Kirjoittaja Aihe: Glee, Sunnuntailapsi lauloi, haaleni lokakuu | Blaine Anderson | S  (Luettu 2006 kertaa)

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 573
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Title: Sunnuntailapsi lauloi, haaleni lokakuu
Author: Zacharias
Rating: S
Fandom: GLEE
Character: Blaine Anderson
Genre: angst

Summary: Blaine Anderson, särkyvää utopiaa

A/N: Tämä pieni tajunnanvirta kertoo Blainesta ennen hänen siirtymistään Daltoniin. Ja miä rakastan Blainea, odotan kolmoskautta ihan hemmetisti vain kuullakseni lisää tästä upeasta hahmosta (: Toivottavasti tykkäätte!



Sunnuntailapsi lauloi, haaleni lokakuu


Blaine Anderson, särkyvää utopiaa. Hymy jokaiselle, hymy peililleen. Ja joskus hymy vastaa.

Poika istuu siinä, kahvikuppi silmiensä edessä. Ehkei kukaan huomaa, jos ei sano sanaakaan. Koulunurkkauksen takana, niinhän se isäkin kertoi. Siellä voit rauhassa hengittää. Muutaman ohittaessa, painaudu seinää vasten. Ja jos joku löytää, hymyile etteivät ne huomaa. Etteivät ne huomaa, että sinuun sattuu.

Blaine Anderson, särkyvää utopiaa. Sävel jokaiselle, sävel peililleen. Ja joskus kokonainen laulu.

Älä poika, älä anna niiden huomata. Jos kahvi valuukin taas pitkin paitaa, ja jos käsivarsi on arkana. Siitä edellisestä lyönnistä. Ne lyövät vain kovempaa, jos laulat. Säveliä ovat kantelevatkin sanat. Niin sanovat ne, niin sanovat isä. Ja poika haluaa lentää taas linnun tavoin. Tummalintu, laululintu. Muttei siellä, ei tänään, ei koskaan.

Blaine Anderson, särkyvää utopiaa. Laulu haalenevassa lokakuussa, itkien hymynsä takana.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 20:11:48 kirjoittanut Vlad »
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 827
Hei vain ja anteeksi siitä yksäristä.

Aloitetaanpa tämän hetken tunnetilalla. Luin tämän ehkä sellaiset seitsemän kertaa. Tai kahdeksan, sama se. luen muuten vielä toiset seitsemän/kahdeksan, siis heti, kun olen saanut tän kommentintapaisen väännettyä. Aika kämänen tästä taitaa taas tulla, lähinnä ihkutusta varmaan. Mutta en voi olla ihkuttamatta, näin ihanaa saa ihkuttaa. Ihanaa ja kaunista ja silti surullisempaa kuin surullista. Elikäs siis siitä tunnetilasta. Fanityttöitkua ja vollotusta, sellanen varovainen hymy, joka särkyy kerran toisensa jälkeen. Mä hymyilin tippa linssissä, ja sit unohdin taas kuinka hymyillään ja teki mieli vaan vollottaa. Blaine-parka. Tajunnanvirtaa tosiaan. Miksi mä en osaa ajatella noin, tai siis koota ajatuksiani niin, että ne kuulostaisi kauniilta miten tahansa kirjoitettuna? Lue: Sun Blaine oli itse täydellisyys.

Herrajumala tää oli pitkään aikaan ihaninta, mitä mä olen päässyt lukeen, ja surullista, niin surullista, vaikkei mitään suoranaista angstia ollutkaan. Ja koska Blaine esitellään aika ilosena persoonana, ellei sen menneisyyttä lasketa (ja siitähän tässä tuntui juuri olevan kysymys) juuri tällänen 'vihjailevampi' angsti sopii sille oikein hyvin. Mä en muuten ole itsekään varma, mitä selitän, eli koita vaikka lukea rivien välistä, että: minä rakastin tätä. Eli sitä mä vaan, että Blaine tuntuu olevan välillä niin sinut itsensä kanssa, ettei sen itsevarmuus rakoile olenkaan, ja välillä taas... no se kaikki tavallaan hajoaa hetkeksi käsiin. Kuten silloin, kun se 'ihastu' Racheliin. Sillon se ei ollut varma, mitä on tai tahtoo olla. Tai sillon, kun Kurt pyysi sitä tanssiaisiin. Sillon nähtiin se toinen Blaine - se, joka edelleen pelkää.

Uskomatonta kuinka sä näin lyhyellä tekstillä taas sait mut suunnilleen itkeen silmät päästäni. Oonkohan mä jotenkin yliherkkä? Hyvin mahdollista.

Sry, tää ei ollutkaan ihan kilometrikomma. Mutta rakastin.

Lainaus
Älä poika, älä anna niiden huomata.
Niisk. Tuokaa nessu.

Tai nessupaketti :' )

Ferope

  • ***
  • Viestejä: 162
Tervehdys Zachy :)

Menit sitten kirjottamaan Blainestä, kiitos <3

Sitten itse ficciin; koska olen uskomattoman surkea kommentoimaan, mitään noin kaunista, päädyn komppaamaan Solembumia. Hää kerkes sanomaan kaiken rakentavan, ja älykkään tähän valmiiksi. Mutta siis kuten aina, sun tekstis on tosi kaunista.

Siellä voit rauhassa hengittää

Oonko se mä, mutta onko tän sanajärjestys jotenkin.. jännä?

Säveliä ovat kantelevatkin sanat

Kaunis lause, mutta sama homma. Jotenkin musta - korjaa, jos nalkutan syyttä - tuntuu, että sen vois kirjottaa eri tavalla. Tietystihän tää on sun mahtava, ihana, kaunis, omalla tavallaan surullinen tekstis ja sun kirjotustyylis.

En pystyny itkemään (koska olen iki-iloinen ihminen), mutta surullinen tää oli, ja pala oli kurkussa. Blaine oli kuvailtu sievästi, ja tykkäsin kahvikuppi-yksityiskohdasta, koska Blainershän (hyi suomenkielen ä-kirjaimia, kun on niin paljon..) on kahvilan vakioasiakkaita. 

Loppuun lainaus:

Blaine Anderson, särkyvää utopiaa.

Oh, so beautiful :')
 
Pidin erittäin paljon. :

- Fero
People go in one end, and meat comes out the other.