Kirjoittaja Aihe: Antocharis & Vomitoria (Percy/Penelope, angst, K-11, LW6)  (Luettu 1918 kertaa)

Jazz*

  • Vieras
Title: Anthocharis & Vomitoria
Author: Jazz*
Beta: Picca
Disclaimer: En saa tästä rahaa. Rowling omistaa kaiken Pottereihin liittyvän.

Rating: K-11
Pairing: Penelope Clearwater/Percy Weasley
Genre: angst, het, darkfic

Summary: He eivät vaihda sanakaan. He eivät edes katso toisiaan silmiin.

A/N Nimi juontaa juurensa latinankielisistä nimityksistä auroraperhoselle ja lihakärpäselle. Picca, tuhannet kiitokset nopeasta ja tehokkaasta betaamisesta. Kirjoitettu Lyrics Wheel 6-haasteeseen.



Anthocharis & Vomitoria



Hän makaa puuvillalakanoilla ja tuijottaa poissaolevana suoraan ylöspäin, kohti kulahtaneen asunnon kulahtanutta ja kellertävää kattoa. Hän uskoo yhä – vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin – että entinen asukas oli tupakoitsija. Varmaan myös alkoholisti, sillä seinät ovat erisävyisten ruskeiden laikkujen peitossa.

Hän tuntee asunnon läpikotaisin. Päivisin hän on tutkinut jokaisen pienen sopen tuosta Lontoon slummialueella sijaitsevasta kerrostalokaksiosta. Kerran hän on jopa kironnut lattialankut irti nähdäkseen, josko hänen aviomiehensä olisi piilottanut niiden alle jotain. Hän ei tiennyt, etsikö hän homehtuneesta asunnosta kenties vaaleanpunaisin sydämin koristeltua lahjaa, vai hemaisevaa salarakastajatarta. Ne kummatkin olisivat selittäneet, miksi hänen aviomiehensä silmät eivät hohkanneet sitä samaa intohimoa, jota ne olivat vuosia sitten hohkanneet. Ne olisivat selittäneet, miksi hän luulee yhä että hänen aviomiehellään on minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan.

Hän kuulee, kuinka ovi käy. Hänen aviomiehensä kolistellessa eteisessä hän kampeaa itsensä ylös sängystä ja kävelee kevein askelin makuuhuoneen ovelle. Aviomies nostaa päätään, ja laskee mustat kenkänsä hopeoidulle kenkätelineelle.
”Hei, Penelope”, aviomies huokaa, ilmeettömien silmien tuijottaessa sarvisankaisten silmälasien takaa.
”Oliko sin-”, Penelope aloittaa, mutta hänen aviomiehensä on jo kiiruhtanut olohuoneeseen. Penelope astelee hänen peräänsä masentuneempana kuin on ollut pitkiin aikoihin. Ei enää edes mitäänsanomatonta, töksähtelevää keskustelua. Vain lyhyet tervehdykset. Nekin niin sydämettömät.

Hänen aviomiehensä on polvillaan tulisijan ääressä, pää työnnettynä vihreisiin liekkeihin. Taasko työasioita, joita hän ei viisitoistatuntisen työpäivänsä aikana ehdi selvittää?
Penelope istahtaa muhkealle nojatuolille, jälleen kerran odottamaan.

Kaappikello osoittaa kumein kolahduksin, että kello on yksi. Viimein aviomies kiskaisee päänsä liekeistä. Hän nousee hitaasti ylös, ja hieroo kipeytynyttä selkäänsä pitkin vedoin.
”Pojat tulevat käymään huomenna”, hän tokaisee ja kääntyy katsomaan vaimoaan, joka istuu jäykistyneenä sentilleen samassa paikassa ja sentilleen samassa asennossa kuin tunti sitten.
”Percy, anna minä hieron selkääsi”, Penelope ehdottaa ja nousee ylös. Sininen yöpuku hyväilee hänen muotojaan, kun hän astuu aviomiehensä luo.
”Kuule, Penny, minulla ei ole koko päivää – tai oikeammin yötä – aikaa. Ymmärrät kai, että minun täytyy saada nukkua sen pienen ajan, jonka olen kotona. Minulla ei ole aikaa sinun hierontoihisi.”
Percy katoaa makuuhuoneeseen, jättäen Penelopen seisomaan kädet ojennettuina hiljalleen kytevän takan viereen.
”Ei sinulla ikinä ole aikaa”, Penelope kuiskaa vaimeasti.

*

Hän avaa silmänsä ja kääntyy sängyssä. Percy on noussut jo ylös. Kylpyhuoneesta kantautuu veden lorina. Penelope huomaa Percyn tyynyllä hänen hengityksensä tahtiin huojuvia, punertavia hiussuortuvia. Ne muistuttavat häntä Weasleyistä, joista Percy on täysin eristäytynyt. On ollut jo vuosia.
’Mitähän heille kuuluu?’ Penelope miettii ja sormeilee omia kiharoitaan.
’Ehkä minun pitäisi kirjoittaa heille kirje. Ja pyytäisin Percyä lisäämään siihen nimensä…’
Percy astuu sisään makuuhuoneeseen pyyhe lanteilleen kiedottuna. Penelope seuraa hajamielisenä, kuinka hänen aviomiehensä pukeutuu siistiin liituraitakaapuun ja samasta kankaasta tehtyyn silinterihattuun. He eivät vaihda sanakaan. He eivät edes katso toisiaan silmiin.

Kahvista nousee höyrykiehkuroita, jotka leijailevat houkuttelevina Percyn nenään. Penelopen tutkivan katseen alla hän siemaisee kupista ja kääntää tutkimusraportin sivua. Pian hän pääsisi taas velhoministeriöön johtamaan velhomaailmaa. Ja vieläpä töiden jälkeen Oliver, Eric ja John tulisivat vierailulle.
’Enää ei paremmin voisi mennä’, Percy tuumii, ja hymyilee waarallisimpien welhojen listalla komeilevalle Harry Potterin kuvalle. Kuva ei hymyile takaisin, tyytyy vain irvistämään.
”Tiedätkö”, Penelope katkaisee seesteisen hiljaisuuden, ”me voisimme kirjoittaa isällesi ja äidillesi. Emme ole kuulleet heistä mitään vuosikymmeniin.”
Percy on purskauttaa kahvin ja paahtoleivän suustaan. Hän nielaisee, kakoo ja vastaa tuohtuneena:
”Minä en kirjoita heille! Minulla ei ole mitään asiaa heille. Nyt minun täytyy lähteä töihin. Hyvää päivänjatkoa, Penelope!”
Ja pienen poksahduksen saattelemana hän kaikkoontuu. Tutkimusraportti iskeytyy pöytään, kaataen kahvikupin suoraan voipurkkiin. Penelope alkaa vaitonaisena siivota sotkua, kyynelten kimmeltäessä hänen silmissään.

*

Percy säteilee. Penelope ei ole nähnyt häntä pitkään aikaan niin onnellisena. Eric, John ja Oliver – kaikki hänen aviomiehensä kollegoja – ovat tulleet yökylään. Penelope tietää, mikä hänen roolinsa on illan aikana. ”Kaada juomaa, Penelope” ja ”Käy ostamassa lisää viinaa, Penelope”. Pian Percy vetäisi perseet olalle, varmaan kirjaimellisestikin. Penelope on jo niin tottunut Percyn känniseen kähmimiseen. Hän on ääriään myöten täynnä Ericin ja Johnin tyrskimistä, kun Percy yrittää riisua hänen vaatteensa viinasta tahmeilla sormillaan.

”Penny… khultaseni”, Percy mutisee ja hoippuu kohti vaimoaan. Hän on juuri saamassa pitävän otteen Penelopesta, kun Oliver astuu hänen vierelleen.
”Percy”, Oliver aloittaa täysin selvällä äänellä. Hän on aina ollut absolutisti, johtuen varmaan urastaan taikaurheiluosaston johtajana ja Kadlein Kanuunojen valmentajana, ”sinun täytyy lopettaa. Penelope ei selvästikään pidä koskettelustasi.”
Penelope huokaisee helpotuksesta, kun Oliver vetää hänet taakseen. Percy ei näytä tyytyväiseltä. Oikeastaan hän kiehuu raivosta ja nappaa kiinni kollegansa kauluksesta.
”Shinähän et määrää… mitä mhinä teen vhaimolleni!”
Sitten hän kohottaa kätensä lyöntiin, huitaisee ja osuu ohi. Eric ja John nousevat sohvalta, jolta ovat tilannetta tarkkailleet, kävelevät Percyn luo ja laskevat kätensä hänen olkapäilleen.
”Phercy, parempi että l-lhopetetaan”, Eric huokaisee ja katsoo vetistävin silmin Oliveria. ”Mhinä ainakaan en halua thapella a-ammattilaishuispaajan khanssa.” John örisee myöntymyksensä ja Oliverkin hymyilee.
”Jaahas. Phitihän se arvata, että pharhaat… ystäväni ovat vhain joukko… phikkutyttöjä”, Percy huudahtaa ja repii itsensä irti muista.
”Phainukaa helvettiin, ph-phelkurit!” hän sitten karjuu ja osoittaa tärisevällä sormella eteiseen. Oliver, Eric ja John eivät tee liikettäkään lähteäkseen. Penelope tarraa kiinni Oliverin hihaan.
”Lupaa ettet vahingoita Pennyä”, Oliver tokaisee vaativalla äänellä.
”She ei ole shinun a-asiasi!”
”Sitten hän lähtee minun mukaani.”
”Ei! Nyt mhenkää!” Percy kiskaisee taikasauvansa esiin ja tähtää suoraan Oliverin silmien väliin.
”Pärjäätkö sinä, Penelope?” Oliver kuiskaa ja tuijottaa kiinteästi häntä uhkaavaa miestä silmiin.
”Pärjään kai. Menkää, ennen kuin hän vahingoittaa teitä”, Penelope hengähtää ja vetää oman taikasauvansa taskustaan. Eric ja John kiirehtivät Oliverin luo, ja he kaikkoontuvat.
Percy laskee sauvansa hämmentyneenä. Mitä ihmettä hänen vaimonsa tekee? Eikö heidän pitänyt rakastaa toisiaan?
”Phe… Phenelope?” Hänen vaimonsa näyttää aivan mielipuolelta. Silmät kiiluvat ja hänen sauvakätensä tärisee kuin horkassa.
”Minä en kestä enää! Sinä et ole samanlainen kuin viisitoista vuotta sitten. Tämä suhde loppuu tähän. Tainnutu!” Penelopen sauvan kärjestä lennähtää punaisia juovia, jotka kiertyvät Percyn ympärille ja hän lysähtää lattialle. Punaiset juovat haihtuvat, ja muutaman hetken kuluttua kuorsaus täyttää huoneen.

*

Jumalaton päänsärky ja kipeä selkä. Percy nousee varovasti ylös olohuoneen lattialta ja astuu askeleen kerrallaan makuuhuoneeseen. Hänen yllätyksekseen sänky on tyhjä ja pedattu. Penelopella on huono tapa nukkua myöhään sekä arkisin että viikonloppuisin, mutta tällä kertaa hän on tainnut tehdä poikkeuksen. Percy lysähtää sängylle ja kutsuu keittiöstä muutaman päänsärkypillerin.
Hetken kuluttua hän vajoaa levottomaan uneen, mutta joutuu heräämään jo muutaman minuutin kuluttua, kun pöllö koputtaa makuuhuoneen ikkunaan. Kun Percy avaa ikkunan, päänsärky jää taka-alalle.
”Taikaministerin äiti menehtyi tänä aamuna.”
Percy lehteilee oikealle sivulle, ja alkaa lukea uutista.
”Molly Agatha Weasley on menehtynyt kotonaan tänä aamuna noin kello neljä paikallista aikaa. Yli 80-vuotias taikaministerin äiti kuoli hänen aviomiehensä mukaan rauhallisesti ja kivuttomasti. Jästienrakastajina tunnettu Weasleyn perhe ei suostunut muilla sanoin kommentoimaan tapahtunutta.
Kukaan ei tiedä, kuinka raskaasti taikaministeri menetyksen ottaa. Hän ei omien sanojensa mukaan ole ollut yhteydessä perheeseensä vuosiin.
Päivän Profeetta lähettää suurimmat osanottonsa taikaministerille.”

Alle on liitetty kuva iloisesti hymyilevästä Molly Weasleystä. Percy tuijottaa kuvaa järkyttyneenä. Hetken kuluttua hän irrottaa kuvan varovaisesti lehdestä ja loihtii sauvanheilautuksella raamit sen ympärille. Sitten hän kirjoittaa kuvan alareunaan päivämäärän, ja ripustaa taulun heidän sänkynsä yläpuolelle. Kunhan Penelope saisi kuulla tästä…

Percy kompuroi keittiöön ja odottaa näkevänsä Penelopen ja höyryävän kahvipannun. Sen sijaan hän näkee vain aution ruokapöydän, kylmät kodinkoneet ja pienen paperilapun taiottuna keittokomeron oveen.
”Mitä ihmettä”, Percy mutisee lähestyessään lappua. Hän alkaa erottaa yksittäisiä sanoja ja tunnistaa vaimonsa käsialan. Säikähdys velloo hänen sisuksissaan, ja hirveä muistikuva iskeytyy kuin tatuoituna hänen silmilleen. Hänen vaimonsa murhaava ilme ja ojennettu taikasauva. Sen jälkeen pelkkää mustaa.
”Percy”, kirje alkaa, ”meidän yhteinen tiemme on lopussa. Sora ja pistävät kivet vaihtuvat pehmeäksi nurmikoksi. Ymmärrät varmasti jonain päivänä, miksi jätän sinut. Tai voit varmistaa Oliverilta, salaisuudenhaltijaltani. Vain hän tietää tarkan sijaintini.
Eikä muuttaminen tule olemaan mielessäni vielä pitkään aikaan.
Ajattelin myös vierailla Weasleyillä, sinun perheesi luona. He tarvitsevat tukea äitisi kuoleman vuoksi.
Jää hyvästi,
Penelope Clearwater

PS. Tuhosin kihlasormuksen.”


*



Don Huonot: Kärpänen II

Yöllä tuut töistä kotiin, ruokit kissat, purat vastaajan
Poltat tupakan, meet kuumaan kylpyyn, safkaat jotain
Peset hampaat ja käyt nukkumaan

Aamu, syöt appelsiinin, ruokit kissat, lähdet lenkille
Kun tuut takaisin juot kahvia, soitat tutuille
Kutsut ne tänne kylään lauantaiksi

kertosäe:
Taas sua katonrajasta mä katselen,
Oon sun kärpänen
Nään joskus unta että oon ihminen,
Mut sulle oon vain kärpänen

Ilta, ne sanoo et sä säteilet mut sua vituttaa
Liikaa juot, saat raivarin ja heität jengin ulos,
Sammut, kissat riehuvat yön

kertosäe

Keität kahvia ja koitat koota ajatuksia
Jääkaapin oveen teippaat lihavan hirviön kuvan
Meet ulos ja kun tuut takas, kirjoitat kasan postikortteja
Pahoittelet tapahtunutta, lähettäisit mieluummin pommeja

Ja sen kärpäsen joka sua piiritti sen aamun
Hesarilla kahvikupin viereen nitistit
Olin kärpänen, olin kärpänen,
Sua katonrajasta enää katsele en
Olin kärpänen,
Ja niin kauan kuin sitä kesti, olin onnellinen
« Viimeksi muokattu: 14.11.2014 14:58:49 kirjoittanut Renneto »

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 937
  • kiero ja sarkastinen
Re: Antocharis & Vomitoria (Percy/Penelope, angst, PG, LW6)
« Vastaus #1 : 27.09.2007 18:35:28 »
Tulinpa lukemaan uudelleen. Ficci on minusta hyvä ja elämänmakuinen, ankea realismissaan. Hyvä, että Penelope onnistui vihdoin päästämään irti. Hienosti tulkitsee myös noita lyriikoita. Että siis, kiitoksia tästä.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)