Prumrose: juu ei se mitään (: lisäsin saman päivän aikana (muistaakseni) kaksi lukua, joten se oli ihan ymmärrettävää
No katsotaan, miten tämä tarina nyt tästä kehittyy
kiitos kommentista!
Sarkku: Joo ei tappanut, vaikka sinä niin kovasti sitä toivoitkin
kiitoos (:
PhoepeZ: et taida olla hirveän iloinen kyllä nyt
tässä kesti aika kauan, anteeksi. kiitos kommentista (:
enni: hahaha nauroin ittelleni, kun huomasin noin monta virhettä tekstissäni
kiitos kun huomautit, ja tosiaan, toi on hyvä, että ilmoittelet noista niin voi sitten oppiakin jotain ;p
kiits sinullekin.
btw, en varmaankaan kerkeä kirjoittaa uutta lukua ennen kuin lähden sinne "lomalle" itikoitten syötiksi.
on kaikenmaailman pakkausprosessit ynnämuut ynnämuut. Hope you unerstand. :--(
Tässä välissä on siis tommonen ihan saakutin pitkä tauko, mutta
toivottavasti lukiat eivät kuitenkaan kaikkoa : )
Tästäkin luvusta tuli sitten yhtä pitkä kuin kärpäsen pieru. Pahoitteluni siitäkin.
Luku 9Edward PovAstuimme kuistille, ja Bella oli juuri avaamassa ulko- ovea, kunnes...
"Heellou, leidiis!"
...Emmett tuli, paukautti oven apposen auki, ja tervehti meitä ärsyttävällä tavalla virnistellen suu korvissa.
Bella säikähti niin, että jähmettyi käsi ojennettuna olemattomalle ovenkahvalle, ja jäi tuijottamaan rakasta isoveljeäni suu auki.
Emmett vilkuili virnuillen, toinen kulma koholla vuorotellen Bellaa ja hänen kättään. Bella. Käsi. Bella. Käsi.
Lopulta hän tarttui siihen, ja kätteli koko elämänsä edestä.
"Kiva tavata, Bella! Eddie on kertonut sinusta paljon...tai no ei oikeastaan. Hän puhuu unissaan," Em sanoi ja virnuili minulle.
"Em, naama umpeen," ulisin, ja Bella heräsi transsistaan, ja irroitti kätensä isoveljeni kourasta.
"Tyttöseni, meillä on niiiiin paljon puhuttavaa!" hän jatkoi välittämättä minusta. "Oletkos kuullut siitä viimeisimmästä poikaystäväsi tempauksesta, kun hän oli kännissä? No, seuraavana aamuna hän löytyi krapulaisena Phoenixin rajalta punaiset nahkahousut jalassaan, pinkki cowboy-hattu päässään sekä-"
"EMMETT etkö sinä kuullut, mitä minä juuri äsken sanoin!" huusin, ja tökkäsin häntä kylkeen.
"AUauuu! Bella, pidähän poikaystäväsi aisoissa!" Em huudahti ja pomppi sisälle taloon kuin punahilkka konsanaan.
"Emme oikeastaan ole yhdessä..." Bella yritti sanoa, mutta hänen äänensä hiipui veljeni tanssahtelun alle, ja vastasin:
"Ei kannata. Kun Em on vauhdissa, niin häntä ei voi pysäyttää millään. Kerrankin hän..." aloitin, mutta lopetin puhumisen merkittävään kohtaan.
Bella katsoi minua kysyvästi.
"Kerrankin hän mitä?"
"Et halua tietää," mumisin ja johdatin hänet sisälle taloon.
Jätimme kengät talomme eteiseen, ja Bella jäi tuijottamaan sitä ihastuneena.
"Bella, se on vain eteinen," naurahdin ja laskin käteni hänen olkapäälleen.
Hän vavahti, ja mumisi:
"Se on niin kaunis."
Kävelin vähän matkaa, ja luulin, että hän olisi seurannut minua, mutta jäikin yhä ihastelemaan valkeita seiniä, vaaleanruskeita portaita yläkertaan sekä kaikkia muita Esmen uusia päähänpistoja. Täytyihän minunkin myöntää, että äitini oli tehnyt hienoa työtä sisustaessaan taloamme.
"Tuletko?"
Bella kääntyi katsomaan minua, ja kun hän huomasi, että pidättelin nauruani, hän mulkaisi minua pahasti.
"Ei sitä joka päivä näe tällaista palatsia läheltä," hän sanoi happamasti.
"Tämä on koti, ei palatsi," huokaisin.
Bellä pyöritti silmiään ja mumisi:
"Väitä sinä mitä haluat, mutta minulla on silti omat mielipiteeni."
Väittelymme keskeytti Alice, joka ryntäsi heti halaamaan Bellaa.
"Vihdoinkin näemme, Bella! Edward ei muusta puhukaan!"
"Hei, Alice."
Siskoni irtautui hänestä ja piti Bellan kyynärpäistä kiinni.
"Onko veljeni juorunnut minusta paljonkin?" hän kysyi hiukan varuillaan.
Bella hymyili pienesti, ja pudisti päätään.
"Hyvä! No, ei sillä niin väliä...sinun on pakko tulla joskus shoppailemaan minun ja Rosen kanssa!" Alice huudahti ja taputti käsiään yhteen.
Bella katsoi häntä hiukan hämillään.
"Kuka on Rose?"
"Edward ei ilmeisesti ole kertonut. Rosalie on Emmettin tyttöystävä ja Jasper on minun poikaystäväni" hän sanoi hymyillen, ja kumartui kuiskaamaan jotain Bellan korvaan, etten minä kuullut, mistä he puhuivat.
Bella tuijotti häntä epäluuloisena, ja pudisti päätään.
"Ei Alice...ei se mene niin."
Siskoni pyöräytti silmiään, ja palasi takaisin olohuoneeseen, mistä oli tullutkin.
Seurasimme häntä, ja näimme Jasperin ja Emmettin pelaavan jotakin konsolipeliä taulutelevisiomme ääressä.
He eivät näyttäneet huomaavan tuloamme, ja Alice virnuili heidän kovaääniselle hauskanpidolleen, joten karaisin kurkkuani saadakseni heidän huomionsa.
Jasper kääntyi katsomaan meitä ja heilautti kättään, mutta Em oli silti niin autopelin pauloissa, ettei vaivautunut kääntymään.
"Hei Bella. Olen Jasper," hän sanoi hymyillen Bellalle, joka huiskautti kättään vastaukseksi.
"HAHAA! Jazz, olisiko kannattanut seurata peliä?" Emmett huudahti, ja Jasper kääntyi takaisin televisiota kohti.
"Huijari! Minä käännyin vain sanomaan hei Bellalle, niin sinä oletkin jo kiilannut minut pois radalta!"
"Hah, huono häviäjä. Olisi kannattanut tehdä se aikaisemmin!"
"Niin...olisin voinut pelastaa Bellan pahimmalta järkytykseltä, jos olisin ollut vahtimassa sinua," Jasper huokaisi.
"Ai miltä ihmeen järkytykseltä? Eetun tulisi olla kiitollinen siitä, että annoin siunaukseni heidän liitolleen!" Em huudahti.
Vilkaisin Bellaa, ja huomasin hänen naamansa helottavan kuin paloauto, joten päätin pelastaa hänet tältä kiusalliselta tilanteelta.
"Kaverit, Bella ja minä emme ole yhdessä," sanoin itsevarmasti, ja Bella antoi minulle kiitollisen katseen.
Em virnuli typerästi - niin kuin aina- ja puhkesi remakkaan nauruun.
"Tuota et usko itsekään," hän sanoi naurunsa keskeltä, ja otti teatraalisesti Jasperin olkapäästä kiinni muka pysyäkseen pystyssä.
Pyöräytin silmiäni varmaan sadannen kerran tänä päivänä, ja ohjasin Bellan yläkertaan.
Päästyämme portaitten yläpäähän käännyimme oikealle, ja kuljimme käytävällä hiljaisuuden vallitessa.
Avasin oven käytävän päässä, ja pidin sitä auki sanoen: "Naiset ensin."
Bella mulkaisi minua, mutta se ilme katosi kuin tuhka tuuleen, kun hän näki huoneeni.
Se oli suhteellisen iso, ja vastapäinen seinä oli kokonaan lasia, jolta pääsi valkoiselle parvekkeelle. Seinät olivat vaaleat ja siistit, ja oikealla oli suuri hyllykkö, jolla lepäsivät kaikki cd- levyni. Tietenkin siellä oli myös cd- soitin, jossa oli paras mahdollinen äänentoisto.
Vasemmalla näkyi suuri parisänkyni, jonka toisessa päässä näkyi musta, kiiltävä piano.
Bellan katse nauliutui siihen, ja minä huiskutin kättäni hänen nenänsä edessä, että hän pysyisi tajuissaan.
Hän kääntyi katsomaan minua, ja pystyin näkemään ihailun hänen katseestaan.
"Osaatko sinä soittaa pianoa?" hän henkäisi yllättyneenä.
"Kohtalaisesti," mumisin. "Olen soittanut viisivuotiaasta asti."
Hänen suunsa loksahti auki, ja ruskeat silmät suurenivat järkytyksestä sekä ihailusta.
"Kohtalaisesti? Tuon täytyy olla jokin huono vitsi. Olethan soittanut... odotas... lasken," hän sanoi ja jatkoi parin sekunnin päästä: "... kaksitoista vuotta! Herrajumala, Edward. Sinun täytyy joskus soittaa minulle."
Hymähdin ja kysyin, että haluaisiko hän katsoa jotakin elokuvaa. Bella mumisi jotain myöntävää vastaukseksi, ja menimme olohuoneeseen. Hän istui suuren, valkoisen sohvan toiseen päähän, kun minä kyyristyin suuren hyllykön eteen.
"Millaisista elokuvista pidät? Kauhu? Komedia? Draama? "
Vilkaisin häntä sivusilmälläni, ja näin hänen mittailevan minua katseellaan. Virnistin tietäväisesti.
Bella säikähti, kun huomasi minun katsovan häntä.
"Anteeksi, en kuunnellut," hän sanoi, ja käänsi katseensa lattiaan.
"Niin että mitä haluaisit katsoa?" kysyin huvittuneena hänen reaktiostaan.
"Päätä sinä."
Otin umpimähkään jonkin elokuvan alahyllyltä, ja laitoin sen pyörimään. Istuin vaaleanruskeaan nojatuoliin Bellaa vastapäätä.
Koko elokuva oli aika tylsä minun makuuni, joten katselin vain lähinnä Bellan reaktioita, kun vampyyri jätti rakastamansa tytön kotikaupunkiinsa, tyttö masentui ja hyppäsi kalliolta.
Elokuvan loputtua Esme kurkkasi ovensuusta, ja kun huomasi, ettemme enää katsoneet televisiota, hän tuli luoksemme hymy huulillaan.
"Hei," Esme sanoi halaten häntä. "Sinä olet kai Bella?"
"Hei. Juu olen minä, sinä olet kai Esme?" Bella vastasi kohtelias hymy huulillaan.
Esme nyökkäsi, ja jatkoi: "Olet aivan yhtä kaunis kuin Edward sanoi sinun olevan."
Miksi minä? Miksi juuri minun äitini täytyi olla niin suorapuheinen?
Bella katsoi minua oudosti, ja odotti selvästi selitystä.
"No siis...Bellahan tarkoittaa italiaksi kaunista," selitin epäuskottavasti. "Ja Swan joutsenta. Englanniksi siis. Joten sinun kuuluisi olla kaunis joutsen, etkä sinä ole."
Bella kääntyi Esmen puoleen hiukan häkeltyneenä, ja pian tajusin, mitä olin juuri mennyt sanomaan.
"En tietenkään tarkoittanut, ettet olisi kaunis!" huudahdin, ja tajusin olevani lähtöpisteessä.
Esme hymyili suu korvissa Bellalle, ja kuiskasi hänelle äänekkäästi niin, että minäkin kuulin:
"Mitäs minä sanoin?"
A/N: kommenttia toivon paljon, paljon, paljon. äs oolveis (::