Nimi: Asiatonta, professori Litefoot
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: Juonta ja järkeä on niin vähän, että sekin vähän pääsi karkuun. Fluffia ehkä, emmätiä.
Ikäraja: S
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Tämähän on siis minun tekemiseni
12+ virkettä XIII -haasteeseen. Sanalistahan oli tässä nimenomaisessa järjestyksessä seuraava:
epävarma,
iltapäivä,
sinertävä,
kolahdus,
kahvi,
etsiytyä,
ruusu,
toukka,
himo,
sarastus,
säpäle,
hauta,
ikävä,
naarmu,
kiivetä,
silmä,
kaiverrus,
mikäli,
simpukka,
lakana,
häive,
absoluuttinen,
lanka,
lautturi,
kierre. Käytin myös jokerivirkkeen.
Professori Litefootin näyttelijän, ihanan Trevor Baxterin, muistotilaisuus oli nyt viikonloppuna, ja minä olen ihmisenä ollut ihan hajalla. Se on kun liiaksi kiintyy näyttelijään tai sarjaan josta kasvaa päässä suurempi kuin elämä. Siksi on kirjoitusblokkiakin pukannut, ja halusinkin kirjoittaa jotain ihan helppoa ja pöljää.
Löytyy tämä myös englanniksi käännettynä, mikäli kiinnostaa:
Rude, Professor Litefoot
Asiatonta, professori LitefootVaikka toki professori Litefoot olikin ammatiltaan lääkäri, niin eittämättä patologina hän oli elävän potilaan tykönä astetta epävarmempi kuin tunnottoman ja tahdottoman ruumiin äärellä. Eikä asiaa auttanut sekään, että kyseinen potilas oli hänen rakas toverinsa Henry Gordon Jago, koska häneen oli aina niin vaikea suhtautua ammatillisesti, varsinkin kun hän omien puheidensa mukaan oli tällä kertaa muuttunut tässä iltapäivän tuntien aikana vallan kokonaan näkymättömäksi. Niin hän oli kuulemma ruvennut sinertämään läpi jo aamulla, mutta kadonnut kokonaan näkyvistä joskus ennen iltapäiväteetä. Kolahdus herra Jagon itsetunnolle oli valtava, sillä mikä se on se sellainen seremoniamestari, joka ei edes näy yleisölle?
”No-no, Henry, rouva Hudson on keittänyt meille kahvia. Mielesi muuttuu paremmaksi, kun syöt vähän ja rauhoitut”, sanoi Litefoot ja etsiytyi tunnustelemalla ystävänsä viereen. Erityisen tarkka huomio oli, että Jagon vaatteetkin, Maude-tädin neulomaa ruusunpujoliiviä myöten, olivat muuttuneet miehen myötä näkymättömiksi, eikä hän siis ollenkaan liikuskellut nakuna. Litefoot tunsi pienen omantunnonpistoksen sydämessään, sillä hänestä olisi ollut verrattoman hauskaa, jos Jago olisi istunut hänen kahvipöydässään yhtä ilkosen alastomana kuin joku vastakuoriutunut toukkamato.
Jago taisi arvata professorin ajatusten himolliset ja ennen kaikkea lääkärille sopimattomat sävyt, kun hän puuskutti sillä tavalla paheksuvasti.
”On siinä minulla ystävä, ahavan auringon sarastus käy siivilänä lävitseni, ja sinä se irvileukana vain virnistelet”, sanoi Jago.
”En kai minäkään ihmeille mitään voi, onhan tämä nyt kieltämättä vähän hassua”, Litefoot puolusteli, mutta varsin hampaattomasti ja leikillään.
”Urani on säpäleinä. Jääkö minusta edes maan multiin kuopan täytettä, kun ikävästä kuollut ruumiini lasketaan kylmään hautaan?” Jago kailotti ja kai paikkasi raivorouhealla äänenkäytöllä ilmeellisiä puutteita.
”Ei ikävään voi kuolla, tuskin sitten transparentismiinkaan”, tyynnytteli Litefoot ja puristeli Jagoa vähän joka puolesta mallasmahaa. Se oli ihan yhtä lihaisa kuin ennenkin, jopa naarmut Jagon käsissä tuntuivat kovilta kohollaan. Arpi, jonka historiaa Litefoot ei ollut koskaan oikein kysynyt, kiipesi rannetta pitkin hihan alle. Tuttu se oli silti, vaikkei silminnähtävä. Kaiverrus hänessä, kuten kaiverrukset meissä kaikissa; nimikirjaimina sormusten sisäsyrjässä, joita ei kuulukaan kenenkään nähdä.
Herra Jagosta ihan huokui ristiriitaisten tunteiden vuo, hän kysyi:
”Pidätkö sinä minusta vielä, mikäli jään iankaiken näkymättömiin?”
Litefoot harkitsi ensin alkuun imartelevansa häntä sanomalla vaikka, ettei hän mitenkään saattaisi päästää tuollaista helmisimpukkaa hyppysistään, mutta se ei ollut oikein hänen tyylistään.
”Voithan sinä pukeutua vaikka valkeaan lakanaan, niin johan mies näkyy taas!” virkkoi Litefoot iloisesti.
”
Kehtaatkin, vai että haamunhäiveeksi tässä pitäisi ruveta! Absoluuttisesti asiattomin ehdotus, jonka olen kuunaan suustasi kuullut, professori”, sanoi Jago niin suurella tunteella, että se kyllä näkyi jos mies ei.
”Tai jos pistetään lankaan tiuku ja tiuku kaulaan killumaan, niin ei pääse rouva Hudson pelästymään, vaikka kävisitkin yöaikaan ruokakaapilla”, piruili Litefoot ihan silläkin uhalla, että herra Jago muuttuisi kiusoittelusta entistäkin olemattomammaksi.
”Tuokaan ei ollut sen asiallisempi kehotus, mikä ihmeen laakean horisontin lautturi se sinä olet? Peri-ilkeää panettelua, ei sinusta kyllä apua ole sitten niin missään asioissa,
ikinä”, manasi Jago, eikä professori Litefoot voinut kaikista kiusanteon kierteistä huolimatta olla suutelematta hänen tuohtunutta ja ainakin toistaiseksi hyvinkin näkymätöntä poskea.
FIN
