Naiset ja herrat, osa on valmis. Ennätysajassa. Kahdessa päivässä. Vähänkö mä oon hyvä
But;
Domaréesta oli käynyt heti selväksi, että hän on mukava vain harvoille valituille oppilaille. Esimerkiksi ihmettelin miksi rehtorimme ei käynyt lattialle nuolemaan Tanyan jalkoja tälle jutellessaan. Minut taas tavattuani hän oli innostunut siitä, että olin hänen mukaansa “Suuren Broadway-tuottaja Charlie Swanin tytär” ja pystyin näkemään hänen päässään monia eri tapoja millä hän yrittäisi päästä isäni puheille. Livvyä ja Alicea Domarée kohteli niin kuin vanhaksi mennyttä makkaraa kaupan lihatiskillä.
Tunnin olimme aloittaneet eräänlaisella arvonnalla, Domarée oli heittänyt lasiseen purkkiin muutaman lapun, missä oli aiheita siihen, mitä itseilmaisun tunnilla joutuisimme tekemään. Toki minä olin joutunut uutena oppilaana “onnettareksi” - Jacob nauraisi itsensä kahtia jos tietäisi - ja minä olin vetäissyt purkista lapun, missä luki “tunteiden näyttäminen”. Toki, mikäs se parempaa.
“Hienoa Bella. Sillä onkin hyvä aloittaa, nyt tytöt menkää toiselle puolelle salia riviin ja pojat toiselle”, Domarée käski ja porukka valui paikoilleen. Minä olin jotenkin onnistunut kadottamaan molemmat, Alicen ja Livvyn, ja seisoin kahden oudon tytön välissä.
“Oletko sinä Isabella Swan? Se mistä
minun poikaystäväni on niin kovasti paasannut?” Ystävällisen tekopirteä ääni kuului jostain yläilmoista. Huomasin katsovani minua päätä pidempään tyttöön, jolla oli punertavan vaaleat hiukset ja jään siniset silmät - jotka suoraan sanoen pelottivat minua katseen porautuessa suoraan minun lävitseni. Tanya.
“K-kai joo. Sano Bella vain”, sanoin ja yritin änkytykseni lomasta vääntää kasvoilleni jotain hymyn tapaista. Käänsin taas katseeni maahan ja huomasin Tanyan pituuteen syyn - hänellä oli kymmenen sentin kiilakorot.
“Sepä oikein mukavaa,
Bella”, Tanya sanoi väkinäisen ystävällisellä äänellä sylkäisten nimeni suustaan kuin se olisi pahin kirosana mitä löytyy. Se sai ihoni kananlihalle.
“Nyt keskittykää lapsoset! Onko vapaaehtoisia tunteennäyttäjiä?” Domarée kysyi kimakalla äänellään ja oppilaat hiljenivät taas kuin miekan sivalluksesta.
Kukaan ei vapaaehtoisesti kävellyt keskelle Domaréen antaessa katseensa kiertää oppilaasta toiseen. Sitten hän osoitti poikien puolelta jotain mustahiuksista poikaa.
“Matthew!” Domarée sanoi ja Matthewksi kutsuttu poika käveli hitaasti löntystäen keskelle lattiaa Domaréen viereen, joka nyt tutki silmälasiensa yli tyttöjen riviä. Sitten osoitti tyttöä, joka oli toisessa päässä riviä kuin minä.
“Alice tulee varmaan mielellään Matthewin pariksi, eikö niin?”, Domarée kysyi mairealla äänellä ja näin Alicen kävelevän korot hennosti kopisten lattiaa vasten kohti Matthewta.
“Toki, Rehtori Domarée”, Alice sanoi vähintäänkin yhtä mairealla äänellä ja hymyili leveästi. Se sai minut tirskahtamaan ja Tanya vilkaisi minua silmäkulmastaan kuin hullua.
“Älä naura tulevalle kälylleni,
Bella”, Tanya kuiskasi taas sylkäisten nimeni suustaan.
“Domaréelle vai Alicelle?” Pistin väliin ja Tanya nakkeli niskojaan ja vilkaisi murhaavasti. Mahani sisältö heitti kuperkeikan.
“Noniin, ottakaa purkista lappu”, Domarée sanoi ja käänsin pääni taas salin keskustaa kohti. Mahassani oli alkanut myllätä kahta pahemmin. Aloin jo hetken epäillä entisaikaisia ajatuksiani siitä, että Tanya olisi
mukava. “Epätoivo”, Matthew mumisi ja rypisti pienen valkoisen paperilapun nyrkkiinsä. Nyt Alice kalasti läpinäkyvästä lasipurkista lappua ja lopusta vetäisi sieltä yhden ulos.
“Viha”, Alice hihkaisi ja hymyili Domaréelle.
“Nyt sitten yhdistätte ne pienoisnäytelmäksi kyseisiä tunteita avuksi käyttäen. Alkaa!” Domarée sanoi käskevästi ja taputti käsiään kaksi kertaa yhteen ja peruutti taaemmaksi jättäen näytelmälle tilaa. Alice rykäisi ja väänsi kasvoilleen ilmeen, mitä en ollut koskaan nähnyt hänellä. Se oli täynnä puhdasta vihaa. Vau, hän on hyvä feikkaamaan..
“Sinä petit minua! Miten kehtasit, senkin, senkin..!” Alice parkaisi ja alkoi kiertää Matthewta ympäri kuin hai laivaa. Minä jouduin nipistämään huuleni yhteen, etten alkaisi hohottaa.
Matthew oli vaikuttanut kovin ujolta, mutta nyt hänen kasvoillaan oli epätoivoinen ilme. Menisi minuun täydestä.
“En mitä tarkoittanut, niin vain kävi! Se oli vahinko, olen pahoillani, ota minut takaisin!” Matthew aneli. Se oli niin uskottavaa, että pystyin kuvittelemaan saliin jonkin naurettavan saippuaoopperan lavasteet.
“Ei! Sinä petit minua, siitä ei päästä mihinkään. Minä.
Vihaan. Sinua!” Alice rääkäisi joka sai Matthewin suun vääntymään surulliseen virneeseen.
“Alice! Minä anelen sinua! Anna vielä yksi mahdollisuus!”
Samassa Alice käveli Matthewin luo ja antoi hänelle kevyen litsarin, joka tuskin tuntui juuri yhtään.
“Ei, Matthew. Se on ohi. Poistu talostani, NYT!” Alice sanoi ja juoksi takaisin paikalleen riviin kaikkien hurratessa ja taputtaessa hänelle ja Matthewille.
“Bravo, Bravo!” Domarée sanoi lyöden käsiään yhteen ja hymyillen leveästi. Matthew palasi nopein askelin takaisin paikoilleen, yhtä ujon oloisena kuin ennenkin.
“Sitten seuraava pari! Vapaaehtoisia?” Domarée huudahti ja minä astuin pari senttiä taaksepäin. Tanya vilkaisi minuun ja astui viereeni. Tunsin käden selälläni ja Tanya tönäisi minut kovakouraisesti eteenpäin pois jonosta. Domarée katsoi minuun hymyillen ja loin ällistyneen ja vihaisen katseen omahyväisesti hymyilevään Tanyaan. Mikä ämmä!
“Ahaa, Isabella. Mainiota! Kukas tulisi Isabellan pariksi?” Domarée hihkaisi iloisesti ja katsoi poikiin. Näin Alicen ja Livvyn seisovan rivin päässä vierekkäin ja katsovan minuun ällistyneenä. Sanoin äänettömästi Tanyan nimen ja Alice luki sen huuliltani. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti ja loi huulillaan lauseen
Yritä kestää, hoidellaan Tanya myöhemmin.“Minä voin tulla”, kuulin tutun hurmaavan äänen poikien riviltä päin. Edward asteli minua kohti hymy huulillaan. Kuulin Tanyan takanani murahtavan ja käännyin häntä päin väläyttämään omahyväisen hymyn.
“Mainiota, Edward. Ottakaahan laput”, Domarée sanoi ja ojensi meille lasista purkkia.
“Naiset ensin”, Edward sanoi kohteliaasti ja hymyili.
Nyökkäsin ja upotin käteni lasiseen purkkiin paperinpalojen sekaan ja vetäisin esiin ensimmäisen lapun mikä käteeni vain sattuikin osumaan.
“Pelko.” Huokaisin, nyt ainakin pelosta tulisi uskottavaa. Edward naurahti ja upotti kätensä lasipurkkiin ja kaiveli hetken, kuin etsien oikeaa lappua. Edward veti kätensä purkista ja katsoi lappua hymyillen.
“Rakkaus”, hän lausui naurahtaen ja minä jähmetyin niille sijoilleni.
“Bella, odota näytelmän alkua”, Edward kuiskasi minulle samalla kun Domarée perääntyi purkkeineen kaksi askelta.
“Alkaa!”
Purin alahuultani ja pohdin kuumeisesti mitä minun pitäisi tehdä. Puristin käteni nyrkkeihin ja katsoin Edwardiin, joka kauhukseni astui eteeni ja otti minua vyötäröltä vetäen minut itseään vasten. Avasin käteni nyrkeistä ja laitoin ne hitaasti Edwardin niskan taa. Aloitimme hitaan vaappumisen puolelta toiselle, ja toivoin sen muistuttavan edes etäisesti tanssia.
“Bella”, Edward aloitti. “Työmatkani kestää vain pari viikkoa. Ei se ole kauaa, minä lupaan.”
Edward hunajainen karhea kurkkuääni oli saada minulta jalat alta. Yritin päästä juoneen mukaan ja nyökkäsin.
“M-mutta minua pelottaa, Edward. E-entä jos sinulle tapahtuu jotain?” Sanoin nolosti änkyttäen, onneksi minun tunteeni oli pelko. Oikeasti minua pelotti olla näin lähellä Edwardia hänen tyttöystävänsä ja muiden kolmenkymmenenkahden ihmisen nähden. Jossain rakkaustarinoissa kaikki muut katoaisivat tässä vaiheessa tanssia ympäriltä, mutta nyt olin enemmän kuin tietoinen Tanyan tappavasta katseesta.
“Bella rakas, minä lupaan tulla ehjänä takaisin. Minä lupaan”, Edward sanoi hunajaisella äänellä korvaani vasten ja minä en voinut pidätellä pientä voihkaisua joka pääsi huulteni lomitse. Laittaisin sen myöhemmin näytelmän piikkiin.
“Mutta pelkään, että löydät jonkun toisen”, sanoin melkein kuiskaten kun ääni ei lähtenyt hurmoksessa kunnolla liikkeelle. “Pelkään, että katoat.”
“Niin ei käy, rakkaani. Olen aina luonasi.”
Tuon hurmoksellisen puolitoistatuntisen päätyttyä minä, Alice ja Livvy lähdimme yhtä matkaa kohti ruokalaa. Olin yhä ihan kuin olisin syönyt jotain sieniä tai ottanut LSDtä. Sydämeni pumppasi sata kertaa nopeammin kuin normaalisti ja puna saatiin laskemaan vain Alicen meikkipussin sisällön avulla.
Kun saavuimme ruokalaan, luulin siirtyneeni aivan toiseen maailmaan. Se oli aivan tavanomainen ja täysin ristiriidassa koulun ulkoasun kanssa, aivan kuten luokat ja käytävätkin. Seinät olivat haalean vaaleansiniset, pöydät valkoiset linoleumipäällysteiset ja joka nurkasta löytyi jokin kasvi. Isojen ikkunoiden verhot olivat valkoiset, ja niissä oli jotain tunnistamatonta kuviota.
Siirryimme kanttiiniin puolelle valikoimaan jotain syömistä. Minä päädyin pelkkään pullolliseen kokista. Muu kiinteä ruoka saattaisi tulla hetkellä millä hyvänsä ylös, ainakin oloni oli sen mukainen.
“Bella, mitä hittoa se oli?” Alice kysyi kun istuimme pyöreään pöytään ruokalan nurkkaan. Kohotin kulmakarvojani ja avasin kokikseni, joka reagoi sihahtaen hiljaa.
“Niin mikä?”
“No se sun ja Edwardin juttu, mikä muukaan! Teidän välillä oli ihan selvästi jotain kipinää!” Livvy sanoi ja avasi muoviin pakatun juustovoileipänsä. Tunsin taas punastuvani ja nojasin toisella kädelläni poskeeni viilentääkseni sitä kylmällä kämmenelläni.
“En tiedä mistä te höpisette”, sanoin ja otin kulauksen juomastani.
“Joo varmaan et tiedä. Miksi sitten helotat punaisena kuin jouluvalot?” Alice tuhahti ja katsoi minuun tuomitsevasti. “Hikoilet naamasi irti.”
“Hei kaverit!” Rosalie sanoi iloisesti ja istahti Alicen viereen ja katsoi Livvyyn.
“Kukas tämä uusi on?” Rosalie kysyi ja minä olin kiitollinen, että puheenaihetta oli vaihdettu.
“Livvy Jones. Oltiin Bellan kanssa samaan aikaan eskarissa”, Livvy sanoi ja hymyili samalla pienesti. Rosalie nyökkäsi ja minä päätin jatkaa puuttua jutteluun, ennen kuin Alice ehtisi muistuttaa minun ja Edwardin näytelmästä.
“Mitä muuten sinulle näin yleisesti kuuluu? Ei ehditty vaihtaa kuulumisia kunnolla”, kysyin Livvyltä ja hörppäsin uudestaan pullostani.
“No, minulle niin sanotusti siunaantui neljä vuotta sitten pikkusisko, Viona. Ei kai muuta mullistavaa ole tapahtunut”, Livvy naurahti ja kohautti olkapäitään.
“Onneksi olkoon.”
“Kai sitten.” Livvy sanoi ja virnisti.
Söimme ja joimme hetken hiljaisuudessa lounastamme kunnes oppilaat alkoivat valua kohti luokkia. Otin taskustani lukujärjestyksen ja rypistin otsaani.
“Musiikin kaksoistunti” sanoin iloisena. Lempiaineeni.
“Haluatko, että saatan sinut tunnille?” Livvy kysyi samalla kun me kaikki neljä lähdimme kävelemään kohti ruokalan ovea.
“Ei sinun tarvitse, luulen, että osaan sinne. Ja minun täytyy käydä ensin vessassakin”, vastasi hymyillen ja Livvy nyökkäsi.
“Me menemme tänne suuntaan”, Alice sanoi ja nykäisi Rosalieta hihasta kääntyen vasemmalle. “Heippa Bella ja Liv!”
Huiskutimme hyvästit heille ja jatkoimme matkaamme eteenpäin pitkin käytävää. Käytävän seinät olivat rapistuneen valkoiset ja seinien vierustoilla ja kaappeja. Minun kaappini oli toisessa kerroksessa suuren aulan nurkassa. Siellä minne oli vaikein pujotella.
“Minun luokkani on tässä”, Livvy sanoi ja kääntyi minua kohti. “Soitellaan?”
“Toki. Heippa!” Sanoin vielä ja lähdin etsimään vessoja. Pujottelin oppilaiden ohi ja totesi, että huomenna käsivarteni olisi mustelmilla. Kukaan ei ollut kovinkaan halukas väistämään, vaan kaikki tönivät uutta oppilasta. Mukavaa.
Viimeinkin pääsin isoimman ihmislauman ohi vessoille ja avasin oven. Kauhukseni Tanya, ja kaksi muuta blondia olivat juuri siistimässä peileillä meikkejään. Yritin poistua vessasta, ennen kuin he ripsivärin laiton lomasta huomaisivat minut. Suljin oven perässäni ja lähdin kävelemään rivakkaa tahtia kohti musiikkiluokkaa, tai paikkaa missä luulisin sen luokan olevan.
“Hei, Bella!” Kuului huuto takaani ja tunnistin sen automaattisesti Tanyan ääneksi. Äänen kovuutta ja käskevyyttä korostivat korkokenkien kova kopina.
“Aioitkos karata, vai?” Toinen blondeista sanoin. Tunnistin hänet siksi toiseksi tytöksi, joka oli seisonut näytelmätaiteiden tunnilla vieressäni. Hänellä oli piikkisuorat juuri olkapäiden yläpuolelle pätkityt hiukset ja vihreät silmät. Toinen tyttö oli myös blondi, hänellä oli pitkät laineikkaat hiukset ja siniset silmät.
“En tietenkään. Tuli vain kiire tunnille, joten..” Sanoin ja jatkoin kävelyä eteenpäin.
“Ei niin nopeasti.” Tanyan käsi kiepsautti minut ympäri suoraan häntä vasten. Jouduin kallistamaan niskaani nähdäkseni hänen silmänsä.
“Sinä pysyt Edwardista erossa. Hän on minun. Jos näen sinut vielä kerrankin hänen seurassaan, lupaan tehdä elämästäsi helvettiä. Tuliko tämä nyt selväksi?” Tanya sanoi rauhallisella, uhkaavalla äänellä katsoen minua läpitunkevasti silmillään. Nielaisin.
“Okei”, sain pihistyä ja Tanya päästi kädestäni irti, johon refleksin omaisesti siirsin toisen käteni päälle.
“Hienoa että saatiin tämä selväksi”, Tanya sanoi hymyillen säkenöivästi. “Jessica, Kate. Mennään musiikintunnille.”
Ja niin he lähtivät korot kopisten ihan vastakkaiseen suuntaan, mihin minä olin aikonut mennä. Nostin valkoisen hupparini hihaa ylös ja näin ihooni painautuneet selvät viiden sormen jättämät jälkeiset alueet, mistä veri oli paennut. Olallani roikkuvasta laukusta otin myttyyn lytätyn tekonahkatakkini ja kävin yläkerrasta kaapiltani hakemassa kypäräni. Sen jälkeen juoksin shokissa parkkipaikalle ja lähdin ajamaan kohti kotia.
