A/N: Tässä se on, vihdoin ja viimein
Olisin laittanut tämän tänne jo eilen, mutta enpäs sitten pääsytkään finiin... Enjoy!
Luku 6Lily Evans kaipasi vapaa-aikaansa. Koulun viimeiset viikot hän oli ehtinyt vain nukkua, lukea kokeisiin, syödä ja valmistella juhlia. Nyt hän oli kuitenkin saanut tarpeekseen kaikista valmisteluista ja aikoi heittää koulukirjat matka-arkkuunsa odottamaan pikaista koetta edeltävää kertausta. Päättäjäisten valmistelut oli vihdoin saatu tehtyä ja Ginger pystyisi itse huolehtimaan suunnitelmien täydellisestä toteutumisesta.
Pimennettyä Suurta salia valaisivat vain katossa tuikkivat tähdet, joiden valossa pystyi juuri ja juuri erottamaan rohkelikkojen pöydässä istuvan hahmon.
Lily tuijotti edessään olevaa kahvikuppia. Yleensä hän yhdisti kyseisen näkymän lämpimään ja rauhoittavaan tunteeseen, mutta nyt piristyminen ei kiinnostanut häntä. Kello oli iltayhdentoista paremmalla puolella ja tuntui että hän oli linnan ainoa hereillä oleva henkilö. Saadakseen kahvinsa näyttämään houkuttelevammalta Lily taikoi sen pinnalle vaaleanpunaisen kermavaahtosydämen. Hän pudisti päätään saaden punaiset hiuksensa putoamaan korvien takaa kasvojensa eteen ja huokaisi hiljaa. Uudella taikasauvan heilautuksella kahvi muuttui kuumaksi kaakaoksi jota tyttö siemaisi nautinnollinen ilme kasvoillaan. Ajatus pehmeästä sängystä, lämpimästä peitosta ja niitä ympäröivästä turvallisesta pimeydestä sai haaveellisen katseen kohoamaan hänen silmiinsä.
Unelmoinnin kuitenkin katkaisi eteishallista kantautuva kimeä kiljahdus jota seurasi tyttömäinen kikatus. Kahden ihmisen askeleet suuntasivat juosten portaita ylös. Ehkä hän ei ollutkaan yksin hereillä… Ja ehkä hän voisi tarkistaa oliko eräs tietty henkilö vielä jalkeilla.
Sää oli vieläkin ollut helteinen ja aurinko paistoi päivät pitkät ruskettaen Tylypahkan oppilaat tavallista paremmin. Ilta oli kuitenkin saapunut ja linnan ja sen alueiden päälle oli laskeutunut hämärä, sellainen kevyt pimeys jollainen alkukesän öinä vallitsi. Linnan ovista astui ulos nuori tyttö, jonka hiukset taivaalla loistava puolikuu sai hehkumaan tavallista punaisempina. Hänen kasvoillaan oli määrätietoinen ilme, hän tiesi tasan tarkkaan minne oli menossa. Vaikutti kuin risut ja männynkävyt olisivat katsoneet parhaaksi väistyä sellaisen päättäväisyyden tieltä tytön kävellessä kohti Kielletyn metsän reunaa.
Lily työnsi kädellään tuuhean koivunoksan syrjään ja astui sen takaa paljastuneelle polulle. Askel askeleelta hänen kävelynsä muuttui rivakasta harppomisesta lempeäksi tassutteluksi ja parin minuutin sipsuttelun jälkeen polku kääntyi oikealle.
Vau, Lily ajatteli jälleen kerran katsoessaan ympärilleen levittyvää puiden ja pensaiden oksien muodostamaa suurta huonetta. Sen seinät olivat niin paksut, ettei niistä nähnyt läpi ja korkealle ulottuvat lehvät loivat harvan katon. Lehtien välistä näkyi häivähdys pilvetöntä tähtitaivasta.
Paikka teki aina vaikutuksen Lilyyn, vaikka oli hän viettänyt lähes kaiken aikansa ravaamalla sen ja linnan välillä tehden juhlavalmisteluja. Kelmien ja Sarahin sekä Gingerin ja tämän apulaisten kanssa he olivat loihtineet koko paikan. Sinne mahtuisi helposti koko Tylypahkan viimeinen luokka, bändi, tanssilattian reunoille sirotellut pienet pöydät ja kaikki muu mitä sinne tarvitsisi mahduttaa, sillä paikkaan oli langetettu loitsu joka sai sen laajenemaan tarpeen vaatiessa. Valmisteluja aloitettaessa juhlien pitopaikka oli ollut ongelma numero yksi, sillä vaikka koulun opettajakunta periaatteessa tiesikin perinteisistä päättäjäisbileistä, ei heiltä kuitenkaan voinut pyytää lupaa Suuren salin käyttämiseen. Ginger oli kertonut että viimevuoden juhlat oli pidetty salaa keskellä yötä, ja että ne olivat loppuneet kun ensimmäiset oppilaat tulivat syömään aamiaista. Siriuksen yllättävän hyvä ehdotus Kielletystä metsästä juhlapaikkana oli hyväksytty yksimieleisesti, sillä kukaan ei halunnut tietämättömien ekaluokkalaisten harhailevan bileisiin kesken kaiken. Oli epätodennäköistä että nuoremmat oppilaat harhailisivat pimeään metsään siihen aikaan illasta, varsinkaan kun paikan ympärille oli langetettu monia hämäysloitsuja. Jokainen jolla oli mukana kutsukortti pääsisi suojauksista läpi ongelmitta, mutta katoilevaa juhlakansaa seuraava ei-toivottu vieras saattaisi hetkellisesti kuvitella olevansa hilleri. Hän pomppisi takaisin makuusaliinsa eikä sieltä seuraavana iltapäivänä herätessään muistaisi mitään edellisestä illasta.
“Hirviseni? Missä olet?” Lily huhuili. Äkkiä hänen kimppuunsa hyökkäsi takaapäin tumma hahmo, joka kaatoi tytön lattialle ja tasapainoaistin sanoessa suhteet irti rojahti sinne itsekin.
“James! Olet hullu!”
“Mutta aina niin rakastettava.” Molemmat purskahtivat nauruun ja vakavoituivat vasta useamman kuin yhden hetken kuluttua. James nousi ylös ja auttoi tyttöystävänsäkin seisomaan ja sai kiitokseksi useamman kuin yhden suudelman.
“Onko sinulla vielä se patja tuolla takana?”
James ynähti myöntävästi ja nosti Lilyn syliinsä säästääkseen hänen sieviä jalkojaan rankalta kävelymatkalta salin etureunasta sen perukoilla sijaitsevalle patjalle.
Sinä samana lauantaiyönä viettelevä kuunvalo sai muutkin tuntemaan tarvetta hakeutua rakkaansa viereen. Erään pariskunnan se oli saanut hakeutumaan Tähtitorniin, joskin tällä kertaa he olivat siellä vain ihaillakseen kirkkaina tuikkivia tähtiä.
“Ei kun tuo on Otava. Ihan varmasti. Sen täytyy olla”, sanoi pojan ääni, joka aloitti itsevarmana mutta hiipui lauseen loppua kohti hyvin, hyvin hämmentyneeksi.
“No jaa, tähtimerkit eivät ole ihan mun juttuni”, Sarah totesi. “Jos keskitytään tuohon isoon ja auringon valo heijastavaan systeemiin. Muistatkos sen nimen?”
“Tämän minä tiedän… Sehän on kuutamo!” Sirius hihkaisi ilahtuneesti muisteltuaan hetken tähtitieteen alkeita. Sarah hymyili hänelle huvittuneesti.
“Mitä? Mitä hauskaa tuossa muka oli?”
“Sinä, hupsu!” Siriuksen ilmeestä päätellen hän ei aikonut jättää tätä tähän, mutta koska hänen rakkaan tyttöystävänsä mielestä aihe oli loppuun käsitelty, hänet vaimennettiin suloisella suudelmalla. Eihän tällaisen yön pitäisi antaa mennä hukkaan.
Järven rannalle oli Lilyn ohikulkumatkan jälkeen ilmestynyt kaksi hahmoa. Keskustelu taukosi, kun toinen heistä tönäisi toisen järveen.
“REMUS! TÄMÄN SINÄ VIELÄ MAKSAT!” kiljui vaaleahiuksinen tyttö. Poika kurkotti veteen auttaakseen äsken sinne tuupatun henkilön ylös.
“Kosto on suloinen”, Amanda kuiskasi auttajansa korvaan ja nykäisi hänet mukaansa veteen.
Hiljalleen päivät matelivat ohitse kunnes loppukokeiden raapustaminen alkoi. Silloin alkoi myös selvitä miksi päättäjäisjuhlat olivat ehdottaman tarpeelliset; jokaisen kokeen jälkeen oppilaiden ilmeet muuttuivat entistä epätoivoisemmiksi ja lannistuneemmiksi. Sirius oli ainoa, joka näytti tyytyväiseltä taikuuden historia armottoman kahdentunnin tentin jälkeen.
“Vastasin siihen yhteen monivalinta tehtävään ja nukuin lopputunnin varsin makeasti”, hän paljasti jälkeen päin. Lily hymähti.
“En ollut varma yhdestäkään vastauksesta, keksin varmaan ihan oman historian…” Kun muut katsoivat häntä erittäin yllättyneinä hän jatkoi: “Aina kun avasin sen kuivan opuksen, nukahdin välittömästi. Ihan oikeasti. Ei sitä kirjaa pysty lukemaan kuolematta tylsyyteen vähintään kahdesti.”
Sarah nyökkäsi. “Sen on kirjoittanut Benedictus III. Jos aaveopettajamme joskus vaihtaisi sitä oppikirjaa…”
“…mutta me emme enää hyötyisi siitä”, Sirius huomautti katkerasti. “Ja miten sinä muistat sen unilääkeopuksen kirjoittajan nimen?”
“No, tuota noin. Siinähän on 1000 sivua. Joten päätin opiskella niistä joka sadannen, koska jos niissä mainittuja asioita kysyttäisiin niin tietäisin ainakin jotain.” Kun tämä selitys ei saanut ilmeitä muuttumaan yhtään ymmärtäväisemmiksi Sarah jatkoi. “Aloitin kannesta.”
“VAPAUS, TÄÄLTÄ TULLAAN!”
Huuto kaikui pitkin Tylypahkan käytäviä saaden sinne luokista vyöryvät oppilaat naurahtelemaan. Kaikki olivat varsin hyvällä tuulella, koska koeviikko oli vihdoinkin ohi ja parin päivän päästä he olisivat kotona nauttimassa kesän riemuista.
Mutta hilpeyspalkinnon veivät seitsemäsluokkalaiset, jotka olivat viimeisen koulussa vietetyn perjantain kunniaksi villiintyneet täysin. Jotkut olivat taikoneet linnan portaikot niin, että ne vaihtoivat paikkaa jatkuvasti. Ympäriinsä lenteli erilaisia paperista taiteltuja eläinhahmoja, neljännen kerroksen lattioita peitti möyheä sammalkerros ja toisen kerroksen taulut olivat kolmiulotteisia. Kaksi oppilasta oli myös pitänyt huolen siitä että illalla soihdut hehkuisivat sateenkaaren väreissä.
Ne oppilaat, jotka käyttäytyivät varsin rauhallisesti viimeiset seitsemän vuotta, olivat päättäneet ottaa ilon irti elämästä. Koska oli vaikeampaa etsiä paikka jossa kukaan ei tehnyt erilaisia (kiellettyjä) taikoja, oli Voro luovuttanut ja lukittautunut toimistoonsa. Tällä hetkellä pari professoria oli lepyttelemässä häntä teen ja keksien kanssa.
Lily virnisti iloisesti huudolle joka kantautui jostain eteisaulan suunnalta. Toisaalta hän oli hieman hämmentynyt, sillä kaikki kelmit olivat hänen ympärillään. Hän päätti vielä tarkistaa; yksi, kaksi, kolme ja neljä. Kyllä, he kaikki olivat siinä. Tosin he näyttivät jotenkin syyllisiltä…
“Onko teillä jotain tekemistä tuon kanssa?”
“Minkä?”
“Missä?”
“Mitä johtajatyttö ei tiedä, ei voi vahingoittaa häntä. Ei niin että olisi mitään tiedettävää.”
Nämä olivat vastaukset, jotka kuuluivat miltei täsmälleen samaan aikaan kuulostaen hieman liian huolettomilta. Lily hymähti ja päätti tyytyä niihin, sillä usean vuoden kokemuksella hän tiesi jäävänsä ilman vastauksia. Sen sijaan hän alkoi hyräillä hiljakseen
Celebration timea.
Aurinkoinen iltapäivä muuttui iltahämäräksi iloisen sekasorron vallitessa, mutta juhliin oli vielä monta tuntia aikaa. Seitsemäsluokkalaiset tytöt olivat tosin linnoittautuneet makuusaleihinsa jo nyt, neljä tuntia ennen juhlien alkua. Myös Lily oli heittänyt hyvästit kelmeille, joiden oli ollut hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi hän tarvitsisi neljä tuntia valmistautumiseen.
“Näette sitten”, hän oli hymähtänyt ja hylännyt heidät muiden miespuolisten rohkelikkojen seuraan.
Kerrankin hän osallistui täysillä muiden tyttöjen asunvalintapaniikkiin ja etsi kuumeisesti sopivaa luomivärin sävyä. Pitkän ajan kuluttua hieman uupunut Lily oli vihdoin tyytyväinen ulkomuotoonsa ja istahti sängylle (varovasti, ettei mekko rypistyisi) odottamaan, että muutkin juhlijoista olisivat enemmän tai vähemmän valmiita lähtemään. Hän ei halunnut olla etuajassa.
Vaikka kaikki säätäminen olikin tuottanut tulosta, hän ei uskonut pystyvänsä siihen uudestaan ennen kuin saisi todella hyvän syyn.
“Missä hitossa on se solmioloitsulappu?” Sirius kysyi hätääntyneesti. James ja Remus loivat toisiinsa paljon merkitsevän katseen. Heidän yhteisellä ystävällään oli aina ollut hieman ongelmia erilaisten lappujen säilyttämisessä, saatikka sitten löytämisessä.
“Tule tänne niin James-setä neuvoo.” Hänellä oli suhteellisen paljon kokemusta kaikenlaisten solmioiden sitomisesta. Pottereiden suku ei ravannut jokaisessa seurapiiritapahtumassa, mutta he osallistuivat silti moniin velhomaailman kerman tanssiaisiin. Sirius oli pääsääntöisesti jättänyt ne väliin tai raahautunut paikalle risoissa farkuissa ja t-paidassa pitääkseen oman henkilökohtaisen mielenosoituksensa pukukoodia vastaan.
“No niin! Tulkaa jo, en haluaisi saapua tyttöjen jälkeen. Tiedätte hyvin, että saisimme kuulla siitä pitkään. Ja Anturajalka, sinun pitää vielä tassutella oleskeluhuonettakin pidemmälti, joten mitä nopeammin, sitä nopeammin!” James hoputti. Hän loi viimeisen katseen matka-arkkunsa suuntaan miettien, pitäisikö hänen kuitenkin… Epämääräisten murahdusten saattelemana Remus ja Sirius, jonka solmio oli nyt oikeaoppisesti solmittu, raahautuivat ovelle ja siitä ulos. Kolmas kelmi seurasi heitä päättäen unohtaa Granbergin kultatimantista ostamansa korun ainakin täksi illaksi.
Saavuttuaan oleskeluhuoneeseen he huomasivat muiden luokkansa poikien odottavan siellä malttamattomina. Kelmit olivat eri makuusalissa, sillä he olivat kirjaimellisesti savustaneet muut ulos ennen toisen vuoden loppua. Ovea ei vieläkään saanut auki ellei ollut kelmi tai pyytänyt kauniisti lupaa. Nykyään pihalle potkaisijat ja sinne potkaistut oppilaat olivat ystävällisissä väleissä. Sirius hiippaili muotokuva-aukolle ja jatkoi kohti eteisaulaa jossa oli sopinut tapaavansa Sarahin. Remus seurasi häntä, sillä kuudesluokkalaisen kanssa seurustelussa oli myös varjopuolensa.
Huone hiljentyi välittömästi, kun vain toiselle sukupuolelle sallitun makuusalin ovi avautui. Jännitys tiivistyi. Ensimmäisenä ovesta astui Heather, joka oli pukeutunut hempeän vaaleanpunaiseen prinsessaunelmaan. Häntä seurasi Ginger tummanpunaisessa iltapuvussa ja lauma muita tyttöjä. Lily ei ollut heidän joukossaan, ja vain hetki hetkeltä hermostuneempi James jäi lihavan leidin muotokuvan tälle puolelle. Oikeastaan aikaa ei ehtinyt kulua viittä minuuttia kauempaa, kun Lily ilmestyi paikalle. Hänellä oli yllään olkaimeton, vaalea ja hopeinen mekko, joka näytti aaltoilevalta vedeltä. Hän oli nostanut hiuksensa nutturalle päänsä päälle jättäen vain pari kiharrettua hiussuortuvaa kehystämään kasvojen. Kaulassaan hänellä oli meressä sileäksi hioutunut sinertävä lasinpala, jonka James etäisesti muisti lahjoittaneensa hänelle joskus vuosia sitten tuliaiseksi rantalomaltaan.
“Näytät… Upealta”, James kommentoi saatuaan vihdoin aikaan kunnollisia sanoja.
“Kiitos”, Lily vastasi hymyillen tyytyväisesti. Juuri tätä reaktiota hän oli toivonutkin.
“Luulin, että heitit minua tuolla”, hän sanoi osoittaen korua. Se ei ollut tuntunut erityisen hyvältä lahjalta osuessaan hänen otsaansa. “Sain elinikäisen psyykkisen arven siitä.”
“No, jälkikäteen tajusin sen näyttäneen ihan kivalta. Kävin etsimässä sen illalla.” He unohtuivat paikoilleen tuijottamaan toisiaan, miettien samalla kaikkia niitä kertoja, kun heidän keskustelunsa olivat päättyneet lentävien esineiden väistelyyn.
Lopulta James katkaisi hiljaisuuden.
“Mennäänkö?”
Juhlat menivät vielä monta kertaa paremmin kuin kukaan olisi uskonut. Oppilaat ihastelivat metsän siimekseen luotua tanssipaikkaa loputtomiin, ja Lily sai luokkatovereiltaan useamman kuin yhden kohteliaisuuden. Hän tanssi koko illan ja melkein koko ajan Jamesin kanssa. Jossain kohtaa hän ja Sarah vaihtoivat paikkaa, ja Lily tanssi myös Remuksen kanssa.
Peter tuijotti ulos makuusalinsa ikkunasta. Vaikka hän ei nähnyt hämärtyneen metsän kaukaiseen reunaan asti hän tiesi, että siellä juhlittaisiin aamunkoittoon. Peter ei pitänyt juhlista; ne olivat aivan liian äänekkäitä ja villejä eikä niistä ollut koskaan mitään iloa hänelle. Oli miltei mahdotonta ymmärtää, miksi hänen kolme ystäväänsä lähtivät sinne niin innokkaasti. Remuskin meni, vaikka joutuisikin olemaan yksin.
Kukaan seitsemäsluokkalaisista ei ollut vielä palannut linnaan, mutta kotiin lähdön läheisyys piti Peterin hereillä. Ehkä hänen pitäisi hyväksyä työpaikkatarjous Borgin & Burgesilta, se ammatti oli ollut ainakin erään tunnetun velhon hallussa.
“Ja nyt alkavat hitaat, joten kaikki jotka aikovat ne välttää voivat mennä hakemaan lisää juotavaa”, bändin laulaja kuulutti. Lily vilkuili ympärilleen ja huomasi ilokseen Jamesin palanneen mystisen kauan kestäneeltä boolinhakuretkeltään.
“Missäs sitä oikein oltiin?” hän kysyi laittaen kätensä puuskaan ja naputtaen toisella jalalla lattiaa ja näytti aivan vihaiselle rouva-henkilölle. Saatuaan lasillisen violettia boolia, joka maistui mansikoille ja Spritelle, hän kuitenkin kiitti kauniisti ja saatuaan juomansa loppuun johdatti rakkaansa lähemmäs bändiä.
“Ei ollut tarkoitus kadota niin pitkäksi aikaa… Mutta en sentään jäänyt paitsi ensimmäisistä hitaista. Sitä paitsi näytit viihtyvän ihan hyvin.”
“Ai jaa? Kerro se varpailleni. Niillä ei ole ollut kovin kivaa.”
“Pahoittelen, oi varpaat, tätä kokemaanne kärsimystä.”
“Varpaat hyväksyvät anteeksipyyntösi. Yhdellä ehdolla.”
“Ja mikähän se olisi?”
“Kannat niiden upean omistajan tarvehuoneeseen.”
“Olenko muistanut kertoa, kuinka paljon varpaistasi rakastankaan?”
Myöhemmin sinä iltana, mutta yllättäen täysin samassa paikassa keskellä tanssilattiaa, oli menossa puuskupuhien järjestämä palkintojenjako. Ginger oli saanut juhlavaltiattaren arvonimen, Heather oli nimitetty viralliseksi bilehileeksi eikä tanssiaisten kuninkaallisia näkynyt missään.
“Sirius? Mihin he katosivat?”
“En tiedä. Sääli että Lily ja James jäävät paitsi omista kruunajaisistaan.”
“Vaikuttaa siltä, että kuninkaallisemme ovat kadonneet. No, siinä tapauksessa heidän perillisensä joutuvat ottamaan vastuun häikäisevän upeasta valtakunnastamme. Sirius Musta ja Sarah Jones, tulkaapa tänne vastaanottamaan kruununne!”
Lily katsoi ulos Tylypahkan pikajunan ikkunasta jonka toisella puolella paistava aurinko valaisi ohi kiitävät vehreät maisemat. Oli hassua ajatella tämän olevan viimeinen kerta tässä junassa. Seitsemän vuoden aikana kotiolot olivat muuttuneet jatkuvasti, mutta koulu oli säilynyt samana ja tuntunut aina yhtä turvalliselta. Bileistä jäänyt univelka alkoi äkkiä tuntua, ja hän nukahti siihen, Jamesin syliin.
Kun Lily heräsi unesta, jossa murhanhimoinen donitsi jahtasi häntä, Tylypahka oli jäänyt taakse kauan sitten, ja puolessa tunnissa he saapuisivat Kings Crossille. Vaunuosastossa ei ollut ketään heidän lisäkseen.
Lily painautui tiukemmin Jamesia vasten ja toivoi, että voisi jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi. He voisivat muuttaa yhteiseen opiskelija-asuntoonsa keskelle Lontoota vasta kahden viikon kuluttua, ja se tuntui ikuisuudelta jo nyt.
“Milloin -”
“Tiistaina. Eli ylihuomenna.”
He tuijottivat toisiaan pitkään. James muisti kuinka oli ensimmäisen kerran katsonut Lilyä silmiin. Siihen liittyi kaksi luudanvartta ja peruttu huispaustunti. Sen illan hän oli viettänyt haaveillen kimmeltävistä vihreistä silmistä.
Vaunuosastossa vallinneen hiljaisuuden katkaisi Siriuksen ja Sarahin saapuminen. He nauroivat kumpikin jollekin, mikä oli nähtävästi olut erityisen huvittavaa.
“Kumartakaa, oi alamaisemme, sillä kuningas ja kuningatar ovat saapuneet!” Sirius hihkaisi.
“Kunnon kuninkaalliset pitävät huolta alamaisistaan, eikö?” Lily kysyi leikkimielisesti. “Joten ojentakaapa meille tuo suklaasammakko pussi, teidän korkeutenne.”
