemusta, 24 luukkua (Kelmit, K-11, adventure +epilogi) VALMIS!

[Olivia]

Cashelyne meijän ihana vakio kommaajamme!=) Jack on ihan paras...
LW ei me tietenkään millään oltasin voitu jättää sitä autoa vaan sinne Meksikoon, se olis ollut liian raakaa...=),  Mä ihaduin aivan samaan kohtaan kun toi sun eka lainaukses -> Mysse osaa hommansa!

Fandom: HP+Kesäyön unelma/uni
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Shakespearen tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: -

O/N: Tuntematon fandomi vai? Tää syntyi listallemme ihan "jostain tyhmästä heitosta" mitä Mysse ei antanut mun kertoa teille:(. Mutta ehkä tärkeysjäjestykseen fandomin tajuaminen, siis linkkiä, jos jaksatte lukea http://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4y%C3%B6n_unelma
Tää lankesi mun kirjotettavaksi ja oon siitä oikeastaan onnellinen koska tätä oli mahtava kirjottaa! Toivottavasti tekin saisitte tästä jotain irti vaikkei ole ihan kärkipäässä tunnetuimmissa fandomeissa... Ilahduin eniten juuri itse tähän, tähän mennessä kirjoittamistani.
Mitä minä taas jaarittelemaan... Lukemaan siitä lukumadot!=)

5.luukku
Riitelevän taivaallinen Amazon

Päiväntasaajan lähettyvillä oli aurinko siihen aikaan lähes koko ajan ylhäällä, mutta taianomaisen sademetsään puidenlatvustojen alle aurinko ei päässyt paistamaan kuin vain pienissä säteissä valonauhojen tavoin. Trooppisen ilmaston alla nukkuivat Kelmit. Sitkeisiin ja vahvoihin puihin oli kiinnitetty neljä harmaan väristä riippumattoa.
Jälleen seuraava uusi aamu oli koittamaisillaan. Pojille se tiesi uutta, mutta sitäkin vaikeammin jäljiteltävää päivää -mitä tulisi tapahtumaan ja kenet he kohtaisivat tänään?
 
Kuului vain Jamesin kumean ja katkeilevan kuorsauksen lisäksi kaukaisten lintujen aikaista sirkutusta, viimeisten lepakkojen siipien suhahtelu ja läheisen kapean joen solinaa veden lyödessä kovan virran johdosta pohjaveden kiviin. Tuulen puuskahdus toi mukanaan pensaikon  kovaäänisen rapinan. Pian pensaasta syöksyi hiippailevin askelin mies, jolla oli suuret vihreät korvat ja pienet pirun näköiset sarvet.

Tuo pikkumies oli täynnä kimalletta. Huulia somisti ilkikurinen virnistys, polvihousujen alla oli vihreänraidalliset sukkahousut ja hänen liikkuessaan matalana polvet koukussa ja selkä kyyryssä mies piteli käsiään liivin pienissä taskuissa. Olento käveli mitä kummalisimmilla tyyleillä ensin ryömi ulos pensaasta, sitten hyppäsi soturin lailla ylös kuin olisi havainnut jonkun, jatkoi sitten kävelyään viattoman näköisenä selkä suorassa kädet selkänsä takana -muistuttaen vahtimestaria ja hyvin hiljaa vihelellen, niin että vain hänen kylkensä vieressä kulkeileva olisi sen voinut kuulla. Hän hivuttautui Peterin riippumaton alla puuta vasten nojalla olevan laukun kimppuun.

Hiljainen hahaa-huudahdus kaikui kumpuilevana metsän siimeksessä, kun menninkäinen kaappasi jotakin laukusta kouraansa. Hän nosti sen silmiensä tasolle ja tutkaili sitä joka suunnasta. Se oli puukepin näköinen erikoisesti omalla uniikilla tavalla muokattu taikasauva. Mies rupesi hyppimään ja syöksähtelemään sinne ja tänne leikkien sauvalla kuin se olisi ollut välillä kapelimestarin tahtikeppi ja toisinaan opettajan karttakeppi.

Leikki loppui kuitenkin lyheen, kun pieni mies törmäsi vahingossa Jamesin riippumattoon ja poika sen päällä havahtui hereille. Poika oli vähällä tippua, mutta onnistui kuin onnistuikin pitää tasapainonsa.

"Ja kuka helvetti sinä luulet olevasi?" James kysyi närkästyneenä, kaksinkertaisesti suuttuneenpana kuin normaalisti. "Mitä saakelia sinä teet Peterin sauvalla?"
"Onko tämä sauva? Mihin se käy?" Menninkäinen kyseli innokkaan kiinnostuneena välittämättä Jamesin murhanhimoisesta katseesta tai hänen sanoistaan.
"Mitä sinä kuvittelit sillä tekeväsi? Et sinä sitä osaa käyttää." James rupesi nousemaan varuillaan kaste tarkkaan porautuneena tuohon oksennuksen värisen menninkäismieheen.
"Oi, röyhkeä poika minä kysyin ensin vastaappa siihen", mies näpäytti.
"Saatana! Minä kysyin ennen sinua, joten vastaa. MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ?!" James huusi raivokkaasti ja oli jo napannut menninkäisen liivin selkämyksestä otteen. Herättäen huudollaan myös Siriuksen.

"Mitä sinä rakas Sarvihaarani mekastat näin kauniina talviaamuna?" Sirius kömpi ylös vuoteestaan. Talviaamu oli aivan liian väärä vertaus siihen että he olivat keskellä kesää, toisella puolella maapalloa. Mutta eihän Sirius-raukka sellaisesta tiennyt kuin eri vuodenajat.
                                       
"Tuo hulli aikoo tappaa minut!"
"Onkos tänään aprillipäivä, kun noin vitsailette? Eihän kultainen James Potter menisi ketään kylmäverisesti tappamaaan." Sirius haukotteli makeasti välittämättä mistään, mitä näki edessään.
"Katso tonttu! Tämä olento aikoi varastaa Peterin taikasauvan." James haki Siriuksen huomion. Hänen silmänsä rävähtivätkin suuriksi sepposen selälleen ja tapitti kummastellen Jamesin otteessa rimpuilevaa miestä.
"Okei otetaanpa hitaasti. Kuka sä olet?" Sirius kelasi tilannetta,  jotta saisi jotain ymmärretyksi.
"Oberonin hauskuuttaja, ilkikurinen, pienimies, taikamaan ilonpilaaja Puck osoittautuu palvelukseenne. Jos päästätte minut alas täältä." Puck rimpuili satasenttisenä miehenä Jamesin ojennetun käden kymmenen jalan korkeudesta.
"Selvä", James huokaisi ja laski Puckin alas.
"Olet siis jonkun sortin taikamaailman maahinen?" Sirius jatkoi tenttaustaan.
"Kyllä, herra. Teen mitä vain käsketään jos se on itsestäni hauskaa."
"Mitä ajattelit tehdä sillä?" Sirius nyökkäsi Puckin yhä pitelemään puiseensauvaan.
"Ajattelin leikkiä sillä." Puck vastasi häpeilemättä.
"Jaahasta, nyt saa kysymykset riittää", James avasi suunsa puhuen vihaisella äänellä, josta Puck säikähti ja lähti juoksemaan Kelmien leriintymisaluetta ympäri. Huutaen samalla jotain. Pojat epäröimättä lähtivät jahtaamaan Puckia samaa ympyrää.


"Puck! Puck tänne ja sassiin tarvitsen sinua!" Kumea, mahtipontinen miesääni kutsui Puckia, joka ei kyllä päässyt sillä hetkellä minnekkään. Pojat olivat kampanneet hänet maahan ja tämä makasi nyt pitkin pituuttaan ötököiden valtaaman maa-alan päällä, Jamesin jalan alla rimpuillen.
"Täällä!" Puck kiljaisi pelokkaasti avunhuudoksi. Puitten ja pensaiden takaa astui esiin mahtava tuurpaani päässään, pitkä leveäharteikas, mies silmänrajauskynää runsaasti silmissä ja hänkin yltäpäältä kimalteissa.

"Kas, kas onkos palvelijani hankkiutunut ongelmiin?" Mies, varmaankin Oberon, hän kun kutsui Puckia palvelijakseen, sanoi. Hän tiiraili mielenkiintoisen ylevästi poikia kohotellen kulmiaan. Oberon jatkoi hiljaisuuden kestettyä jo tovin: "Päästäkää hänet", mies komensi ja viittasi Puckin sitten omalle puolelleen. Menninkäinen kipitti isäntänsä luokse ja irvisteli sitten miehen jakojen takaa. Näytti myös vihertävää kieltään.
"Palvelijanne oli varastaa omaisuuttamme", Sirius protestoi, kun heidän saaliinsa oli päästetty kuin koira veräjästä.
"Se ei ole minun ongelmani, mutta se on teidän huolenne kun menitte koskemaan häneen pahalla kädellä. Mitä minä nyt teidän kanssanne tekisin?" Mies syventyi omiin mietteisiinsä hetkeksi, lyhyeksi tuulentuiverruksen hetkeksi.
"Voisit sanoa nimesi", Sirius ehdotti ja oli hieman peloissaan miehen mahtavan persoonallisuuden alla.
"Se ei kuulu teille!" Oberon kivahti oudolla tavalla hänen muuhun rauhalliseen olemukseensa nähden. "Voisin katkaisuttaa päänne, hirtätyttää, katkaista sormenne, repiä kyntenne, laittaa teidät kärsimään tai vain heittää teidät patsaina tunkiolle. Tai, hahhhaa, syötän teidät piraijoille!" Oberon luetteli rangaistus malleja pojille. Sirius ja James seisoivat pölkkypuun tavoin paikoillaan liikkumatta ja kuunnellen vain uhkailuja, joita sateli suuresta suusta ja  kieroutuneesta aivokopasta.

"Voi pyhä sylvesterin niittyleinikkien! Kuulenko minä oikein?" Kimeä, nariseva naisääni liittyi seurueeseen. Nainen lennähti marjapuskan ylitse ja laskeutui vihasta turmeltuneena kevyesti sammalmättäälle. Hänen hoikkaa vartaloaan myötäili pehmeiden värien kirjoama silkkipuku, jossa oli pieniä pitsisiä yksityiskohtia. Täydellisyyttä hipovat kasvon piirteet pieni nenä ja huulet, vaaleansiniset silmät, jotka lumosivat pauloihinsa kuin aivopesu ja korkeat poskipäät, joita peitti poskipuna. Kasvoja kehystivät suurena plussana täyteläiset alas pitkin selkää laineilevat ruskeat hiukset.

"Titaniani! Kuinka mainiota nähdä sinut täällä mystisessä metsän siimeksessä", Oberon lirkutteli.
"Turpasi umpeen tompelo! En ole sinun. Ja mitä sinä jälleen kuvittelet seuraavasi minua joka paikkaan minne menenkin?" Titaniaksi kutsuttu ylväs satumaailman kuningatar paasasi miehelleen.
"Oi, niin minä olenkin sinun etkä sinä min-"
"Lopeta ja vastaa vain kysymykseeni!" Nainen komensi.
"Kehtaatkin väittää että minä seurasin sinua! Minä olin täällä kävelyllä oman palvelijani kanssa etkä sinä liity siihen millään tavalla."
"Mitä sinä kuvittelet? Elät kuin olisit ainut jolla on valttaa, mutta ehei, niin ei ole. Minä määrään tässä valtakunnassa ja sinun kuuluu väistyä tieltäni", nainen saarnasi painokkaalla äänellä Oberonille, joka mietti ankarasti mitä sanoisi jotta ei loukkaisi rakastaan, mutta sanoisi asiat niin kuin ne ovat.
"Minä olin täällä ennen sinua ja se siitä piste", Oberon sanoi järkähtämättömästi. "Mutta nyt kun kerran olet siinä lähtisitkö kanssani kauniille näköalapaikalle, jonka olen valinnut vain sinua, meitä varten?"
"Mitään meitä ei ole olemassakaan..." Titania jatkoi sadatteluaan kohoavalla hysterialla, jollakin pojille tuntemattomalla kielellä. Nyt jopa noihin huutoihin Remus ja Peter olivat heränneet ja silmiä hieroen he liityivät kahden muun rinnalle.
"Mitä täällä on tapahtunut?" Remus kysyi hieman hätääntyneenä, mutta enemmän huolissaan. Niinpä Sirius ja James huokaisivat ja päättivät kertoa koko tarinan Puckin varakaudesta Titania-valtiattaren tuloon. Poikien täydennettyään toistensa kertomusta, he saivat päätökseen tarinansa ja silloin oli jo Puck vuorostaan puhumassa Kelmeille.
"Hei! Meidän taikaolentojen parisuhteet ja varsinkin sen ongelmat ovat pahinta laatua, mitä maa päällään kantaa. Joten jos annettaisiin heidän kinastella keskenään ja me, jos teitä kiinnostaa voisin näyttää teille hyvän mestan täällä metsän keskellä?" Puck virnuili. Eikä Kelmejä tarvinnut kahdesti käskeä, koska he tarvitsivat jotain rentoutusta dramaattisen aamunsa vastapainoksi.

***

Kelmit ja Puck kulkivat yli vuorten, jokien ja kantojen sekä poikkesivat useinmiten polulta synkempään kohtaan metsää. Pojat näkivät kauniita suuria valkoisia orkkideoiden kukkia ja paljon liianeja, joita joutuivatkin väistelemään. He kulkivat suuren bambukatoksen alitse, jonka päässä näkyi pienenä pisteenä auringon lumoavan lämmin sädepilkku. He näkivät suuren puun joka oli nousut pois maan alta niin että puun suuri ja kiemurainen juuristo näkyi kuin jonkun sortin taidenäkymä. He kulkivat myös ohi suuren lammen, joka oli värjäytynyt vihreäksi ja se näyttikikin suurelta ruohomereltä, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Niin kuin ei ollut suuren kahden palmun yksinäiset olinpaikatkaan keskellä auringonvaloläiskää. Sammalinen polku johti palmujen katveeseen, josta pojat, Puck näyttäen edellä mallia.
 
Puck astui vain yhden askeleen vasemmalle päin toista kokemattomamman näköistä puuta ja vajosi pöllähtäen kimallepölyn taakse. Toisessa, oikean puoleisessa palmussa oli erilaisia kaiverruksia jäähyväisviestejä ja rakkaudenosoituksia. James oli seuraava rohkea ja astui vasemmalle ja katosi niin kuin Puck. Jokainen vuorollaan Peter, Remus ja Sirius vajosivat maan alaiseen luolamaiseen tilaan, joka oli kynttilöiden ja soihtujen valomerta.

Leveät maaaineksesta tehdyt portaat kiertyivät kerran alemmas tasolle, jossa musiikin luritukset täyttivät korvan, hajun valtasi kirkkaat juomat ja vain silmän kantamattomiin pienessä tunnelmallisen ahtaassa tilassa näkyi kauniita siromuotoisia naisia lyhyissä hameissaan. Railakas meno vetivät mukaansa jokaisen myös Siriuksen, Jamesin  ja myös Peterin ja Remuksen. Jokainen nautti hetken vapaudesta, satumaisesta, uskomattomasta kokemuksesta tanssia maahisten, keijujen ja kaikenlaisten satuolentojen kanssa. Heidän dramaattinen aamunsa oli muuttunut leppoisaksi kokemukseski.


"Tänne voisi jäädä pidemmäksikin aikaankin", Sirius huusi rytmikkään musiikin ylitse hymyillen leveästi.
"Vaikken vieläkään tajua miksi se Puck yritti varastaa Peterin taikasauvan", James mietti häntä kiusaavaa asiaa. Peter ja Remus olivat kadonneet jonnekkin hakemaan lisää juomia.
"Jotta sinä lopettaisit kuorsaamisen Sarvihaara." Puck oli kuin taikaiskusta ilmestynyt heidän yläpuolellaan olevasta pinestä aukosta.
"Niin viissiin juu", James sanoi näsäviisaasti. "Mistä sä tiedät mun toisen nimeni?"
"Onko se oikeesti sun oike nimi?!" Puck rääkäisi nauraen ja räkätä kellahti takaisin koloon, josta oli tullutkin.
"Huohaa, olen kyllästynyt selittämään tuolle maahiselle enää yhtään mitään. Ei se edes tajua mitään." James oli turhautunut. Onneksi Remus ja Peter palasivatkin juuri sopivatsi juomat käsissään. James otti ensimmäisen jäänsinisen drinkin Peteriltä, josta hän närkästyi suuresti kun toinen poika oli ottanut hänen itselleen valitsemansa juoman.

Juomat viilensivät tunkkaisessa tilassa maanalla sopivasti kuin olisi nauttinut kylmästä suihkusta. Se jopa hälvensi hikeä, jotta varmaankin voisi tanssia ja juhlia huolehtimatta hien tuomasta epämieltymyksestä.

"Vaikka et pidäkkään minua kovin viisana ta hyväsydämisenä ojennan teille silti hyväsydämisyyttäni lahjan kun olen saanut viihtyä teidän Kelmimäisessä seurassanne." Puck ojensi arvokkaasti ja hyvin melodramaattisesti -soittaen hiljaista syvää fanfaaria huuliensa välistä. Pienestä kädestä törrötti purppuranpunainen keskikokoisen täyteläinen kukka.
"Jaa, kiitos paljon Puck, mutta mitä yritätkö viehitellä meitä?" Sirius kysyi hyvinkin kiitollisena, mutta silti ajatus tuon pikkumiehen  homoudesta pilkahti pojan mielessä salakavalasti.
"Ehei nyt sentään!" Puck parahti. "Kukan mesi on sille joka tahtoo pojan, miehen, naisen tai tytön rakastuvan ensimmäiseen näkemäänsä olentoon. Tuo neste aiheuttaa välittömän rakkauden tunteen, kunhan vain sitä sivelee toisen nukkuessä tämän silmille." Puck selitti juonittelevasti. Sen koommin hän taputti kahdesti käsiään ja muuttui pieneksi keltaiseski lentäväksi valopisteeksi kiitäen kohti tulosuuntaansa. Juuri kun auringon säteet vajosivat horisonttiin värjäten preussinsinisen taivaan punaisen ja keltaisen erisävyillä ja puolikuu paistoi pienenä kapeana sirppinä korkealla taivaankannella.

[Cashelyne]

Tää ol ihan hyvä. 

Ei ny. Tää oli hyvä!



Tietty täs olis voinu olla Peräkin mukana, mutta ei se mitään. Olihan tässä sentään Puck

[Myself]

Cashelyne Kiitoksia kommentista jälleen! Mukavaa, että pidit luukusta ja Puck on best! 

Fandom: HP+Muumi
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Janssonin tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -

M/N: Nyt tulee sitten vihdoin ja viimein mun kauan odottama muumiluukku! (Sanoo ikuinen muumi-fangirl täältä ruudun takaa.) Sen pidemmitta jaaritteluitta nauttikaa kaikki lukemisesta sekä hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

6.luukku
Itsenäinen Vaapukka-Japani

Kelmit kävelivät pitkin japanilaisen ostoskeskuksen käytäviä. He olivat koko aamupäivän seikkailleet Tokiossa; eri kaupoissa ja pitkälti Remuksen painostuksen takia vierailleet jopa parissa pienessä museossa. Vaikka kaupat ja museot eivät yleensä olleet poikien lempivierailupaikkoja, riitti tällä kertaa jokaisella jotakin hauskaa: James pelleili koko ajan siitä, miten japanilaiset olivat ilmiselvästi kääpiöitä kokonsa puolesta, Remus jaksoi ihmetellä Japanin kukoistavaa kulttuuria, Sirius koitti iskeä japanilaisia tyttöjä ja Peter oli maiseman lumoissa. Jos joku oli luullut New Yorkin joulukoristeiden olevan hieman liikaa, ei hän ilmiselvästikään ollut koskaan käynyt Japanissa. Jokainen ikkuna oli täynnä välkehtiviä LED-lamppuja, muovisia joulukuusia oli pelkkien ikkunoiden sijasta myös kaduilla ja katoilla ja muutama muovinen joulupukki löytyi joka kadun risteyksestä. Kaiken sen kaupallisuuden läpi kuitenkin loisti, että joulu oli Japanissa nimenomaan kaupallinen, eikä sellainen tunteellinen perhejuhla kuin meillä.

”Onko kukaan teistä pannut merkille, että täällä tuntuu olevan enemmän ihmisiä, kuin parissa edellisessä kaupassa?” Sirius kysyi jo kolmannen nuoren talloessa hänen varpailleen juostessaan eteenpäin.
”Voit olla oikeassa”, Remus sanoi rypistäessään kulmakarvojaan yhteen miettiessään.
”Olen Siriuksen kanssa samaa mieltä”, Peterkin uskaltautui sanomaan taas uuden innokkaan ryhmän rynniessä heidän ohitseen käytävällä eteenpäin.
”Outoa, että kaikki ovat menossa tuonne suuntaan”, James lausahti katsoessaan kuinka pikkupoika veti äitiään kädestä niin kovaa, että äidin täytyi juosta pysyäkseen vauhdissa mukana.
”Ehkä siellä on esiintymässä joku kuuluisa bändi?” Peter ehdotti viattomasti.
”Ehkä siellä on esiintymässä pari japanilaista stripparia?” Sirius ehdotti ei-niin-viattomasti.
”Ehkä siellä on joulupukki kysymässä mitä me halutaan joululahjaksi?” James ehdotti pikkupoikamainen pilke silmäkulmassaan.
”Mennään katsomaan”, Remus ehdotti tuijotettuaan ensin hetken suu auki muiden ehdotuksia.

Loputkin Kelmit hyväksyivät ehdotuksen nopeasti ja pian he jo viilettivät käytäviä pitkin suuntaan, johon oli ehtinyt kerääntyä eniten porukkaa.
Odotukset ehtivät paisua kuin pullataikina poikien mielissä. Olisiko siellä joku julkkis? Näyttelijätähti tai kirjailija? Kenties siellä jaeltiin ilmaisia juustokakkuja tai sushiannoksia?
Jonon pää lähestyi ja kaiken väenpaljouden keskellä oli pitkä pöytä, jonka ääressä istuivat...

”Muumeja!” Peter kiekaisi innostuneena kurkottaessaan vielä vähän ylemmäs nähdäkseen paremmin pöydän ääressä istuvat vaaleat hieman kummitusmaiset hahmot.
”Siis mitä?” Sirius ja James sanoivat yhteen ääneen.
”Harvat puhdasveriset tietävät muumeista”, Remus sanoi hieman uneksivalla äänellä: ”Muumit ovat sellainen animaatiosarja, äitini toi minulle kerran tuliaisiksi matkaltaan muumikasetin, jonka katsoin pienenä niin monta kertaa, että osaan ne vieläkin ulkoa.”
”Minäkin katsoin sarjaa pienenä”, Peter hihkaisi, mutta jatkoi sitten miettivällä äänellä: ”Nuo eivät kyllä näytä animaatiohahmoilta.”

”Minä käyn kysymässä, josko joku osaisi sanoa, mitä täällä on meneillään”, Remus sanoi lähtien heidän edessään olevan ryhmän luokse. Muut Kelmit jäivät paikalleen odottelemaan ja näkivät, miten Remus yritti kiivaasti jutella yhden aikuisen miehen kanssa, noin kymmenen minuutin kuluttua poika viimein palasi ja kohtasi muiden Kelmien kysyvät katseet.
”Nuo ovat kuulemma ihan oikeat Muumit, jotka ovat maailmankiertueella. Tänään he olevat vielä kaksi tuntia täällä jakamassa nimmareita, mutta lähtevät huomenna sisämaahan päin”, Remus selitti ja pienen kinan jälkeen kaikki suostuivat siihen, että he kävisivät hakemassa nimmarit itselleen. Tosin heidän jonotellessaan Remus ja Peter joutuivat moneen kertaan selittämään Siriukselle ja Jamesille keitä siis muumit olivatkaan.

 Viimein Kelmit saapuivat pöydän ääreen, jonka toisella puolella istuivat todella ystävällisen näköinen Muumimamma, hieman väsyneen näköinen Muumipappa, iloiset Muumipeikko ja Niiskuneiti, sekä keskenään juttelevat Nipsu, Pikkumyy ja Nuuskamuikkunen.

”Kenelle minä tämän saisin omistaa?” Muumimamma kysyi Jamesilta, joka oli etummaisena.
”Hmm... Omista Lilylle, Lile Evansille”, James sanoi hetken mietittyään.
”Se et luultavasti ole sinä”, kahden penkin päässä istuva Nipsu totesi kuultuaan sananvaihdon.
”En ole minä en. Ajattelin viedä sen hänelle tuliaisiksi, kun joskus täältä pääsen takaisin Englantiin”, James vastasi huolettomasti.
”Te olette siis Englannista kotoisin! Voi teitä poikaparkoja, miten te olette näin kauaksi kotoa joutuneet?” Muumimamma kysyi huolestuneesti, ojentaessaan nimikirjoituksilla varustettua korttia pojalle.

”Kunhan vaan lomaillaan”, Sirius sanoi astuen Jamesin eteen.
”Te olette siis kahdestaan liikenteessä, vai?” Muumipappa, Muumimamman oikealta puolelta puuttui puheeseen.
”Itse asiassa neljästään”, Remus korjasi astuessaan Peterin kanssa myös hieman lähemmäs.
”Jaa. Eikös ole vaarallista liikkua tuolla tavalla ilman vanhempia mukana? Missä te edes yövytte, toivottavasti jossakin arvokkaassa hotellissa, olen kuullut, ettei täällä ole kauhean turvallista liikkua öisin”, Muumimamma puheli samalla, kun kirjoitti nimensä paperiin, jonka laittoi sen jälkeen kiertoon muille muumeille.
”Suoraan sanottuna meillä ei ole vielä tällä hetkellä mitään suunnitelmia yön varalle”, Remus avautui.
”No voi teitä! Te voitte tulla yöksi meidän kiertuehotelliimme”, Muumimamma huudahti.
”Miksipäs ei”, Sirius sanoi hetken kuluttua ja sai muilta Kelmeiltä hyväksyvät katseet.

*

Kelmit olivat saaneet Muumimamman sanoista 'meidän kiertuehotelli', kuvan pienestä hotellista, josta oltaisiin mahdollisesti vuokrattu pari sviittiä heille. Mutta ehei, Kelmien leuat loksahtivat heidän huomatessaan suuren, vedenääreen rakennetun temppelin, joka oli halkaisijaltaan varmasti vähintään pari sata metriä. Shintolaistemppeliltä näyttävässä talossa oli punaiset seinät, vihertävä katto ja kuistilla jokaisen pylvään vieressä roikkui suuri paperilyhty.

Kun Kelmit saivat itsensä jälleen kokoon, he kysyivät muumeilta temppelistä, johon vastaukseksi he saivat, että japanilaiset olivat ystävällisesti rakentaneet sen heille kiertuetta varten.

Sisälle päästyään Muumimamma ehdotti, jos ennen nukkumaanmenoa kaikki joisivat teetä yhdessä ja niin Kelmit lähtivät pareittain muumien kanssa hakemaan teelle niitä henkilöitä, jotka olivat huoneissaan ympäri temppeliä.

*

James lähti yhdessä Muumipeikon kanssa länsisiipeen Hemulin luokse.

”Et kai sinä ole allerginen millekään kasville? Hemuli harrastaa meinaan niiden keräilyä, ja on raahannut Muumilaaksosta mukaansa varmaan yli puolet kasvihuoneensa kukkasista”, Muumipeikko kysyi lähes heti muiden jäätyä selän taakse.
”En”, James vastasi, mutta rypisti sitten miettien kulmiaan: ”Ainakaan minun tietääkseni.”
”Hyvä. Muuten, onko se Lily, josta mainitsit aikaisemmin sinun tyttöystäväsi?” Muumipeikko sanoi, koittaen käynnistellä keskustelua.
”No... Meidän suhdetta on vähän hankala määritellä”, James mietti.
”Ei sinun ole pakko kertoa, jos et halua”, muumi ehätti sanomaan väliin.
”Kyllä minä voin kertoa. Se vain on niin, että... No, minä kuitenkin joka tapauksessa pidän hänestä ihan valtavasti, mutta ei kai me virallisesti seurustella. Vielä ainakaan”, Jamesin ääni muuttui hieman poissaolevaksi, pojan alkaessa muistella Tylypahkaa ja Lilyä.

”Ymmärrän. Minäkin pidän Niiskuneidistä valtavasti. Ostin hänelle muuten joululahjaksi näkinkenkäkaulakorun, jonka näin myytävänä siellä kauppahallissa. Toivottavasti hän pitää siitä”, Muumipeikon ääni muuttui hieman epäröiväksi lopussa.
”Varmasti pitää!” James hymyili rohkaisevasti, taputtaen Muumipeikkoa kaverillisesti selkään.

*

Samaan aikaan Sirius ja Pikku Myy talsivat kohti itäsiipeä.

”Varoitan jo nyt. Vilijonkka on kamala nipottaja”, Pikku Myy sanoi samalla kun kurkisteli jokaisesta matkalla olevasta kolosta sisään.
”Jaa”, Sirius mutisi vastaukseksi.
”Hänen lapsensa ovat kyllä kivoja, mutta veikkaan, että hän ei päästä heitä vielä pitkään aikaan leikkimään meidän kanssa, minun edellisen kepposeni jälkeen”, Myy saneli huolettomasti.
”Minkä kepposen?” Sirius kysyi heti huomattavasti kiinnostuneenpana.
”Laitoin hänen pyykinpesuveteensä hunajaa. Kun pyykit sitten olivat narulla roikkumassa, niiden ympärille kerääntyi kauhea määrä muurahaisia ja ampiaisia”, Pikku Myy sanoi ja naurahteli itsekseen.
”Kuulostaa kieltämättä hyvältä jekulta... Pitää kokeilla joskus”, Sirius vastasi myös vähän naurahtaen.
Pikku Myy katsoi poikaa ällistyneenä: ”Etkö sinä aiokaan saarnata minulle mitään, kuinka pahasta kepposet ovat?”
”Mitä! En todellakaan, minä en ole mikään opettaja. Ja kepposetko muka pahasta? Hah”, poika tuhahti.

Kaksikon edetessä kohti Vilijonkan huonetta he ehtivät oikein mainiosti syventyä keskusteluunsa kepposista.

*

Remus käveli pitkää käytävää eteläsiivessä puolestaan Nuuskamuikkusen kanssa.

”Niin, ketä me oltiinkaan menossa pyytämään teelle?” Remus kysyi.
”Aliisaa ja noitaa”, toinen vastasi rauhallisesti.
”Noitaa?” Remus sanoi ihmetellen.
”Kyllä. Hän on Aliisan isoäiti. Oikein mukava, mutta ei oikein pidä meistä”, Nuuskamuikkunen vastasi.
”Ai niin! Nyt muistankin hänet”, Remus hihkaisi, mutta kohdatessaan Nuuskamuikkusen kysyvään katseen punastui hiukan ja vain mutisi: ”Katsoin joskus teitä telkkarista pienempänä...”
”Jaa, se on aina mukava tavata faneja. Siis olettaen, että pidit sarjasta”, vihreähattuinen sanoi katsoen toiseen kysyvästi.
”Pidin kyllä, paljon”, Remus vastasi nopeasti.

Tämän jälkeen kaksikko ajautui puhumaan sarjan kuvauksista, sekä efekteistä ja muista tehosteista, joita sarjassa käytetään.

*

Täysin vastakkaisella puolella, kohti pohjoissiipeä kävelevät Nipsu ja Peter olivat löytäneet kolikon maasta ja kinastelivat nyt, kumpi sen saisi.

”Minä olen täällä vieraana, joten eikö se silloin kuuluisi minulle?” Peter huokaisi.
”En minäkään täällä asu”, Nipsu totesi ja puristi tiukemmin kädessään olevaa kolikkoa rintaansa vasten.
”Mutta, sinä olet kuitenkin ihan älyttömän rikas, koska olet kuuluisakin! Minä olen köyhempi, eli raha kuuluu minulle”, Peter sanoi ja yritti ottaa kolikkoa Nipsulta.
”Se, että on kuuluisa, ei automaattisesti tarkoita, että olisi rikas myös”, Nipsu väitti vastaan ja pian molemmat vetivät kolikkoa omiin suuntiinsa.

Kesti hetken, mutta sitten kolikko antoi periksi ja sen päältä irtosi kultainen kääre, paljastaen ruskean sisällön.

”Se oli suklaaraha”, Nipsu totesi järkyttyneenä.
”Ei ole varmaan mitään syytä mainita tästä toisille”, Peter sanoi hiljaa.

Kaksikko jatkoi kävelyään, kinastellen, kumpi saisi syödä suklaan.

*

Vähän yli puolen tunnin kuluttua kaikki olivat viimein saaneet hilattua itsensä suuren pitkän pöydän ääreen. Muumimamma laittoi suuren vadin muffinsseja kiertämään ja poikien kohdalle osuessa nämä katsoivat niitä ihmeissään. Ne olivat tavallisia kolmen suklaanmuffinsseja, mutta niissä oli jokaisessa kuorrutteesta muotoiltua valkopohjainen siniristilippu.

”Miksi näissä on tällainen kuorrute?” Sirius kysyi ihmeissään.
”Aika lampaanaivo! Etkö muka tiedä mikä päivä tänään on?” Pikku Myy totesi ystävällisesti haukatessaan muffinssistaan palasen.
”Myy, voisit olla hieman kohteliaampi. Ja tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, juhlimme sitä tällä kertaa näin yksinkertaisesti, koska olemme matkoilla, mutta yleensä pidämme juhlat päivän kunniaksi”, Muumimamma sanoi, kaataessaan teetä mukeihin.
”Minä rakastan katsoa linnan juhlia! Siellä näkyy aina niin hienoja mekkoja ja hameita!” Niiskuneiti sanoi innoissaan.

Kelmit nyökyttelivät ymmärtäväisinä, pitäen sisällään sen, ettei kolmasosa heistä tiennyt edes missä tämä Suomi sijaitsi.

Ilta vaihtui yöhön nopeasti ja pian kaikki olivat jo menossa nukkumaan. Muumimamma näytti Kelmeille heidän huoneensa, ja antoi heille pienen rispaantuneen paperinpalan.

”Yleensä tarjoilen aina vieraille pannukakkuja ja vaapukkahilloa, mutta koska tänään oli Itsenäisyyspäivä, niin ajattelin antaa reseptin teille mukaan. Voitte sitten kotona leipoa niitä ja muistella meitä”, Muumimamma sanoi ystävällisesti ja lähes peitteli Kelmit sänkyihin, ennen kuin toivotti hyvät yöt ja lähti pois huoneesta.

[tipe]

hei!
juu tiiän en oo ehtinyt kommaaman, mutta kauhea kiire...
 TWILIGHT!!!!! ♥♥♥ jee!
harmitti vähän ettei bella ollut siellä, mutta muuten ihan hyvä

Kesäyön unelma ja pirates of the caribbean eivät oo mulle mitenkään tuttuja fandomeita, mutta luukut oli hyvät.

MUUMIT!! ihanaa♥ ai laav muumit ♥

muttajoo, kiitos ja sori mun tyhmät kommentit, ei voi mitää, jos ei osaa kommentoida...

jatkoa odotellen,  hh

[Cashelyne]

Jes muumit!

tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, juhlimme sitä tällä kertaa näin yksinkertaisesti, koska olemme matkoilla, mutta yleensä pidämme juhlat päivän kunniaksi”, Muumimamma sanoi, kaataessaan teetä mukeihin.
”Minä rakastan katsoa linnan juhlia! Siellä näkyy aina niin hienoja mekkoja ja hameita!” Niiskuneiti sanoi innoissaan

Toi oli kiva kohta
En nyt jaksa kommata mitään parempaa kuin että tää oli hyvä!

[Olivia]

hh kiva sinuastakin kuulla!=) HHee, Bella, up jäi pois... Kiva jos tykkäsit, vaikka olisi pieniä mutkia matkassa...
Cashelyne (mitäs mä tähän ylipitkään viestiin vastaisin?) Oi, Muumui! Muumit vaan on... joo, ja me vaan ollaan...


Fandom: HP+Kiroileva siili
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Paloniemen tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure, pieni romace
Ikäraja: K-11
Varoitukset: VAHVA KIELENKÄYTTÖ!

7.luukku
Kiroileva Kiina

Keskipäivän koitteessa Kelmit ilmiintyivät hälisevään ostoskeskukseen. Kuului huumava karjahdus, kun Sirius, tummatukkainen hyvin komeiden kasvon piireteiden omistaja huusi tuskasta. Kasvot vääristyneinä tuskasta hän katsoi kivun aiheuttajaa alas jalkoihinsa. Mustien ohkaisten lenkkareiden pohjan ja lattian väliin oli jäänyt jumiin musta kahden kämmenen kokoinen musta siili. Siilillä oli terävät piikkinsä uponneet poikaparan jalkapohjaan.

Molempien, niin siilinkin suusta kuului liuta kirosanoja.

”Saatanan perkeellinen olento, turhimmista turhimman ja syvimmän helvetin asukas. Mitä vitun paskaa sinun siinä olla möllöttää pitää?” Sirius huusi täyttä kurkkua naama helakan punaisena ärtymyksestä.
”Itse saatanan paska kummajainen kaksihipiäinen seisot siinä. Turhana maanvetovoiman vastustajana. Kuka saatanan tai helvetin isäntä oli sinut tälle planeetalle synnyttänyt.” Pienestä pippurisesta siilistä lähti taivaallinen metakka ja ihme kumma kukaan ohikulkevista ei kääntynytkään katsomaan heidän pieneen nurkkaukseensa.
”Vittumaiset jo oman sieluni tappaneet saakelin paskat vanhemmat, jotka mistään synnyttämisestä mitään tietävät. Isäukko tahtoo vain vittua. Sinä siinä ensimmäisenä muutenkin oleilit vain helvetin huonosta syystä.” Muut pojat katsoivat – varsinkin Remus- järkyttyneenä ja hieman huonovointisina tuosta suuresta kirosanojen liiallisesta määrästä.
”Kuka saatanan syvimmistä syvinkään eliö jaksaisi puhua sinun kanssasi”, siili totesi omaksi rauhakseen. Päästessään takaisin tasapainoonsa se nousi ylös ja lähti varovaisesti kipittämään hallin poikki niin lujaa kuin lättäjaloistaan pääsi. Kelmit pääsivät hengittämään turvallisesti heti kun hurrikaanin toinen osapuoli oli lähtenyt muutamaa metriä kauemmas.

Ilma haisi saasteilta ja muovilta pienen keskuksen petonisessa nurkkauksessa. Lyhyitä naisia ja miehiä kaikki joko musta- tai ruskeahiuksisia ihmisiä käveli puhellen kiivaasti ja kulkien kiivain nopein askelin eteenpäin kohti kukin omaa määränpäätään. Ostoskeskus oli väreiltään kirkas kuin joulukuusi, eikä ihmekään, jokainen oli liikkeellä ostelemassa joululahjoja läheisilleen. Joulun ollessa vielä yhä lähempänä kaikilla oli omia huoliaan ja kiireitä. Lahjat, koristelut, siivous ja ruuat piti hakea ja tehdä ajoissa valmiiksi.

”Minä tapan sen jääräpäisen paskiaissiilen. Vitun piikikäs!” Sirius jatkoi sadatteluaan vielä pitkään hieroskellen huojuvassa seisomisasennossa. ”Mä niin tulen!” Poika juoksi täyttähäkää kohti väkijoukon jalkojen sekamelskassa vilistävää siiliä. kenelläkään toisella pojalla ei ollut osaa eikä arpaa lähteäkö vai kadottaa ystävänsä ihmisvilinän suurkaupunkiin. Siriuksen mustat hiukset hulmusivat päätä lyhyempien kiinalaisten yläpuolella ja se olikin hyvä onni hänen perässään juokseville poika sakille. Heillä oli ainakin helpompaa pysyä Siriuksen perässä kuin hänen siilin perässä, jota juuri ja juuri erotti lattian mustasta laatta pinnasta.

”Pysähdy senkin kurja saasta paska läjä elukka!” Sirius huuteli englantia kaikuvassa ostosmarketissa. He ryntäilivät hikipäissään kukin toistensa perässä pitkään ostoskeskuksen ulko-oville saakka.
"Minne noin pitää pää edellä syöksyä!" James huusi ystävälleen vihaisena juoksutuksesta. Raskas hengitys kuulosti voimakkaalta tuulettimelta, kun Jameksen rinta kohoili loputtoman pitkän ajan.
"Enemmäkseen tuntuu siltä kuin Sirius ei edes ajatellut minne meni", Remus korjasi omalla näsäviisastelevalla tavallaan.
"Ja jatkan matkaani, joten pysyttekö perässäni?" Sirius huikkasi tuijottaen tiiviisti jonnekkin väkijoukon jalkojen juureen.
"Kunhan ei vaan juosta!" Kaikki kolme poikaa huusivat järkyttyneinä rukoillen kuntonsa kestävyyden puolesta.
"Ei, ei. Kunhan vain pysymme liikkeellä, ei tuo sipulan silleri jaksa kauaa kipittää käpälillään", Sirius heitti virnistyksen sanojensa päälle.
Peter kuiskasi muille heidän lähtiessään liikkeelle jälleen, Sirius sen näköisenä kuin olisi hirven vainunnut koira. "Ei tarvitse juosta vissiin."
 
***

Kirkas taivas, niin kirkkaaksi kuin päivää voisi luulla paksun saaste pilven alla, oli pitkällä eivätkä Kelmit olleet syöneet mitään. Vain hikoilleet kylmässäkin ilmassa ympäri Kiinaa. Sirius oli ottanut saaliikseen kivun aiheuttaman siilin, josta kaikki muutkin pojat olivat kärsineet jatkeena. James oli jo puhkunut että tekisi taikoja jaksaakseen tehdä jotakin muutakin kuin kuluttaa kaiken vähillä olevan energiansa tallustaakseen eteenpäin. Olisi ollut vaikka mitä hienoa näkemistä ja katseltavaa, koettavaa hämmentävästä vilskeen tungoksen täyttämästä Kiinasta.

Kun he olivat mekkaloineet ostoskeskuksen läpi he olivat siirtyneet vaarallisilta kaduilta portaita alas metrotunnelien maanalaiseen verkostoon. Nyt vaikkeivät Kelmit huutaneet, karjuneet ja juosseet tuulen lailla junia muistuttavat metrot kirskahtelivat pysähtyessään asemalleen ja viuhahtelivat korvia huumaavalla tavalla monen tunnin kilometri vauhtia ohitse niin että korvissa helisi. Peter oli jo ehtinyt huutaa metelin ylitse tarvitsevansa korvatulpat ja lupaavansa olla tulematta sinne enää koskaan toiste. James oli koko ajan vauhdissa menemällä jonnekin Remusta piiloon taikomaan hieman lisä energia ryöppyä, kutsumaan ruokaa jostain sammuttaakseen palosireenien tavalla kiljuvan mahansa tai muuten vain kiroamassa Siriusta maanrakoon pistettyään heidät sellaiseen uurastukseen.

"Tämä oli viimeinen tikki! Saaaatanaaa!" James Potter karjui niin lujaa kuin keuhkoista lähti, kun hän oli astumaisillaan pää lerpahtaneena rintaavasten sisälle jatkuvaan joka puoleiseen ahdinkoon kunnes oli kopauttanut päänsä täydellä kävely vauhdilla oven yllä karmiin. Jo vihaa helisevällä askelluksella se kohosi viimeiseen pisaraansa ja pojasta ei ollut jäljellä enää mitään muuta kuin tulta ja salamointia.
"Miten voikaan olla noin matalat oviaukot?" Hän kiroili painellen rajusti mustanhiuspehkon vuoraamaa pääkalloaan. Matka jatkui kovalla tohinalla Jamesin kiroillessa, haukkuessa ja kiroillessa vielä vähän lisää kaikelle mitä maa päällään kantaa

***

Pojat saapuivat tukahduttavan kuumista, vaikka piti olla talvipakkaset, ja mellakoivista tunneleista ylös takaisin hieman väljemmälle pinnalle. Nyt heidän edessään avautui vasemmalla puolella pitkälle ulottuva ostoskatu. Täynnä erinäköisiä, -tuoksuisia, -sisältöisiä ja -makuisia pöytiä pullollaan tavaroita ja ruokaa. Maut ja hajut törmäsivät eripuolilta haljuaistiin voimakkaana tuulen vireessä. Taivasta halkoi ja sumupilven taakse kätkeytyvä pilvenpiirtäjän kärki kaukana horisontissa, jonne juuri paljassilmä erotti.
"Nyt ei tarvitse kuoma enää voivotella ruokahalua", Sirius nauraa hekotteli. "Käy kimppuun vaan."
"Uskot varmaan kun väitän ettei mene kauaa kun James löytää mitä tahansa suuhun pistettävää", Remus ja Peter hekottelivat myös hieman taaempana.
"Uskotaan uskotaan ja kuulin kyllä", James huusi lähimmän ruoka kojun korokkeelta tilatessaan, jotain missä näytettiin myyvän pihviä ja kasvisperuna lisukkeella. Se saikin kaikkien muidenkin kielille herahtamaan kaivattu ruuan maku. Kelmit ryntäsivät jokainen omalle mieluisalta näyttävälle kojulleen. Kuka liha tai kala tiskille kuka pika-, lämmin- tai kylmäruokien luokse. Kun jokaisella oli oma ruoka-annoksensa käsissään ja he ahmivat niitä suihinsa kädet käyden he marssivat samalla tiedostamattaan liikkuvansa eteenpäin huomaamatta vastaantulijoita.

Remus sai syötyä ensimmäisenä ja vilkaistessaan vieressään tallustelevaa Siriusta hänen kasvoilleen kohosi järkyttyneisyys. "Sirius, älä pistä sitä suuhusi!" Hän huusi ja löi kädellään pojan hämmentyneen katseen alta tikun päässä seivästetyn tumman lihanpalan.

"Mitä? Kehtaatko sä viedä mun ruokani?!" Sirius ei voinut uskoa silmiään. Vain unessa joku hyväystävä tekisi näin.
"Anturajalka, katsoitko sä olleenkaan mistä kojusta nuo oli otettu?" Remus yritti selittää Siriukselle reaktionsa mahdollisemman nopeasti, jotta tämä ei ehtisi kiehua yliäyräidensä, niin kuin James jo tänään. Yksi vihan purkaus olisi tarpeeksi tälle päivälle. Remus ajatteli. He eivät välittäneet vaikka joka ikinen kadulla tunkeileva tönivät ja tuuppivat heitä edes takaisin.
"No, mitä? En jaksanut kiinnittää siihen huomiota. Miten niin, oliko se jotain sopimatonta", Sirius kysyi hieman koiranpentu ilmettä muistuttava kaihoisa ja aneleva ilme tummissa silmissään.
"Et varmaan halua kuulla kun sanon että sinä pistit juuri suuhusi koiran lihaa", Remus sanoi. Eikä hänen arvailunsa Siriuksen reaktiosta mennyt pieleen, kun poika jo sanojen iskostuttua aivosopukkaansa hän kääntyi ja oksensi kuuluvasti. James räkätti. Peter katsoi pahoinvoivana.

***

"Milloin tämä loppu?" James valitti jälleenkerran. Kelmipojat kulkivat pitkän pitkää kaukaisuuteen jatkuvaa vuosituhansia sitten kivestä valimisettua muuria pitkin. Joka oli rakennettu Kiinaan suojelemaan villeiltä kansoilta ja nimetty tarkemmin helpolla nimityksellä, Kiinan muuri. Tunnin ja toisenkin he olivat raahanneet perseitään eteenpäin pysyäkseen kiroilevan siilin perässä. Siili pallurainen oli jaksanut kuljettaa poikia pitkään iltaan auringon jo piiloutuessa pois häikimästä silmistä kohti länttä. Sirius oli onnistumatta pyrkinyt juosta ja huutaa siiliä pysähtymään.

"Tämä on kyllä toivotonta", Sirius puuskahti.
"Vihdoinkin sinäkin tajuat sen!" James huudahti innoissaan
"Katsokaa!" Peter huudahti, jaksamatta kuunnella poikien kinailua. Pojat käänsivät katseensa, jokainen otsa rypyssä, kohti tummenevaa taivasta, jossa leijui jokin olento. Se ohitti juuri kuun sirppiä ja sen valo heijastikin sen verran jotta maanpäällä olevat ihmiset pystyivät erottamaan taivailla liitelevän hahmon olevan ihminen eikä suuri kokoinen lintu.
"Onko se laskuvarjo hyppääjä?" Remus kysäisi ääneen.
"On se tomppeli, etkö sinä sellaisesta ole koskaan kuullut?" James puuskahti ilkeillen.
"Olen, totta kai olen. Se on vielä ollut minun unelmani päästä hyppäämään helikopterin kyydistä. Liit-"
"Minne helkkariin sinä vaellat?" Sirius karjui. Poika oli hoksannut muutaman loukkauksen edempänä muista kadottaneensa piikikkään siilin mutkan taakse.
"Sirius, he eivät ole kadonneet minnekään. Oikeastaan me olemme kerrankin heidän edellään." Peter huomautti.
"Mitä, ei niitä ole kahta tai useampaa tai jos niitä on kokonainen lapsikatras minä murhaan jokaisen. Naista, lasta tai mieltä säilyttämät-"
"Rauhoitu nyt taas! Siili on aivan meidän takanamme, jonkun, yhden, siilin kanssa. Luulin että sinä huomasit heidät", Remus sanoi.
Siriuksen kääntyessä katsomaan taakseen alas kivimuurin lattialle aivan kaiteen luoman varjon suojissa kaksi mustaan piikikästä siiliä hieroivat neniään yhteen.

"Älä enää jaksa ahdistella mua ja saatana paree jättää mut rauhaan", siili kääntyi Kelmeihin päin puhuen silmät kiiluen vaarallisuutta.
"Miksi en tekisi niin kuin itse haluaisi?" Sirius kysyi silmät kaventuneina kuin matkiakseen, heittääkseen haastetta tuolle pitkänokkaiselle nokkailijalle.
"Koska muuten et saa joululahjoja jos olet ilkeä ja kiusaat viattomia."
"Minä en-" sanat Siriuksen suusta kaikkoontuivat kun Remus varoitti kaveriaan lyömällä häntä mahaan nyrkiniskulla. "Au", Sirius valitti.
"Hyvä, nyt kun olemme kaikki ystäviä voin antaa teille tämän." Siili ojensi itsensä kokoista punaista pyssyä muistuttavaa lelua, jossa oli säiliö täynnä vaahtokumi kiekkoja ja punaisessa käden sijassa oli liipaisin josta painamalla kiekot singahtivat ulos paineella.

"Ihan niin kuin oikea ase!" Sirius hihkaisi iloisena napatessaan lelun maasta leveän hymyn vihdoinkin paistavan pojan kasvoilta pitkän ja raskaan jatkuvan kävelemisen jälkeen. Nyt jo pimeälle taivaalle pilkahteli kirkkaita sakaraisia tähtiä kuin olisi tökkinyt kynällä paperia saadakseen lumihiutaleita piirrokseen.

 
O/N: Tykkääättekö, vihaatteko, kirjoitusvirheitä, huonoimpia-, parhaimpiakohtia?? Jos vastasit kyllä johonkin kommentoi!

[Cashelyne]

Tää luukku oli kyllä ihan kiva. 
Tässä ois voinu olla ehkä vähän vähemmän kiroilua, mutta eihän se mua häirinnyt.
Tää luukku oli sopivan pitunen ( en tiä oliko lyhyempi tai pidempi kuin muut), mutta ainakin luin sen ennätys ajassa. vain vajaa tunti.

"Et varmaan halua kuulla kun sanon että sinä pistit juuri suuhusi koiran lihaa", Remus sanoi.

Toi kohta oli hirvee. Karseeta kun ne syö koiraa.

[MiNi]

Anteeksi että en oo teille kommannu. *häpeää* Mutta fandomeista monta oli mulle uppooutoja  Twilight, Pirates Of The Caribbean, muumit ja kiroileva siilihän olivat jo tuttuja mut muut oli mulle silleen WTF? What is that? Mutta pysyin juonessa hyvin

Nyt sit vali vali valitan, että en pysyny viime luvussa yhtään kärryillä ja en tajunnu yhtään mistään mitään vaikka fandomin tunnen hyvin. Että anteeksi nyt

Mutta sitten iloisempi asia!

Emmett kertoi heille että Bella ja tämän aviomies Edward olivat jäänet jonnekkin puunalle panemaan, mutta Jasper -se pitkä hoikka leijonaa muistuttava poika, joka pystyi vaikuttamaan mielialojen muutoksiin- korjasi heidän lähteneen metsästämään muutama puuma ja karhu.

[tuossa on virhe! puun alle. Ei puunalle x)] Mutta nauraa käkätin tälle (puoli yhdeltä yöllä yhmm...) koska vihdoin joku sanoo suoraan nämä asiat!

”Ihmissusi, daa”,

Tässä kuolin vielä enemmän nauruun, koska toi on sata prosenttinen pissis lause ja Remus on pissiksest hyyyvin kaukana :'D

Hei mutta pidän ja jatkoa odotan vaikka en tänne kommentoisi ^^

- Yeah... It's me...

[Myself]

White rose Kiva, että säkin tulit kommentoimaan! Ja mukava kuulla, että fandomit ollaan toteutettu hyvin! Thdessä vaiheessa me vähän mieteittiin, että onkohan luvut liian pitkiä, mutta sitten päätettiin että ne on hyviä just ton mittaisina mitä on! Paljon kiitoksia kommentista!
Cashelyne Kiitos kommentista sinullekin! Ja kiroilu oli vähän niinku sellanen yks pääasia tossa luukussa. Sä luit ennätysajassa? Onnittelut... (Oikeesti, tunti?) Toi kommentti oli muuten jo huomattavasti pidempi kuin koi alkuosuuden kommaukset!
MiNi Kiitoksia kommentista ja mukavaa, että edes välillä jaksat jonkinlaista puumerkkiä jättää! Se on harmi, jos viime luukku jäi jotenkin epäselväksi... Me yritetään Oliivin kanssa tsempata selvyydessä sitten seuraavissa!


Fandom: HP+Indiana Jones
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tekstejä/hahmoja emmekä Indiana Jonesia!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -

M/N: Musta tuntuu, että tästä luukusta tuli vähän lyhyempi kuin edellisistä, mutta toivottavasti ei haittaa! Ja lievää OoC:tä on tulossa, mutta pidemmittä puheitta nauttikaa kahdeksannesta luukusta!!!

8.luukku
Legoinen Egypti

Poikien lentokone laskeutui Kairon lentokentälle, itse Kelmien ollessa kuitenkin vielä turvallisesti unten mailla. Lentoemäntä päätyi lopulta menemään itse herättämään pojat höyhensaarilta, jolloin onnistui pelästyttämään ensin Remuksen, Peterin ja Jamesin ja sitten saada Siriukselta pari mautonta iskurepliikkiä ja vihjailuja siitä oliko tyttö kenties katsellut hänen unta pitkäänkin, joista poika ansaitsi kunnon bitchläpyn palkkioksi poskelleen.

***

”Voi pojat, miten kuuma täällä Egyptissä on!” James valitti poikien astuessa bussiin, jonka oli tarkoitus viedä heidät parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin.
”Niin erilainen ilmasto kuin pari päivää sitten Forksissa”, Remuskin myötäili toista.
”Minä kyllä pidän tästä ilmastosta enemmän. Mitä lämpimämpi sen parempi”, Sirius totesi istuessaan Peterin viereen vastapäätä Remusta ja Jamesia.
”Minusta molemmat ovat kivoja ilmastoja. Harmi, ettei niitä voi kokea samaan aikaan”, Peter valitti kaivaessaan sämpylän taskustaan.

”Nyt minä sain ihan mahti-idean! Mehän voitaisiin kehittää sellainen vähän niin kuin jääkaappi on virkistys kuumalle, niin samanlainen, mutta huone olisi kuuma ja ilmasto olisi kylmä!” Sirius sanoi silmät suureten innostuksesta samalla kun taittoi tyynesti Peterin leivän kahtia ja otti toisen puolen itselleen...
”Hei-”, Peter huudahti leipävarkaalle, mutta James keskeytti hänet.
”Se todellakin olisi hyvä idea! Kuvitelkaa nyt, mitkä rahat me saataisiin sellaisesta keksinnöstä!” Poika melkein hyppi paikoillaan.
”Joo! Enää tarvitaan vain nimi… Miten olisi ihmisuuni?” Sirius ehdotti.
”Tai Huonemikro?” James heitti.
”Lämmin koppi?”
”Kuuma huone?”
”Tuo oli vähän tylsä… Kuumaallinen huone?”
”Siis mikä?”
”Kuumaallinen huone. Kuin Kuuma huone, mutta kun ensimmäistä sanaa hieman taivuttaa niin se antaa sellaisen vaikutelman, että me ollaan tosi nerokkaita, kun käytetään tuollaisia sivistyssanoja.”
”Joo, joo, joo!” James melkein hyppi paikallaan ja taputti käsiään yhteen.
Remus ja Peter vilkaisivat toisiaan ja tyrehdyttäen nauruaan.
”Miksette nimeäisi sitä saman tien saunaksi?” Remus kysyi saaden mustahiuksisilta pojilta molemmilta kysyvät katseet.
”Ettekö te oikeasti ole koskaan kuulleet saunasta? No, ei kai minun pitäisi olla kauhean yllättynyt…”

Kun Remus sai selitettyä Siriukselle ja Jamesille mikä sauna on, samalla kun Peter koetti kovasti piilottaa naurunsa yhtäkkisiin yskänpuuskiin, kohtasi hän kahden pojan aivan äimistyneet ilmeet
”Jotkut suomalaiset siis meni ja varasti meidän idean, vai?” Sirius kysyi äimistyneenä.
”En tiedä voiko heitä oikein syyttää idean varastamisesta, kun he elivät parisataa vuotta teitä aikaisemmin”, Remus esitti miettivää ja Siriuksen saadessa tarpeekseen toisesta heitti tätä kädessään olevalla sämpylällä suoraan naamaan.

***

Kelmit istahtivat masentuneina maahan. He olivat autiomaassa. Kirjaimellisesti keskellä ei mitään, paitsi korkeintaan aavikkoa.
Bussin kuljettaja oli tyynesti heittänyt pojat ulos ja jättänyt erämaahan heidän alkaessa tapella kovaäänisesti takapenkillä. Nyt Remus kyräili Siriusta, jota syytti kaikesta leivänheiton vuoksi. Sirius taas paremman syntipukin puutteessa mulkoili Peteriä, joka kauhuissaan ajatteli oliko tehnyt jotakin väärin. James taas pyöritteli peukaloitaan ja hyräili ”All I want for christmas is you” -kappaletta paremman tekemisen puutteessa.

Vähän ajan päästä, kun James oli hyräillyt kappaleen läpi jo vähintään viisi kertaa, Sirius potkaisi tätä tyynesti sääreen ja käski pitää turpansa tukossa. Remus sanoi Siriuksen saavan itse pitää turpansa tukossa ja Peter sanoi hiljaa kaikkien olevan tosi lapsellisia ja sen perään vielä jotain, mutta se oli niin hiljaista muminaa, ettei sieltä erottanut kuin korkeintaan sanat ”koti” ja ”äiti”.

”Alkaa tulla pimeä ja Matis oli ihan oikeassa siinä, että tämä on tosi lapsellista. Jätkät, ihan oikeasti! Me istutaan aavikolla ja mökötetään toisillemme sen takia, että joku heitti leivän toista naamaan”, James totesi hetken kuluttua noustessaan ylös jaloittelemaan.
”Samaa mieltä. Erittäin samaa mieltä. Mitä jos vaikka katsottaisiin vähän ympärillemme?” Peter sanoi ja muut suostuivat ilman sen suurempia mutinoita mukaan.

Hetken kierreltyään pojat kuulivat kallion takaa raskasta kiroilua ja kiersivät sitten uteliaina katsomaan mitä siellä oli. Kallion takana seisoi aikuinen mies, nahkatakissa, cowboyhatussa ja epäilyttävästi näytti siltä kuin hänellä olisi myös jokin ruoskantyyppinen roikkunut olkapäältä. Mies tuijotti suurta ovea joka oli hakattu kallioon ja oli omiaan saamaan Kelmien suut auki.
”Tulkaa tänne vain. Aika ärsyttävää katsella muita tuolla lailla selän takaa”, mies sanoi katsahtaen yhtäkkiä Kelmejä suoraan silmiin ja sitten käänsi nopeasti katseensa jälleen oveen.
”Hei”, Remus ryki epävarmasti: ”Minä olen Remus ja tuossa ovat ystäväni Sirius, James ja Peter.”
”Minä olen Indiana Jones. Arkeologi. Mielenkiintoinen nimi sinulla, ensimmäisenä tulee mieleen tarinat Rooman synnystä. Remuksesta ja Romuluksesta. En tiedä oletko koskaan kuullut”, Indiana Jones sanoi katsoen edelleen seinään.
”Ette osaisi auttaa tässä. Minulla tuntuu yhtäkkiä aivoissa olevan pelkkää tyhjää, kun yritän miettiä miten saisin tuon auki.”
”Totta kai me autetaan!” Sirius huudahti ja askelsi James kannoillaan oven eteen tutkien innokkaasti.
”Tuossa on rasti. Mitäköhän tapahtuu, jos painan siitä”, James mietti ja samalla, muiden varoittavista älähdyksistä huomaamatta painoi kämmenellään ovessa olevaa rastia.
Samassa ovi aukesi ja sieltä pöllähti esiin pölypilvi.
”Tiesinhän minä kokoajan, että sisäänkäynti oli jokin ihan yksinkertainen”, Indiana sanoi astuen pölyn läpi ovesta sisään muiden Kelmien seuratessa perässä.

Ensimmäisenä paljastui suuri soikea tila, jonka vastapäisellä seinällä oli ovi. Valitettavasti molemmilla seinillä oli haarniskoja kirveet kädessään, näyttäen kaikkea muuta kuin viattomilta. Katosta roikkui kirveen näköisiä teriä valmiina heilahtamaan alla olevan niskaan ja tarkkaa katsottua haarniskojen takana seinissä oli koloissa myös nuolia, jotka eittämättä nekin valmiina lähtöön, jonkun yrittäessä mennä käytävän läpi.
”Okei, kuka menee edeltä?” Sirius kysyi rempseästi katsoessaan muihin Kelmeihin.
”Ei teidän tar-”, Indy yritti sanoa väliin, mutta James vain huitaisi nopeasti kättä hänen edessään hiljentymisen merkiksi.
”Peter voi mennä, eikö niin?” James sanoi katsoen Peteriä jonka silmät levisivät melkeinpä koomisesti.
”Peter ei mene minnekään”, Remus sanoi katsoen murhaavasti Jamesia.
”Eikö Pikku-Peter uskalla?” Sirius lässytti saaden punan kohoamaan pojan kasvoille.
”Ky-Kyllä minä menen”, Peter yritti kaikin voimin kuulostaa varmalta, muttei harmikseen onnistunut siinä kovin hyvin. Hän nosti nenänsä pystyyn ja käveli pari askelta kohti ansoja.
”Hyvin se menee, kunhan pujottelet niin, että katosta tippuvat kirveet eivät osu kohdalle, ja aina haarniskan tullessa kohdalle vaihdat puolta. Yksinkertaista”, Sirius tsemppasi Peteriä huutaen, mikä oli sinällään aika turhaa, kun poika seisoi parin metrin päässä.
”Minä pystyn tähän, minä pystyn tähän”, Peter hoki itselleen miettien samalla miten haarniskoita voisi vältellä kun niitä oli molemmin puolin koko matkan ajan. Yhtäkkiä Peterin silmät suurenivat ja tämä kirkaisi: ”Hämähäkki!”

Muut pojat katsoivat hätkähtäen, miten Peter kirkaisun jälkeen taakseen katsomatta lähti juoksemaan pakoon ja juoksikin niin nopeasti, että ehti aina alta pois, ennen kuin ansa laukesi. Toiselle ovelle päästyään Peter huokaisi ja nojasi selällään oveen ottaen siitä myös kädellään tukea. Hänen kätensä kuitenkin upposi hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus ja kaikki Kelmit seurasivat ihmetellen, miten ansat hajosivat miljooniksi pieniksi kappaleiksi.

”Hyvä Peter! Meidän oma Matiksemme, me uskottiin siihen, että pystyt purkamaan nuo ansat koko ajan!” Sirius huusi rynnäten Jamesin kanssa huoneen halki.
Remus sen sijaan oli kumartunut ansanpalasten ääreen ja hänen kulmakarvansa olivat pilvissä merkkinä ihmetyksestä.
”Legoja. Nuo kaikki ansat olivat legoja”, poika totesi tyhjentävästi.
”Totta kai ne ovat legoja! Minähän tämän koko paikan olen ansoineen kaikkineen rakentanutkin. Yritin kovasti sanoa sen tuossa äsken, mutta ette kuunnelleet”, Indiana Jones totesi ja käveli ovelle muiden luokse Remus kintereillään.
Ovelle saavuttuaan hän painoi yläviistossa vasemmalla olevaa kiveä ja ovi aukesi paljastaen suuren…
”Onko tuo legoista tehty linna. Täällä Egyptissä. Maan alla” Remus kysyi.
”Onpa hyvinkin. Rakensin sen tänne vuosia sitten, mutta vasta nyt pari vuotta sitten kun olin lähdössä lenkille muistin jättäneeni parhaat lenkkarini tuonne”, mies vastasi kuin olisi puhunut säästä tai jostain muusta yhtä normaalista ja käveli kohti linnaa avaten sitten vieläkin sanattomille Kelmeille oven ja pian he kaikki astuivat sisälle suureen legolinnan eteiseen.

”Ah, siinä ne ovatkin!” Indy huudahti ja otti syliinsä harmaat, vanhat ja kuluneet lenkkarit eteisestä.
”Voi pojat miten minä olenkaan kaivannut teitä.”
Kelmit vilkaisivat toisiaan kynnyksellä. Tilanne oli niin monimutkainen, ettei kukaan heistä keksinyt mitään nasevaa väliin ja he tyytyivät tuijottamaan, miten melko vanha mies helli vanhoja lenkkareita sylissään.
”Minä melkein unohdin teidät jo”, Indiana sanoi yhtäkkiä kääntyen nopeasti Kelmeihin päin: ”Täytyyhän minun teidät jotenkin palkita, kun olitte niin avuliaita.”
Hän näytti hetken mietteliäältä, mutta marssi sitten syvemmälle linnaan ja tuli pian takaisin lahjapaketti kädessään.
”Tiedän, että jouluun on vielä aikaa, mutta hyvää joulua silti!”

Sirius sai ensimmäisenä itsensä kasaan ja otti lahjan vastaan. Poika ei turhia empinyt vaan repi paperin heti auki. Sieltä paljastui legoista tehdyt lenkkitossut. Täsmälleen samanlaiset kuin miehen sylissä olevat ainoana eron se, että nämä oli tosiaan tehty legoista.
”Öh… Kiitos”, Remus sopersi katsottuaan Siriuksen lahjanavaamisoperaatiota.
”Olkaa hyvät vain. Mutta nyt te voitte varmaan häipyä. Minä en erityisemmin pidä vieraista”, Indiana tokaisi ja lähes heitti Kelmit ulos linnastaan.

Poikien paluumatka sujui vielä hiljaisena, mutta maanpinnalle saavuttuaan repesivät kaikki nauruun yhtä aikaa.

[Cashelyne]

Tästä luukusta mä tykkäsin. Indiana Jones on ihana.

Se oli hauska se lego linna juttu.

[Olivia]

Cashelyne Kiitos paljon kaikista ja tästäkin kommentista. Ainakin tietää että sinä uskollinen kamu olet täällä meitä kommenoimassa!


Fandom:  HP+James Bond
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Ian Flemingin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: jokunen kirosana pompsahti mukaan

9.luukku
Nollien täyteinen Thaimaa

Pojat olivat kadonneet Thaimaan vilkkailta toreilta kauan aikaa sitten taajamaa alueelle. Edessä näkyi tummanpuhuvia metalliröykkiöitä, jotka olivat ennen toimineet toimistorakennuksina. Nyt ne kohosivat maasta hylättyinä. Osan rakennusten ikkunoista oli rikkoutuneet ja toisten seiniin oli maalattu graffiteja.

”Ollaankohan me nyt aivan oikealla reitillä?” James kysyi samaa kysymystä tuhannen kerran. Vaikka ristiriidassa oli Jamesin `huolestuneen´ äänensävyn rinnalla hänen leveä virneensä.
”Eihän meillä ole koskaan mitään erityistä reittiä valittuna”, Sirius huokaisi. Lauseet olivat toistensa toistoa kuin olisi katsonut elokuvan huonointa kohtaa yhä uudelleen.
”Ettekö keksisi muuta puheen aihetta?” Remuksella kiehui päässä.
”No, minne päin maapalloa tahtoisitte matkustaa?” James yritti Remuksen ohjeiden mukaan.
”Surkeaa, Sarvekas! Remus, rakas lukutoukkamme”, Sirius kietoi kätensä Remuksen olkapäälle toverillisesti, mutta poika tönäisi sen pois murhaavan katseen saattelemana.
”Suosittele meille jotain hyvää kirjaa.”
”Yritätkö olla huvittavakin, yli Jalkainen?” James pilkkasi. Heidän kinastelunsa jäi kuitenkin putum -äänen alle, kun korvia huumaava aseiden ja käsikranaattien pauke täytti jo valmiiksi ruudin hajuisen ilman. Jokin mustahahmo hyppäsi särkien Kelmien yläpuolella olevan ikkunan. Pienet ja suuretkin lasinsirpaleet tipahtelivat alas poikien niskaan kuin viiltävät sadepisarat.

Musta hahmo liikkui sulavasti ilman halki, hyppi rakennuksesta turvallisesti. Voltilla mies laskeutui sulavasti Kelmien eteen. Hän piteli kädessään Walther P99 pistoolia, joka oli hopean värinen. Hän katsoi poikia silmästä silmään ilmeettömin kasvoin.
"Retkeilijöitä?" hän kysyä tuhahti ihan kuin ei olisikaan huomannut ympärillään riehuvaa mellakkaa.
"Emme me ole missään hiton retkellä", Sirius närkästyi miehen vittumaisesta asenteesta.
"No, eikai sillä ole väliäkään, koska", lause jäi roikkumaan ilmaan ja kuin selitykseksi hän nosti Waltherinsa. Osoittaen sillä Siriusta, mutta myös muihin vihjailevasti silmillään. Pojat jähmettyivät tajutessaan sanattoman käskyn. Kuolema oli vähintä mitä Kelmit olivat odottaneet matkaltaan.
 
"Hei, otetaanpa ihan rauhallisesti. Me lähetään saman tien, herra-" James yritti tärisevällä äänellään rauhoitella.
"Bond, James Bond. Ei tarvitse ottaa lainkaan rauhallisesti, minä kyllä osun vaikka silmienne väliin vaikka liikkuisittekin", pitkä mies, Bond, jonka katse oli kuin jäätä ja kuvasti hyvinkin jäänsinisiä silmiä, sanoi tyynen rauhallisesti. James oli selvästikin koulutettu tähän työhön, koska hänen asekätensä oli täysin liikkumatta.
"Meillä on samat nimet", James vastasi samannimiselle Jamesille matkien tämän tyyneyttä. Hän yritti saada takkinsa uumenista taikasauvaansa, mutta Remus hänen vierellään katsoi varoittavasti tätä poikaa. Ja hän luopui yrityksestä taikoa, joko ase itselleen tai kiveytyttää herra Bond.
"Nimeni ei hyödytä teitä millään tavalla, mutta olisi kiva tietää keitäs minä aion tappaa", Bond sanoi. Hän oli komeine piirteineen ja itseluottamusta huokuva persoona, joka olisi saanut kenen tahansa naisen kaatumaan sänkyyn kanssaan.

"Emme ole ihan varmoja haluammeko kertoa niitä teille." Remus katsoi jälleen varoittavasti muita, erityisesti Siriusta, joka tunnettiin äkkipikaisesta päästään. Ei ollut hyvä ystävystyä tai tehdä mitään tuttavallisuuden elettä keskellä räjähtelevää miinakenttää ja varsinkaan miehen edessä joka uhasi tappaa poikajoukon.
"Ai ettekö vai? Mutta te olette tulleet tärkeän salaisen tehtäväni tielle, joten minun on tapettava teidät", James sanoi silmiänsä räpäyttämättä. Hän uskoi vahvasti siihen mitä oli tekemässä ja saattaisi sen loppuun.
"Ettekö voisi vain unohtaa meidät? Meillä ei ole mitään syytä kertoa tekemisistäsi tai mitään mitä näemme tai kuulemme." James taisi ymmärtää mitä heillä olisi kohtalonaan edessä ja tarttui pyrkimään taivutellakseen ase-Bondin luopumaan yrityksestään.
"En luota kehenkään", James sanoi. "Minulla on muutenkin tehtävä kesken."
Hän oli jo kääntymässä ympäri kun Sirius huusi: "Odota! Me voimme auttaa. Meillä on omia erikoistalenttejamme." Remus näytti kauhistuneelta, Jamesilla oli otsa rypyssä kuin varautuneena saamaan luodin kalloonsa ja Peter lymyili taka-alalla tajuten parhaaksi pitää turpansa tukossa.
"Pitäisikö tuohon todellakin uskoa?" Mies naurahti ja hänen sanoissaan häivähti brittiläinen aksentti, jonka Remus huomasi.
"Sinä olet britti?" Hän heitti ilmoille ennen kuin ehti estää hämmästystään. Remus olisi ensimmäiseksi luullut häntä joksikin Venäjän agentiksi tai kommunistiksi.

"Kuuluu se sinulle tai ei, tunnistat asioita tarkkaavaisesti", Jamesin äänen sävy muuttui kylmänviileästä mietteliääksi kuin ensimmäiset takkatulen liekit. Hän käänsi päätään Siriukseen. "Sinussa on puoleensa vetävyyttä ja osaat olla aika hallusta karannut. Ja sinä, mustapörröpää, olet selvästi ketterin tästä porukasta." Ensikerran hän vilkaisi hyvin mietteliäästi Petriin ja päätyi tulokseen: "Olet rauhallinen ja joissakin tapauksissa se on parempi kuin sännätä päätäpahkaa seuraavaan haasteeseen miettimättä tai seisomatta hetkeäkään paikallaan." Hän puhui nopeasti.
"Hetkonen, sä kuulut MI6. Salaiseen brittijärjestykseen", Remus hoksasi jälleen. Hän oli joskus nähnyt tuon mitään tulkitsemattoman katseen. Se oli kuin olisi yrittänyt saada auki joitain huippu turvallisesti suojattuja salaperäisyyksien osaston kirjoista, Tylypahkassa. Kolme muuta Kelmiä katsoi silmät suurina Remusta tajuamatta mitään.
"Terävää järjenkäyttöä. Mutta pitäkää pienempää ääntä", mies sanoi. Katse pyyhkäisi heidän ylitseen kuin veitsen sivallus. "Emme voi paljastaa nimiänne, enkä voi kutsua teitä hiusten tai silmien värien perusteella. Joten-"
Jamesin lauseen loppu jäi kuulematta kun Sirius hihkaisi: "Saammeko me agenttinimet?"

"Sitä minä mieteinkin, mutta nyt kun lupasin etten tapa teitä ettekä te paljasta salaista operaatiotamme antaa kuulua niitä nimiä. Jos teille ollaan sellaisia annettu."
"James Potter", poika sanoi hieman kiukkuisena kaimansa sanoista.
"Etunimen arvasinkin", James sanoi pisteliäästi kuin ei olisikaan halunnut kuulla esittäytymisiä.
"Sirius Anturajalka Musta." James katsoi nimensä paljastanutta tiukasti. James ei selvästikään luottanut hetki sitten heitä aseella uhanneeseen mieheen.
"Selvä, en kyllä tee mitään tietoa toisilla nimillänne enkä kyllä sukunimillännekään."
"Peter ja minä, Remus", hän sanoi.
"Hyvä. James olet 08, Peter 02, Remus 06-"
"Nolla nimet, siistiä! En olekaan ikinä kuullut sellaisesta. Saanko minä olla 069?" Sirius innostui taas hieman. Nollasta sataan liian nopeasti itse 007:n silmissä.
"Ole nyt sitten. Itse sinä sitä nimeä kannat", hän sanoi turhutuneena. James halusi jo toimintaan, vaikka hänen piti vain varastaa yksi pieni 10 000 euron sisällyttämä salkku heikkojen vastustajien katseen alta.



He kiipesivät rakennuksen paloportaita ylös ylimpään kerrokseen. Siihen joukkoa johtava Bond tokaisi: "Kaikki luulevat että korkeammalla mikä vain pysyy eikä mitään pystytä ottamaan. Se ei kyllä estä agentin työtä."
Tasanne oli täynnä ilmassa leijailevaa pölyä, varjoja ja edessä taas levinneitä tavaroita -mapillisia kansioita, roskakoreja ja hajonneita tuoleja. Väistellen agentit liikkuivat hiljaa. Bond edellä, ase valmiusasennossa ja Kelmit tiukasti valmiina vetämään taikasauvansa esiin.
He eivät törmänneet kehenkään kun James viittasi poikia tulemaan, tarkistettuaan reitin vasemmalle avautuvaan huoneeseen. Jokainen asteli vuorollaan yli pahvisen laatikon, jossa joskus oli ollut kopiointipaperia. Kuului räsähdys ja mäiske kun Sirius kaatui viimeisenä pahvimötikkään. Poika kirosi.

"Tulehan nyt sieltä. Ei ole koko päivää kiva odottaa täällä homeisessa hökkelissä yhtä Anturaista", Bond sanoi, tuhahtaen pojan kömpelyydelle. "Eipäs heitellä mitään. En ole antanut lupaa olla kuin kotonanne." Mies väisti sulavasti laatikon jämät, kun Sirius oli saanut sen riuhtaistua jalkansa alta. Kelmi-poika irvisti närkästyneenä Jamesille, joka kohautti ystävälleen olkapäitään. Kumpaisenkin maku oli kadota Bond -ihmemieheen.
"Enkä ole sinulle Anturajalka. Olen 69", Sirius sanoi ylpeänä nostaen korostukseksi leukaansa.
"Aivan sama. Minä ainakin haluan jo takaisin Thaimaan aurinkoon, joten jos te haluatte jäädä tänne lorvimaan aseistautuneiden miesten kanssa niin siitä sitten vain. En estele." Bond nosti kätensä ylös pannen nojaten ovenkarmiin tylsistynyt ilme kasvoillaan.
"Etkö sä sanonut että ne miehet on tyhmiä?" Remu kysyi.
"Taisin sanoa, mutta tarkoitin itselleni vastustukseksi. Te ette pärjäisi, noilla taidoillanne." Jälleen James katsoi heitä nokkavan tapaisesti kuin arvostellen.

"Liian itseään täynnä", Remus kuiskasi 08:lle ja 069:lle. He eivät ehtineet päästä montakaan askelta huokailevan 007 edelle kun aseet alkoivat paukkua. Jokainen suojasi päänsä käsiinsä ja kyyristyi alas lattianrajaan. Ryömien sitten jokainen eri suuntaan kuka pöydän tai väliseinän taakse suojaan. Tulitus ja jatkui kauan. Kelmit pelästyivät kun he kuulivat aivan vierestään aseen laukaisun. Mutta kääntäessään päänsä refleksin omaisesti katsomaan kuka oli ampuja he huokaisivat helpotuksesta.

"007 se vain", Remus selvensi seinän takaa silmänsä ummistaneelle Peterille. Toisella puolella seinää James ja Sirius istuivat teräksestä valmistetun työpöydän alla. Siltä alueelta lattia oli puhdas ja pöydän ympärille oli levinnyt ylimääräinen kasa kyniä, lohjenneita kahvimukeja ja muuta työpöydän kamaa.
Sirius osoitti lattiaan, jossa näkyi pölyyn painautuneita kengänjälkiä. Askeleet olivat kulkeneet heitä kohti ja sitten takaisin. Jokin oli käynyt pöydän luona. Molemmat pojat vilkaisivat toisiinsa tuttu jännityksen ja seikkailun hymy huulillaan. Sirius kohotti kulmiaan hiljaisesti sormellaan viitaten ylöspäin Jamesille.
Poika nyökäten ryömi ylös kurkkaamaan pöydän päällistä. Metallisella pinnalla lepäsi musta, lähes upoten pöydän tummuneeseen pintaan, piileilevä salkku. James vilkuili ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Hyvä, Bond on lähtenyt jonnekin, Sarvihaara ajatteli ja nappasi nopeasti ranneliikkeellä salkun. Hiljaisilla liikkeillä hän laskeutui toisen pojan viereen. He olivat aina pahan teossa.
Salkku sisälsi nippu nipulta, kasa kasalta, rivi riviltä punnan seteleitä. Se jos mikä sai Kelmi- kuin Kelmi -pojallekin nousemaan leveän hymyn. He hymyilivät niin että valkoiset hampaat vilkkuivat harmaudessa.

"Mitä me tehdään?" James päätti kysyä varmistaakseen ajattelivatko he taas samoja asioita.
"Mitäs luulet?" Sirius tarttui taskunsa keppiin ilkikurinen pilke silmäkulmassa. "Tänhän sä halusit." Se ei ollut kysymys. Totta kai James Potter ja Sirius Musta, paita ja peppu, tahtoivat samaa. Sirius kohotti sauvaansa ja äänettömällä taialla, kadotutti rahakasan.
"Me saamme vähän juhlia", James sanoi tajuten mistä he salkun löytäisivät. He kättelivät kuin pahimmatkin rikoskumppanit ja jäivät odottamaan Bondin -parhaan brittiagentin tuloa.

***

Agentti suututti kun ei ollut löytänyt salkkuaan mistään, tehtävänsä helppoudesta huolimatta. Tapettuaan kaikki kymmenkunta sotilasta ja sitten etsinyt todennäköisimmistä paikoista. Mies kirosi ja sadatteli itsekseen ja ensimmäisen kerran hänen kasvoillaan näkyi jokin tulkittava tunne.
Mikään ei silti kestänyt kauaa, kun maski oli jo laskettu kasvoille ja hän päätti lähteä hyvään Thaimaan etelärannalla sijaitsevan vakiobaariinsa.

"Taidat sitten käydä täällä aika usein?" James kysyi yhä hymyillen Kelmisen kepposen kunniaksi. Kun James oli päättänyt ottaa Aston Martininsa syrjäiseltä kujalta ja lähteä. Kelmit olivat seuranneet ja kuin pienet lapset eksyneenä ja olivat pummanneet kyytiä. He myös väittivät että Bond oli mahtava agentti vaikkei puoletkaan heistä tienneet kuka hän oli.
"Kyllä. Kuten myös Kiinassa ja Japanissa sekä ympäri Aasiaa ja joskus myös USA:ssa. Työni on lähimmäksi matkustusta", hän vastasi jälleen huokaillen omaa epäonneaan saadessaan Kelmit harteilleen.
"Mä hankkiudun agentiksi", Sirius innostui. Matkata ympäri maata, mutta tyhmänä tietämättään mitä vaaroja siihen liittyi.
"Älä lapsi haaveile sellaisesta mistä et tiedä mitään ja voin sanoa sinulle ettet sinä sovellu siihen työhön."
Hiljaisen alistunut jaaha tuumaus oli viimeinen sana mitä ennen auto käynnistyi ja he lähtivät nopeaa tuntinopeutta kohti parin tunnin päässä kohoavaa pääte pistettään. Auton turbo moottori hyrisi mukavasti auton kiihtyessä. Auto oli koskematon, missään ei ollut roskanjäänteitä tai mitään likatahoja vaaleilla penkeillä, jopa lasit olivat moitteettomassa kunnossa.

***

Seuraavan kerran kun poika plus yksi mies porukka pukahti sanaakaan he olivat jo rantabaarin tiskillä tilaamassa juomiaan.
"Saadaanko mekin jotain vahvempaa?" Sirius kysyi pieni innostuksen häivähdyksen kera.
"En päätä siitä", James sanoi. Hän huikkasi tarjoilijalle ottavansa vodkamartini, toteutettuna oikeaoppisesti ravistamalla, ei sekoittamalla. Sirius katseli ihailevana vierestä ja päätti ottaa samanlaisen drinkin. Remus huokaillen vierestä, kun vielä James tilasi pullollisen Jacke Danielssiä.
"Ihme että täällä saa alaikäiset tilata tuollaisia juomia", Remus sanoi.
"Älähän nyt, Remuli, ihan normaaliahan tämä." Poika kippasi "aivan normaalisti" martininsa yhdellä kulauksella.
"Jos yrität hikkaa poistaa niin kannattaisi ottaa vaikka ihan vettä", Bond huomautti. Hän itse siemaili drinkkiään hitaasti nautiskellen.

Hiljaisuus laskeutui heidän ylleen kuin kuumassa trooppisessa ilmastossa olisi yhtäkkiä peittänyt pakkanen ja lumentuiverrus.
Kelmeistä ei tiennyt tykkäsivätkö he tiukka-tylsimys Bondista vai ei, mutta ainakin Siriusksella ja Bondilla oli jotain yhteistä. Molemmat nojailivat baarin kaiteeseen ja katselivat tyynelle merelle avautuvaa näkymää. Kirrkkaan sinisessä vedessä pulikoi niin pieniä lapsia kuin, ne mihin James Bond ja Sirius 069 olivat kiinnittänyt huomionsa, kauniisiin naisiin.


O/N: Voi näitä kaikkia ymmärtämähtömiä kohtien määrää... Vaikka uskonkin sen häiritsevän, toivon silti ettei. Oli todella kivaa kirjottaa kun tekstissä oli kaksi saman nimist henkilöä, että siinä teille arvuuttelua kumpi puhui millonkin... Kommenttithan on jokaisen kirjoittajan ystävä, joten niitä mekin hartaasti pyydämme...

[Orenji]

Päätin nyt tulla vaan sanomaan jotain.  Oon siis lukenut nää 1-9. Luvut on hyviä ja kuvailevia, enkä mä edes huomannut paljookaan virheitä (en kylläkään huomaa niitä oikein mistään tekstistä). En tuntenut aivan kaikkia fandomeja, mutta oon aika hyvin pysynyt perässä ja aion lukee kyllä tän ficin loppuun asti.  Niin, ja hahmot on samanlaisii, kun ne on oikeesti. En osaa nähtävästi kirjottaa mitään muuta kuin kehuja, mut tiiän, että on kiva saada ees jotain palautetta. 
Ps: Sirius oli tosi siriusmainen tossa 9 lopussa!
Pps: Agenttinimi 069 nauratti vähäsen...niin kuin moni muukin asia...

[Cashelyne]

Tässä 9 luukussa oli hyvä juoni. Pysyin hyvin mukana, vaikka en ole nähnyt yhtään Bond leffaa.

Tässä oli parikin sellaista kohtaa missä repesin ihan täysin.

[Myself]

ansku1 Mukavaa, kun ilmoitit lukevasi tätä ja pitävädi tästä! Olet todella oikeassa siinä, että on mukavaa saada edes jotakin kommausta! Kiva kuulla, että aiot lukea tämän loppuun, sekä myös, että vaikka fandomit ovat olleet outoja olet juonen avulla pysynyt mukana. Kiitos paljon kommentista!
Cashelyne Se on aina mukavaa, kun mä ja Oltsu Olvi saadaan meiän oma vakiokommari repeilemään! Toisin sanoen siis ihanaa, että pidit luvusta ja kiitos kommentista!


Fandom:  HP+Taru Sormusten herrasta
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai J.R.R.Tolkien
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -

M/N: Nyt viedään sitten jo kymmenennettä (ei kai toi sana voi muka oikeesti olla tollai... ?) luukkua ja jouluun on enää reilut kymmenen päivää jäljellä! (Apua, missä vaiheessa lahjat muka pitäis ehtii ostaa?) Mutta nytten päästän teidät lukemaan luukkua numero 10!

10.luukku
Eksynyt(kö?) Uusi-Seelanti

Helikopteri jätti Kelmit aamun koitteessa pieneen solaan, jonnekin päin Uutta-Seelantia. Pojat olivat nukkuneet edellisen yönsä helikopterin epätasaisessa kyydissä melko huonosti ja yhteisestä sopimuksesta he etsivät erään puun alta suuren lattean kiven, jolle kaikki kävivät makaamaan laittaen takkinsa tyynyikseen. Pienen hetken päästä saattoi kuulla enää vaimeata kuorsausta ja unista tuhinaa.
Aurinko nousi korkeammalle ja luonto poikien ympärillä heräsi hiljalleen kukoistukseensa. Vähän ennen keskipäivää pienet askeleet alkoivat lähestyä poikien nukkumapaikkaa ja tullessaan kohdalle pysähtyivät kokonaan.

”Hei, arvoisa herra”, paikalle saapunut pieni vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut tyttö sanoi hiljaa epävarmasti tökkäisten kepillä Remusta olkapäähän. Tyttö oli todella lyhyt ja hänellä oli kokoonsa nähden melko suuret, karvaiset jalat, eikä ollenkaan kenkiä tai sukkia.
Remus aukaisi ensin unisena toista silmäänsä, mutta huomatessaan tytön hän hätkähti nopeasti hereillä ja alkoi töniä vierellään nukkuvaa Peteriä.
”Kukas sinä olet?” Remus kysyi epävarmasti.
”En saisi kertoa nimeäni tuntemattomille”, tyttö vastasi vakavana.
Remus sai viimein Peterin hereille ja viittoi tätä herättämään toisetkin.
”Mitä sinä teet täällä yksin?” Remus kysyi katsoen tyttöä, nyt hieman huolestuneesti.
”Minä eksyin”, tyttö aloitti, mutta Siriuksen karjaisu jätti hänen lauseensa kesken.
”Matohäntä et sinä voi helvetti vieköön noin vain tiputtaa minua alas kiveltä kun olen unessa! Senkin- oho kukas sinä olet?” Siriuksen huuto jäi kesken tämän äkätessä tytön.
”Sedän pitäisi pestä suunsa saippualla. Isi sanoo aina, että kiroilu on todella tyhmää ja vain tyhmät kiroilevat”, tyttä sanoi katsoen epäröiden Siriusta.
James, joka oli juuri herännyt ja kuuli tytön viimeisen lauseen purskahti nauruun.
”Niinhän se on, että tuo setä on vähän tuollainen tyhmä”, poika sanoi naurunsa lomasta ansaiten murhaavan katseen Siriukselta.

”Jos nyt palattaisiin aiheeseen”, Remus aloitti pian, saaden tarpeekseen Jamesin naurusta ja koittaen saada Siriuksen ajatukset muualle, koska vaikutti siltä, että tämä saattaisi hetkenä minä hyvänsä syöksyä toisen kimppuun.
”Sinähän sanoit olevasi eksyksissä”, Peter puhui tytölle, joka katsoi kauhuissaan, miten Sirius oli syöksynyt kuristamaan toista mustahiuksista poikaa.
”J-joo”, hän sai epäröivän vastauksen.
”Älä välitä noista kahdesta, he ovat molemmat vähän sellaisia tyhmiä setiä, joten antaa heidän olla rauhassa. Mistä sinä eksyit?” Remus sanoi istuessaan Peterin kanssa kiven reunalle vastapäätä tyttöä, joka oli vähän aika sitten peruuttanut itsensä kiveltä pois.
”Minä asun Konnussa”, tyttö sanoi.
”No missä tämä Konnu-”, Peter aloitti.
”Kontu”, tyttö korjasi vaistomaisesti.
”No Kontu sitten, on?” Peter lopetti.
”En kai minä olisi eksyksissä, jos tietäisin koko ajan missä se olisi?” Tyttö sanoi ihmetellen.

Heidän takanaan toiset kaksi poikaa olivat viimein saaneet tappelunsa päätökseen ja tulivat nyt muiden luokse kiven reunalle istumaan.
”Siinäs kuulit Peter! Tuollainenhan on ihan itsestään selvyys, mitä sinä oikein ajattelit?” Sirius kysyi esittäen kauhistunutta. Remus katsoi muiden sananvaihtoa, koittaen pidätellä nauruaan.
”Minä en ole koskaan kuullut sellaisesta kaupungista, osaatko sanoa mitä muita isompia kaupunkeja siinä on lähellä?” Remus kysyi kumartuen jälleen tytön puoleen.
”En minä tiedä. Isi sanoo aina, ettei meidän hobittien ole hyväksi lähteä kauhean kauaksi Keski-Maahan, koska olemme niin pieniä örkkeihin, haltijoihin ja velhoihin verrattuna. Sen takia en ole koskaan ennen poistunut kotoa kovin kauas, mutta nyt kuulin kun joku setä kertoi tarinan enteistä jotka olivat kadottaneet omat entvaimonsa ja ajattelin, että jos minä onnistuisin löytämään ne kadonneet entvaimot niin silloin minusta voisi tulla heidän ystävänsä ja viedä heidät takaisin muiden enttien luokse. Minusta se vain kuulosti niin surulliselta, miten entit olivat kadottaneet omat entvaimonsa”, tyttö, joka näin paljastui hobitiksi sanoi saaden jokaisen Kelmin leuan putoamaan maahan saakka.
”Sinä olet siis... hobitti ja etsit... entvaimoja?” James kysyi hetken päästä ollen varma, että oli kuullut väärin.
”Kyllä”, hän sai tarmokkaan vastauksen.

Kiven lähettyville laskeutui hetkeksi syvä hiljaisuus, kun Kelmit sulattelivat asioita. Hiljaisuuden keskeytti ääni, kuin joku olisi lähestynyt kärryillä heitä. Pojat olivat nopeasti ylhäällä ja nostivat taikasauvansa suuntaan, josta ääni kuului. He muodostivat muuriin pienen hobitin ympärille, joka katsoi heidän välistä innokkaana mitä oli tulossa, tajuamatta ollenkaan, että se voisi olla jotain vaarallista.

Pian suuren puskan takaa tuli esiin pienet kärryt, joissa istui valkoiseen kaapuun pukeutunut, vanhahko jotenkin tutulta näyttävä mies. Kärryjä veti pienet hevoset. Kärryjen ja hevosten kokoon katsottuna kyydissä istuva mies oli todella suuri, vaikka hän ei todellisuudessa eroakaan normaalista aikuisesta. Miehen huomatessa tytön tämän silmät kirkastuivat ja hän hyppäsi ikäänsä nähden todella näppärästi kärryiltä alas.
”Siellähän sinä olet”, tämä huudahti. Pikkuhobitti työntyi Kelmien läpi ja juoksi miehen syliin.
”Gandalf!” Tämä hihkaisi.
”Tiedätkö, kun tulin käymään Konnussa niin kaikki olivat ihan sekaisin huolesta, kun olit kadonnut. Mites sinä tuolla tavalla olet oikein lähtenyt omille teillesi?” Mies, Gandalf ilmeisesti, sanoi tytölle samaan aikaan helpottuneesti, että toruvasti.
”En minä halunnut aiheuttaa huolta! Minä lähdin vain etsimään entvaimoja, jotta voisin ystävystyä heidän kanssaan ja sitten eksyin ja sitten törmäsin noihin setiin, jotka aikoivat auttaa minua, mutta eivät olleet koskaan kuulletkaan Konnusta”, tyttö selitti ja näytti kädellään Kelmejä.

Vasta nyt Gandalf tuntui huomaavan nuoremmat pojat, jotka seisoivat edelleen rivissä, sauvat laskettuina alas ja hieman eksyneen oloisina seuratessaan miehen ja pikkutytön sananvaihtoa.
”Jaahas. Ketäs sankareita täällä sitten oikein on?” Gandalf sanoi kysyvästi.
”Me, tuota noin, me ollaan tai siis minä olen James ja tuossa ovat Sirius, Remus ja Peter”, James sanoi vieläkin hieman hämillään ja sekoillen taitavasti sanoissaan.
”Selvä, hauska tutustua. Olen iloinen, että olette pitäneet huolta tästä pikkuveijarista”, Gandalf sanoi nostaen tytön syliinsä.

”Joo, totta kai me pidettiin huolta hänestä”, Sirius sanoi nopeasti iloisena heidän saamista kehuista.
Tyttö Gandalfin sylissä katsoi pikkuisen kylmästi Siriusta ja kuiskasi sitten kuuluvasti miehelle: ”Tuo setä kiroili ja hyökkäsi tuon toisen sedän kimppuun, kun toinen setä sanoi sitä tyhmäksi.”
Gandalf katsoi ensin ihmeissään tyttöä ja käänsi sitten katseensä Siriukseen, joka oli punainen kasvoiltaan.
Porukan ylle laskeutui hetkeksi hiljaisuus, osan katsoen toisiaan ihmeissään, yhden tuijotellessa muka aivan viattomasti maahan ja osan yrittäessä pidätellä toivottomasti nauruaan katsellessa sitä `viatonta`.

”No, olette te kuitenkin pienen palkinnon ansainneet”, mies sanoi laskien tytön alas ja kääntyessään kaivamaan kärryistä jotakin.
”Oletteko te muuten sukua professori Dumbledorelle?” Peter avasi suunsa hieman epäröiden, tajuten viimein ketä mies oikein muistutti.
”Olenko sukua kenelle?” Gandalf sanoi ihmeissään nostaen katseensa kärryistä.
”Rehtorille, tai siis Albus Dumbledorelle”, Remus sai sanottua Kelmeistä nopeiten, nyt muidenkin tajuten yhdennäköisyyden.
”En, en kyllä ole”, Gandalf sanoi ihmeissään.
”Jaa”, Kelmit totesivat yhdessä hiljaa.
Mies katsoi poikia vielä hetken ja kääntyi sitten nostamaan pienen säkin kärryistä.
”Te saatte nämä. Minä pidän tänään Konnussa ilotulituksen myöhäisen pikkujoulun takia, mutta mielestäni te olette kyllä ansainneet osan ilotulitteista itsellenne. Kunhan olette varovaisia niiden sytytyksen kanssa, ne eivät ole täysin tavallisia”, Gandalf sanoi antaen säkin Siriukselle ja nostaen sitten tytön kärryihin nousten itse perässä.
”Näkemiin nyt sitten, ehkä nähdään vielä joskus, ehkä ei”, Mies sanoi mystisesti kärryjen lähtiessä liikkeelle ja pikkutytön huiskuttaessa Kelmeille innokkaasti aina niin kauan, kun kärryt näkyivät, ennen niiden katoamista puiden taakse.

*

Kelmit olivat kävelleet nyt jo pari tuntia metsässä yrittäen epätoivoisesti löytää merkkejä asutuksesta. He olivat miettineet ensin ilmiintymistä muutaman kilometrin päähän, mutta se ajatus oltiin hylätty Remuksen muistuttaessa, ettei ollut tietoa missä päin on lähin kaupunki ja ettei olisi kauhean kiva ilmiintyä kenenkään vessaan tai kaupan keskelle, missä joutuisi unhoituttamaan kaikki silminnäkijät.
Toivo alkoi jo pikkuhiljaa hiipua ja mietittiin pitäisikö ilmiintyä suoraan jonnekin tutulle paikalle, mutta toisaalta tämä maa kiehtoi vielä jotenkin Kelmejä, eikä ehdotus saanut kovinkaan suurta kannatusta.

”Katsokaa!” Sirius huudahti nähdessään kallionseinämässä olevan valtavan mustan aukon, luolan sisäänkäynnin.
”Mehän voitaisiin nukkua tuolla ensiyö. Olette varmasti huomanneet, miten alkaa jo tulla pimeä”, James ehdotti innostuneena. Pimeässä ja synkässä, erittäin uppo-oudossa luolassa nukkuminen sai nopeasti kaikki innostumaan ja Kelmit astuivat luolaan sisälle.

Vaikka ulkoapäin luola olikin näyttänyt pimeältä oli siellä yllättävän valoisaa. Yksityiskohtia mistään ei erottanut, mutta ilmiselvästi neljä hahmoa kulkivat pitkää käytävää eteenpäin.
Hetken kuluttua pojat saapuivat käytävästä suurempaan tilaan.
”Valois”, Remus kuiskasi ja pian taikasauvan pää hohti valoa ja valaisi paikan kokonaan. Tila, johon pojat olivat saapuneet oli suuri, samankokoinen kuin Suuri sali Tylypahkassa, mutta tämän salin katossa roikkui monien metrien pituisia tippukiviä ja keskellä oli maanalainen järvi, joka heijasti taikasauvan valon takaisin. Järvi oli peilityyni, täynnä pikimustaa vettä, johon edes Kelmien ei tehnyt mieli mennä uimaan.
Pian järven rannasta löydettiin sopiva painauma, mikä sopisi nukkumapaikaksi. Remus sammutti valon ja kaikki Kelmit laskeutuivat alas käyden makuulleen.

Peter ei saanut unenpäästä millään kiinni ja kieriskeli paikallaan. Hetken kuluttua Peterin käsi osui johonkin. Ottaessaan esineen käteensä ja tunnustellessaan sitä, poika huomasi sen olevan sormus. Kimalteleva, loppujen lopuksi melko tavallisen näköinen melkopieni sormus. Sormus veti Peteriä oudosti puoleensa, pojan teki mieli piilottaa se kaikilta muilta ja laittaa sormeensa. Hän nosti kättään ja ojensi etusormensa valmiiksi, kun...

”Lihava saastainen poika päästä irti aarteesta!” kuului huuto, joka kaikui kovana koko luolassa. Huudon päätteeksi jokin elävä ja liikkuva hyppäsi Peterin päälle koittaen vääntää pojan kättä ja saada sormuksen itselleen.
”Äääk! Apua! Ottakaa se irti! Ottakaa se irti!” Peter kiljui ja hyppi, yrittäen pudottaa selässään roikkuvan otuksen.
Muut Kelmit olivat todella nopeasti hereillä ja katsoivat silmät pyöreinä miten Peterin tumma hahmo hyppeli toinen tumma hahmo selässään. Nopeasti Sirius ja James hyökkäsivät mukaan yrittäen irrottaa poikaa ja ´jotakin´ toisistaan. Remus sen sijaan kaivoi sauvansa taskusta ja lausui valoloitsun. Heti tämän jälkeen kaikki toivoivat, ettei poika olisi tehnyt sitä. Nyt kaikki erottivat Peterin selässä hyppivän olennon.
Sillä oli harmahtava iho, verestävät suuret harmahtavat silmät, ryhti oli huono mikä oli muodostanut pienen kyttyrän olennon selkään. Päästä valui pari rasvaista ja likaista hiusta sekä iho oli sieltä täältä pienillä ruvilla.

Sekunnin jähmettymisen jälkeen James ja Sirius ottivat olennosta kiinni ja irrottivat sen Peterin selästä.
”Ei! Älkää ottako Klonkun aarretta! Minun aarteeni, ei saa ottaa senkin saastaiset pojat! Minun aarre!” Otus vaikeroi ja pääsi kuin pääsikin irti poikien otteesta hypäten uudestaan kalvenneen Peterin kimppuun.
Hetken tapeltuaan muut pojat huomasivat Peterillä olevan sormuksen.
”Anna se hemmetin sormus tai tuo tappaa meidät!” Sirius karjui Peterille, joka viimein hyväksyi häviönsä ja päästi irti sormuksesta. Koru ei ehtinyt edes osua maahan ennen kuin Klonkku nappasi sen kateensa. Otus puristi sen käteensä ja hoki: ”Minun aarteeni”, aivan kuin jotakin mantraa.

Kelmit poistuivat paikalta heti huomatessaan Klonkun kiinostuksen siirtyneen täysin sormukseen. Vasta juostuaan luolasta ulos ja monta kilometriä pimeässä metsässä pojat uskalsivat pysähtyä ja hengähtää.

”Mikä ihmeen otus se mahtoi olla?” Sirius kysyi läähättäen yhä äskeisen juoksun takia.
”En tiedä, eikä kiinnosta, mutta minä haluan pois täältä, ettei se lähde perään!” James sanoi ja hänen äänensä hipaisi hysteeristä sävyä.
 
Pienen lepotauon jälkeen Kelmien huomio suuntautui puiden latvojen yli näkyvälle jollekin suurelle ja punaiselle...
Kelmit lähtivät yhteistuumin puiden läpi ja huomasivat pian katsovansa suoraan suureen kuumailmapalloon. Pallo-osuus siitä oli karmiininpunainen ja siinä näkyi ison nauravan joulupukin kuva, sekä teksti Coca-Cola.
Hetken palloa katseltuaan, pojat tyrskähtivät, kuin yhdestä suusta nauruun. Hysteeristä naurua jatkoi monta kymmentä minuuttia, kunnes yhtäkkiä puskasta noin viiden metrin päästä kuului liikettä.

”Voi vitsi, se tuli etsimään meitä! Mitä me tehdään? Me kaikki kuollaan!” Peter huudahti, mutta samaan aikaan Sirius sai idean ja raahasi nopeasti muut Kelmit mukanaan kuumailmapalloon.

”Mitä sinä teet? Ei me voida tätä varastaa!” Remus sanoi toruvasti, mutta hiljeni kun puskasta tullut ääni koveni.

Ei mennyt kuin muutama sekunti, ennen kuin Kelmit olivat enää pieni punainen piste taivaalla, jota puskasta tullut lammas katseli ruohoa syöden suurella mielenkiinnolla.

[Cashelyne]

Minä en ole koskaan lukenut enkä katsonut yhtään Taru sormusten herrasta kirjaa/elokuvaa, mutta tämä ei siltikään ollut tylsä ja pysyin kyllä mukana.
 

Ei mennyt kuin muutama sekunti, ennen kuin Kelmit olivat enää pieni punainen piste taivaalla, jota puskasta tullut lammas katseli ruohoa syöden suurella mielenkiinnolla.

Tossa lopussa mä repesin taas.

[Olivia]

Cashe, ei tietenkään mikä minkä me ollaan suunniteltu ole tylsä! Ja ei se haittaa, emmäkään oo nähny yhtäkään elokuvaa enkä kirjaa lukassu, mutt pysyin hyvin perässä Kuulle repesin itse aivan samassa kohdassa Kiitos lukasusta ja ennen kaikke kommentista.


Fandom:  HP+Aladdin ja taikalamppu
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Yhden yön tarinoita.
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:  pientä huonoa kielen käytöä

O/N: Olvi pääsee taas ääneen! (Kanattaa hankiutua pommisujaan ) Siis juu, revkkää mutta aivan tosissani meinasin laittaa tähän että hyvää Lucian päivää. Mutta usko tai älä googlesta on jotain hyötyä, kun Mysse katto sen koneelta niin ei sitten tullu jlkastua ientä Lucia höpötystä tonne loppuuun...
No, juu kommentteja  -mielipiteitä, tervehdys tai huudot mikä tahansa kelpaa -kerjääjä...

11.luukku
Sääntö poikkeuksen tekevä Saudi-Arabia

Tuulen tuivertamien poikien menopeli laskeutui hitaasti maahan, varoen aavikon hiekka pohjaa. Pitkän matkan jälkeen oli hienoa tuntea maata jälleen jalkojen alla turvallisesti. He kömpivat jalat spagetin kaltaisina pois ruskeasta kuumailmapallon korista ja riuhtoivat itsensä vapaiksi purppuranpunaisen kankaan alta.

"Mitäs helvettiä meidän pitäisi aavikolla tehdä? Ruoka, vesi ja yöpymispaikka", Sirius järkyttyi kun ongelmat iskostuivat häneen. Kullanruskeaa hiekkaa silmän kantamattomiin ja auringon armoton porotus tuottaisivat varmasti ongelmia ei ehkä vain hemmotetulle Siriuskelle.
"Älä huoli kyllä me jotenkin-" Remus ei tiennyt miten jatkaisi kun itsekkin arpoi mielessään selviytymis mahdollisuuksia.
"No onhan meillä... " Peter ja James tajusivat pullotavat taskunsa. "Sateenvarjo, suklaan paperikääre ja kaksi mukia." James esitteli ensimmäiset tavarat löydettyään kätensä ulottuvissa. Sateenvarjo oli neonkeltainen ja mukeissa oli toisessa Tylypahkan vaakuna, jota pojat katsoivat hetken haikeina, ja toinen oli vaalenpunainen. Sen kylkeen oli myös maalattu kuva lentävätästä lehmästä. Remus huokaisi päätään ja silmiään pyöritellen.
"Ja, velhoradio, vaihtovaatteita vielä muutamat kappaleet ja eei-" Peter oli nostanut housujensa takataskusta kondomi paketin ja yitti sitä nyt posket punastuneina tunkea takaisin.
"Jaahsta Peter kuomaseni. Oletko menemässä naisiin?" Sirius hirnahti koiramaisesti nauraen päälle.
"Antaa olla." Peter sai tavarat takaisin taskuihinsa ja lupsi mielessään olla tonkimatta niitä enää muiden nähden. "Ei sitä koskaan muista mitä tulikaan otettu mukaan."
"Ei nyt paljoa auta seistä töljöttää tässä kun aurinko rupeaa laskemaan muutaman tunnin päästä." Remus katseli jokaista poikaa, jotka olivat asettuneet riviin. Aseettomina kuin jo luovuttaen kohtalonsa miekat.
"Joo eiköhän lähetä talsimaan." James rohkaisi muita yhtäkkisellä pirteydellään.
"Joo patikoimaan vaan",  Peter mutisi.
"Ja kohtaamaan kätemme kautta kuolemaa silmästä silmään", Sirius huohahti jatkeena.


Kelmit, Jamesin sanojen mukaan talsivat jatkumattoman ja muuttumattoman aavikon halki. Pääte piste, josta ei ollut tietoakaan oli jossakin kaukana vielä pitkän matkan päässä. Maasto muuttui vain hiekka vuoriksi. Joitain pieniä kaktuksia ja onneksi he eivät olleet vielä joutuneet hiekka myrskyn uhreiksi.

"Kuinkakohan me päästään täält-" Peter kysyi surulisen kuuloisesna. Masentuneena omaan kohtaloonsa. Mutta kysymyksen loppu -ä kotiin- kuului huutona solakan pohjalta. Peter oli kävelyt suoraan kuoppaan. Muilla kesti hetki tajuta mitä oli tapahtunut.
"Peter, oletko kunnossa?" Remus huusi alas kaikuvaan pimeyteen.
"Uskon olevani'', Peterin ääni kantautui hiljaisena tuskaisena ja hän yski hiekkaa suustaan.
"Me tulemme alas", Sirius huusi ja oli jo hypännyt ennen kuin Remus tai James ehti a tai ö sanomaan.
"Ookko sä Sirius seonnut?" James huusi pojan perään, jonka riemunkiljahdukset kuluivat pomppien seinistä.
"Uskon olevani", Sirius sanoi. Hän oli selvästikkin päässyt turvallisesti alas katkomatta mitään luitaan. James sai huokaista helpotuksesta.
"Medänkin on kai pakko mennä?" James kysyi.
"Oletko säkin tullut hulluksi? Jos me mennään tonne alas me ei välttisti päästä koskaan pois", Remus katsoi silmät sepposen selällään viimeistä maanpinnalla seisovaa ystäväänsä.
"Meillä on keinomme", James sanoi, vinkkasi silmää ja ennen kuin hänkin katosi pimeyteen heilautti sauvaansa niin että siitä purkautui vaaleansinisiä ja pirteän keltaisi kipinöitä. Pudotus muuttui nopeasti hiekkaliukumäeksi.
"Olkaamme hullun sekopäisiä ritareita", Remus huokaisi turhautuneena ja astui puristaen silmänsä kiinni.

"Eikös olekin kaunista?" Sirius kysyi heidän kaikkien seistessä luolan suuaukon edeltävässä pyöreässä tilassa.
"Ainakin täällä on pimeää", Peter totesi ja mutisi valois -loitsun. Kirkas sinertävä valo lisäsi aavemaista tunnelmaa.
"Ja todella hiekkaista", James viisasteli ja potkaisi kengänkärjellään jalkojen alla pohjustamaa maata. Se sai Remuksen yskimään hänen olessa niin lähellä poikaa.
"Tajusimme kyllä. Osaamme käyttää omia aivosolujamme ja näköämme tajuamaan, että olemme aavikolla, missä ei ole mitään muuta kuin hiekaa silmän kantamattomiin", Remus närkästytti.
"Mä ainakin uskoisin että täällä olisi voinut olla kunnon asfaltti." Siriuksesta ei tiennyt oliko hän todellakin tosissaan vai pelleileekö hän. James näytti minähän sanoin -tyylisen ilmeen Remukselle hymyillen pilkallisesti.
"Jaaha, menään jonnekin", Remus sanoi. Tutkaillen "eteisaulaa", myöntymättömänä alistumaan ilti Jamesin tyhmään pilailuun heidän kustannuksellaan.
"Sopii!" James ja Sirius huudahtivat yhäaikaa. Unohtaneena kaikki pienet ristiseikat pojat astuivat Peterin kannatteleman valon suojin eteepäin montussaan.

"Katsokaa tätä pimeyttä. Au, älä töni köriläs", Remus kähähti kun James astui hänen varpailleen.
"Anteeksi nyt vain, mutta- valois", James sanoi. Yksi lisä valo jokaiselta syttyi. Valossa tilan näki ahtaaksi ja se eteni mutkikkaaksi. Edessä oli seinistä erottuvia mötiköitä kuin kivi olisi uponnut hiekan sisään tai seinäpinta olisi louhittu.
"Hehei-" Sirius kompastui hiekka röykkiöön. Hän pölläytti hiekkaa ilmaan, josta kaikki alkovat yskiä. Taikavalossa kiilui pieni kultainen esine, johon Sirius tarttui. Nyt hän katsoi sitä tarkemmin heti kun oli saanut pyyhittyä silmiiän kirvelevästä hiekasta.
"Tovottavasti hiukset pysyi hyvässä kuosissa", Sirius tokaisi itsekseen ja tarkkaili kiiltävään pintaan muodostuvaa omaa peilikuvaansa.

"Hei, katsokaa", Sirius kömpi huudellen ystäviään katsomaan ja hieroi samalla tiukasti lamppua. Kuului pieni ihahdus kun kulta esineestä syöksähti valkoisensininen häivähdys kuin ilma olisi muuttunut siitä kohdasta mistä syntyi epämuodokas hahmo.
"Näemme ihan tarpeeksi hiuksiasi, joten ei kiitos. Voisin jäättä pakonomaiset hetket katsoa niitä", James heitti pisteliäästi virnuillen.
"Se tulee lampun suusta", Peter kuiskasi kuin olisi salaperäinen tehtävä meneillään. Se herätti muiden huomion.
Hahmo muodotui pyörteillen ja hakien muotoaan. Se muokkautui läpinäkyväksi, todella leveäharteikkaaksi hahmoksi, mieheksi jolla ei ollut jalkoja. Leveät kasvonpiirteet, suu oli siitä kaksikertaa leveämpi ja ainoa kiinteä osuu oli hampaat. Ihme ja kumma hänen käsissään oli kultaiset rannekkeet ja naamassa oli pienet mustat parran tynkä, hiustupsu ja luikut kulmakarvat.

"Lampunhenki palveluksesanne. Saat kolme toivomusta, mutta rakkautta en voi toteuttaa", henki puhui sumealla äänellä ja tarkkaili tylsistyneenä omia käden paikalla normaalisti olevia kynsiä. Kaikki neljä katsoivat elämänsä kummallisinta näkyä. Lähes kaksimetristä henkosta olentoa joka häälyi alavartalostaan kolmion tavoin lampun suusta leventyen heidän ylä puolelleen.
"Saammeko toivoa jotakin?" Sirius heräsi enimmäisenä transsista, johon moni vaipui noin kummallisen näynkin edessä.
"No, kyllä", henki vastasi epäröiden. "Mutta teitä on neljä, poikaa." hänen suunsa nousi melkoiseen hymyyn kuin tuhat joulukuusen valoa olisi sytytetty kerralla.
"Kyllä olemme poikia ja sinä olet lampunhenki", Remus tokaisi aivan kuin tuo olisi aivan normaali näyky.
"Tunnetko sinä hänet, Kuutamo?" James kysyi ällistyneenä toverinsa joka kertaiseen tietämykseen -ensin varjometsästäjät sitten muumit ja James Bond, mitä vielä.

"Mitä kattien kanssa?" Sirius oli tajunnut saman kuin James kuin halliten telepatiaa.
"Teen poikkeuksen", sanoi henki vähät piittaamatta Kelmien kummallisesta sanan vaihdosa. "Toive per ihminen."
"Saanko oikeasti toivoa jotakin?" Sirius kysyi toisen kerran. Tilanne vaikutti tulevan suoraan unesta.
"Saat!" Henki huudahti samalla iloisena ja närkästyneenä, kun kaikkia asioita piti vetää rautalangasta.
"Hmmm." Kuului yhdestä suusta ja Sirius kiljahti ensimmäisenä: "Toivon että saan tuplamäärän muiden joululahjamäärästä!"
"Selvä. Onnea vain sitten sen roskan kanssa, mutta onko oikeasti jo joulu?" Henki kummasteli.
"Kyllä on. Pian saadaan joululahjoja ja PALJON!" Sirius hihkaisi ja James lisäsi siihen olevan 12 päivää jäljellä.
"Missä me edes olemme?" Henki kummasteli suutaansa väännellen eri suuntiin ja tutkien pimeää.
"Saudi-Arabiassa", Peter valisti.
"Toivon triplamäärän Sirren lahjoista!" James heräsi aiheuttaen lähes sydänkohtauken Remukelle.
"Olette hulluja", lampussa roikkuva mies pyöritti koomisen näköisesti silmiään.
"Sitähän me", Remus totesi kuiskaten itselleen hieman nolona. "Tovon ettemme jäisi lintauksestamme kiinni." Hän harkisti yhden toiveen käyttämisen harkiten.
"Missäs pojat, karkuteillä vai?" Henki dikkasi silmää pojille naksauttaen suutaan samalla.
"Joo, satuttiin tossa pariviikkoo sitte lähtemään maailmaympärysmatkalle", Sirius selitti huolettomasti, mutta äänessä piili ylpeilevä sävy.

"Toivon että me saataisiin joku kyyti täältä toiseen maahan", Peter sanoi yllättäen kaikki äkillisellä puheen aiheen vaihdoksella.
"Selvän teki sitten." Hetkeksi hän pisti silmiään kiinni pidemmäksi aikaa ja sitten hän avasi ne taas ja hymyili väkinäistä unta. "Voinko nyt mennä takaisin nukkumaan?" Ja odottamatta vastausta kysymykseensä hän poksahti pölläyttäen taas hiekkaa heikosti ilmaan. Kadottuaan lamppu kaatui kuin olisi oikeasti annut nukkuma-asentoon.

"Saatiinhan toiveemme toteen käymään", James sanoi pitkä hiljaisuuden jälkeen ja lähti sitten takaisin onkalon suulle josta he olivat tulleetkin.
"Hienoa meidän Petruska." Sirius taputti ohimennessään Peteriä jostain Siriuksen omasta syystä ja hän seurasi Jamesia.
"Mennään siitten ylös", Remus sanoi ja taikoi tuksevat köydet heille, joiden avulla he pystyisivät kiipeämään ylös auringon viimeisten säteiden loisteeen.
"Milläkö hän me siirrytään seuraavaan paikkaan?" Sirius tuumasi pyyhiessään ylhäällä hiekkaa housuistaan. Hän huokaisi kuumuuden helpottuneisuuden takia.

"Toivoiko joku sel-"
"Toivoit sattumalta sinä itse", James keskeytti Peterin kummastelut. Horisonttiin jonne alkoi kasvaa varjoja nejästä suuresta muodokkaasta hahmosta pelästytti hetken aikaa poikia. Vasta niiden kasvaessa ja selvästi liikkuessa heitä kohti pojat arvuuttelivat ketä saisi luvan kyydittää tällä kertaa "arvokkaat Kelmit" -kuten Sirius asian ilmaisi- seuraavaan etappiinsa.
"Kameleita!" James naurahti kun tunnisti kaksi kyttyräiset hitaasti eteen päin matelevat olennot.
"Mahtavaa, kyttyräisi", Sirius haukahti ja sai lähestulkoon mulkaisulta näyttvän katseen kamelilta itseltään.
"Kulkevia vesitankkeja", Peter lisäsi.
 Vaaleahiekan rusken karvan sävyttämien kaviojalkaisten eläinten selässä Kelmit matkustivat sitten auringonlaskuun, kohti horisonttia, ikuisuudelta jatkuvaan maisemaan ja purppuranpunaisen taivaan säkenöidessä. Aurinko teki tilaa tummuvalle yötaivaalle, tähtien täppilittämelle taivaankannelle, eikä yksi heistä voinut olla ajattelematta -milloinka täysikuu on täysi?

[Orenji]

Joo, tulin tänne taas hillumaan (ja häiritsemään)... Noiden lukujen 10-11 kirjoitusvirheet alko pikkusen häiritsemään lukemista. Eniten oli yhdyssanavirheitä. Ei siitä sen enempää, en ees jaksa laittaa niitä tähän viestiin.  XD No, muuten oli taas mukavaa tekstiä ja silleen. Kondomipaketti Peterillä nauratti... Osaan kuvitella tilanteen. Musta ei saa millään puristettua mitään älykästä, joten lähen pois. 

[Cashelyne]

Joo, tää luukkku oli hyvä. Yllätyin, kun olitte valinneet tuon fandomin.
Niiden kelmien (ainakin osan) toiveet oli tyhmiä.

[Drakness]

Onpas mielenkiintoisia =) En malta odottaa mitä seuraavista luukuista paljastuu. Toivottavasti Doctor who piipahtaa tarinassa?
Virheiltä et valitettavasti ole välttynyt, mutta tekevälle sattuu.

[Myself]

ansku1 Kiitos kommentista, ja et häiritse ollenkaan! Tule vain hillumaan niin usein kuin haluat.  Se on harmi, jos on ollut todella paljon virheitä! Koitamme kuitenkin aina parastamme, yritämme tulevaisuudessa olla tarkempia!
Casse Mietin pienen ikuisuuden, että kirjoitanko Casse vaiko Cashe, mutta päätin kirjoittaa nyt tällä lailla enemmän talonpoikaistyylisesti. (Siis täh?) No joo, anyways, suuret kiitokset kommentista!
MasterSkald Ihanaa, kun päätit sinäkin tulla kommentoimaan! Hyvä, että tarina jaksaa edelleen pitää mielenkiintoa yllä ja olemme Olvin kanssa molemmat syvästi pahoillamme virheistä. Kiitos kommentista!


Fandom:  HP+Kung Fu Panda
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Kung Fu Pandaa
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-

M/N: Hyvää 12.12.12 päivää teille kaikille ihanille lukijoille! Kai muistitte toivoa kellon ollessa 12.12? No, mutta jos nyt palattaisiin itse asiaan... Tai sitten ei. Musta tää on ollut vaikka kuinka hyvä päivä ja olihan toi 12.12.12 klo 12.12 hetki erittäin mahtava ja maaginen! Uskomatonta, että seuraavan kerran vasta sadan vuoden päästä vastaavanlainen tilanne toistuu... Mutta nyt kuitenkin saanen esitellä päivän 12.luukun näin 12.12.12-päivän tunnelmissa!

12.luukku
Korkealle mateleva Intia

Kelmit kävelivät pitkin Intian kapeita, ahtaita, kuumia ja loputtomiin jatkuvan tuntuisia katuja. Kamelit olivat kadonneet heidän saavuttuaan kaupunkiin ja jättäneet Kelmit omien, surkeiden, suunnistustaitojensa varaan. Tällä hetkellä pojat suunnittelivat etsivänsä jonkun mukavan, ei niin kamalan ahtaan, ruokapaikan mistä voisi ostaa jotakin juotavaa.

”Eikö ole olemassa mitään loitsua, mikä näyttäisi oikean suunnan?” Sirius kysyi tuskastuneena monen ja taas monen kilometrin mentyä ohitse.
”Hmm... Ehkä, en pysty keskittymään tässä metelissä”, Remus puuskahti toivottomana pidellen päätään alkavan päänsäryn vuoksi. Se oli totta. Vaikka Intia olikin hieno ja varsin kulttuurillinen maa, tällaisilla pikkukujilla, millä pojat nytkin kävelivät oli yksinkertaisesti liikaa ihmisiä verrattuna Lontoon kaduille, missä pojat yleensä olivat.

”Miksi minusta tuntuu, että kierrämme ympyrää? Olen varma, että näin tämän saman mainoksen vähänaikaa sitten”, James sanoi mutristaen huuliaan.
Kaikki Kelmit kääntyivät katsomaan Jamesin näyttämää julistetta kohti.
”Remus mitä siinä lukee?” Peter kysyi, kun Remus otti julisteen käteensä ja katsoessaan sitä lähempää aiheutti sen, että julisteen kirjoituspuoli meni muiden näkökentästä pois.
”Tässä sanotaan, että suuri Pandasoturi on sairastunut flunssaan ja että hänelle etsitään tuuraajaa. Karsinnat ovat temppelissä jossakin... Äsh, lukekaa itse jos kiinnostaa”, Remus tokaisi ojentaen lapun toisille ja miettien olisikohan hänellä aspiriinia mukanaan päänsärkyyn.

Kolmen muun Kelmin päät melkein kolahtivat yhteen heidän kumartuessa samaan aikaan katsomaan mitä kaikkea lapussa luki. Tosiaan, niin kuin Remus sanoi siinä ilmoitettiin suuren Pandasoturin jouluflunssasta, sekä tuuraajan hankinnoista. Nätisti kolmelle eri kielelle kirjoitettuna, joista pojat kuitenkin tunnistivat vain ja ainoastaan englannin.
”Hei, mehän voitaisiin pyrkiä sijaisiksi!” Sirius huudahti innostunena ajatuksesta ja saaden Jamesin heti puolelleen.
”Todellakin, kuvittele nyt, kun menemme joulun jälkeen takaisin kouluun, niin sitten me voidaan sanoa kaikille, jotka yrittää ryppyillä meille, että mepäs ollaankin Pandasotureita”, James huudahti Peterin nyökytellessä innokkaasti vieressä.
”Ihan hyvä, mutta huomauttaisin muutamasta epäkohdasta. Ensiksikin, ei kukaan uskalla ryppyillä meille, kun olette tehneet varsin selväksi, että ryppyilijälle käy huonosti. Te tapaan taiotte kaikki ryppyilijät alushousuista roikkumaan aulan kattokruunuun. Toiseksi, eihän meistä tulisi kuin vain yhdestä se soturi-”, Remus saarnasi, mutta ei yllättynyt kauheasti huomatessaan muiden keskustelevan keskenään täysin ohittaen hänen puheensa.

”Sarvihaara, missäköhän se temppeli on?”
”Kysytään joltakin.”
”Eikö täällä kaikki puhu intiaa? Ajattelin, että miten ihmeessä muka sinä kysyt eri kieltä puhuvalta?”
”Tyhmä! Ei ole olemassa sellaista kieltä kuin intia. Täällä puhutaan hindiä.”
”Hindulaisuus on uskonto, rakas Anturaiseni. Ei kieli.”
”Remus sanoi, että se on kieli!”

Peter ja Remus seurasivat Jamesin ja Siriuksen keskustelua. Peter hymähti myöntävästi aina johonkin väliin, mutta Remus vain yritti pitää naamansa peruslukemilla.
”Kyllä hindi itse asiassa on kieli”, kullanruskeasilmäinen poika sanoi, jo melkein unohtaneena päänsärkynsä.
”Aivan sama! Kyllä kai joku vastaantulija osaa englantiakin”, James sanoi iloisesti skipaten lähes kokonaan sen, että oli ollut väärässä ja meni sitten ensimmäisen vastaantulijan luokse ja näytti julistetta. Vastaantulijat sattuivat olemaan nuori pariskunta, vaaleammasta ihonväristä päätellen myös turisteja, joista miehen ensin pudistettua päätään nainen näytti kädellään oikealla ja alkoi sitten selittää jotakin kiivaasti Jamesille, joka kuunteli tarkkaavaisena väistellen välillä naisen käsiä, jotka heiluivat ilmeisesti demonstroidessa jokaisen suunnanvaihdoksen.

Parin minuutin kuluttua James saapui takaisin voitonriemuinen katse silmissään.
”Temppeli on tästä vain parin sadan metrin päässä.”
”Hyvä! Sitten me voidaan lähteä karsintoihin heti”, Sirius sanoi ja käski Jamesia näyttämään oikean suunnan.
”Tämän kadun jälkeen käännytään oikealle ja sitten vielä kerran oikealle, niin saavumme perille”, James selosti, kuin pahainenkin GPS.

Kelmit lähtivät tarpomaan katua pitkin, Peterin ollessa melkein yhtä innostunut kuin James ja Sirius, mutta Remus oli taas vaihteeksi skeptisempi ja oli yhtäkkiä myös muistanut päänsärkynsä, koska käveli hieman muiden perässä hieroen ohimoitaan.
Kun pojat seurasivat Jamesin ohjeita, he saapuivatkin valtavien portaiden alapäähän. Portaat olivat koristeelliset ja tuntuivat jatkuvan aina pilviin saakka.
”Vou”, Sirius vihelsi.
”Ne tuota... ovat vähän korkeammat kuin kuvittelin”, James sanoi silmät pyöreinä.
”Otetaanko kisa, kuka on ensiksi ylhäällä?” Remus virnisti ja tuntui unohtaneen päänsärkynsä lopullisesti nähtyään portaat.

Muut Kelmit katsoivat hetken kauhuissaan Remusta, poika kun ei erikoisemmin harrastanut tuollaisten hullujen tai vaarallisten ideoiden heittelemistä ilmaan, mutta pian ilme suli samanlaiseksi virneeksi ainakin Jamesin ja Siriuksen kohdalla. Peterin tosi katsellessa muita vieläkin yhä hieman ymmällään tilenteesta.

”Än, yy, tee, Nyt!” Sirius huudahti näkyi vain kolme suoraviivaista viivaa, kun pojat ottivat vauhtia ja lähtivät ylös niin lujaa kuin vain jaloistaan pääsivät. Peterin tajutessa tilanteen uusi käänne hän lähti myös nopeasti muiden perään.
Hieman ylempänä Sirius, James ja Remus pinkoivat samassa kohtaa. He olivat vain yksinkertaisesti tasavertaisia, siihen, että joku olisi ohittanut toisen. Yhtäkkiä James sai idean ja pysähtyi hieman ja kun kaksi muuta vilkaisivat taakseen näkivätkin he uljaan uroshirven ohittavan molemmat kevyesti.

Sirius mulkaisi hirveä ja pienen pysähdyksen myötä muuttui itsekin animaagimuotoonsa ja pian musta koira juoksi hirven kiinni.
”Hei! Tuo on aika järjettömän epäreilua!” Remus huudahti pari askelta alempana. Vastaukseksi hän sai haukahduksen ja murahduksen, jotka tekivät varsin selväksi sen, että koska säännöissä ei etukäteen kielletty eläimeksi muuttumista olisi tilanne täysin reilu.
Remus pysähtyi ja sulki silmänsä puristaen silmänsä kiinni. Ne avatessaan, niitä koristi hieman vahvempi kullan sävy merkkinä siitä, että poika oli toistanut jälleen saman tempun kuin Karibialla laivallakin. Poika, jossa oli tällä hetkellä myös hieman enemmän sutta kuin normaalisti kiri nopeasti ja helpommin kuin helposti muut kiinni.

Monta askelmaa jäljessä oleva Peter juoksi yhä niin nopeaa kuin pääsi, mutta melkein huusi ääneen turhautumisestaan muihin. Muiden oli niin helpompi päästä nopeasti, mutta jos hän tekisi samoin ja muuttuisi rotaksi, se ei auttaisi yhtään. Lähes päinvastoin hidastaisi, kun pienenä eläimenä oli hankalampi hyppiä portaalta toiselle.
Muutaman kymmenen metrin jäätyä taakse poika oli niin poikki, että lysähti polvilleen ja jatkoi portaiden ylös nousua puolet hitaampaa, nyt kontaten.

Sillä aikaa muut olivat päässet ylös ja heille oli kerrottu, että tuuraajaksi pääsisi se, joka voittaisi Tiikerittären rehdissä kilpailussa. Häviäjille annettaisiin taisteluvyöt muistoksi siitä hyvästä, että oli edes yrittänyt. Vyön väri merkitsisi myös sitä, kuinka hyvin oli onnistunut, voittaja saisi mustan vyön. Tämän uutisen kuultuaan kolme identtistä virnettä syttyi kasvoille ja he asettuivat jonoon odottamaan omaa vuoroaan päästä näyttämään voimansa.

Portaiden puolivälissä Peterin konttaus kävi niin hitaaksi ja matalammaksi, että sana, matelu sopisi siihen paremmin.

Sirius yritti ensimmäisenä onneaan ja astui rinkiin, jonka sisällä Tiikeritär odotti vastustajaansa silmä kovana. Sirius hämmästyi huomattuaan Tiikerittären olevan kirjaimellisesti tiikeri, mutta päästyään yli siitä seikasta hän otti kengät ja sukat jalastaan, asettuen vastapäätä toista rinkiin.
Lyhyt mestari, jolla oli pitkät viikset ja joka oli esitellyt itsensä mestari Shifuksi laski tyynesti kolmeen ja sitten taistelu pyörähti käyntiin. Sirius torjui ensimmäiset iskut helposti, mutta yrittäessään potkaista Tiikeritärtä mahaan, tyttö ottikin tyynesti jalasta kiinni ja veti poikaa täyden ympyrän ilmassa ja sitten mahalleen maahan, istuen rauhallisesti Siriuksen selän päälle.
”Ja voittaja on... Tiikeritär!” Shifu huusi.

Peter oli päässyt etenemään jo reilusti lähemmäs ja yritti nousta seisomaan, mikä kylläkin epäonnistui. Maahan mätkähdettyään väsynyt poika jatkoi ryömimistään.

Seuraavaksi James hyppäsi rinkiin, tuijottaen tiiviisti vastustajaansa. Tiikeritär tosin ei edes vaivautunut vastaamaan katseeseen, vaan katseli kynsiään sen sijaan.
”Näit miten ystäväsi kävi, oletko varma, että haluat edes yrittää?” Tiikeri tokaisi pilkallisesti naurahtaen ja asettuen valmiusasentoon.
James tyytyi kaventamaan hieman silmiään, mutta olemaan muuten vastaamatta. Pikkuruinen mestari Shifu toisti alkulaskennan ja vähän alle kymmenen sekunnin kuluttua James makasi kiroten maassa virnuileva tiikerityttö istumassa selkänsä päällä.

Peter erotti jo hämärästi portaiden yläpään ja sai siitä voimaa nousta maatasosta konttaamaan.

Remus astui rinkiin naksauttaen niskansa ja hymyillen vastustajalleen enkelimäisesti. Tiikeritär kohtasi hymyn tyynesti ja nosti hieman suupieliään vastaukseksi.
”Turha, edes esittää kovista”, tyttö tokaisi.
”En tiedä mistä puhut”, Remus vastasi tyynesti.
”Näit äskeiset tappelu, kukaan, painotan ei todellakaan kukaan, pysty voittamaan minua”, tiikeri lähes murisi ja astui lähemmäs.
Shifu toisti alkulaskennan jälleen ja tälläkin kertaa Tiikeritär lähti juoksuun ja iskemään toista. Remus väisti ensimmäiset iskut ja oli juuri iskemässä takaisin, kun onnistui liukastumaan omasta syystään ja ennen kuin ehti ylös hänen selkänsä päälle istahti yksi melkein naurava nuori tiikeri.

Nyt Peter oli viimein päässyt portaiden yläpäähän ja nosti hitaasti itsensä ylös myös viimeiset portaat nousten horjuvasti sitten seisomaan. Poika rypisti kulmiaan nähdessään pienen väkijoukon läpi maassa makaavan Remuksen, sekä tämän selän päällä nätisti istuvan tiikerin. Peter astui heikosti eteenpäin, mutta parin metrin päässä hän horjahti ja osui paikalle oleviin kärryihin kellahtaen selälleen niihin. Kärryt lähtivät salamana vierimään lähemmäs keskipihan tapahtumia ja ne törmäsivät seinään niin nopeasti, että Peter heitti ilmassa kuperkeikan lentäessään niistä pois suoraan alla olevaan trampoliiniin, josta puolestaan pomppasi juuri nousseen Tiikerittären selkään, onnistuen kaatamaan tytön vatsalleen maahan.
”Peter?” Myös juuri ylösnoussut Remus kysyi katsoessaan Tiikerittären selällä istuvaa poikaa.

Peterin tulo aiheutti jokaiselle hiljentymisen, mutta vain muutaman sekunnin päästä väki alkoi hurrata ja Shifu kiisi ringin poikki Peterin luo nostaen tämän sitten ylös ja huutaen: ”Tuuraaja on löytynyt!”

Tiikeritär mulkaisi Peteriä todella pahasti ja lampsi sitten pois pihalta suurista ovista sisään. Remus syöksyi onnittelemaan hieman päästään pyörällä olevaa Peteriä. Myös James ja Sirius lähestyivät ystäviään, mutta kummankin silmissä saattoi havaita mustasukkaisuuden pilkkeen, iloisuuden alta.

*

Koko loppu ilta oli täynnä erilaisia seremonioita, kun Peter kastettiin väliaikaiseksi Pandasoturiksi ja hänelle annettiin musta taisteluvyö. Muiden Kelmien ansaitsemat vyöt olivat tumman hopeisia, väri joka merkitsi vasta toiseksi parasta.

Illan tullessa pojille tarjottiin temppelissä yöpaikkaa ja huoneet jaettiin Peterille ja Remukselle sekä Siriukselle ja Jamesille yhteisiksi.
Illan tullessa Peter kellahti vaatteet päällä sängylle makaamaan, Remuksen ottaessa hänestä esimerkkiä ja pian molemmat olivat sikeässä unessa.

Niin sikeässä, ettei kumpikaan herännyt kahden mustatukkaisen pojan tullessa huoneeseen. Pojat asettuivat molempien sänkyjen viereen koskettaen sängyssä makaavaa hartiasta.

”Me teemme tämän pelkästä ystävyydestä”, toinen sanoi hiljaa.
”Aivan, Peter ei kestäisi sellaista vastuuta. Tämä on palvelus hänelle”, toinen hahmo myötäili, mutta kumpikaan ei ihan onnistunut piilottamaan katkeruutta ja mustasukkaisuutta äänestään.

Sekunnin kuluttua kaikki neljä poikaa olivat kadonneet vain pienen poksahduksen saattelemina huoneesta.