Kirjoittaja Aihe: Helinä (k-11, H/Hr, R/Hr, angst, one-shot)  (Luettu 1861 kertaa)

Elfalas

  • Rouva Valas
  • ***
  • Viestejä: 558
  • Die mit dem Tod tanzt
Helinä (k-11, H/Hr, R/Hr, angst, one-shot)
« : 09.08.2007 12:54:13 »
Nimi: Helinä
Kirjoittaja: Elfalas
Genre: angst, one-shot
Paritukset: H/Hr, R/Hr
Ikäraja: K-11

Yhteenveto:
Hänet on tapettu seitsemään kertaan, mutta hän ei ole kuollut - ja vaikka olisikin, hän pystyisi silti tekemään vahvimman vihollisensa elämästä helvettiä.

A/N: Wanhasta Finistä paluu. Toinen tekele joululauluhaasteeseen. Pekka Simojoen sävellys Jouluyön hymni oli inspiraation lähteenä, ja kysykää vuorenpeikoilta miten sellaisesta ylistyslaulusta on mahdollista saada angstia. Tässä jutussa on muuten oikeasti sanoma. Yrittäkää tavoittaa se.

Syyskuu.
Hermione olisi halunnut repiä hiukset päästään. Sen hän olisi varmasti tehnytkin, jos hänen käsissään olisi ollut riittävästi voimia siihen. Hän pystyi nykyisin hädin tuskin seisomaan. Vaikka kyse oli elämästä, Hermione tunsi tekevänsä kuolemaa. Tarmo valui hänestä pisara pisaralta kuin vesitipat räystäiltä. Ensimmäiset keltaiset lehdet pihamaan puissa helisivät toistensa kylkiä vasten.
Hermione käänsi katseensa takaisin. Korpinmustat hiukset, sameanvihreät silmät. "Harry - mikä on muuttunut?" hän kysyi hiljaa.
"Mikä on muuttunut!" huusi Harry. "Kaikki! Kaikki on muuttunut ja sinä tiedät hyvin, miksi!"
"Mitä sinä haluat minun tekevän?" Hermione valitti. "Vastuu on sinullakin!"
"Olisit tehnyt jotain kun vielä pystyit siihen!"
"Mitä? Mitä, Harry? Tyttö ei tule raskaaksi noin vain. Eiköhän sinulla ollut osasi siihen asiaan."
Harry vaikeni hetken ja puristi kätensä nyrkkiin. Hermione näki veren pakenevan hänen rystysistään ja ihon muuttuvan kalmanvalkoiseksi. Särkyneiden silmälasien läpi tämä näytti vääristyneeltä, vinolta, aivan kuin hänen sielunsa olisi helissyt säleinä lattialle yhtä aikaa lasilinssien kanssa.
Sitten Harry kiepahti ympäri, ja hänen kaulansa lihakset kivettyivät. "Mene Ronin luo! Väitä että se on hänen!"
"Mitä luulet Ronin sanovan sitten, kun se avaa silmänsä ja hän huomaa että ne ovat vihreät?" Hermione kysyi ääni väristen. Hänen jalkansa vapisivat hellinä kaikesta kyyristelystä.
"En välitä", sanoi Harry ensin epäröiden ja sitten varmemmin, "en välitä."
"Sinun pitäisi", Hermione kuiskasi. Harry katsoi häntä pitkään ja vajosi viimein istumaan kauhtuneeseen nojatuoliin. Arpi hänen otsassaan hehkui punaisena, punaisempana kuin koskaan sen hetken jälkeen kun Harry oli kylmästi riistänyt hengen vanhimmalta vastustajaltaan, arkkiviholliseltaan, vanhempiensa murhaajalta.

"Minä näen hänet yhä", Harry sanoi, eikä Hermionella ollut vaikeuksia arvata, kuka 'hän' oli. "Näen hänet kaikkialla. Kahvilan tarjoilijassa. Tylypahkan oppilaissa. Leikkikentän lapsissa. Hän ei ole kuollut."
"Kuinka voit sanoa noin?" Hermione kuiskutti. Hän olisi halunnut huutaa, mutta hänen kurkkunsa tuntui kasvaneen täyteen piikkejä, joihin ääni takertui.
"Koska se on totuus. Joka kerta kun joku heistä kääntyy katsomaan minua, näen hänen silmiensä tilalla punaiset käärmeensilmät. Jopa sinun silmiesi tilalla, Hermione."
Harry kumartui eteenpäin, toi kasvonsa aivan lähelle Hermionen kasvoja, miltei kosketti häntä. Hänen hengityksensä liikutti Hermionen hiuksia edestakaisin.
"Ei, Harry", Hermione sanoi, "ei enää."
Kumpikaan heistä ei itkenyt sinä iltana. Harry katosi nousevaan pimeään vieden alkusyksyn lehtien helinämusiikin mennessään.

Lokakuu.
Harry tuotiin Pyhään Mungoon lähes toivottomassa kunnossa. Hermione sai Ronilta viestin melkein heti, kun se tapahtui - se lämmitti hänen sydäntään. Mitä ikinä tapahtuikin, Ron halusi aina, että Hermionelle kerrottiin ensiksi - koska Hermione oli tärkein. Mutta tällä kertaa pöllönnokan helkytys ikkunalasia vasten ei ylentänyt Hermionen mieltä. Voima oli alkanut palata hänen jäseniinsä, hitaasti, vastahakoisesti, pakotettuna, ja hän tunsi että häntä pidettiin kiinni tässä maailmassa epärehellisin keinoin. He huijasivat kuolemaa.
Harry onnettomuudessa. Pyhään Mungoon mahdollisimman pian. -R
Hermione antoi pergamentinriekaleen pudota lattialle. Hän puraisi huultaan; kaikkein vähiten hän olisi tahtonut nähdä Ronin ja Harryn yhdessä paikassa. Mutta mentävä oli. Hän ei voinut jättää niitä, jotka aikoinaan olivat tarjonneet hänen elämälleen tarkoituksen.

Taikasauva oli kauttaaltaan lävistänyt Harryn vasemman silmän. Se ei ollut enää korjattavissa. Hermione otti uutiset vastaan turtuneena, kuin hänen mielensä olisi kehittänyt suojamuurin murhetta vastaan. Kaikki kimposi hänestä kuin kumipallon pinnasta ja palasi sitten takaisin hieman pehmeämpänä. Hän oli saapunut paikalle juuri sopivasti, kun veriroiskeet oli jo siivottu ja Ron, joka vapisi kuin horkassa, viety kahvioon toipumaan shokistaan.
"Oliko se onnettomuus, Harry?" Hermione kysyi. Hän istui jalat ristissä tämän vuoteen äärellä eikä uskaltanut kysyä mitään muuta. Vasta kolmannella kerralla Harry vastasi hänelle, ja silloinkin hyvin vaimealla, käheällä äänellä, joka Hermionelle oli samanaikaisesti kauhunkirkunaa ja hopeakellojen helinää.
"En tiedä", Harry kihahti. Hermione painoi päänsä ja oli onnellinen, ettei Harry siteidensä lomasta nähnyt hänen pyöristynyttä vatsaansa.

Marraskuu.
Harry sai taikasilmän, samanlaisen kuin Villisilmä Vauhkomielellä. Se oli hyvin paljon hänen oman silmänsä kaltainen - mutta sitä kuollutta suonvihreän sävyä eivät taitavimmatkaan velhot olleet onnistuneet kopioimaan. Niinpä taikasilmä kieppui hänen päässään rupikonnanvihreänä samalla, kuin elävä mutta todellisuudessa kuollut silmä jatkoi lamaantunutta tuijotustaan.
Hermione sai Harrylta useita kirjeitä sen kuukauden aikana. Niiden sisällössä ei ollut punaista lankaa, ei päätä eikä häntää, mutta niin paljon tunnetta niihin oli vuodatettu, että Hermione kuin vaistomaisesti talletti ne pöytälaatikkoonsa.
Pelkään että olen muuttumassa häneksi, Hermione, Harry kirjoitti, kasvoni on revitty hajalle, olen arpinen ja rampautunut. Minusta ei ole tekemään muuta kuin pyörimään vainoharhaisena ympäri keinutuolissani. Nenäni toinen puoli on painumassa kuopalle, ikään kuin joku olisi lohkaissut siitä palan. Vahtaan ikkunasta ohikulkijoita, mietin, tulevatko he ovelleni, aikovatko he pahaa, voiko heihin luottaa ja miten hankkiudun heistä eroon. Olen hullu. Vainoharhainen. Muuttumassa Vauhkomieleksi.
Ja Voldemort ei ole kokonaan kuollut. Näen sen yhä selvemmin. Hän on heikko, murtuu pienessäkin tuulenvireessä, mutta hän on hengissä ja kerää voimiaan.

Kun Hermione vastasi näihin kirjeisiin, Harry ei kirjoittanut takaisin moneen päivään, ja kun kirje lopulta saapui, sillä ei ollut Hermionen viesteihin mitään yhteyttä. Samaan aikaan Ron oli lakannut kokonaan puhumasta Hermionelle. Hän ei koskaan ollut ollut enemmän yksin, vaikka hänen ruumiinsa alituiseen muistutti, että hänellä oli seuraa. Hän hädin tuskin söi. Illat hän vietti tuolissa ikkunan ääressä kuunnellen myrskyn synnyttämää ikkunalasin helinää ja kirjoittaen kukkakuvioiselle kirjepaperille sanoja, joista yksikään ei koskaan tulisi päätymään vastaanottajalleen.
Kumpikaan heistä ei itkenyt vieläkään.

Joulukuu.
Kuun alussa Harry vaihtoi maisemaa. Hän lähetti hyvin lyhyen viestin, joka ilmaantui salaperäisesti Hermionen yöpöydälle hänen nukkuessaan - mikä jo sinänsä oli ihmeellistä, sillä Hermione ei niinä aikoina paljon nukkunut. Viesti oli kirjoitettu erään Hermionen oman kirjeen nurjalle puolelle, ja siinä luki vain: Minä en pysty. Yrittäkää pärjätä. Paperin kulmalle oli laskettu pussillinen hopeasirppejä, epäilemättä kaikki mitä Harryn perimästä omaisuudesta oli jäljellä. Ne eivät paljon vastaanottajansa sydäntä lämmittäneet. Hän tavallaan ymmärsi Harrya - tämä oli epäonnistunut elämäntehtävässään ja menettänyt kaiken. Mutta nyt, kun tällä olisi ollut mahdollisuus saada jotakin uutta tilalle, hän pakeni. Sitä Hermione ei voinut käsittää.
Kolme päivää myöhemmin Hermionen ikkunasta solahti kirje, jossa Ron ilmoitti olevansa perillä hänen ja Harryn suhteesta ja kehotti Hermionea vastedes pysymään kaukana hänestä ja hänen perheestään. Vasta silloin hän uskalsi päästää itsensä irti ketjuista ja itkeä.
Kaksi päivää siitä, ja Molly Weasley kuulutti myös Ronin lähteneen.

Hermionen poika syntyi tarkalleen sinä hetkenä, kun jouluaatto vaihtui joulupäiväksi. Se tapahtui täydet kaksi kuunkiertoa liian aikaisin, ja koko Surreyn keskussairaalan väki hämmästeli lapsen sinnikkyyttä äidin kuntoon nähden. Hermione oli helpottunut saadessaan tuon pienen olennon ulos ruumiistaan. Niin vapautuneeksi hän tunsi itsensä, että vielä takkutukkaisena ja silmät unenpuutteesta punaisina hän teki parhaansa parantaakseen keskoskaapissa makaavan poikansa oloja. Pari pientä taikaa, ja hetken kuluttua lapsi hengittikin vapaammin. Sairaanhoitajat olivat pukeneet sille pienen tonttulakin ja punaiset tossut. Se oli hiljainen; ei ollut päästänyt ääntäkään sen jälkeen kun Hermione oli ensi kerran pitänyt sitä sylissään.
Ensimmäistä kertaa mittaamattoman pitkään aikaan Hermione saattoi antaa mielensä levätä rauhassa. Yö oli mustanharmaa ja lunta leijaili taivaalta. Jossakin vihelsi ambulanssi. Mutta kun hän painoi korvansa ikkunalasia vasten ja keskittyi kunnolla, hän saattoi erottaa jääkiteiden hiljaisen helinän pihamaalta.
Vaikka hän saikin kuulla vastusteluja vastustelujen perään, Hermione piti päänsä; hänen lapselleen oli olemassa vain yksi ainoa nimi.

Soi huurteessa Helinä huilun
Niin kirkas on tähtinen yö
Hän kulkenut on yli kuilun
Maa taivaalle kättä nyt lyö
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 11:31:49 kirjoittanut nami »

Ihmissusi

  • ***
  • Viestejä: 52
  • " Hän hymyili ja veti possua saparosta. "
Re: Helinä (k-13, H/Hr, R/Hr, angst, one-shot)
« Vastaus #1 : 09.08.2007 13:38:02 »
Oi ihana<3 Tosi hyvin kirjoitettu. Minä tykkäsin.
"Mikä on tullakseen, tulee... ja me kohtaamme sen pystypäin sitten, kun se tulee." ( Rubeus Hagrid )
" En minä pelkää, Harry. Olen sinun kanssasi." ( Albus Dumbledore )

lillie

  • Vieras
Re: Helinä (k-13, H/Hr, R/Hr, angst, one-shot)
« Vastaus #2 : 12.10.2007 18:05:49 »
Vau... Vetää sanattomaksi. Tämä oli ihana, kamalan kaunis ja olit saanut ladattua tähän paljon sitä kuuluisaa tunnetta. Mulla on nyt menossa joku ihme joulu pakkomielle, lueskelen keikkea siihen liittyvää, ja tämä psui tiellä, onneksi. Olen muuten melko varma, että olen joskus lukenut tämän vanhassa finissä. Hermione oli tässä niin kova, on kiva, ettei hänestä tehdä aina sellaista rääpälettä, ja taas toisin päin oli mukavaa, että Harry oli kerrankin se heikko. Mukavaa vaihtelua. Ja nuo sanat.. koko kappale on aivan ihana, ja niin tämä ficcikin. Täytyy kyllä lukea joskus lähemmin joulua uudestaan. Viimeinen kappale, joulukuu, oli mielestäni paras.
Kiitos tästä; lillie

iinaliina

  • ***
  • Viestejä: 22
Re: Helinä (k-13, H/Hr, R/Hr, angst, one-shot)
« Vastaus #3 : 13.10.2007 21:55:10 »
Tykkäsin tästä, tässä on niin paljon tunnetta. Hahmot ovat niin erilaisia kuin yleensä, Harry heikko ja Hermione tavallaan vahva, todella vahva.
Ja nuo laulun sanat, aivan ihanat. <3
En nyt(kään) saa mitään järjellistä aikaiseksi, mutta hieno tämä oli.<3
Ruohonkorsia.

Kelmit.<3