You looked so classy (Draco/Astoria, fluff, romance & k-11) - Epilogi 22.8.-11

[tirsu]

Nimi: You looked so classy
Kirjoittaja: tirsu
Beta: No, word
Genre: fluff ja romance
Paritukset: Draco/Astoria
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Hieman kiroilua
Summary: Nimi Malfoy ei ole kaikki kaikessa. 
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa. Nimi on peräisin Nick Jonasin biisistä Your Biggest Fan.
A/N: Okei. Tämä osallistuu Tuunataan vanhaa-haasteeseen. Alkuperäisen version voi halutessaan lukea tästä: She Could Be The One (K-11)
Sen verran täytyy vielä sanoa, että Draco saattaa olla hivenen OoC, mutta tuli vain sellainen halu kirjoittaa siitä ja Astoriasta ficci. Ai juu. Tämä versio ei ole one-shot.

You looked so classy

Luku 1.
Musta kissa juoksee tien yli suoraan kohti jalkojani. Otan askeleen vasemmalle, jotta se ei törmäisi jalkoihini. Mutta tietenkin se kissa syöksyy juuri silloin sinne myös, jalkani alta saaden minut horjahtamaan.
>> Typerä katti >>, sähähdän kun saan itseni tasapainoon jälleen.
Kissan tempaus pahensi jo ennestäänkin synkkää mieltäni. Ehkä olisi ollutkin vain hyvä, että olisin horjahtanut ja satuttanut nilkkani, niin minun ei tarvitsisi ylittää tätä katua ja koputtaa jykevää, tammista ovea.
Kuulen juuri ja juuri oven läpi askeleet, jotka suuntaavat ovea kohti. Ei mene kauankaan, kun ovi jo aukeaa ja näen avaajan hymyilevän inhottavan siirappisesti. Mustat hiukset on työnnetty vaaleansinisen pannan kanssa taakse ja sinertävät silmät tuijottavat minua viestittäen halusta. Hän ei ole muuttunut tippaakaan sitten kouluvuosien.
>> Draco-kulta, hei! >> Pansy sirkuttaa kimeällä äänellään - minusta tuntuu, että siitä on tullut kimeämpi kuin ikinä ennen. >> Mukavaa, että pääsit tulemaan! >>
>> Mm-hmm >>, hymähdän. >> Hei. Totta kai minä tulin, kun sinä kerran kutsuit. >>
Kymmenennen kerran jälkeen en enää jaksanut kieltäytyä, lisään mielessäni ja hymyilen ivallisesti.
Vanha tupakaverini astuu sivummalle, jotta pääsisin sisälle betonisilta ulkorappusilta. Suljettuaan oven Pansy odottaa, että saan riisuttua takkini, ja johdattaa minut sitten pitkää käytävää pitkin kohti olohuonetta.
>> Tiedäthän sinä, että tämä on tilapäiskotina minulla? Heti kun olemme kihloissa, muutan luoksesi >>, Pansy livertää.
Irvistän pienesti. Miten Pansy voi olla noin tyhmä? Hän ei vain ota tajutakseen sitä, että meitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Se mitä välillämme tapahtui, oli minulle pelkkää huvia, ei muuta. Voi Pansy-raukkaa.
Saavumme olohuoneen ovelle, joka on pienesti raollaan. Pansy kääntyy puoleeni heilauttaen hiuksiaan huolettomasti. Hän kuvittelee sen olevan seksikästä.
Suljen silmäni ja lasken nopeasti kolmeen.
>> Siellä on sitten pari tuttua koulusta, mutta voimme hankkiutua heistä ihan pian eroon >>, Pansy kertoo ennen kuin työntää oven kokonaan auki.
Oven takaa paljastuu yllättävän avara olohuone. Suoran ovea vastapäätä on iso, sileästä kivestä tehty takka. Takan eteen on aseteltu viininpunainen, samettipäällysteinen, kahden istuttava sohva, jonka takusta on vasten ikkunaa. Sohvaa vastapäätä on aseteltu kaksi samansävyistä nojatuolia hieman vinottain. Sohvan ja nojatuolien välissä on pieni kirsikkapuinen sohvapöytä, jonka keskelle on laitettu verenpunaisia ruusuja tummansinisessä maljakossa.
Takan puolimaisessa nojatuolissa istuu pitkä, leveä rakenteine mies, jonka eebenpuunmustat hiukset ovat kasvaneet paljon siitä, mitä olen viimeksi häntä nähnyt; hiukset on sidottu taakse miehisellä tavalla. Ylleen mies on pukenut valkoisen puvun, joka korostaa hänen ihoväriään sopivasti. Puvun kangas kielii entisen tupakaverini menestyneen tämän kolmen vuoden aikana työrintamalla, sillä ennen hänen yllään ei ole ollut tuon laatuista kangasta. Ei sillä, että hän olisi köyhästä perheestä niin kuin se eräs, mutta meidän perheeseen verrattuna hänen sukuaan voisi kutsua köyhäksi.
Olisihan se pitänyt arvata, että Pansy kutsui Zabinin luokseen. He olivat hyvää pataa (todellekin) keskenään koulussa ja Pansy taitaa kuvitella, että Zabini olisi yksi minunkin parhaista ystävistäni. Mutta hän on väärässä. Zabini oli vain tupatoveri, joka oli oikeutettu liikkumaan seurassani, ei sen enempää.
Pansy tönäisee minua hieman olkapäästä, joten otan muutaman askeleen eteenpäin päätyen parin askeleen päähän sohvapöydästä. Pysähdyttyäni Zabini siirtää hämmästyneen katseensa minuun. Ihon kanssa samaa sävyä olevat suklaanruskeat silmät tarkastavat minut päästä varpaisiin nopeasti.
>> Aa Draco, pitkästä aikaa >>, Zabini toteaa lopulta.
>> Tosiaan Blaise, tosiaan >>, totean kaavamaisesti. >> Mitä sinulle kuuluu? >>
Zabini alkaa puhua, mutta minä en kuuntele häntä vaan vilkaisen takan edessä seisovaa naista, jonka kullanvaaleat hiukset on sidottu banaaninutturalle. Hetki sitten nainen oli vielä tuijottanut liekkeihin, mutta kuultuaan nimeni mainittavan, hän kääntyi katsomaan suuntaani. Ihan kuin Pansy ei olisi maininnut kellekään heistä kutsuneensa minutkin luoksensa kylään.
Naisen mintunvihreät silmät katsovat minua lämpimästi, mutta silti jollain oudolla tavalla jäisesti. Aivan kuin hän ei tietäisi mitä ajatella minusta. Mutta niin pikku Daphne on minua aina sen jälkeen katsonut, kun viidennellä vuodellamme torjuin hänen iskuyrityksensä.
Sallin Daphnelle pienen, hyvin pienen, hymyn, sitten siirrän katseeni huoneen kolmanteen ihmiseen. Hän istuu sohvalla jalat aseteltuna somasti ristiin nilkoista.
Hiilenmustat, paksut ja kiharaiset hiukset roikkuvat valloittavalla tavalla kapeiden kasvojen kehyksinä. Ohuet, mutta kaarevat huulet ovat kirsikanpunaiset ja se saa minut ajattelemaan onko väri huulten omaväri vai huulipunan tuotosta.
Harmikseni en näe silmiä ja niiden väriä, sillä nainen on suunnannut katseensa lattiaan kuin ujo koulutyttö. Mutta ripset ovat tummaakin tummemmat ja todella pitkät. Ne näyttävät mielenkiintoisilta maidonvaaleaa ihoa vasten.
Hän näyttää siltä kuin olisi vasta puhjennut kukkaan, kasvanut pikkuisesta tytöstä nuoreksi naiseksi, mutta tosiasiassa hän on tainnut olla sitä jo hieman kauemmin kuin päältäpäin uskoisi. Hän näyttää jokseenkin tutulta, mutten osaa yhdistää häntä kehenkään tuntemaani tai tietämääni ihmiseen.
Oliko hän kanssani yhtä aikaa Tylypahkassa? Oliko hän samassa tuvassa? Jos oli, niin luulisi että muistaisin hänen nimensä.
Voisinpa nähdä hänen silmänsä. Silloin voisin muistaa kuka hän on. Yleensä ihmisen silmät ovat ne, mistä muistan keitä he ovat.
Samalla, kun yritän muistaa kuka tuo sohvalla istuva nuori nainen on, annan silmieni vaeltaa alemmas hänen kasvoistaan. Rintamus on täyteläinen, keskivartalon pulleutta (äiti on opettanut, että edes ajatuksissaan ketään naispuolista ei saa kutsua l-alkavalla sanalla) on peitetty väljällä poolopaidalla ja sirot kädet lepäävät paksuilla (paksu-sanasta äiti ei puhunut mitään...) reisillä.
>> Draco, muistathan siskoni, Astorian? >> Daphnen kimeä ääni kysyy - olen aina inhonnut hänen ääntään.
Astoria. Tosiaan. Daphnen pikkusisko. Hän taitaa olla minua pari vuotta nuorempi.
>> Tietysti, eihän Greengrassin siskoksia sovi unhoittaa >>, sanon matalalla äänellä.
Astorian katse pysyy yhä lattiassa. Onko lattia mukamas minua kiinnostavampi? Vai onko hän tosiaan niin ujo kuin kuvittelin?
>> Draco, istu nyt johonkin, hyvä ihminen >>, Pansy lirkuttaa.
Mitä, pitääkö Pansy minua jonain koirana, jota täytyy komentaa istumaan ja kaikkea?
Teen kuitenkin työtä käskettyä ja istahdan sohvalle Astorian viereen. Hänen tuoksunsa tunkeutuu nenääni. Kookosta. Olen aina tykännyt kookoksen tuoksusta. Se on jotenkin niin trooppinen ja makea.
Yhtäkkiä eteeni ilmestyy pieni, valkoinen, posliininen teekuppi, jossa on kultaiset koristereunat.
>> Sitruunateetä >>, Pansy sanoo kaataessaan kupin kanssa samaan sarjaan kuuluvasta teekannusta teetä kuppiini.
Katsahdan Daphneen ja Zabiniin huomatakseni, että heilläkin on samanlaiset teekupit kädessään. Heillä on myös pikkuleivät käsissään.
Ja ennen kuin tajuankaan, on Pansy törkännyt käteeni pikkuleivän kanssa. Huokaisten siemaisen teetäni ja nielaisen pahan makuisen litkun alas vaivalla. Minä inhoan sitruunateetä. Samoin kuin pikkuleipiä. Joten, kun kukaan ei kiinnitä minuun suuremmin huomiota, nakkaan pikkuleivän lähimpään koristevaasiin. Ikävä kyllä Pansy ojentaa minulle uuden.
>> Kun olemme saaneet tämän ihastuttavan teehetkemme päätökseen, niin teidän täytyy, harmi kyllä, lähteä sillä meillä - minulla ja Dracolla - on menoa tämän jälkeen >>, Pansy selittää ja siemaisee sitten teetään pikkurilli ojossa.
Se on ärsyttävä ele. Vain ärsyttävät, mukamas hienostoihmiset juovat niin.
Hämmästyksekseni vilkaisen silmäkulmastani Astoriaa Pansyn typerän ilmoituksen jälkeen, mutta naisen olemus ei ole muuttunut ollenkaan. Hänen katseensa on yhä edelleen luotuna lattiaan vaikka hänellä on teekuppi kädessään.
>> Minne te menette? >> Daphne utelee tapansa mukaan - hän on yksi uteliaisuuden perikuva.
>> Emme minnekään niin erikoiseen paikkaan, ettei sitä voisi siirtää jollekin toiselle päivälle >>, sanon ennen kuin Pansy ehtii väittämään, että kihloja ostamaan.
En todellakaan halua, enkä paremminkaan aio, ostaa kihloja Pansyn kanssa! Oli virhe edes tulla tänne tänään. Tai edes koskaan.
Pansyn olemus on muuttunut hieman kireäksi pilattuani hänen suunnitelmansa, mutta hän hymyilee, kun katson häneen. Hymyilen hänelle takaisin ärsyttävimmällä hymylläni.

Kun Pansy on puolen tunnin kuluttua hävinnyt keittiöön teetarjottimen kanssa, muutan asentoani niin, että näen Astorian paremmin.
>> Osaatko sinä puhua? >> kysyn hiljaa ivallisesti, jotteivät Daphne ja Zabini kuule.
>> Osaan >>, Astoria vastaa, muttei nosta katsettaan minuun ja se ärsyttää minua suunnattomasti.
Hieron otsaani hetken lieventääkseni ärsytyksen tunnetta. >> Vieläkö olet Tylypahkassa? >>
>> En, valmistuin viime vuonna >>, Astoria kertoo.
Hän on siis minua pari vuotta nuorempi, niin kuin muistelin.
Astoriaa ja Daphnea on edelleen kauhean vaikea uskoa sisarruksiksi. He ovat niin erinäköisiä ja muistaakseni heidän luonteensakin ovat vastakohtia. Tosin, Daphnen luonne on paremmin jäänyt mieleen, sillä olimme sentään samalla vuosikurssilla ja sitä rataa.
Daphne on hemmoteltu pikku prinsessa, jonka täytyy saada tahtonsa läpi aina. Hän on manipuloiva persoona (eri tavalla kuin Pansy tosin) ja hän on ilkeän ystävällinen. Tylypahka aikoinamme Daphne rakasti piilovittuilla kaikille, jopa professoreille.
Ainoa piirre, jonka Astoriasta muistan, on se että hän oli (kai hän yhäkin on) ystävällinen persoona luihuiseksi. Mutta, jos hänet suututti, niin hän muuttui pirulliseksi. Jos muistan oikein, en ole ihan varma.
>> Minä sinä teet nykyään? >> kysyn. >> Virkkaat kotonasi pitsiliinoja? >>
Nyrpistän nenääni. Tarkoitukseni oli olla pilkallinen, ääntä myöden, mutta se jäi vain yritykseksi. Enkä ymmärrä ollenkaan, että miksi. Olen onnistunut siinä aina. Aina!
>> Vaikka se ei kuulu sinulle, niin en todellakaan - hermoni eivät riitä sellaiseen >>, Astoria vastaa piikittelevään sävyyn ja nostaa katseensa ensimmäistä kertaa lattiasta. >> Minä käyn töissä toisin kuin siskoni. >>
Astorian silmät ovat mintunvihreät niin kuin Daphnella, mutta muuten heidän silmänsä ovat erilaiset. Daphnella on bambimaisen suuret silmät, Astorian taas ovat viiruisemmat, vinommat ja mantelinmuotoisemmat.
Räpsäytän silmiäni äkkiä nopeasti. Minulle tuli hyvin outo olo, kun Astoria tuijottaa minua tiiviisti. Hän mittailee minua katseellaan.
Mieleni tekisi venyttää paitani kaula-aukkoa, sillä minusta tuntuu, etten saa henkeä. Ja miksi helvetissä tänne tuli äkkiä näin kuuma? Poskeni tuntuvat olevan tulessa. Minä en ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka punastuu helposti - varsinkaan minkäänlaisesta tuijottamisesta!
Pansyn tullessa takaisin olohuoneeseen Astoria kääntää katseensa takaisin lattian suuntaan. Itse siirrän katseeni sohvapöydällä oleviin ruusuihin.
Oloni on edelleen tukala, kun mietin äskeistä kuumeisesti. Mitä se oli olevinaan?
Kun yksi yksinkertainen sana eksyy mieleeni, pompahdan säikähtäneenä ylös sohvalta. Pansy, Zabini ja Daphne kääntävät kummastuneet katseensa minuun.
>> Minun pitää mennä, muistin että minulla on tärkeä tapaaminen >>, sepustan.
Nyökkään hyvästeiksi ja ryntään eteiseen, jossa päällystakkini odottaa. Puen sen päälleni ja astun ovesta ulos ennen kuin Pansy ehtii perääni.
Laskeudun rappuset alas ja kävelen parin korttelin päähän ennen kuin tajuan ilmiintyä kotiini.

[tirsu]

A/N: Ja tässä olisi toinen luku. Siitä tulikin mieleeni, että nämä luvut ovat tarkoituksella lyhkäisiä.
Tykkään ajatella, että Dracon suhde äitiinsä on tuollainen kuin tässä luvussa nyt on.

Luku 2.

Minulla oli eilen varmasti jonkinlainen mielenhäiriö. Siksi sekosin Astorian tuijotuksesta. (Vaikkakin sekosin-sana taitaa olla kyllä vähän liian vahva.) Miksi muuten minulle olisi tullut tukala olo? Kyllä, niin sen on oltava.
Nyt istun Viistokujalla sijaitsevassa Moon Cherry-ravintolassa aamupalalla äitini kanssa. Äiti tutkiskelee menua, kun minä annan katseeni kierrellä arvostelevasti ravintolan salissa. Paikka avattiin kaksi viikkoa sitten ja me päätimme äidin kanssa äkkiä aamulla, että katsastetaan paikka.
Ravintolan seinät ovat pelkkää lasia. Niiden eteen on näyttävästi mahdollista vetää beigen väriset samettiverhot, jos aurinko paistaa silmille tai jos haluaa yksityisyyttä.
Jokaisessa neljän ja kahden hengen pöydissä on valkoiset liinat ja niiden päälle on aseteltu metsänvihreä kaitaliina. Neljän hengen pöytiin on aseteltu koristeiksi lasikulho, jossa kelluu syvän oransseja ruusuja vedessä. Kahden hengen (jollaisessa mekin äidin kanssa istumme) pöydissä on taasen suuri, lasinen pikari, jonka sisällä on neilikoista tehty asetelma.
Hiekan väriset lautasliinat on taiteltu viuhkoiksi, pöydissä on valmiina kahdet juomalasit jokaista istuinpaikkaa kohden.
Katossa roikkuu yksinkertainen, mutta tyylikäs kristallikruunu. Auringonsäteiden osuessa siihen kristallit heijastavat valospektrin värejä ympäri ruokasali sateenkaaren lailla.
On hyvin yllättävää, että tällainen ylellinen paikka on avattu Viistokujalle. Yleensä ne sijaitsevat Silver Risessa, joka on tunnettu aristokraattisen tasokkaista liikkeistä, joissa hienoperseet käyvät.
>> Hyvää huomenta hra ja rva >>, tutulta kuulostava ääni sanoo. >> Oletteko jo päättäneet mitä teille saisi olla? >>
Nostan katseeni, jonka olin ehtinyt laskea takaisin menuun puoleen, kohdatakseni vain Astorian mintunvihreät silmät. Onko tämä olevinaan kohtaloa vai sen pilkkaa?
>> Kyllä olemme >>, äitini sanoo, jolloin Astorian huomio kiinnittyy pelkästään häneen.
En ole uskoa tätä. Astoria työskentelee täällä tarjoilijana. Hän sanoin kyllä käyvänsä töissä (toisin kuin Daphne), mutta en olisi uskonut, että hän olisi palvelemassa toisia ihmisiä ravintolassa. Se on vain jotenkin outoa, kun hän on kuitenkin varakkaasta suvusta. Olisin olettanut hänen olevan töissä jossain suuren yrityksen johtokunnassa tai jotain.
Astoria rykäisee kohteliaasti. Tajuan, että hän on odottanut tilaustani hetken. Äitikin tuijottaa minua kaventunein silmin.
>> Minä otan ihan perusenglantilaisen aamupalan >>, sanon suu kuivana.
>> Selvä. Ja juotavaksi haluatte? >> Astoria kysyy.
>> Appelsiinimehua ja teetä >>, vastaan.
>> Minkä makuista teetä saisi olla? >> Astoria kysyy.
>> Yllätä minut >>, suustani karkaa, >> muttei sitruunaa. >>
Poskeni tuntuvat äkkiä kauhean kuumilta. En kai minä nyt punastu? Se tästä vielä puuttuisikin.
Astoria nyökkää pienesti. Kirjoitettuaan tilaukseni ylös hän kääntyy ja lähtee kohti heiluriovia, jotka vievät keittiöön.
Huokaisen hitaasti samalla, kun katseeni seuraa Astoriaa. Huomaan katseeni laskeutuvan hänen mustavalkoisen kaapuun verhottuun takamukseen.
Uh, miksi tänne tuli yhtäkkiä näin kuuma?
>> Noilla reisillä ei ole sopivaa pitää noin lyhythelmaista kaapua >>, äiti toteaa muistuttaen läsnäolostaan.
Katson Astorian minihameen malliin lyhennettyä kaapua. Sitten annan katseeni sivellä Astorian sukkahousuihin verhottuja jalkoja.
>> Äiti-rakas, se on hänen työasunsa. Täällä on muillakin naistarjoilijoilla samanlaiset kaavut >>, selitän ja heilautan kättäni sanojeni vakuudeksi.
Äiti katsoo ympärilleen ja nyökkää sitten hyväksyvästi. >> Olet oikeassa, Dracoseni. >>
Hymyilen pienesti ja alan naputtelemaan pöytää sormillani. Äiti naksauttaa saman tien kieltään paheksuvasti, joten lopetan puuhani.
Hetken päästä Astoria astelee pöytämme luokse. Hän kantaa toista tarjotinta vasemmassa kädessään tarjoilijan ottein ja toista hän leijuttaa ilmassa, hieman päänsä yläpuolella. 
>> Kas tässä rvan mannermainen aamiainen, olkaa hyvä >>, Astoria sanoo ja laskee kädessään olevan tarjottimen äidille.
Sen tehtyään hän nappaa ilmassa leijuvan tarjottimen vaivattomasti ja laskee sen eteeni. >> Ja hran englantilainen aamupala. Hyvää ruokahalua. >>
Astorian mentyä katsahdan aamupalaani. Nappaan toisen paahtoleivistä ja levitän siihen voita. Toisen päälle levitän omenamarmeladia.
>> No, minkä makuista teetä sait? >> äiti kysyy ja kopsauttaa lusikalla keitetyn kananmunan kuoreen särön.
>> Hetkinen >>, sanon.
Otan pienen maitokannun tarjottimen reunalta ja lorautan maitoa teeni joukkoon. Katson kuinka teen väri vaalenee asteen verran. Tartun suuren mukin korvaan ja kohotan sen huulilleni.
>> Kamomillateetä >>, sanon hörpättyäni pienen kulauksen.
>> Hmm, vai niin >>, äiti sanoo.
Nyökkään ja alan sorkkia paistettuja makkaroitani ja pekoneitani haarukalla.
Äiti kohottaa kulmiaan, muttei sano mitään. Tiedän, että häntä ärsyttää ruualla leikkimiseni.
>> Ojentaisitko Päivän Profeetan >>, kysyn lopettaen aamupalani sorkkimisen.
Äiti nyökkää vuorostaan, sillä hänen suunsa on täynnä rouhesämpylää. Nappaan lehden hänen kädestään ja alan lukea otsikoita.
Mikään otsikoista ei näytä kiinnostavalta, eikä houkuttele minua lukemaan tekstiä otsikon alla. Joten Päivän Profeetan lukemiseen ei mene kovinkaan montaa hetkeä.
Huokaisten taittelen lehden ja nakkaan sen syrjään. Nostan katseeni äitiin ja hätkähdän hänen tutkivaa katsetta. En tajunnutkaan hänen tuijottavan minua. (Yleensä niskavillani nousevat pystyyn, kun minua tuijotetaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta niin vain käy.)
Lasken katseeni äidin aamiaistarjottimelle, joka on tyhjä (siis, jos lautasta, munakuppia, kahvikuppia ja juomalasia ei lasketa). Vaikka itse tykkään tuijottaa toista ärsyyntymiseen asti, inhoan sitä kun minua tuijotetaan. Tutkivasti siis, ihaillen tuijottaminen on kyllä sitten hieman eri asia.
>> Oliko aamiaisesi hyvä? >> kysyn.
>> Oli se >>, äiti sanoo jokseenkin huvittuneen kuuloisena. >> Menen puuteroimaan nenäni. >>
Äiti nousee ja katoaa takavasemmalle, jossa vessat sijaitsevat.
Lopettelen oman aamupalani nopeasti ja jään sitten paikalleni odottamaan. Naputtelen pöytää sormellani hermostuneena. En tosin tiedä, että mistä hermostukseni johtuu...
>> Maistuiko aamupala, hra? >> korvia hivelevä ääni kysyy.
Lakkaan naputtelemasta pöytää ja katsahdan Astoriaan. >> Kyllä maistui. >>
>> Saisiko olla vielä jotain muuta? >> Astoria kysyy.
>> Ei kiitos >>, vastaan.
>> Selvä >>, Astoria hymyilee. >> Voinko ruveta siivoamaan pöytäänne vai häiritseekö se Teitä? >>
Nyökkään. >> Siivoa pois. >>
Astoria nyökkää pienesti ja alkaa sitten korjata hienovaraisen huomaamattomasti astioitamme pois. Kun hän kurottautuu nappaamaan äidin puolella olevan rypistetyn lautasliinan, nielaisen. Tämän ravintolan työntekijöillä - tai ainakin tarjoilijattarilla - on aivan liian avonaiset työasut. En voi mitään itselleni vaan tuijotan täysin röyhkeästi Astorian kaula-aukosta näkyviä täyteläisiä rintoja. Siis aivan liian avonaiset.
Tunnen karahtavani kasvoiltani punaiseksi epämalfoymaisesti.
Nousen nopeasti ylös, puen takkini päälle ja kierrän pöydän toiselle puolelle ottamaan äitini turkisviitan. Käsilaukkunsa hän ottikin vessaan mukaan.
>> Tuota, kiitos ja näkemiin >>, kähisen.
Sen sanottuani ryntään vessojen eteen odottamaan, että äiti tulisi ulos. Vedän syvään henkeä ja puhallan hitaasti ulos.
>> Oh, Draco >>, äiti sanoo hämmästyneenä astuessaan ulos vessasta. >> Mitä sinä siinä? >>
Pudistan päätäni ja ojennan viitan äidille. Hän naksauttaa kieltään paheksuvasti. Huokaisen äänettömästi ja hymyilen pahoittelevasti. Asetan viitan äidin harteille katseeni harhaillessa pitkin ruokasalia. Astoriaa ei näy enää missään.
>> No niin, lähdetään sitten shoppailemaan, kultaseni >>, äiti hymyilee kiinnitettyään viittansa soljen.
>> Toki >>, sanon ja ojennan käsivarteni äidille, johon hän tarttuu.

Olemme kiertäneet jo viidessä kaupassa ja jokaisesta kaupasta äidin mukaan on tarttunut aina jotain pientä. Nyt olemme Matami Malkinin kaapuja kaikkiin tilaisuuksiin-liikkeessä. Äiti haluaa kuulemma uuden juhlakaavun johonkin tärkeään tulevaan tilaisuuteen.
Nojaan helpottuneena seinään ja lepuutan jalkojani. Jakkara tosin voisi olla vähän mukavampi ja pehmeämpi. Selkänojakin olisi ollut plussaa, mutta kaikkea ei voi saada. No, ainakin saan nojata siihen seinään.
Tuijotan suoraan eteenpäin. Violetti verho kahisee hieman, kun Matami Malkinin apulainen pujahtaa takahuoneeseen pitsirullan kanssa.
Jostain kummallisesta syystä pitsistä tulee mieleeni Astoria. Pieni virnistys kohoaa huulilleni, mutta häviää yhtäkkiä kuin oli tullutkin.
 Miksi ihmeessä minulla on outo olo hänen lähellään? Voisin vannoa, ettei minulla ollut ennen tällaista oloa Astorian lähellä. Tosin, emme me olleet koulussa oikeastaan minkäänlaisissa tekemisissä. Astoria oli jokseenkin syrjäänvetäytyvä. Hän viihtyi vain kahden ystävänsä kanssa.
Tiedän miltä tuntuu olla ihastunut, sillä olen ollut - totta kai - ihastunut ennenkin, mutta tämä ei tunnu siltä. Ei vaan joltain muulta. Enkä todellakaan keksi, että miltä.
>> Draco? >> äidin ääni huhuilee.
Säpsähdän ajatuksistani ja katsahdan äitiin pöllästyneenä. >> Mitä? >>
>> Oletko kunnossa? >> äidin äänestä huokuu huoli.
Nyökkään. >> Olen, olen. >>
>> Varmasti? >> äiti kysyy epäileväisesti.
>> Joo >>, vakuutan.
>> Hyvä on >>, hän sanoo lopulta. >> No, mitä pidät? >>
Katson äidin päällä olevaa asua, joka on muotoiltu nuppineuloilla juhlakaavun muotoon. Venemäinen kaula-aukko jättää äidin luisevat olkapäät näkyviin, kangas nuolee tiukasti vartalon muotoja polviin asti, jossa helma levenee hiukan. Lanteiden kohdalle on aseteltu pitsinauhaa samoin kuin polvien kohdalle. Kaavun hihat ovat kyynärpäihin asti viininpunaista kangasta, loput hihasta on ranteisiin ylettyvää pitsiä.
>> Tuota >>, rykäisen, >> pitsit voisi jättää lanteilta ja polvien kohdalta pois, mutta hihapitsit voi jättää. Kaula-aukkoon voisi ehkä laittaa kapeaa pitsiä. Ja tarvitseeko puvun olla ihan noin tiukka? >>
Äiti vilkaisee yllään olevaa luomusta peilistä. Hän yrittää katsoa sitä arvioivasti - ulkopuolisen silmin siis.
>> Olet aivan oikeassa, kultaseni >>, äiti myöntää lopulta.
Hän katoaa ompelijan kanssa takaisin verhon taakse. Huokaisen rypistäen kulmiani samalla mietteliäästi.
Tiedän kyllä, että voin jutella äidin kanssa mistä vain. Äiti on sanonut aina tilaisuuden tullen, että hänelle saan jutella aivan kaikesta mikä mieltäni vain vaivaa. Mutta silti en pysty puhumaan tästä... No, tästä. Astoria hommasta. Vaikka äiti osaisi luultavasti auttaa minua ymmärtämään sitä.
Minua vain, no, nolottaisi. Minusta sellainen ei tunnu kovin malfoymaiselta. Äiti sanoisi tässä vaiheessa, että hiiteen malfoydet. Nimi Malfoy ei ole kaikki kaikessa. Varsinkin, jos se estää minua puhumasta hänelle.
Mutta se ei ole tämän asian pointti. Pointti on siinä, että minua nolottaa.
>> No niin, Draco-kulta, lähdetäänpä sitten >>, äiti sanoo tullessaan verhon takaa omassa myrkynvihreässä kaavussaan. >> Pistäydytään Cafe Miassa ennen kotiin menoa. >>
Nousen pystyyn ja ojennan viitan äidille. Hän kietoo sen yllensä minun kerätessäni kaikki äidin ostoskassit.
Aivan fantastista, että pistäydymme vielä Cafe Miassa. Siellä on mitä parhain leivoisvalikoima - ja kahvilaatujakin on monia! Itse tehtyjä suklaita unohtamatta. Siellä käynti tulee kruunaamaan tämän koko shoppailureissun.

[tirsu]

A/N: Kolmasluku eli puolessa välissä jo. Toivottavasti tykkäätte.

Luku 3.

Retkotan nojatuolissa hajamielisenä.
Minun ja äidin yhteisestä shoppailupäivästä on tullut kuluneeksi jo viikko (ylikin, jos tarkkoja ollaan). En ole sen päivän jälkeen uskaltautunut käymään Moon Cherryssä. Voisin törmätä siellä As... tai siis, häneen. (Olen vannonut, että en sano hänen nimeään ellei ole ihan pakko.)
 Tosin, siitä ei ole ollut oikeastaan apua. Siis siitä, että en ole käynyt Moon Cherryssä. Olen törmännyt silti As... häneen. Hän tuntuu olevan kaikkialla missä minäkin.
Hämmästyksekseni hän on hymyillyt minulle joka kerta, kun hän on huomannut minut.
Tätä ei ehkä pitäisi kertoa, mutta silloin kun hän ei ole huomannut minua - ja minä en ole pötkinyt pakoon kuin aropupu - olen, no, vähän niin kuin jäänyt vakoilemaan häntä.
As... Hän, hitto soikoon, hän! Eli siis, hän on todella kaunis. En ole koskaan tavannut yhtä kaunista ihmistä, naista.
Toki, hän on pulleahko ja hänellä on paksut reidet, mutta niillä ei ole mitään merkitystä. Ne kuuluvat siihen kokonaisuuteen, joka tekee hänestä (hahaa!) hänet.
Aina, kun näen hänet, minut valtaa outo tunne. Lämmin, kevyt olo leviää kehoni joka solkkaan ja minun tekee mieli virnistää tyhmästi (tyhmältä se ainakin näytti, kun kerran peilistä satuin vilkaisemaan...).
Hän on vallannut ajatukseni. Hän on melkein joka hemmetin hetki ajatuksissani päivisin. Öisin hän valtaa uneni, joissa hänen kirsikan väriset huulensa näyttävät kimallehileillä sokeroiduilta.
Hitto. Minun ei pitänyt sanoa hänen nimeään, jotten ajattelisi häntä joka hemmetin hetki, mutta eihän siitä ole mitään apua. Minähän ajattelen häntä silti kuin hullu. Joten voin yhtä hyvin sanoa hänen nimensä tästä lähin ihan normaalisti.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Minun on tehtävä jotain tämän asian eteen. Tämä on yhtä kärsimystä. Kunpa vain keksisin jotain!
>> Draco-kulta >>, äiti huhuilee, >> Pansylta tuli viesti. Hän pyytää sinua huomenna teelle luokseen. >>
Teelle? Taasko? Miksi Pansy ei voi tajuta, että minua ei kiinnosta? En varmasti mene teelle hänen luokseen. Se oli viimeksikin niin...
Hei hetkinen.
Virnistys leviää kuin itsestään kasvoilleni, kun aivoni alkavat raksuttaa tutulla, kierolla tavalla. Tai no, ei nyt kovin kierolla, mutta ihan miten vaan.
>> Mitä vastaan hänelle, Draco? >> äiti kysyy tullessaan olohuoneeseen.
>> Vastaa, että tulen oikein ilomielin >>, kiherrän noustessani nojatuolista.
Pansyn typerä teekutsu tuli oikein sopivaan aikaan. En voi olla hymähtämättä.

Juoksutan sormiani platinanvaaleiden hiusteni lomassa ja annan niiden asettua luonnollisesti kerrankin elämässäni (siis ellei lapsuutta lasketa, en todellakaan käyttänyt silloin hiusgeeliä). Suon peilikuvalleni itsetyytyväisen hymyn. Näytän todella hyvältä vaikka itse sanonkin. Tosin, koska en olisi näyttänyt hyvältä? Sitä minäkin.
Käännyn pois peilin luota ja alan tarkastelemaan ulkovaatevalikoimaani. Pukisinko päälleni takin, kaavun vai viitan? Viitta saattaisi olla liian hienostelevaa, parempi unohtaa ne. Eli joko takki tai kaapu.
Kaapu on tosi velhomainen ja yksinkertainen valinta. Takki on - ja aion sanoa tämän vain kerran - jästiydestään huolimatta oikein mukava yllä. Samoin kuin muutkin jästivaatteet... Ja minä en sanonut tuota sitten.
(Niin. Sodan jälkeen eräs jästisyntyinen tyyppi avasi Viistokujalle vaatekaupan, jossa myydään enimmäkseen nuorille suunnattuja jästivaatteita. Eksyin sinne kerran, enkä kehdannut lähteä tyhjin käsin.)
Puettuani takin päälle napsautan sormiani, kuten aina ennen kuin ilmiinnyn. Silmänräpäyksessä olen Pansyn kotitalon (tai asuntohan se oikeastaan taitaa olla) oven edessä. Koputan oveen päättäväisesti hymyillen eikä mene kuin hetki, kun sammaleenvihreään jakkupukuun pukeutunut Pansy avaa oven.
>> Darco >>, hän huudahtaa iloisella äänellä ja jostain kummallisesta syystä hän antaa minulle ilmaposkisuudelmat.
En jaksa välittää Pansyn kummallisesta päähän pistosta, haluan vain kärsimättömästi päästä sisälle ja olohuoneeseen. Pansyn ripustettua takkini jälleen naulakkoon hän johdattaa minut olohuoneeseen, kuten kunnon emännän kuuluukin.
Olohuoneessa ovat Zabini, Daphne ja mustahiuksinen nainen, jonka tunnistan Millicent Bulstrodeksi. Mutta sitä ainoaa, jonka olisin halunnut nähdä, ei näy. Astoria ei ole täällä.
Hemmetti. Sitähän varten minä tänne tulinkin. Halusin nähdä Astorian!
Arvasiko Pansy, että suostuin tulemaan teelle vain, jotta näkisin Astorian? Jättikö hän Astorian kutsumatta sen takia?
Ei, ei se ole mahdollista. Pansy ei todellakaan ole niin fiksu. Oikeastaan, ei hän taida olla kovin fiksu muutenkaan.
>> Hmm, hei >>, sanon istahtaessani nojatuoliin.
>> Oi Draco, mukava nähdä sinua taas! Mitä kuuluu? >> Daphne kysyy.
Sen lisäksi, että hänen äänensä on kimeä, on se nyt myös ärsyttävän pirteä. Tekopirteä.
>> Hmm, ihan hyvää >>, vastaan.
Millicent, joka istuu toisella nojatuolilla, kurottautuu minua kohti. >> Siitä on paljon, paljon aikaa Draco, kun olemme viimeksi nähneet toisiamme. Ihan kuin et haluaisi tavatakaan meitä, vanhoja tupatovereitasi. >>
Miksi haluaisinkaan? Ei se, että olimme tupatovereita, tarkoita sitä, että olisin pitänyt heitä ystävinäni. Hehän vain nuolivat takamustani...
>> No mutta Millie, kuinka sinä sellaista kuvittelet? Pois se minusta >>, sanon nauttien siitä, kun Millicentin kasvot muuttuvat punaisiksi kiukusta - hän ei tykkää, kun häntä sanotaan Millieksi. He, he, he.
>> Täältä tulee sitruunateetä - Dracon suosikkia >>, Pansy ilmoittaa liian iloisella äänellä.
Mistä hemmetistä Pansy on saanut päähänsä, että pidän sitruunan makuisesta teestä? Minähän inhoan sitä. En ole koskaan pitänyt mistään mikä sisältää sitruunaan. Siis hyi.

Tunnin ja kolmen - siis kolmen! - sitruunateekupillisen jälkeen olen saanut odottamisesta tarpeekseni. Tuskinpa Astoria nyt enää tulee.
Olen juuri nousemassa lähteäkseni, kun koputuksen ääni kajahtaa joka huoneessa. Pansy hypähtää pystyyn ja rientää naisellisesti avaamaan ulko-oven.
Kun hän tulee takaisin, hänen perässään astelee Astoria, jonka hiukset ovat vedettyinä ponihännälle. Vihdoin ja viimein hän tuli.
Astoria nyökkää pienesti tervehdykseksi meille muille ja istahtaa sohvalle. Pansy ojentaa hänelle teekupin.
>> Draco, miksi sinä seisot? >> hän kysyy ihmeissään.
Katsahdan Pansya.
>> Tuota, en miksikään >>, sanon ja hivuttaudun sohvalle.
 Haluan Astorian viereen.
>> Miksi tulit vasta nyt? >> kysyn kuiskaten.
Astoria katsoo minuun huvittuneen kummastuneena. Kerrankin hän ei laskenut katsettaan heti lattiaan.
>> Siis, me muut tulimme tunti sitten >>, selvennän karahtaen punaiseksi.
>> Olin töissä >>, Astoria vastaa lyhyesti.
>> Ai >>, nyökkään ja huokaisen.
Okei. Nyt on tilaisuuteni.
Vedän pari kertaa syvään henkeä huomaamattomasti. Rauhoitu ja kerää rohkeutesi, komennan itseäni mielessäni.
Astorian mintunvihreät silmät ovat yhä minussa. Se on oikein hyvä, sillä se helpottuu tätä hiukan.
>> Astoria >>, karaisen kurkkuani, >> haluaisitko sinä, tuota noin, lähteä ulos kanssani? Joku päivä? >>
Astorian ilme ei värähdä. Hän katsoo minua vain tyynesti yllättymättä tai hämmästymättä. Hän ei edes hymyile. Onko se huono merkki?
>> Toki. Minulla on vapaata vasta ylihuomenna... >> Astoria sanoo.
Ylihuomennako? Höh, sinne on niin pitkä aika. Siinä on huominen välissä.
>> Sopiiko huomenna? >> Astoria kysyy. >> Pääsen töistä kahdelta. >>
Huomenna? Sanoiko hän todella huomenna?
Näytän hetken aikaa yllättyneeltä, mutta korjaan asian nopeasti nostamalla tavaramerkkini, itsevarman vinon hymyn, kasvoilleni. >> Kyllä se sopii. >>
Nousen tyytyväisenä ylös sohvalta lähteäkseni, sillä sain jo hoidettua asiani, minkä vuoksi tänne tulinkin, mutta huomaan toisten tuijotuksen.
Hups. Unohdin heidät jo.
Pansy näyttää järkyttyneeltä ja vihaiselta. Hänen huulensa ovat puristuneet tiukaksi viivaksi ja kädet ovat nyrkissä. Hän tärisee raivosta.
>> Draco, sinä >>, Pansy puhisee vihaisella äänellä.
>> Minä mitä? >> kysyn tyynesti.
>> Sinä pikku paskiainen! Kuinka kehtaat tehdä näin minulle? >> Pansy kirkuu.
>> Pansy hyvä, etkö sinä tajua vieläkään? Ei ole koskaan ollut olemassakaan mitään meitä. En ole koskaan ollut kiinnostunut sinusta >>, sanon.
>> Mutta tuosta lihavasta lehmästä kyllä? >> Pansy tuhahtaa naama punaisena.
>> Älä sinä nimittele häntä, hän on paljon ka... >> aloitan, mutta Astoria keskeyttää minut.
Hän nousee ylös sohvalta ja laskee teekuppinsa sohvapöydälle. >> Anna olla Draco, en minä välitä. >>
>> Sinä hemmetin narttu! Jätä poikaystäväni - ei, kihlattuni - rauhaan! >> Pansy kirkuu ja syöksyy kohti Astoriaa hullunkiilto silmissään.
En ehdi tekemään elettäkään estääkseni Pansyn aikeet, kun Daphne on jo astunut pikkusiskonsa eteen ja osoittaa taikasauvallaan Pansya. Pansy jähmettyy paikoilleen ja Zabini käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tarttuu tytön käsiin.
>> Uskallakin koskea siskooni, niin saat tuta maanpäällisen helvetin >>, Daphne tiuskaisee. >> Ymmärsitkö? >>
Pansy rimpuilee hetken Zabinin otteessa, mutta luovuttaa lopulta. Sitten hän nyökkää hitaasti.
>> Hyvä. Tule Astoria, lähdetään >>, Daphne sanoo ja kietoo kätensä pikkusiskonsa ympärille.
He suunnistavat olohuoneen ovelle ja katoavat siitä ulos.
Astun askeleen lähemmäs Pansya, jota Zabini yhä pitelee varmuuden vuoksi. Katson häntä säälien - siis Pansya, en Zabinia.
>> Usko jo, kaheli, että minä en edes pidä sinusta. Minua kaduttaa, että olen edes joskus koskenut sinuun huvin vuoksi >>, sanon ääni inhoa täynnä.
Sen jälkeen käännyn ja poistun paikalta tyylikkäästi vaikka itse sanonkin.

[tirsu]

A/N: Ihan näin lyhyesti: luku numero neljä.

Luku 4.

Seuraavana päivänä seison kahdelta Moon Cherry-ravintolaa vastapäätä. Nojaan rennosti tiiliseinää vasten ja tuijotan pilvetöntä taivasta. Sisäisesti tosin olen melko lailla hermostunut.
Käytin koko eilisillan treffiemme suunnitteluun. Ensin menisimme Cafe Miaan kahville, sitten puistoon kävelylle ja...
Jaa, nyt kun tarkemmin ajattelen, niin suunnitelmani alkaa tuntua aivan typerältä, naurettavalta ja tavalliselta.
Oh, enpä olisi uskonut, että treffailu olisi näin vaikeaa. En ole koskaan käynyt kunnon treffeillä. Jos halusin pitää hauskaa, riitti että napsautin sormiani. Vaikken ollutkaan Tylypahkan kuumin kundi Top 10:n listassa koskaan, niin halukkaita riitti silti aina. Maineesta ja rahasta oli se hyöty.
Haittapuoli oli se, että ei koskaan tiennyt kuka oli kiinnostunut juuri sinusta itsestään ja kuka rahastasi, mutta en antanut sen haitata. Ainakaan kovinkaan paljoa. Mutta se oli syy siihen, miksen koskaan käynyt oikeilla treffeillä tyttöjen kanssa. Ja se tekee minusta loppujen lopuksi kokemattoman.
>> Draco? >> Astorian ääni tunkeutuu tajuntaani.
Lasken katseeni taivaasta Astorian mintunvihreisiin silmiin. >> Hei. >>
>> Hei >>, Astoria hymyilee. >> Mitäs me teemme? >>
>> Ajattelin, että jos menisimme Cafe Miaan >>, selitän.
Astoria nyökkää hyväksyvästi. >> Mennään vain, se on ihastuttava kahvila. >>
Lähdemme tallustamaan vierekkäin Cafe Miaan hiljaisuuden laskeutuessa yllemme. Tutkailen Astoriaa päästä varpaisiin. Hän on huitaissut hiuksensa huolettomalle nutturalle, kasvot ovat meikittömät (eli huulet ovat aidosti kirsikanpunaiset) ja yllään hänellä on musta trenssitakki, mustat housut ja valkoiset saapikkaat, jotka korostavat hänen sääriään kivasti.
>> Näytät hyvältä >>, sanon ja olen purra kieleni poikki.
Päästinkö todellakin tuollaisen latteuden suustani? Todella noloa.
>> Kiitos >>, Astoria kuulostaa olevan mielissään, ehkä en sittenkään mokannut. >> Sinäkään et näytä hassummalta. Tykkään, kun hiuksesi ovat luonnollisesti. >>
Naurahdan hämilläni. Astorian sanat saavat oloni lämpimäksi - eikä minulla edes ollut kylmä.
Käytin aikaa vaatteiden valitsemiseen (yönsininen poolopaita ja istuvat, mustat suorat housut). Vaatteet valittuani mietin kauan, että laitanko hiuksiani vai en. Onneksi päädyin siihen, että en laita. Se oli hyvä päätös.
Saavumme nopeasti Cafe Miaan, jonka ulkonäköä kohennettiin hieman sodan jälkeen. Ennen se oli niin vaatimattoman näköinen, mutta nyt se on ulkoa yhtä kotoisa kuin sisältäkin.
Avaan oven ja odotan, että Astoria astuu sisälle kahvilaan. Sisällä meidät ottaa heti vastaan herkullinen, viettelevä tuoksu ja ihana lämpö. Kahvilan merensininen sisustus saa minut tuntemaan oloni rentoutuneeksi.
Menemme tiskille, jonka vitriinit ovat täynnä mitä monipuolisimpia herkkuja. Ensimmäisellä kerrallani täällä minulla meni tovi valita mitä halusin syödä, mutta nyt osaan valita heti. Nappaan tarjottimelle suurinta herkkuani olevan persikkapiiraan, jonka seuraksi otan mukillisen toffeen makuista cappuccinoa.
>> Hei Draco >>, tummapäinen Liam tervehtii, kun saavun kassalle.
Olen käynyt täällä niin usein, että kahvilan työntekijät tietävät minut jo nimeltä (vaikka ei kai siihenkään paljon vaadita maineeni vuoksi, ikävä kyllä). Itse tunnen työntekijöistä juuri Liamin parhaiten. Hän on minua kaksi vuotta vanhempi ja hän oli Tylypahkassa Korpinkynsien tuvassa. Niin ja hänen isoäitinsä omistaa tämän kahvilan.
Tosin, isoäiti suunnittelee kuulemma eläkkeelle jäämistä ja Liamin äiti astuisi siten johtajan paikalle.
>> Hei Liam >>, sanon kun Astoria tulee viereeni.
>> Saako sinulle olla muuta? >> Liam kysyy.
>> Ei, nämä vain >>, osoitan omaani ja Astorian tarjotinta. >> Vai haluatko sinä vielä jotain? >>
Astoria pudistaa hymyillen päätään.
>> Selvä. Eli yksi persikkapiiras, yksi toffeen makuinen cappuccino, yksi täytetty croissant ja yksi vihreä tee >>, Liam luettelee näpytellessään kassaa. >> Se tekee yhteensä yhden kaljuunan, kymmenen sirppiä ja viisi sulmua. >>
Ojennan vaadittavan summan ja vähän ylikin tipiksi.
Minuutin kuluttua istumme pöydän ääressä. Astoria lisää teehensä sokeria ja sekoittaa pari kertaa myötäpäivään ja kolmesti vastapäivään. Sen jälkeen hän hörppää suuresta mukistaan.
>> No niin >>, Astoria sanoo laskiessaan mukin pöydälle.
>> No niin >>, minä toistan.
>> Olet vakioasiakas täällä sitten? >> Astoria kysyy toteavaan sävyyn.
Nyökkään myöntävästi. >> Joo. Yritän käydä aina kerran viikossa, mutta välillä jää käynti väliin. >>
>> Ai jaa. Minä käyn täällä vain satunnaisesti >>, Astoria hymyilee, >> mutta ehkä se asia tulee muuttumaan lähiaikoina. >>
>> Niinkö? >> kysyn.
Astoria nyökkää hymy huulilla karehtien. Hiljaisuus laskeutuu jälleen yllemme.
Hetken päästä huomaan leikkiväni kynttilätuikun kanssa, josta leviää meriveden suolaisen raikasta tuoksua.
Uh. Olen hermostunut. Aina, kun olen hermostunut, yllätän itseni leikkimästä kynttilän kanssa. Se käy vähän niin kuin vahingossa, että alan leikkiä niillä. Kynttilöillä siis.
>> Minusta on tyhmää leikkiä kynttilöillä >>, Astoria toteaa puolittain nuhtelevasti.
Lopetan saman tien puuhani. >> En minä yleensä niillä leiki; ainoastaan silloin kun olen hermostunut - jostain oudosta syystä. >>
>> Oletko sinä hermostunut? >> Astoria kysyy ja juo teetään.
Nyökkään katse cappuccinomukissani, josta olen juonut vain kerran.
>> Miksi ihmeessä? >> Astoria ihmettelee.
>> No kun... >> sanat juuttuvat kurkkuuni.
On vain niin noloa sanoa, että olen hermostunut sen vuoksi, että saan olla Astorian seurassa. Minun on hyvin vaikea uskoa, että hän on oikeasti kiinnostunut minusta. Ehkä.
Kuka voisi uskoa sellaisen olevan hermostunut tytön - tai siis nuoren naisen - takia, joka oli kouluaikoinaan niin ollakseen ja melkoisen suosittu - ainakin omassa tuvassaan? Kuka uskoisi, että se oli vain pintaa ja todellinen Draco - kaikesta malfoydestaan huolimatta - on hemmetin hermostunut kauniin naisen seurassa? Ei siis kukaan.
>> Ihan turhaan sinä hermoilet >>, Astoria sanoo aivan kuin tietäen mitä ajattelen. >> Minulla on tosi mukavaa kanssasi, Draco. >>
>> A-ai jaa >>, sanon ainoastaan.
Astoria siirtää kätensä kädelleni. Lasken katseen käsiimme. Astorian maidonvaalea iho näyttää hitusen kalpealta kullanruskeaa (rusketus, joka on jäljiltä viimekuiselta Teneriffan matkaltani vanhempieni kanssa) ihoani vasten. Hänen kyntensä ovat pureskellun näköiset ja oranssi kynsilakka on kulunut kynsistä sieltä täältä.
Lopulta nostan katseeni, joka kohtaa Astorian läpitunkevan katseen. Mustat tuuheat ripset näyttävät lumoavilta kehyksiltä, jotka edesauttavat hukkumista mintunvihreiden silmien syvyyksiin.
Mahtaakohan Astoria ajatella samalla tavalla? Siis, että hän voisi hukkua savunharmaisiin silmiini. Tuskinpa, mutta voihan sitä aina kuvitella.
>> Sinulla on kauniit silmät >>, kuulen sanovani.
Hitto mikä klisee. Mistä noita lauseita pulppuaa päähäni?
>> Kiitos >>, Astoria sanoo ja punastuu yllätyksekseni. >> Sinunkin silmäsi ovat mielenkiintoiset. >>
Hymähdän. >> Ai jaa. >>
Astoria hymyilee pienesti ja haukkaa palan croissantistaan, jolloin minä muistan vihdoin ja viimein piiraani ja cappuccinoni.
>> Tuota, Astoria, haluaisitko mennä kävelylle puistoon tämän jälkeen - siis, kun olemme saaneet syötyä ja juotua? >> kysyn.
>> Mennään vain >>, Astoria nyökkää hörpäten teetään.
Hymyillen alan tehdä persikkapiiraastani selvää.

[tirsu]

A/N: Tämä onkin sitten viimeinen luku. Ensi viikolla tulee tosin vielä epilogi, että ei sen puoleen.

Luku 5.

>> Huomenta Draco >>, äiti sanoo kun istahdan pöydän ääreen.
>> Huomenta >>, vastaan.
Äiti hymyilee minulle lempeästi samalla, kun palvelija tuo eteeni aamupalan. Nyökkään kiitokseksi, jonka jälkeen palvelija kumartaa ja katoaa ruokailuhuoneesta pois.
Nappaan kolmion malliin leikatun paahtoleivän, jonka päällä on jo sulamaan kerinnyttä voita.
>> Mitä? >> kysyn lopulta, kun äiti vain jatkaa hymyillen tuijottamistani.
>> Voi, ei mitään. On vain niin ihanaa nähdä sinut onnellisena >>, äiti sanoo.
>> Ai >>, totean.
>> Niin. En ole koskaan nähnyt sinua näin onnellisena kuin tällä viikolla >>, äiti selittää.
>> Ai >>, sanon jälleen ja juon kulauksen appelsiinimehua.
>> Koska tuot Astorian näytille, kultaseni? >> äiti kysyy.
Vedän mehun väärän kurkkuun ja alan yskiä ihan hillittömästi. Hetken kakomisen ja yskimisen jälkeen katsahdan äitiin, joka huolettomasti asettelee lautasliinaansa paremmin syliinsä. Hienoa, että hän huomasi tukehtumisvaarani.
>> Äiti, me olemme tapailleet vasta viikon >>, äyskäisen - tai oikeastaan kähisen.
>> Mitä sitten? >> äiti ihmettelee.
>> Joten menee vielä hyvin kauan, että tuon hänet tapamaan teitä >>, sanon.
>> En minä puhunut mitään isästäsi >>, äiti sanoo vain.
>> Silti >>, sanon.
>> Draco hyvä, voit aivan hyvin kutsua Astorian teelle huomiseksi, jotta pääsen tutustumaan tulevaan miniääni >>, äiti hymyilee.
Auon suutani typerästi. En tiedä mitä sanoisin äidille.
Olemme tapailleet Astorian kanssa vasta viikon, ei näin aikaisessa vaiheessa tutustua toistensa vanhempiin. Puolen vuoden jälkeen ehkä, mutta ei vielä tässä vaiheessa. Eihän?
>> Draco, sulje suusi, näytät tyhmältä, kun auot sitä kuin kala >>, äiti sanoo laittaen lautasliinan pöydälle. >> Sano Astorialle, että tulee kahdeksi. >>
Sen sanottuaan äiti nousee ja katoaa pukeutumishuoneeseensa aamutakin helman liehuessa. Katson typertyneenä hänen peräänsä ja suljen suuni. Huokaisen raskaasti ja lysähdän tuolia vasten tuntien itseni väsyneeksi.
Mitä tästäkin nyt tulee, jos saanen kysyä?

Seuraavana päivänä kello kaksi olen odottamassa isossa eteisessä, että Astoria saapuu. Ihmeekseni hän suostui tulemaan tapaamaan äitiäni vaikka olemme tapailleet vasta viikon.
Äiti on odottamassa olohuoneessa valmiiksi katetun sohvapöydän kanssa. Tosin, palvelija tulee kaatamaan teen vasta, kun kelloa soitetaan.
Tarjolla on kuorrutettuja muffinseja, sokeroituja pikkuleipiä ja suklaista kuivakakkua.
Säpsähdän, kun ovenkolkuttimella koputetaan. Vilkaisen itseäni nopeasti peilistä - hyvältä näyttää - ennen kuin syöksyn avaamaan ovea, jonka takaa paljastuu viittaan kietoutunut Astoria.
>> Hei >>, sanon kun hän astuu sisälle, >> ja anteeksi tämä. >>
>> Hei sinullekin >>, Astoria hymyilee. >> Montako kertaa se täytyy sanoa, että ei se haittaa? >>
Kohautan olkiani tuntien itseni hieman avuttomaksi. Harppaan parilla askeleella Astorian tykö ja otan hänen viittansa. Laitettuani sen naulakkoon ohjaan Astorian olohuoneeseen.
Äiti nousee seisomaan huomatessaan meidät. Astoria menee hänen luokseen ja ojentaa kätensä.
>> Päivää rva Malfoy, mukava tavata. Minä olen Astoria Greengrass >>, hän sanoo, kun äiti tarttuu hänen ojennettuun käteensä.
>> Päivää. Mukava tavata sinutkin, Astoria >>, äiti sanoo. >> Ja sano Narcissa vain, en ole niin tarkka. >>
Sen päälle äiti hohottaa naisellisesti. Pudistan päätäni tuntien itseni noloksi.
>> Istu, ole hyvä >>, äiti sanoo ja osoittaa antiikkituolia, joka tuo etäisesti mieleen valtaistuimen.
Astoria tekee työtä käskettyä ja istahtaa tuolille. Minä kierrän sohvapöydän toiselle puolelle ja istahdan divaanin reunalle.
En voi sille mitään, että minua epäilyttää. Tiedän kyllä, ettei äiti aio nolata minua - ainakaan kovin paljoa - ja säikyttää Astoriaa tiehensä. Hän vain haluaa tutustua tähän vaikkakin vähän liian aikaisin.
Äiti kohottaa soittokelloa ja kilauttaa sitä pari kertaa. Hetken päästä palvelija saapuu ja alkaa kaataa teetä posliinisiin teekuppeihin.
>> Kiitos Thayer >>, äiti sanoo. >> Kutsumme, jos tarvitsemme sinua. >>
Palvelija kumartaa pienesti ja poistuu keittiöön.
>> Ole hyvä ja ota >>, äiti sanoo viittoen sohvapöydällä oleviin tarjottaviin.
>> Kiitos >>, Astoria sanoo katsoen sohvapöydällä olevaa kolmikerroksista kakkuvatia.
Hän ottaa alimpana olevalta tasolta pikkuleivän ja asettaa sen tassin reunalle. Tai siis kahvilautaselle, mutta ihan sama.
>> Se on kamomillateetä >>, äiti selittää Astorialle, kun hän juo pienen kulauksen kupistaan. >> Draco on ollut aivan ihastunut siihen sen jälkeen, kun tarjosit sitä hänelle Moon Cherryssä. >>
Tunnen kuinka poskiani alkaa kuumottaa. Astorian vilkaistua hymysuin minua niitä alkaa kuumottaa entistä enemmän.
Nappaan nopeasti yhden muffinsin ja alan tehdä siitä nakertaen selvää.
Äiti ja Astoria uppoutuvat nopeasti kohteliaaseen keskusteluun jättäen minut onneksi ulkopuolelle. Syvennyn tyytyväisenä katsomaan heitä.
Astorian mustat hiukset on suoristettu ja kiinnitetty helmihiussoljella taakse. Pari paksua suortuvaa on jätetty korvien eteen roikkumaan vapaasti.
Ylleen Astoria on pukenut purppuran värisen aristokraattisen mekon, josta tulee etäisesti mieleen vintage. Mekko sopii Astorialle todella hyvin tehden hänestä vielä kauniimman näköisen, jos mahdollista.
Äidin kullanvaaleat hiukset ovat palmikoilla, jotka on kiedottu pään ympärille kuin kruunuksi. Yllään hänellä on kapea, yönsininen kaapu, jonka hihansuita koristaa kultareunus.
He ovat niin erinäköiset - tietysti - aivan kuin toistensa vastakohdat äiti vaaleine hiuksineen ja Astoria mustine hiuksineen, äidin kasvot ovat veistokselliset ja Astorian sirot.
Tuijottaessani heitä tajuan äkkiä kuinka tärkeä Astoriasta on minulle viikossa tullut. En voi olla toivomatta, että Astoria kuuluisi elämääni loppuun asti. Että hänestä tulisi todellakin joskus äidin oikea miniä.

Puolentoista tunnin kuluttua äiti sanoo ääneen jotain, mikä saa minut karahtamaan tulenpunaiseksi.
>> Olet oikein ihastuttava ihminen, Astoria. Ymmärrän nyt paremmin miksi Draco on nykyään niin onnellinen - ei sillä, että hän olisi ollut masentunut ennen >>, äiti sanoo. >> Sinusta tulee vielä täydellinen miniä. >>
>> Äiti! >> parkaisen, mutta Astoria nauraa - hämillisenä tosin, mutta nauraa kuitenkin.
>> Oh, anteeksi. Olinpa tökerö >>, äiti sanoo ja helisyttää kelloa. >> Astoria, oli mukava tavata. Seuraavalla kerralla tapaat Dracon isänkin sitten. >>
Äiti nousee seisomaan. Hän kättelee pikaisesti, mutta ystävällisesti, Astoriaa. Sen jälkeen hän jättää meidät kahden. Hetkeksi tosin, sillä palvelija tulee siivoamaan teeastiat ja loput leivonnaiset pois.
Hypähdän ylös divaanilta ja riennän Astorian luokse.
>> Jaahas, kaipa minun on aika lähteä kotiin >>, Astoria sanoo nousten pystyyn.
>> Tuota, olen pahoillani siitä mitä äiti sanoi. Yleensä hän ajattelee tarkasti mitä voi sanoa ja mitä ei tilanteen mukaan >>, selitän mennessämme eteiseen.
>> Eh, ei se mitään. Menin tosin hieman hämilleni, mutta ei se mitään, oikeasti Draco >>, Astoria sanoo.
>> Ai. No, hyvä sitten, että et pelästynyt varsinkin, kun olemme tapailleet vasta viikon ja... >> hölötän, mutta Astoria painaa etusormen huulilleni hiljentääkseen minut.
>> Draco, oikeasti, ei se haittaa mitään >>, hän sanoo hymynkare huulillaan. >> Seuraavaksi on sinun vuorosi tutustua vanhempiini. >>
>> Okei >>, mutisen kun Astoria ottaa sormensa pois huuliltani, >> sovitaan niin. >>
Otan hänen viittansa naulakosta ja kiedon sen hänen ympärilleen. Kiinnitän soljen, jossa on Greengrassin perheen tunnus, varmoin ottein.
>> Ei minua haittaa yhtään äitisi sanat, Draco, olisi oikeasti ihan kivaa joskus olla se miniä >>, Astoria kuiskaa punastuen ja painaa kevyen suudelman huulilleni.
Sen jälkeen hän avaa oven ja lähtee jättäen minut yksin eteiseen seisomaan hämillään. Tyhmä hymy kohoaa hitaasti huulilleni, kun hänen sanansa uppoavat tajuntaani.
Minä todellakin tykkään kamomillateestä. Se on suosikkiteeni.

[tirsu]

A/N: Elikkäs tässä olisi nyt sitten se epilogi. Ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että tämä on valmis. Täytyy kyllä myöntää, että tykkään itse tästä tuunastusta versiosta enemmän kuin alkuperäisestä. Toivottavasti tekin tykkäsitte edes himpun verran, he.

Epilogi

Sivelen samettisen rasian pintaa ajatuksissani. On jotenkin vaikea uskoa, että siitä kaikesta on jo yli vuosi. Ja että Astoria on ihan oikeasti minun omaisuuttani...
Ei kun ei, Astoria ei ole omaisuuttani, eihän ihminen ole mikään esine, jonka voi omistaa. Tarkoitin, että... Äh, ihan sama mitä tarkoitin. Ei sillä ole väliä nyt. Ainoastaan sillä on väliä mitä aion tehdä seuraavaksi. Kunhan Astoria vain saapuisi.
Ei hän ole myöhässä tai mitään, vessassa vain.
Olemme illallisella Sinisessä keitaassa, joka on ulkoilmaravintola. Varasin sen täksi illaksi vain meille kahdelle, koska tämä tulee olemaan erityinen hetki elämässämme.
Olen käyttänyt tämän illan suunnittelemiseen melkein puolivuotta, sillä halusin kaiken olevan täydellistä Astorialleni.  Ja tähän asti kaikki on sujunut niin kuin pitääkin. Tai no, Astoria on vessassa, vaikken suunnitellut sitä tähän kohtaan. En oikeastaan tullut huomioineeksi olleenkaan vessassa käyntiä ja näin jälkikäteen ajateltuna se on tyhmää. Jos kerran suunnittelee kaiken aikataulun mukaan, niin vessatauotkin pitäisi muistaa ottaa mukaan, sillä muuten kaikki menee pipariksi alta aikayksikön.
Eh, kun olen (hivenen) hermostunut, ajatukseni harhailevat oudoille poluille saaden minut vaikuttamaan oudolta - varsinkin jos lähettyvillä ei ole kynttilää, jolla leikkiä. En voi sille mitään. Astoriasta se on söpöä - toisin kuin kynttilällä leikkiminen (myönnetään, se on tyhmää). Mikä on minun kannaltani varmaankin hyvä homma.
Oven kolahtaessa nostan katseeni keskiyönsiniseen kietaisumekkoon pukeutuneeseen Astoriaan. Työnnän rasian takaisin housun taskuun ja hymyilen leveästi Astorialle, joka vastaa hymyyn.
Hän istahtaa alas paikalleen työntäen kihartavan suortuvan korvansa taakse (hänellä on korvissaan safiirikorvanapit, jotka annoin hänelle joululahjaksi).
>> Olet klassisen näköinen >>, sanon uppoutuneena Astorian kauniisiin silmiin.
Astoria päästää tirskahdusta muistuttavan äännähdyksen, jolloin tajuan mitä tulin päästäneeni suustani ulos. 
Hölmöistä lausahduksista on tullut uusi tapa. Tosin, ainoastaan vain Astorian seurassa.
>> Tarkoitin upean. Olet upean näköinen >>, yritän korjata.
Astoria heilauttaa kättään vähättelevästi. >> Älä korjaa yhtään, ei se ollut tyhmästi sanottu. Olen mielelläni klassisen näköinen. >>
>> Ai. No sitten >>, sanon hämilläni ja viittoilen tarjoilijaa tuomaan jälkiruuan.
Eteemme tuodaan jälkiruokapikarit, joissa on samppanjahyytelöä mansikoilla. Minusta se on kosintaan sopivaa, romanttista jälkiruokaa. Eikö teistäkin? Sitä minäkin.
Katson kuinka Astoria ottaa lusikallisen jälkiruokaa ja syö sen. >> Tykkäätkö? >>
Astoria nyökkää. >> Tosi hyvää, täyteläisen pehmeän maukasta. >>
>> Loistavaa >>, sanon ja nousen ylös paikaltani.
>> Etkö sinä syö? >> Astoria ihmettelee.
>> Kyllä, ihan kohta, mutta sitä ennen tahdon >>, kaivan taskustani rasian edelle ja polvistun maahan Astorian eteen, >> kysyä sinulta jotain. >>
Astoria raottaa suutaan aavistuksen verran tuijottaessaan minua yläviistosta.
>> Astoria Antoinette Greengrass, suotko minulle kunnian tulemalla vaimokseni? >> kysyn ilman alku löpinöitä.
Ensin meinasin kosia alku löpinöiden kera, mutta lopulta päädyin luopumaan niistä niiden liiallisen kliseyden takia. Polvistuminen ja rasian avaaminen riittävät.
Ai hitto! Unohdin kokonaan avata rasian.
Naama punaisena napsautan rasian auki. Sen sisältä paljastuu hopeinen, köynnöstä muistuttava sormus, johon on upotettu briljanttihiottu timantti.
Astoria hymyilee pienesti. >> Voinhan minä tullakin. >>
Kurtistan kulmiani pienesti Astorian vastaukselle.
>> Tulen siis mielelläni, Draco, joten voit pujottaa sormuksen sormeeni >>, Astoria kehottaa vasenta kättään ojentaen.
Tartun kevyesti hänen käteensä, sitten päästä siitä irti muistaessani, että sormuskin pitäisi ottaa rasiasta ensin pois. Sen jälkeen tartun Astorian käteen uudelleen ja pujotan sormuksen varovasti siroon nimettömään.
Astoria tarttuu minua leuasta ja kohottaa kasvojani painaen kirsikanpunaiset huulensa huulilleni.
>> Minä rakastan sinua >>, hän kuiskaa huuliani vasten.
>> Niin minäkin >>, sanon. >> Siis sinua, en itseäni. >>
Astoria pudistaa päätään hymyillen. >> Sinä olet sitten hassu. >>
En väitä vastaan, uppoudun vain suudelmaan hänen kanssaan. Olen ilomielin hassu, kun Astoria kerran on ilomielin klassinen.
Hassu ja klassinenhan muodostavat oivan parin.

[Fiorella]

Poimin tämän kommenttikampanjan kautta, koska sitä ei oltu vielä aiemmin kommentoitu ja tykkään pidemmistä ficeistä.

(Muuten, kiinnitin ihan ekana huomiota siihen, että otsikkoon on tullut vahingossa kirjoitusvirhe. You looked so classy. Jos tahdot korjata. )

Puvun kangas kielii entisen tupakaverini menestyneen tämän kolmen vuoden aikana työrintamalla, sillä ennen hänen yllään ei ole ollut tuon laatuista kangasta. Ei sillä, että hän olisi köyhästä perheestä niin kuin se eräs, mutta meidän perheeseen verrattuna hänen sukuaan voisi kutsua köyhäksi.

Alussa Draco tarkastelee entisiä tuttujaan varsin arvostelevaan sävyyn. Pansy vaikuttaa ärsyttävän itsevarmalta, ei siis ihme, jos Dracoa ei kiinnosta, mutta kieltämättä hänen alentuva suhtautumisensa muihin on aika tympeää. Ihan oikein, että Astoria sai hänet hätkäytettyä hämilleen!

Voisinpa nähdä hänen silmänsä. Silloin voisin muistaa kuka hän on.

Jotenkin kiehtova kohta. Silmät kertovat ihmisestä niin paljon.

Vaikka itse tykkään tuijottaa toista ärsyyntymiseen asti, inhoan sitä kun minua tuijotetaan.

Dracossa on kieltämättä ärsyttävät piirteensä. 

Astorian työskentelyyn kuuluva herroittelu ja rouvittelu lyhentein kirjoitettuna tuntui vähän hankalalta, epäluontevalta lukea puhutun repliikin seassa. Mutta pidin ravintoloiden ja kauppojen kuvauksista ja tunnelmasta, joka välittyi hyvin.

Oli jotenkin kovin veikeää, että Draco viihtyi äidin seurassa, ja kaupunkikierroksella kaikkine shoppailuineen. Ja samaten se, miten Draco ihastuttuaan alkoi pitää viehättävänä vähän pullukampaakin tyttöä, vaikka alkuun oli niin kova arvostelemaan yhtä jos toista seikkaa muissa ihmisissä.

Haittapuoli oli se, että ei koskaan tiennyt kuka oli kiinnostunut juuri sinusta itsestään ja kuka rahastasi, mutta en antanut sen haitata. Ainakaan kovinkaan paljoa. Mutta se oli syy siihen, miksen koskaan käynyt oikeilla treffeillä tyttöjen kanssa. Ja se tekee minusta loppujen lopuksi kokemattoman.

Myös Dracon arempi, vähemmän itsevarma puoli alkaa tulla miellyttävällä tavalla esille.

>> Koska tuot Astorian näytille, kultaseni? >> äiti kysyy.

Ja Narcissa on hurmaavasti tilanteen tasalla. Äidin ja pojan suhde toimii selvästi molempiin suuntiin yhtä hyvin. Cissy myös laittaa suloisella tapaa vähän vauhtia rakkaudesta hämmentyneen poikansa rattaisiin.

Olen aina tulkinnut Draco/Astoria -asetelman niin, että Astoriassa on ollut jotakin, joka on muuttanut Dracoa ja saanut hänestä parhaat puolet esiin. Tämä ficci osuu hyvin noihin samoihin ajatuksiini, ja oli hauska lukea, miten sietämättömän ylimielisestä poikamiehestä sukeutuikin hermostunut nuori kosija.  Dracon ei enää tarvinnutkaan kiinnittää huomiota epäolennaisiin juttuihin, kuten hienosteluun ja toisille esittämiseen ja pätemiseen, vaan hän sai viimein näyttää sen kivemman puolensa muillekin kuin mammalleen. Lopetus oli söpö ja lukijalle jäi hyvä mieli. Elämästä tuli viihtyisämpää ja miellyttävämpää ja Dracosta itsestäänkin paljon mukavampi. Tykkäsin tästä ficistä, ja ehkäpä tämä teksti nyt löytäisi lisääkin lukijoita, kun sitä vähän nostetaan.

[tirsu]

Kiitos kommentistasi, Fiorella Kiitos myös, että huomautit otsikoissa olleesta virheestä. En yhtään tajua, miten ole huomannut sitä itse. Noloa. Nyt se on korjattu. Taidan myös korjata nuo hrat ja rvat ihan herroiksi ja rouviksi, sillä kyllähän ne sieltä töksähtävät. Täytyykin muistaa kiinnittää kirjoittaessa huomiota siihen, ettei tekisi sitä enää. Siitä kun on jostain syystä tullut tapa. Kappalevälitkin voisi lisätä, helpottaisivat varmasti lukemista.

Kiva kuulla, että pidit tästä vaikka tämä on tosi vanha. Olen pohtinut, josko kirjoittaisin tämänkin version uudelleen, mutt mitä nyt sitä itsekin luin läpi pitkästä aikaa, niin ihan hyvä tämä on. Pieniä yksityiskohtia toki tekisin eri tavalla, jos nyt kirjoittaisin tämän.

Mulla on ongelmia kuvailunsuhteen (sitä tuppaa tulemaan aina vähän ja tekstistä dialogipainotteista), joten mukavaa että se onnistui tässä välittämään ravintoloiden ja kauppojen tunnelmaa. Se ilahduttaa joka kerta, jopa silloinkin kun teksti on vanha.

Itse olen aina mieltänyt, että Dracolla on äitinsä kanssa erittäin läheiset välit ja että he tulevat hyvin toimeen. Kumpikin rakastaa toista syvästi. (Ja kyllähän Draco isäänsäkin rakastaa vaikka he eivät olekaan niin kovin läheisiä. Tosin, jos multa kysytään, niin ajan kuluessa heidän välinsä kohenevat asteen pari.)

Vaikkei asiasta mitään mainintaa ollutkaan epilogissa, niin olen sen lukemisesta asti ollut sitä mieltä, että Astorian tapaaminen on saanut Dracon muuttumaan, jättämään koppavan imagon taaksensa ja näkemään maailman uudella tavalla. Kiva, että joku muukin jakaa saman näkemyksen kanssani. (Onko outoa, että Astoria nousi pelkästä maininnasta lempihahmokseni?)

Kiitos vielä kovasti kommentistasi.

-tirsu